"Tutkijoiden mukaan ilmaston lämpeneminen pohjoisilla arktisilla alueilla on muuta maailmaa voimakkaampaa ja jää sulaa nopeasti. Koska sulana pysynyt merivesi on lämpimämpää kuin arktinen ilma, Barentsin meren liepeille syntyy korkeapaineita, jotka pyörittävät kylmää ilmaa Eurooppaan.
"Jos joku ajattelee, ettei jossain kaukana pienenevä jäämassa vaikuta häneen, hän on väärässä", toteaa ennusteen laatinut tutkija Vladimir Petuhov. "
http://www.greenpeace.org/finland/fi/media/blogi/mist-kylm-s-johtuu/blog/38949/
Euroopan kylmä sää siis johtuu ilmastonmuutoksesta. Sään ääri-ilmiöt ovat sille ominaisia.
Mistä Euroopan kylmä sää johtuu?
3
198
Vastaukset
Lämmin aiheuttaa kylmää ! Tämä tutkijoiden kanta asiaan näyttää jääneen ainoaksi tiiviiksi asialliseksi selitykseksi Euroopan kylmälle ja sateisellekin jaksolle talvella 2011-2012. "Lämmin aiheuttaa kylmää"-väittämää pidettiin ilmastonmuutoksen epäilijöiden taholla järjenvastaisena, ja siten todisteltiin, että Euroopan ja koko Pohjoisnapaa ympäröivien maa-aleuiden poikkeuksellinen talvi ei johdu ilmastonmuutoksesta. Epäilijöiden vankan kannan säilyttämiseksi varmistamiseksi tämäkin ketju poistettiin yhden kerran. Ei siinäkään ketjussa asialle muuta selitystä kuitenkaan löytynyt.
- niin---
Kun talvi on lämmin ja lumeton, syynä on ilmaston lämpeneminen. Kun talvi on kylmä ja luminen, silloinkin syyllinen on ilmaston lämpeneminen.
- ilmasto lämpenee
niin--- kirjoitti:
Kun talvi on lämmin ja lumeton, syynä on ilmaston lämpeneminen. Kun talvi on kylmä ja luminen, silloinkin syyllinen on ilmaston lämpeneminen.
Johtuu ehkä siitä, että ilmasto lämpenee.
Ilmaston viileneminen ei voi olla syyllinen kylmiin ja lumisiin talviin, koska ilmasto ei viilene vaan lämpenee.
Eikä tässä edes ole ollut mitenkään poikkeuksellisen kylmiä talvia. Normaalia runsaslumisempia kyllä, mutta talvisten sateiden lisääntyminen on nimenomaan yksi ilmastonlämpenemisen aiheuttamia ilmiöitä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8315142Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1713823- 524687
- 244397
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni224316Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364120Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h574009No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol433848- 613589
- 423245