Reaaliavioliitto

En tykkää yleensä tehdä kovin hätiköityjä ratkaisuja, mielestäni meidän on viisainta ensin yrittää korjata liittomme tunnepuoli, vaikka sitten ulkopuolisen avun voimin. Suhteemme ei ole varsinaisesti huono jos ajatellaan meitä kumppaneina, siinä on toki huonojakin asioita (niinkuin varmaan kaikissa suhteissa), mutta on siinä paljon hyvääkin.

Ei pidä paikkaansa, juuri lapsi haluaa kaikesta huolimatta pitää vanhempansa, vaikka nahistelua olisikin.
Järjellä ajatellen se on järkevääkin, sillä taloudellinen puoli pysyy paremmin koossa.
Lapsi kasvaa ja elämä muuttuu, tulee aika jolloin lapsenne lähtee ja silloinkin olette vielä nuoria lähtemään jos lähteminen edelleen kiinnostaa.

Sillä uskon, että harva enää sitten lähteekään, se kiukku ja hampaiden kiristys kun menee ohi ajan kanssa. Lähdöthän ovat usein hetken mielijohteita, kostoja. aivan lapsellista toimintaa.
Järki ei oel mukana useinkaan, vaan todellakin aivojen ylilyönti saa tekemään aivan harhaisia asioita.

Katu voi, mutta useinkaan ei enää ole paluuta, sillä siinä harhaisessa tilanteessa kun on usein sanonut sellaista, mikä ei koskaan unohdu ja tehnyt tekoja joita ei voi peruuttaa, loukannut läheisintä ja rakkainta ihmistä niin syvästi.

Kaikkien elämä menee rikki, tilalle saa varmasti jonkin, mutta minkälaisen, sillä samanlaisia kiihkoilijoita ovat nämä tulijatkin, ovat jättäneet rakkaimpiaan syyttä ja suotta, kun eivät kestä pienintäkään erimieltä oloa tai jopa toisen työssä käyntiä.

En oikein ymmärrä tällaisesta syyllistämisestä. Tilanteita ja suhteita on niin monenlaisia, että jossain tilanteissa on myös pelkuuruutta ja itsekkyyttä erota suinpäin. Joskus on hyvä myös kohdata kriisi ja yrittää selvitä siitä.

Ihmisillä on kaikki hyvin elämässään, parisuhteessaan ja hieno puoliso. Silti ei olla tyytyväisiä, "rakkaus puuttuu", "mä haluun elää". Viihdeteollisuus, media ja mainokset syöttää jatkuvalla virralla unelmia, haaveita ja yltiöeomantiikkaa. Tyhmimmät menee lankaan, ja jättävät tai pettävät puolisonsa etsiessään maailman seksikkäintä typyä tai rikasta unelmamiestä Mainokset ja viihde kun on jo antanut ryhmälle lupauksen, että on sinun vuorosi elää ja löytää onni, se kuuluu sulle ja on ulottuvillasi, kunhan vain....

Aivopestyt kirjoitti:

Ihmisillä on kaikki hyvin elämässään, parisuhteessaan ja hieno puoliso. Silti ei olla tyytyväisiä, "rakkaus puuttuu", "mä haluun elää". Viihdeteollisuus, media ja mainokset syöttää jatkuvalla virralla unelmia, haaveita ja yltiöeomantiikkaa. Tyhmimmät menee lankaan, ja jättävät tai pettävät puolisonsa etsiessään maailman seksikkäintä typyä tai rikasta unelmamiestä Mainokset ja viihde kun on jo antanut ryhmälle lupauksen, että on sinun vuorosi elää ja löytää onni, se kuuluu sulle ja on ulottuvillasi, kunhan vain....

Lue lisää

Mainokset ja viihdemaailma antaa myös kuvan pitkästä ja täydellisestä parisuhteesta, jossa selvitään aivan mistä vain. Osaksi siksi on olemassa naisia, jotka sietävät väkivaltaa suhteissa, koska haaveilevat siitä upeasta avioliitosta, joka varmasti jonain päivänä saavutetaan tämän väkivaltaisen puolison kanssa. Naiset ajattelevat, että väkivaltaisuus on vain vaihe elämässä, jonka on joskus pakko loppua ja muuttua onneksi. Vaarallinen tämäkin näkökulma.

Viihdemaailma toimii kahteen suuntaan.
Aina ei vaikeuksien kautta mennä voittoon. Mielenkiintoisia näkökulmia molemmat.
Mutta kukaan järkevä ihminen ei elä maailmaansa mainosten kautta, vaan tekee itse omat päätöksensä.

Kiitos vastauksestasi. Kiitos myös muille, mutta samaistuin tähän eniten. Meillä on monet asiat kunnossa kuitenkin kun katsoo kokonaisuutta. Suhteemme vain on ns. väljähtynyt ja arjistunut. Hellyyttä ei enää juurikaan ole ja silloin kun on, kaverillista sellaista. Jos eroaisin, eroaisin siinä vaiheessa jos arki muuttuisi riitelyksi ja ahdistavaksi. En siksi, koska kuvittelisin saavani jotain parempaa, mutta hyvän parisuhteen vaikutusta elämään ei voi kiistää.

En usko, että lapsen parhaaksi on aina erota. Se riippuu paljon myös vanhempien suhteesta ja siitä tullaanko toimeen. Jotkut elävät platonisessa suhteessa myös omasta vapaasta tahdostaan. Onhan olemassa myös ihmisiä, jotka eivät tällaisia asioita kaipaa lainkaan. Yli seksualisoituneen kulttuurin ihannointikaan ei ole kovin tervettä, joten siksikään emme tee hätiköityjä ratkaisuja. Kevät on myös eroamisen aikaa kun luonto puhkeaa kukkaan ja ihmisiä alkaa kiinostaa enemmän baareilu yms. olen sen verran aikuinen etten tässäkään asiassa anna pirulle pikkusormea.

Näiden asioiden kirjoittaminenkin jo sinällään helpottaa jäsentämään tilannettamme. Jos vielä saisin mieheni suostuteltua pariterapiaan niin voisimme kokeilla josko siitä olisi apua. En voi ymmärtää "tuosta noin vaan" eroajia. Olemme molemmat sen luonteisia, että harkita pitää isoja päätöksiä. Nautimme myös molemmat lapsemme kanssa olemisesta ja touhuamme paljon kaikenlaista yhdessä, joten en usko että lapsi niin paljon kärsii tilanteestamme. Pystymme kuitenkin myös nauttimaan monista asioista arjessa, leivomme, nauramme ja ulkoilemme paljon. Tässävaiheessa katson, että lapsi kärsisi enemmän erostamme koska meillä ei ole kuitenkaan niin pahoja ongelmia. Jos emme saa tunnepuolta korjattua ja homma menee riitelyksi, ainakin teimme kaikemme ja se on lapselle helpompi selittää kuin se, että no äiti ja isi nyt vaan päätti erota kun arki ja ensimmäinen kriisi tuli vastaan

Kiitos nyt kuitenkin kaikille mielipiteistä, lueskelen mielelläni ajatuksianne.

ap......... kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Kiitos myös muille, mutta samaistuin tähän eniten. Meillä on monet asiat kunnossa kuitenkin kun katsoo kokonaisuutta. Suhteemme vain on ns. väljähtynyt ja arjistunut. Hellyyttä ei enää juurikaan ole ja silloin kun on, kaverillista sellaista. Jos eroaisin, eroaisin siinä vaiheessa jos arki muuttuisi riitelyksi ja ahdistavaksi. En siksi, koska kuvittelisin saavani jotain parempaa, mutta hyvän parisuhteen vaikutusta elämään ei voi kiistää.

En usko, että lapsen parhaaksi on aina erota. Se riippuu paljon myös vanhempien suhteesta ja siitä tullaanko toimeen. Jotkut elävät platonisessa suhteessa myös omasta vapaasta tahdostaan. Onhan olemassa myös ihmisiä, jotka eivät tällaisia asioita kaipaa lainkaan. Yli seksualisoituneen kulttuurin ihannointikaan ei ole kovin tervettä, joten siksikään emme tee hätiköityjä ratkaisuja. Kevät on myös eroamisen aikaa kun luonto puhkeaa kukkaan ja ihmisiä alkaa kiinostaa enemmän baareilu yms. olen sen verran aikuinen etten tässäkään asiassa anna pirulle pikkusormea.

Näiden asioiden kirjoittaminenkin jo sinällään helpottaa jäsentämään tilannettamme. Jos vielä saisin mieheni suostuteltua pariterapiaan niin voisimme kokeilla josko siitä olisi apua. En voi ymmärtää "tuosta noin vaan" eroajia. Olemme molemmat sen luonteisia, että harkita pitää isoja päätöksiä. Nautimme myös molemmat lapsemme kanssa olemisesta ja touhuamme paljon kaikenlaista yhdessä, joten en usko että lapsi niin paljon kärsii tilanteestamme. Pystymme kuitenkin myös nauttimaan monista asioista arjessa, leivomme, nauramme ja ulkoilemme paljon. Tässävaiheessa katson, että lapsi kärsisi enemmän erostamme koska meillä ei ole kuitenkaan niin pahoja ongelmia. Jos emme saa tunnepuolta korjattua ja homma menee riitelyksi, ainakin teimme kaikemme ja se on lapselle helpompi selittää kuin se, että no äiti ja isi nyt vaan päätti erota kun arki ja ensimmäinen kriisi tuli vastaan

Kiitos nyt kuitenkin kaikille mielipiteistä, lueskelen mielelläni ajatuksianne.

Lue lisää

Tunnistan itseni sun kirjoituksistasi. Ei hätiköiden erota pidäkään vaan rauhassa, jutellen, harkiten ja ulkopuolista apua hakien. Joskus liitto lähtee uuteen nousuun, joskus parisuhdeterapian jälkeen pari tajuaa, että parempi erota. Jos ero hoidetaan aikuismaisesti, niin jatkossa mm. lasten huoltoon liittyvät asiat on helpompi hoitaa.

Vaikka monet sanoo, ettei seksi ole tärkeää, jos muuten jotenkuten toimeen tulee, niin siitä mä olen eri mieltä. Seksi on parisuhteen liima. Sen suola ja sokeri. Ilman sitä ei ole parisuhdetta, on vaan kämppis-suhde. Miten teillä seksin suhteen tilanne on?

ap......... kirjoitti:

Kiitos vastauksestasi. Kiitos myös muille, mutta samaistuin tähän eniten. Meillä on monet asiat kunnossa kuitenkin kun katsoo kokonaisuutta. Suhteemme vain on ns. väljähtynyt ja arjistunut. Hellyyttä ei enää juurikaan ole ja silloin kun on, kaverillista sellaista. Jos eroaisin, eroaisin siinä vaiheessa jos arki muuttuisi riitelyksi ja ahdistavaksi. En siksi, koska kuvittelisin saavani jotain parempaa, mutta hyvän parisuhteen vaikutusta elämään ei voi kiistää.

En usko, että lapsen parhaaksi on aina erota. Se riippuu paljon myös vanhempien suhteesta ja siitä tullaanko toimeen. Jotkut elävät platonisessa suhteessa myös omasta vapaasta tahdostaan. Onhan olemassa myös ihmisiä, jotka eivät tällaisia asioita kaipaa lainkaan. Yli seksualisoituneen kulttuurin ihannointikaan ei ole kovin tervettä, joten siksikään emme tee hätiköityjä ratkaisuja. Kevät on myös eroamisen aikaa kun luonto puhkeaa kukkaan ja ihmisiä alkaa kiinostaa enemmän baareilu yms. olen sen verran aikuinen etten tässäkään asiassa anna pirulle pikkusormea.

Näiden asioiden kirjoittaminenkin jo sinällään helpottaa jäsentämään tilannettamme. Jos vielä saisin mieheni suostuteltua pariterapiaan niin voisimme kokeilla josko siitä olisi apua. En voi ymmärtää "tuosta noin vaan" eroajia. Olemme molemmat sen luonteisia, että harkita pitää isoja päätöksiä. Nautimme myös molemmat lapsemme kanssa olemisesta ja touhuamme paljon kaikenlaista yhdessä, joten en usko että lapsi niin paljon kärsii tilanteestamme. Pystymme kuitenkin myös nauttimaan monista asioista arjessa, leivomme, nauramme ja ulkoilemme paljon. Tässävaiheessa katson, että lapsi kärsisi enemmän erostamme koska meillä ei ole kuitenkaan niin pahoja ongelmia. Jos emme saa tunnepuolta korjattua ja homma menee riitelyksi, ainakin teimme kaikemme ja se on lapselle helpompi selittää kuin se, että no äiti ja isi nyt vaan päätti erota kun arki ja ensimmäinen kriisi tuli vastaan

Kiitos nyt kuitenkin kaikille mielipiteistä, lueskelen mielelläni ajatuksianne.

Lue lisää

Lähdepä sieltä kämpästä tuulettamaan päätä ja virkistämään kroppaa, joka päivä muutamaksi tunniksi kun kerran miehesi on kotona ja voi nyt käyttää hienon tilaisuuden lapsen kanssa yhdessäoloon. Pulkkamäkeen, leikkipuistoon, retkille, museoihin, kirjastoon. Siis isi-lapsitekemistä!
Tähtää omaan maksimaalisen hyvään vointiisi. Kun nainen voi hyvin, perhe voi hyvin ja ehkä jopa parisuhde alkaa näyttää vähemmän masentavalta.
Menkää seurakunnan parisuhdeviikonloppuun yhdessä, muistelkaa siellä mihin alussa kumpikin ihastui toisessa. Eivät ne ominaisuudet toisesta mihinkään ole kadonneet, kun oikein silmin osaatte katsoa.

Ohhoh, olipa kyllä omalta puoleltasi lapsellinen ja provosoiva vastaus. Tekstistäsi tulee sellainen käsitys, että olet itse kyynistynyt ja katkeroitunut elämälle, kenties kitkuttelet huonossa liitossa ja nyt purat sitä muihin?

Omat vanhampani ovat kasvattaneet minut siihen uskoon, että kaikkiin parisuhteisiin tulee arki vastaan eikä kannata odottaa täydellisyyttä. Tiedän tähän syynkin. Heidän avioliittonsa ei ole koskaan ollut järin onnellinen ja he riitelivät paljon. Luultavasti noin sanoessaan he hakivat oikeutusta ankealle elämälleen ja halusivat uskotella meille lapsillekin että on ihan ok elää sellaista elämää kuin he elivät ja jäädä jumiin surkeasti toimivaan avioliittoon. Suhteen arjistuminen ja rakkauden puute ovat kaksi aivan täysin eri asiaa. Jos on rakkautta niin se kyllä säilyy siellä taustalla vaikka suhde arjistuisi ja se yhdessä toimivan makuukammari elämän kanssa on parisuhteen liima ja se mikä tuo elämään iloa. En usko, että ihmistä on tarkoitettu elämään koko elämäänsä platonisesti rakkaudettomissa liitoissa ja nämä asiat olisi hyvä erottaa toisistaan. Meillä mieheni kanssa suhde perustuu enemmän ystävyydelle kuin rakkaudelle ja se on pidemmän päälle ongelma vaikka on siitä paljon etuakin....

Tämän hetkisestä tilanteesta sen verran, että meillä menee nyt hyvin. Ollaan alettu iltaisin katselemaan yhdessä elokuvia lapsen mentyä nukkumaan ja jopa halailtu toisiamme :). Toivoa on siis vielä että saamme läheisyyttämme parannettua. Aika sen näyttää miten tässä käy, mutta täytyy kyllä sanoa että onneksi emme eronneet suinpäin.

"Minulle seksi ei merkitse maailmassa asiaa jonka takia rikkoisin lasteni perheen."

Ai miten ylevää. Mutta entäpä, jos miehellesi ja lastesi isälle seksi merkitsee parisuhteessa paljon, ja hän harjoittaa sitä jonkun muun kanssa? Kertoessasi tästä joillekin ihmisille, he varmasti taas kehoittasivat sinua eroamaan. Miten on, etkö vieläkään hennoisi erota?

"onko se onnea että saan paneskella kiihkeästi jonkun vieraan kanssa, asua jossain murjussa lähiössä"

Entä jos miehesi tykkää paneskella kiihkeästi jonkun vieraan kanssa?

Jos liitosta puuttuu seksi, ja se sopii ehdottomasti molemmille, niin eihän siinä mitään. Yleensä se vain on niin, että toinen kuitenkin kaipaa seksiä ja etsii sitä muualta. Yleensä se on myös niin, että tästä jälkimmäisestä tulee riitaa, joka johtaa eroon kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin. Se on sääli, että naiset niin monesti sanovat etteivät kaipaa seksiä eikä sen takia erota. Mutta jos mies kaipaa seksiä, niin siinä tapauksessa vaimo haluaa erota tai liitosta tulee helvetti. Tätä en ole ikinä ymmärtänyt. Ellei itse tosiaan kaipaa seksiä, niin miksi sitten ei sallita kumppanin käyntiä vieraissa? Tässä(kin) taitaa olla taustalla ajatus, että mitä minä en halua, se on turhaa ja tarpeetonta.

Tuosta on otava eriävää mieltä. Uskoisin, että joillakin se tietynlainen läheisyys ja se makuukammarin elämäkin kokee muodonmuutoksen pidemmällä tähtäimellä, mutta nuorta ihmistä ei ole tarkoitettu elämään täysin ilman sitä. Eikös se ole ihan tukittua tietoa, että seksuaalisuus on yksi tärkeimmistä tarpeista ihmisellä ja jos sen puutteesta kärsii pitkään, se voi vaikuutaa myös terveyteen negatiivisesti. Toki, perhettä ei pidä hajoittaa hätiköiden tai vain siksi jos haluaisi hetken huumaa kokea. Siitähän tässä ei olekaan kyse vaan siitä jos rakkaus loppuu kokonaan...ei sekään ole hyvä tilanne. Silloin kai joutuu valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta sen vähemmän huonomman. En voi ymmärtää kulissielämää, mutta reaalielämää ymmärrän. Se on sitä silloin kun ihminen tyytyy kohtaloonsa ja voi silti elää onnellisena. Kaikki eivät tarvitse siihen parisuhdetta vaan toiset osaavat ottaa elämässä ilon muualta ja vastuun itse omasta onnestaan. Se on aikuisuuden lähtökohta, muuten joutuu aina pettymään. Eroamisen tarjoaminen ensimmäisenä vaihtoehtona on vastuutonta ja jotenkin hämmästyttävää miten moni siihen kannustaa. Onneksi olen jo sen ikäinen, että osaan punnita ihmisten mielipiteitä ja valita sieltä ne helmet. En koskaan tee isoja ratkaisuja tuosta noin vain, mutta minulla on myös tarpeen vaatiessa kyky mennä elämässä eteenpäin jos niikseen.

ap............ kirjoitti:

Tuosta on otava eriävää mieltä. Uskoisin, että joillakin se tietynlainen läheisyys ja se makuukammarin elämäkin kokee muodonmuutoksen pidemmällä tähtäimellä, mutta nuorta ihmistä ei ole tarkoitettu elämään täysin ilman sitä. Eikös se ole ihan tukittua tietoa, että seksuaalisuus on yksi tärkeimmistä tarpeista ihmisellä ja jos sen puutteesta kärsii pitkään, se voi vaikuutaa myös terveyteen negatiivisesti. Toki, perhettä ei pidä hajoittaa hätiköiden tai vain siksi jos haluaisi hetken huumaa kokea. Siitähän tässä ei olekaan kyse vaan siitä jos rakkaus loppuu kokonaan...ei sekään ole hyvä tilanne. Silloin kai joutuu valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta sen vähemmän huonomman. En voi ymmärtää kulissielämää, mutta reaalielämää ymmärrän. Se on sitä silloin kun ihminen tyytyy kohtaloonsa ja voi silti elää onnellisena. Kaikki eivät tarvitse siihen parisuhdetta vaan toiset osaavat ottaa elämässä ilon muualta ja vastuun itse omasta onnestaan. Se on aikuisuuden lähtökohta, muuten joutuu aina pettymään. Eroamisen tarjoaminen ensimmäisenä vaihtoehtona on vastuutonta ja jotenkin hämmästyttävää miten moni siihen kannustaa. Onneksi olen jo sen ikäinen, että osaan punnita ihmisten mielipiteitä ja valita sieltä ne helmet. En koskaan tee isoja ratkaisuja tuosta noin vain, mutta minulla on myös tarpeen vaatiessa kyky mennä elämässä eteenpäin jos niikseen.

Lue lisää

Lähinnä minua on jäänyt ihmetyttämään se, haluaisitko oikeastaan edes korjata liittoanne paremmaksi vai oletko vain tyytynyt nykyiseen tilanteeseen? Jos et edes halua aktiivisesti korjata suhdettanne, esim. pariterapialla, niin mikset? Oletko vain heittänyt pyyhkeen kehään ja nyt uskottelet itsellesikin että näin on hyvä että ei tarvitsisi tehdä mitään asialle?
Vaikka en itsekään pidä eroa hyvänä vaihtoehtona, passiivisuutta pidän lähes yhtä huonona asiana. Vasta jos liitto ei parane kovasta yrityksestä huolimatta, voi miettiä tyytyisiko reaaliliittoon.

NäinMeillä kirjoitti:

Lähinnä minua on jäänyt ihmetyttämään se, haluaisitko oikeastaan edes korjata liittoanne paremmaksi vai oletko vain tyytynyt nykyiseen tilanteeseen? Jos et edes halua aktiivisesti korjata suhdettanne, esim. pariterapialla, niin mikset? Oletko vain heittänyt pyyhkeen kehään ja nyt uskottelet itsellesikin että näin on hyvä että ei tarvitsisi tehdä mitään asialle?
Vaikka en itsekään pidä eroa hyvänä vaihtoehtona, passiivisuutta pidän lähes yhtä huonona asiana. Vasta jos liitto ei parane kovasta yrityksestä huolimatta, voi miettiä tyytyisiko reaaliliittoon.

Lue lisää

Hyviä kysymyksiä. Tavallaan olen heittänyt jo pyyhkeen kehään koska asiat eivät tunnu muuttuvan vaikka tilanne onkin siedettävä. Mies ei osaa vastata onko hänellä enää edes tunteita minua kohtaan eikä minullakaan taida olla enää mitään muuta kuin ystävyys ja kumppaanuus. Sekin on arvokas asia, mutta kuinka pitkälle se riittää. Sehän tässä onkin ongelmana.

ap.............. kirjoitti:

Hyviä kysymyksiä. Tavallaan olen heittänyt jo pyyhkeen kehään koska asiat eivät tunnu muuttuvan vaikka tilanne onkin siedettävä. Mies ei osaa vastata onko hänellä enää edes tunteita minua kohtaan eikä minullakaan taida olla enää mitään muuta kuin ystävyys ja kumppaanuus. Sekin on arvokas asia, mutta kuinka pitkälle se riittää. Sehän tässä onkin ongelmana.

Lue lisää

Mitä teillä on oikeastaan menetettävää vaikka vielä todella yrittäisitte? Menisitte parisuhdeterapiaan ja opettelisitte kaivamaan ne tunteet esiin.
En oikein usko että tuo nykyinen tilanteennekaan on mikään pysyvä ratkaisu. Kyllä se paine kasvaa vähitellen jos ne asiat vain lakaisee maton alle ja se kulissi romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Minusta tuo "reaaliliittonne" on vain pelkoa kohdata se totuus että muutoksen on joskus tapahduttava. Joko eroatte tai yritätte ihan todella vielä löytää ne tunteet.

NäinMeillä kirjoitti:

Mitä teillä on oikeastaan menetettävää vaikka vielä todella yrittäisitte? Menisitte parisuhdeterapiaan ja opettelisitte kaivamaan ne tunteet esiin.
En oikein usko että tuo nykyinen tilanteennekaan on mikään pysyvä ratkaisu. Kyllä se paine kasvaa vähitellen jos ne asiat vain lakaisee maton alle ja se kulissi romahtaa ennemmin tai myöhemmin. Minusta tuo "reaaliliittonne" on vain pelkoa kohdata se totuus että muutoksen on joskus tapahduttava. Joko eroatte tai yritätte ihan todella vielä löytää ne tunteet.

Lue lisää

Nimenomaan, näinhän se asia on. En voi kuitenkaan pakottaa miestä pariterapiaan. Hän ei halua....joten kyllähän se ero taitaa meillekin tulla eteen. Halutaan myös ihan eri asioita. Minulle riittäisi jo se, että käytäysiin yhdessä jossakin arjen piristämiseksi mutta miestä ei kiinosta. En voi pakottaa häntä jos ei halua niin ei halua...joten, minun on aika turha yrittää korjata mitään jos toinen on kerran ns.tyytyväinen näinkin. Minua kohtaan se ei tietenkään ole oikein, eikä mies tuolla menolla saa minua tässä pidettyä. Sen verran arvostan kuitenkin itseäni enkä halua että lapsi saa tällaista mallia parisuhteesta.

ap.......... kirjoitti:

Nimenomaan, näinhän se asia on. En voi kuitenkaan pakottaa miestä pariterapiaan. Hän ei halua....joten kyllähän se ero taitaa meillekin tulla eteen. Halutaan myös ihan eri asioita. Minulle riittäisi jo se, että käytäysiin yhdessä jossakin arjen piristämiseksi mutta miestä ei kiinosta. En voi pakottaa häntä jos ei halua niin ei halua...joten, minun on aika turha yrittää korjata mitään jos toinen on kerran ns.tyytyväinen näinkin. Minua kohtaan se ei tietenkään ole oikein, eikä mies tuolla menolla saa minua tässä pidettyä. Sen verran arvostan kuitenkin itseäni enkä halua että lapsi saa tällaista mallia parisuhteesta.

Lue lisää

Kannattaisikohan teidän sittenkin erota ennenkuin palaat työelämään? Voi olla muuten melko perusteellinen muutos lapselle.

ap.......... kirjoitti:

Nimenomaan, näinhän se asia on. En voi kuitenkaan pakottaa miestä pariterapiaan. Hän ei halua....joten kyllähän se ero taitaa meillekin tulla eteen. Halutaan myös ihan eri asioita. Minulle riittäisi jo se, että käytäysiin yhdessä jossakin arjen piristämiseksi mutta miestä ei kiinosta. En voi pakottaa häntä jos ei halua niin ei halua...joten, minun on aika turha yrittää korjata mitään jos toinen on kerran ns.tyytyväinen näinkin. Minua kohtaan se ei tietenkään ole oikein, eikä mies tuolla menolla saa minua tässä pidettyä. Sen verran arvostan kuitenkin itseäni enkä halua että lapsi saa tällaista mallia parisuhteesta.

Lue lisää

"Minulle riittäisi jo se, että käytäysiin yhdessä jossakin arjen piristämiseksi mutta miestä ei kiinosta"

Asetat nyt oman onnesi toisen vastuulle. "Miestä ei kiinnosta mennä, siksi emme mene ja mun elämä on kurjaa" -ajattelu on typerää, lähes nalkuttamista. Mene minne itse haluat, yksin tai ystäviesi kanssa, jos miestä ei kiinnosta, so what, jääköön kotiin. Riittää että olet avoin, että mies tietää missä olet, kenen kanssa olet, mitä teet ja koska palaat kotiin. Teette miehen kanssa yhdessä sitten niitä asioita, jotka kiinnostavat molempia.

Ota vastuu onnestasi kirjoitti:

"Minulle riittäisi jo se, että käytäysiin yhdessä jossakin arjen piristämiseksi mutta miestä ei kiinosta"

Asetat nyt oman onnesi toisen vastuulle. "Miestä ei kiinnosta mennä, siksi emme mene ja mun elämä on kurjaa" -ajattelu on typerää, lähes nalkuttamista. Mene minne itse haluat, yksin tai ystäviesi kanssa, jos miestä ei kiinnosta, so what, jääköön kotiin. Riittää että olet avoin, että mies tietää missä olet, kenen kanssa olet, mitä teet ja koska palaat kotiin. Teette miehen kanssa yhdessä sitten niitä asioita, jotka kiinnostavat molempia.

Lue lisää

Et kai ole tossissasi? Ei avioliitto ole sitä että kun on papin aamen kuultu voi sen jälkeen pitää puolisoa itsestäänselvyytenä. Toiselle pitää antaa myös aikaa, edes vähän silloin kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Mielestäni en odota liikoja jos haluaisin edes sen verran miehestäni saada irti että yhdessä käytäisiin kävelyllä raittiissa ilmassa.

gaf kirjoitti:

Kannattaisikohan teidän sittenkin erota ennenkuin palaat työelämään? Voi olla muuten melko perusteellinen muutos lapselle.

Tuota olen myös miettinyt. Toisaalta olisi hyvä jos voisin paneutua antamaan turvaa lapselle kokopäiväisesti.

Olen kyllä tottunut pärjäämään pienilläkin tuloilla, vaikka onhan se mukavampaa kun talous on turvattu. En oikeastaan pahemmin pelkää sitä, että joutuisin venyttämään penniä vaan enemmänkin ajattelen tässä lasta ja sitä mikä hänen kannaltaan on paras vaihtoehto. Itse kyllä tiedän pärjääväni ilman miestäni, sillä olen asunut yksin jo ennen häntä. Baareilukaan ei minua kiinosta. Olen lähestulkoon absolutisti. Ihmisiä voi tavata muissakin merkeissä. Olet kuitenkin oikeilla jäljillä, sillä ainahan on riski törmätä huonoon seuraan missä vain. Ei ole helppoa läytää enää nykyään raitista kunnollista seuraa.

Ei kai tätä jaksaisikaan jos olisi vielä nuori ja vähemmän vastuuta muista lähimmäisistä kuten meidän tapauksessamme lapsesta. Joutuu miettimään millaiset seuraukset avioerolla on eikä voi noin vain lähteä....kymmenen vuotta sitten olisin lähtenyt kyselemättä. Nyt painaa vaakakupissa moni asia. Meidän tapauksessamme, jos jään uhraan täysin oman elämäni ihmiselle joka ei kaipaa samoja asioita. Hän pystyy elämään ilman läheisyyttä, mutta minulle se on vaikeaa. Olen tullut pitkän mietinnän jälkeen siihen tulokseen, että avioliiton eteen pitää uhrautua ja luopua paljosta. Ei voi ajatella vain itseään, mutta rakkaus ja läheisyys on parisuhteen bensa ja liekki. Jos se puuttuu täysin....onko millään muulla mitään väliä jos ne ovat itselle tärkeitä asioita. Jollekin raha ja materia on tärkeämpää. Meitä on niin moneksi.

ap.............. kirjoitti:

Ei kai tätä jaksaisikaan jos olisi vielä nuori ja vähemmän vastuuta muista lähimmäisistä kuten meidän tapauksessamme lapsesta. Joutuu miettimään millaiset seuraukset avioerolla on eikä voi noin vain lähteä....kymmenen vuotta sitten olisin lähtenyt kyselemättä. Nyt painaa vaakakupissa moni asia. Meidän tapauksessamme, jos jään uhraan täysin oman elämäni ihmiselle joka ei kaipaa samoja asioita. Hän pystyy elämään ilman läheisyyttä, mutta minulle se on vaikeaa. Olen tullut pitkän mietinnän jälkeen siihen tulokseen, että avioliiton eteen pitää uhrautua ja luopua paljosta. Ei voi ajatella vain itseään, mutta rakkaus ja läheisyys on parisuhteen bensa ja liekki. Jos se puuttuu täysin....onko millään muulla mitään väliä jos ne ovat itselle tärkeitä asioita. Jollekin raha ja materia on tärkeämpää. Meitä on niin moneksi.

Lue lisää

Vaikka miehesi onkin vastahakoinen menemään pariterapiaan, suosittelisin silti menemään sinne vaikka puoliväkisin. Juuri kahdestaan kotona jankaten ne asiat kärjistyvät siihen että toisen halut ja toiveet tuntuvat ihan vastakkaisilta. Terapiassa ne kuitenkin joutuu asettamaan ihan eri tavalla kokonaisuuteen ja myös todella miettimään mitä haluaa ja mitä voi erossa menettää. Myös toisen näkökulma asioihin avautuu usein ihan uudella tavalla.
Itse olen siskoni perheessä nähnyt miten jo ihan eropäätökseen ajautunut liitto saatiin uudelleen kasaan kun se toinen saatiin vastentahtoisestikin sinne terapiaan. Ainahan ei tietysti niin onnellisesti käy mutta uskon että erokin on helpompi jos asiat on kunnolla käsitelty ennen sitä.

NäinMeillä kirjoitti:

Vaikka miehesi onkin vastahakoinen menemään pariterapiaan, suosittelisin silti menemään sinne vaikka puoliväkisin. Juuri kahdestaan kotona jankaten ne asiat kärjistyvät siihen että toisen halut ja toiveet tuntuvat ihan vastakkaisilta. Terapiassa ne kuitenkin joutuu asettamaan ihan eri tavalla kokonaisuuteen ja myös todella miettimään mitä haluaa ja mitä voi erossa menettää. Myös toisen näkökulma asioihin avautuu usein ihan uudella tavalla.
Itse olen siskoni perheessä nähnyt miten jo ihan eropäätökseen ajautunut liitto saatiin uudelleen kasaan kun se toinen saatiin vastentahtoisestikin sinne terapiaan. Ainahan ei tietysti niin onnellisesti käy mutta uskon että erokin on helpompi jos asiat on kunnolla käsitelty ennen sitä.

Lue lisää

Ei häntä saa mihinkään puoliväkisin, trust me ;). Hankalaa tässä on kun mies ei tiedä mitä haluaa ja sen verran mitä ollaan omista toiveista ja haluista puhuttu niin halutaan ihan eri asioita. Hän toivoo minulta jotain sellaista mitä en pysty antamaan ja päinvastoin. Pariterapia tekisi varmasti hyvää, mutta ei pysty pakottamaan aikuista ihmistä :(.

ap................. kirjoitti:

Ei häntä saa mihinkään puoliväkisin, trust me ;). Hankalaa tässä on kun mies ei tiedä mitä haluaa ja sen verran mitä ollaan omista toiveista ja haluista puhuttu niin halutaan ihan eri asioita. Hän toivoo minulta jotain sellaista mitä en pysty antamaan ja päinvastoin. Pariterapia tekisi varmasti hyvää, mutta ei pysty pakottamaan aikuista ihmistä :(.

Lue lisää

Ratkaisu alkaa muodostua päässäni yhä varmempana. Löysin erään pari vuotta vanhan kirjoitukseni. Jo silloin mietin suhteemme laitaa ja sitä mihin oltiin menossa. En lähde kiireesti....järjestän asiat. Toivottavasti mies antaa lapsenkin vuoksi aikaa meille käydä tätä läpi. Raskasta tulee olemaan hänelle. Itse tunnen jo nyt helpotusta.