Viime aikoina ei olla puhuttu paljoa musiikista.
Keskusteluilloissa se on jäänyt yleensä muiden ajankohtaisten asioiden varjoon.
Nykyään yhä useampi kuuntelee jo hieman rytmikkäämpääkin musiikkia.
Mihin vetää raja sopimattoman ja sopivan musiikin välillä.
Nykyään on yhä enemmän vallalla käsitystä, että vain sanat voivat tehdä musiikista sopimatonta. Toisaalta kyllä ite ainakin vielä ajattelen, että esimerkiksi kovin agressiivinen musiikki ei taida edelleenkään olla sopivaa, vaikka siinä olis kuinka kauniit sanat (tällainen musiikki olisi aika ristiriitaisen kuuloistakin).
SRK on lisännyt musiikkijulkaisujen määrää ja kiitos sille siitä. Nykyisin tarjolla on niin lastenlauluja, vanhoja kansanlauluja uudelleen sovitettuina, sekä tietenkin virsiä ja siionin lauluja. Osa on pahentunut jopa joistain uusimmista SRK:n levyistä, kun niissä on liikaa bassokorostusta. Mun mielestä tuo menee jo vähän saivartelun puolelle, sillä SRK:n levyistä on turha mitää rytmillisyyttä kuitenkaan etsiä. Ne ovat rauhallisia, joskin uskalletaan kokeilla erilaisia taiteellisia ratkaisuja. Ne, jotka ovat jurputtaneet esimerkiksi bassoäänistä, oletteko tulleet ajatelleeksi, että myös seurasalissa bassoäänet ovat aika voimakkaita. Eihän urkuja suotta valittu säestyssoittimiksi, koska ne kuuluuvat hyvin isonkin seurakunnan alta matalien äänien ansiosta.
Jalkiot ovat uruissa ne, joilla tuotetaan näitä matalia ääniä.
Kotioloissa monet ovat vain tottuneet kuuntelee urkumusiikkia joko kelvottomilla mankoilla, tai kelvottomina äänitteinä, joissa jalkiot jäävät uupumaan kokonaan.
Entä jalan alle menevä rytmi. Onko se aina väärin? Se ainakin tuntuu jo jakavan mielipiteitä. Joidenkin mielestä esimerkiksi tanssiminen on ihan luontaista ja eivät ymmärrä, miksi tanssia pidetään niin pahana. SRK:n uusienkaan levyjen tahdissa ei voi tanssia, koska niistä puuttuu se rytmillisyys.
Monet lasten laulut saattavat olla hyvin rytmikkäitä ja on havaittu, että lapset nauttivat rytmistä. Itse hyväksyn lapsilleni esimerkiksi muumilaulut, yms. mutta fröbelin palikat(muutamia hyviä lukuunottamatta) ja hevisaurus menee jo vähän yli. Erityisesti hevisaurus tuntuu aiheuttavan lapsissa turhaa agressiota, vaikka niiden sanat edustavatkin muuta, ku agressiota.
Millaista teidän mielestänne on uskovaiselle sopiva musiikki?
Sopiva musiikki, millaista se on?
24
683
Vastaukset
- *
Lutherin häiden yhteydessä järjestettiin tanssiaiset raatihuoneella. Ne lopetettiin kuitenkin riittävän aikaisin, jotta kaupungin järjestyssäntöjä ei rikottaisi,
Ei Luther kokonaan kieltänyt tanssia.
Nykytansseja ei silloin vielä ollut.- Ornela.
Raamatun ajan uskovaisetkin tanssien ylistivät Herraa. Missä vaiheessa Herralle ei enään kelvannutkaan tanssi?
Vai onko se vain yksi vallankäytön väline, jota SRK käyttää.
Meidän kotona sai osallistua vanhojen tansseihin ja osallistuimme myös kouluissa tanssitunneille. Siionissamme oli kahdenlaista käsitystä tanssimisesta. Tiukimmat eivät hyväksyneet tanssia, joten osa meikäläisistä toimi vanhojen tansseissa tarjoilijoina. Osa, kuten meidänkin perheessä hyväksyi koulutanssin, mutta eivät pitäneet vapaa-ajan tanssiharrastusta suotavana. Ite tosin vanhemmalla iällä rupesin käymään myös tanssitunneilla. - esikoisledtsfiolsinen
Oliko luther evlut? Nykyään evlutit tanssii aamukuuteen ja juo ja nai ja pelaa korttia.
- että näin
Niinpä niin: vanhoillislestadiolaiset eivät hyväksy mm. juutalaista kansanmusiikkia, gospelia eivätkä Suomen ev.lut. kirkon julkaisemaa Nuoren seurakunnan veisukirjaa. Heidän uskonsa kun on niin heikkoa, että muiden kirkon jäsenten rippikouluissakin huoletta käyttämä uskonnollinen laulukokoelma horjuttaisi heidän vakaumustaan.
- Avarampaa elämää
Juuri musiikki on monelle vl uskossa ahdistuneelle ollut henkireikä ja apu polulla ulos liikkeen vankilasta.
http://freepathways.wordpress.com/2011/09/23/viiva-nimilistassa/
- kahdet rattaat
Asiahan on hyvin yksiselitteinen: teoriassa kaikki rytmillinen jalan alle menevä musiikki on syntiä eli kielletty, mutta käytännössä varmaan 90% lestoista rikkoo sääntöä. Monen muunkin syntiasian kohdalla sama kaksinaismoralistinen toimintatapa on lihaa eli käytäntö.
- Sopivaa soittoa!
"Millaista teidän mielestänne on uskovaiselle sopiva musiikki?"
Sellaista, jossa yksiviivainen aa:n osuus kokonaisuudesta on alle 5%. Sopiva musiikki on sellaista, joka tuntuu ja kuulostaa hyvältä.
Ehkäpä sinunkin kannattaisi kuunnella monenlaista musiikkia ja valita niistä itsellesi sopivin genre.
Älä mieti kuunnellessasi, mitä joku toinen on siitä musiikista mieltä, vaan anna oman sydämesi päättää.
Lapset kyllä itse tietävät, mikä musiikki on ihanaa ja mikä ahdistaa (tekee rauhattomaksi).
Tanssiminen on ihmiselle aivan yhtä luontaista kuin kävely. Lapsista sen näkee. He tanssivat, jos heitä ei joku idiootti vanhempi kiellä.
Eivät kaikki ei-vl-ihmiset, kuuntele heviä ja metallia. Siellä on paljon ihmisiä, jotka valitsevat ihan muuta musiikkia, kuten klassista tai jazzia tai bluesia tai kansanlauluja tai ihan mitä vain.
Eikö sinusta ole kummallista, ettet itse voi päättää siitä, mitä musiikkia kuuntelet tai laulat tai soitat?
Miksi jatkat tätä pakottamista myös lapsillesi? Eikö sinun lapsiasi koskekaan uskonnon vapaus ja täten myös musiikin vapaus?
Miksi vl-lahkon ne ihmiset, joille on Luoja antanut laulun lahjan, eivät saa laulaa laulujaan?- Hyvää musiikkia
Siitäpä vain kaikki tavailemaan musiikkia jossa on sanomaa
Nipa
Eppu Normaali
Jeesuksella naistenmiehenä
valtava on suksee
Kun kaikki vanhanpiian rehjakkeet
turvaa Jeesukseen
Sillä Jeesus armahtaa vanhojapiikoja
joilla ei muuten oo ollukkaan miehiä liikoja
Mutta vanhatpiiat kuunnelkaa
uutinen ylimainio
Lapualta tulee jotain parempaa
Kyllä näin o!
Sieltä tulee oikea elävä mies
miehinen ja karvainen
joka vanhoja ämmiä kastelee
nimeen Jeesuksen
Jee, jee, Jeesus armahda
jee, jee, meitä puutteessa
jee, jee, Jeesus armahda
jee, jee, meitä puutteessa
Kyöpelinvuori on nykyään out
ja Yli-Mainio on in
Kun kaikki vanhatpiiat painaa
Lapualle seuroihin
Siellä yhdessä kadutaan
syntejä tekemättömiä
ja pian niin pahasti seotaan
että puhutaan kieliä
Jee, jee, Jeesus armahda
jee, jee, meitä puutteessa
jee, jee, Jeesus armahda
jee, jee, meitä puutteessa
jee, jee, Jeesus armahda
jee, jee, meitä puutteessa
jee, jee, Jeesus armahda
jee, jee, meitä puutteessa
Meitä puutteessa
Meitä puutteessa
Meitä puutteessa - Smile-Eero
Kaikki sellainen josta et jää muille uskovaisille kiinni. Ibizalla rave musiikki, virvokkeet ja smilepilssit maistuu VL-nuorille. Avatkaa silmänne! 8)
- Eivät löytäneet!
Meillä oli kimppa-auto vl-veljien kesken nuorena. Kaverin äiti kävi meiltä salaa aina penkomassa auton kaikki piilot löytääkseen kasetteja, joissa olisi ollut "maailman musiikkia". Olihan sitä, mutta olimme äänittäneet suviseurakasetit ja siionin laulukasetit täyteen Popedaa, Juicea, Eppuja, Brucea, Yötä, Levareita, Madonnaa, Sandraa jne...
- Aikuinen ja täysvalt
Sinulla on jo lapsia eli olet jo aikuinen.. Kuinka moni aikuinen kyselee, mikä on sopivaa musiikkia kuunneltavaksi!? Kyseletkö kaikessa muussakin toisilta, mitä voit tehdä, syödä, juoda, katsella, kuunnella, pukea tms....? Etkö ole normaaliälyinen, täysvaltainen, et holhouksessa oleva, aikuinen ihminen?
Uskomatonta, että et huomaa liekaa kaulassasi ja palloa nilkassasi. Musiikki on mielentila kysymys.
Tällainen musiikki on hyvää kuunnella silloin kun ahdistaa, tämä rauhoittaa ja tekee positiivisen olon.
http://www.youtube.com/watch?v=SlCR6QsvkWQ- Kalevi Kolttonen
Tällaista on uskovaiselle sopiva musiikki:
http://www.youtube.com/watch?v=lZSbkYjQer8
Ystävällisin terveisin,
Kalevi Kolttonen
www.kolttonen.fi- Reijo Syöpäläinen
;-D Hohhotirallaa! sanoi entinen puliukko.
Hyvä Kalevi! Nimenomaan juuri tuollainen musiikki ON ERITTÄIN SOPIVAA lestaatiolaisille!
Jaa-a, taidanpa jättää omankin käyntikorttini ketjuun: lestaatiolaiskeisari tulisi tämän nähdessään varmastikin marmattamaan loputtomasti, mutta lestaatiolaiskeisareillahan aritmetiikan taju onkin tunnetusti suurin piirtein Nykäsen Matin tasolla.
King Krimson - 21st Century Schizoid Man
http://www.youtube.com/watch?v=zBfCzhYbWBk
Pannaanpas tähän loppuun vielä vähän halleluujaa, eli
Leonard Cohen - Hellelujah (LIVENÄ HELSINGISSÄ!!1!!!!)
http://youtu.be/EidJV2mb9h8
Jos pidit edes jommasta kummasta kappaleesta, niin jatka ihmeessä surffailua YouTubessa myöskin jatkossa. Jos tarvitset apua muiden taiteellisien esitysmuotojen salakatselussa, niin minä voin kyllä opastaa sinua, rakas lestaatiolainen. Pyydä vain apua, niin ojennan käteni.
"Hallelujah" on ilmiselvästikin kristinuskonnollissävytteinen kappale, mutta minä pystyn siltikin kuuntelemaan sitä ja jopa nauttimaan siitä auditiivisessä mielessä.
Olemmekohan me hirrrrrrrrrrrrrrrrvittävät ateistit sittenkään niin kauheita kuin ne teidän puhujanne ja saarnaajanne teille pärskyttelevät kuolaisilta suupieliltään?
Minulla itselläni on monia läheisiä kristittyjä ystäviä, joiden kanssa me pystymme täysin sopuisasti elämään, nauttien toistemme seurasta. He ovat antaneet minulle paljon (rakastan heitä koko sydämeni pohjasta) ja sanoneet, että minun(ateistin) tunteminen on ollut heille elämää rikastava kokemus ja että he valitsisivat minut kristittyjen ystäviensä sijasta keskustelemaan heidän kanssaan elämänsä kriisitilanteissa jonkin pönöttävän pastorin sijasta.
Pystyttekö te, lestaatiolaiset, samaan tai jopa pistämään hieman paremmaksi. Uskallatteko te, lestaatiolaiset, hyväksyä ystäviksenne "vääräoppisia"?
Kuunnelkaahaan vähän "maailmallista" musiikkia ja arvioikaa itse, onko se loppujen lopuksi niin "pahaa". Tai jos te kuuntelette musiikkia ja tunnette olonne huonoksi, syntiseksi, niin miettikääpä sitä näkökulmaa, että minkä takia te koette niin? Ovatko ne teille opetettuja käyttäytymismalleja?
Raamatussahan käsketään kivittämään hengiltä kaikki ateistit, ja varsinkin ne, jotka pyrkivät erkaannuttamaan teidät siitä ainoasta oikeasta uskostanne.
1. Oletteko te oikeita uskovaisia?
2. Olenko minä yrittänyt horjuttaa teidän "oikeaa" uskoanne?
3. Rakastavaisen Jumalan käsky: "Kivittäkää kaikki viekoittelevat ateistit tuusan nuuskaksi.
4. Mitä teet sinä, sinä epäilevä lestaatiolainen, nythän sinun pitäisi näiden premissien johtopäätöksenä tehdä joko vankka pesäero lestaatiolaisiin tai sitten kivittää minut hengiltä. Tai sitten vain valehdella... valehdella itsellesi ja muille.
5. JOS AJASTA JA PAIKASTA SOVITAAN, NIIN SINÄ, ARVOISA LESTAATIOLAINEN SAAT MINUN PUOLESTANI KIVITTÄÄ MINUT HENGILTÄ, TODISTAAKSESI JUMALASI SANAN!
Jos vaadit, niin voin etsiä sen nimenomaisen kivityskäskyn Raamatusta sinulle sitä pyydettäessä. Ja muistakaahan kaikki: Jumalan mielestä vieläkin kauheampaa oli, jos se ainoa "oikea" uskovainen jätti rankaisematta rangaistuksen ansaitsevia ihmisiä Jumalan käskyn mukaisesti.
T: Reksa, karski, mutta kuitenkin lempeä entiteetti, joka pyrkii vähentämään eri ihmisryhmien välistä vihanpitoa. Olemme kaikki ihmisiä, siis miksi riitelemme ja tapamme toisiamme?!?! JÄRJETÖNTÄ!
Tässä myöskin ekumeenista jenkkaa.
Tulee hyvälle tuulelle.
http://www.youtube.com/watch?v=UdwnkLCsiVsOdota rauhassa, että pojat pääsevät vauhtiin ja sitten laita Dylanin tilalle vaikka Olavi tai joku muu SRK:. epäjumala.
http://www.youtube.com/watch?v=KH-jHb98mJA&feature=related- vyhny
Sopiva musiikki on sellaista, jota pidetään sopivana. Ennen kansansäveltäjät ja runoilijat värkkäsivät kansanlauluiksi kutsuttuja. viisuja. Jotkin niistä päätyivät myös Siionin laulujen säveliksi. Monet erittäin suositut laulut ovat juuri näitä.
Viime vuosikymmeninä näitä suosittuja lauluja on yritetty karsia niiden kevyen sävelen vuoksi. Tietenkään omavanhurskaiden tekemiä lauluja ei myöskään saisi laulaa. Niiden tilalle kanttorijengi on säveltänyt synkempiä versioita, joista jotkin ovat varsin puisevia.
Mitä tulee tanssiin, niin saamme syyttää sen huonosta maineesta sitä Herodiaan pilalle mennyttä tytärtä, joka hurmasi äijäporukan riettaalla tanssillaan. Tanssihan oli muinaisessa Israelissa aivan normaali tapa jopa jumalanpalveluksien yhteydessä. Hyppihän se kuningas Daavidkin jossain tilanteessa. Tuhlaajapojan isäkin järjesti bileet, joissa oli laulua ja karkeloa. Kai se Jeesuskin hyväksyi tällaisen, kun kertoi siitä vertauksessaan.Salomen sutturahan se tietenki oli, joka sai tanssista synnin tehtyä.
Mutta pitäishän miestenkin osata pitää himonsa kurissa vaikka olis minkälainen hetkuttaja tanssimassa.
Aikamoinen tipu muuten, Salome, sai Johannes Kastajan pään ja antoi sen Herodiaalle.
Herodes meinaan tykkäs niin paljon sen tanssista, siis Salomen, että tapatti Johannes Kastajan. On se kuulkaa kauheen kauhia kirija, Raamattu.
Salome oli siis Herodeksen tytärpuoli.
Herodes tykkäs tanssista niin paljon, että oli valmis maksamaan mitä vain ja näin sai Salome palkaksi Johanneksen pään. Herodias sai näin kostaa Johannekselle sen, että tämä oli ollut eri mieltä avioliitosta jonka Herodes ja Herodias solmivat. Herodes kun oli laittanu ensimmäisen vaimon mierolle. Ja tämä otti Herodiaa tiukasti hattuun taikka huntuun.
Richard Strauss on säveltänyt oopperan Salome Oscar Wilden sanoihin evankeliumia mukaellen.
Enkeleiden korot kiitää pitkin taivaan kannen lattiaa, kuuletko sinäkin sen?
http://www.youtube.com/watch?v=1dfcmYxohFE&feature=related- Odotammeko pitkään?
Kysymyksesi on ollut palstalla ennenkin esillä ja sopimattoman musiikin tunnistamisalgoritmia on kovasti peräänkyselty. Ilmeistä on, ettei SRK vasalleineen halua esittää tästäkään mitään täsmällistä. Liikkeen johdon kannalta on parempi, että sopivuus/sopimattomuustuomio annetaan mielivaltaisesti jonkun tai joidenkin mafioosojen tunteen pohjalta.
Kuinka helppoa olisi nykyaikaisen elektroniikan aikana varustaa äänentoistolaitteet mikropiirillä, joka tunnistaa siihen ohjelmoidun algoritmin avulla sopimattoman musiikin ja sulkee sitten ämyrit. - etsivä-xx
Uskovaiselle sopiva musiiki on sellaista joka jaetaan eri osiin:
1) Hengellisiä tarpeita palveleva musiikki. Minulle ne on virsiä tai niitä ev. lut kirkon melodisempia usein rippikouluikäiselle tarkoitettuja lauluja kuten itselleni aikoinaan Lasse Mårtensonin 1960-luvun laulut. "Kuinka kukaan, kukaan voisi rakastaa kurjaa maailmaa. .... Jumala voi aina rakastaa pimeää kurjaa maailmaa..
2) Rentoutumiseen tarkoitettu musiikki vaikka klassinen tai muu melodialtaan kaunis musiikki
2) Arkimusiikki, joka sopii vaikka siivouksen taustaksi. Sen sanoja ei oikeastan kuunnella edes. Minusta olisi väärin tässä yhteydessä kuunnella hengellisiä lauluja, minusta silloin ei kunnioiteta niiden arvoa ja sanomaa. Näin minut on kasvatettu lapsesta asti, voipi olla että joku ottaa siitä "herneet nenään". Mutta minulle Jumalalle osoitettu vaatii kunnioitusta.
3) Se reipas rytmillinen musiikki sopii esim. naisten liikuntatunnille. Siellä puhtaassa naisporukassa ei niistä kukaan "äijä" saa sopimattomia ajatuksia mieleensä, jos sitä pelätään. En tosin halua kuunnella sanoituksen osalta ihan mitä tahansa renkutusta, mutta mielestäni melkeinpä kaikki liikunnaohjaajat valitsevat sanoiltaan arkisia kappaleita ei mitää "Tahdon rakastella sinua"-renkutuksia. Samaa palvelee vaikka latttarit rivitanssina kuten rivisalsa, käyvät "hengen päälle" eli hengästyttävät, hikoiluttavat ja pitävät verisuonet ja sydämen sykkeen kunnossa.
Niitä jumppakasetteja ei sitten tarvitse hankkia kotiin pahennusta herättämään.
Sellainen laulutyyli, jossa helluntailaisten tapaan yhdisteään hartaat sanat ns renkutukseen en ollenkaan pidä. Sitä tulee Radio Dain kanavalta jatkuvasti ja sen laitan kiinni.
Kun en ole kasvanut vanhoillisetadiolaisessa ympäristössä, en ollenkaan ymmärrä miksi ihmisen ajatusten pitäsi olla hengellisissä asioissa kiinni 24 tuntia vuorokaudesta. Uskooko joku silloin enemmän vai kyllästyykö siihen niin, että se ei enää olekaan keidas ja jaksamisen lähde. Minä menen keitaalle veden ääreen, koska minulla on jano, mutta en istu sen lähteen ääressä koko aikaa, koska silloin jää työt tekemättä , jos beduiinien tai israelin kansan entiseen elämäntapaan eli paimentolaisuuteen vertaisi. Seurojen virsilaulu on niin ihanaa. Muualla se on usein siihen verrattuna kovasti "ohutta".
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56916