Menikö meidän juna jo?

Olen eronnut 37-vuotias nainen, miesystäväni 38-vuotias. Asun omassa asunnossa poikani (13 v) kanssa. Olemme seurustelleet vähän reilu 2 vuotta. Seurustelun alkuaikoina oli suuret puheet talon rakentamisesta, yhteenmuuttamisesta ja kaikki tuntui ihanalta.

Miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitostaan, 9 v tyttö ja 3 v. poika. Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa ja mies yrittääkin nähdä heitä niin paljon kuin mahdollista. Minäkin pidän hänen lapsistaan, nautin yhdessä touhuamisesta, olemme silloin kuin yhtä suurta perhettä ja kaikki tuntuu sellaiselta kuin kuuluukin.

Ongelmamme on tämä: suhteemme ei ole edennyt mihinkään. Me "vain" seurustelemme, asumme omissa kodeissamme, ilman mitään yhteisen tulevaisuuden suunnitelmaa tai suurempaa sitoutumista. Alussa oli suuret puheet yhteisestä kodista. Nyt asiasta puhuminen aiheuttaa aina ison riidan. Hän ei halua muutta yhteen, ei edes luokseni, vaikka mahtuisimme rivitalokotiini jotenkuten kaikkien lasten kanssa ja säästäisimme näin asumismenoissa 700 euroa. Hän asuu kalliisti vuokralla kaukana keskustasta ja meillä on reilu 14 km välimatkaa. Hän ei uskalla sitoutua, pelkää ilmeisesti, että lapset kärsii, jos eroamme tms. Ja vetoaa, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Hän ei ole asunut kahta vuotta pidempään kenenkään kanssa. Minulla taas takana pitkä avioliitto.

Nykyinen tilanne ei riitä minulle. En uskalla luottaa toiseen, kun emme voi puhua yhteisestä tulevaisuudesta. Haluaisin asua perheenä, mutta hänellä ei ole mihinkään kiire, eikä anna ymmärtää, että koskaan haluaa asua kanssani. Rakastan häntä, mutta suhteemme kärsii siitä, kun haluamme eri asioita. Ero käy mielessä jatkuvasti, mutta en ole tarpeeksi rohkea.

Pelkään, että suhteemme jatkuu entisenlaisena ja että meidän juna meni jo. Yhteinen tulevaisuus on vain minun haaveeni. Jos hänen pitäisi valita yhteinen elämä vai elämä erikseen, tiedän, että hän valitsee erikseen elämisen. Tuntuu, että hukkaan aikaani???