Toivoisin, että joku vastaavassa tilanteessa ollut tai muuten kokeneempi ihminen kommentoisi tilannettani.
Olen 41-vuotias pitkästä avioliitosta 4 vuotta sitten eronnut nainen. Eron jälkeen minulla oli joitain lyhyitä miessuhteita, mutta en sanoisi niitä seurustelusuhteiksi. Vuosi sitten tutustuin mieheen, johon ihastuin heti päätä pahkaa. Hän oli juuri sellainen mies, josta olin aina uneksinut monessa suhteessa. Aloimme seurustella. Mies tuntuu pitävän minusta ja meillä on käsittääkseni molemmilla hyvä olla yhdessä. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että minä olen rakastuneempi ja aktiivisempi osapuoli suhteessa. Olen kuitenkin ajatellut, että se on normaalia. Harvoinhan tunteet ovat yhtä vahvat. On tavallista, että toinen tykkää enemmän. Lisäksi olen temperamentiltäni sellainen, että osoitan avoimennin tunteeni.
Mies on aina kohdellut minua hyvin, ei ole koskaan luvannut mitään, jota ei olisi pitänyt. Hän on kuitenkin heti suhteen alussa sanonut selvästi, ettei tule koskaan menemään naimisiin. Lisäksi hän on tehnyt selväksi, että ei aio muuttaa kanssani yhteen ainakaan lähiaikoina.
Nyt suhteemme on edennyt siihen, että olen aivan tavattoman rakastunut tähän mieheen. Kun olen erossa hänestä, olen lähes fyysisesti kipeä ja kaipaan häntä koko ajan. Miehen läheisyydentarve ei ole ollenkaan niin suuri, eikä hänellä ole tarvetta tavata minua niin usein. Olen koko suhteemme ajan ajatellut, että jo pelkästään ne hetket, jotka olen saanut tämän miehen kanssa viettää ovat olleet niin arvokkaita, että tyydyn siihen mitä hän on valmis minulle tarjoamaan.
Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa, että mietin jatkuvasti kun olen erossa hänestä, että olisiko sittenkin parempi erota, koska tämä mies ei tarjoa minulle sitä mitä kaipaan. Mutta toisaalta... Olen niin rakastunut tähän mieheen, että ajatuskin siitä, etten saisi nähdä ja olla hänen kanssaan tuntuu raastavalta. Lisäksi aina, kun saan viettää hänen kanssaan aikaa olen aivan kuin taivaissa ja odotan taas kuumeisisti seuraavaa tapaamista. Ihan varmasti löytäisin miesseuraa ja varmasti myös kumppanin, joka jakaisi koko elämänsä kanssani, mutta rakastaisinko ketään muuta yhtä paljon? Ensimmäisen mieheni kanssa, jonka kanssa minulla on pitkä avioliitto ja yhteisiä lapsia, en koskaan kokenut mitään vastaavaa rakastumista tai kaipausta.
Olisiko parempi lopettaa suhde vai jatkaa ja luottaa omiin tunteisiinsa? Vai odottaa kunnes omat tunteet laantuvat ja laantuvatko ne?
Epäsuhtainen parisuhde
26
1361
Vastaukset
- huuman kokenut
Et sinä pitemmän päälle häneen tyydy mutta ehkä ei vielä ole aikasi laittaa poikki suhdetta. Koska olet rakastunut, niin kestää varmaan aikansa, että prosessoit tuota tilannetta ja ne negatiiviset asiat vähitellen syövät sen rakkauden. Siinä vaiheessa kun ne negatiiviset asiat painavat enemmän kuin rakkaus, niin sinä kykenet luopumaan hänestä. Minä olen vaihtanut tuollaisen huumaavan rakkauden (jossa minun oli koko ajan paha olla, kun tarpeeni eivät tulleet kuulluiksi) johonkin paljon parempaan...sellaiseen suhteeseen, jossa minun on hyvä olla...mutta se oli prosessi ja vaati oman aikansa...
Eli...ne tunteet menettävät painonsa ja voimansa ajan kuluessa kun tuota negatiivista fiilistä kasautuu...- niin, oman huumasi..
Prosessoit? Eli hoet itse itsellesi negatiivisuutta "ei riitä, ei kelpaa" ja kasaat ne negatiiviset fiilikset niin, että ne omat ajatuksesi, tyytymättömyytesi ja epävarmuutesi syö rakkauden.
Ap kertoo, että on rakastunut. Mies kohtelee häntä hyvin, pitää lupauksensa, on niin ihana, että hän tuntee olevansa taivaassa. Ainoa mitä hän ei saa, on se, että mies ei halua koko ajan nähdä tai muuttaa yhteen. Olisiko siinä jotain muutakin "prosessoitavaa" kuin negatiivisuutta?
Sinun oli paha olla, kun SINUN tarpeesi ei tulleet kuulluksi, eli ne olivat mielestäsi tärkeämmät kuin sen toisen. Sinulla oli tarve sitoa, mikä oli mielestäsi tärkeämpää siis, kuin toisen tarve olla sitomatta. Sinä prosessoit sen niin. Olisit voinut prosessoida sen toisinkin, mutta sinä prosessoit sen niin että negatiivisuus vei voiton.
Jos sinulla siis oli edes samanlainen tilanne, missä koit olevasi taivaassa, rakastunut.
Sinä tunsit vain epävarmuutta. Sinun oli paha olla, koska sinä pelkäsit. Kun ei tullut sormusta merkiksi, varmisteluja, ja muuta sinua paapovaa, sinä vaihdoit elämäsi rakkauden johonkin mistä voit ainakin olla varma ja mikä ei pelota sinua niin paljon. Koska vaikka menettäisit sen, se ei sattuisi samalla tavalla. Ja nyt kehotat toista tekemään samoin?
Sinä käännytit itse itsesi negatiiviseksi, sinä puhuit oman huumasi pois, halusit hallita, ja vaihdoit rakkauden huuman pelkoon ja turvallisuuden tarpeeseen.
Olettaen siis, että sinulla tosiaan myös oli kumppani samanlaisessa tilanteessa kuin ap:llä. (tajuttoman rakastunut, hyvä olla, taivaassa hänen kanssaan, molemmat aikuisia, kumppani joka kohtelee hyvin, pitää lupauksensa, kumppani, josta on monessa suhteessa uneksinut...)
Se on ihan ok. Niin saa tehdä. Se voi olla joillekin juuri oikea ratkaisu ja on olemassa monenlaista rakkautta. On olemassa ihmisiä, jotka kaipaavat varmuutta enemmän kuin rakkautta. En siis sano, että siinä olisi jotain väärää. Sen vaan, että se oli sinun negatiivisuutesi mikä kasaantui ja sinä valitsit sen ihan itse. Varmasti kuten pitikin.
Mutta älä hyvä ihminen neuvo muita kuten se olisi joku tieto tai tie parempaan.
Joku muu ottaisi palan taivasta, eläisi siinä ajassa ja hetkessä täysin onnellisena ja katsoisi mihin tie vie. Ja mitään negatiivisuutta ei kasaantuisi, tarpeista osaisi luopua. Joku toinen tiedostaisi että taivas on aina epävarma paikka. Joku toinen nimenomaan kasaisi positiiviset asiat ja pidemmän päälle kasvaisi tyytymään, jopa olemaan onnellinen.
Jonkun toisen prosessi saattaa johtaa positiiviseen hyväksyntään ja rakkauden kasvamiseen. - Molempia kokenut
niin, oman huumasi.. kirjoitti:
Prosessoit? Eli hoet itse itsellesi negatiivisuutta "ei riitä, ei kelpaa" ja kasaat ne negatiiviset fiilikset niin, että ne omat ajatuksesi, tyytymättömyytesi ja epävarmuutesi syö rakkauden.
Ap kertoo, että on rakastunut. Mies kohtelee häntä hyvin, pitää lupauksensa, on niin ihana, että hän tuntee olevansa taivaassa. Ainoa mitä hän ei saa, on se, että mies ei halua koko ajan nähdä tai muuttaa yhteen. Olisiko siinä jotain muutakin "prosessoitavaa" kuin negatiivisuutta?
Sinun oli paha olla, kun SINUN tarpeesi ei tulleet kuulluksi, eli ne olivat mielestäsi tärkeämmät kuin sen toisen. Sinulla oli tarve sitoa, mikä oli mielestäsi tärkeämpää siis, kuin toisen tarve olla sitomatta. Sinä prosessoit sen niin. Olisit voinut prosessoida sen toisinkin, mutta sinä prosessoit sen niin että negatiivisuus vei voiton.
Jos sinulla siis oli edes samanlainen tilanne, missä koit olevasi taivaassa, rakastunut.
Sinä tunsit vain epävarmuutta. Sinun oli paha olla, koska sinä pelkäsit. Kun ei tullut sormusta merkiksi, varmisteluja, ja muuta sinua paapovaa, sinä vaihdoit elämäsi rakkauden johonkin mistä voit ainakin olla varma ja mikä ei pelota sinua niin paljon. Koska vaikka menettäisit sen, se ei sattuisi samalla tavalla. Ja nyt kehotat toista tekemään samoin?
Sinä käännytit itse itsesi negatiiviseksi, sinä puhuit oman huumasi pois, halusit hallita, ja vaihdoit rakkauden huuman pelkoon ja turvallisuuden tarpeeseen.
Olettaen siis, että sinulla tosiaan myös oli kumppani samanlaisessa tilanteessa kuin ap:llä. (tajuttoman rakastunut, hyvä olla, taivaassa hänen kanssaan, molemmat aikuisia, kumppani joka kohtelee hyvin, pitää lupauksensa, kumppani, josta on monessa suhteessa uneksinut...)
Se on ihan ok. Niin saa tehdä. Se voi olla joillekin juuri oikea ratkaisu ja on olemassa monenlaista rakkautta. On olemassa ihmisiä, jotka kaipaavat varmuutta enemmän kuin rakkautta. En siis sano, että siinä olisi jotain väärää. Sen vaan, että se oli sinun negatiivisuutesi mikä kasaantui ja sinä valitsit sen ihan itse. Varmasti kuten pitikin.
Mutta älä hyvä ihminen neuvo muita kuten se olisi joku tieto tai tie parempaan.
Joku muu ottaisi palan taivasta, eläisi siinä ajassa ja hetkessä täysin onnellisena ja katsoisi mihin tie vie. Ja mitään negatiivisuutta ei kasaantuisi, tarpeista osaisi luopua. Joku toinen tiedostaisi että taivas on aina epävarma paikka. Joku toinen nimenomaan kasaisi positiiviset asiat ja pidemmän päälle kasvaisi tyytymään, jopa olemaan onnellinen.
Jonkun toisen prosessi saattaa johtaa positiiviseen hyväksyntään ja rakkauden kasvamiseen.Höpö höpö. Yksipuolinen rakkaus ei ole tosirakkautta. Juurihan ap kertoi että mies on ollut rehellinen ja sanonut ettei halua muuttaa yhteen, naimisiin tms. Eli toisin sanoen ei rakasta tarpeeksi että haluaisi normaalin parisuhteen. Kyllä silloin on parempi mennä eteenpäin.
- Oletkin kyllä...
Molempia kokenut kirjoitti:
Höpö höpö. Yksipuolinen rakkaus ei ole tosirakkautta. Juurihan ap kertoi että mies on ollut rehellinen ja sanonut ettei halua muuttaa yhteen, naimisiin tms. Eli toisin sanoen ei rakasta tarpeeksi että haluaisi normaalin parisuhteen. Kyllä silloin on parempi mennä eteenpäin.
Ahaa, siis sinun määritelmiesi mukaan olet 100% oikeassa ja tiedät mitä rakkaus on. Siis tosirakkaus, ja riittävästi rakastaminen. Kaikki muu on leikkirakkautta eikä riittävästi.
Rakkaus, tosirakkaus siis, on sitä, että muutetaan yhteen. Se on myös normaalia.
Ap myös kertoi, että mies on siis rehellinen, kohtelee hyvin, pitää lupauksensa, tapaa häntä, tekee hänet onnelliseksi, ja että he ovat olleet vuoden yhdessä, mutta mikään niistä ei ole minkään arvoista, sillä yhteenmuuttaminen on ainoa todellinen merkki rakkaudesta ja normaalista parisuhteesta. Niin ja naimisiin meno.
Sitten onkin parempi mennä eteenpäin. Kuka voisi elää epänormaalissa parisuhteessa? Ei voi, eikä pidä. Pitää olla normaali parisuhde, muu on höpöä, epänormaalia.
Mutta.
Mennä eteenpäin, minne? Missä on se "eteenpäin"?
Kun on lapset, oma elämä, on ollut jo naimisissakin... Ainoa muutos olisi, että eroaisi, olisi yksin sitten. Ehkä tulisi vastaan joku normaalimpi, jonka kanssa voi kokea tosirakkautta, sitä ainoaa oikeaa, missä muutetaan yhteen. Ehkä ei. Mutta ainakin menisi eteenpäin eikä olisi epänormaali.
Eteenpäin meno on erota. Sitähän ap on ennenkin kokeillut, mutta vain tosirakkauden parista. Hänen entinen on ollut tosirakkautta, sillä he muuttivat yhteen ja menivät naimisiin.
Sitten kuitenkin tosirakkaus sai riittää ja ap meni eteenpäin.
Miten muuten se normaali, eteenpäin vienyt parisuhde ei sitten toiminutkaan? Menikö se niin paljon eteenpäin, että luiskahti reunan yli?
Minne se on se eteenpäin? Miksei se normaali tosirakkaus ollut tarpeeksi, vai oliko se jo liikaa? Eikö sen tuolla logiikalla olisi pitänyt olla satavarma juttu...
Rakkautta ei siis ole huomioiminen, lupausten pitäminen eikä rehellisyys. Rakkautta ei ole se, että saa olla onnellinen, että voidaan olla yhdessä. Rakkautta ei ole ilmeinen intohimo eikä totisesti ainakaan vuoden mittainen suhde: siinähän se mieskin on vuoden ollut, ehkä siis vastoin tahtoaan?
Lisäksi puhut tosirakkaudesta. On siis epätosirakkaus, leikkirakkaus, mikä on (tai voi olla) rehellistä, vapaata, ja tämä "taivas" mitä ap kuvailee, ja sitten tosirakkaus, mitä pitää etsiä. Siinä muutetaan yhteen. Se on "tarpeeksi" rakastamisen määritelmä.
Rakkautta on yhteenmuuttaminen ja avioliitto, aina, poikkeuksetta ja sillä, ja vain sillä (ei muulla), saa normaalin parisuhteen.
Hienoa, kylläpä rakkaus on sitten helppoa!
Onneksi joku tosi kokenut vastasi, että vihdoinkin saimme selkeän vastauksen ja ohjenuoran siihen, mitä se on se tosirakkaus ja normaali parisuhde.
Kiitos.
Tämä helpotti varmasti montaa muutakin. - wau!
niin, oman huumasi.. kirjoitti:
Prosessoit? Eli hoet itse itsellesi negatiivisuutta "ei riitä, ei kelpaa" ja kasaat ne negatiiviset fiilikset niin, että ne omat ajatuksesi, tyytymättömyytesi ja epävarmuutesi syö rakkauden.
Ap kertoo, että on rakastunut. Mies kohtelee häntä hyvin, pitää lupauksensa, on niin ihana, että hän tuntee olevansa taivaassa. Ainoa mitä hän ei saa, on se, että mies ei halua koko ajan nähdä tai muuttaa yhteen. Olisiko siinä jotain muutakin "prosessoitavaa" kuin negatiivisuutta?
Sinun oli paha olla, kun SINUN tarpeesi ei tulleet kuulluksi, eli ne olivat mielestäsi tärkeämmät kuin sen toisen. Sinulla oli tarve sitoa, mikä oli mielestäsi tärkeämpää siis, kuin toisen tarve olla sitomatta. Sinä prosessoit sen niin. Olisit voinut prosessoida sen toisinkin, mutta sinä prosessoit sen niin että negatiivisuus vei voiton.
Jos sinulla siis oli edes samanlainen tilanne, missä koit olevasi taivaassa, rakastunut.
Sinä tunsit vain epävarmuutta. Sinun oli paha olla, koska sinä pelkäsit. Kun ei tullut sormusta merkiksi, varmisteluja, ja muuta sinua paapovaa, sinä vaihdoit elämäsi rakkauden johonkin mistä voit ainakin olla varma ja mikä ei pelota sinua niin paljon. Koska vaikka menettäisit sen, se ei sattuisi samalla tavalla. Ja nyt kehotat toista tekemään samoin?
Sinä käännytit itse itsesi negatiiviseksi, sinä puhuit oman huumasi pois, halusit hallita, ja vaihdoit rakkauden huuman pelkoon ja turvallisuuden tarpeeseen.
Olettaen siis, että sinulla tosiaan myös oli kumppani samanlaisessa tilanteessa kuin ap:llä. (tajuttoman rakastunut, hyvä olla, taivaassa hänen kanssaan, molemmat aikuisia, kumppani joka kohtelee hyvin, pitää lupauksensa, kumppani, josta on monessa suhteessa uneksinut...)
Se on ihan ok. Niin saa tehdä. Se voi olla joillekin juuri oikea ratkaisu ja on olemassa monenlaista rakkautta. On olemassa ihmisiä, jotka kaipaavat varmuutta enemmän kuin rakkautta. En siis sano, että siinä olisi jotain väärää. Sen vaan, että se oli sinun negatiivisuutesi mikä kasaantui ja sinä valitsit sen ihan itse. Varmasti kuten pitikin.
Mutta älä hyvä ihminen neuvo muita kuten se olisi joku tieto tai tie parempaan.
Joku muu ottaisi palan taivasta, eläisi siinä ajassa ja hetkessä täysin onnellisena ja katsoisi mihin tie vie. Ja mitään negatiivisuutta ei kasaantuisi, tarpeista osaisi luopua. Joku toinen tiedostaisi että taivas on aina epävarma paikka. Joku toinen nimenomaan kasaisi positiiviset asiat ja pidemmän päälle kasvaisi tyytymään, jopa olemaan onnellinen.
Jonkun toisen prosessi saattaa johtaa positiiviseen hyväksyntään ja rakkauden kasvamiseen.Tämä on parhaita kirjoituksia, joita olen pitkiin aikoihin lukenut. Itseäkin välillä uhkaa negaatiot viedä, mutta sitten se hiljainen rakkauden onni ja huuma tempaa pelon mennessään! Siihenkin voi joskus turvallisesti tarrautua ja antaa viedä. :)
- wau!
Oletkin kyllä... kirjoitti:
Ahaa, siis sinun määritelmiesi mukaan olet 100% oikeassa ja tiedät mitä rakkaus on. Siis tosirakkaus, ja riittävästi rakastaminen. Kaikki muu on leikkirakkautta eikä riittävästi.
Rakkaus, tosirakkaus siis, on sitä, että muutetaan yhteen. Se on myös normaalia.
Ap myös kertoi, että mies on siis rehellinen, kohtelee hyvin, pitää lupauksensa, tapaa häntä, tekee hänet onnelliseksi, ja että he ovat olleet vuoden yhdessä, mutta mikään niistä ei ole minkään arvoista, sillä yhteenmuuttaminen on ainoa todellinen merkki rakkaudesta ja normaalista parisuhteesta. Niin ja naimisiin meno.
Sitten onkin parempi mennä eteenpäin. Kuka voisi elää epänormaalissa parisuhteessa? Ei voi, eikä pidä. Pitää olla normaali parisuhde, muu on höpöä, epänormaalia.
Mutta.
Mennä eteenpäin, minne? Missä on se "eteenpäin"?
Kun on lapset, oma elämä, on ollut jo naimisissakin... Ainoa muutos olisi, että eroaisi, olisi yksin sitten. Ehkä tulisi vastaan joku normaalimpi, jonka kanssa voi kokea tosirakkautta, sitä ainoaa oikeaa, missä muutetaan yhteen. Ehkä ei. Mutta ainakin menisi eteenpäin eikä olisi epänormaali.
Eteenpäin meno on erota. Sitähän ap on ennenkin kokeillut, mutta vain tosirakkauden parista. Hänen entinen on ollut tosirakkautta, sillä he muuttivat yhteen ja menivät naimisiin.
Sitten kuitenkin tosirakkaus sai riittää ja ap meni eteenpäin.
Miten muuten se normaali, eteenpäin vienyt parisuhde ei sitten toiminutkaan? Menikö se niin paljon eteenpäin, että luiskahti reunan yli?
Minne se on se eteenpäin? Miksei se normaali tosirakkaus ollut tarpeeksi, vai oliko se jo liikaa? Eikö sen tuolla logiikalla olisi pitänyt olla satavarma juttu...
Rakkautta ei siis ole huomioiminen, lupausten pitäminen eikä rehellisyys. Rakkautta ei ole se, että saa olla onnellinen, että voidaan olla yhdessä. Rakkautta ei ole ilmeinen intohimo eikä totisesti ainakaan vuoden mittainen suhde: siinähän se mieskin on vuoden ollut, ehkä siis vastoin tahtoaan?
Lisäksi puhut tosirakkaudesta. On siis epätosirakkaus, leikkirakkaus, mikä on (tai voi olla) rehellistä, vapaata, ja tämä "taivas" mitä ap kuvailee, ja sitten tosirakkaus, mitä pitää etsiä. Siinä muutetaan yhteen. Se on "tarpeeksi" rakastamisen määritelmä.
Rakkautta on yhteenmuuttaminen ja avioliitto, aina, poikkeuksetta ja sillä, ja vain sillä (ei muulla), saa normaalin parisuhteen.
Hienoa, kylläpä rakkaus on sitten helppoa!
Onneksi joku tosi kokenut vastasi, että vihdoinkin saimme selkeän vastauksen ja ohjenuoran siihen, mitä se on se tosirakkaus ja normaali parisuhde.
Kiitos.
Tämä helpotti varmasti montaa muutakin.Niin. Komppaan tätäkin. Ei tosiaan kerro, ettei miehellä olisi syviäkin tuntoja, vaikkei haluaisi muuttaa yhteen. Mieshän on luultavasti viisas ja ymmärtää, että juuri tuo etäisyys pitää yllä virettä, jonka liika yhdessäolo kenties laimentaisi. Ap:n liekki loimuaa, nauttisi siitä! Ei minunkaan mieheni oikein haluaisi naimisiin, mutta tiedän myös ettei ole mua kohtaan kylmä vaan rakastava kaikessa mitä tekee. Tuo on tärkeintä.
- Olet todella! Mieti.
Miksi teidän pitäisi muuttaa yhteen? Miksi pitäisi juuri sinun tunteidesi mukaan mennä? Ensihuuma laantuu ja tiedät sen itsekin, te olette kaksi aikuista, ja sinäkin jo kerran tehnyt lupaukset rakastaa kunnes kuolema erottaa... No, kumpi kuoli, sinä vai se mies? Ai niin, ei kumpikaan. Te vain erositte. Joten miksi sinä haluaisit naimisiinkaan? Sinun ei tarvitse siis muuttaa yhteen eikä mennä naimisiin rakastaaksesi.
"en ole koskaan kokenut vastaavaa..." no et kai, kun jokainen suhde on omansa. Tähän minun kuitenkin täytyy sanoa, että muista, että jotkut ihmiset pysyvät aika lapsellisina ja romanttisina koko elämänsä. Olen nimittäin kuullut tuon aivan täysin saman lauseen pariltain kaveriltani... He eivät tunnu muistavan että olen ollut heidän elämässään myös heidän lähes koko elämänsä ja kyllä he varmaan itse uskovat etteivät koskaan olekaan kokeneet mitään vastaavaa, mutta fakta on se, että niiltä ihmisiltä ketkä tuota sanovat, sen kuulee useamman kerran kuin kerran... Juu, ja jopa ihmiseltä, joka on ollut kihloissakin 3 kertaa TAAS kuulee ettei tällaista ole koskaan ollut. Ei varmaan juu.
Sinä olet todennäköisesti aivan samanlainen, nyt tuntuu uudelta, tuolta, rakastat rakastumista ja unelmoit, nyt on jotain elämää suurempaa kyseessä. Ex-miehesi muistat ja näät nyt muka sellaisena ettet vastaavaa kokenut: mutta todennäköisesti hoit jollekin kaverillesi ihan samaa tuolloin. Vai menit järkiliittoon? Mitä sait? Tai sitten et oikeastaan muuta, kuin tartuit tilaisuuteen ja vaan pakotit itsesi uskomaan siihen.
Ole realisti itsesi suhteen.
Kyllä, tunteet laantuvat aina. Rakkaus on kiintymistä, ja kiintymystä, valintoja ja sitoutumista. Ei kiimaa, ensihuumaa. Se on ihastumista ja rakastumista. Jos rakkaus olisi niin (noin) helppoa, se olisikin tosi helppoa.
Mutta kannattaako etsiä toinen? Miksi? Kun sinä et enää lapsia tee, se meni jo. Sinä olet jo naimisissakin ollut, se meni jo. Sinä olet keski-ikäinen, aikuinen nainen, joka pärjää myös omillaan. Olet vain rakastunut. Saat olla taivaassa miehen kanssa jonka kanssa olet. Hän sopii sinulle, ainakin juuri nyt. Mitä siis suunnittelet? Ennustajaeukolla käymistä vai? Että hän näkisi ja varmistelisi? Vai liimaa, käsiraudat, että voisit liimata ja vangita miehen itsellesi? Jokapäiväkö pitää olla yhdessä? Että vaikka sinulle tarjotaan taivasta, sinä kehtaat vaan vaatia lisää? Että nyyh, nyyh, kun tää on ihanaa ja taivaallista ja rakastan enemmän kuin koskaan, mutta olen tyytymätön silti, koska sitten haluan tätä enemmän ja joka päivä...???
Kasva vähän.
Mitä sinä sitten oikein haluat? Ja miksi sillä on noin kiire? Onko sinulla joku kiire jonnekin? Luuletko että jos vuoden-kaksi katsot tuota suhdetta, olet jotenkin muuttunut tai elämäsi on mennyt ohi tai...
Mitä? Olet edelleen nelkyt ja jotain, keski-ikäinen, et juurikaan muuttunut, et edelleenkään tee enää lapsia, pärjäät ihan samalla tavalla... Ja tunteesi laimenevat sen verran, että ehkä alat taas nähdä asioita etkä ole prinsessasatujesi sokaisema, rakkauden nälkäinen ressukka. Sitten pystyt näkemään minne suhteenne johtaa ja kuka se mies oikein on. Näät tuleeko teille oikeaa halua olla yhdessä, ja haluaako mies oikeasti olla kanssasi, kestääkö huuma ja minne todella haluat suhteen etenevän vai onko sillä edes sellaista tarvetta. Voi olla että kahden vuoden päästä et vaihda itse yksin asumistasi mihinkään, ja suhteenne kukoistaa... Tai mitä vaan. Mutta joka tapauksessa.
Miksi siis eroaisit? Miksi et voi elää tässä ja nyt? En tajua tuota tarvetta ylianalysoida kaikki pilalle, mitä väliä sillä on mitä tuosta TULEE, kun se on NYT. Ei kukaan voi tietää. En tajua tuota tarvetta pilata kaikki vaan siksi, ettei voi olla jauhamasta asioista, millä ei juuri nyt ole mitään merkitystä: mitä luulet että sinulta menee hetkessä elämisessä ohi? Satuprinssi vai?
Miksi et vaan elä, rakastu, nai, pidä hauskaa, elä NYT, ole NYT, nauti kun jotain annetaan ja lopeta tuota "ämmämäistä" jauhamista, hallintaa, ylipohdintaa, määräilyn halua, ennustajaeukon tarvetta, siis suomeksi p*skan jauhantaa. Mitä väliä, ihan oikeasti? Sinä et tähän hetkeen kuitenkaan muitakaan huoli ja mitään muuta hetkeä et voi elää.
Jos sinulla biologinen kello tikittäisi, olisi pakko vaihtaa. Jos et koskaan olisi ollutkaan naimisissa, olisit säästänyt sitä, ymmärrän että uskoisit vielä siihen hapatukseen. Jos olisit 20-vuotias, olisi naivius jopa suotavaa... Mutta olet jo kaiken kokenut. Miksi et siis vieläkään osaa elää hetkessä?
Sinulle tarjotaan pala taivasta ja sinä pilaat sen.
Oletko vähän tyhmä? (tässä asiassa)- minä olen miettinyt
"Kun sinä et enää lapsia tee, se meni jo. Sinä olet jo naimisissakin ollut, se meni jo. Sinä olet keski-ikäinen, aikuinen nainen, joka pärjää myös omillaan."
MInä olen keski-ikäinen eronnut nainen, jolla on lapsia. Ja väitän että olet väärässä. Vaikka olen ollut naimisissa, niin se aika ei ole ohi. Lastenkaan aika ei ehkä ole vielä ohi. Kyllä, omillani pärjään, mutta en halua. Haluan avioliittoon ja pysyvän elämänkumppanin. Haluan rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja yhteistä kotia, neuvotella kipoista ja kupeista mitä kotiimme ostetaan. Mennä sinne ostoksille yhdessä. Elää yhdessä ja jakaa kotini, elämäni, aikani, toiveeni, tulevaisuuteni. Kyllä pärjään ihan omillani aivan mainiosti, mutta en halua.
Itse asiassa tämä toiveeni on sen verran suuri, että se ylittää monen muun seikan parisuhdevalinnassa. Minulle "taivas" ei ole rakkautta ilman sitoumusta. "Taivas" ei ole pelkkää naiskentelua ja hauskan pitoa. Se on jotain ihan muuta, se on myös vastuuta ja vastuun kantavaa rakkautta, se on jakamista ja erityisesti juuri jakamista: tulevaisuuden, toiveiden, kodin, elämän, ajan, tunteiden...kaiken jakamista. Se on minun "taivaani". Sellainen on kaunis elämä. - SecondChance...
minä olen miettinyt kirjoitti:
"Kun sinä et enää lapsia tee, se meni jo. Sinä olet jo naimisissakin ollut, se meni jo. Sinä olet keski-ikäinen, aikuinen nainen, joka pärjää myös omillaan."
MInä olen keski-ikäinen eronnut nainen, jolla on lapsia. Ja väitän että olet väärässä. Vaikka olen ollut naimisissa, niin se aika ei ole ohi. Lastenkaan aika ei ehkä ole vielä ohi. Kyllä, omillani pärjään, mutta en halua. Haluan avioliittoon ja pysyvän elämänkumppanin. Haluan rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja yhteistä kotia, neuvotella kipoista ja kupeista mitä kotiimme ostetaan. Mennä sinne ostoksille yhdessä. Elää yhdessä ja jakaa kotini, elämäni, aikani, toiveeni, tulevaisuuteni. Kyllä pärjään ihan omillani aivan mainiosti, mutta en halua.
Itse asiassa tämä toiveeni on sen verran suuri, että se ylittää monen muun seikan parisuhdevalinnassa. Minulle "taivas" ei ole rakkautta ilman sitoumusta. "Taivas" ei ole pelkkää naiskentelua ja hauskan pitoa. Se on jotain ihan muuta, se on myös vastuuta ja vastuun kantavaa rakkautta, se on jakamista ja erityisesti juuri jakamista: tulevaisuuden, toiveiden, kodin, elämän, ajan, tunteiden...kaiken jakamista. Se on minun "taivaani". Sellainen on kaunis elämä.Hmm... Olet valmis jakamaan KAIKEN - mutta oletko myös valmis siihen, että mies haluaa jakaa oman KAIKKENSA?
Törmäsin nimittäin mieheen, joka halusi jakaa KAIKEN kanssani. Huh! Hän tunki yli-innokkaasti nokkansa aivan kaikkeen elämässäni, kommentoi kanssakäymistä lasteni isän kanssa, oli siirtelemässä huonekaluja seinältä toiselle, oli ostamassa mökkitonttiä veljeltäni...Ja tietysti minun olisi pitänyt jakaa hänen exänsä kanssa kokemat erektio-ongelmat, hänen äitinsä riidat muun suvun kanssa, hänen vanhimman poikansa alko-ongelmat...
Sillä hetkellä päätin, että no way in hell - en halua tuollaista!
Nykyisen miesystäväni kanssa pääsyttiin yhteen ajatuksella kahden aikuisen luottamukseen perustuva rakkaussuhde. Tiedän oleelliset asiat hänen menneisyydestään ja olen tavannut hänen lapsiaan iäkästä äitiään ja sama päinvastoin. Meillä on yhteisiä suunnitelmia lomien ym suhteen ja mitä sitten suunnittelemmekin, toinen sisältyy aina suunnitelmaan. Mutta toisen ympärille kietoutuvaa symbioosia ei kumpikaan meistä halua - johtuu ehkä siitä, että kumpaisenkin ex oli suht omistamishaluinen persoona. - minä olen miettinyt
SecondChance... kirjoitti:
Hmm... Olet valmis jakamaan KAIKEN - mutta oletko myös valmis siihen, että mies haluaa jakaa oman KAIKKENSA?
Törmäsin nimittäin mieheen, joka halusi jakaa KAIKEN kanssani. Huh! Hän tunki yli-innokkaasti nokkansa aivan kaikkeen elämässäni, kommentoi kanssakäymistä lasteni isän kanssa, oli siirtelemässä huonekaluja seinältä toiselle, oli ostamassa mökkitonttiä veljeltäni...Ja tietysti minun olisi pitänyt jakaa hänen exänsä kanssa kokemat erektio-ongelmat, hänen äitinsä riidat muun suvun kanssa, hänen vanhimman poikansa alko-ongelmat...
Sillä hetkellä päätin, että no way in hell - en halua tuollaista!
Nykyisen miesystäväni kanssa pääsyttiin yhteen ajatuksella kahden aikuisen luottamukseen perustuva rakkaussuhde. Tiedän oleelliset asiat hänen menneisyydestään ja olen tavannut hänen lapsiaan iäkästä äitiään ja sama päinvastoin. Meillä on yhteisiä suunnitelmia lomien ym suhteen ja mitä sitten suunnittelemmekin, toinen sisältyy aina suunnitelmaan. Mutta toisen ympärille kietoutuvaa symbioosia ei kumpikaan meistä halua - johtuu ehkä siitä, että kumpaisenkin ex oli suht omistamishaluinen persoona.Jakaminen ei välttämättä tarkoita symbionttista suhdetta eikä sen tarvitse tarkoittaa symbioosia...Mutta minä itse en halua elää kahden asunnon elämää loputtomiin...Minä en osta ajatusta, että avioliitto olisi vain nuorille ja että aikuinen rakkaus olisi jotenkin kehittynyt avioliiton ohi ja että aikuinen rakkaus perustuisi jotenkin enemmän luottamukseen. Avioliitto on kuitenkin perhe-elämän perusta ja perhe-elämä on sitä parasta elämää...
- SamaJama
Hienoa, että olet löytänyt noin ihanan suhteen! Miksi ihmeessä luopuisit siitä? Elä ja nauti, jos mies kerran on sinulle hyvä. Ota hänen tapaamisensa ikäänkuin karkkipäivänä, jota voit ilolla odottaa. Kyllä kai yhdessäolo sinänsä on tärkeämpää kuin naimisiinmeno?
Ylipäätään on melko tavallista, että aikuiset (varsinkin kertaalleen eronneet) seurustellessaankin asuvat omissa osoitteissaan ja elävät omaakin elämäänsä, ja tehän olette seurustelleetkin vasta vuoden verran. Älä turhaan pilaa hyvää suhdetta hätiköinnillä. Mies saattaa olla hyvin viisas, ja haluaa antaa suhteenne kehittyä rauhassa, sekä rehellinen, kun ei lupaile tyhjiä, vaan kertoi kantansa reilusti. Ehkä sitten joskus asuttekin yhdessä, ehkä ette, anna ajan näyttää. - tretetghfcg
Suhteessanne on paljon hyvää... Joten miksi heittää sellaista hukkaan?!
Ei parisuhteen ainoita mittoja ole yhdessä asuminen ja / tai avioliitto... Ja mieshän EI ole sulkenut pois sitä, etteikö jossain vaiheessa asuisi kanssasi ? Vuosi seurustelua ei ole kovin pitkä aika...
Tässä iässä - itsekin nelikymppinen olen - on moni asia eri tavalla kuin parikymppisenä ja itse kukin meistä kantaa mukanaan menneisyyden taakkaa, jotkut kevyempää, jotkut raskaampaa. Mies on saanut ilmeisesti jossain vaiheessa sen verran siipeensä, että katsoi aiheelliseksi sinua varoittaa, ettei ole "pesää rakentamassa" kanssasi - teki fiksusti, kun rehellisesti sen kertoi.
Oma tilanteeni on se, että olen eronnut lasteni isästä muutama vuosi sitten ja nyt parisen vuotta seurustellut uuden kumppanin kanssa. Meillä on omat kotimme, vaikka tiiviisti yhdessä olemmekin. Alun alkaen totesimme, että homma toimii hyvin näin ; vaikkemme "nyhjää yhdessä" koko aikaa, luotamme toisiimme ja yhdessä vietetyt hetket ovat sitäkin ihanampia.
Elämä on täynnä valintoja: onko sinulle tärkeämpää se, että joku "suht ok-tyyppi" on vierelläsi fyysisesti 24/7 antaen turvallisuuden tunnetta - vai haluatko olla suhteessa sellaisen miehen kanssa, josta tiedät, että hän on "once in a life time"-tapaus? - sheppälä
Tässä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa edetä. Voi olla, että tämän parempaa miestä et enää koskaan kohtaa. Toisaalta voi olla, että oven takana olisikin juuri se sinulle parhaiten sopiva mies, joka haluaisi yhtä kiihkeästi tiivistä yhdessäoloa. Kukaan ei voi sitä tietää.
Jos sinusta tuntuu, että et halua olla vaan "hieman" seurustelusuhteessa, vaan päästä asiassa eteenpäin, niin kysy mieheltäsi, että miten hän näkee esim. yhteisen kesälomanvieton kanssasi? Kysy, että voiko hän kuvitella, että muuttaisitte yhteen joskus? Entä millaiseksi hän kuvittelee suhteenne 1 tai 3 vuoden päästä. Voit sanoa hänelle, että et ole vielä varma, että riittääkö tämä sinulle.
On vaikea tietää, että haluaako mies vain omaa aikaa vai eikö hän halua sitoutua vain siksi, että hän ei ole varma tunteistaan. Jotkut myös epärehellisesti haluavat pitää ns. avoimia ovia auki, jotta joku toinen parempi tulisi vastaan, jolloin on helpompi tutustua, kun ei ole avovaimoa nurkissa.
Luulen, että sinulle käy klassiset eli kun 6 - 24kk:n intohimovaihe alkaa laantua, niin sinussa herää enemmän ja enemmän tyytymättömyyttä siihen, että elät miehen aikataulujen mukaan ja kyllästyt siihen, että ette tee asioita yhdessä vaan erikseen. Silloin kypsyt eropäätökseen itsestään, jollei miehen omat tunteet lämpene sinua kohtaan enemmän. - 41-vuotias teini
Kiitos viisaista ja pitkistä vastauksista. Olen ne kaikki lukenut moneen kertaan. Sen verran haluan tarkentaa taustaani, että vaikka avioliittoni lasten isän kanssa ei ollutkaan sellainen intohimoinen suhde kuin missä nyt elän niin ero tapahtui miehen aloitteesta ja hänen tahdostaan. Hän rakastui toiseen naiseen. Minä en olisi liitosta lähtenyt ja perhettämme hajoittanut. Vaikka en koskaan tuntenut miestäni kohtaan sellaista rakkautta ja kaipausta niin olin erittäin vahvasti sitoutunut avioliittoon ja mielestäni tein parhaani, jotta liitto ei olisi hajonnnut. Myös mieheni sanoi, ettei ollut koskaan minua rakastanut niin palavasti kuin sitä naista, jonka vuoksi hän minut jätti. Tosin pari vuotta eron jälkeen hän totesi, ettei ollut osannut arvostaa minun hyviä puoliani ja oli halukas lämmittelemään vanhaa suhdetta. Joten hänen intohimoinen rakkautensa ainakin lopahti parissa vuodessa. Itse koin, että petetyksi ja jätetyksi tulemisen loukkausta en olisi voinut unohtaa ja se olisi aina varjostanut suhdetta, jos olisimme eksän kanssa vielä yrittäneet yhdessä. Niinpä jatkoin eteenpäin yhdessä.
Joten en pidä itseäni mitenkään kovin herkästi ihastuvana ja rakastumisen tunteeseen riippuvaisena. Pidän itseäni suhteellisen järkevänä ja sitoutumishaluisena- ja kykyisenä ihmisenä. Senpä takia tämä voimakas rakastuminen ja siihen liittyvä kaipaus ja ehkä omistamisen halukin tuntuvat vierailta enkä tiedän miten tilanteeseen pitäisi suhtautua.
Lisäksi minusta tuntuu, että mieskin pitää minusta paljon. Hän on monin tavoin osoittanut, että on iloinen suhteestamme ja siitä, että on tutustunut minuun. Ja vaikka on sanonut, ettei aio mennä naimisiin, hän on kuitenkin sitoutunut minuun sillä tavoin, että on sanonut olevansa minulle uskollinen ja uskonkin häntä, koska on kaikissa asioissaan ollut minulle rehellinen.
Meidän eroavaisuutemme ilmenee niin, että minä haluisin sellaisen parisuhteen, jossa aamulla, kun herään voin sanoa huomenta kumppanilleni ja kun tulen töistä voin kertoa päivän asioista ja käpertyä rakkaani kainaloon. Miesystäväni ei tunnu tällaista haluavan tai kaipaavan. Onhan myöäs mahdollista, että hän on minua viisaampi ja kokeneempi ja osaa toimia "järkevämmin". Ja tosiaan vuosi seurustelua on oikeasti aika lyhyt aika. Hommaa vielä mutkistaa se, että meillä molemmilla on lapsia, jotka asuvat kotona ja tämä voi olla myös yksi merkittävä syy miksi miesystäväni ei halua yhteistä kotia.
Nyt tuntuu siltä, että odotan taas innokkaasti seuraavaa tapaamistamme ja jatkan tätä suhdetta, mutten hautaa sitä toivetta, että saisin joskus mennä nukkumaan ja herätä tämän miehen vierestä. Ehkä tosiaan asiat muuttuvat tulevaisuudessa. Ehkä mies tulevaisuudessa haluaa viettää minun kanssani enemmän aikaa ja uskaltaa perustaa yhteisenn kodin tai ehkä minun tunteeni viilenevät ja haluan jatkaa eteenpäin löytääkseni erilaisen kumppanin. Aika näyttää, muttaa nyt mennään näin eteenpäin päivä kerrallaan ja koittaen nauttia siitä mitä on.
Kiitos vielä paljon kommenteista!- Luulin että
Siis täh? Ettekö vietä edes kokonaista yötä yhdessä? Kirjoitat "että saisin joskus mennä nukkumaan ja herätä tämän miehen vierestä"????!!!!!!
- 41-vuotias teini
Luulin että kirjoitti:
Siis täh? Ettekö vietä edes kokonaista yötä yhdessä? Kirjoitat "että saisin joskus mennä nukkumaan ja herätä tämän miehen vierestä"????!!!!!!
No kyllä nyt sentään joskus saadaan nukkua koko yö yhdessä. Tarkoitin enemmänkin niin, että saisin nukahtaa ja herätä hänen vierestään normaalisti. Luin itsekin oman kommenttini ja se kuulosti jotenkin sekavalta... Väsynyt :)
- htse
Hyvä, kaikki on siis hyvin! Teillä on toimiva suhde, ja mies on oikeassa. Ei pidä kiirehtiä, exäsikin sen todisti. Hän heitti menemään hetken huuman takia aidon ja oikean, ja säntäsi tuhoamaan liittonne. Olit oikeassa, kun et ottanut häntä takaisin siinä, että hän se vaan mietti itseään, eikä rauhoittunut kuuntelemaan sydäntään. Se olisi kertonut mikä on himoa ja mikä on rakkautta.
Kahden vuoden päästä hän uikutti oven takana...
Sinun nykyisesi on oikeassa. Uusioperhe on haasteellinen asia, ja nyt on hyvä näin. Sinun suhteesi kuulostaa hyvältä, rakastavalta ja terveeltä. Ok, sinä haluaisit asua yhdessä, mutta en usko, että se on tuossa maailman tärkein asia. Te voitte tehdä sen vanhempinakin, ja varmasti muutattekin yhteen viimeistään kun lapset on isoja: mihin teillä on enää kiire?
Joten hyvä, että nautitte nyt ja elätte ja rakastatte :)
Ymmärrän miestäsi todella hyvin, koska itse en halua muuttaa yhteen enkä mennä naimisiin. Mutta kykyyni ja haluuni rakastaa ja sitoutua, se ei vaikuta mitenkään. Meitä on erilaisia. Yhtä haasteellista kun sinun on ymmärtää häntä täydellisesti, hänen on sinua. Muista se: erilaisuus on sitä molempiin suuntiin.
Kuulostaa kuitenkin hyvältä suhteelta, joten ota rennosti ja elä, nauti ja älä murehdi liikoja.
- 41-vuotias teini
Korjaan vielä edellistä kommenttiani. Kun siis eksäni ehdotti uutta alkua pari vuotta eron jälkeen, minä päätin jatkaa elämääni yksin eikä yhdessä niinkuin vahingossa olin virheellisesti kirjoittanut.
- Simo Simo
Miksi mies ei halua viettää kanssasi enemmän aikaa jos on varma itsestään ja sinusta...
Eron jälkeen on hankala sitoutua nopeasti. Miehenä olen kokenut sen kaiken epävarmuuden mikä eron jälkeen tulee. Itselläni meni 5 vuotta kunnes olin käynyt eron kokonaisuudessaan läpi ja pystyin oikeasti ihastumaan toiseen naiseen uudelleen pysyvässä mielessä.
On helppoa tulla, olla kiva ja lähteä pois. Yhteiselämä sitoo, sopiva pomppiminen ei sido liikaa.
Miehen tulee olla henkisesti valmis uuteen suhteeseen. Tulee aika jolloin ihastuksen pieru ei tuoksu enää deodorantilta vaan ihan sonnalta, tuolloin vaaditaan jo oikeasti pyyteetöntä sielukkuutta yhteiselämän onnelle. - T:NAinen45
Hitsi sinulla on joku jota kaivata! Nauti siitä ikävästä. Olet jo kokenut tiiviin parisuhteen jossa asuttiin yhdessä ja jaettiin se arki. Tiedät siis mitä se on. Nyt on parastakin että arkea ei jaeta sillä sehän syö sitä romantiikkaa ja sinä osaat pyörittää sen yksinkin. Nyt saat sitä laatuaikaa parisuhteeseen. Voisit kyllä välillä sitten käydä miehen luona jotta saat olla siellä vieraana ja toivottavasti vähän passattavanakin? Sinä voi sitten huomioda miestä kun hän tulee sinun luoksesi. Upeaa kaksi asuntoa, ihannetilanne! Niin kauan on romantiikkaa ja mahdollisuuksia miehenkin kiintyä sinuun kun ei elä saman katon alla. Et voi enään haluta sitä? Hienoa kun voi vetää henkeä itsekseen ja ikävöidä ja hienoa kun ollaan yhdessä. Älä nyt sorru odottamaan mitään erityistä mieheltä kun tiedät jo että voi pettyä kun odottaa. Nauti mitä sinulla on!
- Epänainen-
Ero, liitto... Ihmisen pitää oppia yksi asia, ettei toinen ihminen anna kellekkään hänen omaa elämäänsä, ja iloaan, ei edes voi jakaa ihan kaikkea...
Itse olen 43, vakavalle vivahtavassa seurustelusuhteessa, onnellinen. Hän on jämpti, erilainen monissa asioissa kuin minä, ja suhdettamme hiertäviäkin asioita on, kuten se että olen säästötön duunari- kuittaan naurulla, elätänhän minä itseni, asummekin erillään.
Naiseuteni ei tietenkään ole riittävää, kun se on jaettava kodilleni, työlle, ja hänen kodilleen, hänelle, lemmikeille, lapsilleni...
Ainakin itse koen arjessa usein syvää riittämättömyyttä, miehelle kun pitäisi se yksikin asia olla... Jotenkin erilaista kuin millaisena itse voin sen antaa, seksi on kyllä sinänsä toimivaa..
Minusta ei ole kuvattavaksi, kaikkeen "erikoiseen", olen ihan perinteinen nainen identiteetiltäni.
Mitenkä ihmeessä muut keski-iän kynnyksellä olevat on ratkoneet nuo isot pariasiat? Tunnen syvää surua siitä, että esim. jälkikasvu on pidettävä eri elämänalueella, kuten minulla ei lapsia olisikaan, ja se on jo johtanut siihen, että vältän koko asiaa kun olemme yhdessä, kuin- tärkein elämäni osa olisi olematon.
Niin... Näkisin tuollaisten surujen keskeltä, että kun jos joku on kuin taivaassa toisen kanssa... Miksi kyselee ja hakee jotain varmistusta... Elämä on. Sille ja parisuhteille, millekkään, lopulta ei anneta takuulappuja.
Asiat ovat, kunneka ne katoavat... Kun ovat, niin niitä on parempi elää, silloin.- oi ei...
Miten voit elää noin...siis siten, että elät miehen kanssa kuin lapsia ei olisi? Minä olen lähes yhtä vanha kuin sinä. Minulla on muutaman vuoden nuorempi miesystävä. Lapset ovat useimmiten kanssamme kun olemme yhdessä. He ovat aina todella riemuissaan, kun hän on tulossa. Puhelimessa hän aina kysyy, mitä lapsille kuuluu. Ja totta kai hän osallistuu heidän syntymäpäiviinsä.
- Epänainen123
Kummallakin on oma osoite. Lapseni ovat jo aikuisia, mutta mieskaverilleni heitä"ei ole"... Joten lasteni kanssa yhteydenpito minun on hoidettava viikolla. Kipeintä kun ei voi jakaa kaikkein tärkeintä elämänasiaa... Kaverini on lapseton, ja on kuin tikku lannassa, kun näkeekin missään minkään ikäisiä lapsia.
Tunnen melkoista syyllisyyttä, kun iloitsen salaa lasteni elon asioista, mutta pakko-
Tilanne lasteni isällä on toisenlainen, jopa sarkastisesti.- tretgw234trwesd
Ei voi olla totta...?! Siis mies ei kestä edes ajatusta, että pidät yhteyttä omiin lapsiisi?! Toooosi outo tapaus. Ja... No, kukin tavallaan, mutta itselle lapset menevät kaiken muun edelle niin, että jollei uusi miesystäväni heitä sietäisi, hän ei olisi miesystäväni. Aikuisten ihmisten pitää tajuta, että elämään on takana jo sen verran, että jälkikasvuakin voi olla.
Miksi ihmeessä tunnen syyllisyyttä omista lapsistasi iloitsemisesta, en ymmärrä?!
- Epänainen 123
Voipi olla, että ilmaisen vaikeasti, mutta... Näin "meillä" on, että on minun ammattini/työni, palasina pitkin viikkoa, fb:n kautta vaivihkaa yhteys jälkikasvuuni.
Kotiini duunista toikkaroidessa olen hyvin väsyksissä yleensä- teen fyysistä keskiraskasta työtä, jota mies vertailee säästöihinsä...
Viikonloppuisin hyvä kun ehdin hoitaa työvaatepyykin, jne kotiasioita, sitten pitää kiitää jo, jos jo olisin... Sapuskatarpeet sentän ostamme vuoroviikonlopuin, ettei toisen kontolle kaikki arkinen jää, mutta kuten sanottua toisenkin kodin huoltaminen on vastuullani.
Mitenkä edes ehtisin mitään-oman elon asioita, kirjoittaa tehdä kuvia tms. tai sen enempiä pitää yhteyttäkään kehenkään?
Toki miehellä on retkensä-
Se katkeroittaa joskus, kun en todellakaan tiedä, miksi miehen pitää kulkea "ystävänaisen" mökillä ns. tekemässä jotain toistuvasti, ja yleensä kun olen duunissa vielä... kuulen aina jälkikäteen asiasta.
Syyllisyys lapsistani iloitsemisesta, siitähän se nousee, kun ei miehelle näitä lapsia tavallaan saa olla olemassakaan... Minkä/kenenkä kanssa sen jakamisen noista iloisista sitten- Vai liekö tarkoituskin, etten vaan nyt saa jakaa mitään, kuten normi-ihmiset keskenään... Työasioistakaan ei saa puhua.
Viikonloput kuluvat sitten miehen toiveiden kautta jo vajaata vuotta tässä, ja huokaisen hiljaa ihmeissäni aina kun tulee pyhäilta ja voin palata siihen kotiin, jossa oman elämäni asiat, ne vähät, ovat.
Näkemään sen, että entisellään tässä junnataan, mikään ole liikahtanut piiruakaan parempia päin, missä parisuhde ois kunnossa, ja ilmeisesti se syyllinen tuohon löytyy peilistä.
Muokkautumaan en pysty lisää.
Kun yritän, palaa varapärekkin, minusta ei tule lapsetonta sinkkusuhteilijaa tekemälläkään, vaan haluaisin aitoja asioita, missä ihmisen historia ei ole kuin musta pilvi... ne aikuiset poikani. - Epänainen 123
Ja nyt on puututtu jo vaatteisiinikin,vaikka palkallani ne etsin itse, enkä edes uusina. Minusta pomokin on kivampi, hän ei huomauttele.
Mitäkä miehet olette mieltä siitä, että naisen pitäisi olla kuten mies, samoin? Pitää jotain rikkinäisiä- pyykkiäkin pestä vasta kun pitkälle haisee, ja minun ammatissa voi haista jo täyden työpäivän jälkeen.
Mitä olette mieltä siitä, että naisen pitäisi antaa miehen joutenololle ne viikon lyhyet vapaat päivät, kokata, siivota toisen kotihenkenä.
mikä ihmeen avuton minäkään muka olen, siellä missä vasara ja naulat tms. tarvitaan- en kertaakaan ole teettänyt mitään siipalla kotonani.
Minun on pakko ratkoa pian suhteen perusteet, minuudelleni käy muuten kato, ja vaikuttaa se jo työssäjaksamiseenkin- en kestä enää ajatella viikonloppuja.
Kun on kylmä sade, toinen tykkää viedä minut rannalle. Kun kauneimpia kesän päiviä, mies juo.
Kun ollaan harvoin jossain julkisessa, en saa tanssia yksinkään, en ylipäätään muutenkaan saa olla vilkas. Puhua saan kun ei ole televisiossa mitään kiinnostavaa, muuna aikana pitää olla hipihiljaa.
Kun olen kuitti, pitää antaa kesken sikeimmän uneni aamukolmelta, kuin sahara titysti minä...
Tämmöistä tämä on.
Kyllä minä kaipaan singleaikoja.
Paljon.
Oli oma vapauskin.
Nyt on jokin joka toimii, kun pokkuroisin, mutta minusta ainakin tuntuu, ettei toinen rakasta- ja, keskustelua ei saa olla.
Minua kiinnostaisi yhä, selvitellä ongelmia, mutta toisesta ei siihen taida olla, ei myöskään miettimään arkisia aikuisten oikeasti kahden erilaisen ihmisen näkökulmista, vaikka ihan porukalla. Kun nyt hänet ensin saisi tajuamaan että pitää asiat selvitellä-
Joku kerta en muuten ole, ja en sen jälkeenkään, vaan pidän vapaudesta kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh741933Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr971673- 1471217
- 59688
- 198662
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol6636- 54557
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako191553- 46498
Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </337462