Vielä vain muutama vuosi sitten ainoastaan Vapaa Suomi/IPU-lehti kirjoitti eurosta irtautumisesta. Nyt aiheesta puhuvat myös suuret lehdet - kuin myös unionin kriisistä yleensä. EU-kriittisyys on tätä päivää, unionin jäsenyyden kannatus on retkahtanut toden teolla ensimmäistä kertaa sitten kansanäänestyksen, ja Keijo Korhosen presidentinvaalityön aikoihin. Perussuomalaisten jysäys vaalivoittoon perustui paljolti euron kriisiin, kuten nyt EU-kriittisyys nostaa Paavo Väyrysen kannatusta.
EU-jäsenyys natisee ensimmäistä kertaa. Aivan äsken siis vain Vapaan Suomen Liitto/Itsenäisyyspuolue edusti itsenäisyysmyönteisyyttä, ja kaikkialla muualla puhuttiin enemmän tai vähemmän ehdottomasta tottelevaisuudesta Brysseliin päin.
Valitettavasti tällä hetkellä tilanne on se, että nyt kun perussuomalaiset, Väyrynen ja valtamedia ovat heränneet tunnustamaan tosiasiat, eli suomalaisten itsenäisyystahdon vähittäisen palautumisen, on perinteinen Suomen EU-vastaisuuden ehdoton ja kiistaton kova ydin, VSL-IPU ollut perin hiljaa.
Tämä on tietysti pelkkää jälkiviisautta, mutta ajatella, jos kaikkina korpivaelluksen vuosina oltaisiin hyväksytty puolueen kokoon nähden toivottomaksi kaikki turha vaalityö ja rahan tuhlaaminen lähes ilman mitään vastakaikua, säästäen voimaa sellaista hetkeä varten, joka nyt on käsillä, siis että EU:n vastaisuudelle on tilausta ja että euron kriisi ja unionin haitat pitäisi jo kaikkien nähdä. Tähän saumaan NYT kun olisi laittaa kolmannen itsenäisyystaistelun kunnian päivät sen sijaan, että me tämän taistelun veteraanit ikään kuin rampana ja uskomme menettäneinä emme nyt jaksa sitä tehdä.
Miksi itsenäinen Suomi olisi parempi kuin EU-Suomi? Tähän löytyy vastaus kansamme kulttuurista, historiasta ja isiemme uskosta. Isänmaallisuus, kansallisvaltioaate, demokratia ja kristillinen usko ovat eurofederalismin maailmankatsomuksellinen vastavoima.
Meidän euroskeptikkojen suuhun työnnetään väitettä, että tahtoisimme eristäytyä, jäädä nyt vaikkapa Pohjois-Korean kaltaiseksi. Näinhän ei ole - kaksi asiaa - ensinnäkin Euroopan integraatio oli, on ja tulee olemaan olemassa myös unionin ulkopuolella. Mitä, eikö integraatiosta erottaisikaan? No, ei. sopimus Euroopan talousalueesta tai toisin sanoen Norjan tai Sveitsin suhde EU:hun oli ja on riittävä integraatioratkaisu edelleen. Suomen elinkeinoelämä olisi yhtä kaikki mukana talouden neljän vapauden alueessa. Toiseksi, vapaana EU:n jarrutuksista ja maksuista sekä byrokratiasta Suomi voisi avautua kansainväliseen yhteistyöhön entistäkin vapaammin. Poliittinen, puhumattakaan sotilaallisesta puolueettomuudesta avaisi arvaamattomia mahdollisuuksia suhteessa kolmansiin maihin eli euroblokin ulkopuolelle.
Tuo nyt oli pelkkä kädenojennus EU:n kannattajien suuntaan, jotka luulevat, että kansainvälinen yhteistyö ja vapaakauppa ovat olemassa vain velkoihin rappeutuvassa euro-Euroopan kovassa ytimessä, ja EU:n/EMU:n ulkopuolinen maailma on pelkkä yksi iso Kimin Korea. Eikä ole!
Kolmannen itsenäisyystaistelun tilanne?
28
193
Vastaukset
- Suomityttö
Eurofederalismin voima on kristinusko. Sillä meidät on houkuteltu sotiin ja EU-jäsenyyteen. Suomen itsenäisyys perustuu omiin asioihin. Uskomme on pakanuus ja Kalevala sen kirja.
Puheet kristinuskosta itsenäisyyden yhteydessä on suuri virhe joka karkoittaa kannattajat IPUsta. Uskovaisia on koko kansasta vain muutama prosentti. Uskontojen aika on ohitse. Tämä johtuu siitä että Darvinin kaltaiset ihmiset todistivat olemassaolon perusteet erilaisiksi kuin raamatun puheet.
Asioita ei saa sotkea. Sekasotku vie luottamuksen kuten on nähty.- Joops.
Norja, Islanti ja Tanska ovat jo aikaa sitten palauttaneet virallisiksi uskonnoiksi ns. Aasauskonnot, eli ne vanhat uskontonsa. Samoin britit palauttivat 2010 vanhan druidiuskonnon, se on taas virallinen uskonto.
- Joops.
Joops. kirjoitti:
Norja, Islanti ja Tanska ovat jo aikaa sitten palauttaneet virallisiksi uskonnoiksi ns. Aasauskonnot, eli ne vanhat uskontonsa. Samoin britit palauttivat 2010 vanhan druidiuskonnon, se on taas virallinen uskonto.
>Tietenkin ne ovat olemassa yhdessä krisitinuskon kanssa, brittimalli.
Druideilla on aihetta juhlaan. Ikivanha kelttiläinen pakanaperinne druidius on pitkän harkinnan jälkeen tunnustettu viralliseksi uskonnoksi Britanniassa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Druidit saivat uskonnon aseman Britanniassa/1135260581992
Sama muilla pohjoismailla Ruotsia ja Suomea lukuunottamatta. - Saadaan kyllä
Joops. kirjoitti:
>Tietenkin ne ovat olemassa yhdessä krisitinuskon kanssa, brittimalli.
Druideilla on aihetta juhlaan. Ikivanha kelttiläinen pakanaperinne druidius on pitkän harkinnan jälkeen tunnustettu viralliseksi uskonnoksi Britanniassa.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Druidit saivat uskonnon aseman Britanniassa/1135260581992
Sama muilla pohjoismailla Ruotsia ja Suomea lukuunottamatta.lisää uskontoa, sitä tulee Fox newsin kautta, edustajamme kun hyväksyivät tälläisenkin roskan valumeisen maahan...
News Corporation tunnetaan mm. amerikkalaisesta FoxNews-uutiskanavasta."
Mitäköhän sieltä...
"Fox-uutisten katsojat tyhmempiä kuin uutisia välttelevät
Tutkimuksen mukaan Fox Newsin katsojat tietävät maailman menosta vähemmän kuin sellaiset ihmiset, jotka eivät katso lainkaan televisiouutisia..."
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/119005-ostohuhu-vahvistui-rupert-murdoch-aloittaa-tv-bisneksen-suomessa - Nyt riittää
Saadaan kyllä kirjoitti:
lisää uskontoa, sitä tulee Fox newsin kautta, edustajamme kun hyväksyivät tälläisenkin roskan valumeisen maahan...
News Corporation tunnetaan mm. amerikkalaisesta FoxNews-uutiskanavasta."
Mitäköhän sieltä...
"Fox-uutisten katsojat tyhmempiä kuin uutisia välttelevät
Tutkimuksen mukaan Fox Newsin katsojat tietävät maailman menosta vähemmän kuin sellaiset ihmiset, jotka eivät katso lainkaan televisiouutisia..."
http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/119005-ostohuhu-vahvistui-rupert-murdoch-aloittaa-tv-bisneksen-suomessaRyhtyykö IPU vastatoimiin tuon Suomi-TV kaappauksen tiimoilta? Tässä olisi nyt yksi valtti saada menestystä. Emmehän voi hyväksyä tällaista vierasuskoista hölynpölyä katseltavaksi. Suomalaiset eivät hyväksy kansamme jatkuvaa aliarviointia.
- hyvää joulua kaikki
Vieraitten uskontojen puolustaminen aiheutti EU:hun liittymisen. Sama jumala kaikilla. Toisaalta on kai parempi että tyhmät ihmiset eivät riitele jumalista. Tuokin vaara on monesti nähty. Valitettavasti ns uskovaiset ovat tässä asiassa riidanhaluisimpia. Siksi että kysymys on vallan pitämisestä eikä niinkään tosiasioista. Uskomatonta on että vieläkin ollaan niin tosissaan uskonnoista vaikka mikään niistä ei enää vakuuta tosiasioilla. Eihän nämä pakanauskot mitään täydellisiä ole nekään mutta ne perustuvat luonnon kunnioitukseen. Aurinko,ukkonen,pimeä,vesi,tuli,metsä jne. Voikin sanoa että kristinusko on kaupunkilaisten ja teknokraattien uskonto.
- 1. käsky
Sama jumala kaikilla? Lueppa tarkemmin Raamattusi ja tule sen jälkeen sitten tänne höperehtimään.
- ilkkakakko
ilkkakakko
24.12.2011 14:36
0
Sulje
Ei nimimerkkiä
Vieras
Viestejä: n/a
Vakiovalinta Aktiv-Hansa sopimus asiakirjat on Tarja Halosen toimesta julistettu salaisiksi v.2025
Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=656286
- mitä vastaavat Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes ja Sauli Niinistö
Eräs Suomen taloushistorian parhaiten vaiettu asia on lamavelallisten kohtelu 1991 – 2008.
Se pitää sisällään niin hurjia päätöksiä ja inhimillistä kärsimystä, että on syytä hiukan valottaa asiaa ja muistuttaa, mitä sen hetkiset poliittiset päättäjät tekivät.
Erityisen tärkeää tämä on siksi, että kaksi päävastuullisista – Paavo Lipponen, silloinen pääministeri ja Sauli Niinistö, lamavellallisten orjuutuspäätösten aikainen valtiovarainministeri – ovat pokkana pyrkimässä ”koko kansan presidenteiksi”.
80 – luvun lopulla oli kova nousubuumi ja talous, pörssikurssit jne. olivat kovassa nousussa.
Hyvät talouden näkymät innostivat monia lähtemään yrittäjiksi ja olemassa olevat yritykset investoivat ja laajensivat toimintaansa. Investointeja ei haitannut edes markkamääräisten lainojen kova korkotaso 10 -12 %:a.
Rahapolitiikan päättäjät mm Suomen Pankin pääjohtaja Kullberg ja valtiovarainministeri Viinanen päättivät, että korkotasoltaan huomattavan paljon halvemmat valuuttalainat avataan myös yksityisille henkilöille ja pienille yrityksille (isommat yritykset olivat hyödyntäneet niitä jo vuosia).
Samalla vakuuteltiin, että markka on vahva, mainostettiin ns. ”vahvan markan politiikkaa” ja että mitään devalvaatioriskiä ei ole.
No, syksyllä 1991 markka kuitenkin devalvoitiin, vaikka viimeiseen asti oltiin ”vahvan markan takana” mm. valtiovarainministeri Viinanen löi devalvaatiota edeltäneenä päivän 1000 markan vedon toimittaja Tuomisen kanssa, että ei devalvoida! Tänään 25.9. julkaistussa ”Sunnuntaisuomalaisen” haastattelussa Viinanen toteaa mm. ” Kun sen tiesi, mitä tuleman pitää..Kysymyksessä oli kymmenientuhansien pienten ja keskisuurten yrittäjien elämä, kun he olivat ottaneet valuuttalainaa. Devalvaation seurauksena tuhoutui paljon hyvää yrityskantaa ja yrittäjää. Vietin silloin unettomia öitä.”
Sitten alkoi kansallinen pesänjako, perustettiin roskapankki Arsenal ja häikäilemätön yrittäjien omaisuuden realisointi alkoi. Omaisuuserät vaihtoivat omistajaa usein reilusti alle käyvän hinnan, yrittäjien keskinäinen riippuvuus johti siihen, että myös terveitä yrityksiä kaatui likviditeettikonkursseissa ja monet lainoja taanneet ystävät ja sukulaiset joutuivat maksumiehiksi. Tätä jatkui 1991 -95…
Kun vuosituhannen vaihteessa näitä laman jälkeisiä saatavia oli vielä 12,2 miljardia (euroissa) niin hallitus päätti lopettaa Arsenalin toiminnan ja myydä nämä saatavat tarjouskilpailun perusteella perintäyhtiölle. Sopimus tehtiin Aktiv-Hansan (norjalainen pörssiyhtiö) kanssa ja valtio sai koko tuosta velkapotista 600 miljoonaa euroa – siis 5 %:a niiden kirjanpitoarvosta! Tämä johti siihen, että noin 60.000 suomalaista myytiin velkaorjiksi norjalaiselle pörssiyhtiölle viideksitoista vuodeksi. Sopimukseen liittyi tiettävästi salainen sopimus, että Suomen valtio ei heikennä Aktiv-Hansan saatavien arvoa esim . velat anteeksi antavalla lainsäädännöllä viiteentoista vuoteen. No, tästä syystä nuo sen ajan lamavelat anteeksiantava lainsäädäntö tuli voimaan vasta 2008. Useimmille lamavelallisille inhimillisesti katsottuna aivan liian myöhään….- Juhlat ohi
Kannattaisi ensin miettiä syitä ja seurauksia ennenkuin puhuu. Ahneus yllytti ulkomaisen velanottoon silloin 90. Tyhmyys esti asian käsittämisen. Miten voi tyhmyys jatkua 20 vuotta? Eikö ylivelkaantuneet vieläkään tiedä että olivat itse syyllisiä konkurssiinsa?
Nyt eletään uutta velka-aikaa ja sama juttu toistuu. Muut joutuvat maksamaan velkaisten pesät. Ilmeisesti sama jurputus alkaa pöhnäpuheineen. Tosiasia on nyt se että säästäjät ovat hävinneet 5% säästöistään koko EU-ajan joka vuosi,siis lainojen korot ja kuoletukset on maksettu korottomilla pankkisäästöillä. Tämä on sitä EU-aikaa ja IPUn väen pitää tämä asia vähintään ymmärtää. Muuten teistä ei ole mihinkään.
- ilkkakakko
ilkkakakko
24.12.2011 14:38
0
Sulje
Aktiv-Hansa sopimus asiakirjat on Tarja Halosen toimesta julistettu salaisiksi v.2025
Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan - - - OSA 2 .
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=656286
- mitä vastaavat Paavo Lipponen, Suvi-Anne Siimes ja Sauli Niinistö
Siis Paavo Lipposen hallitus teki tällaisen päätöksen 2. valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoituksella, mutta mitä silloin ajateltiin… 600 miljoonaa ja 60.000 velkaorjaa – eihän valtio saanut kuin 10.000 euroa / velkaorja!! Ja samalla tuhottiin tämän porukan yrittäjyysura ja innovatiivisuus 15 vuodeksi. Jo pelkästään taloudellisesti päätös oli järjetön, nuo 60.000 ihmistä olisivat varmasti tuottaneet kansantaloudelle 15 – 17 vuoden aikana 10 – 100 kertaa enemmän uusina innovaatioina, työpaikkoina jne kuin tilanteessa, jossa he norjalaisten velkaorjina välttelivät virallisia tuloja ja/tai antoivat ulosmitata 1/3 nettopalkastaan vuosien ajan. Uutta yritystoimintaa ei tuo lamavelallisten porukka voinut käytännössä aloittaa. Lisätietoa tästä ja tästä.
HUOM. tärkeä tarkennus kommentin 26.9.2011 00:02 Pekka Heliste pohjalta --> summa oli 600 miljoonaa markkaa eli vaivaiset 100 miljoonaa euroa - eli välillä 2000-2008 vajaat 200 euroa / velkaorja / vuosi --- järkyttävän halvalla meni monen tulevaisuus......
Inhimillisesti ottaen Siimeksen / Lipposen päätös oli vieläkin karmeampi, asiaa ei liene perin pohjin tutkittu, mutta ilmeisesti sadat ellei tuhannet ihmiset tekivät itsemurhan noin aikoina. Puhumattakaan niistä perheistä jotka kokivat velkavankeuden, myös noiden perheiden lapsiin siitä on jäänyt lähtemättömät jäljet - eli velkaorjuuden muistot elävät jo toisessa polvessa. Kun Viinanen rehdisti myöntää, että vietti unettomia öitä, niin tekee mieli kysyä, kuinka monta unetonta yötä Lipponen tai Siimes ovat tämän asian takia viettäneet, tuskin yhtäkään. Toinen pyrkii ”koko kansan presidentiksi” ja toinen on pitkään istunut varmaan juuri tästä velkaorjien myynnistä tehdyllä sopimuksella hyväpalkkaisessa toimitusjohtajan hommassa jo vuosia. Hävetkää – verenimijät!
Avoin kysymys Lipposelle ja Siimekselle : Miksi hallitus katsoi, että ei kannata tarjota tuota 95 %:n akordia velallisille itselleen, vaan annettiin norjalaiselle pörssiyhtiölle tehdä lamavelallisten hädänalaisella tilalla todella muhkeat voitot. Arvioni on (perustuu lamavelallisten kertomuksiin, jossa todetaan, että ehtivät maksaa 20 -90 %:a saatavista ennen armahdusta 2008) että norjalaisyhtiö teki näillä saatavilla 5-7 miljardia euroa voittoa!
Tämä lähihistorian vaietuin ja häpeällisin poliittinen päätös herättää monta kysymystä. Miksi hallitus katsoi, että Suomeen ei voitu organisoida yhtiötä, joka olisi hoitanut tämän perinnän ja käärinyt muhkeat voitot veronmaksajien eduksi? Miksi akordia ei tarjottu suoraan velallisille? Uskon, että aika moni olisi löytänyt jostain rahat asian hoitamiseen ja voinut jatkaa yrittämistä ja tuonut omalta osaltaan kansantalouteen paljon kaivattuja innovaatioita, vientituloja ja työpaikkoja. Nyt lahdattiin osa kokonaisesta yrittäjäsukupolvesta velkaorjiksi ulkolaiselle pörssiyhtiölle. Tai miksi tuota 600 miljoonaa ei yksinkertaisesti annettu kaikille anteeksi…..
Uskomaton juttu, mutta se on tosi, koska kertoja elää. Olen yksi heistä!
PS. Ei muuten mikään ihme, että tuota Aktiv-Hansa sopimusta käsitelevät asiakirjat on Tarja Halosen toimesta julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka
--- siinähän ne menevät Stasi - asiakirjojen rinnalla!
http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisu...vi-anne-siimes
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=656286
Vastaa lainauksen kanssa- häpeämätöntä
Ei voi kuin päivitellä Lipposen,Niinistö ja kumppaneiden toimia. Suomalaiset pistettiin maksamaan suuria summia eikä mitään saatu takaisin velallisilta tänne. Rahat valuvat ulkomaille ja me kaikki maksamme tappiot kuitenkin. Jaku pelote sentään pitäisi olla jotta velkaa ei otettaisi holtittomasti. Taaskin kaadetaan yksityisten velat kansalaisille yhteiseen velkakuppiin ja koko ajan on syöty säästäjien rahoja 5% vuosittain.
- koskiniva
"Miksi itsenäinen Suomi olisi parempi kuin EU-Suomi? Tähän löytyy vastaus kansamme kulttuurista, historiasta ja isiemme uskosta. Isänmaallisuus, kansallisvaltioaate, demokratia ja kristillinen usko ovat eurofederalismin maailmankatsomuksellinen vastavoima. "
Suomi on itsenäinen nytkin, joskin sitä itsenäisyyttä halutaan toteuttaa talous- ja ulkopolitiikan ehdoin olemalla jäsen Euroopan Unionissa. Ottamatta kantaan onko siinä järkeä vai ei, niin vanhoillislestadiolaiselta seudulta kotoisin ja koulut siellä käyneenä, en allekirjoittaisi noita mainitsemiasi perusteita itsenäisestä Suomesta.
Isänmaallisuus ei takaa mitään, ennen kuin määritellään mitä isänmaallisuudella tarkoitetaan ja mitä sillä tavoitellaan. Sitä kun on montaa sorttia.
Kansallisvaltio aatteena on yhtä epämääräinen käsite, joka ei tarkoita sekään yhtään mitään. Mitä se on, mitä siihen kuuluu ja ketkä ovat ne jotka kansallisvaltioon kuuluvat lienevät pääkysymyksiä.
Demokratia - no, sitäkin on eri sorttista. En ole nähnyt yhtään aitoa demokratiaa, jossa kansalaisilta kysyttäisiin asioita siitä mihin suuntaan valtiota kehitetään. Nythän sinne äänestetään ihmisiä, jotka ovat voivat olla asioista samaa mieltä, mutta puoluekuri pakottaa heidät päättämään puoleen parhaaksi. Kansa on aika kaukana tästä demokratiaprosessista.
Kristillisen uskon nimissä on tapettu ja alistettu hirveä määrä ihmisiä. Ehkä olisi hyvä pitää uskonto, politiikka ja valtio erillään toisistaan.- Itsenäisyys, se
Se on esimerkiksi sitä, että päättää omista laeistaan omassa maassaan, toisin kuin nyt alkaa jo olemaan.
Asianajaja lähetyksessä: Suomen lainsäädäntöä määrää EU, ei eduskunta
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1463364/asianajaja-lahetyksessa-suomen-lainsaadantoa-maaraa-eu-ei-eduskunta
- koskiniva
Se on taas vähän eri asia, mistä kirjoitin vastauksen. Lähinnä nämä esitetyt arvokysymykset itsenäisyyden perusteluina olivat minusta ympäripyöreitä tyhjänpäiväisyyksiä.
- Se taas
itsenäisyys on otettava kokonaisuutena, siihen kuuluu myös nuo arvokysymykset siinä kuin tuo, että voidaan säätää itse lakejammekin sen sijaan, että sen tekee joku muu.
Nyt meillä tehdään lakeja joita suomalaiset pitää älyttöminä, tälläinen on mm. autojen GPS-paikannus, jota nykyinen hallitus esittää, se kuitenkin on sekin jo EU-direktiiveissä ollut jo monta vuotta (EU haluaa käydä Euroopan laajuista tiemaksukauppaa), hallitus on vain EU:n toimitusministeriö ja eduskunta sen kumileimasin nykyään. - uskomaton EU
Se taas kirjoitti:
itsenäisyys on otettava kokonaisuutena, siihen kuuluu myös nuo arvokysymykset siinä kuin tuo, että voidaan säätää itse lakejammekin sen sijaan, että sen tekee joku muu.
Nyt meillä tehdään lakeja joita suomalaiset pitää älyttöminä, tälläinen on mm. autojen GPS-paikannus, jota nykyinen hallitus esittää, se kuitenkin on sekin jo EU-direktiiveissä ollut jo monta vuotta (EU haluaa käydä Euroopan laajuista tiemaksukauppaa), hallitus on vain EU:n toimitusministeriö ja eduskunta sen kumileimasin nykyään.EU:n suurimmat ongelmat ovat epädemokraattisuus ja sen seuraukset. Laeista päättävät yritykset ja rikkaat jolloin talous jää hunningolle ja tavallisten ihmisten yli kävellään pitkin ja poikin. Säästeliäisyys on hävitetty ja kaikkea törsäystä suositaan. Samalla puhutaan kestävästä kehityksestä ja nauretaan sille. Ei ollut mikään yllätys että kävikin kalpaten tämän EU:n. Samanlaista kohellusta kuin kaikkien uskovaisten elämä.
- koskiniva
Yritykset vaikuttavat lakien syntymiseen, olipa EU tai ei. Kotimaassakin on nähty noita sotkuja ihan riittämiin, olipa se jokin hämärä tukimuoto tai lex-Nokia, ihan miten vain. En minäkään EU:sta erityisemmin enää pidä, mutta jokin tolkku ja perusteet pitää olla mielipiteille.
Minusta EU:ta isompi vika on järjestelmässä. Ikävä kyllä tätä nykyjärjestelmää ei saa arvostella, ei ainakaan Suomessa. Muuten leimataan kommunistiksi.- Järjestelmässä...
EU itse otti käyttöön tämä Yhdysvalloissa olleen järjestelmän, joka USA:ssakin romuttaa ja köyhdyttää jo nyt pahasti keskiluokkaakin. Aikanaan demarit menivät unioniin kuvitellen voivansa muuttaa sitä, mutta toisin kävi. Vaikka vanhassa EU:ssa oli yhtä-aikaa 13 maan johdossa demarijohto, mikään ei muuttunut, paitsi demarit, jotka muuttuivat kuuliaisiksi uusliberaaleiksi ;-)
Kalevi Sorsa jopa kirjoitti kirjaansa, jonka nimi on "Uusi itsenäisyys", että demarien tehtävä on romuttaa Suomemn julkiset palvelut kaupallisiksi ostopalveluiksi, vaikka moneen kertaan on tutkittu, että kansa suuri enemmistö arvostaa julkisia palveluitaan, eikä halua yksityistää niitä.
Sorsan kirjan sivulta 261:
”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.” - päät pölkylle
Järjestelmässä... kirjoitti:
EU itse otti käyttöön tämä Yhdysvalloissa olleen järjestelmän, joka USA:ssakin romuttaa ja köyhdyttää jo nyt pahasti keskiluokkaakin. Aikanaan demarit menivät unioniin kuvitellen voivansa muuttaa sitä, mutta toisin kävi. Vaikka vanhassa EU:ssa oli yhtä-aikaa 13 maan johdossa demarijohto, mikään ei muuttunut, paitsi demarit, jotka muuttuivat kuuliaisiksi uusliberaaleiksi ;-)
Kalevi Sorsa jopa kirjoitti kirjaansa, jonka nimi on "Uusi itsenäisyys", että demarien tehtävä on romuttaa Suomemn julkiset palvelut kaupallisiksi ostopalveluiksi, vaikka moneen kertaan on tutkittu, että kansa suuri enemmistö arvostaa julkisia palveluitaan, eikä halua yksityistää niitä.
Sorsan kirjan sivulta 261:
”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.”Velkaantumisen ja yhteiskunnan tuhon syynä on pörssipeli. Kaikki tehdään jotta pörssi kukoistaisi . Kysymyksessä on rahan siirtäminen ahneiden taskuun. Ja tämä on onnistunut nyt niin totaalisesti että ne ryöstivät ihmiset jopa ylivelkaisiksi. Näin muka poliitikkojen huomaamatta,mutta tosiasiassa juuri he olivat kiljuen mukana höynäytyksessä. Siksi heitä ei pidä kuunnella tippaakaan. Laidan yli koko porukka ja vastaamaan teoistaan. Nyt ei ole kysymys pienestä nakkivarkaudesta vaan järjestäytyneestä rikollisuudesta. Sen osoittaa sekin että Suomen hallitus päätti lyhentää rikoksen vanhenemisajan viiteen vuoteen,joka merkitsi useimpien talousrikosten mitätöimistä kuten jo on nähtykin.
- Niinpä..
päät pölkylle kirjoitti:
Velkaantumisen ja yhteiskunnan tuhon syynä on pörssipeli. Kaikki tehdään jotta pörssi kukoistaisi . Kysymyksessä on rahan siirtäminen ahneiden taskuun. Ja tämä on onnistunut nyt niin totaalisesti että ne ryöstivät ihmiset jopa ylivelkaisiksi. Näin muka poliitikkojen huomaamatta,mutta tosiasiassa juuri he olivat kiljuen mukana höynäytyksessä. Siksi heitä ei pidä kuunnella tippaakaan. Laidan yli koko porukka ja vastaamaan teoistaan. Nyt ei ole kysymys pienestä nakkivarkaudesta vaan järjestäytyneestä rikollisuudesta. Sen osoittaa sekin että Suomen hallitus päätti lyhentää rikoksen vanhenemisajan viiteen vuoteen,joka merkitsi useimpien talousrikosten mitätöimistä kuten jo on nähtykin.
"Kuka tätä maata johtaa?"
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/Kuka-tätä-maata-johtaa/3080
"Väärin vuodettu"
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-6/vaarin-vuodettu - Siis ei hemm
Niinpä.. kirjoitti:
"Kuka tätä maata johtaa?"
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/Kuka-tätä-maata-johtaa/3080
"Väärin vuodettu"
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2011/numero-6/vaarin-vuodettuMaata johtaa jenkit, eu ja joku raharössi?
- Ei nää
Järjestelmässä... kirjoitti:
EU itse otti käyttöön tämä Yhdysvalloissa olleen järjestelmän, joka USA:ssakin romuttaa ja köyhdyttää jo nyt pahasti keskiluokkaakin. Aikanaan demarit menivät unioniin kuvitellen voivansa muuttaa sitä, mutta toisin kävi. Vaikka vanhassa EU:ssa oli yhtä-aikaa 13 maan johdossa demarijohto, mikään ei muuttunut, paitsi demarit, jotka muuttuivat kuuliaisiksi uusliberaaleiksi ;-)
Kalevi Sorsa jopa kirjoitti kirjaansa, jonka nimi on "Uusi itsenäisyys", että demarien tehtävä on romuttaa Suomemn julkiset palvelut kaupallisiksi ostopalveluiksi, vaikka moneen kertaan on tutkittu, että kansa suuri enemmistö arvostaa julkisia palveluitaan, eikä halua yksityistää niitä.
Sorsan kirjan sivulta 261:
”Julkisen sektorin tehostaminen on uusi tehtävä. Se on kehitettävä kilpailukykyiseksi yksityiseen sektoriin nähden. Tämä on nimenomaan sosialidemokraattien tehtävä, koska kukaan ei epäile heitä julkisen sektorin romuttamis- ja yksityistämispyrkimyksistä.”Demarit opi, eivät ehkä muista...
" Aikanaan demarit menivät unioniin kuvitellen voivansa muuttaa sitä, mutta toisin kävi. Vaikka vanhassa EU:ssa oli yhtä-aikaa 13 maan johdossa demarijohto, mikään ei muuttunut, paitsi demarit, jotka muuttuivat kuuliaisiksi uusliberaaleiksi"
Ja nyt taas joku demari hekuttaa:
" Sosialidemokraatit ovat nousemassa Europarlamentin suurimmaksi ryhmäksi.
Euroopan suunta muuttuu merkittävästi nykyisestä uusliberalistisesta suosta, jos tulos realisoituu..."
http://anttikoskela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/151210-hurja-kaanne-demarit-nousemassa-suurimmaksi
Ei se onnistunut viime kerrallakaan, ei onnistu nytkään, tuo unionin muuttaminen, tärkeimmät uusliberaalit asista siellä kun ovat jo perussopimuksessa, jota myös perustuslaiksi sanotaan, myös demarit ovat olleet niitä hyväksymässä.
- Matti
"Suomen itsenäisyys perustuu omiin asioihin. Uskomme on pakanuus ja Kalevala sen kirja."
Vanhan itsenäisyyden aikana Pukki oli kunnioitettu jumala, tunnettu kovana panomiehenä jolle Brysselin Viagramiehet eivät koskaan voi vetää vertoja. - Keijo Korhonenko ?
Tarja Halonen julisti salaisiksi vasta vuonna 2002 , kun Kalevi Kannus alkoi tutkia k
Irstaat Valtiopetokset 1990-luvulla on syyta paljastaa !
https://www.facebook.com/matti.keraenen?ref=tn_tnmn
Koiviston Konklaavi kesalla 1992 , jonka asiapaperit Tarja Halonen julisti salaisiksi vasta vuonna 2002 , kun Kalevi Kannus alkoi tutkia kaikkia Konklaavin kahmintoja !
Suomen Markasta luopumisesta ei ole ikina tehty paatoksia hallituksessa eika eduskunnassa !
Suomen " Kansanaanestys Liittymisesta EU:hun " ennen vuotta 1995 on vahintaankin kyseenalainen .
Koko liittymissopimusta ei oltu viela edes neuvoteltu , kun kansaa vaadittiin allekirjoittamaan kerrassaan blanko shekki !
Nyt me maksamme tuota silloin tekemaamme ja hyvaksymaamme kusetusta !
EU:hun liittymista lobbasi pieni Aatos Erkon , Jorma Ollilan , ym. superrikkaiden lobby ynna Suomen bankrottiin ajanut Mauno Koivisto !
Koskahan tutkitaan Suvi - Anne Siimeksen tekemat Aktiv Hansa kaupat ?
Siinahan myytiin miljardien velkapaerit muutaman prosentin hinnasta Norjaan !
Lamavelalisia kiskotaan ja riistetaan aina Maailman Loppuun saakka !
Normaalit velkojen vanhenemissaannot eivat koske heita !
. Siina kaikkien lama
www.verkkomedia.org
Entinen ulkoministeri Keijo Korhonen kehottaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen: 'Liity mukaan vaatimaan kansanäänestystä Suomen jäsenyydestä EU:ssa! Nyt on kysymys Suomen itsenäisyydestä ja meidän kaikkien tulevaisuudesta'.
Tykkää · · Markkinoi · Jaa
https://www.facebook.com/matti.keraenen?ref=tn_tnmn
Vastaa lainauksen kanssa- asia vilpiön?
Kun tuosta avoimuudesta ja rehellisyydestä on puheenvuoroja pidetty ,niin eikö olisi syytä siirtyä teoriasta käytäntöön?
Millä perusteella näitä asiakirjoja salataan ? ketä/keitä siinä suojellaan?
- K. K-ko ?
Miksi Ihmeessa menikaan Tuo Kaiken Viisauden ja Fundeerauksen Isamme " Aurahoen Suuri Nero " alias Mauno Koivisto tekemaan Uuden YYA - Sopimuksen ? Entinen sopimushan raukesi Neuvostoliiton romahdukseen syksylla 1991 ?
YYA:n jatko on edelleen -naapuruussopimus- voimassa ? !
YYA:n jatko naapuruussopimus voimassa ? !
6.6.2012 14:09 Kalevi Kannus 1 kommentti
YYA:n jatko naapuruussopimus voimassa
http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107881-yyan-jatko-naapuruussopimus-voimassa
KUUDES KESÄKUUTA.
Nyt kohistaan Venäjän sotilaallisen ja poliittisen vallan edustajan, kenraali Nikolai Makarovin, Venäjän asevoimien komentajan ja varapuolustusministerin suoraa puhetta Suomen sotilaspoliittiselle eliitille.
Tuliko Makarovin suorasukainen kannanotto oikeasti yllätyksenä mm. Raimo Ilaskivelle ja Pertti Salolaiselle? Se, mitten kansalaiset russofobiaa nostattelevat on valitettavaa, koska salaamista, peittelyä ja tekosistaan valehtelua harrastavat ennemmin meidän “omat herramme”.
Suomella on voimassaoleva YYA-sopimus (naapuruussopimus) Venäjän kanssa
Laajemmin Jorma Jaakkolan artikkelissa: http://www.promerit.net/2012/06/yyan-jatko-naapuruussopimus-voimassa/#comments
Euroopan unioniin liityttäessä Suomi vakuutti EU:lle, että Suomi on liittymisehtojen mukaisesti irtisanonut kaikki kansainväliset sopimukset. Siis myös 20.1.1992 allekirjoitetun naapuruussopimuksen. Näinollen Suomi on siis pettänyt niin Euroopan Unionia kuin Venäjääkin.
Voiko EU:lta odottaa turvatakuita, jos Suomen ja Venäjän välille syntyy konflikti?
Seuraava artikla on sopimus YYA-sopimuksen jatkumisesta, ... automaattisesti:
12 artikla
Tämä sopimus on ratifioitava ja se tulee voimaan ratifioimiskirjojen vaihtamispäivänä. Sopimus on voimassa kymmenen vuotta, minkä jälkeen sen voimassaolo jatkuu viisivuotiskausittain, ellei jompikumpi sopimuspuolista irtisano sitä toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti tehtävällä ilmoituksella vähintään vuotta ennen voimassaolokauden päättymistä.
Tehty Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 1992 kahtena suomen- ja venäjänkielisenä kappaleena molempien tekstien ollessa yhtä todistusvoimaiset.
Tekstin lähde:
Valtiosopimus 63/1992
osoite:
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063/19920063_2
Yllä ole"Suomen ja Venäjän välisen valtiosopimuksen 4. artikla"
"Sopimuspuolet pidättyvät voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä toisen osapuolen alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan ja selvittävät keskinäiset riitansa rauhanomaisin keinoin YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan sekä muiden ETYK-asiakirjojen mukaisesti.
Sopimuspuolet eivät käytä eivätkä salli aluettaan käytettävän aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan.
Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle."
Jatkosopimus:
53/1998
Annettu: 29.6.1998
Asetus
Asetus Venäjän federaation kanssa yhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella tehdyn sopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen voimaansaattamisesta
Ulkoasiainministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä säädetään:
1 §
Helsingissä 30 päivänä toukokuuta 1998 Suomen tasavallan ja Venäjän federaation välillä yhteistyöstä Murmanskin alueella, Karjalan tasavallassa, Pietarissa ja Leningradin alueella tehdyn sopimuksen (SopS 61-62/92) muuttamista koskeva sopimus, jonka tasavallan presidentti on hyväksynyt 18 päivänä kesäkuuta 1998, tulee voimaan 29 päivänä kesäkuuta 1998 niin kuin siitä on sovittu.
2 §
Tämä asetus tulee voimaan 29 päivänä kesäkuuta 1998.
Naantalissa 18 päivänä kesäkuuta 1998
Asiantuntijat ovat YLE:n uutisten mukaan todenneet, että valtiosopimus Venäjän kanssa hankaloittaa mahdollista Nato-jäsenyyttä"
http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107881-yyan-jatko-naapuruussopimus-voimassa
Kommentoi 1 kommentti
Muokkaa/Poista viesti - Pekka Niemelä
Pekka Niemelä
11.6.2013 11:39
0
Sulje
Halloo Muumiot Koivisto , Halonen , Lipponen !
Miksi ette itse tule tanne foorumille selittelemaan tekemisianne ?
Miksei GAZ-Prom maksa veroa putkilinjauksestaan Suomen aluevesien
kautta ? Miksi Lipposelle maksetaan itse asiassa Suomen valtiolle
kuuluvia royalteja tasta GAZ-Promin putkilinjasta ?
VASTAAPPAS PAAVO LIPPONEN ! - Heh..
Tilanne, IPu:n palsta häviää yhdelle sekaiselle pakkoruotsispämmärille, se on tilanne nyt.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455210Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1271671Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511560- 141275
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41200No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60857