Vinkkejä mailan hankitaan

erinimimerkki

Tervehdys vaan!

Innostuin viime kesänä pelaamaan sulkista taas pitkästä aikaa ja viimeinen puoli vuotta onkin mennyt melko aktiivisesti hallilla pyöriessä. Lähdin liikkeelle ihan puhtaasti halvalla muutaman kympin mailalla. Kyseisiä mailoja on kuitenkin nyt hajonnut 2 kappaletta ja kolmatta en oikein viitsisi enää ostaa, kun muutenkin olisi halua päivittää parempaan.

Omissa ajatuksissani olisi nyt suunnilleen seuraavat ominaisuudet omaava maila:
Paino: n. 85-90 g
Jäykkyys: Jotain välillä joustava-medium, ehkä mielummin joustava.
Tasapaino: Tasainen, tai vähän raskaampi yläosa.

Olen päässyt testailemaan kavereiden käyttämiä mailoja, lähinnä Wilsonia ja Yonexia, ja näistä Wilson on sopinut omaan käteen parhaiten.

Mitään kovin kummallista en siis ainakaan omasta mielestäni ole hakemassa, mutta onpa tullut taas todettua miten huono valikoima noissa kivijalkaurheiluliikkeissä onkaan. Rättejä löytyy kyllä jos jonkinlaista, mutta itse urheiluvälineet lienee sitten haudattu sinne kivijalan alle.

Elikkäs löytyisikö vinkkiä millaista mailaa kannattaisi noilla spekseillä katsella? Hintahaarukka voisi olla noin 50-100 euroa. Tietysti jos on muita vinkkejä tällaisen aloittelijan mailan valintaan, niin ne ovat oikein tervetulleita.

3

623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe