Mitä pitäisi ajatella?

tyhmästi vastataan.

Painostamalla ärsytit ärsyttävän vastauksen. Sait alttarilla kerran sen vastauksen, se ei uhkavaatimuksilla parane.

Loukkaantuisin. Minunkin mielestäni tuohon ei ole kuin yksi vastaus. Tosin naiset ja miehet taitaa ajatella asioista melkoisen eri lailla, joten en osaa sanoa sitä, mitä miehesi todella ajattelee. Olette ihan hirmuisen nuoria ja nuorena menneet naimisiin, miehet harvemmin tuossa iässä ovat kypsiä ajattelemaan loppuelämää, mutta silti...

Miksi pitää kysyä sellaista, jonka vastausta ei halua kuulla? Ja parikymppiselle kysymys on liian vaikea, itse en ainakaan siinä vaiheessa tiennyt mistään mitään. Tosin, jos joku olisi silloin kysynyt tuollaisen kyssärin, vastaukseni olisi ollut "kyllä vain, avioliitto on ikuinen". - Tänä päivänä vastaus on iiihan toisenlainen.

Joten keskity olennaiseen äläkä huuhaile sellaisten aiheitten kanssa, joilla ei ole todellisuuden ja arkipäivän kanssa mitään tekemistä. Keskity siihen, mitä on nyt.

Varmaan mies ärsytti tahallaan, kun kyselit tuommosta. Kun ollaan naimisissa, on päätetty ja luvattu pysyä yhdessä, joten sen kysely on rasittavaa ja kertoo että et luota häneen. Sait sellaisen vastauksen mitä pyysitkin.

jos naimisiin menee niin sitten pitää olla ikuisesti yhdessä kunnes kuolema erottaa. Niin minä tekisin

Eihän tommosta voi tietää. Tunteet voi muuttua ja joillaki vaan käy niin että tunteet kuolee tai sitten toinen voi pettää, eikä sen jälkeen haluakkaan enää jatkaa. Mun mielestä vaan tästä hetkestä voi tietää, elämä voi muuttaa suuntaa koska vaan, toisaalta uskoa voi ja kannattaa tulevaisuuteen.

Tuollaisen kysely on oikeastaan vähän tyhmää. Tottakai ideaalitilanne on se, että naimisissa ollaan sitten siihen kunnes kuolema meidät erottaa. Mutta ihan kuten edellinenkin vastaaja sanoi, tilanteet muuttuu ja vain tästä hetkestä voi tietää. Itse olen sen verran rehellinen ja realistinen ihminen, että tuollaisiin kysymyksiin vastaaminen olisi mullekin vaikeaa. Ollaan naimisissa ja rakastan miestäni kovasti. En kuitenkaan voisi vastata kysymykseen kuin tämän päivän perusteella, että kyllä nyt voisin kuvitella olevani kanssasi elämäni loppuun asti ja juuri nyt tahdonkin niin. Ymmärrän kuitenkin sen, etten millään voi luvata mitä tunnen kymmenen vuoden päästä. Minulla on hieno mies ja suhde, jonka puolesta olen valmis kynsin ja hampain taistelemaan, ja sen perusteella en näe loppua tälle suhteelle. Mutta voinko LUVATA, että tämä onni jatkuu koko loppuelämän...

Ei kannata olla tuollainen tyranni joka tivaa vastauksia väkisin. Tyhmiin kysymyksiin saa tyhmiä vastauksia.

Mielestäni miehesi olisi tullut vastata kyllä, minä toivon kovasti niin! Ikinä ei voi luvata mitään, mutta voi elää sen mukaisesti ja tehdä töitä parisuhteen eteen. En ikinä pahoittaisi puolisoni mieltä vastaamatta jättämisellä tai sanalla ei. Jos naimisiin menee, silloin vastataan kysymykseen: ..kunnes kuolema teidät erottaa... Silloin pitäisi pystyä vastaamaan myös avioliiton seuraavina vuosina samoin, kyllä. Koskee niin naisia kuin meitä miehiä. Vaikka on vaikeita aikoja, välillä "tanssitaan" ruusujen piikeillä eikä vain kukilla, pitää pystyä tuohon kysymykseen vastaamaan. Sitähän vihkivalassa sanotaan niin hyvinä kuin vaikeina aikoina..

arvasin, että joidenkin mielestä on tyhmää kysyä edes tuollaista.

mutta silti vastaus mielestäni pitäisi olla ilmiselvää.. eli kyllä.

tiedän, että mitään ei voi luvata. lehmätkin voivat lentää huomenna tai maailmanloppu voi tulla. tai toinen voi pettää ja mitä tahansa.

mutta silti odotin ehdottomasti, että vastaus olisi kyllä.

kyllä.

jos kerta ollaan yhdessä ja vielä naimisissa (vaikka kuinka nuoria oltaisiinkaan) niin silti KYLLÄ

Minusta kysymyksesi ei ollut tyhmä, vastaajat ovat tyhmiä :) Kysehän on siitä, tunteeko hän nimenomaan _tällä_hetkellä_ niin, että haluaa jakaa loppuelämänsä kanssasi, ei siitä, mitä mahtaa sattua joskus tulevaisuudessa ja "ei voi koskaan tietää". Minusta tuohon on vain yksi vastaus, jos kerran ollaan naimisissa. Miksi mennä naimisiin, jos ei ole ajatellut olla koko loppuelämää sen yhden ja saman ihmisen kanssa?

" olemme parikymppisiä kumpainenkin."
Lähde tuosta liikkeelle. Vasta parikymppisiä. mielipiteet muuttuu rankasti.

"Tuli asiaa vähän kaikesta ja sitten kysyin, että miksi menit minun kanssa naimisiin? "Tahdosta, tykkään susta, rakastan sua jne..""

Oliko tahto, tykkääminen ja rakastaminen vain yhteiskunnan, elokuvien, kavereiden ja uskonnon ja vanhempien iskostama pakote? Onko miehesi sellainen, joka ei saisi (tai luulee ettei saisi) huomiota ja seksiä naisilta olematta parisuhteessa?

" Siis ei tässä mitään MUTTA.. Kysyin sitten NIIN HIRVEÄN VAIKEAN kysymyksen: "Haluatko olla mun kanssa loppuelämäsi? Niin kauan kuin elämme?" Niin johan mies vaikerteli. Mieheni ei osaa ajatella elämää pidemmälle kuin päivän kerrallaan."

Mitä vikaa tässä on? Mielestäni tuo on järkevää ajattelua. Ei voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Voi olla, että kahden lapsen jälkeen sua ei esim enää huvita sekstailla. niin voi käydä, vaikket sitä nyt uskoisi! Miksi miehesi pitäisi valehdella sinulle? Etkö voi rakastaa rehellistä miestä joka on nyt sinun kanssasi tänään tässä ja nyt?

" Ei ikinä osaa maanantaina suunnitella viikonlopun menoja ym. Ei halua ajatella ikääntymistä, kuolemaa jne."

Se on selkeästi hänellä heikkoutena. Luulempa, että jos hän osaisi ajatella noita, hän osaisi myös tajuta, että hän ei tarvitse parisuhdetta. Raukka.

"Mutta silti. Jos vaimo kysyy selvästi, että haluaako mies olla yhdessä kuolemaan asti niin eikö se pitäisi vastaus olla selvä KYLLÄ!"

Ei. Miksi pitäisi ellei miehen "pitäisi" (mitä se tarkoittaa?) olla uskonnollinen ? Avioliitto on sopimus siitä, että puolisot päättävät pistää rahat yhteen. Kaikki muu siihen lisätty on henkistä puolta joka voi vaihdella rankasti ja sitä ei voi kontrolloida millään vaikka alunperin olisi sanallisesti sovittu mitä.

"jos ihmiset eläisivät 40-vuotiaiksi, niin haluaisiko mieheni olla yhdessä siihen asti. Vähän ajan päästä kuului: "ei.""

Miksi?

"MITÄ MUN PITÄISI AJATELLA TÄSTÄ ASIASTA?"
Että miehesi on normaali mies, joka haluaa, kuten useimmat miehet, olla useiden naisten kanssa mutta ei vain uskalla tai jaksa lähestyä useita naisia koska hänen mielestään on jostain syystä kamalaa se, että naiset torjuvat hänet ja saattavat vaikka haistattaa kakat.

"EIKÖ SE OLE ILMISELVÄÄ, JOS NAIMISIINKIN ON KERTA MENTY, ETTÄ SITÄ PITÄISI VASTATA KYLLÄ, KYLLÄ, KYLLÄ, OLEN YHDESSÄ SINUN KANSSASI KUNNES KUOLEMA EROTTAA."

ilmiselvää valehtelua...

"En ole uskonnollinen ja vaikka nyt täällä raivoankin, niin kysyin kysymykset ihan rauhallisesti ja koko aika sanoin, että mieheni pitää vastata siltä miltä hänestä tuntuu. "
Kun sanot noin niin varaudu siihen, että sieltä tosiaan tulee sitä mitä sinä tilasit.

"Muistutin myös, ettei saa vastata minun mielikseni mitään."
Toivottavasti miehesi oppi tuosta, ettei pidä ikinä sanoa mitä oikeasti ajattelee etenkin jos nainen sanoo noin.

Nyt ihmetyttää, raivostuttaa ja itkettää.

No tyhmä oli kysymys. Ja jos toiselta kysyy mielipidettä, kannattaa ylipäätään varautua aina siihen, että toisella on oma tapa ajatella....vastaukset ei aina miellytä.

Minusta miehelläsi on terve asenne. Eletään tässä ja nyt. Nyt rakastan sinua, nyt tahdon olla kanssasi. Minusta se on paljon! Aika paljon on niitä "sit kun"- ihmisiä, joilla ei ole tässä hetkessä asiat kauhean hyvin, mutta "sit kun" meillä on talo, lapset, rahaa, lomamökki....sit me ollaan onnellisia. Eikä se onni siltikään meinaa millään tulla.

Ap voisi ajatella, että koska mies rakastaa häntä tässä ja nyt, niin se on kaikki mitä sinun täytyy tietää. Teistä kahdesta riippuu, miten hyvän elämän ja suhteen pystytte rakentaan välillenne. Jos haluatte elää kuolemaanne asti yhdessä, joudutte näkemään vaivaa toistenne ja suhteenne puolesta. Olisi ollut hienoa, jos olisin itse tajunnut saman jo tuossa iässä, enkä olisi sortunut siihen itsestäänselvyyteen, että yhdessä ollaan hamaan tappiin asti. Ja itsestäänselviä meistä sen ajatuksen myötä tuli toisillemme. Se on surullista.

On romanttista ajatella satukirjojen tavoin, että elää elämänsä onnellisina yhdessä kuolemaan asti. Samalla se ajatus on parisuhteen suurin uhka. Itsestäänselvyyteen katoaa äkkiä ja elämästä tulee liian arkista. Arkea ja vaikeuksia kun tulee joka tapauksessa.

Itsellä ainakin paloi hermot tänään vaimoon joka ei tee yhtään mitään. Minä aiheutan muka hänelle pahan mielen kun valita kun hän ei tee mitään. Vaadin ihan liikaa kun hän työttömänä edes pitäisi kämpän jota kuinkin siistinä ja jos tekisi vaikka edes kerran kuussa ruokaa. Minä siis käyn töissä. Ei todellakaan ole kiva tehdä parisuteessa 90% asioista, vaan mielestäni työtaakka pitäisi olla 50/50.

Sanoin tänään suoraan että en jaksa. Jos muutosta ei tule, niin en tiedä mitä. Suoraan sanottuna en halua tällaista elämää ja voi olla miehesi kokee samoin.

Eiköhän miehesi vastaus ole tullut jo selväksi kun olette menneet naimisiin,
mitä sitä puimaan jälkikäteen.
Päivä kerrallaan, ei kai kukaan voi elämää elää jo huomisessa päivässä.

Älä kiusaa itseäsi tyhmillä kysymyksillä ja varsinkaan miestäsi !
Kasvakaa aikuisiksi !