"Sähkön kulutuksen lasku ja voimalabisneksen hiipuminen nakertavat pohjaa kahdelta uudelta ydinreaktorilta. Voimayhtiöt etsivät uusia laitos- ja omistajavaihtoehtoja. Toimittaja Tiina Lundell."
20:00 MOT: Ydinhuuman alasajo
Maanantai 29.4
47152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Mielenkiintoista nähdä miten puolueettomasti ohjelma on tehty.Kuinka asenteellisia ovat haastateltavat? Yleensä MOT.n toimittajat ovat puolueiden ja järjestöjen ulkopuolisia.
Vanhan kertausta pääosiltaan ja haastateltavat pääosin puolueisiin kuulumattomia tai ei lähipiirissä olevia.Ydinvoiman tuotantokapasiteetin määrästä voimaloiden valmistuttua kerrottiin, mutta ei sanallakaan siitä että 4 voimalaa otetaan tuolloin pois käytöstä.Toimittajan puoluesidonnaisuudesta ei äkkiseltään löytynyt jälkeä.
oli, että ohjelman taso ja puolueellisuus vastasi odotuksiani. Siinä oli lukuisia virheitä, oletuksia ja vääriä väittämiä. Lisäksi siinä oli ns "pakollinen kukkahattutäti osio", jossa ydinvoimaa vastustavat henkilöt ovat kevätretkellä tulevalla ydinvoiman laitosalueella kertomassa ydinvoiman vaaroista.
Onjelmassa ei ollenkaan otettu kantaa Suomesta poistuvasta ydinvoimakapasiteetista. 15-20 vuoden sisällä Olkiluodon ja Loviisan vanhat reaktorit ovat käyttöikänsä päässä. Millä tämä poistuva kapasiteetti korvataan?
Ohjelmassa verrattiin "kätevästi" tuulivoimaa ja ydinvoimaa sanomalla, että ydinvoima tarvitsee säätövoimaa samalla tavalla, kuin tuulivoima. Onkohan asia kuitenkaan näin yksinkertainen? Tuulivoima tarvitsee säätö/varavoimaa koko kapasiteettinsa verran, koska tuotanto voi vaihdella 0-100% välillä. Ydinvoima taas on perusvoimaa, joka tuottaa sähköä vakaasti, jolloin säätövoiman tehtäväksi jää kulutuksen vaihteluiden säätö.
Lisäksi mainittiin Tanska ja Tanskan tavoiteet uusiutuvan energian alalla, mutta unohdettiin mainita, että Tanska tuottaa suurimman osan sähköstään (70%) fossiilisilla energianlähteillä. Esim. Suomessa sähköntuotannosta tehdään fossiilisilla 30%.
Tässä nyt vain muutamia kohtia, särähtivät korvaan.
Tuulivoima ei tarvitse säätövoimaa koko kapasiteettinsa verran.
Hanki jonkun asiantuntijan mielipide tukemaan väitettäsi, jos aiot jatkossa sitä toitottaa.
Ei siinä mitään asiantuntijaa tarvita, riittää kun katsoo vaikkapa pohjoismaisia sähköntuotantolukuja. Hiljattain oli Tanskassa tuulivoimaa 3300 MW mutta vuorokaudessa se putosi 200 MW:iin, eli kolmen ydinvoimaýksikön verran. Kun Tanskassa on paljon tuulivoimaa, he vievät siitä suurimman osan ulkomaille, koska eivät uskalla jättää verkkoa pääosin tuulivoiman varaan. Tuulen tyyntyessä voisi muuten käydä kalpaten.
Hae vaan se asiantuntija joka sanoo, että "tuulivoima tarvitsee säätövoimaa koko kapasiteetinsa verran". Luulisi noilla luuloilla olevan helppoa :D
Koska tuulivoiman teho vaihtelee tuulen mukaan 0-100% välillä. Ei tarvitse olla edes "asiantuntija", kun tajuaa, että tyynellä säällä ei tuulivoimaa tule. Tällöin tämä puuttuva osa pitää korvata jollain, ettei tarvitse alkaa sammuttelemaan valoja.
Jos tuulivoiman osuus sähköntuotannosta on merkittävä, esim. 20% alkaa tämä vaihtelu ja sen kompensoiminen olla ongelma. Tanska pystyy vielä turvautumaan Ruotsin ja Norjan vesivoimaan, mutta rajansa silläkin on. Samalla Tanska joutuu kuitenkin pitämään hiilivoimaloita "lämpimänä" kesät talvet tehopulan varalta.
Ai sinä päätit ryhtyä asiantuntijaksi? Voisitko esitellä itsesi? :D
Sinun kannattaisi selvittää se, mitä mieltä VTT on tuulivoiman säätövoimatarpeesta.
minkä asian paikkaansa pitävyyttä epäilet nimimerkkin kyllä tarvitsee... laittamassa viestissä.
Jos tuulivoiman tuotto putoaa nollaan niin vaje tarvii korvata jollain muulla lähteellä.
No tuossa on se, mitä tarkoitetaan säätövoimalla ja mitä varavoimalla. Tuulivoima atrvitsee nimenomaan paljon varavoimaa, joka voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön vuorokauden sisällä.
Sinun kannattaisi selvittää se, mitä mieltä VTT on tuulivoiman säätövoimatarpeesta.
Asiantuntija sanoo näin:
"VTT:n tutkimustulosten perusteella 10 % tuulivoimaosuus pohjoismaisessa sähköjärjestelmässä ei aiheuta lisäsäädön rakentamistarvetta säätösähkömarkkinoille. Jos Suomen on varauduttava toteuttamaan pahimmatkin tilanteet Suomen sisäisillä säädöillä, lisäsäädön tarve 2000-4000MW tuulivoimalle on arviolta 80-160MW. Säädön tarve voi olla 2-3-kertainen jos päivä etukäteen tehtyjä ennusteita ei päivitetä ja suurimpia ennusvirheitä korjata ennen käyttötuntia. Tuulivoimaosuuden kasvaessa on siis tärkeää päivittää tuotantoennusteita lähellä käyttötuntia ja käyttää hyväksi mahdollisuudet spotmarkkinoiden jälkeen tapahtuvaan sähkökauppaan."
http://www.vtt.fi/liitetiedostot/cluster7_energia/Tuulivoiman%20saatotarve%20Suomessa%20VTT%20maalis2008.pdf
(dokumentin väliviivat tuottivat vaikeuksia, näytän onnistuneen saamaan luvut järjellisiski. tarkistakaa.)
Minusta tuo on muutaman valovuoden päässä esitetystä "Tuulivoima tarvitsee säätövoima koko kapasiteettinsa verran"-väitteestä.
Miksi lähdet mukaan tuohon kinaamisrumbaan? Siihen ei tule loppua, koska aina jokin pilkku on väärässä paikassa.
Tuossa on käsitevirhe: säätövoima ja varavoima on sekoitettu. Tuulivoima tarvitsee nimenomaan paljon varavoimaa, joka pystyy muuttamaan tehoaan nopeammin kuin esim. hiilivoimalaitos; mahdollista mm. maakaasua käyttävällä laitksella.
voi ei...... tuulivoima ei tarvitse lainkaan varavoimaa..... pitäisköhän sun tutustua asiaan vähän vaikka tuolla uusiutuvien energioiden puolella, kysellen?
Se lähti mukaan kun luuli tietävänsä jotain :D
Pikakurssi
"Jos tuulivoiman tuotto putoaa nollaan niin vaje tarvii korvata jollain muulla lähteellä."
Minkä ihmeenlaista verkkoa olet väsäämässä`? Sellaistako, jossa on vain tuulivoimaa ja ydinvoimaa? Älä nyt hulluja rakentele!
Erittäin lyhyesti:
Sähköjärjestelmä tarvitsee säätövoimaa, ei niinkään miään yksittäinen tuotantotyyppi. Sähköjärjestelmä muodostuu tuotantolaitoksista. kuluttajista, ja näitä yhdistäästä sähköverkosta ja mahdollisista energiavarastoista, sekä liitännöistä muihin sähköjärjestelmiin.
Sähköjärjestelm tarvitsee säätövoimaa kulutuksen ja tuotannon tasapainottamiseksi. Verkossa on useitakin säätöön pystyviä tuotantolaitoksia, lähinnä säädön nopeus ja tuotantokustannukset on merkitseviä säätövoiman valinnassa
Pidä koko ajan mielessäsi tämä:
* tuulivoima on kuin perusvoimaa, koska sitä sitä kannattaa tuottaa aina kun se on mahdollista. *
Tai ehkä yksinkertaisempi
* tuulivoima on perusvoimaa tukevaa tuotantoa *
Tuon lausunnon VTT.n nimissä antanut Hannele Holttinen on ollut mukana useissa Vihreiden tilaisuuksissa yksin tai yhdessä Peter Lundin kanssa.Repikää siitä sitä puolueetonta lausuntojen luotettavuutta.Varavoimaa on ainakin kahdenlaista.Koko verkon varavoimaa ja erillisten kulutuskohteiden varavoimaa.Tuulivoima tarvitsee sitä koko verkon varavoimaa tuuliolosuhteiden mukaan.
Hienoa että kehut vihreiden kannatajia, mutta olisiko sinulla jokin linkkin niihin kehuihin? Kaikki me kyllä tiedämme ilman kehujasikin, että he ovat hyvin perillä turvallisista ja puhtaista energiantuotantotavoista-
Tuulivoima tarvitsee säätövoimaa koko tuotantonsa verran.
Esimerkki:
Jos asennettua tuulivoimaa on 2000MW, silloin todellinen keskimääräinen tuotantoteho on noin 400-500 MW, ja säätövoimaa tarvitaan saman verran eli noin 400-500 MW.
Tuuliolosuhteiden muutosta verkkooon säädetään - yllätys yllätys- säätövoimalla
.
Tiedät itse heidän yhteytensä Vihreisiin paremmin kuin me muut, normaalit sähköntuotantoon eri tavoin perehtyneet.Älä teeskentele tässä asiassa tietämätöntä.He todella ovat perehtyneitä eri sähköntuotantomuotojen luotettavuuteen ja toimivuuteen kaikkina vuoden aikoina kaikissa sääolosuhteissa.Heille myös realistinen visio 2050 on tuttu.
Kyseessä on VTT.n yhden vihersuuntautuneen tutkijan mielipide.Ei johda mihinkään muutoksiin Suomen sähköenergian tuotannossa.
Vesivoima korvamerkittävä tuulivoiman säätöenergiaksi - kun ovt samasta luonnollisesta lähteestäkin. Ydinvoimalle omansa säätö.
On se hyvä ajatus. Suomen vesivoima riittäisi yksinäänkin Suomeen suunnitellun tuulivoimakapasiteetin säätövoimaksi, ja tuulivoima taas säästäisi vettä omalla sähköntuotannollaan.
Säätösähkömarkkinat kuitenkin toimii niin, että sille myydään vesivoimaa, joka siitä eniten maksaa, ja vesivoima on erittäin hyvä säätövoimana nopeutensa ansiosta.
"Vesivoima korvamerkittävä tuulivoiman säätöenergiaksi".Ydinvoimalle omansa säätö .
Naurettava ajatus, lisää tukimuotoja tuulivoimalle? Säätöhän on ensisijaisesti kulutusvaihteluja varten. Tuulivoiman vaihtelevuus kisää säätö- ja varavoiman tarvetta.
6 6-nikki ylempänä?
Vesivoima on 'kansallista' omaisuutta - ja jos se merkittään tuulivoiman säätövoimaksi niin vesistöjen korkeusvaihtelut minimoituvat siitä järtjettömästä mitä se nykyään on.
keroin täällä joskus uutisen, jonka mukaan jollakin matka saunasta rantaan saattoi pidentyä - nyt en muista varmasti - luokkaa 150m veden juoksutuksista riippuen.
Sähköntuotannon todellisuudessa se ei noin mene eikä tule menemään.Verkon käyttöä ohjataan pelkästään kulutuksen tarpeen mukaan, eikä millään tuuli-vesi ohjauksella.Nää jutut täällä karkaa joillain todellisesta elämästä.Käytännön elämä sähköntuotannossa tai -jakelussa opastaisi monia todellisuuteen, vakka joillakin se tekee kipeää.
Vesivoiman tosiaan voisi korvamerkitä tuulivoiman säätöenergiaksi sillä ehdolla, että tuulivoima kiellettäisiin kokonaan.
"Vesivoima on 'kansallista' omaisuutta - ja jos se merkittään tuulivoiman säätövoimaksi..."
Meillähän on vain yksi sähköverkko, jota säädetään niin, että kulutus ja tuotanto vastaavat hetkellisesti toisiaan. Eli ei säätövoimaa voi korvamerkitä millekään energiamuodolle.
Puhe on kai ennemminkin varavoimasta vuorokausitasolla tapahtuvia kulutusvaihteluja varten. Jos Suomessa kaikki neljä ydinvoimayksikköä jouduttaisiin ajamaan alas vuorokauden sisällä, se olisi aikamoinen haaste sähköverkolle. Tanskassa tuulivoiman vaihtelu vuorokaudessa voi olla enemmänkin, tosin se on aika hyvin ennustettavissa. Mutta omillaan Tanska ei tule nykyään toimeen tuulivoiman tuotantovaihtelujensa kanssa, tarvitsee aika lailla pohjoismaista apua, josta maksaa markkinahinnan.
Ydinvoima tarvitsee säätöä kulutusvaihteluihin ja tuulivoima tarvitsee tuotonvaihteluihin.
Joten, kun ei tuule, sitä vastaava tuotto otetaan vesivoimasta ja kun tuulee annetaan vesistöjen täyttyä jne. Sitä tarkoitan korvamerkityllä säätövoimalla.
Olet todella oikeassa näiden keskustelujen melskeissä.Olen itse kohdepaikoilla todennut kun säätö lähtee päälle.Pitkässä vesivoimaloiden ketjussa käytetään vain yhtä voimalaa kerrallaan ja tilanne vaihtelee välillä nopeasti.Mökkiasukkaat latvavesien rannoilla ei näistä hyvää tykkää.
"Ydinvoima tarvitsee säätöä kulutusvaihteluihin ja tuulivoima tarvitsee tuotonvaihteluihin."
Eikö mennyt vieläkään perille. Säätöä tarvitaan verkon kulutuksen ja tuotannon tasapainottamiseksi. Ydinvoimalla ei säädetä, aikaan toistaiseksi, vaan tuotataan tasateholla perusvoimaa. Ei myöskään tuulivoimalla säädetä, vaan se on säädön kannalta vieläkin ongelmallisempaa. Tuulivoiman tuotanto voi vähetä kun kun kulutus verkossa kasvaa tai päinvastoin.
Minä ymmärrän sähkötekniikna ja elektroniikan ja systeemisuunnittelusta -ja ohjelmoinnista KAIKEN ja MINÄ en näe asiassa MITÄÄN ongelmaa.
Ja ydinvoimateollisuuden asia on sitten hankkia oma säätönsä mistä lystää - se ei minua kiinnosta pätkääkään, kunhan sitä ei oteta KANSALLISESTA luonnonvarasta, mitä vesivoima edustaa - se on meiltä kaikilta pois, kun otetaan huomioon seikka, että meillä tuota rantaviivaa vesijättömaineen piisaa, joka nyt on liian usein käyttökelvotonta voimakkaine vesistöjen pinnanvahteluineen siitä kärsii ihminen niinkuin luontokin.
Mitä se vesivoima sitten on yksilön kannalta - meillä vesivoimaa on n. 2500MW ja se tekee kansalaista kohti puoli kilowattia .. siis tuon laitatte sitten vastakkain rantaviivan turmelemisesta?
pikakurssi http://keskustelu.suomi24.fi/node/11441010/#comment-61314253
Aivan varmasti olet oikeassa, mutta ne, joilla on rahaa ja/tai valtaa, kuitenkin päättävät mitä tehdään. Muistaaksen Fortum omistaa melkein kaikki suomen vesivoimalat, samoin ydinvoimalaosakkeita myös Olkiluodosta. Niistä se rantojen riesa muodostuu.
Kemijoen alueella liikkuneena muistelen että Kemijoki Oy omistaa Kemijoen vesistön voimat.Kemijoki Oy.n osakepääoman omistaa valtio hiukka yil 50%. Vesistön vesivoimasta Fortum omistaa noin 60%.Muutama upea kohde sieltä jäänyt mieleen.Oulujoen vesivoimaloista Fortum nykyään omistaa kaikki, paitsi Oulun merikosken voimalan.Säätövoiman vaihtelut ovat pirullisimmillaan Oulujoen vesistössä.Osa tästä meni nyt ohi ketjun aiheen, mutta nähtävästi kohteita oikeastikin todenneen kokemuksia on hyvä välillä tännekin saada.
mullekin ne paikat on jossain määrin tuttuja, erikoisesti vanttauskoski. vieläköhän siellä päin on niitä tukinuittorännejä?
suomen vesivoimalat: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vesivoimalat_Suomessa
Siellä en ole nähnyt, mutta Posiolla on museoituna sellainen nostolaitteineen.Kohde ei ole energiatuotantoon liittyvässä vesistössä.
Jos nyt vielä väännetään rautalangasta; voidaan karkeasti jakaa sähköntuotanto kolmeen luokkaan, jotka arvotetaan sähkömarkkinoilla tässä järjestyksessä.
Arvokkainta on nopeasti säädettävä sähkövoima: monet vesivoimalaitokset, kaasuturpiinit..
Seuraavana tulee perusvoima, joka tuottaa sähköä vakioteholla: ydinvoima, hiilivoima...
Viimeisenä tulee "satunnaissähkö", jonka tuotanto riippuu säätilasta ja vuorokaudenajasta: tuulivoima, aurinkovoima.
"Arvotetaan" :D Potentiaalisesti maailman ylivoimaisesti vaarallisin sähköntuotantomenetlmä arvokkain ja puhtaimmat ja turvallisimmat halvimmat?
apuva.... kuolen nauruun!
en kuolekaan. asia on vakava. ydinvoiman käyttö on saatava loppumaan. jälkeläistemme parhaaksi.
Lista aivan oikein.Tuon hiilivoiman tilalle on osittain tulossa "hyväksyttävä" maakaasu.Pitemmällä aikavälillä siihen tulee myös puulla tuotettava yhteiskäytön energia.
Ydinvoima on tutkitusti turvallisin:
http://www.forbes.com/sites/jamesconca/2012/06/10/energys-deathprint-a-price-always-paid/
Revi siitä.