Parisuhde kysely ver 2.0

2 vuotta seurustelua, 4 naimisissa
35, nainen naimisissa miehen kassanssa
taidan ottaa eron, mies on viimeisen vuoden aikana muuttunnut niin huonoksi.
Mihin katosi se mukava, seurallinen mies jonka kanssa seurustelin.
Molemmilla oli omat kodit jotka ihan itse hoitivat, kumpikin pyykkäsi omat pyykit, hänestä oli hauska olla seurassani, ruokaa hän laittoi itse omassa kodissa vuoroviikonlopuin söimme minulla ja toisena hänellä. ( kumpikin kokkasi)
Hän viihtyi teatterissa ja kävimme ulkona. Hän piti omasta ulkonäöstä huolta.
Seksi oli hyvää ja vaihtelevaa.
Tilalle hiipi "äidin lelliperse" joka kuvittelee että minä hoidan kotityöt ja hän makaa sohvalla ja katsoo töllöä. Seksi on vaihtunnut pikapanoiksi ( kuka vittu sellaista haluaa?) Täysin ala-arvoista siis. Viini vaihtui kun salaa kaljaan. Seurani ei paljon kiinosta, mielummin kaverit. Kokkaus, imurointi on ihan vierasta. Lihonnut kymmenisen kiloa ja näyttää todellanin ihan syöttöporsaalta. Ja ihan oikeasti kuvittelee että tekisin vielä lapsen vaivoiksi. Kun katson miestäni niin ihmettelen mihin se mukava poikakaveri häipyi sillä tuollaista miestä ei kukaan jaksa katsoa. Mielummin yksi kun tuollaisen kanssa. Minua kusetettiin ihan 10:llä.

Ero pääsee samana päivänä vireille kun minulla on uuteen kämppään avaimet tassussa. Eli 1.6. Saa sitten elää sitä ihanne-elämää mutta ilman mina.

Yhdessä tänään tasan 4,5v. Siitä 4v saman katon alla ja 1,5v naimisissa.
Minä 26, mies 29.

Suhde on kaikkea, mitä voi haluta. Oikeasti.:) Suhde alkoi todella nopeasti, mitään tapailuja ei alussa ollut vaan suoraan seurusteluun. Eikä harmita yhtään.

Alussa ei edes ollut mitään hirveää alkuhuumaa. Ihanan turvallista ja tuttua, josta molemmat nauttii. Ja kun olemme toistemme parhaat ystävät, niin mikä sen toimivampaa. Seksi toimii, keskustelu toimii, läheisyys ja hellyys toimii ja mikä tärkeintä, huumori toimii.:)

Niin meilläkin oli siihen asti kun mentiin naimisiin ja muutettiin yhteen. Mies vain muuttui ihan toiseksi. Meidän suhde oli siihen asti täydellinen.

Siis tavarat menee jakoon ( helppo tehdä kun ottaa sen mitä sinne toi, mitään uutta kun ei olla hankittu) unelmat ja odotukset on vedetty jo alas wc-pöntöstä.
ja nyt on pääasiassa vain syvä pettymys, minua kusetettiin. Hän jaksoi vetään jotain roolia niin kauan kunnes muutettiin yhteen.

Pettymys on suuri, jos ja jos ei oltais koskaan muutettu saman katon alle niin ehkä se täydellinen suhde olisi yhä meidän välillä. Nyt tuntuu kun mies pitäisi minua jonakin kotitalouskoneena ja äidin korvikkeena. :(

Yhdessä muutamaa päivää vaille kolme vuotta, josta asuttu yhdessä hiukan vajaa kaks.
Olen 20v nainen, poikaystäväni on samanikäinen.
Meidän suhde toimii täydellisen luottamuksen ja hyvän kaverisuhteen pohjalta. Kumpikin kunnioittaa, rakastaa ja haluaa toista ja ainoa ongelma on pienet arkiset ärsyttävät asiat, kuten se, että yhdessä meistä tulee tosi laiskoja koska kumpaakaan ei haittaa jos tiskit on tiskaamatta. Sitten kun tulee vieraita on hirveä paniikki siivota :D

Yhdessä 11 vuotta
mies 29
Välillä menee huonosti ja välillä paremmin. Ehkä tuli tehtyä kaikki liian nuorena....

Kauan olette olleet yhdessä? Vuodesta 1978 eli todella kauan vaikkei aika niin pitkältä tunnukaan - kummallista
Ikäsi ja sukupuolesi (sekä mahdollisesti parisi)? olen nainen 53 v. ja puolisoni on 56 v.
Mitä mieltä olet suhteestasi? Suhteeni on ainutlaatuinen, ihana. Olin nuori tyttö kun tapasin mieheni, joskin en suinkaan ihan kokematon ( seurusteluja takana, samoin matkustelua ympäri maailmaa) ja olin valmis vakiintumaan ja halusin todella kovasti turvallista ja tuttua elämää ja sen sainkin ja lisäksi vielä intohimoisen parisuhteen jossa "hormoonit hyrrää vieläkin"
Muuta kommentoitavaa? Parisuhteessa on kaikenlaisia vaiheita ja on kasvattavaa ja antoisaa jos kykenee ne kohtaamaan pariskuntana niin, ettei ainoa vaihtoehto ole ero. Olemme mieheni kanssa kokeneet todella paljon yhdessä, niin hyvää kuin pahaakin. Ja nyt, kun lapsemme ovat aikuisia, olemme kuin uusrakastunut pari; aikaa on, rahaa on ja tunteitakin vielä löytyy. Pitkä parisuhde on uskomaton matka!

Seurusteltu vuodesta 1999, naimisiin 2003.

Vuoteen 2003 asti asuttiin eri maissa, välimatkaa noin 2500 km. Tapasimme neljä-viisi kertaa vuodessa, 1 - 4 viikkoa kerrallaan. Sitten 2003 alkaen vuosi edelleen eri maissa, mutta välimatkaa vain parisataa kilometriä, joten nähtiin joka viikonloppu.

Vuodesta 2004 alkaen samassa maassa saman katon alla.

Molemmat nyt 44-vuotiaita, tavatessamme 32.

Pidän suhdettamme poikkeusellisen onnellisena, tasapainoisena ja antoisana. No mitään kokemusta muista suhteista ei olekaan, mutta sen perusteella mitä olen lukenut ja kuullut, tuntuu että meillä menee poikkeuksellisen hyvin.

Syitä tähän mielestäni useita. Se, että tapasimme vasta yli kolmikymppisinä. Se, että jouduimme olosuhteiden pakosta asumaan niin kauan erillämme. Vielä nykyäänkin se että saamme olla yhdessä on meille lahja, jota ei kannata pilata turhalla riitelyllä. Yksi tärkeä pointti on että meillä on taloudellisesti asiat erittäin hyvin. Molemmilla vakituiset, hyvätuloiset työpaikat; tulot suunnilleen samaa tasoa. Joten rahasta ei kertaakaan ole tarvinnut edes keskustella saati riidellä, kun sitä on enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi meillä on hyvin samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja käsitys siitä mikä on kivaa vapaa-ajan viettoa. Emme esim. juuri koskaan käy ns. bailaamassa. Alkoholia kuluu niin maltillisesti että voi mennä kuukausia ilman että kumpikaan juo mitään. Siitäkään ei siis tule mitään erimielisyyttä. Tykkäämme molemmat viettää aikaa kotona, tai sitten kulttuurin parissa, esim. elokuvissa, taidenäyttelyissä yms. Myös matkustelu on yhteinen kiinnostuksen kohde. Kotityöt jaetaan tasapuolisesti ilman että kummankaan tarvitsee nalkuttaa mistään.

N23, hän 18. Yhdessä on oltu vuosi.

Tämä kaukosuhde välillä aiheuttaa kränää, kun minulla ei kestä hermot olla kuukautta kerrallaan erossa. Mielialani heilahtelevat hirveästi menkkakierron mukaan ja sitten yksikseni pillitän tunnemyrskyssä, kun ei kirjoitetuilla viesteillä vaan saa samalla lailla keskusteltua kuin kasvokkain.

Olemme sentään samassa maassa, mutta aikataulu ja kukkaro ei kestä neljän tunnin junamatkoja. Minulta jo meinaa pää hajota jatkuvaan reissaamiseen, kun koskaan ei ehdi olla kotona viikonloppua että saisi siivottua ja pyykättyä. Seuraavaksi saakin hän tulla tänne, kun hänellä loma alkaa ja minulla on työt.

Meidän ikäero näyttää tuossa numeroina aika isolta, mutta koska olemme molemmat opiskelijoita, elämäntilanteemme ovat samat. Meillä on ihanaa yhdessä, vaikka olemmekin aika erilaiset persoonat. Olen edelleen aivan rakastunut.