Joka itsensä ylentää hänet alennetaan

vihanvalta

Miksi kiusaajat saavat totettaa vittumaista mätää luonnettaan töissä vapaasti?
Miksi kiltti mukava ihminen on uhka?
Kiltti ihminen on helppo kohde.

Kun vanhemmat ovat jo kusipäitä, lapset oppivat käytöstavat heiltä.
Äitini ei koskaan haukkunut ketään, eikä isäkään.

Jos he olisivat kiusanneet, haukkuneet, kytänneen muita ihmisiä, olisi minusta tullut samanlainen tollo.
He olivat omissa oloissaan viihtyviä

Äiti sanoi aina, että joka itsensä ylentää, hänet alennetaan.
Äitiäni kyllä haukuttiin -ja meitä lapsia nimiteltiin mutta emme voineet asialle mitään.
Kiusaajilla hyvin asiat, ei mielenterveydenongelmia mutta luonteet ihan kauheita.

9

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokenut kiusaamisen

      Ei sitä tiedä mitä mielenterveysongelmia heillä on, sillä täytyyhän ihmisellä olla, jos ottaa toisen ihmisen kiusaamisen kohteeksi. Ei sitä tiedä mitä pillereitä hekin laukuissaan kantavat.
      Kiusaaminen on sairautta ja osoitus tyhmästä mielestä.
      Kateus ajaa kalatkin vedestä.
      Toivottavasti sairastuvat vielä vakavasti, se on kiusaamisen palkka.

      • ei enää toisten

        En tiedä mistä kiusaaminen kumpuaa, mutta sen kohteeksi joutuminen ei ole mitään mukavaa. Sitäkään en tiedä ett miten kiusaaja pystyy muita kohtaan käyttäytymään suhtkoht normaalisti, mutta sitten kiusaamisen kohdettaan kohtelee muita huonommin vaikka mitään muuta syytä ei olis kuin se että kiusaaja joutuu tekemään töitä samassa paikkaan sen kanssa jota kiusaa. Kai kiusaamisessa on kyse toisen ihmisen alistamisesta omaan tahtoonsa ja jossain tapauksessa saada se epämieluinen työkaveri pois samasta työpisteestä. Ehkä kiusaaja vaan haluaa olla sen lauman johtaja, jota muut tottelevat ja katsovat ylöspäin. Vähän vaikea katsella sellasta ihmistä ylöspäin, joka ei tee työtänsä itse vaan teettää sitä muilla, omilla tukijoukoillaan. Itse en missään vaiheessa käynyt tekemässä uusiksi hänen tekemäänsä työtä tai haukkunut työnjälkeään paskaksi ja sekundaksi, niin kuin hän teki mulle. Mä yritin viimeiseen asti tehdä työtäni hänen mielikseen, mutta eihän se hänelle kelvannut, koska en ollut hänen mielestään sopiva ihminen siihen työpisteeseen missä teimme töitä tai ehkä mun olis pitänyt älytä pysyä myymälän takahuoneessa ja jättää myymäläpuoli hänen haltuunsa. Tuntui ett vaikka olisin heittänyt voltin taaksepäin kerien, en olis sille ihmiselle kelvannut. No, lopulta sai tahtonsa läpi ja mä sain siirron toiseen työpisteeseen, siihen loppui hänen kiinnostus mun tekemisiin. Enää en toisten rupeais liian kiltiksi vaan vaatisin oikeuksiani ja siirtoa toiseen työpisteeseen heti alussa, mitä sitä jonkun hullun kans rupeaa joutavista tappelemaan, tapelkoot yksinään tai jonkun toisen kans.


      • 21+
        ei enää toisten kirjoitti:

        En tiedä mistä kiusaaminen kumpuaa, mutta sen kohteeksi joutuminen ei ole mitään mukavaa. Sitäkään en tiedä ett miten kiusaaja pystyy muita kohtaan käyttäytymään suhtkoht normaalisti, mutta sitten kiusaamisen kohdettaan kohtelee muita huonommin vaikka mitään muuta syytä ei olis kuin se että kiusaaja joutuu tekemään töitä samassa paikkaan sen kanssa jota kiusaa. Kai kiusaamisessa on kyse toisen ihmisen alistamisesta omaan tahtoonsa ja jossain tapauksessa saada se epämieluinen työkaveri pois samasta työpisteestä. Ehkä kiusaaja vaan haluaa olla sen lauman johtaja, jota muut tottelevat ja katsovat ylöspäin. Vähän vaikea katsella sellasta ihmistä ylöspäin, joka ei tee työtänsä itse vaan teettää sitä muilla, omilla tukijoukoillaan. Itse en missään vaiheessa käynyt tekemässä uusiksi hänen tekemäänsä työtä tai haukkunut työnjälkeään paskaksi ja sekundaksi, niin kuin hän teki mulle. Mä yritin viimeiseen asti tehdä työtäni hänen mielikseen, mutta eihän se hänelle kelvannut, koska en ollut hänen mielestään sopiva ihminen siihen työpisteeseen missä teimme töitä tai ehkä mun olis pitänyt älytä pysyä myymälän takahuoneessa ja jättää myymäläpuoli hänen haltuunsa. Tuntui ett vaikka olisin heittänyt voltin taaksepäin kerien, en olis sille ihmiselle kelvannut. No, lopulta sai tahtonsa läpi ja mä sain siirron toiseen työpisteeseen, siihen loppui hänen kiinnostus mun tekemisiin. Enää en toisten rupeais liian kiltiksi vaan vaatisin oikeuksiani ja siirtoa toiseen työpisteeseen heti alussa, mitä sitä jonkun hullun kans rupeaa joutavista tappelemaan, tapelkoot yksinään tai jonkun toisen kans.

        Hyvin kirjotettu.
        Niiden hullujen kanssa ei kannata tapella.Saa itse hullun leiman ja potkut.
        Koettu on.


    • varo ettei posahda

      Onhan se vaikeeta joillakin, kun ei ole saanutkaan niillä omilla valinnoillaan sitä kuuta taivaalta, vaan on tullut hiukka takapakkia elämään. Sitten, kun kehiin astuu joku Hannu Hanhi tai muuten vain tyytyväinen ihminen, joka ei mielistele ketään, niin pistäähän se otsasuonen pullistelemaan.

    • miten toimia

      Olen ollut nykyisessä työpaikassani vajaan kaksi vuotta ja työpaikalla on tavoitteena ollut asiakaspalvelun parantaminen. Minut nimettiin ryhmään kehittämään sitä ja minulla oli pomoni täysi tuki. Kaikki mitä tein oli pomoni tiedossa ja kysyin kaikkien työntekijöiden mielipiteitä ja tein ohjeita yhdessä työtovereideni kanssa. Yksi työntekijä ei pitänytkään siitä, että ei enää tehtykään niin kuin hän halusi ja kiinnitettiin huomiota hänen työtapoihinsa, joissa oli parantamisen varaa samoin kuin työaikojen noudattamiseen. Hän päätti savustaa minut ulos työpaikalta. Alkoi selän takana käydä pomolle ja muille työntekijöille haukkumassa minua. Kukaan ei minulle ole missään vaiheessa suoraan sanonut mistä on kyse, mutta ko. työntekijän käytös muuttui ylimieliseksi ja pomo pudotti minut pois kaikesta tiedonjakelusta. Aiemmin pomo kysyi mielipiteitäni päivittäin enää ei ole mitään yhteydenottoa. Niinpä päätin, että en puutu enää miten työt hoidetaan, enkä ala korjaamaan muiden tekemättömiä töitä. Teen oman työni ja aloin välttelemään minua haukkuvaa työntekijää. Se ei hänelle käynytkään vaan alkoi syyttää minua huonosta käytöksestä, etten kohtele häntä samoin kuin muita. Vikahan on minussa eikä hänessä. Ilmeisesti, kun en ole lähtenyt tähän haukkumiseen mukaan enkä ole puhunut kenellekään mitään kiusaajasta, niin asia on kääntynyt niin, että hän on uhri ja minä kiusaaja. Hän on hyvin vahva luontoinen ja osaa hyvin selittää asiat, minä taas mieluunnin olen hiljaa enkä osaa äkkiseltään löytää tarvittavia sanoja. Hän on ennenkin savustanut työntekijöitä pois, jotta ilmeisesti se on hänen tavoitteensa. Olen miettinyt, jotta pitäisikö minun jäädä sairaslomalle. Puhuminen ei auta, koska en pärjää siinä kuitenkaan hänelle ja koska minulle ei ole mitään tietoa mitä hän on pomolleni puhunut, vaikea lähteä korjailemaan asioita. Odotan koko ajan, koska minut otetaan puhutteluun huonosta käytöksestäni. Uusia työpaikkoja olen katsellut, mutta mitään sopivaa ei ole löytynyt. Miten saan voimia kestää kiusaajaani ja miten minun tulisi käyttäytyä työpaikalla?

      • haalistunut

        Jos suinkin mahdollista, vaihda työpaikkaa.

        Jääminen vaatii paljon eli liikaa voimia. Pärjäätkö eristettynä vai onko toisten tuki sinulle tärkeää? Onko kiusaajasi eläkeikä edes näköpiirissä? Kestätkö sen, että maineesi on mustattu ja lisää lokaa on luvassa? Sairaaseen yhteisöön jääminen kuluttaa ja lopulta muuttaa ihmistä. Näin ainakin minulle on käynyt.


    • mievuan11

      Se on selvä, että yritys, jossa sallitaan kiusaaminen, omaa huonot johtajat.

      Kiusa voi olla suoraa, manipuloivaa narsismia tai sokeaa vouhotusta. Kaikki tyynni, johdon pitää olla ajan tasalla. Puhutaan myös alaistaidoista, niidenkin tulee olla kohdallaan, mutta ei niillä huonoa johtamista voi poistaa.

      Suomessa johtamistaidot ovat useilla kateissa. Samoin projektien hallinta. Ehkä se on vain laiskuutta, ainakin projektien kohdalla, koska ovat pitkälti tekniikkaa ja tietoa on niistä helppo / nopea hankkia.

      Hyvän johtajan kyllä erottaa kaikista yksityiskohdista hänessä itsessään, ympäristössä että yrityksen tilassa. Johdon työ näkyy kaikessa, me duunarit olemme vain muokattavaa materiaa ;-)

      • jupspups

        Juu ja joskus työnantaja taho saattaa tietoisesti pistää työntekijät sotimaan keskenään, taka-ajatuksena vanhempien työntekijöiden savustaminen ulos talosta. Sitä kutsutaan ikärasismiksi, mutta aiheesta vaietaan, kuin sitä ei olisi olemassakaan.
        Hankkivat alemmiksi esimiehiksi ihmisiä joilla ei ole mitään tajua miten työtä tehdään, sitten nämä "ammattilaiset" saavat sähköpostia jossa neuvotaan mitä ja miten kuuluu tehdä. Eli tehdään yksinkertainen työ moneen otteeseen muuttuvaksi ja vaikeaselkoiseksi. Sitten nämä nuoret ja mitä ilmeisemmin myös halpatyövoima sähläävät ja koko työyhteisö voi erittäin huonosti nuoresta vanhaan. Nyt vain asia on kääntynyt niin, ettei se vanhempi työntekijä voikkaan enää ohjata ja neuvoa uutta työntekijää, eikä edes puolustaa, sillä on itse uhattuna mielenvaltaisten määräysten vuoksi. Hetken kuluttua työyhteisö on kuin mielisairaalan avoin osasto, tulee kuppikuntia jotka morkkailevat sitä ja tätä työntekijää kun se "ei tee kuin me haluttais".

        Rahan ahneuden myötä työnantajalle käy lopulta niin, että se menetti todellisuudessa enemmän kuin luuli hyötyvänsä. Huonossa ilmapiirissä nimittäin lopulta työnteko hidastuu pahan mielen vuoksi. Ja asioiden korjaaminen on siinä vaiheessa jo täys mahdottomuus, kun on luotu ilkeilyn ilmapiiri tasavertaisuuden sijasta mikä voi olla vain silloin kun kunnioitus on molemminpuolista työnantajan ja työntekijöiden välillä, eikä yhtäkään joukosta nosteta parempaan asemaan vaan kaikki on yhdenvertaisia ja arvokkaita.


    • ettänäin,

      Eräänlainen kiusaamisen muoto kaiketi sekin, että ei anneta tehdä työtä.

      Yksi kollega tarjoaa syntipukin roolia, toinen väittää etten pärjää, eikä minulle voi siksi antaa omia asiakkaita. Syytellään linjaerosta. Itsellä kokemusta kyseisestä työstä 7 vuotta, kollegoilla jokunen vuosi alasta, mutta ei kyseisestä työnmuodosta. Hyviä ja päteviä ovat, tottakait.

      Asiakkaideni kanssa olen tullut aina hyvin juttuun ja heitä pystynyt auttamaan. Tiedän vahvuuteni ja heikkouteni. Tiedän myös ärsyttäväni suorapuheisuudellani kollegoitani. Anteeksi´olen tökeryyttäni pyydellyt.

      Jotenkin ihmiset ovat niin kovin pieniä. Käsittämätön tilanne. Yksin kolmea vastaan on turha taistella. Tarjottu totuus, ei ole oikea totuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      86
      3831
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2401
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      72
      2373
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2272
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      36
      2025
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      76
      1613
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1507
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1071
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1044
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      6
      994
    Aihe