Kaikille kiusatuille t.exkiusaaja

Ei tosiaan ole, mutta usein niitä kiusaajia on jossain elämän vaiheessa itse kiusattu ja syntyy sellainen mielikuva että kiusaa tai ole itse kiusattu. Itse olin oikeen mallioppilas ekalla luokalla, sitten muutimme ja kouluni vaihtui.
Tokaluokkaan en sopeutunut ja alkoi mennä huonommin, tuli tappeluita muiden luokan oppilaiden kanssa, eikä luokassa ollut yhtään kaveria. Minulla oli vain yksi hyvä kaveri hän oli neljäs luokkalainen.
Olen oikeestaan aina tykännyt hengailla yhden kaverin kanssa kerrallaan. Kun en sopeutunut siihen luokkaan, kolmannelle luokalle mentäessä koulu taas vaihtui.
Se oli erityisluokka jossa oli ihan sikisokin siellä oli 2-6 luokkalaisia sekaisin muutama 6 luokkalainen oli jäänyt 2x luokalle joten ne vanhimmat oli 14v. Se oli sairas luokka siellä tapeltiin ja riehuttiin. Oppilaat oli ihan sekopäitä, en ollut yhtään niin kuin ne. Milloin joku uhkaili puukolla, milloin sain pataan siltä 14v punkkarilta joka harrasti vielä kaiken lisäksi nyrkkeilyä.
Kerrankin kävelin ruokalaan ja luokkani kuudesluokkalainen ihan yhtä äkkiä hyökkäsi kimpuuni ja alkoi hakata ja potkia.
Olin vasta kolmasluokkalainen ei ollut mitään saumaa tapella vastaan. Kuulin myöhemmin että tämä kyseinen henkilö laitettiin hoitoon leikattuaan tukkansa siiliksi ja viilettyään takaraivoonsa veitsellä hakaristin, taisi se myös kissansa laittaa mikroon. No selvisin sitten hengissä kolmannen luokan ja sitten taas muutimme ja jälleen kouluni vaihtui. Siirryin keskittymis häiriöistän luokkaan. Se oli paljon paljon parempi, mutta kolmasluokka oli tehnyt minuun paljon tuhoa(se kolmas luokka oli kuin vankila täynnä pelkoa ja väkivaltaa)
Olin oppinut kolmannelta huonoja käytösmalleja, koulut ei sujunut. Tappelin ja kiusasin, monet pelkäsi minua joten sain olla melko rauhassa. Pelkäsin itse joten minun piti pelottaa muita enemmän.
Näin jatkui kuudenteen asti. Seiskalla taas muutimme ja kouluni jälleen vaihtui. Minut integroitii normaali luokalle Helsinkiin, siellä meno lähti ihan lapasesta. Minulla oli aina paha kuva Helsingistä joten ajattelin, että nyt pitää pistää kaikki peliin.
Ekan koulu viikon aikana tuli jo eka tappelu, sitten niitä tuli lisää. Hallitsin taas pelolla muita, ettei minua kiusattaisi. Kerkesi tapella paljon kunnes sitten minut kotiutettiin puolessa välissä ja olin loppu puolivuotta kotiopetuksessa.
Kasilla taas uusi koulu ja siirryin käyttäytymishäiriöisten luokalle ja jouduin perhe tukikeskukseen asumaan kun käytin alkoholia joka viikonloppu jo 13 vuotiaasta alkaen.
Kasiluokka oli taas riehumista, välitunneilla käytiin kaupassa varastelemassa ja tuli siinä sivussa yksi asuntovaunukin räjäytettyä(kaveri heitti palavaa paperia sinne ja siellä sattu olemaan sellane 15-20 litran kaasukanisteri :S)
Skarppasin vähän silti kasilla koska olin siellä perhetukikeskuksessa niin siellä päätetään, että pääsekö takaisin kotiin vai joutuuko laitokseen 18 vuotiaaksi asti.
Ysillä taas uusi koulu ja se oli vihdoin hyvä koulu, siellä meni hyvin ainut vain että lukuvuoden lopussa kerrottiin poissa olot niin minulla oli niitä melkein puolivuotta pääsin silti vitosen keskiarvolla kun opettaja sanoi että näkee minussa potentiaalia.
Jouduin kuitenkin menemään kymppiluokalle kun en päässyt mihinkään.
Kymppiluokkakin meni hyvin, mutta ainut vaan että kävin vain 2 kertaa viikossa koulussa.
Siellä kiusasin paljon kun olin tylsistynyt ja ahdistunut, koska olin aloittanut kannabiksen polton ei siellä tullut oltua.
Maikka kuitenkin lopussa sanoi, että näkee minussa potentiaalia ja sain 7,3 keskiarvon.
Sitten olin muutamassa eri amiksessa, mutta ei niistä tullut mitään kun poltin joka päivä.
Sitten tuli eräiden luokkalaisten kanssa kränää ja siellä alettiin jo uhkailemaan, että minut puukotetaan.
Joten päätin lähteä armeijaan ja keskeytin koulut. Armeija vasta jännä paikka oli kun alkoholi ja kannabis oli aiheuttanut minulle sosiaalisten tilanteiden kammoa ja torikammoa. Siellä oli vain pakko voittaa ne pelot.
Puolivuotta meni hyvin, mutta sitten ajattelin että menen alikessuksi jotta voitaisin loputkin pelot. Ei kannattanut, en kestänyt sitä stressiä kun välillä piti seistä jopa 150 henkilön edessä. Kammoksuin myös opettamista, koska en pystynyt opettaa pelon tähden.
Myös minua stressasi se, että äidilläni todettiin syöpä ja minulla oli lomilla tullut paha tappelu josta pahimmassa tapauksessa olisin joutunut vankilaan(huom. puollustin kaveria).
Joten sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja sain c-paperit. Olisi ollut enää..

Jatkuu..

7

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kolme kuukautta jäljellä, mutta en vain kestänyt enää.
      Sitten meni kauan etten tehnyt yhtään mitään muuta kuin polttelin, join ja välillä kovempia.
      Koska tunsin oloni normaaliksi silloin.
      Masennus paheni ja lopuksi minulla oli enää kaksi vaihtoehtoa joko tapan itseni tai yritän vielä muodostaa yhteyttä yläkerran Herraan.
      Rukoilin, Jeesus jos sä oot siellä niin auta! Samassa tuli niin käsittämättömän hyvä olo, kyyneleet alkoi virrata poskia pitkin. Oli yö ja menin nukkumaan, niin hyvin en ollut nukkunut mies muistiin.
      Siitä alkoi sitten uskon taipaleeni kohti parempaa elämää.
      Löysin seurakunnan ja annoin koko elämäni Jeesukselle Kristukselle. Ilman Häntä olisin nyt kuollut. Hän otti ohjat elämässäni nyt on talo, vaimo, koira ja ehkä lapsikin tulossa ;) jos Herra nyt suo! Puoltoistavuotta olen ollut Jeesuksen seuraaja enkä kadu päivääkään! Jeesus on tie, totuus ja elämä. Vaikka kaikki hylkäisi Hän ei hylkää, voit mennä Hänen eteensä juuri tuollaisena kun olet. Hän rakastaa ja ottaa sinut avosylein vastaan. Se syli on avoinna kaikille heikoille ja särjetyille!

      Koitan tällä vain kertoa, että yleensä niillä pahimmilla kiusaajilla on omat syynsä minkä tähden siitä sitten viattomat kärsii.
      Anna kiusaajillesi anteeksi, jos se on vaikeaa niin mieti, että niillä on varmasti vielä pahempi olla. Sillä kun annat anteeksi vapaudut itse! Koitin myös kertoa, että älä käytä huumeita ja anna Jeesukselle Kristukselle varhain jo elämäsi niin säästyy paljolta pahalta! Enkä ole ikäloppu joka saarnaa nulikoille itse jo kaiken kokeneena. Uskoon tulin päälle parikymppisenä ja nyt olen 22 vuotias. Kaikki entiset kaverit jatkaa häröilyä ja yksi jo kerkesi kuolla huumeisiin. Olen kuullut huhua niin lisää on kuolemassa valitettavasti. Jeesus haluaa tarjota terveen elämän, ota se vastaan ja ylläty!

      Aika pitkä tuli :D sitä vaan jotenkin innostu kirjottelemaan!

    • Huom! Älkää ihmetelkö alussa tuota "ei tosiaan ole" kirjotin alunperin tätä tänne --> http://keskustelu.suomi24.fi/node/11323004 TheSilentNote:lle, mutta kun ei mahtunu kerralla niin päätin pistää ihan uuteen ketjuun katkottuna kaikille kiusatuille. Jumalan siunausta teille kaikille ja muistan teitä rukouksin, että kiusaavat jättäisi teidät rauhaan!

      Www.youtube.com/watch?v=-J55e25tAHk

      • Muistakaa myös se, että aina ne jotka esittää niitä koviksia on todellisuudessa ne kaikken kovimmat pelkurit! Tässä hyvä biisi niin koviksille(pelkureille) kuin kiusatuillekkin!

        Www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg


      • aselon kirjoitti:

        Muistakaa myös se, että aina ne jotka esittää niitä koviksia on todellisuudessa ne kaikken kovimmat pelkurit! Tässä hyvä biisi niin koviksille(pelkureille) kuin kiusatuillekkin!

        Www.youtube.com/watch?v=Es6nMwui6cg

        Www.youtube.com/watch?v=BfeYlehy5Do&feature=related


    • fgvfrgtrgtr

      Itse en oo ollu kiusaaja vaan kiusattu. Taisin kans löytää ton Jumalan ja se ajatus siitä että Jumala välittää musta lohduttaa. En tosin oo liittymässä mihinkään seurakuntiin tai mitään sellasta, riittää että mulla on Jumala ja rukoilen Hänelle ja kiitän Häntä.

      • Aselon (Ei.kirj)

        Suosittelen lämpimästi menemään seurakuntaan jos vain alueella sattuu olemaan hyvä seurakunta. Hyvä seurakunta antaa paljon, siellä otetaan lämpimästi vastaan ja saa olla sellainen kuin on. Siellä tapaa uusia tuttavuuksia, saa iloita, riemuita, itkeä, nauraa, surra ja olet hyväksytty omana itsenäsi. Siellä annetaan tukea ja jos on jotain sydämellä voi siitä keskustella.

        Www.youtube.com/watch?v=SlZdZqG-VLs


    • HAISTA VITTU!!!

      et oo vittu tosissas jätkä et polttelit kannabista hanki nyt vittu elämä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe