Ovatko seuraavan hallituksen pääpuolueet Perussuomalaiset ja Kokoomus? Ovat, jos on uskominen Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajaa Antti Pesosta. Miksipä ei olisi, sillä Itsenäisyyspuoluetta on pidetty Perussuomalaisten veljespuolueena, ja kai siellä tunnetaan isoveli ja sen aikomukset ja mahdollisuudet.
Pesonen perustaa näkemyksensä Timo Soinin tuoreeseen esilletuloon, jossa hän sanoi, että eurosta eroamisen poliittiset kustannukset olisivat hirveät, ja totesi: ”Ei Suomi yksin tuosta vain voi astua ulkopuolelle, vaikka pärjäisikin. Koska silloin, kun yksi astuu, tilanne menee hankalaksi”. Pesonen muistuttaa Soinin sanoneen Kataiselle jo 24.10.2012: ”Minä lupaan, että tulee sellainen päivä, jolloin olemme hallituksessa samalla puolen aitaa”. Se päiväkö nyt lähestyy?
Pesonen listaa myös kokoomuksen ja perussuomalaisten poliittisten tavoitteiden yhtenäisyyksi, joita hänen mukaansa ovat mm. ydinvoiman lisärakentamisen kannattamisessa, ympäristön suojelun vähättelemisessä ja sotilaalliseen voimaan nojaavassa turvallisuuspolitiikassa. Naton hyvänä tukena näkevä Sampo Terho - josta tein edellisen avaukseni täällä - ei taida tosiaankaan olla puolueessa ”yksinäinen susi”.
No, hieman kitkeryyttähän Pesosella asiassa on, kun hän sanoo:” Niiden, jotka haluavat Suomelle oman rahan ja talouspolitiikan kannattaa suunnata toivonsa muualle kuin Perussuomalaisiin”. Eipä taitaisi ainakaan Itsenäisyyspuolueesta olla noiden asioiden turvaajaksi. Perussuomalaisten ja Kokoomuksen olisi nykyisilläkin kannatuksillaan mahdollista muodostaa enemmistöhallitus, sillä tuekseen he tietysti saisivat ruotsalaiset ja kristilliset, demarien, vasurien, kepun ja vihreiden jäädessä oppositioon.
Tässä linkki Pesosen kirjoitukseen:
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134506-kokoomuksen-ja-perussuomalaisten-hallitusta-pukkaa
Mutta kenen johdolla tuo hallitus muodostettaisiin? Ei ainakaan Jyrki Kataisen, mikäli kokoomuslainen monitoimimies Seppo-Juhani Pietikäiseen voidaan luottaa, ja miksipä ei voitaisi. Hän nimittäin uskoo, että Jyrki Kataisesta tulee EU:n komission seuraava puheenjohtaja, siis portugalilaisen José Manuel Barroson seuraaja, ja samaahan on jo ennustellut yleensä aina oikeaan osunut HS:n poliittinen toimittaja Unto Hämäläinenkin. Näin Pietikäinen puhuu:
http://sjphki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/134479-puheet-jyrki-kataisen-ehdokkuudesta-eu-komission-puheenjohtajaksi-kasvavat
Jos Kokoomus olisi seuraavissakin vaaleissa kannatetuin puolueemme, sieltä kai pääministeri tulisi. Kuka se voisi olla? Hämäläinenhän on jo nostellut esille useampia ehdokkaita, joista nyt Pietikäinenkin mainitsee. Minä uskon, että kokoomuksen seuraava puheenjohtaja on Alexander Stubb. Mutta sen seuraavan hallituksen pääministerihän voi olla Timo Soini, siihenhän tarvitaan vain uusi iso jytky!
Nyt joku ehkä pohtii, että olenko minä tosissani kaikessa edellä sanomassani. Tietenkin olen, sillä eihän vanha voi näin vakavista asioista leikkiä laskea;))
Seuraavan hallituksen pääpuolueet?
10
76
Vastaukset
- 7+12
Perussuomalaiset yli 50% kannatuksella.
- joko sinut
on valittu johtamaan persujen ruuttamopo marssia vappuna läpi helsingin
- 7+12
En mä Helsinkiin asti jaksa lähteä.
- elvisperse persu
Soinista peräpääministeri? Hänhän puhuu koko ajan pohjalta: karvaperse, puuteriperse, metroperse, merivesiperse, karvaperseäijä, elvisperse jne??
- Ehkäpä...
perspääministeri eli persu-englanniksi käännettynä assheadminister.
- nyt kun
ryyppyputkesi jatkuu niin muista olla selviämättä koskaan sillä heti kun selviät et enää halua olla persu. onko muuten kakkosnelonen sinulle tuttu
- vanha faitterille
pienempi patsas isä-Timon kilometrin korkuisen patsaan tanan varjoon.
- Ei onnistu
Ei tule Soinista ministeriä. Eikä muistakaan perussuomalaisista
Persuilla on kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa jytkyn tuoneella populismin linjalla EU:ta kritisoiden. Se johtaa siihen, että vaalien jälkeen olisi tehtävä liian iso ja läpinäkyvä käännös hallitukseen pääsemiseksi, uskottavuus menisi siihen paikkaan. Toinen vaihtoehto on se joka näissä kopiomissasi (etkö osaa itse kirjoittaa kun pitää kopsata?) kannanotoissa nähdään orastavan. Siis EU kannan varovainen lieventäminen ja päällekäyvän EU kriittisyyden hylkääminen. Se taas tuo vaalitappion, ja tappion jälkeen hallituspaikka on vaikeammin otettavissa, sillä tuossa tapauksessa sitä tuskin annettaisiin vaikka puolue "hallituskelpoinen" olisikin. - kapi_ korhonen
Vielä arvauskisa palstalaisille. Millaiset ovat munakarvani?? Vinkki pistin valokuvan niistä keskustan palstalle. Jos joku teistä siellä on käynyt niin saattaa tietääkkin.
T.faitteri alias kapi_korhonen - onko faitteri
jo ostanut kiitospaidan ja leijonariipuksen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471