http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060417110543_uu.shtml
Suomea on mainostettu ja toisin ajoin mainostetaan edelleen korruptio vapaaksi maaksi, ja Suomalaisia rehelliseksi kansaksi!
Näyttää kuitenkin siltä jotta on ihan sama mitä valtion firmaa, taikka kaupungin konttoria, tonkaisee vähänkin syvemmältä, niin aina rosvouksia ja korruptiota löytyy!
Miten lie tämän tenavatähti kataloisen johtaman hallituksen laita on? onko saatu kuinkakin isoja provikoita etelä euroopan yli varojensa eläneiltä sippimailta, sinne kelkotuista tukiasis miljardeista?
Minä olenkin jo tullut siihen tulokseen, jotta Suomessamme ei enään tarvitse jeesustella ja taivastella korruption laajuutta, vaan lahjuslankkutapulien pienuutta ! VALITETTAVASTI!
Late Lapista. SSSS Ry!
PETOS RINKI PALJASTUU TOISENSA PERÄÄN !
46
556
Vastaukset
- Fvadu
Kyllähän se ON niin, että JOTAIN siinä täytyy olla takana. Se, että saammeko me sitä tietää, vai lapsenlapsemme, onkin sitten eri asia.
Ainoa keino heitellä kapuloita näiden rattaisiin on esim äänestää sitä poispotkittua opettajaa sinne eurostoliiton ytimeen. Eli jonkin sellaisen nykymenoa avoimesti vastustavan puolueen listoilta sellaista henkilöä, joka EI ole vielä ollut mukana rakentamassa tätä kuplaa, vaan on YRITTÄNYT hoitaa hommat niinkuin ne PITÄISI hoitaa.
...Halla-Ahoa, Hakkaraista, Soinia ja kumppaneita tarvitaan täällä kotimaassa pitämässä meidän puolta, ne on LIIAN ARVOKKAITA sinne hukattavaks.
...en minä ainakaan muuta keksi. Tai keksiihän sitä vaikka mitä, mutta niistä tulee sit ongelmia itelle.- hyppölä
Ja miten asiat muuttuisi jos persut valitaan valtaan? Tähän asti AINA kun persut pääsee osille, niin asia muuttuu yhtäkkiä hyväksi. Eipä enää kuule moitetta puoluetuesta tai säätiökikkailusta. No raha rauhoittaa, persuja varsinkin.
- Laten valat
Late tuli kuitenkin takaisin laukomaan Late-juttujansa, ISOILLA TIKKUKIRJAIMILLA.
Just viime viikolla Late lupasi, Lapin miehen pyhän valan kautta, että hän ei enää tänne kirjoittele. Koko Suomi-24 saitti on hänen osaltansa historiaa.
Samanlainen karpaasi se oli se toinen hiihtomies, se edesmenneen Myllylän kaveri. Ei senkään Lapin miehen sanaan voinut yhtään luottaa.- Late Lapista.
Minä en ole lupaillut mitään! enkä vastaa Ameeban aivoilla varustettujen perskärpäs feikkieni jokelteluista!
Late Lapista. SSSS Ry! - Ple!
Late Lapista. kirjoitti:
Minä en ole lupaillut mitään! enkä vastaa Ameeban aivoilla varustettujen perskärpäs feikkieni jokelteluista!
Late Lapista. SSSS Ry!Vaikken allekirjoita kaikkea tuumailujasi, niin jotain yhteistä meillä on!
Meitä sensuroidaan, ja aivottomat idiootit vainoavat meitä, ja poistavat kommenttejamme!
Voimia taisteluun idiotismia vastaan!
- alkaako Bilderberg?
Propaganda/sensuuri on iskenyt tähänkin asiapitoisen aloitukseen miinustamisen muodossa. Elämmehän "vapaassa" maassa.)))
- YIT, SKANSKA, NCC
Miten nnämä yhtiöt saa vapaassti toimia näin?
Eikö poliisi nyt tutkikaan rikosta?
eli SUURIMMAN TASON Korruptiota sitten EU-hallituksen jälkeen?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060417110543_uu.shtml
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11634327
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11511921
http://www.vauva.fi/keskustelu/1723305/ketju/tiesitteko_etta_saul_schubakin_isa_on
http://www.adressit.com/vaadin_jyrki_kataisen_erottamista - eruo´+ijh
YIT, SKANSKA, NCC kirjoitti:
Miten nnämä yhtiöt saa vapaassti toimia näin?
Eikö poliisi nyt tutkikaan rikosta?
eli SUURIMMAN TASON Korruptiota sitten EU-hallituksen jälkeen?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013060417110543_uu.shtml
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11634327
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11511921
http://www.vauva.fi/keskustelu/1723305/ketju/tiesitteko_etta_saul_schubakin_isa_on
http://www.adressit.com/vaadin_jyrki_kataisen_erottamistahttp://portti.iltalehti.fi/keskustelu/forumdisplay.php?f=332
- PetosPorukkaJalkapuu
Petosten takana on viher kommari maanpetos joukko Tavja Havosen ja Pavo Arginmäen joholla. Laittakaa nämä päärikolliset kuritushuoneeseen niin maahan palaa rauha,
- ...
...
- late kirjoittaa asia
TÄyttä asiaa tulee Lapin miehetlä jatkuvasti, mutta täällä jotkut korruptio-kenraalit koittaa lytätä totuuden puhujan kuten Soininkin.
Suomessa koruptio on saanut jo niin suuret mittasuhteet että laitkin tehdään hyvä-velijärjestelmän mukaan. Näin kaikki onkin olevinaan "laillista!
Suomiko korruptio-vapaa... HAHHHAHHHAAAAA.....BBBUUUUUUAAAAAAHHHHHHAAAAAAAAHHHHHAAAAAAAA..........))))))))))))))))))- Late Lapista.
JEP jep! Suomessa ei enään tarvitsekaan taivastella ja jeesustella korruption laajuutta, vaan lahjuslankkutapulien pienuutta !
Late Lapista. SSSS Ry!
- RUK koles
Jykä treenasi aluksi Kreikalla seuraavaksi tuhlataan Natoon onneksi meillä veronmaksajia riittää joiden selkänahasta kaikki revitään
- Late Lapista.
YT neuvotteluiden ja irtisanomisten valossa, meillä on kohta huutava pula veronmaksajista! Mites sitten jykä ja jutta turpansa vääntävät?
Saavatko molemmat korkeat EU virat? vaiko jykä vain?
Late Lapista. SSSS Ry!
- Nautakiiliäinen
Panes luetellen muutama suuri paljastus?
- haIIava_hevonen
Late näkyy menneen hiljaiseksi tässä kohtaa.
- Late Lapista.
haIIava_hevonen kirjoitti:
Late näkyy menneen hiljaiseksi tässä kohtaa.
Ei mene hiljaiseksi! Jokainen uutisia seuraava ihminen on saanut tietoa noista kupruista, ja on ihan sama mitä Suomen valtionkin puljua tonkaisee vähänkin syvemmältä niin aina rötösherroja löytyy!
Eduskunta on täynnänsä rosvoavia omien taskujen täyttäjiä, ja hallituksessakin istuu lauma taparikollisia !
Himas skandaalit eivät pysähdy tenavatähti kataloisen ja himasen välisiin kupruihin, on moottorikelkkatehdasta, kääriäistä, suvi lindeniä, ylisaunamäkeä, meriluotoa, kanervaa, soneraa, kreikkaa, portugalia, espanjaa j,n,e!
Muistaako teistä räksyttäjistä kukaan edes rosvo Feirikiä, ukkoa joka huseerasi Suomen valtionpankissa, ja varasti tuntemattoman summan rahaa, ukko oli lastannut setelirahaa valtionpankin holveissa matkalaukullisia pois vietäväksi, kun jäi kiinni rosvouksistaan, ukko tuomittiin virastaan ulos edesvastuuttomana, kukaan ei koskaan saanut tietää kuinka paljon äijä oli kerinnyt rahoja siirtämään omiin jemmoihinsa!
Viimeinen juttu ukosta oli lehdessä kun ukko oli lapsenlapsensa kanssa järvellä ongella !
Suomi on poliittisten ja muiden ammattirosvojen luvattu valtakunta, noin väitin jo vuonna 1994, ja olin oikeassa!
Late Lapista. SSSS Ry!
Late Lapista. SSSS Ry! - Nautakiiliäinen

Late Lapista. SSSS Ry!Himasen tapauksessa ei tapahtunut rikosta, kuten ei Kanervan synttäreilläkään.
Mainitsemaasi Feirikkiä en muista, eikä häntä löydä googlekaan.
Kerro vähän tarkemmin hallituksen taparikollislaumasta. Keitä he ovat ja mitä tehneet?
Mitä Kreikka, Portugali ja Espanja tähän liittyvät?
Kävisit joskus vähän maailmalla tutustumassa muiden maiden käytäntöihin, niin ehkä ymmärtäisit, että miksi kaikki muut maat pitävät Suomea maailman vähiten korruptoituneena maana.
Täällä on lahjomista ehdottaa kahville menoa ja siitä syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta.
Sinä olet kai sen linjan mies, että olisit pannut Petri Salon lusimaan siitä kahville menon ehdottamisesta?
Entä se "lapin laki"? Jossain elokuvassa mies poljettiin suohon, eikä siitä sen enempää seuraamuksia tullut.
Lappi taitaa olla Suomen rikollisin lääni ja siellä on kaikki luvallista, kunhan et jää kiinni.
Poliisikin pakeni itse kairaan kolleegoitaan odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Kuinkahan mahtaa olla oman rehellisyytesi laita? Kuinka tunnollisesti täytät veroilmoituksesi?
Kyllä tuo sinun huutelusi on lapsellista käytöstä aikuiselta mieheltä. Tyhjä tynnyri kolisee? - Ple!
Nautakiiliäinen kirjoitti:
Himasen tapauksessa ei tapahtunut rikosta, kuten ei Kanervan synttäreilläkään.
Mainitsemaasi Feirikkiä en muista, eikä häntä löydä googlekaan.
Kerro vähän tarkemmin hallituksen taparikollislaumasta. Keitä he ovat ja mitä tehneet?
Mitä Kreikka, Portugali ja Espanja tähän liittyvät?
Kävisit joskus vähän maailmalla tutustumassa muiden maiden käytäntöihin, niin ehkä ymmärtäisit, että miksi kaikki muut maat pitävät Suomea maailman vähiten korruptoituneena maana.
Täällä on lahjomista ehdottaa kahville menoa ja siitä syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta.
Sinä olet kai sen linjan mies, että olisit pannut Petri Salon lusimaan siitä kahville menon ehdottamisesta?
Entä se "lapin laki"? Jossain elokuvassa mies poljettiin suohon, eikä siitä sen enempää seuraamuksia tullut.
Lappi taitaa olla Suomen rikollisin lääni ja siellä on kaikki luvallista, kunhan et jää kiinni.
Poliisikin pakeni itse kairaan kolleegoitaan odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Kuinkahan mahtaa olla oman rehellisyytesi laita? Kuinka tunnollisesti täytät veroilmoituksesi?
Kyllä tuo sinun huutelusi on lapsellista käytöstä aikuiselta mieheltä. Tyhjä tynnyri kolisee?Sinun mukaasi kukaan kokoomuslainen ei ole koskaan tehnyt mitään väärää?
- waler
Jokainen verorahoillasi leikkivä kokoomuslainen on syytön
kunnes toisin todistetaan?- Ihana oikeusvaltio
Kyllä. Taivaassa vasta vaan niiden perseet tervataan.
- annetaan kenkää
Kaikki nää finanssi"kriisit" sun muut on vain paskakokkareiden keinottelua....
Ruotsissa moderaatit veti just saman jutun nimittäin. Jykähän kävikin tapaamassa Reinfeldtin mulkkua ja sai ilmeisesti neuvoja tältä.
Kyproksen kusettaja ja rahanpesupankkien "avustukset" sitten? Juttahan niitä asiakirjoja salailikin, väittäen että ne olivat julkisia kassakaapissakin,, sitä sanaa "vakuus" ei niissä papereissa ole vieläkään.... entäpä pankkien nimien salailu "hienotunteisuussyistä"? jo on jumaliste röyhkeää touhuaa, ja kukas muut kuin kokkareet&co takana sun muut sutkit, mut kohta ne laitetaan kantaan se OIKEA vastuunsa. - annetaan ronttosta
Tossa kokkareiden läpinäkyvässä yksityistämis "Toivotalkoo" prosessissa oli sekin hyöty, et myös sdp:n hyväveli/sisko jutut nousee tapetille. SDp on tosi korruptoitunut ja läpimätä puolue kaikkine nepotismi juttuineen.
SDP ja kokkareet ja rkp&vihreät= täystuho ja ihan huuhaa touhua.
Annetaan niille kenkää jo, johan tuo touhu on nähty ja show:t esitetty, ja leitetaan ne vastuunkantoon ja siihen "vastuullisuuteen"... - vastuuta pukkaa pääl
KOkkareet&co ovat saamassa kohta juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin: Kansan vihan päälleen.
Nykyaikana ei enää voi salailla ja käännellä ja väännellä päivänselviä asioita.
Kokkareista on suurin osa rikollisia, ja sen kyllä huomaa, kun vähän katsoo...
Se että kataloinen lahjoitti ystävälleen 700.000€ veronmaksajien varoista totaalisesta humpuukista, on vain pisara meressä siitä, mitä he aikovat tehdä ja osin ovat jo tehneetkin. Kaikki voidaan onneksemme mitätöidä ja leitetaan syylliset vastuuseen.
Mitään syytesuojia on sitten turha hakea, nekin voidaan kumota. Alkaa se oikea vastuunkanto kohta.- Late Lapista.
Mistäs kaivetaan takaisin tenavatähti kataloisen ja tutti jurppilaisen sixpässi hallituksen hukkaamat rahamme ?
Ei mistään kyllä ne rahat ovat olleet ja menneet!
Ja poliittisten pellejen vastuu Suomessa on pelkkä VITSI vain, eikä sitä ole olemassakaan kuin noiden pellejen vaalienalus jutuissa!
Late Lapista. SSSS Ry! - Nautakiiliäinen
Late Lapista. kirjoitti:
Mistäs kaivetaan takaisin tenavatähti kataloisen ja tutti jurppilaisen sixpässi hallituksen hukkaamat rahamme ?
Ei mistään kyllä ne rahat ovat olleet ja menneet!
Ja poliittisten pellejen vastuu Suomessa on pelkkä VITSI vain, eikä sitä ole olemassakaan kuin noiden pellejen vaalienalus jutuissa!
Late Lapista. SSSS Ry!Kokeilin huvikseni googlata "Late Lapista tenavatähti". Tulos 1380 osumaa. Mitä tästä pitäisi päätellä? Luistaako hihna vai onko levysi juuttunut?
Käyttäydyt itse kuin pahainen kakara joka inttää inttämästä päästyään. Et tosin näytä olevan ainoa. Late Lapista. kirjoitti:
Mistäs kaivetaan takaisin tenavatähti kataloisen ja tutti jurppilaisen sixpässi hallituksen hukkaamat rahamme ?
Ei mistään kyllä ne rahat ovat olleet ja menneet!
Ja poliittisten pellejen vastuu Suomessa on pelkkä VITSI vain, eikä sitä ole olemassakaan kuin noiden pellejen vaalienalus jutuissa!
Late Lapista. SSSS Ry!Jos Kreikan tukiaisia tarkoitat, niin ainakaan toistaiseksi ei ole vielä hukanneet veronmaksajien rahoja, mutta asia muuttuu, jos ja kun Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan. Laittomuuteen ovat tosin syyllistyneet jo nyt, koska tukiaiset olivat EU-säännösten vastaisia.
Sinä puolestasi olisit ollut valmis hukkaamaan veronmaksajien rahoja uppoamaisillaan olevalle varustamolle 50 miljoonaa.- Late Lapista.
Kairakettu kirjoitti:
Jos Kreikan tukiaisia tarkoitat, niin ainakaan toistaiseksi ei ole vielä hukanneet veronmaksajien rahoja, mutta asia muuttuu, jos ja kun Kreikka ei pysty maksamaan velkojaan. Laittomuuteen ovat tosin syyllistyneet jo nyt, koska tukiaiset olivat EU-säännösten vastaisia.
Sinä puolestasi olisit ollut valmis hukkaamaan veronmaksajien rahoja uppoamaisillaan olevalle varustamolle 50 miljoonaa.50 miljoonaa olisi ollut pikkuraha sen rinnalla mitä tenavatähti kataloinen ja tutti jurppilainen ovat hukanneet, ja milloin se varustamo on uponnut?
Sehän tilasi miljoona risteilijänsä Ranskasta, ja Suomen telakoilla päästiin YT neuvotteluihin jälleen kerran!
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=velkakello&source=web&cd=1&cad=rja&sqi=2&ved=0CCwQFjAA&url=http://velkakello.fi/&ei=MjbzUaumBqOh4gSl7oGoBQ&usg=AFQjCNF0iY8wb_Df90TGgKqDj0i9Lli2sA
Ja tuon linkin takana on totuus idoliesi "urotöistä"!
Saksi talteen!
Late Lapista. SSSS Ry! Late Lapista. kirjoitti:
50 miljoonaa olisi ollut pikkuraha sen rinnalla mitä tenavatähti kataloinen ja tutti jurppilainen ovat hukanneet, ja milloin se varustamo on uponnut?
Sehän tilasi miljoona risteilijänsä Ranskasta, ja Suomen telakoilla päästiin YT neuvotteluihin jälleen kerran!
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=velkakello&source=web&cd=1&cad=rja&sqi=2&ved=0CCwQFjAA&url=http://velkakello.fi/&ei=MjbzUaumBqOh4gSl7oGoBQ&usg=AFQjCNF0iY8wb_Df90TGgKqDj0i9Lli2sA
Ja tuon linkin takana on totuus idoliesi "urotöistä"!
Saksi talteen!
Late Lapista. SSSS Ry!Velkaantuminen kylläkin alkoi jo kauan sitten, ei tämän hallituksen aikana.
Se telakoiden emoyhtiö on tiettävästi edelleen pahoissa vaikeuksissa ja sinne ne rahat olisivat menneet, eikä niitä sen jälkeen olisi nähty.- Late Lapista.
Kairakettu kirjoitti:
Velkaantuminen kylläkin alkoi jo kauan sitten, ei tämän hallituksen aikana.
Se telakoiden emoyhtiö on tiettävästi edelleen pahoissa vaikeuksissa ja sinne ne rahat olisivat menneet, eikä niitä sen jälkeen olisi nähty."Sinä puolestasi olisit ollut valmis hukkaamaan veronmaksajien rahoja uppoamaisillaan olevalle varustamolle 50 miljoonaa. "
Eläpäs sekoile! Nyt oli kyllä puhe varustamosta!
Late Lapista. SSSS Ry! Late Lapista. kirjoitti:
"Sinä puolestasi olisit ollut valmis hukkaamaan veronmaksajien rahoja uppoamaisillaan olevalle varustamolle 50 miljoonaa. "
Eläpäs sekoile! Nyt oli kyllä puhe varustamosta!
Late Lapista. SSSS Ry!Oma vikasi, jos et heti käsittänyt.
- Late Lapista.
Kairakettu kirjoitti:
Velkaantuminen kylläkin alkoi jo kauan sitten, ei tämän hallituksen aikana.
Se telakoiden emoyhtiö on tiettävästi edelleen pahoissa vaikeuksissa ja sinne ne rahat olisivat menneet, eikä niitä sen jälkeen olisi nähty.http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hallitukselle-ei-heru-luottoa-talousasioissa-edes-omilta/637135/
Kairakettukin siirtyi juuri vähemmistön edustajaksi, edes omat eivät luota tenavatäden johtaman hallituksen toilailuun!
Late Lapista. SSSS Ry! Late Lapista. kirjoitti:
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/hallitukselle-ei-heru-luottoa-talousasioissa-edes-omilta/637135/
Kairakettukin siirtyi juuri vähemmistön edustajaksi, edes omat eivät luota tenavatäden johtaman hallituksen toilailuun!
Late Lapista. SSSS Ry!Ymmärrätkö aina kaiken väärin tyhmyyttäsi, vai tahallasi? Jälkimmäisessä tapauksessa olisit valehtelija ja sinähän et ole omien sanojesi mukaan luikuri, joten kyseessä ei sitten voine olla kuin tuo ensin mainittu?
- ...
Nautakiiliäinen kirjoitti:
Kokeilin huvikseni googlata "Late Lapista tenavatähti". Tulos 1380 osumaa. Mitä tästä pitäisi päätellä? Luistaako hihna vai onko levysi juuttunut?
Käyttäydyt itse kuin pahainen kakara joka inttää inttämästä päästyään. Et tosin näytä olevan ainoa.1400.
- Late Lapista.
Kairakettu kirjoitti:
Ymmärrätkö aina kaiken väärin tyhmyyttäsi, vai tahallasi? Jälkimmäisessä tapauksessa olisit valehtelija ja sinähän et ole omien sanojesi mukaan luikuri, joten kyseessä ei sitten voine olla kuin tuo ensin mainittu?
kairaketulla on tyhmät jutut edelleen, kannattaisi varmaan lähteä jollekin kansanopiston aikuiseksi valmentavalle kurssille !
Late Lapista. SSSS Ry! Late Lapista. kirjoitti:
kairaketulla on tyhmät jutut edelleen, kannattaisi varmaan lähteä jollekin kansanopiston aikuiseksi valmentavalle kurssille !
Late Lapista. SSSS Ry!Voi olla tyhmät jutut, mutta sinulla on vielä tyhmemmät, siinä sinä kyllä voitat minut. Missä kansanopistossa on esimerkiksi aikuiseksi valmentavia kursseja ja minkäs vähemmistön edustajaksi minä muka olisin siirtynyt?
- Late Lapista.
Kairakettu kirjoitti:
Oma vikasi, jos et heti käsittänyt.
"Sinä puolestasi olisit ollut valmis hukkaamaan veronmaksajien rahoja uppoamaisillaan olevalle varustamolle 50 miljoonaa. "
En ole selvä'näkijä !
Late Lapista. SSSS Ry!
- "mummeli""
Late on vaarallinen! Joko olet kattonut valmiiksi mistä anot turvapaikkaa? Senverran kovaa tekstiä olet pistänyt kehiin.
- Late Lapista.
Totuuksia minä vain ole laukonut! Turvanani on kiikarikivääri ja weiderin jousitettu kotivalmentaja, joten en ole suunnitellut siirtyväni piilopirtteihin !
Entinen kuntaministeri hannes manninen uhkasi haastaa minut käräjille puheistani, kehoitin ukkoa laittamaan äkkiä homman vireille, jotta pääsisin oikein tuomareiden ja yleisön edessä sanomaan mitä ajattelen Suomen poliittisista pelleistä! Ei ole haastetta vielä kuulunut vaikka uhkauksesta on jo vuosia !
Late Lapista. SSSS Ry!
- waler helsinki
Late lähetetään Brysseliin kokoomuksen toiveesta,ja "hiljennetään sielä"
Pois silmistä,pois mielestä.
Minäkin olen vaan totuuksia laukonut,mutta ylläpito taitaa olla
välillä erimieltä kanssani.
Oletko late kenties joskus tuntenut samalla tavalla?- Late Lapista.
Sellainen tunne on ollut useastikin, mamuista ja kokoomuksesta täällä ei saa totuuksia esille tuoda, ne jutut poistetaan!
Late Lapista. SSSS Ry!
- Lauri Friman
Lähteenä iljettävämpi ja epäuskottavampi iltapäivälehti iltalehti joten älkää uskoko
- Late Lapista.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2013/08/1787734/hs-ollila-jatti-ilmoittamatta-sijoitusyhtionsa-luxemburgissa
Saisikohan taviksetkin tulkita kaikki ilmoitusvelvollisuutensa omaksi hyväkseen?
Minä olen aina ollut sitä mielipuolta, jotta tuo ollila on erittäin paljon sutkin näköinen ja oloinen ukko, nyt ukko itse paljasti jotta oikeassahan minä olen jälleen ollut!
Late Lapista. SSSS Ry! - Late Lapista.
Iltapäivälehdet kyllä osaavat kirjoittaa tosipohjaisia uutisiakin ! Valheelliset uutiset henkilöistä vie äkkiä vastaavantoimittajan häkkiin !
Late Lapista. SSSS Ry! - "Roska"lehdet
Late Lapista. kirjoitti:
Iltapäivälehdet kyllä osaavat kirjoittaa tosipohjaisia uutisiakin ! Valheelliset uutiset henkilöistä vie äkkiä vastaavantoimittajan häkkiin !
Late Lapista. SSSS Ry!Kansan keskuudessa iltapäivälehdillä on roskalehden maine koska suurin osa iltapäivälehtien jutuista on paskanjauhantaa, mutta kyllä niistä vakavasti otettavia totuuksiakin löytyy, ne pitää vain osata erottaa sieltä roskan keskeltä.
- Late Lapista.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2013/08/1787843/asiantuntija-jorma-ollilan-rikkomus-ei-ole-vakava
Koskapas ne pitkäkenkäiset ovat vakavia rikoksia tehneet? ja jos ovatkin ne kyllä painetaan villaisella hyvävelijärjestön voimin !
Late Lapista. SSSS Ry!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa5913962HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa1982119Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?171585- 1181541
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1251380Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3401290Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101093- 12945
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73876- 99763