Paradoksaalisten tosiasioiden selittävien teorioiden arviointi

Premissi 1: aivot ovat elin muiden joukossa
Premissi 2: älykkyys havaitusti lisää merkittävästi eliön kompetenssia luonnonvalinnassa
Premissi 3: "kunnon älykkyys" on kehittynyt vain yhden kerran maapallon historiassa, vasta siinä vaiheessa kun maapallon elinkelpoisuuden aika on ylittänyt puolivälin, siinä missä kaikki muut luonnossa havaittavat "valttikortit" ja "konnankoukut" ovat ilmeisimmin kehittyneet monta kertaa, ja olleet olemassa miljoonia vuosia
---> Paradoksi

Tuli mieleen kysymys, voidaanko tällaisessa tilanteessa edes arvioida ihmisen/älykkyyden evoluutiota koskevia teorioita sellaisin perustein kuin Occamin partaveitsi (tai mikä tahansa tieteenfilosofinen teorioiden uskottavuutta arvioiva työkalu), kun mikään ei selitä kuitenkaan pois havaittua paradoksia. Voimme keksiä jonkun "vesiapinateorian" ja väittää sen olevan uskottavin selitys, mutta aivan yhä hyvin voisimme uskoa että ihmisen älyn kehitys oli avaruusolentojen geenimanipuloinnin tullosta (vaikka avaruusolennot koostuisivat itse samalla planeetalla kehittyneistä useista älykkäistä lajeista, paradoksi maapallon kohdalla säilyy ennallaan). Mitkä ovat ne perusteet, joilla voimme pitää ensimmäistä teoriaa todennäköisempänä, kun sekään ei onnistu ratkaisemaan paradoksia yhtään jälkimmäistä paremmin?
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse asiassa tuli mieleen toinenkin villi idea tuota lisää pohtiessani: voidaanko tämä tulkita tilastolliseksi todisteeksi siitä, että avaruudessa on oltava elämää lukemattomilla planeetoilla? Jos ajatellaan sen pisteen, missä planeetan biologinen evoluutio kehittää tietoisuuden jakautuvat Gaussin käyrän mukaisesti suhteessa siihen, minkä aikaa elämä voi kyseisellä planeetalla jatkua (kääpiötähdillä pisimpään, ja kääpiötähtiä on eniten), niin ihmiskunta ja maapallo ovat tuossa varmastikin jonkun myöhäisimmän muutaman prosentin joukossa. Tältä pohjalta elämää olisi siis oltava vähintään noin sadalla planeetalla.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta biologinen evoluutio on edennyt maapallon varhaishistoriassa eksponentiaalisena kasvuna, mutta vähitellen hidastunut syystä että rajallisen plamneetan rajat tulevat vastaan. Tältä pohjalta siis tuo Gaussin käyrän alkupiste voidaan sijoittaa hyvin lähelle sitä kohtaa missä elämä kyseisellä planeetalla on alkanut, eikä mallssa tarvitse huomioida niin monimutkaisia asioita kuin että millä kriteerein nämä tulisi erottaa ja sijoittaa suhteessa toisiinsa.

Äänestä

Elämä ja älyllinen elämä ovat eri asia. Alkeellinen elämä syntyi Maassa lähes 4 mrd vuotta sitten, varsin pian sen jälkeen kun olosuhteet maassa tulivat elinkelpoisiksi. Monisoluinen elämä syntyi vasta pari mrd vuotta myöhemmin. Ja ihmiseksi kutsuttava olio kehittyi ehkä miljoona vuotta sitten. Siten elämää voi esiintyä lukuisilla Aurinkokunnan ulkopuolisilla planeetoilla mutta älyllistä (esim. tähtien väliseen kommunikointiin pystyvää) voi olla paljon harvemmassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


StatisticalDarwinism kirjoitti:

Premissi 1: aivot ovat elin muiden joukossa
Premissi 2: älykkyys havaitusti lisää merkittävästi eliön kompetenssia luonnonvalinnassa
Premissi 3: "kunnon älykkyys" on kehittynyt vain yhden kerran maapallon historiassa, vasta siinä vaiheessa kun maapallon elinkelpoisuuden aika on ylittänyt puolivälin, siinä missä kaikki muut luonnossa havaittavat "valttikortit" ja "konnankoukut" ovat ilmeisimmin kehittyneet monta kertaa, ja olleet olemassa miljoonia vuosia
---> Paradoksi

Tuli mieleen kysymys, voidaanko tällaisessa tilanteessa edes arvioida ihmisen/älykkyyden evoluutiota koskevia teorioita sellaisin perustein kuin Occamin partaveitsi (tai mikä tahansa tieteenfilosofinen teorioiden uskottavuutta arvioiva työkalu), kun mikään ei selitä kuitenkaan pois havaittua paradoksia. Voimme keksiä jonkun "vesiapinateorian" ja väittää sen olevan uskottavin selitys, mutta aivan yhä hyvin voisimme uskoa että ihmisen älyn kehitys oli avaruusolentojen geenimanipuloinnin tullosta (vaikka avaruusolennot koostuisivat itse samalla planeetalla kehittyneistä useista älykkäistä lajeista, paradoksi maapallon kohdalla säilyy ennallaan). Mitkä ovat ne perusteet, joilla voimme pitää ensimmäistä teoriaa todennäköisempänä, kun sekään ei onnistu ratkaisemaan paradoksia yhtään jälkimmäistä paremmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu