En osaa luottaa ystäviini

Minulla ei koskaan ole ollut montaa ystävää. Muistan kun päiväkodissa minulla oli yksi kaveri, jonka kanssa leikin melkein joka päivä. Kouluun mennessä sain uusia kavereita, mutta vain yhden oikean ystävän, Mintun. Kävin myös Mintun luona pianotunneilla, jossa hänen äitinsä opetti minua.

Ennen kolmatta luokkaa muutin n. seitsemän kilometrin päähän vanhasta kodistamme. Menin eri kouluun, joten en nähnyt Minttua kuin pianotuntien jälkeen. Vaikka välimatkaa meillä oli melko vähän, jotenkin emme nähneet toisiamme usein. Juttelimme kyllä melkein joka päivä messengerissä, muttei se tietenkään ollut sama. Ystävyytemme kuitenkin säilyi.

Sain uudesta koulusta uusia kavereita. Minua vähän kiusattiin, koska olen ylipainoinen. Petri oli kaverini. En kuitenkaan halunnut tavata häntä koulun jälkeen, koska kahden kesken hän alkoi välillä käyttäytyä ilkeästi ja väkivaltaisesti.

En muista miksi, mutta viidennellä luokalla mielessäni pyörivät itsetuhoiset ajatukset, mietin itsemurhaa ja sitä miten olisi kivuttominta kuolla. Jutut jäivät onneksi vain ajatuksen tasolle. Häiritsee vain se kun en muista miksi minulle tuli sellaisia ajatuksia.

No kuitenkin, luotan helposti ihmisiin ja kerroin monelle juttuja itsestäni, mutta kaduin myöhemmin kun he alkoivat kiusaamaan ja kiusoittelemaan niistä. En silloin tajunnut kuinka paljon se sattui, vaan yritin kovasti olla heidän kaverinsa, koska muutenkin kavereita oli niin vähän. Kaipaan myös todella paljon huomiota, joten senkin vuoksi pysyin heidän seurassaan.

Jossain neljännen luokan aikoihin lopetin pianotunnit, koska en ole oikeastaan koskaan ollut musikaalinen, enkä jaksanut harjoitella pianoläksyjä. En ymmärtänyt mitään mitä Mintun äiti minulle opetti.

Kun siirryin ylä-asteelle, pääsin Mintun kanssa samaan kouluun. Hän oli jotenkin muuttunut, ja mun oli ensin vähän vaikea sopeutua siihen. Olin itse siinä vaiheessa tosi jäykkä ja tylsä, tietokone oli elämäni koulun lisäksi, en oikein jaksanut tehdä mitään. Rupesin olemaan lähinnä vain Mintun kanssa, enkä Petrin kanssa ollenkaan. Se taisi olla hänestä hieman kurjaa, koska olin ilmeisesti ollut hänelle suurikin kaveri.

No kun olin tottunut Minttuun, sain uuden kaverin hänen partiokaveristaan Annasta. Vieroksuin aluksi tosi paljon Annaa, minkä takia olin hänelle jopa ilkeä. En voi väittää että se oli tahatonta, koska pelkäsin oikeasti menettäväni Mintun hänelle. No, meistäkin tuli jossain vaiheessa ihan hyvät ystävät. Olin koulussa lähinnä heidän kanssaan ja sitten vanhalta luokaltani tuttujen tyttöjen kanssa.

Minua alettiin kiusata. Liikuntatunneilla haukuttiin läskiksi ja muuten käytävällä huudeltiin homoksi. Kerroin Mintulle ja hän kertoi asiasta eteenpäin terveydenhoitajalle. Pelkään yli kaiken aikuisten puuttumista, koska en halua joutua mihinkään kuulusteluihin. Oli kuitenkin hyvä huomata kuinka paljon Minttu minusta välitti.

Kesäloma meni nopeasti. Pyöräilin paljon Mintun kanssa ja meillä oli hauskaa. Syksy tuli ja vieläkin kaikki oli muuten ihan hyvin, itsetuntoni oli vain alhaalla.

Kiusaaminen liikuntatunneilla jatkui, mutta käytävillä minulle ei enää huudeltu. Taas kerroin Mintulle ja taas hän kertoi asiasta eteenpäin terveydenhoitajalle. Terveydenhoitaja sanoi että puhuisi liikunnanopettajan kanssa ja hän alkaisi tarkkailemaan enemmän minua kiusanneita poikia.

Huomasin, ettei Minttu enää ollut kovin aktiivinen. Yritin monesti kysyä voisiko hän olla koulun jälkeen, mutta aina sain vastaukseksi jotain hyvin epämääräistä.

Joulun jälkeen minulla oli tosi ikävä Minttua ja muita kavereitani. Muutama ensimmäinen päivä koulussa oli tosi hauska, mutta sitten kaikki vain palasivat samanlaisiksi kuin ennen joulua.

Löysin netistä uusia kavereita. Petra oli kiva juttelin hänelle paljon asioista. Sain tietää että hän asuukin vain hieman päälle kahdenkymmenen kilometrin päässä meiltä. Luotin todella Petraan ja rakastin häntä ystävänä, mikä näin jälkeenpäin kuulostaa ihan hullulta, kun oltiin tunnettu vasta kuukausi, minulle vain on luonnollista luottaa, vaikka olenkin aina joutunut pettymään.

Ystävyys Petraan vain kasvoi kuukausien kuluessa. Tutuistuin myös hänen ystäviinsä. Veeraan luotin tosi paljon myös. Lopulta kuitenkin hän sanoi ettei edes pidä minusta. Petrastakin on nyt viime viikkojen kuluessa tullut tosi hiljainen. Pelkään että he syyttävät minua jostain. Pelkään että he vihaavat minua.

Vaikka koulussa olenkin kaveripiirin ympäröimä, en uskalla kertoa mitään. Pelkään kaikkien hylkäävän minut jos teenkin jotain väärin. Olen aina yksinäinen, mutten halua seuraa, koska pelkään luottavani liikaa ja sitten pettyväni.

Olen 15-vuotias poika, enkä tiedä mitä voisin tehdä. Haluan vain tuntea olevani rakastettu ja haluan voida luottaa ihmisiin.