TV-keskusteluja seuratessani olen pannut merkille, että kaikilla ehdokkailla ei ole moniajon mahdollistavaa käyttöjärjestelmää pääkopassaan. Pätevimmät ehdokkaat Väyrynen, Soini ja Essayah pystyvät sekä ajattelemaan että puhumaan samanaikaisesti ihan sujuvasti ja katkottomasti, ja tämä antaa näistä ehdokkaista osaavan ja pätevän vaikutelman.
Meidiakuplan sisällä kyyhöttävä pääehdokas Niinistö ja jälkipäänvalvojana toimiva Lipponen eivät kumpikaan pysty puhumaan ja ajattelemaan samanaikaisesti, vaan ajatteleminen ja puhuminen tapahtuvat vanhanaikaisesti vuorotellen. Molemmilla herroilla ajatusjakson ainana suusta kuuluu vain epämääräisiä "öööö -ööö " äännähdyksiä, joita kuulija ei voi tulkita mitenkään järjellisesti. Moniajon puuttuminen antaa ehdokkaasta "hieman" vanhanaikaisen ja osaamattoman vaikutelman.
Koska vaalikamppailu nykyään tapahtuu televisiolähetysten avulla, niin voittajista ei ole epäselvyyttä. Moniajokäyttöjärjestelmän omaavat Väyrynen, Soini ja Essayah korjaavat parhaat palkintosijat, ja vuorotellen puhuvat ja ajattelevat hitaammat ehdokkaat, Niinistö ja Lipponen, menettävät pelin loppumetreillä.
EU:n ytimessä ilman moniajokäyttöjärjestelmää voi vielä jotenkin pärjätä, koska kielivaikeudet peittävät sen puutteen alleen, mutta nykyisessä suomalaisessa tietoyhteiskunnassa moniajon salliva käyttöjärjestelmä on välttämätön menestymisen kannalta. Edistysmieliset ja viisaat suomalaiset voivat siis äänestää vain Väyrystä, Soinia tai Essayahia.
Niinistöltä ja Lipposelta puuttuu moniajo
Eläkeläispersu
1
71
Vastaukset
- bittinörtti
Jos moniajo pätkii, niin prosessoriin pitää saada lisätehoa ylikellottamalla eli ottamalla kopsut. Suositelen kuitenkin koko emolevyn vaihtamista tai koko koneen uusimista.
Niinistö kuului jo vaihtaneen vain pelkän emon nuorempaan, mutta Lipponen ei enää voi käyttää tätä konstia, sillä hän on jo kertaalleen vaihtanut emolevyn uuteen. Vaiva ei kuitenkaan sillä korjaantunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475305Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "531857Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141385
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41250No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26124981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877