Kansalainen voitti Kelan!

AsianomistajaMM

Vakuutusoikeuden päätöksellä Dnro 3900/2012/3942, 28.11.2013 sitkeä kansalainen sai viimein OIKEUTTA Kelan pitkittämässä sortoasiassa!

Kaikki alkoi vuonna 2009... eli hataraa on "oikeusvaltion" oikeus, kun kansalaisen pitää kynsin hampain taistella ihan perustoimeentuloasiassa: - saadakseen lainmukaisen sairauspäivärahan, SvL 12:3 §.

Mutta, joskus sitkeys palkitaan! Vakuutusoikeuden lainoppineet eivät enää järjestäneet "puoskaripraktiikan" jatko-osastoa, vaan kunnioittivat lääketieteen ja muita faktoja.

Kela hävisi, kärsi rökäletappion. Tavallista >(kiusaamaansa) kansalaista vastaan.
Edessä on noin 11 kuukauden suuruinen taannehtiva sairauspäivärahan suoritus, laskennalliselta ajalta 2009-2010.

Tarinassa on pitkä ja ruma Kelan tuottamusten jatkumo... Ja Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa on tuottamukselliseen laiminlyöntiin liittyvä vahingonkorvauskanne.

Ajatelkaa? Kun hakija jätti vireille 1.10.2009 sairauspäivärahahakemuksen, Kelassa ei tehty MITÄÄN päätöstä edes hakemukseen!

Menettely ei riko vain hyvän hallinnon ja perusoikeuksien asiaa, vaan on tuottamuksellinen virkavelvollisuuden laiminlyönti. Pä'ssinpääkin tietää, että JOKU PÄÄTÖS on aina tehtävä! Että kansalaisen oikeussuojaa ei rikota, jotta tämä voi edetä laillisen muutoksenhaun puitteissa.

No, kun Kela (kahden vuoden pitkityksen perästä...) teki laittoman sv-päivärahapäätöksen syksyllä 2011, ehdottomasti väärän - asia eteni muutoksenhakuun Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan ( = SOMLA).
Siellä jo näkyi vihreää valoa osittain, järkeäkin ja laillisuutta - mutta vasta Vakuutusoikeus uskalsi kunnioittaa LAKIA ja kansalaisen oikeutta...

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Pieni yksityiskohta... KUn tämän päivärahaoikeuden laiminlyönnin ja vahinkojen asiassa istuttiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa 1.11.2013, Kelan lakimies Anitta Holappa koetti leikkiä jotakin kela-ylijumalaa! Sanoi: Ei Kela teille sairauspäivärahaa maksa! Siihen kantaja vastasi:
- Kllä Kela maksaa! Joko hallintopäätöksen perästä, Vakuutusoikeuden jälkeen (= päätös ei vielä näkyvissä...) taikka sitten Kela maksaa vahingonkorvausasiana.

Paikalla olleet muistavat tämän kantajan (MLH) toteamuksen. Ja nyt olisi aika lakimies Holapankin se muistaa. Kela maksaa. Korkojen kanssa.
Aika on sortaa ja kiusata kansalaista, sitten tulee vastuun ja maksun paikka!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/11880476

Linkissä postillaa Kelan lakimiehelle...

Casen kertomus toki jatkuu....

141

3745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AsianomistajaMM

      Tässä linkissä tästä Vakuutusoikeuden asiasta lisää!
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11880476

      Se nyt vain on niin , että Vakuutusoikeus on ylin käsittelypaikka näille etuusasioille. Päätöksestä ei voi valittaa. Ei edes Kela. Sen kiltisti vain tehtävä nyt se päätös, jonka se laiminlöi v 2009 - ja jota vääryyttä se on koettanut juosta pakosalle kaikki nämä vuodet! Päätös on tehtävä, sairauspäiväraha on hakijalle maksettava. Tannehtivasti, noin 11 kk:n suuruinen suoritus.

      Ei auta mikään. Selitysten, valheiden ja lakien vääntämisen aika oli ja meni.

      Aika huvittava seikka on tämä: SvL 8: 4 § säädökseen.
      - Sitten, Sosiaalivakuutuksen muutoksenhakulautakunnan päätös edelleen samaan lainkohtaan.

      - Ja Vakuutusoikeuden ratkaisu? Se perustui IHAN samaan lainkohtaan:
      Sairausvakuutuslaki 8. luku, 4. §.

      Eli kuvakieltä käyttäen: Hakijan oikeudellinen "pää" lyötiin poikki Lain Miekalla, SvL 8:4 § - jopa kaksi kertaa (Kela, SOMLa) mutta...

      Vakuutusoikeus palutti "pään takaisin" ihan samaa Lain Miekkaa käyttäen!

      Tallaisia käänteitä voi tapahtua!!

      Ja siitä ovat kaikki oikeusmoraaliltaan terveet ja tavalliset ihmiset iloisia!

      • AsianomistajaMM

        Tarkennus:

        SvL 8: 4 § säädökseen perustuivat siis:
        * Kelan ratkaisu sairauspäivärahan hylkypäätökseen, ja
        * edelleen SOMLAn vastaava päätös...

        Ja sitten valituksen voittaminen Vakuutusoikeudessa, saman lainkohdan nojalla.

        Kyse ei ole vain lain tulkinnasta! Kelan päättäjä - joku toimistomerkonomi, koetti leikkiä tohtoria, ja tehdä puoskaridiagnoosia...
        Sitten SOMLAssa? Olihan siellä jopa 2 jäsentä viidestä, jotka kunnioittivat laillistettujen lääkärien näkemystä, että hakija oli nivelreuman syystä työkyvytön raskaaseen perushoitajan työhön... mutta kolme harjoitti oman mielensä mukaista "valelääkärin" praktiikkaa, ja jätti laillistettujen lääkärien lausunnot omaan arvoonsa...

        Mutta Vakuutusoikeuden 4 jäsentä ratkaisussa? Ei ristiriitaa...


      • Harris--
        AsianomistajaMM kirjoitti:

        Tarkennus:

        SvL 8: 4 § säädökseen perustuivat siis:
        * Kelan ratkaisu sairauspäivärahan hylkypäätökseen, ja
        * edelleen SOMLAn vastaava päätös...

        Ja sitten valituksen voittaminen Vakuutusoikeudessa, saman lainkohdan nojalla.

        Kyse ei ole vain lain tulkinnasta! Kelan päättäjä - joku toimistomerkonomi, koetti leikkiä tohtoria, ja tehdä puoskaridiagnoosia...
        Sitten SOMLAssa? Olihan siellä jopa 2 jäsentä viidestä, jotka kunnioittivat laillistettujen lääkärien näkemystä, että hakija oli nivelreuman syystä työkyvytön raskaaseen perushoitajan työhön... mutta kolme harjoitti oman mielensä mukaista "valelääkärin" praktiikkaa, ja jätti laillistettujen lääkärien lausunnot omaan arvoonsa...

        Mutta Vakuutusoikeuden 4 jäsentä ratkaisussa? Ei ristiriitaa...

        mitä tästä?
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11880476#comment-65718349


      • rouva Tappinen

      • Sivukatsoja vain
        rouva Tappinen kirjoitti:

        Onnittelut kansalaiselle joka voitti Kelan. Joskus sitkeys, johdonmukaisuus ja rehellisyys palkitaan.

        Muistutus "Ylämummotuomarille" :"Rehelliset ovat tuomionsa ansainneet"

        Olipa hauska kronikka, tällainen...



        ”Juristi” ?
        Eikun turisti...
        turisi ja murisi
        kuin Murre-koira
        - entä jos Tuota purisi...

        Tuomarit vai juomarit?
        Tuomarinvalansa hernerokasta myyvät!
        Sanansa syövät, lain vääräksi vääntävät!
        Oikeusistuimissa oikosenaan,
        Vääryysjakkaroilla! - vääränään...

        Joka likellä kulki, nenänsä korruptiokäryltä sulki...
        Joka joutui Carnifexi-Tuomarin pyövelikoukkuun,
        ja pantiin loukkuun...

        Se tietää, se tietää! Sitä joskus kuunnella sietää...
        Mitä sen on?
        Eikä huppu silmillä kulje,
        eikä suuntansa käskystä sulje...

        Asianajajat, oivat ja rehdit!
        Hyvä!
        Aasinajajat, keljut ja kelmit.
        Kuka olet, mitä lajia?

        Kuka ketään valvoo?
        Ei – he valheen Käärmettä palvoo!
        Ei Oigeus-Gangsteri ”veljiä” petä!
        Ei Oigeus-Aisamies virkakonnaa pulaan jätä!

        Oi, ei anna aihetta! Ei anna aihetta!
        Nuo kolme pientä taikasanaa!
        Ja rötösherrat liejussa makaa...


        (em. totta kuin rotta..)


      • ++++++
        Sivukatsoja vain kirjoitti:

        Olipa hauska kronikka, tällainen...



        ”Juristi” ?
        Eikun turisti...
        turisi ja murisi
        kuin Murre-koira
        - entä jos Tuota purisi...

        Tuomarit vai juomarit?
        Tuomarinvalansa hernerokasta myyvät!
        Sanansa syövät, lain vääräksi vääntävät!
        Oikeusistuimissa oikosenaan,
        Vääryysjakkaroilla! - vääränään...

        Joka likellä kulki, nenänsä korruptiokäryltä sulki...
        Joka joutui Carnifexi-Tuomarin pyövelikoukkuun,
        ja pantiin loukkuun...

        Se tietää, se tietää! Sitä joskus kuunnella sietää...
        Mitä sen on?
        Eikä huppu silmillä kulje,
        eikä suuntansa käskystä sulje...

        Asianajajat, oivat ja rehdit!
        Hyvä!
        Aasinajajat, keljut ja kelmit.
        Kuka olet, mitä lajia?

        Kuka ketään valvoo?
        Ei – he valheen Käärmettä palvoo!
        Ei Oigeus-Gangsteri ”veljiä” petä!
        Ei Oigeus-Aisamies virkakonnaa pulaan jätä!

        Oi, ei anna aihetta! Ei anna aihetta!
        Nuo kolme pientä taikasanaa!
        Ja rötösherrat liejussa makaa...


        (em. totta kuin rotta..)

        OK. Mut tälläkin foorumilla näyttäs olevan sellaisia negatiivisia tyypperjä, jotka koettavat mustata ja mollata tätä, joka voitti Vakuutusoikeudessa. No, se on sitä tuttua suomalaista kateuden lajia!!


      • Matemat.kertaus!
        ++++++ kirjoitti:

        OK. Mut tälläkin foorumilla näyttäs olevan sellaisia negatiivisia tyypperjä, jotka koettavat mustata ja mollata tätä, joka voitti Vakuutusoikeudessa. No, se on sitä tuttua suomalaista kateuden lajia!!

        Joo!!

        Joku nimmari (Näinhän se on) -- kirjoitti täyttä huuhaata täällä toisessa ketjussa.
        Että "MLHIe:n viesittely ylittää täällä jo järjellisen kohtuuden rajan."

        Mihin mahtoi tuon tyypin matematiikka perustua?
        ________________________________
        SUOMi24 tilastoa:

        Oikeudenkäynnit
        429 Keskusteluketjua 1 057 viestiä

        Keskustele oikeudenkäynneistä ja oikeuslaitoksesta
        ________________________________________

        429 keskusteluketjua.

        1057 viestiä...

        Kyllä nyt heitti tosi pahasti suhtellisuustaju, alakoulun matematiikkakin nimmarilla "Näinhän se on:"

        Kun MlHie on kirjoittanut muutaman aloituksen... ja rajallisen määrän viestejä, niin kyllä nimmarin "näinhän se on" pitää mennä uudestaan alakoulun metematiikan kertaukseen!

        Kateuden silmä, kielteisyyden pilaama -- se usein vääristää asiat päälaelleen!


      • Kela kuriin

        Kyllä yksityishenkilö voi valittaa vielä vakuutusoikeuden jälkeenkin. Jos kaikki kotimaiset keinot on käytetty, voi yksityshenkilö valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Yksityinen henkilö voi myös kääntyä Euroopan parlamentin tai komission puoleen. Vuonna 2013 käsiteltiin 27 097 hakemusta muutoslautakunnissa mutta vain 8,5 % "meni läpi". Eli nämä voitaisiin ja pitäisi lähettää Eu tasolle.

        Lisäksi voidaan tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelulla ei voida muuttaa päätöstä, mutta kyllä paljon kanteluita samaa Kelan osastoa kohtaan jonkun poliitikon toimimaan. Erityisesti kun vaalit alkavat lähestyä. Kantelua ei tarvitse tehdä henkilökohtaisest, vaan sen voi tehdä toisen puolesta.

        Kaikki vaan toimeen! Kukaan ei tiedä onko Kelan mielivaltaisuuden seuraava uhri esim. sairastapauksessa.

        Auttakaamme toinen toisiamme verorahoilla kustannettuja laittomuuksia vastaan.


      • aloittajalta
        Kela kuriin kirjoitti:

        Kyllä yksityishenkilö voi valittaa vielä vakuutusoikeuden jälkeenkin. Jos kaikki kotimaiset keinot on käytetty, voi yksityshenkilö valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Yksityinen henkilö voi myös kääntyä Euroopan parlamentin tai komission puoleen. Vuonna 2013 käsiteltiin 27 097 hakemusta muutoslautakunnissa mutta vain 8,5 % "meni läpi". Eli nämä voitaisiin ja pitäisi lähettää Eu tasolle.

        Lisäksi voidaan tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelulla ei voida muuttaa päätöstä, mutta kyllä paljon kanteluita samaa Kelan osastoa kohtaan jonkun poliitikon toimimaan. Erityisesti kun vaalit alkavat lähestyä. Kantelua ei tarvitse tehdä henkilökohtaisest, vaan sen voi tehdä toisen puolesta.

        Kaikki vaan toimeen! Kukaan ei tiedä onko Kelan mielivaltaisuuden seuraava uhri esim. sairastapauksessa.

        Auttakaamme toinen toisiamme verorahoilla kustannettuja laittomuuksia vastaan.

        Hyvä viesti 11.6. -:)

        Kyllä voi valittaa. Eräs valittikin ja sai nimenomaan sairauspäiväraha-asiassa oikeutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa v. 2009.
        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ihmisoikeustuomioistuin antoi Kelalle tuomion oikeusturvan loukkauksesta/1135245354208

        Merkillepantavaa on se, että kun suomaliset lehdet uutisoivat em:sta tuomiosta, Kelalla oli suuri hätä julkisuuskuvastaan! Se kanteli Julkisen sanan neuvostolle, ja tämä taas ( Kelaa kumarrellen) antoi nuhteet viidelle sanomalehdelle! Siis? Kaiken vallankäytön ohessa Kela ryhtyi vapaan uutisoinnin seunsuurihankkeeseen...

        Saivartelua... EIT tuomitsi Suomen valtion, koska valtio vastaa julkisen vallankäytön vahingoista. Mutta, ei mikään "valtio" ollut virheitä tehnyt vaan KELA.
        Se käy ilmi EIT:n päätöksestä. Siinä in lueteltu Kelan väärätä menettelyt.

        Primääri päätös on ollut Kelan, ja seuraavaksi asiaa on käsitellyt SOMLA (Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta).

        Tutustukaa Kelan menettelyihin, v. 2009 kuinka se sai (tutun kaavan mukaan)
        vapaan ja asiallisen mediakeskustelun sammumaan v. 2009. Lehdet vaikenivat, ja vaiti pysyvätkin? Se on toimittajille leivästä kiinni...

        Kaikki eivät ole kuitenkaan sidoksissa tai riippuvaisia. ON tahoja, joilla ei ole menetettävää. Kelan törkeydet ja julmuudet, mielivaltaisuudet, ovat tulossa julki. Kirja: Kansalaiset ja Kelakoneisto tulee puhkomaan sen kasvaneen paiseen, joka Kelan hallinnossa muhii....

        Ollaan käsiv'ällisiä!

        On juuri siten, kuin edellinen viesti päättyy: Julkisilla verovaroilla kustannettu Kelan toiminta, sen räikeät laittomuudet ovat kypsyneet selvitystilaan.

        Miksi? Siksi? Että Kelan asiakaskunta koostuu IHMISISTÄ. Monesti alistetuista, vaiennetuista, väsyneistä byrokatian koneistossa. He eivät jaksa, osaa, eivät löydä tapaa vastustaa Kela-jättiläisen ylivaltaa...

        Mutta, aika tulee raksuttamaan aivan uusia tuulia näissä kuvioissa!

        Siihen saakka: Hyvää kesää ja virkistystä kaikille!

        Aloittaja
        ______________

        Vielä kanteluihin. Kyllä niitäkin voi tehdä ja tehty on, mutta ne yleensä tulevat takaisin: Ei Anna Aihetta! Ja, kanteluilla ei ekonomiset oikeudet yleensä palaudu. Nähty on.

        Sille ajatukselle tsemppiä, että "kaikki toimeen vain"!

        Sanottu on, että pahuutta maailmassa on, koska HYVÄT ihmiset niin usein vaikenevat...


      • Tuttu juttu. Kela ei ole tehtäviensä tasalla ja luulevat hoitavansa asiantuntijalääkärin virkaa syöttämällä potilaasta vääriä/puutteellisia tietoja tietokantaan, josta Kelan sukupuolitautilääkäri toimii sitten puutteellisten (väärennettyjen) asiakirjojen tulkitsijana.


      • ertyty
        AsianomistajaMM kirjoitti:

        Tarkennus:

        SvL 8: 4 § säädökseen perustuivat siis:
        * Kelan ratkaisu sairauspäivärahan hylkypäätökseen, ja
        * edelleen SOMLAn vastaava päätös...

        Ja sitten valituksen voittaminen Vakuutusoikeudessa, saman lainkohdan nojalla.

        Kyse ei ole vain lain tulkinnasta! Kelan päättäjä - joku toimistomerkonomi, koetti leikkiä tohtoria, ja tehdä puoskaridiagnoosia...
        Sitten SOMLAssa? Olihan siellä jopa 2 jäsentä viidestä, jotka kunnioittivat laillistettujen lääkärien näkemystä, että hakija oli nivelreuman syystä työkyvytön raskaaseen perushoitajan työhön... mutta kolme harjoitti oman mielensä mukaista "valelääkärin" praktiikkaa, ja jätti laillistettujen lääkärien lausunnot omaan arvoonsa...

        Mutta Vakuutusoikeuden 4 jäsentä ratkaisussa? Ei ristiriitaa...

        Löytyykö Kelan laittomuuksiin perehtynyttä juristia? Vinkkejä, please.


    • kyllä....

      Kyllä.

      • ........

        ....


    • auts4

      Taidat olla idiootti :-)

      • ++++++

        ettäkö auts4 olisi idioootti? Tsemppiä!

        :-) : -(


      • Kelan kyykyttämät
        ++++++ kirjoitti:

        ettäkö auts4 olisi idioootti? Tsemppiä!

        :-) : -(

        Tietäsittepä miten idioottimaisen tason juttuja Kela on koettanut viime aikoina tehtailla, että pääsisi luikertelmaan vastuusta, Vakuutusoikeuden lainvoimaisen päätöksen velvoitteesta suorittaa laiminlyöty (2009-2010) sairauspäiväraha!

        Ette uskoisi?

        Mutta pian tulee aika laajalle julkisuuspaketille, dokumenteille.

        Kansalaisten hyväuskoisuus virkamiesten oikeisiin menettelyihin kun on se, jonka nojalla Kela suorastaan rikollisin tavoin sortaa, ryöstää, kiusaa ihmisiä!

        Nyt ON AIKA, että Kelan rötöspimento nousee julkiseen keskusteluun.


      • ei vaikene...
        Kelan kyykyttämät kirjoitti:

        Tietäsittepä miten idioottimaisen tason juttuja Kela on koettanut viime aikoina tehtailla, että pääsisi luikertelmaan vastuusta, Vakuutusoikeuden lainvoimaisen päätöksen velvoitteesta suorittaa laiminlyöty (2009-2010) sairauspäiväraha!

        Ette uskoisi?

        Mutta pian tulee aika laajalle julkisuuspaketille, dokumenteille.

        Kansalaisten hyväuskoisuus virkamiesten oikeisiin menettelyihin kun on se, jonka nojalla Kela suorastaan rikollisin tavoin sortaa, ryöstää, kiusaa ihmisiä!

        Nyt ON AIKA, että Kelan rötöspimento nousee julkiseen keskusteluun.

        KELA-kiusaaminen
         
        Kuten suuri osa kansalaisista tietää ja on tullut toteamaan, Kela on kuin valtio valtiossa. Se useinkin viis veisaa laillisista säädöksistä! Sen harmaissa huoneissa jyllää villin viidakon itse valitut säädökset... joita sumeilematta sovelletaan. Aina kun niin tahdotaan, ja jos se on Kelan etujen mukaista? Jos siitä säästöä syntyy?
        Kelan konttorirotat harjoittavat Puoskari-Praktiikkaa. He tekevät laittomia ”diagnooseja”, merkonomi-malliin! He ovat unohtaneet, että vain laillistetut lääkärit saavat tehdä diagnooseja... He pitävät pilkkanaan näitä oikeiden ammattilääkäreiden lausuntoja. Kelassa on vallalla kattava valelääkäri-toiminta. Haamulääkäriverkosto. Iljettävä ja laiton. Siitä syystä monen kansalaisen oikeus ja asema on ajettu maan rakoon!

        Entä muuta? Vääriä päätöksiä, kadonneita asiakirjoja, tumpelointia. Toki tekevälle saattaa vahingossa saattaa työtapaturma syntyä? Eihän täydellisyyttä ole vielä keksitty? Mutta kaikissa niissä tapauksissa, joissa näkyy mm. tuottamuksellinen huolimattomuus, virkavirhe, laiminlyönti? Ja jopa virkarikosten jatkettu näyttö? ( = Kuten esimerkki-casessa.)  - Mitä näistä? Kela on kuin Kivi-Kunkku. Se ei liikahdakaan...

        Täysin julkeaa ja törkeää on se, ettei Kelassa löydy edes tervettä järkeä, saati aloitetta korjata virheitä! Kela valitsee Kela-kiusaamisen, jota se valtansa avulla pönkittää! Kelan tuottamusten ja virkarikosten uhri pannaan koekaniiniksi? Mutta aina ei AIKA ratkaise asioita! Kiusaamisen pitkitykselläkään ei aina tule toivottua finaalia.
        Lopuksi kiusaaja itse on kulisseissa, katseltavana. Saamassa sen bonuksen, jonka omilla toimilla on tilannut...Tällä sivulla siis esimerkkitapauksia. Ensimmäiseksi juuri (syystä) ajankohtainen tapaus. Kela-kiusaamisesta...
         
        KolmiKeppiKiusaamisen koekaniini, viisi vuotta!

        Yksi ”kiusaamiskeppi” - Kela!






        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kela-kiusaaminen


        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kolmikeppikiusaaminen
        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/karajakiusaaminen


      • Samaa laittomuutta
        ei vaikene... kirjoitti:

        KELA-kiusaaminen
         
        Kuten suuri osa kansalaisista tietää ja on tullut toteamaan, Kela on kuin valtio valtiossa. Se useinkin viis veisaa laillisista säädöksistä! Sen harmaissa huoneissa jyllää villin viidakon itse valitut säädökset... joita sumeilematta sovelletaan. Aina kun niin tahdotaan, ja jos se on Kelan etujen mukaista? Jos siitä säästöä syntyy?
        Kelan konttorirotat harjoittavat Puoskari-Praktiikkaa. He tekevät laittomia ”diagnooseja”, merkonomi-malliin! He ovat unohtaneet, että vain laillistetut lääkärit saavat tehdä diagnooseja... He pitävät pilkkanaan näitä oikeiden ammattilääkäreiden lausuntoja. Kelassa on vallalla kattava valelääkäri-toiminta. Haamulääkäriverkosto. Iljettävä ja laiton. Siitä syystä monen kansalaisen oikeus ja asema on ajettu maan rakoon!

        Entä muuta? Vääriä päätöksiä, kadonneita asiakirjoja, tumpelointia. Toki tekevälle saattaa vahingossa saattaa työtapaturma syntyä? Eihän täydellisyyttä ole vielä keksitty? Mutta kaikissa niissä tapauksissa, joissa näkyy mm. tuottamuksellinen huolimattomuus, virkavirhe, laiminlyönti? Ja jopa virkarikosten jatkettu näyttö? ( = Kuten esimerkki-casessa.)  - Mitä näistä? Kela on kuin Kivi-Kunkku. Se ei liikahdakaan...

        Täysin julkeaa ja törkeää on se, ettei Kelassa löydy edes tervettä järkeä, saati aloitetta korjata virheitä! Kela valitsee Kela-kiusaamisen, jota se valtansa avulla pönkittää! Kelan tuottamusten ja virkarikosten uhri pannaan koekaniiniksi? Mutta aina ei AIKA ratkaise asioita! Kiusaamisen pitkitykselläkään ei aina tule toivottua finaalia.
        Lopuksi kiusaaja itse on kulisseissa, katseltavana. Saamassa sen bonuksen, jonka omilla toimilla on tilannut...Tällä sivulla siis esimerkkitapauksia. Ensimmäiseksi juuri (syystä) ajankohtainen tapaus. Kela-kiusaamisesta...
         
        KolmiKeppiKiusaamisen koekaniini, viisi vuotta!

        Yksi ”kiusaamiskeppi” - Kela!






        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kela-kiusaaminen


        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kolmikeppikiusaaminen
        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/karajakiusaaminen

        Kela on jo saanut tuomion Ihmisoikeustuomioistuimessa vuonna 2009.

        Lisää aiheesta:
        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ihmisoikeustuomioistuin antoi Kelalle tuomion oikeusturvan loukkauksesta/11352453542

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/7105278


    • Sitä vaan jotta noin

      Kelan tukiaisissa (jotka perustuu työkyvyttömyyteen) hylkypäätyöksen perusteena on AINA vakuutuslääkärin mielipide.

      Hakemusta ei koskaan hylkää omalla mielipiteellä hakijan terveydentilasta hakemuksen käsittelijä (merkonomi/yo-sellainen/ekonomi/sosionomi/farmaseutti/sairaanhoitaja/tradenomi tms.)

      Edellämainittujen nimi tulee päätökseen, mutta arvion terveydentilasta tekee vakuutuslääkäri. Tämän luulisi olevan kaikkien tiedossa. Näin tapahtuu yksityistenkin vakuutusyhtiöiden ja eläkelaitosten puolella.

      • Älä Alistu!!

        No, pitää nähdä vaivaa, että tuollaiset puoskaroinnit saadaan lailliseen ruotuun!
        Ei se valittamalla parane, eikä alistumalla, eikä voivottelulla!

        Vaan näkemällä vaivaa!!


    • Maa on niin kaunis

      Mikäli tämä palsta näyttäisi osan kirjoittajan IP-osoitteesta, näkyisi hyvin keskustelu itsensä kanssa ja omien mielipiteiden kehuminen. Käsialasta se nytkin paljastuu ...

      • Ei auta!!!

        Maa on mikä on...

        Taas on sensuurikytät työssään!

        Täällä saa kesksutella kaikki virtuaalihaamut keskenään, taikka olla hiljaa...

        Mutta lukemisen pakkoa ei ole! Eikä tämä ole mikään selvännäkijöiden palsta, pitää mennä tekemään analyysejä muualle...

        Kaikkein viisainta on, että jos käsiala-anelyysejä harrastaa, ja koettaa laittomasti estää jonkun sananvapautta, kytätä jopa IP -osoitteita, niin

        kerää isomman porukan! Niitä ip-osoitteita kun on niin mieletön määrä suomi24: ssä ja muuallakin, ettei
        "maa on niin kaunis" nimmarille työttömyyttä tule!!!

        Saat tehdä kellon ympäri töitä, 7 pv viikossa, 365 päivää, etkä sittenkään rassu pääse tavoitteeseen? Siis? Että onnistuisit pysäyttämään Isojen Pyörien raksutusta....


      • Päätöksen vastuu
        Ei auta!!! kirjoitti:

        Maa on mikä on...

        Taas on sensuurikytät työssään!

        Täällä saa kesksutella kaikki virtuaalihaamut keskenään, taikka olla hiljaa...

        Mutta lukemisen pakkoa ei ole! Eikä tämä ole mikään selvännäkijöiden palsta, pitää mennä tekemään analyysejä muualle...

        Kaikkein viisainta on, että jos käsiala-anelyysejä harrastaa, ja koettaa laittomasti estää jonkun sananvapautta, kytätä jopa IP -osoitteita, niin

        kerää isomman porukan! Niitä ip-osoitteita kun on niin mieletön määrä suomi24: ssä ja muuallakin, ettei
        "maa on niin kaunis" nimmarille työttömyyttä tule!!!

        Saat tehdä kellon ympäri töitä, 7 pv viikossa, 365 päivää, etkä sittenkään rassu pääse tavoitteeseen? Siis? Että onnistuisit pysäyttämään Isojen Pyörien raksutusta....

        Siitä vaan jotta

        nimmarille:

        Se, Kelan käsittelijä, jonka nimi päätöksissä lukee, VASTAA päätöksestä.
        Jos Kelan lääkäri olisi asiassa mukana, sen lääkärin nimi ja kannanotto olisi näkyvissä.

        TOTUUS on, että Kelan käsittleijät: merkonomit, juristit (kuten 1.10.2009 Hämeenlinnan Kelan johtaja Toni Juselius) ovat virkavastuussa, eivätkä he voi vedota mihinkään haamulääkäriin. Allekirjoitetulla päätöksellä he vastaavat sisällön lainmukaisuudesta...

        Eli, turhaa on koettaa puolustella Kelan laittomia mielivalta-asioita!


      • On aika vastuun!
        Päätöksen vastuu kirjoitti:

        Siitä vaan jotta

        nimmarille:

        Se, Kelan käsittelijä, jonka nimi päätöksissä lukee, VASTAA päätöksestä.
        Jos Kelan lääkäri olisi asiassa mukana, sen lääkärin nimi ja kannanotto olisi näkyvissä.

        TOTUUS on, että Kelan käsittleijät: merkonomit, juristit (kuten 1.10.2009 Hämeenlinnan Kelan johtaja Toni Juselius) ovat virkavastuussa, eivätkä he voi vedota mihinkään haamulääkäriin. Allekirjoitetulla päätöksellä he vastaavat sisällön lainmukaisuudesta...

        Eli, turhaa on koettaa puolustella Kelan laittomia mielivalta-asioita!

        Kela toimii kuin mikäkin Ukko-ylijumala! Asettuu rettelöimään joka Vakuutusoikeuden lainvoimaista tuomiota vastaan...

        Eli tässä se näkyy, se ylimielisyys, mielivalta, Kelan rikollinen vallankäyttö!
        Rikosvälineenä ovat: hallintovallan väärinkäyttö, lakien mielivaltainen sovellus,
        puoskariparaktiikka-touhut ( = laillistettujen lääkärien pätevien diagnoosien romuttamiset, jne!).



        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kela-kiusaaminen

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kelan-rotospaketti-2009-2014


      • Kivien kerääminen
        On aika vastuun! kirjoitti:

        Kela toimii kuin mikäkin Ukko-ylijumala! Asettuu rettelöimään joka Vakuutusoikeuden lainvoimaista tuomiota vastaan...

        Eli tässä se näkyy, se ylimielisyys, mielivalta, Kelan rikollinen vallankäyttö!
        Rikosvälineenä ovat: hallintovallan väärinkäyttö, lakien mielivaltainen sovellus,
        puoskariparaktiikka-touhut ( = laillistettujen lääkärien pätevien diagnoosien romuttamiset, jne!).



        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kela-kiusaaminen

        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kelan-rotospaketti-2009-2014

        Kela kasvattaa kyllä kovasti seikkoja, joista ei pääse pakoon, julkista katselua!
        http://www.adressit.com/kelan_laittomuuksille_loppu

        Mutta aika aikaa kutakin! Pää tulee AINA lopuksi vetävän käteen...


    • sitä vaan jotta noin

      Kelan lääkärit ei allekirjoita koskaan päätöksiä. Tarkista Kelasta jos et asiaa ymmärrä...

      Eikä myöskään muissa eläkelaitoksissa.Vai onko joku nähnyt eläkepäätöksissä lääkärin allekirjoituksen. Haloooooooo

      • Laillistetut lääkäri

        Kyllä tuon seikan nyt jokainen normaali kansalainen tietää! Ei sitä tarvitsee vaahdota Haloooooooo

        Mutta silti lääkärit käyttävät päätösten takana harmaan eminenssin valtaa,
        - ja käsittleijät pimittävät nämä seikat! Sellaista päätös-ja hallintovaltaa ei saisi olla oikeusvaltiossa!

        Jokainen valtaa käyttävä,. olkoon lailllisuusvalta, hallintovalta taikka lääketieteen legaali valta - KAIKKIEN nimet pitää tulla esille.

        Mitään "haamulääkäreitä" saatikka Kelan Puoskari-Praktiikan valelääkäreitä emme tarvitse! KUn Kelan päätöksessä lukee käsittelijän NIMI, ja hän mm. lausuu: Teitä pidetään työkykyisenä, terveenä.... EIKÄ päätös sisällä sitä tietoa, KUKA lääkäri tuon diagnoosin on tehnyt,
        - silloin käsittelijä omalla nimellään vastaa tästä (esim. väärästä) ja laittomasta "diagnoosista".

        Omalla nimellään on vastuussa. Ja Kela tämän puoskaritohtorin työnantajana vastaa vahingosta, jos omatekoinen diagnoosi jatkossa osoittautuu humpuukiksi...

        Tämä hämäräheikki-miesten puoskarointi kulissien takana on asia, joka vaatii ehdotonta korjausta, oikeusvaltiossa.

        Kansalaisilla on oikeus tietää kaikki ne OIKEAT henkilöt, jotka ovat päätöksiin osallistuneet. Onko ollut "valelääkäreitä" - vai oikeita? Vai ovatko Kelan toimistomerkonomit, juristit, jne sepittäneet omien korviensa välistä taudinmäärityksiä!

        Mutta, tähänkin epäkohtaan tulemme tulevaisuudessa saamaan korjausta!!!


    • Lustori Pattinen

      Korjaus tulee eduskunnan kautta, jos tulee. Lakeja muuttamalla.

      Ei koskaan Suoli24 jne palstan kautta.

      Kelan merkonoomit jne saa kenkää, jos tekevät työnantajan näkökulmasta
      virheellisiä päätöksiä. Päätös ei ole virheellinen, jos vakuutuslääkäri esitää
      hylkyä. Vakuutuslääketiede ja hoitolääketiede on edelleen eri asioita. Tämän voi eduskunta muuttaa- halutessaan. Ei lakien toimeenpanija Kansanelätyslaitos.

      • Kyllä tulee uutista!

        joo... tietäsittepä sen lihan kelan rikos-kertomusnäytelmän, jota nyt tutkitaan!!!


      • Pää vetävän käteen!
        Kyllä tulee uutista! kirjoitti:

        joo... tietäsittepä sen lihan kelan rikos-kertomusnäytelmän, jota nyt tutkitaan!!!

        Kela joutui ulosottoon!!!



        Totta vai satua? Ikävä kyllä, täyttä faktaa... Miten Kela-parka näin huonosti asiansa pelasi?
        Ja miksi kansalaisen täytyy vaatia lainmukaisia, Vakuutusoikeuden lainvoimaisen päätöksen oikeuttamia etuuksiaan ulosoton kautta! ( = Päätös 28.11.2013, Dnro 3900/2112/3942)
        Taitaa olla eka kerta Kelan hallintovallan käytön historiassa, että se on pakkotäytäntöönpanon tilassa? Mutta kerta se on ensimmäinen!
        Tämä viesti ei siis ole virtuaaliväen vitsiä! Kelan täydellisestä rikospaketista 2009-2014 voi vapaasti lukea...
        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kelan-rikospaketti-2009-2014
        http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/
        http://www.adressit.com/keskustelu/83360

        Mutta ei Kela kai konkurssissa ole? Vielä jää rahaa, kun se maksaa 273 päivää ( vahingon mukaan lähes 5 vuoden viivästyskorot...)

        Lue ja ihmettele? Kelakoneiston koukeroita?


    • 123456476879494

      Toi Dnro on tosi oleellinen tieto tässä keskustelussa. Onnea ja menestystä Kansalaisen taistoon yhteiskuntaa vastaan :)

      • Rötökset vastuuseen

        OIKAISU

        Joo... fonttivirheitä tulee kun kirjoittaa suhteellisen paljon tekstejä. Eikä tekstikorjaus korjaa numeroita!

        Vakuutusoikeuden lainvoimainen päätös siis, 28.11.2013 / Dnro 3900/2012/3942

        Oikea Diaarinumero on kyllä esillä noi 99 % teksteissä, mm. blogissa:http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/kelan-rikospaketti-
        2009-2014

        Sattuuhan näitä! Lehdistössäkin joka päivä. Kiitos nimmarille huomautuksesta!

        Mutta, oikaisua vaatii myös lause:
        "Onnea ja menestystä Kansalaisen taistoon yhteiskuntaa vastaan :) "

        Kyseessä ei ole kansalaisen taisto yhteiskuntaa vastaan! Vaan taisto yhteiskunnan mätäpesäkkeitä vastaan. Sanan miekalla, totuuden suolaa heittäen. Oikein toimiva "yhteiskunta" saa olla ihan rauhassa!

        :))


    • aijaa.kom

      Onko nuo nimeltä mainitut työläiset tuomittu oikeudessa, kun nimität heitä rikollisisksi ?

      Asioihin on vaikeaa ottaa kantaa, kun asiakirjat eivät ole julkisesti nähtävillä jossain kuvapalvelussa.

      • Pysy asiassa!

        aijaa.kom

        Onko lukutaaito hukassa?

        Asiaa on kirjoitettu Kelan (kirjallisesti) näytetyistä rötös-ja rikosasioista. Niistä saa julkisesti kirjoittaa. Mediat ovat tulvillaan kaikkea "epäilyä" maan ja taivaan väliltä, kun oikeusprosesseja ruoditaan!

        Etkä ole sattunut lukemaan?

        A) Rikosepäily - asia - on ihan toinen juttu kuin
        B) Julkinen väite "rikollisesta" ...

        Ne ovat kaksi eri asiaa.

        A) Epäilyjä, asioita, näyttöjä saa kirjoittaa....
        B) Syytteen nostaminen kuuluu viralliselle syyttäjäjälle, ja /tai
        myös asianomistajan ajaman rikosasian puitteissa kansalaiselle itselleen.
        (Ole hyvä ja tutustu...)

        C) Rikoksesta epäillyt ovat EPÄILTYJÄ niin kauan kuin toisin osoitetaan.
        Epäillyt eivä vapaudu epäilyistä, kun näyttö on täysi.

        D) Mutta jos epäillyt löytävät itsensä rikosepäilyjen yhteydessä, niin he voivat

        D.1. Mennä ilmoittautumaan syyttäjälle, poliisille...
        D.2. He voivat vaatia itselleen syytettä ja rangaistusta...
        D.3. He voivat myös ryhtyä korjaamaan rikollisin keinoin todistettuja tekojaan...

        D.4. Niin kauan kuin kukaan ei ole syytettä virallisesta nostanut, he ovat ja pysyvät epäiltyjen leirissä....

        Aijaa.kom

        Sinun ei ollenkaan tarvitse ottaa kantaa!

        Mutta voit lopettaa valheiden kirjoittamisen siitä, että
        "jotakuta olisi nimitetty rikolliseksi".

        Ja kun kirjoitat: esitä todiste: mitä, missä, milloin, kuka...


      • Julkista asiaa
        Pysy asiassa! kirjoitti:

        aijaa.kom

        Onko lukutaaito hukassa?

        Asiaa on kirjoitettu Kelan (kirjallisesti) näytetyistä rötös-ja rikosasioista. Niistä saa julkisesti kirjoittaa. Mediat ovat tulvillaan kaikkea "epäilyä" maan ja taivaan väliltä, kun oikeusprosesseja ruoditaan!

        Etkä ole sattunut lukemaan?

        A) Rikosepäily - asia - on ihan toinen juttu kuin
        B) Julkinen väite "rikollisesta" ...

        Ne ovat kaksi eri asiaa.

        A) Epäilyjä, asioita, näyttöjä saa kirjoittaa....
        B) Syytteen nostaminen kuuluu viralliselle syyttäjäjälle, ja /tai
        myös asianomistajan ajaman rikosasian puitteissa kansalaiselle itselleen.
        (Ole hyvä ja tutustu...)

        C) Rikoksesta epäillyt ovat EPÄILTYJÄ niin kauan kuin toisin osoitetaan.
        Epäillyt eivä vapaudu epäilyistä, kun näyttö on täysi.

        D) Mutta jos epäillyt löytävät itsensä rikosepäilyjen yhteydessä, niin he voivat

        D.1. Mennä ilmoittautumaan syyttäjälle, poliisille...
        D.2. He voivat vaatia itselleen syytettä ja rangaistusta...
        D.3. He voivat myös ryhtyä korjaamaan rikollisin keinoin todistettuja tekojaan...

        D.4. Niin kauan kuin kukaan ei ole syytettä virallisesta nostanut, he ovat ja pysyvät epäiltyjen leirissä....

        Aijaa.kom

        Sinun ei ollenkaan tarvitse ottaa kantaa!

        Mutta voit lopettaa valheiden kirjoittamisen siitä, että
        "jotakuta olisi nimitetty rikolliseksi".

        Ja kun kirjoitat: esitä todiste: mitä, missä, milloin, kuka...

        Aijaa.kom

        tuntuu olevan tosi pihalla!

        Julkisen vallankäytön asioista (koskee myös Kelaa) - saa asianosainen ihan JULKISESTI kirjoittaa!

        Me emme ole pohjoiskoreassa, kiinassa, jne. jossa kansalaisilta on otettu pois ihmisoikeuksien mukaiset perusoikeudet:
        - sanan-, ilmaisun- ja mielipiteen vapaus!

        Suomi on toistaiseksi (?) oikeusvaltioiden piiriin kuuluva maa, jossa
        em:t ihmis-ja perusoikeudet ovat voimassa!

        Julkinen vallankäyttö on julkisen kritiikin alaista.

        Kelankin menettelyistä saa ihan JULKISESTI siis kirjoittaa!

        Ja jos joku Kelassa ottaa "herneitä nenäänsä" niin varmistukoon ettei ne "herneet" olleet ihan omasta rötöspussistä peräisin!!

        Että, pysytään siis oikeuvaltion tasolla!

        Jokainen tilaa itselleen sen maineen, jonka menettelyillään tilaa....

        Pitää mennä peilin eteen.

        :)


    • Samassa veneessä

      Jotkun jankuttajat täällä vähättelevät ja halveksivat sitä tiukkaa ottelua, jota Eräs Kansalainen on pantu kestämään kelakoneiston edessä! Mutta toki on PALJOn ihmisiä, jotka arvostavat sitä, että Joku ei lusmuile Kelakoneiston edessä...

      ERäs sanoi eilen, siksikö se Kela ei tahdo sinulle maksaa, mitä Vakutuusoikeuden tuomiossa on määrätty, että Kelan rahat ovat jumissa??
      Näin.

      http://yle.fi/uutiset/laakarien_palkat_jumissa_reuman_konkurssissa__kelan_valitus_jatkaa_neljan_vuoden_piinaa/7125212

      Kela on hukannut rahojaan Reumasairaalan taholle, mm. ja käy nyt oikeutta saadakseen konkurissipesästä jotakin hampaisiinsa.

      Ja tässä eivät kuulu tavallisten ihmisten ääni! Lääkärit joilla on maksamattomia palkkasaatavia samasta konkurssipesästä, jo neljä vuotta odotettuja! Ne lääkärit saavat vain odottaa jopa 3-4- vuotta lisää! Siksi, että Kela valittaa Päijät-Hämeen KäO:n tuomiosta.

      Näin se Kela osaa pelata!

    • Tuplauuno

      Upeeta itsensä kanssa kommentointia.

      • tuplapotti

        Tuplauunoko se siis kehuu:
        "upeeta itsensä kanssa kommentointia"...

        Eihän täällä näytä kukaan Tuplauunon kanssa puhuvan?
        Siis puhuu itsensä kans, vai?

        Upeeta!


      • kaikenlaista
        tuplapotti kirjoitti:

        Tuplauunoko se siis kehuu:
        "upeeta itsensä kanssa kommentointia"...

        Eihän täällä näytä kukaan Tuplauunon kanssa puhuvan?
        Siis puhuu itsensä kans, vai?

        Upeeta!

        Komppaan Tuplauunoa tälläkin palstalla. Ei siis puhu pelkästään itsensä kanssa niin kuin eräs.


      • Uunojutut
        kaikenlaista kirjoitti:

        Komppaan Tuplauunoa tälläkin palstalla. Ei siis puhu pelkästään itsensä kanssa niin kuin eräs.

        Tuplauunolla ei täällä mitään asiaa esillä!
        Ja höpisee vain omien korvien välistä, itsensä kanssa!

        Mutta, kukin saa hölmöillä tyylillään...


    • Mørkö

      Kelassa kuten kaikissa kunnan ja valtion virastoissa päätöksenteon lähtökohta on se että kaikissa tehdyissä päätöksissä toteutuu absoluuttinen oikeus aina ja joka kerralla. Tästä seurauksena on se että tehtyä päätöstä ei tarkastella sen suhteen josko päätös voisi olla virheellinen. Valitustilanteissa hakemalla haetaan ja pyritään löytämään lisää perusteita tehdyn päätöksen perustelemiseksi.

      Niissä harvoissa tapauksissa joissa kansalainen pitkän taistelun jälkeen saa oikeutta virheellisen päätöksen tehnyttä ja virheellistä päätöstä vusoein ajan puoltanutta virastoa kohtaan oikeus ja kohtuus olisi tuomita virheellisen päätöksen tehnyt virasto/virkailijat rangaistukseen. Nykyisellään kun virheellisen päätöksen puolustamisesta ei koidu sanktiota missään tapauksessa, viraston kannattaa jo ihan lähtökohtaisesti kiistää kaikki oikeisuvaateet ja pitää päätöksiä erehtymättöminä.

    • 167-176

      @Mørkö
      Juuri noin. Viranomaisten virheenkäsittely on todella ihmeellistä. Tehdään valittajasta syyllinen totuudesta välittämättä asioita vääristelemällä ja jopa valehtelemalla oikeudelle.
      Helppohan noin on toimia kun virkavastuu ei toimi huonostikkaan tällaisessa epäoikeusvaltiossa. Itse asian saa joksus korjattua mutta virasto ei joudu vastuuseen vaikka olis kohdellut jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä laittomasti.

      • Mørkö

        Surullisin viimeaikainen tapaus on huumepoliisi. Miestä ei saada tuomituksi, vaikka näyttöjä alkaa olla. Epäiltynä Aarniolle juoksee puoli palkkaa vankilassa, nähtävästi maailman tappiin asti.

        Toinen ikävä tapaus on Valviran hele-vetin kallispalkkaisten virkamiesten laiminllönnit valelääkäritapauksessa. Valvira oli saanut useampia ilmiantoja ja tutkintapyyntöjä valelääkäriksi epäillystä. Virkamiehet eivät tutkineet epäilyjä. Raastuvassa tuomio oli sakkoja virkavirheestä. Hovissa rangaistus loivennettiin moitteiksi. Virkavelvollisuuden laiminlyömisestä seurauksena oli hovioikeuden kolminkertainen hyi. Satojen, kenties tuhansien ihmisten hengellä leikkimisestä. Pitäisi itsekin hakeutua arvauskeskukseen venäjänkieltä osaamattomana "Moskovan lääkärinä".

        Mørkölläkin on valitusta vetämässä. Käsittelyaika-arvio 1 vuosi. Hitaita, niin kovin hitaita ovat herrojen kiireet.


    • Liisa Ihmemaassa

      Vettyvätkö silmäsi vauhdin hurmasta; mörkö? Raha rastkaisee, raha ratkaisee, huolesi on kohdistunut Aarnion rahatilanteen pohdintaan. Aarnion syytteitten kirjoittamiseenkin on varattu koko tämä kuukausi. Kaipa nokka vähän aikaa tuhisee, ennenkuin tuomio saadaan aikaiseksi.

    • Aloittajalta

      Erityisesti Kelassa vallitsee ns. omien säädösten käytäntö. Syykin on selvä:
      - Suomessa virkamies joutuu aniharvoin vastuuseen. Suomessa on toimimaton laillisuusvalvonta - ja vastuu. Siksi mennään siitä mistä "aita on matalin".

      Se menettelypaketti, josta tämän ketjun aloitus - sisältää viiden vuoden ajalta useita sellaisia (kirjallisia, dokumentoituja) näyttöjä, joissa rikoslain 40 luvun mukaisia tunnsumerkistöjä virkavelvollisuuden, virka-aseman rikkomisesta, ja muista tuottamuksellisista teoista.

      On hyvä huomioida, että virkarikosten lyhin syyteoikeuden vanhentumisaika on viisi vuotta. Niin että ne (nimeltä todetut) virkamiehet - naiset - jotka tämän aloituksen tapauksessa ovat antaneet täydet näytöt virkarikoksista, eivät vielä pitkään aikaan voi huokaista helpotuksesta.

      Joidenkin on raivattava tietä mielivaltaisuuden viidakossa....

      Joka tapauksessa, kansalainen voitti Kelan. Vakutuusoikeuden päätös on lainvoimainen. Ja kun Kela ei sitä ole täytäntöönpannut siten, miten se Kelaa velvoittaa, ja miten se oikeuttaa edunsaajan sairauspäivärahaan v.2009-2010, kyseessä on toteen näytetty vahinkoasia. Kelassa oli siis mahdollisuus korjata laiminlyönti, tuottamuksellinen sellainen Vakuutusoikeuden päätöksen perästä, sen velvoittamana - mutta ei!

      Nyt asia voidaan käsitellä vahingonkorvauslain mukaisena vahinkoasiana. Hallintopäätöstasolla muutoksenhaku on päättynyt, kansalainen on voittanut valitusasian. Sairauspäiväraha-asioissa Vakutuusoikeus on ylin tuomioistuin, siitä ei voi valittaa Korkeimpaan oikeuteen.

      Vahingonkorvauslain mukaan primääri oikeussuojakeino on siis valitus: muutoksenhaku. Vasta sen tuloksen perästä voidaan asiaa käsitellä yleisessä tuomioistuimessa.

      Nyt Kela siis seuraavaksi vastaa käräjillä. Eikä pääse vastuutaan pakoon!
      Käräjäoikeus ei voi "kumota" Vakuutusoikeuden lainvoimaista päätöstä.
      Kyseessä on nyt toteen näytetty vahinko, vastaajana Kela.

      Ja vaikka 1.11.2013 Kelan ylimielinen lakimies Anitta Holappa julkeasti irvaillen totesi: Ei Kela teille mitään maksa! - lakimies Holappa ei ole suurempi kuin Laki. Ei ole vahvempi kuin Vakuutusoikeuden lainvoimainen päätös. Kela ei ole Suurempi ja mahtavampi kuin lailliset päätökset!

      Laki on sama kaikille.

      Ja vaikka ns. pienet ihmiset joutuvat usein henkihieverissä sinnittelemään että Laki toteutuisi, joskus se sitkeydellä (ja osaamisella...) onnistuu. Pitää tietää aika paljon, että osaa suunnistaa laittomuuksien viidakossa.

      Mutta tämän (Kela-vastuun) asian käsittely odottaa nyt syksyä...

      Kela maksaa. 273 päivää laiminlyötyä sairauspäivärahaa. Vakuutusoikeuden päätöksen mukaan 1.7.2009 alkaen. Ja viivästyskorot päälle.

      Joka ryhtyy "leikkimään" kansalaisen perustoimeentulon asiassa, ryöstämään köyhältä tämän jokapäiväistä leipää, laittomasti, mielivallalla.... joutuu joskus silmätysten faktojen kanssa!

      Kelan kaikkinainen mielivalta ja julkeus tulee nousemaan myös julkiseen mediakeskusteluun. Aika on kypsynyt.

      • Heijari77

        Kelassa on vuosikymmenten ajan vallinnut sellainenkin ihmeellisyys että kielteinen päätös hakemukseen tehdään vain 1-2 päivässä. Myönteisen päätöksen tekeminen alk. 1,5 kk. Miten lie selitettävissä?


    • Aloittajalta

      Mitä päätöksiin tulee, tämän aloituksen yhteydessä olevassa asiassa oli tällaiset koukerot:

      1. Syksyllä 2009 Kelassa ei tehty MITÄÄN päätöstä, hakijan sairauspäivärahahakemukseen! Johtaja Toni Juselius /Hämeenlinnan Kelasta
      lausui uskomattoman hallintoasian mielettömyyden: Ei me teille tästä mitään päätöstä tehdä! Olen juristi, ja tiedän asiat...

      2. Päätöstä ei siis tehty, lainkaan. Hakemus jäi "hautumaan"... Seurauksin, ettei edunsaajalla ollut mahdollisuutta valitukseen, muutoksenhakuun. Jätettiin siis tyhjän päälle, pattitilanteeseen. Päätöstä ei koskaan siis tehty!

      3. Kun hakija kanteli hyvän hallinnon rikkomisesta, (sisältää virkavelvollisuuden rikkomisen; päätös on AINA tehtävä!) - tuli kanteluun vastaus: Etelä-Suomen Kelan aluetoimiston lakimies Kirsi Lehtinen kirjoitti syksyllä 2011
      - Kelassa olisi tullut tehdä viivyttelmättä päätös hakemukseen syksyllä 2009, mutta niin ei ole tapahtunut. Pahoittelemme asiaa... : - ).
      (Pelkkä pahoittelu siis...)

      4. Kaksi vuotta oli siis hakemus - MITÄÄn päätöstä vailla - pölyttynyt Kelan konttorissa!

      5. Hakija "uudisti" syksyn 2009 hakemuksen, updater! - syksyllä 2011.
      Seuraava Kela-kokeilija oli Jari Holma. Hänen päätös oli kuin tuhannen ja yhden yön saduista, mutta sentään oli lainkohta johon vetosi: SvL 8: 4 §.
      Tämä päätös siis syksyllä 2011.

      6. Koska päätös oli ehdotomasti väärä, tyypillinen Kelan puoskari-tohtori-tasoa, vastoin lääketieteen ja muita näyttöjä, hakija valitti SOMLAAN ( = Sosiaaliturvan muutoksehakulautakunta). SOMLAsta päätös tuli 1.6.2012. Joka niinikään väärä, vastoin tarveysfaktoja. Tosin jopa 2 jäsentä viidestä oli jo järjissään:
      - He kunnioittivat laillistettujen lääkärien lausuntoja, totesivat, että Hakija on (oli 2009) sairausvakuutuslaissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön. Edelleen päätöksessä komeili sama lainkohta kuin Jari Holman päätöksessä, SvL 8:4 §.

      7. Koska SOMLAn päätös oli vastoin faktoja, hakija valitti Vakuutusoikeuteen.
      Sieltä siis päätös 28.11.2013. Itkeä vai nauraa pitäisi, mutta Vakuutusoikeus
      oli "kumonnut" sekä Kelan että Somlan päätökset - saman lainkohdan nojalla, SvL 8:4 §. Neljä lainoppinutta jäsentä vastaan Kelan "puoskari-tohtori-taso"!

      8. Mutta tämä on uskomatonta, mutta totta! Vaikka Vakuutusoikeuden päätös on heti lainvoimainen, eikä siitä saa valittaa - ei edes Kela! - niin mihin mielipuoliseen hankkeeseen Kelassa ryhdyttiin tammikuussa 2014?
      Sellaisiin, että, se näyttää hölmölän touhulta? Kelan konttorikäsittelijä ryhtyi tekemään UUTTA hylätty päätöstä, samassa sairauspäiväraha-asiassa! Ajatelkaa, järki-ihmiset? Kela-käsittelijä koetti yksinään "kumota" Vakuutusoikeuden lainvoimaisen päätöksen. Joka selvästi siis lausuu, että

      - Hakija oli sairausvakuutuslaissa tarkoitetulla tavalla työkyvytön 1.7.2009 alkaen,.... ja saman lain mukaan vakuutetulla on oikeus sairauspäivärahaan.

      9. Se mihin Kela siis ryhtyi oli niin "överiä" - että sitä eivät edes juristit tahdo todeksi uskoa! Mutta uskottava on, kun on kirjalliset näytöt.

      10. KUn Kelalle ei siis "maistunut" täytäntöönpanna Vakuutusoikeuden päätöstä, vaan se rupesi rettelöimään meilivalloin sitä vastaan, mitä siitä?

      Syntyi se kirjallinen näyttö, että Kelan vahinkovastuu on faktaa. Vahinko on melkoisen iso. Lähes 11 kk laiminlyötyä sairauspäivärahaa 2009-2010.
      Ja absurdissa mielivaltaisuudessaan Kela koetti päästä uusilla tempuilla pakoon maksuvelvoitettaan...

      Että pitäisikö kansalaisten kiltisti ja hissukseen vain niellä tällaisia Kelan päättömyyksiä? Ei. Hakijan sairauspäiväraha-asia on ollut rempallaan jo 5 vuotta, 2009-2014.

      Tämä kertomus osoittaa mielivallan, pitkittyneen sellaisen. Ehkä näitä on tarpeen? Kela tulee loistamaan "päätähtenä" siinä kirjassa, joka myös näiden tapahtumien johdosta nousee esille. Jossakin on RAJA, jossakin mitta tulee täyteen, tulee pää vetävän käteen.

    • Ropin Huud

      Se vaan on silleen, ettei vakuutusoikeudenkaan päätös auta, jos valituksealaisen päätöksen jälkeen olosuhteet on muuttuneet.
      Rahaa ei tuu. Vain paperia.

      Esim

      Työtön valittaa sairasrahasta ja valituksen ajalla nostaa työttömyysrahaa.
      Lopulta valitus hyväksytään. Latiakan ei makseta, koska sairasrahasta peritään samalle ajalle maksettu työttömyysraha. Kaikkee kun ei voi saada samalle ajalle.
      Sama tilanne jos sairas ehtii saada valitusaikana eläkkeen. Ei tuu sairasrahaa eläkkeen ajalle vaikka kuinka itkis.

      Onnea ja menestustä oikeuteen.

      • asianomistaja**

        Tässä tapauksessa; Kela maksaa, mutta kun ei Vakuutusoikeuden päätös maistunut panna täytäntöön, on synynyt näyttö isosta vahingosta, ja asia on vahingonkorvauslain mukaan korvattava vahinkona.

        Kela maksaa.

        Rahaa tulee, mikä tarpeen on.

        Tarpeeksi monta juristia on tämän jutun tutkinut... esteitä ei ole.

        Kun Kela itse on tehnyt virheitä; vääriä päätöksiä, mm. tehnyt mm. työkyvyttömyyseläkepäätöksen, se ei ole este. Se on (tässä tapauksessa) todettu jo Vakuutusoikeuden päätöksessä. Ja Vakuutusoikeus on palauttanut valittajalle nimenomaan sairausvakuutuslain mukaisen sairauspäiväraha-oikeuden. SEn osaa lukea jokainen lukutaitoinen, jokainen juristi. SvL 8:4 §.

        Kun Kela laittomasti on mennyt tyrimään v. 2009, tehnyt päätöksen työkyvyttömyyseläkeestä, ENNEN kuin 300 pv sairauspäivärahakautta oli eletty, VIRHE on Kelan taholla. Virkavirhe oikein.
        Kela onkin myöntänyt vääriä ratkaisujaan.... lakimies Anitta Holappa on surkutellut myös sitä kun Kelan "julkisuuskuvaan" on tullut kärpäsen kakkaa, kun on kirjoiteltu Kelan törkeyksistä.

        No, saahan sitä valittaa!

        Kelalla on oikeus periä samalta ajalta maksettu toinen etuus, mutta Kelan itsensä pitää pyyytää väärän päätöksen poistamista.... ensin. Kelan pitää se tehdä, koska he käyttivät hallintovaltaa väärin, sovelsivat väärää Lakia syksyllä 2009.

        Nyt alkaa olla jo myöhäinen aika, sillä 5 vuotta on kulunut, ja, ja...

        Liikamaksu jää Kelan vahingoksi. Etuuden saajalle kuuluu se mitä Vakutuusoikeus on päättänyt.

        Ropin Huud -

        ei ole "uusi tuomari" - joka nettipalstalla voisi lukea tuomion ja ratkaisun.
        Ei auta Ropin Hoodia, vaikka kuinka kiukuttelis ja itkis?

        Taitaa olla tyyppi Kelan apureita....

        Koeta rauhoittua. Rahaa tulee sinne minne pitääkin tulla, mutta se ei suoranaisesti ole Ropin Hoodilta poissa....

        Onnea ja menestystä retorisiin spekulaatioihin, turhiin!!


      • häviö on selvä
        asianomistaja** kirjoitti:

        Tässä tapauksessa; Kela maksaa, mutta kun ei Vakuutusoikeuden päätös maistunut panna täytäntöön, on synynyt näyttö isosta vahingosta, ja asia on vahingonkorvauslain mukaan korvattava vahinkona.

        Kela maksaa.

        Rahaa tulee, mikä tarpeen on.

        Tarpeeksi monta juristia on tämän jutun tutkinut... esteitä ei ole.

        Kun Kela itse on tehnyt virheitä; vääriä päätöksiä, mm. tehnyt mm. työkyvyttömyyseläkepäätöksen, se ei ole este. Se on (tässä tapauksessa) todettu jo Vakuutusoikeuden päätöksessä. Ja Vakuutusoikeus on palauttanut valittajalle nimenomaan sairausvakuutuslain mukaisen sairauspäiväraha-oikeuden. SEn osaa lukea jokainen lukutaitoinen, jokainen juristi. SvL 8:4 §.

        Kun Kela laittomasti on mennyt tyrimään v. 2009, tehnyt päätöksen työkyvyttömyyseläkeestä, ENNEN kuin 300 pv sairauspäivärahakautta oli eletty, VIRHE on Kelan taholla. Virkavirhe oikein.
        Kela onkin myöntänyt vääriä ratkaisujaan.... lakimies Anitta Holappa on surkutellut myös sitä kun Kelan "julkisuuskuvaan" on tullut kärpäsen kakkaa, kun on kirjoiteltu Kelan törkeyksistä.

        No, saahan sitä valittaa!

        Kelalla on oikeus periä samalta ajalta maksettu toinen etuus, mutta Kelan itsensä pitää pyyytää väärän päätöksen poistamista.... ensin. Kelan pitää se tehdä, koska he käyttivät hallintovaltaa väärin, sovelsivat väärää Lakia syksyllä 2009.

        Nyt alkaa olla jo myöhäinen aika, sillä 5 vuotta on kulunut, ja, ja...

        Liikamaksu jää Kelan vahingoksi. Etuuden saajalle kuuluu se mitä Vakutuusoikeus on päättänyt.

        Ropin Huud -

        ei ole "uusi tuomari" - joka nettipalstalla voisi lukea tuomion ja ratkaisun.
        Ei auta Ropin Hoodia, vaikka kuinka kiukuttelis ja itkis?

        Taitaa olla tyyppi Kelan apureita....

        Koeta rauhoittua. Rahaa tulee sinne minne pitääkin tulla, mutta se ei suoranaisesti ole Ropin Hoodilta poissa....

        Onnea ja menestystä retorisiin spekulaatioihin, turhiin!!

        jooo... ropin hood ei ole aloittajan asiasta perillä, vaan koettaa soveltaa jotakin toista tapausta aloittajan tapaukseen. Aloittajan ei itke, koska voitto on tullut jo Vakuutusoiekudesta. Jos joku "itkisi" ja kiukuttelisi, se löytyy Kelan taholta! Siellä tiedetään, että väärä, väärässä järjestyksessä tehdyt päätökset v. 2009 poikivat nyt ongelmia. Kelan olisi pitänyt kiireesti syksyllä 2009 ryhtyä väärän päätöksen poistamistoimiin, ja vaatia perintää siitä! Ja olisi pitänyt tehdä OIKEA päätös, eli päätös sairauspäivärahahakemukseen!

        Mutta kun tahdottiin (ilmeisesti) valta-asemaan luottaen pelata riskipeliä, se koituu nyt lopulliseksi tappioksi! Ei koskaan unohdu se julkea ylimielisyys, jota Kelan johtaja T. Juselius osoitti Kelan luukulla 1.10.2009:
        - Ei me teille tähän hakemukseen ( = sairauspäivärahahakemus) mitään päätöstä tehdä!

        Eikä koskaan tehty! Kaksi vuotta kului.... ja kun hallintokantelun tuloksena Kelan aluetoimiston lakimies Kirsi lehtinen MOITTI em:a Kelan laiminlyöntiä, asia liikahti eteenpäin. KAHDEN vuoden kuluttua tuli siis päätös, syksyllä 2011, 1.10.2009 jätettyyn hakemukseen!!

        Mitä tästä?

        Menettelyssä ei näy vain hyvän hallintotavan rikkomus, virkavirhe, vaan rikoslain 40. luvun mukainen virkavelvollisuuden laiminlyönti.

        Että tälleen pelataan. Mutta pelissä tulee lopuksi finaali vastaan. Ja se finaali koituu Kelalle ikäväksi (julkiseksi) häviöksi.

        Kukin pelaa kuten pelaa!


    • 1234321

      hitto sä oot kyllä sekasin.

      • positiivinen:)

        1234321
        21.8.2014 22:14
        0
        Sulje
        hitto sä oot kyllä sekasin.


        ???

        Tarkottaaks tuo viestin kirjottaja että 1234321 on sekasin?
        no, sattuuhan sitä, jos ei oikeusasioita ymmärrä. Mut alottaja kyll tuntuu olevan raiteillaan, ei sitä kuka tahansa voita vakuutusoikeudessa.. koettakaapa googlettaa millaisia tuloksia on tullu? Aloituksen tapaus on EKA, tämän suuruusluokan juttu!

        Ja kaikki normaalit ihmiset ovat iloisia!!


    • Hannu Karbov

      Kummin kaima sai saikkurahan ja joutui maksamaan samalle ajalle jo myönnetyn eläkkeen takaisin. Lopputulos. Takaisinmaksu oli suurtempi kuin saikkuraha.

      Jotta näin. Joskus valittaminen ei oikeesti kannata.

      Eri merkkisiä rahoja kun ei voi saada samalle ajalle.
      Siinä ei korkein oikeuskaan voi auttaa.

      • Kelan moka

        Hannu Karbov

        Älä parka sure kenenkään rahoja, ja varsinkaa Kelan rahoja.

        Tässä tapauksessa mitään takaisinmaksua ei ole eikä tule. Kela ei ole vavlvonut omaa etuaan, ei ole vaatinut poistettavaksi päätöstään koskien työkyvyttömyyseläkettä, jne.

        Hallinto kun on byrkokratiaa!

        Vai luuletko olevasi viisaampi ja pätevämpi, kuin Vakuutusoikeus? Joka teki päätöksen?

        Korkeinta oikeutta ei näin yksinkertaiseen asiaan tarvita...


    • Kannu Harbow

      Koko suomen kansa odottaa mielenkiinnolla lopputulosta. Vaikka täällä on esillä vain asian toinen puoli.

      Jos voitat, niin ei muuta kun eduskuntaan ja ministeriksi. Upeeta ja mahtavaa.
      Jos et voita, osanotto.

      • Koirat räksyttää

        Kannu Harbow

        Älä luuseriparka sure lainkaan!

        Toise soittaa suutaan, toiset toimii täydellä teholla!

        Kuulut negatiivisiin suunsoittajiin, ja pilkkaat nyt, ja koetat leikkiä ennustajukkoa, joka provokatiivisilla lauseilla herjaa sellaista kansalaista, jota suuri osa kunnioittaa ja arvostaa!

        Olet kuin rakkikoira, joka räksyttää.

        Säälittävä esiintulosi täällä ei anna aihetta enempään!

        Nyt on SUURET ja tärkeät muut relevantit asiat vuorossa!


      • - - -
        Koirat räksyttää kirjoitti:

        Kannu Harbow

        Älä luuseriparka sure lainkaan!

        Toise soittaa suutaan, toiset toimii täydellä teholla!

        Kuulut negatiivisiin suunsoittajiin, ja pilkkaat nyt, ja koetat leikkiä ennustajukkoa, joka provokatiivisilla lauseilla herjaa sellaista kansalaista, jota suuri osa kunnioittaa ja arvostaa!

        Olet kuin rakkikoira, joka räksyttää.

        Säälittävä esiintulosi täällä ei anna aihetta enempään!

        Nyt on SUURET ja tärkeät muut relevantit asiat vuorossa!

        Kaikki eivät ole pahan pilaamia räksyttäviä koiria... Eräskin kirjoitti jo vuonna 2007 tästä osaavasta oikeustaistelijasta näin:

        __________________________________

        plop, plop, plop
        Liittynyt: 20.7.2007
        Viestit: 238

        Lähetetty 28.10.2007 klo 20:57 Viesti 7/56

        Systeemi pitää huolt, ettet sinä pysy pystyssä...

        Lue myös kaikki muut (-) tekstit tuolla palstalla.

        Rautainen muija. Olisipa sukua.
        ________________________________________

        Rautainen muija... olisipa sukua.



        Siksi täälläkin on joitakuita, jotka ihan selvästi kateellisina toisen osaamisesta, rohkeudesta ja selkärankaisuudesta - iskevät puukolla, heittävät omien korvien välistä nousevaa p...aa.


    • MooHoilanen

      Mitä kaikkien sorrettujen puolustajan asialle mahtaa kuulua. Onko suuret korvaukset jo tilillä ja viranomaiset linnassa. Muista päivittää tätä ketjua ainakin kerran kuussa.
      Jos voitat juttusi, olet selvä tv-julkkis. Jos häviät, niin muista valittaa eu/obama/putin ja kiinan keisarille saakka jos suomalaiset oikeusasteet eivät asiaa ymmärrä.. Elämä on ihanaa, kun kaikest saa valittaa.

    • voittolinjaa

      Terve vain Moohoilainen!
      Pitää sullekin vähän vastata, kun näet vaivaa olla kiinnostunut sellaisen rääpäleen asioissa, johon nytkin otat pilkaten kantaa! Ei haittaa....

      Mutta tosiaan, kohta on rahaa tilillä? Kadehditko? Koeta kestää. Voitin juuri äskettäin juttuni sitä työnantajaa vastaan (Hämeenlinnan erityisasuntosäätiö). Käräjäoikeuden tuomio 15/926 2.2.2015 velvoittaa työnantajan maksamaan loppupalkka, 6 päivän odotusajan palkka, ja näille korkolain mukainen viivästyskorko 31.8.2009 alkaen.
      Ihan suotta olet pahanilkinen? Olen odottanut tuota loppupalkkaa 5,5 vuotta! Ja nyt saan se korkoineen. Ja aika pian; näet työnantaja ei ilmoittanut tyytymättömyyttään, joten KäO:n tuomio jo lainvoimainen. Jos eivät maksa, ulosottosetä sen hoitaa! Että tälleen!

      Kyllä ovat olleet ihmiset iloisia! Kaikki joilla normaali oikeustaju, ja inhimillinen sydän! Ymmärtävät, mitä on taistella tämän yhteiskunnan mielivaltaa vastaan, suuria koneistoja, byrokraatteja vastaan. Pieni ihminen on siinä kovilla. Mutta eilenkin eräs sanoi: Olet sinä vahva ihminen, että jaksat! Nyt ollaan iloisia, että sait oikeutta sitä työnantajaa koskien! Toinen pyysi, tarjosi lounaan....

      Näin toimivat aidot, hyväsydämiset ihmiset!

      Mutta sen työnantajan tilanne on surkea, säälittävä! Varoitin heitä jo syksyllä 2009 ( siis säätiön hallituksen jäseniä...) että EAS häviää. NÄytöt kun olivat kiistattomat, dokumentoidut. Työsopimuslain rikkomukset... Kirjoitin, että edessä saattaa olla pitkä prosessi, syntyy prosessikuluja, ja säätiö on maksumies! (Tallessa posti!)
      No tietenkään eivät ottaneet todesta. Luulivat (vahvemman valtaa) katsoen, että turhaan akka rutisee... (Sama asenn kuin niimerkillä MooHoilenen...)
      Sitten kun hävisivät HO:ssa 2012, ja jutut palautettiin takaisin KÄO:lle, taas kirjoitin heille:
      - Joudutte itse kustantamaan kasvattamanne prosessikulut. Te häviätte...

      Tiesin.

      Ja nyt? Tässä jutussa Erityisasuntosäätiö joutui maksamaan itse oikeudenkäymiskulunsa, lähes 7000 euroa. Toisessa jutussa he kasvattivat kuluja yli 6000 euroa. Eli?
      13.000 euroa oikeudenkäymiskuluvahinkoa! Ja rahalla syntyi vain HÄVIÖ!

      Olisi kannattanut kiltisti maksaa se loppupalkka syksyllä 2009. Nyt tuli kalliiksi, ja häviö ja julkinen häpeä päälle. Eikös joku sanonyt, että joka köyhää kiusaa, riistää tältä hänen välttämättömän leipänsä - joutuu kirouksen paikalle?

      MooHoilanen?

      Säälin sinua. Mutta puitäähän sinun pahaa oloasi, kateuttasi, pahansuopaisuuttasi johonkin puskea? Olisit yhtä onnellinen kuin meikäläinen, jos korjaisit asenteesi?

      Mutta mitä tulee vireillä oleviin juttuihin, niin siinä käy huonosti. Kelan virkamiehet saavat langettavan tuomion. Kela lopuksi häviää ja maksaa. Kun niin on päätetty, mikään ei auta.

      Mutta, Kelan väki ei tahtoisi toki joutua rötöksineen TV-n linssiluteeksi? Mutta kukapa heitä pelastaa siltä julkiselta areenalta? Kela kun toimii julkisin verovaroin, julkista valtaa käyttäen, niin se on julkisen arvioinnin silmässä...

      Koet kestää nahoissasi MooHoilanen. Jos et kestä katsoa sitä, että jotkut jaksavat taistella, elää täyttä elämää - niin vaihda jollekin iisimmälle palstalle!

      http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

    • eräs1

      Missä vaiheessa on taistelu Kelaa vastaan?

      • hahahhhaa

        eräs1

        otappas itte selvää!! ja taisteletko kelan riveissä????


      • kaikkiajallaanniin

    • tuomionaika

      nimmarilla eräs1

      Siilä aikaa kun vokottelet tietoa Kelan ja sen virkamiesten tulevasta kurjasta kohtalosta... lue tämänkertainen VOITTO. Tällä kertaa oli vuoro työantajan hävitä! Tämäkin oli alun alkaen ihsan selvä tapaus, mutta kesti 5,5, vuotta - jotta loppupalkka nyt saatavana! (Eikä entinen työnantaja enää halua ongelmia....)

      Sama koskee Kelaa. Edessä on vain ja ainoastaan häviö. Mitkään selitykset, saat höpöjutut eivät anna menestystä. Kirjalliset dokumentit ovat kumoamattomia. Virkarikokset kun ovat sellaisia? Jää mustaa valkoiselle? Hyvässä ja/tai pahassa? Laillisesssa menettelyssä, mutta myös laittomassa.

      Ei ole mitään hataria aihetodisteita, ei todistajia, joilla "valkoiva muisti" - jotka unohtavat, puhuvat puuta heinää. Ei.

      On ankarat ja lahjomattomat kirjalliset todisteet...

      Kela ja sen rikossyytetyt ovat matkalla langettavan tuomion paikalle!

      (Johan olisi aikakin, sanovat kaikki -- kun Kelan rötöslista alkoi tammikuussa 2009, kuusi vuotta sitten...)

    • Luu5tonen

      Upeeta ja mahtavaa. Koska oikeuskäsittely on ?
      Media ja kamerat paikalle. Voi sitä urpoa joka jutun häviää.

      • voitotJaHäviöt

        Rikosasian R15/8 pääkäsittely pidetään 3.6.2015.

        Säälikää jos Kelan väkeä; he ovat vääjäämättömässä häviäjän leirissä. Syytettyjen penkillä istuu jopa kaksi lakimiestäkin.

        Kelan väki häviää, Kela lopuksi maksaa - kaiken kiusaamisensa, pitkitysten, virkarikostensa perästä.

        Poikkeus vahvistaa säännön. AINA ei iso voita ja PIENIÄ häviä.

        Joskus voittaa jopa oikeus, faktat ja silleen. Ja pieni ihminen saa lopuksi tulosta.

        Niinhän se kävi sen työantajankin jutussa! Tuomio tuli ( lopuksi) että rutisi. 2.2.2015 15/926, juttu L 12/13098. Ei olisi auttanut jättää loppupalkkaa maksamatta 31.8.2009.

        Piti maksaa, viivästyskorkoineen 31.8.2009. Ja OIKEUS toteutui: työntekijä sai loppupalkkansa kun viisi ja puoli vuotta oli odottanut!

        Mutta kalliiksi tuli seikkali työnantajalle ( = Hämeenlinnan erityisasuntosäätiö). Pelkkiä oiikeudenkäymiskuluja n. 13.000 euroa, sitten viivästyskorot, sitten se joutui palauttamaan Kelalle sen kelakorvauksen, jonka se oli petkuttamalla saanut Kelasta 1.1.2009-31.3.2009... Lukekaa: Kiusaamiskoneisto. Sillä hakusanalla Google löytää...

        Häviö tuli. Ja sama on edesä Kelassa, ja sen virkarikossyytettyjen kohdalla.


    • Oikeusareena-on

      Se on nyt edessä. 3.-4.6.2015, Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa. Siellä istuvat syytetyn penkissä ne neljä Kelan tekijää... Juttu R15/8.

      Laihat olivat eväät, kun he yrittivät selittää tekosiaan. Ja mikä parasta? he puhuivat itsensä pussiin, toivat omilla allekirjoituksillaan lisää näyttöä, todisteita...

      tervetuloa, joille sopii ja kiinnostaa...

    • 56756756756

      En jaksa kaikkia lukea, sorry...mutta tuttua tekstiä. Muistelin vain itse, ettei Vakuutusoikeudesta ollut kuin kumileimasiksi omissa jutuissani. Mikä lie prosentti, mitä sieltä hyväksyttäviä tulee...tai sosiaalilautakunnasta. Suomessa kansalaisoikeudet ovat heikoissa...ja nykyään jo keissejä, joita ei siis oteta käräjille, ei ole päätöstä saada hallinto-oikeuteen (koska ei ole valituskelpoista päätöstä siis edes tehty)..........ja AVI sekä Eduskunnan oikeusasiamies...ja ehkä Oikeuskanslerikin ovat vain neuvonta-organisaatioita. Eivät pysty muuttamaan mitään tai määräämään sanktioita (vai kuka noista pystyy.) ?? AVIssa kestää käsittely pahimmillaan pari vuotta...eikä muuta tule kuin muistutusta, huomautusta tai "kiinnitettävä huomiota". Että on siinä kansalaisen oikeusturva nollissa. Onneksi köyhä sentään saa asiansa käräjille, mutta sekin vaatii määrätyn muodon, eli riita-juttu jne....ja jos syyttäjä ei ota, niin kaikkia asioita ei edes käräjille saa. Virkamiehet ovat yhtä suojeltuja kuin liito-oravat - ja voivat tehdä melkein mitä huvittaa. Viimeisin omakohtainen kokemus tästä , kun Carean ylilääkäri ei vastannut muistutukseen ollenkaan . Ja tätäkin siinä muun muistusasian sivussa - AVI käsittelee vuoden pintaan vähintään. Että ihan sama tuolla, vaikka heittävät näitä papruja roskikseen.

      • Asianomistaja---

        Pahoittelen, mitä ole joutunut kokemaan. Näin se menee. Kansalaiset ovat kuin karjaa, jota verovaroilla mm. Kela paimentaa, mielivaltaisesti usein. Ja muualla samoin: byrokratia on kuin koneisto jolla jauhetaan ihmiset väsyneiksi ja lopuksi hiljaisiksi. Kilteiksi. Ettei vain tulisi julki rötöksiä...

        Vaatii hurjasti voimia, osaamista ja kärsivällisyyttä edetä näissä väärinkäytöksissä.

        Tämänkin jutun case on kestänyt 6,5 vuotta, tammikuusta 2009 lukien.
        Kun asia pitkistyy se mutkistuu, usein. Ihminen kuin hiirulainen hautautuu yhä sotkuisempaan verkkoon... (Ja se on monesti motiivina päätöksenteossa, hallinnossa...)

        Ja se psykologinen sodankäynti: väsytys-ja uuvutustaktiikka.

        Tässä tapauksessa rikosnäytöt tulivat esille kirjallisina dokumentteina. Traagisen koomista on, että Kelan omalta taholta, omista "selityksistä" ja vastauksista nousivat näytöt virkavelvollisuuden rikkomisesta, päätöksenteon laiminlyönnistä, vääristä päätöksistä, lainvastaisesta päätösjärjestyksestä, jne.

        Kumoamattomat ja kiistattomat todisteet.... Ja vielä tekijöiden allekirjoituksella!
        - Näin me teimme! - Näin me tulkitsimme....!

        Mutta kun virkamiehen menettelyiden on tarkasti perustuttava Lakiin, lakeihin, eikä perusoikeuksiakaan saa rikkoa.... niin siinä se PÄÄ! Se vastuu!

        Osaamista tämä vaatii. Kenenkään tumpelon tai noviisin ei huoli ajatellakaan että lähtisi käräjöimään Kelaa vastaan, vaatimaan rangaistusta rikoslain 40 luvun teoista! Mutta jo - kun on lähes 20 vuoden käytännön kokemus oikeusasioiden ja hallintoasioiden koukeroista, ja konnakerholaisten ketkuista, on pohjaa edetä asioissa.

        Lähes jokainen, joka on kuullut tästä Kela-oikeudenkäynnistä, ja että syytteessä on neljä Kelan "tekijää" - on todennut: On jo AIKAKin, että tällaista vastuuta haetaan... Kansalaiset, veronmaksajat on jo tarpeeksi pantu altavastaajan rooliin, jyrätty niin ja näin... Ja mielivaltamenettelyt Kelassa on jokapäiväistä arkea.

        Joskus jonkun eteen tulee se pelto, että on kerättävä vääryyden kiviä, kuokittava kantoja, väsyttävä - jotta - ehkä - syntyisi ennakkotapauksia? Että..
        Oman asian yhteydessä on siis kyseessä laajoja kansalaistahoja koskeva ottelu!


    • asianomistaja---

      Kela-oikeudenkäynti

      Tervetuloa seuraamaan 3.6.2015, klo 9.00 alkavaa pääsittelyä, Kanta-Hämeen käräjäoikeus, Arvi Kariston katu 5, Hämeenlinna. Juttu R 15/8

      Kyseessä on juttu, jossa kantajana ja rikosasian asianomistajana on Kelan tuottamusten ja virkarikosten uhri. Vastaajina; syytteessä on Kelan neljä työntekijää ( kaksi heistä lakimiehiä), Kela on haastettu tuntuvaan vahingonkorvausvastuuseen.

      Jutun lähtökohta näkyy tammikuussa 2009, jolloin Kelassa oli ryhdytty laittomaan päätöksentekoon,virkavelvollisuuden laiminlyöntiin. Myöhemmin Kelassa ryhdyttiin yhä uusiin laittomiin hallintomenettelyihin, päätöksiin ja päätösvelvoitteen totaaliseen laiminlyöntiin (= 10/2009), ja virhepäätöksiin, vailla perusteita.

      Uhri sinnitteli Kelakoneiston rattaissa sekä hallinto-että oikeusareenalla. Voitti erävoiton 31.12.2012, Turun HO:ssa (2726, 2727). Uhri sai myös merkittävän voiton Vakuutusoikeudessa, 28.11.2013 Dnro 3900/2012/3942, koskien Kelan laiminlyömää sairauspäivärahaoikeutta ( 2009-2010). Kela ei kuitenkaan suostunut em:n lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoon, vaan ryhtyi tammi-helmikuussa 2014 menettelyihin, joissa kriminaalisen tason hallintoseikat tulivat lopullisesti todistetuksi. Tahallinen yritys edunsaajan oikeuksien romuttamiseksi, pitkityshanke ja haittanäyttö.

      Em. Vakuutusoikeuden päätöksen mukaan uhrin sairauspäivärahaoikeus alkoi 1.7.2009, joten sekä vahinko - että viivästysseuraamukset ovat kiistattomat. Uhri vaatii myös korvausta henkisestä kivusta ja särystä, todistetuista prosessiuupumuksen seikoista, jotka Kela asioiden pitkityksellä on aiheuttanut. Dokumentit kertovat karua kieltä Kelan räikeästä mielivallasta!

      Laajat tahot pitävät tätä oikeusprosessia yhteiskunnallisesti merkittävänä. Kelan menettelyissä on usein helppoa nähdä silkka mielivalta, vastuuton hallinto-ja lakimenettely. Veronmaksajilla on oikeus kysyä: Onko Kelassa jokin erityisoikeus harjoittaa verovaroilla villiä hallinto-ja päätöstehtailua? Pitääkö edunsaajan väsyä Kelakoneiston pyörityksessä (jo) kuusi vuotta, perustoimeentulon asiassa? Missä on lainkäytön lailliset rajat? Saako hallintokoneisto olla kiusaamisen väline?

      Infoa myös täällä: http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/

      • sdfsdfsdsa

        Hyvä että oikeus tulee todennäköisesti ja toivottavasti selkeästi voittamaan. Mikä on ikävää, ettei SUomessa oikein noteerata näitä henkisiä kärsimyksiä miksikään....tai sitä ettei ole saanu 7vuotta~~~~sitten sitä tai tätä jotain tonnia käteen. Korot eivät ole mistään kotoisin ja jos kyse on 5tonnista....niin ei siitä mitään 50tonnin korvauksia kärsimyksistä makseta. Suomen korvaushommat on pilipalijuttua...ja ainoa oikea "oikeus" noissa hommissa on usein se, että saa olla oikeassa. Tappeluun käytetyistä tunneista ei makseta yhtään mitään...vaikka olisi tuhat tuntia kirjoitettu valituksia tai muuta sälää. Saanen epäillä muusta korvausta, kuin itse asiasta...korkoineen....ja eipä paljon muuta.....mutta toivon toki myötäistä tuulta. :-)


      • Ihmisoikeudet---
        sdfsdfsdsa kirjoitti:

        Hyvä että oikeus tulee todennäköisesti ja toivottavasti selkeästi voittamaan. Mikä on ikävää, ettei SUomessa oikein noteerata näitä henkisiä kärsimyksiä miksikään....tai sitä ettei ole saanu 7vuotta~~~~sitten sitä tai tätä jotain tonnia käteen. Korot eivät ole mistään kotoisin ja jos kyse on 5tonnista....niin ei siitä mitään 50tonnin korvauksia kärsimyksistä makseta. Suomen korvaushommat on pilipalijuttua...ja ainoa oikea "oikeus" noissa hommissa on usein se, että saa olla oikeassa. Tappeluun käytetyistä tunneista ei makseta yhtään mitään...vaikka olisi tuhat tuntia kirjoitettu valituksia tai muuta sälää. Saanen epäillä muusta korvausta, kuin itse asiasta...korkoineen....ja eipä paljon muuta.....mutta toivon toki myötäistä tuulta. :-)

        Kuules sdfsdfsdsa ---- eivät kaikki ole rahan takia liikkeellä. Kärsimyksiä ei voi mitata eikä maksaa. Mutta, voi katsoa peiliin kun ei ole kumarrellut vääryyden ja sikamaisten valheiden edessä.

        Siis? Tärkeintä ei ole voitto vaan.... ihan joku muu?

        Kumpaa kannattaa? Vääryyttä ja sortoa? Vai oikeutta ja kohtuutta?


    • Huomioitavaa

      Kansaneläkelaitoksen rekisteriselosteen mukaan toimialan väärinkäytösasiat, eli Holapan tehtävät on rajoitettu käytäväksi vain Kelan omassa toimimnnassa, ja käyttö perustuu Kelan toimintaa koskevaan lainsäädäntöön.
      Väärinkäytösasioiden hoitaminen sekä alueittaisten ja valtakunnallisten tilastojen ja raporttien laadinta.

      Yhteenvetona todettakoon, ettei Holappa voi hoitaa laillisesti kelan etuusasioita, sillä se on rikos, joka perustuu luvattomiin toimialansa ulkopuolisiin tehtävien hoitoon, asiakasrekisterien manipulointiin jne.........

      • VastuunAika

        Huomioitavaa, oikaisua.
        Kansaneläkaliatoksen sisäiset säännöt eivät vapauta Holappaa lainmukaisesta virkavastuusta. Hän on aika säälittävästi koettanut "selityksillä" sitä paeta! Ei uskoisi, että LAKIMIES (?) kirjoitti mm. lausumassa tuomioistuimelle: Minä olen työsuhteessa Kelassa, eikä voi soveltaa säädöstä virkamiehestä...
        Ajatella? Oli jäänyt H:lta opiskelematta Rikoslain 40 luvun 11 §, jossa sanotaan:
        "Tätä lakia sovelletaan.. virka-ja palvelusuhteessa..... mukana Kansaneläkelaitos!"
        Kannattaa ottaa Lait tosissaan. Ainakin toiset ottavat ne tosissaan, vaikka Kelan väki on koettanut luistella pakoon vastuitaan, niin ja näin.

        Paljon muutakin suoranaista hölmöä on tämä HOL...a lausunut eri asiakirjoissa.
        Vääntänyt kieroon sitä ja tätä. Uskomatonta, mutta totta - että Kelan lakimies on näin osaamaton! Monet lakiaasioiden ammattilaiset ovat haukkoneet henkeään, että miten voi Lakimies (?) sekoilla tällä tasolla?

        Kelan ja Holapan suurin huoli onkin tuntunut olevan Kelan ja Holapan maine!!
        Siitä erityinen näyttöpaketti 10.5.2015- jne...

        Eli?

        Sinun viestisi Huomioitavaa

        31.5.2015 06:20


        - ei perustu Lakiin. Holappa on tekijänä siinä tekopaketissa, jossa syytettyinä on siis neljä Kelan työntekijää. Hän on ryhtynyt sellaiseen, jossa näytöt useista lainrikkomuksista.

        Menettelyt osoittavat, että jokin valta on sumentanut käsityksen tehtävien rajoista. Mopo on karannut käsistä, Holappa on kuvitellut että mitä vain hän KELAN LAKIMIEHEN roolissa tekeekin, siitä ei (muka) vastuuta tule?

        Se oli pimentynyttä ajattelua. Vaikka SUURI osa Kelan rötöstelyistä hautautuu hiljaisuuteen siksi, että kansalaisista ei nouse vastusta ---- niin ei pidä kuvitella että KAIKKI kelan ketkuilut lakaistaisiin maton alle.

        Tämä tapaus on eräs poikkeus, joka vahvistaa säännön...


      • löytynyton---

    • Onnibonni1

      No, kui se oikeudenkäynti sitten meni?

    • HäviöjaHäpeä
      • Onnibonni1

        Ei, kun tarkoitin tuota R 15/8 pääkäsittelyä joka oli 3.6.2015, jota MLL kutsui kaikki seuraamaan. Miten siinä pääkäsittelyssä meni?


      • VoittoSaatu
        Onnibonni1 kirjoitti:

        Ei, kun tarkoitin tuota R 15/8 pääkäsittelyä joka oli 3.6.2015, jota MLL kutsui kaikki seuraamaan. Miten siinä pääkäsittelyssä meni?

        Kuules ommipommi, olet ihan tarpeeksi irvaillut ja halveksinut tätä MLH:ta, jotta sinulle edes vastattaisiin. Saaty tyytyä siihen, mikä päätös tulee medioissa julkiseksi, ja se on Kelalle karvas tappio.... Sem näki jokainen joka sitä seurasi.

        Laki on laki. Kelan selitykset murenivat Lain, lakien tuimassa tulessa...

        Asiassa tulee kyllä medioissa jatkoa, joten tyydy siihen, ilkeä ommipommi....'''

        JK. sinä onnipommi HAISET kaukaa niin niin pahalle, ettet ansaitse mitään vastausta.

        Mikset tullut ITSE paikan päälle, jos juttu niin kiinnosti???

        ???

        Perästä kuuluu. Kelalle ei kunnian kukko laula!


    • Ikivalittaja999

      Miten meni kesäkuuun käsittely ? Mieluummin asiakirja kuvattuna jonnekin ja sinne linkki. Tarinointi täällä ei riitä. Häviöstä tetty valitetaan kaikki suomen ja maailman valituselimet läpi eikö ??

      • Magor-missabib

        Ikivalittaja, ikivunkuja?
        Miksi nalkutat ja kerjäät jotakin joltakin? Näytät olevan patologinen palstakyttä, täynnä kielteisyyttä ja silleen. Luuletko että kaltaisillesi sioille edes kukaan vastaa???

        sairas olet.


      • E_Snowden

        MLHn juttu meni päin helvettiä, lol. Hänhän hävisi kaiken.

        Huvittavaa tekstiä on:
        "Edellä esitettyjen seikkojen sekä aikaisemmin tässä tuomiossa selostetun todistaja Reunasen kertomuksen ja hänen laatimansa kirjallisena todisteena esitetyn Kelan Kanta-Hämeen vakuutuspiirin johtamismallin 1.9.2009 perusteella on selvitetty, että J:n toimenkuvaan ja virkavelvollisuuksiin ei ole kuulunut edellä mainitun MLH sairauspäivärahahakemuksen ratkaiseminen lokakuussa 2009 tai sen jälkeenkään.

        "Asiassa esitetty selvitys ei osoita, että H olisi Kelan käsityksiä tuossa asiassa esittäessään tahallaan esittänyt valheellisia tietoja tai väitteitä. Asiaa ei ole arvioitava toisin sillä perusteella, että Hiekkanen olisi eri mieltä tapahtumista."

        "Hänen Kelan hallinto-osastolle 31.1.2014 saapuneessa kirjoituksessaan oleva lausuma "Poistakaa oheinen päätös välittömästi" on voitu tulkita valitukseksi tai esimerkiksi pyynnöksi ratkaista asia Kelassa uudelleen."

        " Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, että Hn Kelaa
        kohtaan nyt kysymyksessä olevassa rikosasiassa esittämät
        yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset on jo lainvoimaisella tuomiolla 2.2.2015 ratkaistu eikä niitä voida enää tuon tuomion
        oikeusvoimavaikutuksen vuoksi uudelleen tutkia."

        MLH on hoitanut hommansa vitun amatöörimäisesti ja pellemäisesti. Hönö ei tajunnut saaneensa asiasta jo (hävityn) tuomion. Jotkut syytteet kaadettiin siihen, ku ne väitetyt rikokset oli jo vanhentunu; tuomarikaan ei vissin jaksanut selittää millaista soopaa MLH:n syyte oli. Toisten syytteiden osalta todettiin vain että kelalaiset ovat tehneet hommansa ohjeidensa mukaisesti.

        Ja jos, ja kun, MLH alkaa itkeä tästä viestistä, niin kostona tulee esille vielä enemmän suoraa todistettä hänen soopastaan. Ei tullut tästä jutusta todiste kelan rötöstelystä, vaan MLH:n. Mwahahaha!


      • AsiaJatkuu

        Eikä nimmarilla E-Snowen lanttu leikkaa sen vertaa, ettei käräjäoikeuden tuomio ole tullut, eikä tule lainvoimaiseksi?

        Eli, Kela-konnat eivät ole saaneet mitään vapautusta, eivätkä tule koskaan saamaankaan.

        Heitä ylistetään omilla nimillään Kirjassa Kela-Kuningas, kaiken kansan käräjillä, some-mediassa, jne.

        Kansa saa lukea ja nähdä, mitä meidän VEROVAROILLA rötöstellään..

        Eli sin säälittävä nimmari E-mikä luuseri oletkaan unohdit:
        - Älä nuolaise, ennenkuin tipahtaa!

        Nyt agenda jatkuu!!

        Koet kestää nahoissasi...

        Mene vaikka AkuAnkkoja lukemaan? Ne sopivan sinulaisillesi infantiileille höpöttäjille!


      • KansaTietää---
        E_Snowden kirjoitti:

        MLHn juttu meni päin helvettiä, lol. Hänhän hävisi kaiken.

        Huvittavaa tekstiä on:
        "Edellä esitettyjen seikkojen sekä aikaisemmin tässä tuomiossa selostetun todistaja Reunasen kertomuksen ja hänen laatimansa kirjallisena todisteena esitetyn Kelan Kanta-Hämeen vakuutuspiirin johtamismallin 1.9.2009 perusteella on selvitetty, että J:n toimenkuvaan ja virkavelvollisuuksiin ei ole kuulunut edellä mainitun MLH sairauspäivärahahakemuksen ratkaiseminen lokakuussa 2009 tai sen jälkeenkään.

        "Asiassa esitetty selvitys ei osoita, että H olisi Kelan käsityksiä tuossa asiassa esittäessään tahallaan esittänyt valheellisia tietoja tai väitteitä. Asiaa ei ole arvioitava toisin sillä perusteella, että Hiekkanen olisi eri mieltä tapahtumista."

        "Hänen Kelan hallinto-osastolle 31.1.2014 saapuneessa kirjoituksessaan oleva lausuma "Poistakaa oheinen päätös välittömästi" on voitu tulkita valitukseksi tai esimerkiksi pyynnöksi ratkaista asia Kelassa uudelleen."

        " Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, että Hn Kelaa
        kohtaan nyt kysymyksessä olevassa rikosasiassa esittämät
        yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset on jo lainvoimaisella tuomiolla 2.2.2015 ratkaistu eikä niitä voida enää tuon tuomion
        oikeusvoimavaikutuksen vuoksi uudelleen tutkia."

        MLH on hoitanut hommansa vitun amatöörimäisesti ja pellemäisesti. Hönö ei tajunnut saaneensa asiasta jo (hävityn) tuomion. Jotkut syytteet kaadettiin siihen, ku ne väitetyt rikokset oli jo vanhentunu; tuomarikaan ei vissin jaksanut selittää millaista soopaa MLH:n syyte oli. Toisten syytteiden osalta todettiin vain että kelalaiset ovat tehneet hommansa ohjeidensa mukaisesti.

        Ja jos, ja kun, MLH alkaa itkeä tästä viestistä, niin kostona tulee esille vielä enemmän suoraa todistettä hänen soopastaan. Ei tullut tästä jutusta todiste kelan rötöstelystä, vaan MLH:n. Mwahahaha!

        Tämä anonmyymi puskahuutelija on Kela-Kuninkaan hovitirehtööri Toni Juselius, yksi Kelan virkarikoksista syytetyistä... Niin kertoivat ne, jotka asiaa tonkivat!

        Nyt on pelko puserossa, sillä vielä pitkään aikaan ei rikossyytteet ole lopullisessa ratkaiussa,

        Ja Kaiken Kansan Käräjillä- globaalissa julkisuudessa - kaikki Kelan virkarikoksista syytetyt ovat ja pysyvät lopun ikäänsä rikoksista epäiltyinä. Siitä pitää huolen kirj a Kela-Kuningas, joka leviää kuin sienet sateella...

        Kansa kun tietää Kela-Kuninkaan ketkuilut! Simputukset, kyykytykset...


    • AlkuaVastaOn

      Kuules E-Snowen....

      Ei ole MLh itkenyt eikä itke, vaan on pysypäin ja kunnossa, niinkuin oikean taistelijan tulee.
      Käräjäoikeuden rikollisin aineksin tuottama rikollinen tuomioasiakirja, siisTekemällä tehty PuhtistusTuomion tekele - mitä se on?

      Se on trendissä, joka on vasta aluillaan! Vasta sen tien alussa, jossa nämä kaikki, myös rikollisen Kela-Kununkaan toivomat ja maksamat (?) tuomiot tulevat kaiken kansan katseltaviksi. Kirja Kela-Kuningas...

      Sinä nimmari E-Snowen et käytä minkään valtakunnan, etkä minkään tason Valtaa, mutta siksi suunsoittosi on kaatopaikan tavaraa. Asianomistajan lainmukainen syyteoikeus ei lopu, vaikka alin oikeusaste tekee mitä tekee! Niinkuin normaalissakin syyteasiassa, syyttäjän syyteoikeus pysyy seuraavassa, ja sitäkin seuraavasssa.

      Jos rassukka E-Snowen luulit, että kaikki on nyt hyvin Kelan röstösherrojen tasolla, nuolaiset ennenkuin lopullinen asia tipahtaa.

      Joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa. Nauroit liian aikaisin, mutta tyhmyytesi osoitit.

      ASia jatkuu pitkään. Ja Kelan rötöstelijät ovat kui harakka tervatulla katolla: Jos he pyllistävät, nokka tarttuu heidän omien rötösten tervaan, jos he nokkansa nostavat kuin kurki kohden taivasta, pyrstö uppoaa heidän omien rötöstensä tervaan...

      Kiinni ovat. Eivät pääse loppuikänäänkään rikoksista epäiltyjen maineestaan. Eivätkä vielä muutenkaan, pitkään aikaan.

      Nauroit tälle MLH:lle liian aikasen.

      Mutta samalla todistit itsestäsi, että kuulut rikolliseen ainekseen...

    • totuus-kirvelee

      - Tuomaritkin antautuvat Kela-Kuninkaan edessä. . .
       
      Tuomari koetti päästää rikollisjengin vapaalle. 12.6.2015, tuomio 15/199.
      Käräjätuomari Markku Laine, Kanta-Hämeen käräjäoikeudesta teki epätoivoisen yrityksen päästää edesvastuusta rötöksiin nähdyt Kela-Kuninkaan Hovipalvelijat! Ei hän ollut ensimmäinen Tuomari, joka em:ssa käräjäoikeudessa otti PuolustusAsiamiehen roolin Kela-Kuninkaan edessä. Antautui ja alistui suuremman vallan jalkoihin...
              Kertausta. Tasan kolme vuotta sitten, 15.6.2012 kt Minna Vuolinko ryhtyi samoin epätoivoiseen tekoon, ja totteli Kela-Kuninkaan härskin lakimiehen Anitta Holapan toivetta, että Kantajan kanne hylätään ilman käsittelyä. Kiltisti hän alistui. Otti samalla muinaisen roomalaisen carnifexin roolin, pani pään poikki Kantajan lailliselta oikeudelta saada oikeudenkäynti. Perusoikeus 21 §.  
             No,  tämä oikeusmurhatuomio tuli kumotuksi Turun HO:ssa 31.12.2012. Juttu ( jutut) palautettiin takaisin käräjätupaan, käsiteltäväksi. Käytiin siis tekemässä U-käännös HO:ssa! Kierrätystä? Joo.
             Seuraava käräjätuomari, joka taas alistui ja totteli Kela-Kuninkaan komentoa oli käräjätuomari Jari Kirmo. Hänkin kiltti alamaissetä, joka kynsin hampain – viimeiseen saakka koetti ajaa Kelan etua ja asemaa! Pani pystyyn näytöksen 19.01.2015, jossa istuttiin kolmen tuomarin komppanialla Kela-Kuninkaan valtaa valvomassa! Kantajan – Uhrin – asiaa maan rakoon tuomitsemassa! Kantaja ei mennyt siihen giljotiiniin, lainkaan. (Ei kolmella hyökkäysvaunulla tarvitse pientä hiirtä jahdata, se on järjetöntä, suhteetonta...) Jari Kirmo sai pelinsä pelata, ja poistui näyttämöltä.
       
      Mutta ihmehän se olisi, että rötöstuomioihin näytöt antanut käräjäoikeus olisi linjaansa muuttanut? Helpompi kait olisi, että kuu muuttuisi taivaalla siniseksi, vedet alkaisivat virrata ylämäkeä kohti?
             Ei, ei pienen autokorjaamon autonasentajalla ole resursseja korjata Suuren Jumbojetin vakavia navigointivikoja? Kela-Kuninkaan vallan edessä tämäkin tuomari – Markku Laine – lankesi rähmälleen, rikollisten tekonäyttöjen edessä. Ei ollut rahkeita, ei sitten rohkeutta!
       
      Välikysymys: Missä se tuomioistuimen RIIPPUMATTOMUUS on?
       
      Tämä kt. Laine on kultamitalisti näiden Tuomarien kollegiossa! Hän pani likoon kaiken ryhtyessään valtion puolesta, valtion varoilla Kela-Kuninkaan Linnaketta puolustamaan! Siinä eivät enää merkinneet mitään lailliset säädökset. Istunnon ( 3.6.2015) pöytäkirja, jonka määräykset löytyvät Oikeudenkäymiskaaren 22. luvussa? Mitä siitä? Entä Kantajan todisteet? Kuin niitä ei olisi ollutkaan? Kantajan Todistajat? Tuomioasiakirja 12.6.2015? Kiihkeä PuhdistusTuomion yritys Kela-Kuninkaan hoviväelle! Rikollinen tuomiovallan käyttö, tuomioasiakirja. Puolueellinen.
       
      Kun järjen käyttö ei ole kiellettyä tuomarinkaan toimessa, niin sopii kysyä tämä? Paraneeko paha paise sillä, että se laastaroidaan? Katoavatko Kela-Kuninkaan hoviväen (näytetyt) rikokset sillä, että tuomari koettaa kaikin tavoin asettaa Tuomiovallan Laastaria niiden paiseiden päälle? Mitä sanoo tuomari, kun laastarit revitään jatkossa armotta pois. Kun paiseeseen isketään terävää kirurgin skalpellia? Kun paise tulee paljastamaan yhä uusia vastaavia?
             Sääliksi käy tuomaria. Ja näitä kaikkia kolmea. Kohtalo arpoi heille tehtävän, jossa Kela-Kuninkaan valtakomento alisti heidät. He alistuivat, tottelivat. Katsoivat myös omaksi edukseen tuomita ns. tappotuomio sille kansalaisrääpäleelle, joka oli rohjennut ryhtyä laillisia oikeuksiaan Kela-Kuninkaalta vaatimaan! Säälittäviä (tuomareita). Mutta ei tämä rikollinen tuomiovallan käyttö ole uutta historiassa?
                Kannattiko Juudaksen ottaa 30 hopearahaa, kavaltaa ja pettää? Ja suistaa elämänsä samalla tuhoon? Onko raha niin rakasta? Kun Pilatus antautui kansan kiihkon edessä ja tuomitsi kuolemaan syyttömäksi toteamansa Jeesuksen, pääsiko hän vastuusta - kun pesi kätensä?  Ei. Hänen kätensä olivat loppuun saakka viattoman veren tahraamat, hän kantoi vastuuta murhasta.
       
      Status. Mutta eivät nämä kolme rikollista käräjätuomaria ole voineet luhistaa tätä Kela-Kuninkaan rääkkäämää uhria. Oikeus ja vääryys, faktat ja valheet kulkevat vääjäämättä tiensä päähän. Oikeaa tuomiota kohden. Piankin kt Laineen kohtalokas rikollinen tuomio tuottaa sen, mitä hän vähiten saattoi odottaa.
      (Lue myös sivulta Prologi 1-2, Avoin Kirje Markku Laineelle, http://kiusaamiskoneisto.vuodatus.net/sivut/prologi-1-2-kelakunigas
      Linkkejä:
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11167589
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/11170443
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/12050396
       
       
      Motto: Totuuden vaiennettu pianissimo voittaa valheen ja vääryyden infernaalisen kakofonisen fortissimon!

    • Ikivalitusjatkuu

      Monet asiat kestää oikeusasteissa liian pitkään juuri tämäntapaisten ikivalittajien asioiden takia. Oikeiden valitusten käsittely pitenee, kun oikeusasteiden on nämäkin pahanolon aiheuttamat vuodatukset käsiteltävä. Vaikka jo valituksen luettuaan näkee, ettei asialla ole mitään menestymismahdollisuuksia. Juristikunta kiittää työllistymisestään tämän valittajan tapaisia ihmisiä. Onnea ja menestystä jatkoon. Haasta kaikki asianomaiset tuomarista alkaen oikeuteen. Muuta perustettahan ei tarvita, kuin olla eri mieltä valittajan kanssa, joka on aina oikeassa ja maailman päähän potkima.

      • Voittaja---

        Ikivalitusjatkuu

        26.6.2015 08:35

        Ikivalitus-nimmari on se negatiivinen palstakyttä-porukan-jengiin kuuluva, joka koettaa kysin hampain pitää mm. Kelan puola, ja korruptoituneen oikeusjärjestelmän kulisseja kiillottaa!

        Ei auta! Ei auta vikinät....

        Valittajien syyksi ei voi lukea sitä, että tuomioistumet tekevät ihan tahallaan ja tietoisesti vääriä ratkaisuja.

        Tässäkin yhteydessä käräjätuomari kirjoitti tuomioasiskirjan kuin papukaija, joka hoki samaa selitystä kuin Kela. Lukiessa ko. tuomiota ei voi erehtyä, ketä käräjätuomari KUUNTELI, kenen repliikkejä siteerasi päätökseen. Kela, kela, Kela! Kelan "vakiintunut käytäntö..."

        Täyttä pas-kaa koko tuomio. On perusteltu syy olettaa, että Kela tilasi sopivan tuomion, maksoikin siitä - ja vain allekirjoitus tarvittiin....

        Näin se menee oikeusvaltio (?) Suomessa, aika monesti.

        Sinä nimmari Ikivalitus ( ja muut multinikkisi) olet katkera ja kateellinen, vihamielinen puskasta-huutelija. Haisee jo kilometrien päähän, millä rintamalla olet: Laittomuuksien, rikollisten ja moraalittomien menettelyjen SuojelusKuntalainen!

        Koetar rassukka tyhjillä nettikirjoituksillasi "vaikuttaa" - mutta jokainen normaaliälyinen näkee motiivisi, kuulee likaisen taustakohinan.

        TYperyyttäsi osoitat siinäkin. että olet (muka) huolissasi oikeiden valitusten käsittelyn pitkityksestä.

        Et siis näytä tietävän pilkukaan vertaa, ettet se ole SINÄ; joka päättää valituksista, vaan toistaiseksi oikeuslaitoksessa on säännöt valitusasiasta. Ei ole "oikeita" valituksia, eikä vääriä välituksia.

        Eli, haiset pahasti kela-kuninkaan agentilta? Kelassa on nyt jälleen stressiä kun valituskierros käynnistyy, ja se jatkuu ja jatkuu! Ovat kuin täit tervassa monta vuotta...

        Mutta tämä on heille jo moneen kertaan ilmoitettu. Että jos ei mm. sovintoa synny vahingoista, on varauduttava usean vuoden jatkumoon!

        Ja se kirja`Kela-Kuningas --- se jyllää kansankäräjillä. Veronmaksajat saavat tervettä infoa siitä miten Kela rötöstelee rahoilla, miten se suruttaa Rikkoo Lakeja, Hyvää hallintoa, miten sen työntekijtä ova röyhkeitä kuin diktaattorit!


        Jatka yritystäsi Rikosten-Suojelu-Agendassa.... mutta tämä tapaus menee yli voimiesi, joten keksi helpompaa!!!


    • Diaarixxxxyyyyy

      Voi raasua kirjailijaa- elämääsi ilmeisesti ei muuta kuulu, kuin Kela kela ja kela. Perusta faceryhmä asiallesi.. ja Hannu Karpo asialle. Ja valita kaikki valitusasteet läpi suomessa ja EU:ssa- ja jos hylkyä pukkaa, niin uus valitus kehiin. Juristit kiittää.

      • Yx-fani---

        Aloittaja on sankari, ei raasu. Elämään kuuluu täyttä elämää. Tukijoukko kasvaa kaiken aikaan, mutta tukijoukko ei ratkaise asiaa.

        Hannu Karpon kaltiast apuikkunilkkiä ei tässä asiassa ole tapeen...

        Mutta? Nyt on KOVA HÄTÄ Kelassa ja sen virkarikollisilla, uusia tutkittavia mm. Jari Holma ja vahinokovastuullinen Raija Koskinen...

        Joka tässä hikoilee se stressaa, on KELA-kunigas ja sen HoviväK1!!!

        Se, joa taistelee KelaKuninkaan mielivaltaa vastaa, ei ole raasu, vaan kaikkien normaalijärkisten mielestä sankari!!

        Kelan väki on strressissä, ja ne pukkaa tänne kyttiä ja vasikoita....

        Kuka lopuksi kiittää ja ketä? Se nähdään vuosien päästä.

        Kansalais-sotilaat eivät kiitoksen perässä juokse! ne vain taistelee vääryyttä, valheita, sortoa vastaan -- niinkuin aikoinaan suomalainen sotilas mielivaltaa vastaan...


        Diaarixxxxyyyyy

        23.7.2015 16:26 - sääli nyt vain itseäsi, ja Kelan roisto-mafiaa!!!!


    • niin-se-vain-on

      joo,joo...
      tuo nimmari Diaarixxxxyyyyy

      23.7.2015 16:26 -

      On pahalta haiseva Kelan vasikka ja kyttä! Pilkkaa tuota tosi rohkeaa ja osaavaa kansalaista!

      Ny ku Kelan väki tajuaa - ehkä ekaa kertaa käräjäjillä kituessaan - ettei se voikaan saada voittoa vaikka maksamalla bonusta käräjätuomarille --- ja että kun prosessiin joutuu, ei siitä noin vain pääse erooN!!! - niin ovat kiukuissaan!!!

      Eikä ihme?

      Mutta oliko ihan pakko? Kelassa, koettaa pimittää rikollisia päätöksiä, hallintoa, virheitä?

      Nyt ei itku auta markkinoilla, eikä senkään vertaa tämän rohkean ja sitkeän kansalaisen ( Kelan rötöstelyn uhrin) pilkkaaminen, täällä. Anonyyymien nimmareiden takaa, kuin puska-rakit!!

      Ei auta. On oltava ns. prosessi-vankilassa, vielä pitkään!!! Jutut ovat alkumetreillä!!!

    • Luu5nen

      Käsialasta näkee että valittaja ylistää omia kirjoituksiaan. Kun kukaan muu ei sitä tee. Säälittävää. Oikeesti. Muuta edes kirjoitustyyliäsi, niin vaikuttaa kuin joku ulkopuolinen kommentoisi. Katso peiliin, jos käräjät ei anna tuomiota. Syy on valittajan mielikuvissa- ei oikeuslaitoksessa. Jatka vielä mummonakin tätä taisteluasi. Ikuisesti. aamen.

      • Luuserille----

        LuuSnen

        Sinun käsialastasi näkee, että olet ikuinen ja parantumaton LUUSERI. Säälittävä olet, oikeasti. Osaat ala-arvoisella tasolla kyllä nälviä täällä todellisia osaajia, rohkeita kansalaisia, muuhun et kykene!!

        Katso peiliin! Monta (voitettua) tuomiota on tullut (aloittajalle), eikä Kelan ketkuretki ole vasta kuin oikeusasteen alimmalla portaalla ollut, sielläkin korruptointunut ja rähmälleen Kelan edessä antautunut käräjätuomari-parka teki mitä teki! Sääli!

        Katso peiliin. Ja lopeta tyhjät mielikuvasi, sinusta ei ole mihinkään, et osaa et kritisoida normaalisti...

        Jatka toki tyhjää retorista loruasi täällä vielä vanhana kaakkinakin, ikuisesti. Jopa helvetissä... amen


    • Vainoharhaaaaa

      Jatka omien kirjoitustesi kommentointia ja ylistystä :) ja työllistä syyttäjiä ja muuta henkilökuntaa. Linkitä ne voitetut juttusi asikirjoineen jonnekin nettipalstalle.....

      • Fakta-asiaa---

        Vainoharhaa?

        Oletpas sinä pahoissa ongelmissa itsesi kanssa!

        Et kestä totuutta siitä, ettei (pilkkaamasi) aloittaja; taho ole samanlainen luuseri kuin useimma! Et kestä totuutta siitä, että hän osaa ja jaksaa! Olet muka huolissasi siitä, että JOKU työllistää syyttäjiä ja muita? Väitteesi on iin lapsellinen, että sille nauravat aidanseipäätkin!

        Ei ole itään itsensä ylistämistä, jos kertoo faktoja! Mutta näytät olevan niin käärmemäisen kateellinen ja pahansisuinen, ettet KESTÄ faktoja! Tyypillistä suomalaista kateutta...

        Ja absurdia on koettaa provosoida, että "linkitä ne voitetut juttusi asiakirjoineen..."

        Luuletko, että kukaan normaali ihminen asettaisi kaltaisillesi repiville koirille jotakin purtavaa? Voitettuja juttuja voi lukea mm. muutamissa kirjoissa, osaa netistäkin.


        Koeta kestää nahoissasi tuon kamaan negatiivisuuden vankina!!

        Ne, jotka ovat vapaita, eivät kaltaisias kumartele. Kirjoita taas muilla nikeillä, että saat edes vähän helpotusta pahana oloosi...


      • 167-176
        Fakta-asiaa--- kirjoitti:

        Vainoharhaa?

        Oletpas sinä pahoissa ongelmissa itsesi kanssa!

        Et kestä totuutta siitä, ettei (pilkkaamasi) aloittaja; taho ole samanlainen luuseri kuin useimma! Et kestä totuutta siitä, että hän osaa ja jaksaa! Olet muka huolissasi siitä, että JOKU työllistää syyttäjiä ja muita? Väitteesi on iin lapsellinen, että sille nauravat aidanseipäätkin!

        Ei ole itään itsensä ylistämistä, jos kertoo faktoja! Mutta näytät olevan niin käärmemäisen kateellinen ja pahansisuinen, ettet KESTÄ faktoja! Tyypillistä suomalaista kateutta...

        Ja absurdia on koettaa provosoida, että "linkitä ne voitetut juttusi asiakirjoineen..."

        Luuletko, että kukaan normaali ihminen asettaisi kaltaisillesi repiville koirille jotakin purtavaa? Voitettuja juttuja voi lukea mm. muutamissa kirjoissa, osaa netistäkin.


        Koeta kestää nahoissasi tuon kamaan negatiivisuuden vankina!!

        Ne, jotka ovat vapaita, eivät kaltaisias kumartele. Kirjoita taas muilla nikeillä, että saat edes vähän helpotusta pahana oloosi...

        Äl välitä tuon vakioidiootin jutuista, ovat taas valkotakkiset päästäneet sen pakkopaidasta mikä vaikuttaa virkavirheeltä xD


    • NähtyON-----

      Kun Kansalainen voitti Vakuutusoikeudessa, ja on (sama) kansalainen voittanut kymmenkunta muutakin juttuaan - eri oikeusasteissa - asialla ei ole jokin osaamaton "tumpelo" - vaan kokenut ja osaava kansalis-soturi, joka painaa maan rakoon sellaiset kuin Kelan Valhe-Veisaajat!!!

      Aika näyttää.

      Aika näyttää.

      Joka elää, se näkee!!!!

      • Edward_Snowden

        Miksi valehtelet ja todistat tietämättömyytesi?

        1) Mitä prosessilakeja Kela on rikkonut? Esim. lain oikeudenkäynnistä rikosasiassa 6 luvun 5 §:ssä ja oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 2 §:ssä annetaan selkeästi tuomioistuimelle oikeus muuttaa oikeudenkäynnin käsittelyjärjestystä.

        2) Niin, epäilen että tuomari ei jaksanut kuulla enempää taustatietoa Kelan tyypeiltä, kun MLH oli sellainen itsekeskeinen höpöttäjä, joka oli varmaan siinä vaiheessa jo paasonut iät ja ajat. MLH taitaa itse olla sellainen murkkuikäisen luonteen omaava henkilö joka valittaa minä, minä, minä...

        3) No voi, joku unohti puhelimen päälle. On se niin vaikeaa...

        Heh, MLH on täysi luuseri joka yrittää vetää jonkun rikosoikeudelliseen vastuuseen asiasta joka on jo ehtinyt vanheta. Ihan pellemäistä touhua.

        Tuomarikin kirjoittaa herkullisesti, että "J:n (syytetty) toimenkuvaan ja virkavelvollisuuksiin ei ole kuulunut edellä mainitun MLH:n sairauspäivärahahakemuksen ratkaiseminen lokakuussa 2009 tai sen jälkeenkään." Ei MLH osaa, ei.

        "Mainitusta asiakirjasta tai muustakaan asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene, että Holapan toimenkuvaan olisi kuulunut Kelassa käsiteltävien etuuksien ratkaiseminen tai niihin liittyvien täytäntöönpanopäätösten tekeminen. Hänen ei ole osoitettu myöskään osallistuneen MLH:n nyt kysymyksessä olevien etuusasioiden käsittelyyn." Heh, mitä tapahtui niille MLH:n lupaamille "selville ja kiistattomille" todisteille?

        "Esitetyn selvityksen mukaan Holappa on riita-asiaa L 12/13099 (aikaisemmin L 09/4518) koskevassa oikeudenkäynnissä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa toiminut Kelan puolesta sen edustajana ja/tai asiamiehenä, mutta ei asianosaisena. MLH:n vetoamat 19 oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 1 §:n ja 17 luvun 1 §:n säännökset koskevat sanamuotonsa mukaan vain asianosaisia." Ei MLH osaa mitään, ei.

        "Esitetyn selvityksen mukaan ennen kysymyksessä olevan ML laatiman lausunnon 25.2.2014 tekemistä ja sen 23 valituksena Somlaan toimittamista menettelyn oikeellisuutta on selvitetty Kelan etuusosastolta. Lausunto on lähetetty myös MLH:lle, joka on voinut ja myös ottanut vielä kantaa kysymyksessä olevaan menettelyyn ilmoittamalla siitä Somlalle, minkä jälkeen 28.2.2014 asian käsittely
        Somlassa on toimenpiteitä aiheuttamatta päättynyt." Eli MLH sekoili omiaan ja kirjoitti outoja juttuja, mikä johti auttamattomasti sekaannuksiin; ja sitten MLH ei sano mitään kun Kelalaiset kysyvät häneltä, että onko kaikki oikein. No es bueno...

        "Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, että MLH:n Kelaa kohtaan nyt kysymyksessä olevassa rikosasiassa esittämät yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset on jo lainvoimaisella tuomiolla 2.2.2015 ratkaistu eikä niitä voida enää tuon tuomion oikeusvoimavaikutuksen vuoksi uudelleen tutkia." Eli mäntti yrittää laittomasti ja moraalittomasti vaatia kaksi kertaa vahingonkorvausta. MLH:llä on rosvon luonne sanon minä.


      • Onnibonni

        Lol


      • lex-fin----
        Edward_Snowden kirjoitti:

        Miksi valehtelet ja todistat tietämättömyytesi?

        1) Mitä prosessilakeja Kela on rikkonut? Esim. lain oikeudenkäynnistä rikosasiassa 6 luvun 5 §:ssä ja oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 2 §:ssä annetaan selkeästi tuomioistuimelle oikeus muuttaa oikeudenkäynnin käsittelyjärjestystä.

        2) Niin, epäilen että tuomari ei jaksanut kuulla enempää taustatietoa Kelan tyypeiltä, kun MLH oli sellainen itsekeskeinen höpöttäjä, joka oli varmaan siinä vaiheessa jo paasonut iät ja ajat. MLH taitaa itse olla sellainen murkkuikäisen luonteen omaava henkilö joka valittaa minä, minä, minä...

        3) No voi, joku unohti puhelimen päälle. On se niin vaikeaa...

        Heh, MLH on täysi luuseri joka yrittää vetää jonkun rikosoikeudelliseen vastuuseen asiasta joka on jo ehtinyt vanheta. Ihan pellemäistä touhua.

        Tuomarikin kirjoittaa herkullisesti, että "J:n (syytetty) toimenkuvaan ja virkavelvollisuuksiin ei ole kuulunut edellä mainitun MLH:n sairauspäivärahahakemuksen ratkaiseminen lokakuussa 2009 tai sen jälkeenkään." Ei MLH osaa, ei.

        "Mainitusta asiakirjasta tai muustakaan asiassa esitetystä selvityksestä ei ilmene, että Holapan toimenkuvaan olisi kuulunut Kelassa käsiteltävien etuuksien ratkaiseminen tai niihin liittyvien täytäntöönpanopäätösten tekeminen. Hänen ei ole osoitettu myöskään osallistuneen MLH:n nyt kysymyksessä olevien etuusasioiden käsittelyyn." Heh, mitä tapahtui niille MLH:n lupaamille "selville ja kiistattomille" todisteille?

        "Esitetyn selvityksen mukaan Holappa on riita-asiaa L 12/13099 (aikaisemmin L 09/4518) koskevassa oikeudenkäynnissä Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa toiminut Kelan puolesta sen edustajana ja/tai asiamiehenä, mutta ei asianosaisena. MLH:n vetoamat 19 oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 1 §:n ja 17 luvun 1 §:n säännökset koskevat sanamuotonsa mukaan vain asianosaisia." Ei MLH osaa mitään, ei.

        "Esitetyn selvityksen mukaan ennen kysymyksessä olevan ML laatiman lausunnon 25.2.2014 tekemistä ja sen 23 valituksena Somlaan toimittamista menettelyn oikeellisuutta on selvitetty Kelan etuusosastolta. Lausunto on lähetetty myös MLH:lle, joka on voinut ja myös ottanut vielä kantaa kysymyksessä olevaan menettelyyn ilmoittamalla siitä Somlalle, minkä jälkeen 28.2.2014 asian käsittely
        Somlassa on toimenpiteitä aiheuttamatta päättynyt." Eli MLH sekoili omiaan ja kirjoitti outoja juttuja, mikä johti auttamattomasti sekaannuksiin; ja sitten MLH ei sano mitään kun Kelalaiset kysyvät häneltä, että onko kaikki oikein. No es bueno...

        "Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, että MLH:n Kelaa kohtaan nyt kysymyksessä olevassa rikosasiassa esittämät yksityisoikeudelliset korvausvaatimukset on jo lainvoimaisella tuomiolla 2.2.2015 ratkaistu eikä niitä voida enää tuon tuomion oikeusvoimavaikutuksen vuoksi uudelleen tutkia." Eli mäntti yrittää laittomasti ja moraalittomasti vaatia kaksi kertaa vahingonkorvausta. MLH:llä on rosvon luonne sanon minä.

        Onpas nyt kova HÄTÄ Kela-agentilla, taikka rahapula kun tänne koettaa Kela-parkaa puolustaa... Mutta, sinä Edward_Snowden

        29.7.2015 12:36
        _____________________________________

        Kelan agentti taas suoltaa pimeästä puskasta...

        Nimettömänä. Säälittävää, sairasta.

        Mutta kun käräjätuomari tuli manipuloiduksi, lahjotuksi, niin kiva KELA.-kunkulle hetkeksi?

        Mutta jatkossa on pelkkää ( julkista) tervanjuontia...

        JO,, Jos jollakin on ROSVON luonne, ja todisteet siihen, se on tämä rakas Kela-Kuningas.

        Lisää jatkossa.

        Mitään "vahingonkorvausta" ei ole VIELÄ MIKÄÄN laillinen oikeusistuin tuominnut MLH:lle maksettavaksi, ei siis 2.2.2015. Mutta vahingon tuottamus on faktaa, ja se on edelleen maksamaton sairauspäiväraha, 273 päivää, 2009-2010. Viivästyskorkoineen, jotka tekevät tätä nykyä paljon yli 900o euroa. Antaa vain kasvaa!!!

        Mutta, sinä Edward_Snowden

        29.7.2015 12:36

        säälittävä netti-anonyymi-puska-huutelija!

        MLH ei valehtele, mutta sinä rassukka saat varmaan bonusta, kun koetat mustamaalata tätä MLH:a. Hän ei valehtele, ei esitä pötyä.

        VahingonkorvausLaki velvoittaa. Seuraavana siis on VahKorvL 3: 1 § vastaajat.

        Turha on kitistä tyhjää, solvata lain mukaan toimivaa kansalaista.

        Anonyymit postaukset ovat kaikkea uskottavuutta vailla.

        Käräjätuomari Markku Laine asettui rähmäleen Kela_kuninkaan edessä, säälittävä tapaus.

        Mutta ei ole asia alkuunkaan lain mukaan ratkaistu!

        Edward_Snowden

        29.7.2015 12:36

        säälittävä netti-anonyymi-puska-huutelija!

        Jatka lämpimiksesi puska-ääntelyä. Ei auta,

        Ei auta.


        Asia ei ole ede lainmukaisellaa (puolueettomalla) tavalla KäO:ssa käsitelty, saati riippumattomasti ratkaistu! Korruptoitunut käräjätuomarin ressukka M. Laine on kyllä tehnyt muodollisesti tuomion, säälittävän yrityksen, Kela-kuninkaan edessä polvillaan!! Yök!

        Mutta? Alkua vasta tämä oikeusottelu!!!!


    • le-fin---
    • MLHforevör

      Onko oikeustaistelu jo voitettu ja syylliset linnassa ja rahat tilillä.

    • lex-för-fin

      MLHforevör

      18.11.2015 13:18
      Uusi

      Onko oikeustaistelu jo voitettu ja syylliset linnassa ja rahat tilillä.

      _____

      Kukas sää olet? Ja kenen asialla?

      • Onnibonni

        Ööh, eikö tämä keskustelu ole nimenomaan sitä varten, että MLH:n jutusta tulisi keskustelua?

        Lex-för-fin, kuka sinä sitten olet ja kenen tai millä oikeudella kysyt tuollaisia?


    • Onni-happy-

      omninpommi taas suoltaa samaa tyhjää kiukkuaan kuin ennenkin! Ei anna aihetta normaaleille kirjoittajille. Saa pilkata tuo onnipommi, mutta ei tehoa!!!

      Räsyttävien koirien kanssa ei asiaa keskustella!!!

    • Jnl
    • xxx999xxx

      Olettex kukaan voittanut Vakuutusoikeudessa valituksenne Kelan menettelyistä?

      Kun Joku on Voittanut, ei mikään ei kukaan alempi taho, eikä ylempi tuomioistuin voi LOPUKSI tätä voittoa ( sen aineellista oikeutta) KUMOta, Ei mitätöidä!

      Se on lopullinen päätös mm. sairauspäivärahassa!

      Mutta, kun Kelassa koetettiin "kumota" em. päätös, ja tehtiin Hölmölä_Malliin uusi "hylkypäätös" 24.1.2014 ( Kelan säälittävä Kaarina Lintula...)

      Niin mitä siitä? Sille päätökselle harakatkin nauravat.

      Ja se koituu Kelan lopulliseksi tappioksi.

      Miksi?

      Siksi, että.....

      LAINVOIMAISEN ratkaisun ( vakuutusoikeus 28.11.2013) sisältö ei kumoudu.
      Valittajalla on LOPULLINEN oikeus asiassa. Ja kun KELA ei täytäntöönpannut sitä. syntyi näyttö

      VAHINGOSTA. Lopullisesta svpr-menetyksestä.
      Vakuutusoikeuden päätöksen mukaan 1.7.2009 alkanut svpr-oikeus.

      273 päivää ( 300 pv etuudesta) jäljellä!

      Ja sen Kela & kumppanit maksavat. Korkojen kanssa 1.7.2009 lukien.

      Eikä kelassa ole toistaiseksi konkurssia, vai onko?

      KELA ja kumppanit maksavat.

      Niin se menee.


      Mutta uhria on kiusattu Kelan laittomilla ja rikollisilla menettelyillä.

      Pitkään.

      Kelan "väärät päätökset" alkoivat tammikuussa 2009.

      Kohta 7 vuotta sitten.

      Pitkä "pakomatka" kelan yrityksissä.

      Mutta matkan pää jo näkyy,.

      Tuomio on edessä.

    • Lopetahanjo

      MLH:n tekstit ovat sekavia ja virheellisiä. Kela menetteli aivan oikein. Tapauksesta on kulunut 7 vuotta, joten se on jo vanhentunutkin.

      • nnn9998

        Kuules puskajussi! Omat juttusi ovat vailla päätä ja häntää. Kaikilla eri nikeillä kirjoitetut.

        Vaikka koetat olla Kelan puolustelujoukoissa, se ei auta.
        Ei auta.
        Näytät vain tietämättömyytesi, tyhmyytesi,.

        Et edes sitä tiennyt, että vahingonkorvausta voi lain mukaan vaatia 10 vuoden sisällä...

        Olet tietenkin kelakyttä, kelan sisäisestä putiikista nimettömänä papattava, mutta

        viestisi ovat täyttä tyhjää.

        Koeta keksiä parempi harrastelu!!!

        MLH sentään kirjoittaa muutakin kuin anonyymiä nettipalstan höpöä!


    • MLHforevör

      Maksatko itse oikeudenkäyntikulusi vai yhteiskunta ?
      Jos siis häviät ja vastapuolen juristilla isot palkkiot.

    • VeroKarhu---

      Kuules palstatrolli. Huolehdi sinä sain omista maksuistasi. Toiset huolehtivat omistaan.
      Eräät eivät maksa MITÄÄN, voittivatpa taikka hävisivät..... Koetapas keksiä kuka maksaa?

      Mutta? Kun Kela möhli ns. Reumasairaalan konkurssijutussa, ja hävisi - myös HO:ssa, niin Kela synnytti noin 40 000 euron oikeudenkäymiskulujen vahingon. Ja sinäkin maksat niitä!!

      Ja maksat myös Aarnion, myrkkyhoitajan, valhelääkärin jns. jutuista.

      Että maksamista sulla piisaa. Sillä aina joku voittaa ja häviää.

      Ja aina JOKU maksaa viulut!!!

      Mutta tarkasta rahakukkarosi ja pankkitilisi. Jos sulla ei ole maksuvaraa, niin hankkiudu henkilökohtaiseen konkurssiin. Tai ilmottaudu toimeentulotuen asiakkaaksi....

      Jos on rahaa, yhteskunta sen SINULTA varmasti ottaa. ET pääse veroja pakoon...

    • SuuretKiitokset

      Hyvä on, että joku on saanut MLHn vihdoinkin lopettamaan lukemattomat viestinsä, jotka ovat törkeitä kunnianloukkauksia ja omasta päästä kehiteltyä.

      En tiedä vielä pitääkö kiittää omaisia vai viranomaisia.

    • olet-sekaisin

      MLH ei ole lainkaan veilä lopettanut, viestit jatkuvat, Laillinen sanavapaus.

      Jos joku katsoo kunninaansa loukatun, pitää mennä peilin eteen. Sieltä yleensä katsoo se pärstäkerroin, joka itse omaa kunniaansa on riskeerannut. Ryhtynyt kunnianvastaisiin ja arvottomiin menettelyihin!

      Kukin saa mitä tilaa.

      Sinä nikki SuuretKiitokset olet sekaisin? Kukaan ei ole puuttunut, eikä puutukaan lainmukaisesti (vaikkakin erlaisesti) toimivan ihmisen asioihin. Ei omaiset eikä viranomaiset....

      Eli, kiittelit ennen aikojaan. Menee vielä kauan...

    • SuuretKiitokset

      Jo hermostuit pahanpäiväisesti asiallisesta ja huolestuneesta kirjoituksestani. Näytä kaikki jollekulle ulkopuolisella ja tasapainoiselle ihmiselle.

      Katsoin neuvosi mukaan peiliä. Vakuutuin entistä enemmän.

      Ymmärrä oma tilasi.

    • olet-trolli

      Nikille SuuretKiitokset

      Olet trolli. Sinulla on tasan 0 % valtaa johonkin itsellesi tuntemattomaan ihmiseen.
      Sinulla ei ole kompetenssia ryhtyä konsultoimaan nettipalstalla asiasta, josta näytät olevan pihalla kuin lumiukko.

      Kirjoituksesi oli lainvastainen, sääntöjen vastainen.

      Hermostuit, kun sinua ojennettiin, faktoihin. Normaalia asiansa hoitavaa ja hallitsevaa tervettä ihmistä ei kukaan viranomainen ryhdy paimentamaan. Heillä on töitä muutenkin.
      Häpäisit myös asianomaisen omaisia, et vain MLH:ta itseään.

      Kukaan normaali läheinen ei edes ajattele tukkia normaalin omaisensa vapaata sanan-ja toimimisen oikeutta.

      Eli, kuulut siihen roskasakkiin, joka leikkii palsta-sensoria, ja himoitsee että vapaan kansalaisen oikeudet pantaisiin rautoihin.

      Häpeä ja lopeta.

      Huolestu omasta tilastasi. Hoida omia asioitasi.

    • SuuretKiitokset

      Huolestuin tärkeän ja mielenkiintoisen palstan tasosta, koska kiihkomieliset ja sekavat kirjoitukset tukkivat palstan.

      Uskottavuus tulee, kun kirjoittaa asiasta argumentoiden eikä pelkkiä lapsellisia solvauksia.

      Oletko varma, ettei Kanta-Hämeen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden pikkujouluissa ja kevätjuhlissa lueta ohjelmanumerona jutustelijasi vedet silmissä ?

    • lex-fin---

      Huolestuit aivan väärästä asiasta, olet vailla suhteellisuustajua.

      MLH:n kirjoitukset eivät "täytä palstaa" - etkö osaa lukea aloitusten määärää? Kun laskutaitosi on noin hukassa, se kertoo että muukin realistinen taso on samaa luokkaa.


      Käräjäooikeuksien ja hovioikeuksien tuomarit saavat ihan vapaasti lukea ja nauraa, se ilo heille suotakoon. ON aika nauraa, aika itkeä.

      Jos vedet tulee silmistä, kun lukevat MLH:n kirjoittamia tekstejä, niin senhän vain on hyvä asia!

      Argumentit nähdään, mutta koska tämä ei ole OIKEUSISTUIN; ei niitä täällä tarvitse esittää.

      Unohditko senkin, että tämä on kesksutelupalsta, eikä varsinkaan sinulla ole mitään valtaa ja kompetenssia mihinkään suuntaan tässä asiassa. Ja kun olet ilmeinen palstakyttä, virkavallan vasikssa, sulla taitaa olla oma lehmä ojassa...
      ------

      :)

      :)

    • SuuretKiitokset

      Voi olla tai ei ole.

      Kaikissa kirjoituksissa näkyvät kiihko ja kiukku. Sellaisista kannattaa päästä vihdoinkin yli. On mukavampiakin asioita elämässä.

    • lex-fin---

      Kuules Suuret Kiitokset...

      Sinua - puskasta huuteleva haamua - ei tarvita konsultoimaan. Onneksi Suomessa on vielä fiksuja amattilaisia. Jos näet "kiihkoa ja kiukkua" - se ei ole sinun ongelmasi. Sen, joka sotii vääryyksiä ja yhteikunnan sortoa vaStaan, sen tuleekin olla sopivassa määrässä kiukkuinen.
      Se, joka hallitsee kiihkonsa ja kiukkunsa - ja pysyy silti faktoissa ja argumenteissa, ei poikkea asiasta.

      Sinä? Häpeä kirjoituksiasi. Mene nauramaan MLH:lle niiden tuomarien kanssa, joista mainitsit.

      JK. Kirjoituksesi menee molempiin paikkoihin, maininnallla että...... nauretaanko teillä MLH:lle, niinkuin globaalissa netissä väitetään.

    • Psykonomi

      Kiukuttelijalla ei näytä olevan lääkitys kohdallaan. Ota lääkitys reseptissä määrättyinä aikoina. Jos se ei auta, pyydä lääkäriä tutkimaan oikeampi lääkitys.

    • naurettava-olet

      Kuules psykonomi. Sinulla on paha kompleksi. Muttaperusta praktiikka, niin pääset hoitmaan niitä ihmisiä, joilla lääkityksen tarve. Jos lääkäri olet? Ellet ole, niin olet naurettava pelle!

    • Tympeää

      Kun joku pyytää neiti tai rva MLH faktoja sekavien ja epämääräisten väitteiden todistamiseksi, MLH hyökkää heti ja väittää ettei sellaisia tarvitse kertoa keskustelupalstoilla, joita MLH terrorisoi.

      Ei ole alkuunkaan luotettavaa tarinaa. Kun yhtään todistetta ei ole esittää, kysymys on saduista.

      Psykonomi on aivan oikeassa havainnoissaan.

      • niin-se.-menne

        Trolleille ei anneta todisteita.. Koirille ei anneta purtavaa. Itkekää vaikka


    • Tympeää

      Mahdoton on antaa, kun mitään oikeita todisteita ei ole. Muut "todisteet" ovat vain korvien välissä.

      Itse olet trolli, mitä sitten tarkoitatkin.

    • neuvoa-vain

      Nikille tympeää...
      Onpas sulla paha olo. Todisteet kuuluvat oikeuskäsittelyyn, ei tänne.

      Mutta kun sulla parka on niin vaikeaa, niin tämä palsta on sulle väärä paikka!

      Relaa ja vaihda viihteelle!!! Sun korvien välissä suhisee pahasti...

    • Tympeää

      Jos todisteet kuuluvat oikeuskäsittelyyn, miksi kirjoittelet tänne lukuisia tarinoita eri nimimerkeillä ?

      Millä oikeudella herjaat ihmisiä ja syyllistyt törkeisiin kunnianloukkauksiin ?

      Ei sinulla ole mitään "todisteita". Tiedämme erinomaisesti. Toivottavasti kiihkoltasi tajuat sen itsekin.

      Häpeäisit.

    • huolehdi-omistasi

      Tympeää


      Oletpas kiukkuinen ja kitkerä! Noudata ensin omaa neuvoasi, ja kirjoita NIMELLÄSI, äläkä huutele puskasta kuin jokin käpukaartilainen!

      ML ei syyllisty törkeisiin kunnianloukkauksiin. Joka itse on ryhtynyt kunnianvastaisiin ja arvottomiin vira-ym muihin menettelyhin on ITSE omana kunniansa riskaarannut. Toki se harmittaa, kun joku uskaltaa näistä törkeistä (rikosnäytöistäkin) kirjoittaa... mutta ei auta kiukku! Olisi pitänyt ajatella mitä tekee, mihin päätöksiin ryhtyy!!

      Ja ettäkö ei todisteita ole? Voi sinua parkaa, ja vielä koetat esiintyä "me" tasolla.

      Häpeä infantiileja sepustuksiasi, harakatkin sulle nauraa!

      Sinunlaisillesi puskista räksyttäville koirille, ei anneta mitää todisteita, ei edes mätää luuta.

      Eikä tämä ole kiihkoa, vaan retorista puhettakin, taiteen sääntöjä pitäen..

      Koeta parka relata, ota iisisti tänään, ja nuku yöllä. Kell 00:32 ei ole hyvä aika rassata itseään asioilla, jotka eivät SINULLE kuulu....

    • Samalevypyörii

      Kun joku uskaltaa kysellä faktoja ja osoittaa siten kohteliasta kiinnostusta , MLH vastaa aina samalla kiukun purkauksella ja kertoo, että mitään todisteita ei esitetä.

    • Psykonomi

      Ylläoleva ei ole keskustelua.

      Sitä ei ole myöskään toisten ihmisten haukkuminen ja loukkaava käytös.

      Valehtelukaan ei ole keskustelua.

    • Tympeää

      Kirjoittelija on MLH itse kolmannessa persoonassaan.

      Et pysty todistelemaan ettet valehtele.

    • Hyvä-niin

      MLH on saanut rauhoittunut, kun ei ole yli 10 päivään enää kirjoitellut ja pyörittänyt samaa tautologiaa.

      Hyvä niin ja parasta vihdoinkin MLHlle itselle.

      • dialogia----

        Hyvä-niin

        21.2.2016 0:19



        Kommenttia... palstan provokaattorit itse ovat hetkeksi lopettaneet pyörittämästä samaa tautologiaansa MLH:a vastaan. Jopa 10 päivää he jaksoivat elää normaalia elämää (?) ja olivat hetken irti kompleksisesta ja traumaattisesta ongelmasta MLH:n oikeuksia kohtaan!

        Jopa 10 päivää siis!!! Ja Taas aloittivat saman viha-agendan, solvaamisen, palstakyttäyksen kroonisen "tautimallin".

        Ja he itse kertovat fakat: stalkkauksen. Ovat siis kytänneet ajankin? 10 päivää?

        Voikos paremmin "potilaat" itse tautinsa oireita kertoa?

        - Kyttäsimme jop 10 päivää, että vastaako se MLH, ei kirjoittanut mitään! Olemme onnettomia! Meidän on TAAS jotakin viestiä laitettava sinne Suomi24 -oikeudenkäynnit palstalle... olemme neuroottisesti ja kroonisesti niin kiinni, että emme osaa olla hiljaa...

        Että silleen tämä meni, tämä palstakyttien ja provokaattorien homma!!

        Hyvä niin ja kaikille lukijoille.

        JK. On täysin normaalia, että asioissa käydään dialogia? Olisiko muka normaalia, että täällä trollit ja nettikytät huutelisivat puskasta P...aa oikeaa henkilöä vastaan, ja että tämän pitäisi sanoa OK! moiselle sonnanheitolle? Oletto ihan imbesillejä?

        No, te normaalit sen käsitätte!

        Audiatur et altera pars.


    • dialogia

      "Asioissa käydään dialogia". Sinä et sellaista valitettavasti käy. Yritä vielä.

      • näkyy-selvästi

        Oletko sokeaa, vai onko likaiset silmälasit?lasit?

        Koko ketju on keskustelua.... paitsi että lajit ovat mitä ovat.

        Toinen jengi muutettuine nikkeineen on näytetysti stalkkaajien lajiin kuuluva. Kyttäävät tuota MLH:a, sohivat, nimittelevät...

        Nytkin näyttävät kytänneen 10 päivää! Jotta mitä tapahtuu...

        SAIRASTA, ällöttävää, eivät enää keksi miten sohisivat MLHA... Selvää vihakirjoittelua.

        Ja sitten vielä tyhmät valittavat....


    • KeskustluaHahHah

      Raivotar laput silmillään keskustelee itsensä kanssa. Menehän töihin, niin saat muuta mietittävää.

      • Onnibonni

        Hän ei voi mennä töihin, silloinhan hän myöntäisi, että Kela oli oikeassa kun ei maksanut hänelle sairauspäivärahaa (tai jotain työkyvyttömyyteen liittyvää, jutun oikea sisältö on jäänyt minulle hämäräksi kaiken MLH:n huutelun ja itsekeskeisyyden keskellä).

        Osaako muuten joku sanoa miksi MLH aina laittaa väliviivoja nimimerkkeihinsä? Se tekee hänet niin helpoksi huomata.


    • 56098hker

      Voi teitä rassukoita puskajusseja. Menkäähän itse töihin ja keksikää muuta tervettä harrastusta. Palstatrollina olo näyttää olevan teille vaikeaa. Ja tämäm MLH:n vuosikausia jatkamanne stalkkaus on naurettavaa. MLH ei teidän puuhistanne kallistu mihinkään suuntaan. Säälittäviä olette, mutta olkaa!

    • Psykonomi

      Terve ja uusi harrastus auttaa viemään MLHn ajatukset muihin asioihin kansaneläkelaitoksesta ym. Olet nyt oikeassa MLH.

      • sääli-teitä

        Koettakaa te palstakytät ja ja trollit tosiaan keksiä joku parempi harrastus. Teitä vaivaa kompleksinen ja traumaattinen tila tuota ML.aa koskien. Kuin addiktio. Ihan turhaan tuhlaatte ruutia, ei auta mikään. Päinvastoin!

        MLH hoitaa ja ajaa asiansa niinkuin pitääkin. Te vain räksytätte kuin luonnevikaiset koirat!!!


    • MLHforevör

      Asianomainen pulustaa kantaansa kommentoimalla omia juttujaan. Todella säälittävää ja kertoo paljon. Mutta tämä kelavainoharhaisuus jatkuun vielä 90 v päivänäkin. Kannattaisi skannata asiakirjat nettiin ja linkki tänne, niin lukija voisi itse tehdä omat päätelmät asiasta. Ainiin, eihän tätä muut lue kuin hän itse..

    • mukamako

      Löytyy myös vaikutuspaikka, jos olette kokeneet vääryyttä Kelan taholta. Jotain pitäisi tehdä oikeudenmukaisemman laitoksen saamiseksi. Kela säästää estämällä laittomasti lakisääteisiä etuuksia. Löydätte paikan kuukkeloimalla vaikkapa seuraavasti.
      adressit, kelan laittomuuksille

      • Onnibonni

        Jaa, ajattelin että MLH olisi taas herännyt valittamaan hovioikeuden tuomiota.

        Eikö se vielä ole tullut? Tuntuu siltä kun se olisi ollut THO:ssa jo jonkin aikaa...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      380
      3820
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1881
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1424
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      920
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe