Astronomian suurin uutinen pitkään aikaan on se, että mönkijän ottamien kuvien avulla on pystytty todentamaan Marsin pinnalla merkkejä muinaisesta joenuomasta. Tämä on ensimmäinen konkreettinen todiste siitä, että vettä on virrannut Marsissa..
Asiaa ei olla vieläkään kuitenkaan mitenkään noteerattu tällä palstalla. Osoittaa vain sen, miten tietämättömiä tyyppejä tällä palstalla on. Hävetkää, ja painukaa huuhaa-palstalle siitä.
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/avaruus/curiosity loysi vanhan joenuoman marsista/a842855
Astronomian suurin uutinen pitkään aikaan
8
250
Vastaukset
- jäbäti
Ei kukaan ole sanonut sen olleen vettä. Todennäköisesti neste on ollut nestemäistä ammoniakkia kuten esim Venuksessa.
- vettä vettä
Älä höpäjä.
Tähdet ja avaruus:
" Löytö on suuri voitto tutkijoiden enemmistölle, joka on uskonut Marsin menneisyyden vuolaasti virtaavaan veteen. "
Marsin yhteydessä on nimenomaan aina puhuttu vedestä. Venuksen olosuhteet ovat vähän erilaiset.
Ja aloittajalle; mitä kommentoitavaa uutisessa on? Itse olen lukenut sen jo useastakin lähteestä, mutta eipä siihen ole paljoa lisättävää.
- 5
Niin, miksi Marsissa olisi virrannut ammoniakkia?
Sitäpaitsi venuksessakin virtasi todennäköisesti vettä ennen kasvihuoneilmiötä. Rahanahneet Nasa-imperialistit valehtelevat mitä tahansa. Mutta Marsissa ei ole ollut koskaan elämää eikä vettä!
- spagaraz
Ihan itsekö olet käynyt tutkimassa?
- Ahon aattelija
Mietin tässä, että minkähänlaisia Marsin loppuvaiheet ovat olleet.
Veden vähentyessä myös sateet ovat vähentyneet. Jossakin vaiheessa ilmaston kuivuessa sateet ovat loppuneet kokonaan. Makean veden tuotanto on loppunut kokonaan. Merien vesi on muuttunut aina vain suolaisemmaksi. Viimeisten merien pohjille kerääntyneet suolakerrokset olisi mahdollista ehkä löytää. Jos Marsissa on tällöin ollut elämää, merkkejä tästä voitaisiin ehkä löytää näistä suolakerrostumista?
Porauksia kannattaisi siis tehdä Marsin alavimmilla alueilla.- 356376093587
Kyllähän ne suolakerrokset ovat varmaankin hautautuneet jo vähintään kymmenien metrien paksuisten pöly- ja hiekkakerrosten alle, kun ne Marsin tuulet ovat siellä puhallelleet ehkä miljardin vuoden ajan.
Mutta ehkä ne päällä olevat kerrokset ovat kuitenkin suhteellisen helposti porattavaa materiaalia. Elämä ei välttämättä synny kovin helposti tai todennäköisesti, mutta ainakin planeetta Maan esimerkki osoittaa kerran syntyneen elämän olevan sitkeässä, käytännössä lähes mahdotonta tuhota.
Maan esimerkin pohjalta voisi jopa väittää, että jos Marsissa joskus on elämää ollut, on sitä siellä vieläkin. Nyt pitäisi vaan löytää todiste edes muinoin olleesta elämästä Marsissa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401898- 1861601
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461230Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40769
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23712Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627