Kun taustasäteily 10-kertaistuu

- mitä tehdään?

Luulisin, että ensin selvitetään, johtuuko kasvu ihmisen aikaansaannoksista, vai onko se luonnollista alkuperää.

Luonnon taustasäteilyn kasvulle ei paljon voida, joten pelastus- yms. toimet ei aivan heti olisi ajankohtaisia. Ehkä voisi tulla joitain suosituksia.

Ihmisen aikaansaama taustasäteilyn kasvu olisi toinen asia. Syy selvitettäisiin varmasti, ja säteilysuojelun mukaiset toimentpiteet suoritettaisiin, jos niihin olisi aihetta.

Maapallolla on muutamia alueita, joissa on hyvin korkea luonnon taustasäteily, eikä niiden ihmisten elämä mitenkään merkittävästi poikkea muiden ihmisten elämästä sen säteilyn vuoksi ainakaan. On jopa kuulunut huhupuheita, että he olisivat terveempiä.

On olemassa jokin mekanismi, jossa ihminen "tottuu" voimakkaaseenkin säteilyyn, kun se on tasaista.

16

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Radon kiusana

      Näin keväällä luonnonsäteily on voimakkainta kun jäätynyt maaperä sulaa.Epäterveelliseksi on ainakin radon todettu ja nykyisin talojen rakennusvaiheessa asia jo huomioidaan.Alueilla missä radon on voimakkaampaa tehdään jälkiasennuksena tuuletusjärjestelmiä radonin takia.

      • Ne ihmisen toimenpiteet, jotka aiheuttaa kohonneita radonpäästöjä (kuten uraanikaivostoiminta), on kyllä STUKin valvonnassa ja kuuluvat lain piiriin.

    • Amazing

      "On olemassa jokin mekanismi, jossa ihminen "tottuu" voimakkaaseenkin säteilyyn, kun se on tasaista."
      Säteilyn terveysvaikutuksethan tulevat paljolti kromosomivaurioiden takia eikä niihin voi varsinaisesti "tottua". Ilmeisesti kuitenkin siinä, miten kromosomivauriot korjautuvat tai miten ne etenevät syöväksi, on yksilökohtaisia eroja. Jos nämä erot vielä ovat perinnöllisiä, voitaisiin ajatella että korkean säteilytason alueilla (monatsiittihiekka-alueet, korkealla sijaitsevat kaupungit) säteilylle alttiimmat ihmiset ovat karsiutuneet pois luonnonvalinnan kautta.

      • noin saattaa olla - "tottuminen" on luonnonvalinta.

    • selvähän tuo

      Allaolevasta taulikosta selviää mitä tehdään. Kai jo vähäisenkin paikkakuntakohtaisen taustasäteilyn nousun syyt pyritään selvittämään. Muutoksia aiheuttaa jo vuodenajatkin johtuen lumen ja jään vaikutuksesta maaperästä tulevaan taustasäteilyyn.
      http://www.stuk.fi/sateilyvaara/fi_FI/esim_annos/_print/

      • ymmärtääkseni kaikkien havaittujen poikkeavien säteilytasojen kasvun syyt selvitetään, miksei poikkeavien tasojen laskunkin syyt.

        väestönsuojelun kannalta on eri asia, onko syy luonnollinen vai ihmisen aikaansaama. 10-kertaiset luonnon taustasäteilyn lisääntyminen voi ehkä olla luonnollistakin maan pinnalla (avaruudesta tulevaa), mutta en ymmärrä, miten sitä vastaan suojauduttaisiin, jos siihen katsottaisiin olevan tarvetta. Ihmisen toiminnan aikaansaama säteilytason kasvo voidaan tarvittaessa eliminoida tehokkaasti: evakolla.

    • ettäkö niin

      Luonnosta tulevalla ja ihmisen aikaansaamalla taustasäteilyllä on eroja.
      Luonnon säteily tulee pitkäikäisistä radioaktiivisista aineista. Niistä tuleva taustasäteily ei miljoonassa vuodessa juurikaan vähene.

      Ihmisen aikaansaaman säteilyn puoliintumisajat ovat paljon lyhyempiä. Esimerkiksi, käytetyn ydijätteen kokonaisradioaktiivisuus laskee ensimmäisenä vuotena sadasosaan.
      Jos käytetystä ydinpolttoaineesta erotetaan aktinidit mm. plutonium pois, kuten jälleenkäsitteylaitoksissa tehdään, käytetyn ydinpolttoaineen radioaktiivisuus laskee vaarattomalle tasolle muutamassa sadassa vuodessa.

      Teollisuudessa ja sairaanhoidossa käytettävät radioaktiiviset aineet ovat lyhytikäisiä.

      • Köyliön Late

        "On olemassa jokin mekanismi, jossa ihminen "tottuu" voimakkaaseenkin säteilyyn, kun se on tasaista"

        Tästä ei taida olla varmuutta. Iranin Ramsaria koskevissa tutkimuksissa tätä oletettiin johtopäätökseksi, mutta tutkimus oli varsin suppea, varsinaisia tutkittavia oli vain 14 henkilöä. Brasiliassa taas kahdelta korkean taustasäteilyn alueelta on löydetty tavallista enemmän syöpäkuolemia, kun taas yhdeltä vastaavalta alueeelta ei ole löydetty kuin keskivertomäärä.

        Ulkoinen säteilyannos/aikayksikköön nähden ei vielä kerro kovinkaan paljoa. Paljon ratkaisevampaa on, mistä isotoopeista on kysymys ja mitä hengitetään - erityisesti mitä tulee ravinnon mukana. Voisi olettaa, että ydinlaskeumassa on paljon suurempi tuhopotentiaali, kuin asuinalueen luonnon omassa taustasäteilyssä.

        Ertyisesti kannattaa muistaa, että´kaikki tulee kaiken päälle. Jos pärjäät hyvin 5mSv:n taustasäteilyssä, niin jo 0,5mSV: lisäys voi viedä sinut ennenaikaseen hautaan. Siksi suhteuttaminen, eli vetoaminen luonnon omaan taustasätelyyn, on aika kohtalokas virhe. Luonnon oma taustasäteily tappaa meitä Stukin mukaan lähes 2000 vuodessa - siihen pienikin lisäys on pahasta.

        Mitä tulee taustasäteilyn kymmenkertaistumiseen, niin sehän on itsestään selvä evakuointiperuste, jos kyse ei ole vain hetkellisestä muutoksesta.

      • Vesa Kaitera
        Köyliön Late kirjoitti:

        Köyliön Late kirjoitti :"Ertyisesti kannattaa muistaa, että´kaikki tulee kaiken päälle. Jos pärjäät hyvin 5mSv:n taustasäteilyssä, niin jo 0,5mSV: lisäys voi viedä sinut ennenaikaseen hautaan. Siksi suhteuttaminen, eli vetoaminen luonnon omaan taustasätelyyn, on aika kohtalokas virhe. Luonnon oma taustasäteily tappaa meitä Stukin mukaan lähes 2000 vuodessa - siihen pienikin lisäys on pahasta."

        Huomauttaisin vain, että Suomessa luonnollienn taustasätely vaihtelee suunnilleen kolmesta kahdeksaan millisievertiin vuodessa. Ainkaan toistaiseksi ei ol ole voitu osoittaa, että tuo keskivertoa korkeampi taustasäteily olisi aiheuttanut suurempaa sairastumis- ja kuolleisuusriskiä kuin mitä alhaisen luonnollisen taustasäteilyn alueilla on.

        Muistan nähneeni muutama vuosi stten TV:stä dokumentin, missä näytettiin Yhdysvaltojen kartta, missä oli väreillä eroteltu korkean ja alhaisen luonnon taustasäteilyn osalvaltiot. Sitten tuossa ohjelmassa näytettiin syöpätapauksien yleisyyttä osavaltioittain kuvaava kartta.. Nuo kaksi karttaa menivät liki yksi yhteen niin, että korkeimpien taustasäteilyn osavatioisa oli VÄHITEN syöpätapauksia tuhatta asukasta kohden.

      • Köyliön Late
        Vesa Kaitera kirjoitti:

        "Huomauttaisin vain, että Suomessa luonnollienn taustasätely vaihtelee suunnilleen kolmesta kahdeksaan millisievertiin vuodessa. Ainkaan toistaiseksi ei ol ole voitu osoittaa, että tuo keskivertoa korkeampi taustasäteily olisi aiheuttanut suurempaa sairastumis- ja kuolleisuusriskiä kuin mitä alhaisen luonnollisen taustasäteilyn alueilla on."

        Totta, vaikka esim Stuk taitaa olla tästä kuitenkin eri mieltä. Radonin suuri painokerroin johtuu siitä, että se on sisäänhengitettävä alfasäteilijä. 130Bq huoneilman kuutiossa antaa jo 1mSV:n annoksen.

        Stuk on ihmetellyt juuri sitä, ettei epidemilogiset tutkimukset tue radonin painokerrointa. Viimeisimmäss ICRP:n ohjeessa kuitenkin päätettiin säilyttää korkeampi kerroin, koska tiettävästi ruotsalaisissa tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että korkea radonpitoisuus todellakin lisää syöpäriskiä.

        Suomessa ei taida olla kunnollisia tutkimuksia. Ei hyödytä puhua alueista, vaan ihmisistä ja mitata heidän altistumistaan. Rakennustekniikka vaikuttaa ratkaisevasti.

      • Köyliön Late kirjoitti:

        Linkkejä tutkimuksiin korkean taustasäteilyn paikoista

        Joskus kiinnostuin kovastikin korkean taustasäteilyn paikoista, mutta kun ilmeni, että kaikki tutkimukset joko roikkuu ilmassa tai ovat puutteellisia, innostus laantui. Tuli sellainen fiilis, että jos tutkimus ei osoita selvästi, että poikkeuksellisen korkean taustasäteilyn paikat olisi terveyshaitoiltaan vähäisempiä kuin muut, tutkimus ei lopu koskaan. Tässä kuitenkin linkkejä niille, joita asia kiinnostaa,

        Uusin löytämäni (2009):
        http://journals.lww.com/health-physics/pages/articleviewer.aspx?year=2009&issue=01000&article=00008&type=abstract
        "Background Radiation and Cancer Incidence in Kerala, India-Karanagappally Cohort Study"

        Suomenkielinen, kappale "Ihmisen sopeutuminen luonnolliseen taustasäteilyyn":
        http://www.vtt.fi/inf/pdf/tiedotteet/2001/T2080.pdf
        "Käytetyn ydinpolttoaineen huolto"

        Seuraavassa saitti angelfire.com, ei mielestäni ole oikein turvallinen:
        http://www.angelfire.com/mo/radioadaptive/ramsar.html

      • Köyliön Late kirjoitti:

        "Huomauttaisin vain, että Suomessa luonnollienn taustasätely vaihtelee suunnilleen kolmesta kahdeksaan millisievertiin vuodessa. Ainkaan toistaiseksi ei ol ole voitu osoittaa, että tuo keskivertoa korkeampi taustasäteily olisi aiheuttanut suurempaa sairastumis- ja kuolleisuusriskiä kuin mitä alhaisen luonnollisen taustasäteilyn alueilla on."

        Totta, vaikka esim Stuk taitaa olla tästä kuitenkin eri mieltä. Radonin suuri painokerroin johtuu siitä, että se on sisäänhengitettävä alfasäteilijä. 130Bq huoneilman kuutiossa antaa jo 1mSV:n annoksen.

        Stuk on ihmetellyt juuri sitä, ettei epidemilogiset tutkimukset tue radonin painokerrointa. Viimeisimmäss ICRP:n ohjeessa kuitenkin päätettiin säilyttää korkeampi kerroin, koska tiettävästi ruotsalaisissa tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että korkea radonpitoisuus todellakin lisää syöpäriskiä.

        Suomessa ei taida olla kunnollisia tutkimuksia. Ei hyödytä puhua alueista, vaan ihmisistä ja mitata heidän altistumistaan. Rakennustekniikka vaikuttaa ratkaisevasti.

        Rakennukset säteilyn lähteenä

        "Rakennustekniikka vaikuttaa ratkaisevasti. (altistumiseen)"

        Myös rakennusmateriaali. Betonitaloissa seosaineena käytetään mm. hiilituhkaa, joka on radioaktiivista. Sitä käytetään myös maanrakennusaineena.

        "Radioaktiivinen hiiituhka rakennusaineena"
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/4956647/#comment-50313054

    • NuuskaNenMuikku

      Spurdo Spärde

    • hiili on myrkkyä

      Kun mikään saastuttaminen ei riitä.

      Tuhansia kaivosmiehiä kuolee vuosittain hiilikaivoksissa myrkkykaasuihin ja tulipaloihin.

      Kaivoksista nostettu hiili poltetaan hiilivoimaloissa. Niiden piipuista leviää vuosittain miljardeja tonneja kasvihuonekaasupäästöjä ja muita myrkkyjä luontoon.

      Jäljelle jää raskasmetalleja ja muita haitta-aineita sisältävää, radioaktiivista hiilituhkaa, joka käytetään maanrakennukseen ja talonrakennukseen.

      Milloin pääsemme eroon hiilenpoltosta?

    • radiohiili
      • 445+9

        Saksa on lisännyt ruskohiilen ja kivihiilen käyttöä. eI NÄIDEN SUURTEN VALTIOIDEN PÄÄSTÖILLE KUKAAN MITÄÄN VOI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5445
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2286
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1840
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      145
      1761
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1565
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1477
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1368
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1107
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1078
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      219
      989
    Aihe