Yksi kommunistisen tuotantotavan perusperiaatteista on, että ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”.
Tämähän arkoittaa siis sitä, että työtä tehdään työkyvyn mukaan ja työn tuloksia saadaan tarpeiden mukaan. Jos työkyky on suurempi kuin tarpeiden tyydyttämiseen tarvittu työmäärä edellyttää nin silloin tarpeiden tyydyttymisen ylittävältä työkyvyllä tehdystä työstä työläinen ei saa mitään korvausta.
Kalle kutsuukin sitä työtä, joka tehdään kommunismissa tarpeiden tyydytymisen jälkeen jäljellä olevalla työkyvyllä kommunistiseksi riistoksi. Marx on itse kertonut sen työn olemassaolosta sanoessaan näin kommunistisesta tuotantotavasta:
”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”
Joten käsitteen sisältö ei ole Kallen keksimä vaan marx itse puhui ko. työstä ensin unohtaen tosin antaa sille jokin napakan nimen.
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi millä nimellä se kulkee siellä punikkilassa?
Jos kommunistinen riisto ei olisi elimellinen osa kommunistista tuotantotapaa niin silloin marx oli sanonut näin:
”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle työmääränsä mukaan”.
Tämä tuotantotapa ei pidä sisällään kommunistista riistoa vaan työntekijä saa itse nauttia kaikista työnsä hedelmistä.
.............................
Osaako kukaan palstan punikki marxin opeista edes perusteita?
10
89
Vastaukset 10
Haloo, kaikki marxinsa osaavat punatulkut.
Kalle kutsuu sitä työtä, joka tehdään kommunismissa tarpeiden tyydytymisen jälkeen jäljellä olevalla työkyvyllä kommunistiseksi riistoksi. Marx on itse kertonut sen työn olemassaolosta sanoessaan näin kommunistisesta tuotantotavasta:
”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”
Joten käsitteen sisältö ei ole Kallen keksimä vaan marx itse puhui ko. työstä ensin unohtaen tosin antaa sille jokin napakan nimen.
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi millä nimellä se kulkee siellä punikkilassa?
Miksi että vastaa?
Lähdittekö oikein porukalla käpälämäkeen pakoon odottavaa selkäsaunaa marxin opeista?
Voi teitä ressukoita - ymmärrystä ei ole mutta usko marxismin kaikkivoipaisuuteen on kova. Arvatkaapa miten teille nauretaan Kallen osoitettua kommunistisen riiston olevan elimellinen osa kommunistista tuotantotapaa.
Hahhaa, luulisi vitutusasteen olevan melko korkealla punanuttulassa!!
Mutta älkää Hannu Rainestolta asiasta mitään kysykö sillä tehän että luota hänen puheisiinsa vaan vaaditte Kallelta selitystä myös niihin.
......................- Kenen tarpeita
Kenen tarpeita kapitalismi ja kapitalistit haluavat tyydyttää ? Miten? Miksi?
- vasatusta odotellen
Kenen tarpeita kirjoitti:
Kenen tarpeita kapitalismi ja kapitalistit haluavat tyydyttää ? Miten? Miksi?
Kalle ei pysynyt vastaamaan kysymykseen: "Kenen tarpeita kapitalismi ja kapitalistit haluavat tyydyttää ? Miten? Miksi?"
vasatusta odotellen kirjoitti:
Kalle ei pysynyt vastaamaan kysymykseen: "Kenen tarpeita kapitalismi ja kapitalistit haluavat tyydyttää ? Miten? Miksi?"
Miksi vaihdoitte puheenaihetta?
Eikö keskustelu kommunistisesta riistosta oikein kiinnosta?
Tee esille ottamastasi asiasta oma aloitus niin katsotaan sitten, että mitä Kalle vastaa vai vastaako ollenkaan.
...................
Haloo, kaikki marxinsa osaavat punatulkut.
Kalle kutsuu sitä työtä, joka tehdään kommunismissa tarpeiden tyydytymisen jälkeen jäljellä olevalla työkyvyllä kommunistiseksi riistoksi. Marx on itse kertonut sen työn olemassaolosta sanoessaan näin kommunistisesta tuotantotavasta:
”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”
Joten käsitteen sisältö ei ole Kallen keksimä vaan marx itse puhui ko. työstä ensin unohtaen tosin antaa sille jokin napakan nimen.
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi millä nimellä se kulkee siellä punikkilassa?
Miksi että vastaa?
Lähdittekö oikein porukalla käpälämäkeen pakoon odottavaa selkäsaunaa marxin opeista?
Voi teitä ressukoita - ymmärrystä ei ole mutta usko marxismin kaikkivoipaisuuteen on kova. Arvatkaapa miten teille nauretaan Kallen osoitettua kommunistisen riiston olevan elimellinen osa kommunistista tuotantotapaa.
Hahhaa, luulisi vitutusasteen olevan melko korkealla punanuttulassa!!
Mutta älkää Hannu Rainestolta asiasta mitään kysykö sillä tehän että luota hänen puheisiinsa vaan vaaditte Kallelta selitystä myös niihin.
......................- KomuSaiTaasTurpiinsa
voi noita ressukoita paitaressuja, vähiin on hengen lahjat käyneet, ennenkuin ne loppuu kokonaan... noin vähä-älyisiä ei löydy edes vanhassa ryssäkomulan kolhoosissa...
hohohohohhhhhhhhhh - kasettinauha
Toveri "antipunikki" voisi hyvin ymmärtää, jos Jumala olisi sen hänelle sallinut, mutta kun sitä ei ole kaikille riittänyt, hänelle sentään kasettinauhan verran, ja siitäkin olkoon hän tyytyväinen. Se vastaa hänen kykyjään ja tarpeiden määrää.
Haloo, kaikki marxinsa osaavat punatulkut.
Kalle kutsuu sitä työtä, joka tehdään kommunismissa tarpeiden tyydytymisen jälkeen jäljellä olevalla työkyvyllä kommunistiseksi riistoksi. Marx on itse kertonut sen työn olemassaolosta sanoessaan näin kommunistisesta tuotantotavasta:
”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”
Joten käsitteen sisältö ei ole Kallen keksimä vaan marx itse puhui ko. työstä ensin unohtaen tosin antaa sille jokin napakan nimen.
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi millä nimellä se kulkee siellä punikkilassa?
Miksi että vastaa?
Lähdittekö oikein porukalla käpälämäkeen pakoon odottavaa selkäsaunaa marxin opeista?
Voi teitä ressukoita - ymmärrystä ei ole mutta usko marxismin kaikkivoipaisuuteen on kova. Arvatkaapa miten teille nauretaan Kallen osoitettua kommunistisen riiston olevan elimellinen osa kommunistista tuotantotapaa.
Hahhaa, luulisi vitutusasteen olevan melko korkealla punanuttulassa!!
Mutta älkää Hannu Rainestolta asiasta mitään kysykö sillä tehän ette luota hänen puheisiinsa vaan vaaditte Kallelta selitystä myös niihin.
......................- KomuSaiTaasTurpiinsa
mutta ei kai se haittaa, eihän ?
hohohohohhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh :(I): Haloo, kaikki marxinsa osaavat punatulkut.
Kalle kutsuu sitä työtä, joka tehdään kommunismissa tarpeiden tyydytymisen jälkeen jäljellä olevalla työkyvyllä kommunistiseksi riistoksi. Marx on itse kertonut sen työn olemassaolosta sanoessaan näin kommunistisesta tuotantotavasta:
”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan”
Joten käsitteen sisältö ei ole Kallen keksimä vaan marx itse puhui ko. työstä ensin unohtaen tosin antaa sille jokin napakan nimen.
Kalle kutsuu sitä kommunistiseksi riistoksi millä nimellä se kulkee siellä punikkilassa?
Miksi että vastaa?
Lähdittekö oikein porukalla käpälämäkeen pakoon odottavaa selkäsaunaa marxin opeista?
Voi teitä ressukoita - ymmärrystä ei ole mutta usko marxismin kaikkivoipaisuuteen on kova. Arvatkaapa miten teille nauretaan Kallen osoitettua kommunistisen riiston olevan elimellinen osa kommunistista tuotantotapaa.
Hahhaa, luulisi vitutusasteen olevan melko korkealla punanuttulassa!!
Mutta älkää Hannu Rainestolta asiasta mitään kysykö sillä tehän ette luota hänen puheisiinsa vaan vaaditte Kallelta selitystä myös niihin.
......................
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1561431Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1281160Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216859- 64772
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus58658- 47582
- 34574
- 52562
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä
Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o29542