Vartiainen, VM:n tuleva valtiosihteeri?

Fundeeraaja...;;;;..

Vähemmän sivistynyt arvaus: Juhana Vartiaisesta tulee Suomen kovapalkkaisin ykkösvirkamies valtiovarainministeriön valtiosihteeriksi. Raimo Sailas on kertonut jo hyvissä ajoin muutaman vuoden ajan julkisuudessa milloin aikoo eläkkeelle. Sailas tykkää lisäksi Ruottalaisesta hyvinvointimallista, jota Vartiainen on oppivuosiensa jälkeen nyt Suomessa markkinoinut.

Ylellä on viime viikkoina "sopivasti" peräjälkeen ykkösaamu-ohjelmassa tuleva emiritus valtiosihteeri Sailas ja tuleva EK:n nokkamies Kokkila haastateltavina, jonka lausunnoista voi jotain rivien välistä lukea. Sopivasti ministeri Häkämieskin pääsi Kokkilan apupojaksi Ek:hon, jolloin päästään rakentamaan Ruotsin mallin mukaista työntekijä/työnantaja/valtiovaltamallia. SAK:n Lylyhän ei tiedä näistä kaavailuista mitään, heh ;).

Vartiainen on siis kasvanut korkoa Ruotsin valtion taloustutkimuksen johtajana sekä nyt Suomessa VATTin ylijohtajana R.Sailaksen poistumista estraadilta. Sopivasti ja tähdet kohdallaan Vartiaisen kannalta Jutta Urpilainen (sd.) on tulevan valtiosihteerin esimies ja tuskin pistää pahaksi, jos omasta puolestaan puoltaisi Ruotsin kävijän hakupapereita jotka kaikkien yllätykseksi viranhakuaikana jättää....

Jotenkin tuntuu, että valtiosihteerin homma on pelattu ja pedattu valmiiksi valtakunnan johtavien medioidenkin puolelta etunenässä yleisradio, mainoskanavat, päälehtitalot, ovat nimittäin miestä, hänen ajatuksiaan hyvinvointivaltion kehittämisestä viimeisen vuoden, kuukausien ja viikkojen ajalta otsikoineet ja toitottaneet.

Suomen pässiä kansaahan pitää valmistaa asioihin ja tuleviin tapahtumiin, sehän on selvä, puhumattkaan palkansaajista. Kun asioita ja kehityskulkua on valmiiksi pureskeltu ja syötetty, on helpompaa ottaa vastaan ikäviä asioita.

En kiistä Vartiaisen ansioita, toisaalta en anna kehujakaan, mutta hiukan tämä suomalainen järjestelmä mietityttää. Voisiko olla niin, että Hyvä veli ja Siskokerho on suomessa niin pieni, että valtion kirstun "vartiaisen" pesti olisi näin läpinäkyvästi junailtu, että siinä ovat mukana valtiovalta, liike-elämä, työväenliitot ja jopa media, eli kaikki jotka päättävät kuinka maa makaa tulevaisuudessa. Sulle, mulle meidän mies/nainen periaate.

Jos tämä ajatusleikki menee niin kuin näyttää, ei liene muilla ansioituneilla mitään mahdollisuutta hakea/tulla valituksi ko. valtiosihteerin virkaan. Onko tämä suomalainen yhteiskunta pienoiskoossa, näinkö asiat tulee junailla työelämässä ja elämässä ylipäätään. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Näikö asioita hoidetaan/tulisi hoitaa?

6

104

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalliskalliim

      Vartiainen sopii porvareille ja hurrimielisille. Työläisen kannalta kallis mies.

    • oksettava tyyppi

      Itseään täynnä oleva ääliö, muitten mielipiteillä ei ole mitään arvoa.

      Säälin niitä jotka tuon alaisiksi joutuvat.

    • suuret valheet

      Varitainen maan laiskin, sen oli jo nähtävissä ruotsissakin, mitä mies valehteli mennen tullen, ei itse tehny yhtään mitään, alaleuka vaan keikku ilmassa niin kun olis jotain haukkonnu

    • eikös vain?

      Juhani Vartiainen on ainakin tähän saakka ollut kaikissa asioissa oikeassa ja hänen tietämystään myös Ruotsissa käytettiin hyväksi. Siksipä Ruotsissa kaikki asiat ovat paremmalla mallilla, kuin meillä Suomessa. Suomessa ei aina viisaus kelpaa, vaan hyvä veli-järjestelmä ajaa edelle viisaudesta. Epäerehellisyyskin on enempi hyve, kuin pahe ansioluettelossa. Vankilatuomiokaan ei ole esteenä Suomessa ministeriksi nimittämisessä, ainakin kokoomuksen ja keskustan piirissä. Kokoomuksella ja keskustalla on monta politiikkoa, joille on luvassa vakilatuomiota eli plussaa poliitikkona.

    • kehun miestä

      Raimo Sailas on hyvä tyyppi ja hyvä tyyppi on myös Juhani Vartiainen, jos hänelle tuo pesti annetaan. Hänellä on kokemusta ja näkemystä ja visioita, joita tarvitaan Suomen pelastamiseksi. Kepulaisten kahdeksanvuoden valtakausi teki kammottavaa jälkeä valtiontalouteemme ja jokapaikkaan. Pääkaupunkiseutukin yritettiin väkisin näivettää, vaikka se on koko Suomen veturi. Kyllähän Pohjois-Pohjanmaa ja Oulu pistettiin loistokuntoon, mutta ei tuota kuntoa kauan kestänyt - työttömien jono kasvaa.

    • Hyvä SDP

      Olen samaa mieltä. Vartiaisen ansioista demareiden edistyksellinen talouspolitiikka nostaa päätään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      130
      2186
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1009
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      887
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      766
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      737
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      633
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      627
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      136
      576
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      539
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      524
    13. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      523
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      520
    15. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      508
    16. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      157
      498
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    19. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    20. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      463
    Aihe