Koska tämä ripsienpidennys on nyt "in" ja siitä käydään paljon keskusteluja, halusin kertoa myös oman kokemukseni. Laitatin ensimmäiset ripsipidennykseni (pitkän harkinnan jälkeen) Tampereella Studio Easy Lifessä, ja en kyllä hyvällä tahdollakaan voi kyseistä paikkaa suositella.
Päädyin sinne City Dillin kautta ja vielä selaillessani netissä ihmisten kokemuksia, erään tytön blogin suosittelemana.
Kotisivuillaan mainostavat ammattitaitoa ym. Tyttö joka nämä pidennykset laittoi oli nuhainen, eikä juurikaan muuta kysellyt tai neuvonut, vaikka ensimmäistä kertaa olin pidennyksiä laittamassa, kuin millaiset haluan. Olisin kaivannut hieman tarkempaa perehtymistä asiakkaaseen ja yhdessä suunnitteluun, mutta ei muuta kun pöydälle makaamaan ja homma käyntiin.
Laitto kesti noin tunnin, mitä sitten jälkeenpäin suuresti ihmettelin luettuani että niihin menee aikaa hyvinkin kaksikin tuntia. Tyttö kehui kuinka nopeasti hän ne pystyy tekemään ja kun räpsyttimet olivat laitettu hän tokaisi että nyt on valmista, antoi peilin käteeni mutta itse ei kättensä jälkiä edes katsonut. Maksu ja kiitos hei näkemiin.
Jälki oli kaikkea muuta kuin mitä olin odottanut ja halusin, en siis ollut todellakaan tyytyväinen. Kotiin pässtyäni koitin harjata varovasti ripsiä koska osa sojotti mihin sattui ja olivat selkeästi liian painavat omille ripsilleni koska painuivat alaspäin ja koska käytän silmälaseja, ripset ottivat inhottavasti linsseihin kiinni. Olen kuitenkin hoitanut niitä neuvojen mukaisesti, välttänyt kastelemista ym. ym.
Nyt oikeasta silmästä on suurin osa lähtenyt pois (laitosta on 3,5 viikkoa aikaa) vasen silmä on vielä siedettävä, mutta ripset ovat osittain yhdessä klöntissä liimattuna. Olen miettinyt mihin uskaltaisin mennä nämä huollattamaan, koska kyseiseen paikkaan en enää mene. Harmittaa mutta onneksi en köyhtynyt tuossa hirmuisia summia ja joku varmasti osaa ripset laittaa kuntoon.
Jos jollakin on oikeasti suositella jotakin paikkaa tampereella, niin kiitos jo etukäteen. Amy Nailsista olen jo lukenut tarpeeksi joten ei kiitos.
Eli kyllä laittajalla todellakin on merkitystä ja saako halvalla hyvää niin minä en ainakaan saanut.




eivät siis tietenkään samaan aikaan, mutta pisimmät kyllä. Ja silmissä se tippumis aika ei mene samaan aikaan kuin toisessa silmässä.
selvitä faktat ennen kuin alat vahtoamaan netissä, rva kukkahattutäti..
Laittoon kului noin puolitoista tuntia, jonka aikana rupattelin laittelijatytön kanssa eläimistä ja perheasioista. Tytöstä kyllä huomasi, että asiakaspalvelussa on vielä hieman hiottavaa, mutta hän oli hyväntuulinen ja humoristinen, joten viihdyin aika hyvin. Ja likkahan on nuori vielä, ei se asiakaspalvelu voikkaan vielä olla sitä parasta.
Toisessa silmäkulmassa yksi ripsi oli hieman ylempänä kuin muut, mutta lopputulos vastasi kutakuinkin odotuksiani, ja ripset ovat pysyneet hyvin, ja pidän ripsistäni.
Mikä pointti tuo oli? Ihminenhän hänkin on, herranjestas, ja eihän sille voi mitään jos nuha iskee! Olisitko sitten mielummin halunnut, ettei hän olisi niitä tehnyt ollenkaan?
Täältä löytyy 3 tyytymätöntä asiakasta niistä sadoista jotka olen tehnyt, ja Suomessa aina negatiivinen juttu on se, joka lähtee liikkeelle, huono palaute kiirii aina pidemmälle.
Olen silti ottanut tästä palautteesta opikseni, kehittynyt ensimmäisistä asiakkaistani hurjasti sekä laittajana että "palvelijana" (tunnistan ja muistan kyllä täältä jokaisen, kaikki teistä ovat "asiakaspalveluni" alkuaikoina käynneitä) ja sen palautteen saa kyllä sanoa suoraan minullekkin.
Enkä koeta vakuutella tässä ketään.
Kiitos ja anteeksi.
Omat ripseni sokottivan joko pohjoiseen tai etelään, liimaa jäi hirveä kontti toiseen silmään.. Huoneessa jossa ripset laitettiin tuskin oli nähnyt imuria kuukauteen + kotieläimet juoksentelivat ympäri taloa.
Tosin itse ripsityttö oli mukava, jutteli niitä näitä. ehkä hiukan liian henkilökohtaisiakin asioitaan mutta nuoresta iästään päätellen en välittänyt asiasta.