Väitetään että valonnopeuteen kiihdyttäminen tuottaisi kappaleelle äärettömän massan joka on mahdotonta ja valonnopeuden saavuttaminen siksi mahdotonta. Mutta kyseessähän on pelkkä todisteeton ad hoc, koska jotta tulokseksi saataisiin äärettömyys on kaavaan syötettävä äärettömyys, ja sitä puolestaan ei voi johtaa mistään.
Väite voi tietenkin olla totta, mutta siitä ei ole sen kummempia todisteita kuin jumalasta tai eldoradosta.
Näin se tiede karsii pois kaikki todistamattomat ja huonosti perustellut oletukset, uskokaas nyt poijjaat...
Väite voi tietenkin olla totta, mutta siitä ei ole sen kummempia todisteita kuin jumalasta tai eldoradosta.
Näin se tiede karsii pois kaikki todistamattomat ja huonosti perustellut oletukset, uskokaas nyt poijjaat...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eikös kuitenkin massan kasvu ole noudattanut teorian mukaista kaavaa vaikkei ole voitu äärettömällä nopeudella testata?
Valonnopeus rajanopeutena on kiistaton tieteellinen fakta. Oikea selitys on vähän monimutkaisempi, mutta noinkin sitä voi havainnollistaa. Toinen on maailmanviivan suunta valonnopeudella. Aika on tuolloin pysähtynyt ja lisäenergiaa ei kappaleeseen saa enää työnnettyä.
Matemaattinen todistus on eksakti, mutta paljon hankalampi.
Voi hyvin olla että mikään ei voi kulkea valoa nopeammin, siitä yksinkertaisesta syystä että valo on nopein luonnossa havaittu asia. Mutta väite ettei massallinen kappale voi saavuttaa valonnopeutta ei perustu mihinkään mitä voisi luonnossa havaita. En siis advokoi valonnopeuden ylittämistä, vaan massallisen kappaleen kykyä saavuttaa 100% valonnopeudesta.
Tässä on mielenkiintoinen yhtymäkohta Parmenideen filosofiaan ja Zenonin paradokseihin. Ajatus että mikään ei voi äärellisessä ajassa kiihtyä valonnopeuteen siksi että kappaleen kyky vastaanottaa energiaa vähenee jatkuvasti kiihtymisen myötä on helppo sisäistää. Mutta aivan samalla logiikalla yhtälöistä ei voi johtaa äärettömyyttä jos niihin syöttää äärellisiä arvoja, äärellinen luku kerrottuna äärellisellä luvulla äärellisen monta kertaa on aina ääretön, kasvun tulkitseminen äärettömyyteen päättyväksi on subjektiivinen oletus...
*äärellinen luku kerrottuna äärellisellä luvulla äärellisen monta kertaa on aina äärellinen
Ymmärrettävä selitys olisi myöskin, että kappale joka kiihtyy valonnopeuteen muuttuu niin raskaaksi että luhistuu mustaksi aukoksi, johon puolestaan on sisäänrakennettu haihtuminen ja siksi ei voida sanoa että mikään kappale voisi saavuttaa valonnopeutta ja pysyä siinä. Mutta näin ei taida kuitenkaan olla?
Suhteellisuusteoria kun ei taida olla yhtä kuin logiikka tai fysiikka filosofiaa, havukka.
Mitä muuten ylipäätään tapahtuu jos kappaleen nopeus ja pakonopeus sen pinnalla ylittävät yhdessä valonnopeuden? Muuttuuko se silloin mustaksi aukoksi, vai rajoittavatko nämä kaksi nopeutta jotenkin toisiaan niin ettei kokonaisuus ylitä valonnopeutta.
No milläpä manuaalisella toiminnolla saan laskimestani ulos äärettömyyden? Anna ihan konkreettinen esimerkki. Tietenkin on mahdollista tehdä algoritmi joka tuottaa äärettömyyden (esim. laske yhteen kaikki luvut väliltä (1)(ei määritelty)) mutta sillä ei ole enää mitään tekemistä fysikaalisen todellisuuden kanssa. Tässä on vähän samanlainen tilanne kuin Maxwellin Demoni -ajatuskokeessa: ratkaisuksi on ehdotettu että demoni kuluttaa energiaa enemmän kuin mitä virtaa systeemissä. Samalla tavoin tietokonealgoritmien tarjoaminen vastaukseksi äärettömyyttä-äärellisestä-ongelmaan (kosmisen mittakaavan ilmainen lounas!) on vain ongelman siirtämistä toiseen sfääriin. Todellisuudessa algoritmin edustamaan kaavaan numeroiden syöttö manuaalisesti vaatii äärettömän ajan, että tulokseksi saataisiin ääretön. (Ei, en aio ilmoittautua koekaniiniksi.)
Hiukkasen voi saada valonnopeuteen jos käytössä on äärettömästi energiaa. Luultavasti koko universumin energia voisi riittää.....
Jos minä ajan polkupyörällä 30km/tunnissa ja katselen taskulampunvalossa eteenpäin niin en kyllä ole toistaiseksi nähnyt tulevaisuuteen ;)
Höpöhöpö, Matematiikassa törmää äärettömyyksiin tämä tuosta. Tutkippa esim. Riemannin zeta-funktiota. Jos pystyt todistamaan Riemannin hypoteesin luvassa on miljoonan dollarin palkkio
http://www.mathworks.se/help/symbolic/zeta.html
http://www.fi.wikipedia.org/wiki/Riemannin_hypoteesi
Säieteoriat ovat pullollaan äärettömyyksiä. Niiden käsittämiseksi ei taida monenkaan innostus riittää.
Ei varmaan ihan tuota tarkoitettu...
Yksi tapa ajatella asiaa on että massalliset ja massattomat hiukkaset asuttavat jo lähtökohtaisesti eri todellisuuden tasoja, eivätkä voi koskaan muuttaa asumaan toistensa tasoille. Edes vaikka mitään Higgsin kenttiä ym. ei olisi olemassa ei massallisesta tulisi massatonta. Näin ajateltuna myös valonnopeuden riippumattomuus havaitsijan liikkeestä on helppo hahmottaa: "havaitsijan" käsite pitää sisällään jo massallisuuden attribuutin. Massaton havaitsija on mahdottomuus. Massalliset kohteet ja valo asuttavat eri todellisuuden tasoja, jotka lomittuvat keskenään sellaisilla tavoilla, että massaton todellisuus näyttää aina samanlaiselta massallisten kappaleiden liikkeestä riippumatta. Massattomat asiat ovat niin kuin platonin ideat tai vastaavat metafysiikan entiteetit. Ne eivät ole subjekteja kuten me, edes samassa mielessä kuin kivi voi olla. Ne ovat jotain primitiivistä, "yhden attribuutin olioita".
Eikös tämän tulkinnan puolesta puhu sekin että kun kappale kulkee 99,99% valonnopeudesta sen aika hidastuu vain suhteessa muihin, hitaampiin kappaleisiin mutta kaikki näyttää ihan normaalilta tälle kappaleelle, mutta heti kun saavutetaan 100% rajapyykki se lakkaa kulkemasta myös subjektille? Näin radikaalia eroa tietyn tason ja vain hieman siitä tasosta eroavan välillä on vaika selittää muuten kuin metafysiikan kautta. Tässä siis metafysiikka risteää fysiikan kanssa käytännössä väistämättä. Massattomat hiukkaset asuttavat ikään kuin kosmoksen ääriviivaa, jonka alapuolella koko muu kosmos on. Ne elävät viivalla, tai pallon pinnalla, yksiulotteisessa tai kaksiulotteisessa tilassa, ja heti kun ollaan vähänkään kolmannessa ulottuvuudessa, niin koko todellisuus muuttuu täysin erilaiseksi. Vain viiva tai pallon pinta on oma todellisuutensa, sen alapuolinen tai sisäinen osa on kokonaan yhtenevää omaa todellisuuttaan, riippumatta ollaanko vain nanometri vai miljardi valovuotta viivasta tai pinnasta eroavalla tasolla.
Voidaan sanoa, että niillä ei ole aikaa, koska niillä ei ole ulottuvuuksia, koska niillä ei ole attribuutteja kuin yksi. Ulottuvuudet kun voidaan käsittää minkä tahansa muuttujien yhteenlaskettuna matriisina. Esimerkiksi värinäöstä puhutaan väriulottuvuuksina. Ihmisen värinäkö on kolmiulotteinen, koiran kaksiulotteinen, lintujen neliulotteinen jne., tappisolujen määrän mukaan. Mutta jos attribuutteja on vain yksi, kuten "väri ilman mitään kappaletta joka on tietyn värinen", sellaisen ilmaisemiseen matemaattisesti ja visuaalisesti ei tarvita mitään matriisia tai ulottuvuuksia. Se asia silloin vain ON. Nollaulotteisena. Silloin olio ei voi kokea mitään muutoksia. Mikään ei ikinä muutu nollaulotteisessa tilassa.
Ja eikö fotoni ole juuri "puhdasta väriä"? Ne ovat väriattribuutti irrotettuna mistään kappaleista, jotka olisivat tietyn värisiä. Ei ole mahdotonta kuvitella että myös kaikille muille abstrakteille ideoille on olemassa vastaavalla tavalla omat "massattomat hiukkasensa" "massattomien asioiden ideamaailmassa".
Suhteellisuusteoriaa voidaan siis pitää vahvana näyttönä vanhaan filosofiseen ongelmaan: värejä on olemassa ilman kappaleita, jotka ovat tietyn värisiä. Siispä muitakin abstraktioita on mahdollisesti ellei todennäköisesti olemassa.
>
Ei. Kyllä se on ihan välttämätön seuraus suhteellisuusteoriasta. Siis jos näin ei olisi, suhteellisuusteoria olisi väärä - etkä ilmeisesti sellaista pysty osoittamaan.
>
On toki: suhteellisuusteoria on varsin hyvin todistettu.
>
Tuskin karsii tuota pois. Vai siis onko Sinulla jokin tieteellinen lähde, jossa tuon on todettu olevan tieteestä poistettava ?
Eikö ?
No, sitähän minäkin, että kyse on taas kerran vaan tyhjästä uskottelusta, johon todellisuudessa ei taida uskoa kukaan.
Asymptootin käsitteen ymmärtäminen saattaisi vähentää ja pienentää aivopieruja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Asymptootti
Ei fysiikassa ole äärettömyyksiä, mutta monen fysikaalisen ilmiön kuvaaja on asymptoottinen. Ääretön on tiukasti matemaattinen käsite, jota ei luonnossa esiinny.
"Kaikki on fysiikkaa. Paitsi matematiikka."
No tässä se taas nähdään mihin tämä tilanne johtaa, kun koululaitos esittää asiat niin kuivasti, että ihmiset eivät halua opiskella fysiikkaa yhtään enempää kuin on pakko vaikka olisivat kiinnostuneitakin fysiikan käsittelemistä asioista, ja sitten lukevat vain jostain huonosta populäärikirjasta yksinkertaistuksen kuten "massa kasvaa äärettömäksi". Jotkut luulevat sitten että sieltä kaavoista ponnahtaa yhtäkkiä äärettömyyssymboli, kun eivät tunne niitä kaavoja, joista tuo yksinkertaistus on johdettu, joissa esiintyy juurikin tuo asymptoottinen regressio, ja siltä pohjalta rupeavat pahimmillaan väittämään koko suhteellisuusteoriaa huuhaaksi.
Tämä tilanne on täysin kestämätön. Sivistysvaltioon tällainen ei kuulu.
Typeryyttä ja siihen liittyvää suuruudenhulluutta ei pysty millän koulutuksella kitkemään väestöstä. Aina tulee löytymään "Savorisia", jotka peruskoulupohjalta laittavat fysiikan täysin uusiksi ja tekevät kaikenteorioitaan. Typeryys on uusiutuva luonnonvara.
Motto: Mitä MINÄ en ymmärrä, ei voi olla myöskään totta.
Haluaisitko haastaa/kiistää suhteellisuusteorian/kvanttimekaniikan? Siinä tapauksessa sinun tulee osata molemmat ja myös uskoa kokeellisesti todettuihin ilmiöihin.