Immonen (ps):Suomen ei tule tukea STX:ää

Jollain järkeä

”Konkurssikypsä STX pyrkii käsiksi Suomen rahoihin”

Uusi Suomi

15.1.2013 08:38

Oppositiopuolue perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mielestä valtion ei tulisi tukea telakkayhtiö STX:n Turun telakkaa laivatilausten saamiseksi. Lehtitietojen mukaan hallitus pohtii jälleen tänään erilaisia valtion tukikeinoja, joilla saksalaisen TUI Cruises -varustamon kaksoistilaus saataisiin Turkuun.

Immonen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan, että Suomen ei tule sotkea markkinoita ja tukea ”konkurssikypsäksikin kuvattua STX:n Turun telakkaa suomalaisten veronmaksajien rahoista”. Hänen mukaansa STX Finlandin emoyhtiö STX Europa voisi halutessaan taata STX Finlandin tarvitsemat lainat.

–Miksei STX Finland hae lainaa markkinoilta valtion sijaan, ja mikseivät vaihtoehtoisesti esimerkiksi ay-liikkeet lähde rahoittamaan STX Finlandin toimintaa? Kuten jokainen varmasti ymmärtää, syynä tähän ovat STX:n pyrkimykset päästä käsiksi veronmaksajien rahoihin, koska laivateollisuudessa on ollut aina aikaisemminkin tapana huutaa valtioita apuun, Immonen kirjoittaa.

Immosen mukaan Suomen valtion ei tule houkutella veronmaksajien rahoilla Suomeen konkurssikypsiä yrityksiä.

–Pitäisikö Suomen valtion antaa rahallista tukea kaikille sellaisille yrityksille, jotka lupaavat työllistää suomalaisia? Mielestäni ei. Kannatan laajemmin järjestelmää, jossa valtion maksamista suorista yritystuista siirryttäisiin julkisiin yrityslainoihin, mutten kuitenkaan kannata lainan myöntämistä huonossa taloudellisessa tilassa oleville yrityksille, hän perustelee.

STX:n tukemista on perusteltu laivatilausten työllistävällä vaikutuksella, ja hallituspuolueista etenkin SDP:llä on paineita turvata telakka-alan työpaikkoja. Immonen epäilee, ettei työllistävä vaikutus kotimaisen työvoiman osalta olisi niin suuri kuin uskotaan.

–Vuosina 2007–2010 Turun telakalla toimi 800 yritystä, joissa työskenteli noin 5500 työntekijää. Näistä noin 2700 oli ulkomailta Suomeen töihin tulleita ulkomaan kansalaisia. Paljonkohan ulkomaalaisia työntekijöitä mahtaa löytyä vielä virallisten työntekijätilastojen ulkopuolelta? Myös näiden faktojen valossa kymmenien miljoonien eurojen myöntäminen konkurssikypsälle yritykselle suomalaisen työllisyyden nimissä on ongelmallista, Immonen sanoo.

18

295

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hallitus oikeassa

      Persut käyttää varuilta Kepulta olevaa taktiikkaa olemalla asioista kahta mieltä. Aina joku äänestäjien mielestä oikeassa. Mielenkiintoista annetaanko Immosen olla äänessä välikysymmyksessä jossa Soini syyttää hallitusta laivatilauksien kaatumisesta koska hallitus ei saanut aikaan pikaista päätöstä STX:n tukemiseen. hakkarainen kerkesi jo julistamaan että nyt kaatuu hallitus.

    • Soini=masokisti?

      Soinilla jytkähti juuri välikysymys housuun uusnatsijärjestö Suomen Sisun jälleen kerran puukottaessa puolueensa johtajaa selkään. No sitä se sitten on kun päätyy tekemään rahaa rasismilla ja natsismilla uhreista piittaamatta, sitä lopulta syö mitä kylvää.

      • Väärin ymmärretty

        Mikä mies tämä Olli Immonen? Rupesi kiinnostamaan ja vähän Googleilin. Minusta mies on enemmän Perussuomalainen kuin Soini. Seisoo sanojensa takana ja vaikuttaa erittäin fiksulta nuorelta mieheltä. Ajatuksen vähän ehkä vielä naiveja mutta suunta oikea eikä rohkeutta puutu. Ikä tuo lisää kokemusta ja sitä myöten viisautta.

        http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Vieras mies kaupungissa/1135266943719


      • työkyvytön vaksi?
        Väärin ymmärretty kirjoitti:

        Mikä mies tämä Olli Immonen? Rupesi kiinnostamaan ja vähän Googleilin. Minusta mies on enemmän Perussuomalainen kuin Soini. Seisoo sanojensa takana ja vaikuttaa erittäin fiksulta nuorelta mieheltä. Ajatuksen vähän ehkä vielä naiveja mutta suunta oikea eikä rohkeutta puutu. Ikä tuo lisää kokemusta ja sitä myöten viisautta.

        http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Vieras mies kaupungissa/1135266943719

        enne ja jälkeen sattumakansanedustajuuden .olenko ymmärtänyt tämän oikein???


      • Antipastanjauhaja
        Väärin ymmärretty kirjoitti:

        Mikä mies tämä Olli Immonen? Rupesi kiinnostamaan ja vähän Googleilin. Minusta mies on enemmän Perussuomalainen kuin Soini. Seisoo sanojensa takana ja vaikuttaa erittäin fiksulta nuorelta mieheltä. Ajatuksen vähän ehkä vielä naiveja mutta suunta oikea eikä rohkeutta puutu. Ikä tuo lisää kokemusta ja sitä myöten viisautta.

        http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Vieras mies kaupungissa/1135266943719

        Todellisuudessa Immonen on täysi idiootti.


    • SS 6 Soini 0

      Persujen sisällä SS 6 - Soini 0

      • Hyvä Olli

        Jumalauta! Tämä tarkoittaa ettei edes kaikki Perussuomalaiset seiso Soinin välikysymmyksen takana. Soinin ote taitaa livetä. Joku ajattelee vielä omilla aivoillaan.


      • puheenjohtajapeliä
        Hyvä Olli kirjoitti:

        Jumalauta! Tämä tarkoittaa ettei edes kaikki Perussuomalaiset seiso Soinin välikysymmyksen takana. Soinin ote taitaa livetä. Joku ajattelee vielä omilla aivoillaan.

        vastustus Soinia kohtaan ja hänen automatisoitu jatkopestinsä persujen puheenjohtajana on asetettu kyseenalaiseksi. hyvä että peli kovenee jo näin alkutalvesta..
        oman kryydinsä puheenjohtajasoppaan tuo naiset.osa on jo alistunut putkoselle,osa niskoittelee ja sitä ei hyvällä katsota....


      • Oikeasti eri mieltä

        Vain tässä asiassa. Tässä kyllä Soini löi kirveensä kiveen. Kannattais myöntää hätäilleensä ja perua koko välikysymmys. Tästä tulee muuten farssi vailla vertaa missä Halla-Aholaiset saa jalansijaa.


    • pSS naisten kapina

      Putkoselle alistuneet naiset tukevat Soinia. Itsenäisesti ajattelevat ovat valmiita äänestämään vaihtoehdon puolesta tai lähtevät lätkimään koko pSS poppoosta.

    • kukaaan täyspäinen

      Ei salli verorahojen tuhlausta konkkatelakkaan ja lahjalaivoihin..

      • Nimimerkillä?

        Nimitteletkö Soinia vähäpäiseksi?


      • toistan..
        Nimimerkillä? kirjoitti:

        Nimitteletkö Soinia vähäpäiseksi?

        Kukaan täyspäinen ei kaada eläkerahojamme korealaisten perseeseen, konkkatelakkaan!


      • Valoa tunnelinpäässä
        toistan.. kirjoitti:

        Kukaan täyspäinen ei kaada eläkerahojamme korealaisten perseeseen, konkkatelakkaan!

        Ei se enää ole konkkatelakka jos sille löytyy takuurahat. Homma jatkuu ja odotellaan parempia aikoja. On siellä vielä kaksi suurta laivaa rakenntamatta.


      • olet pöljä,
        Valoa tunnelinpäässä kirjoitti:

        Ei se enää ole konkkatelakka jos sille löytyy takuurahat. Homma jatkuu ja odotellaan parempia aikoja. On siellä vielä kaksi suurta laivaa rakenntamatta.

        Ei ole, jos kassaa täydenetään verorahoilla. Se on , sitten elätti, mikä putsa valtion budjetin. Nyt jo kaavaillaan eläkevarojenkin putsausta samaan konkkatelakkaan.. Se telakka ei koskaan tuota. Ensin saatava saneerattua tuotavaksi. Lahjalaivat vain paksuttaa veroparatriisiyhtiöitä ja köyhdyttää Suomea. Mitä veroa nostat, rahotukseen, elätin, maasuttamiseksi? Olet tosi pöljä.. Mene töihin ja maksa veroja.


      • Järki hoi!
        olet pöljä, kirjoitti:

        Ei ole, jos kassaa täydenetään verorahoilla. Se on , sitten elätti, mikä putsa valtion budjetin. Nyt jo kaavaillaan eläkevarojenkin putsausta samaan konkkatelakkaan.. Se telakka ei koskaan tuota. Ensin saatava saneerattua tuotavaksi. Lahjalaivat vain paksuttaa veroparatriisiyhtiöitä ja köyhdyttää Suomea. Mitä veroa nostat, rahotukseen, elätin, maasuttamiseksi? Olet tosi pöljä.. Mene töihin ja maksa veroja.

        Samaa valtion rahaa ne on eläkerahat kuin muutkin tulotettavat. Pitäisikö mieluummin ottaa lainaa ja maksaa siitäkin korkoa kuinkäyttää jo säästössä olevia rahoja työllistämiseen?


    • Timo seteliselkä

      Kohta ei ole rahaa edes vanhusten vaippoihin, kun Soini on valmis lapioimaan kaikki varat korealaiseen konkkayritykseen.

      • Suomea se työllistää

        Pieniä ovat nämä tarpeeseen menevät summat verrattuna siihen mitä hallitus lappaa keskieurooppaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe