Kyllä minä niin mieleni pahoitin keskustan kannatuksen noususta. Kyllä en ymmärrä sitä, että ensin kansa äänestää keskustan maan rakoon koska niin taitamattomasti maata johti pääministeripuolueena. Sitten vähän ajan kuluttua ikään kuin kaikki tehdyt virheet olisivat pesty, mittauttaa veret seisauttavia kannatuslukuja.
Kansan kollektiivinen muisti ei kyllä tässä kohdassa toimi ei.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin!
11
113
Vastaukset
Arvelet siis, että Keskusta on kivi, joka pysyy samanlaisena tuhansia vuosia. Ei, sinä olet nyt vain yksinkertaisesti erehtynyt. Olet pahoittanut mielesi aivan turhaan.
- arviointia ajatuksel
Ei, en minä sellaisia arvele. Pikemminkin arvelisin, että olisi luullut sen kansan joka äänesti keskustalle vaalitappion 15,8% kannatuksella keväällä 2011 muistavan ne syyt miksi keskusta koki vaalitappion. Ei se kolmessa vuodessa puolueena ole pahiksesta hyvikseksi muuttunut.
Nyt soisin hallitukseen kohdistuvan kiukun kanavoituvan ennemminkin seuraavissa vaaleissa perussuomalaisille annattavaan äänivyöryyn, että saataisiin Soinista pääministeri.
Keskusta on taitonsa näyttänyt viime vuosikymmeninä ja sai siitä palkkioksi tuon vaalitappionsa. Tässä asiassa saisi kansan muisti olla hieman pidempää kuin mitä se nyt tuntuu olevan. - Oppia kansalle?
arviointia ajatuksel kirjoitti:
Ei, en minä sellaisia arvele. Pikemminkin arvelisin, että olisi luullut sen kansan joka äänesti keskustalle vaalitappion 15,8% kannatuksella keväällä 2011 muistavan ne syyt miksi keskusta koki vaalitappion. Ei se kolmessa vuodessa puolueena ole pahiksesta hyvikseksi muuttunut.
Nyt soisin hallitukseen kohdistuvan kiukun kanavoituvan ennemminkin seuraavissa vaaleissa perussuomalaisille annattavaan äänivyöryyn, että saataisiin Soinista pääministeri.
Keskusta on taitonsa näyttänyt viime vuosikymmeninä ja sai siitä palkkioksi tuon vaalitappionsa. Tässä asiassa saisi kansan muisti olla hieman pidempää kuin mitä se nyt tuntuu olevan.On se kummaa kun se kansa on noin tyhmää. Pitäisi koko kansa laittaa Sirola opistoon, että oppisi ajattelemaan ja toimimaan oikein, kuten sinä....
- arviointia ajatuksel
Oppia kansalle? kirjoitti:
On se kummaa kun se kansa on noin tyhmää. Pitäisi koko kansa laittaa Sirola opistoon, että oppisi ajattelemaan ja toimimaan oikein, kuten sinä....
Mikä sitten on oikein ja mikä väärin? Toimiko keskusta hallituksessa ollessaan niin, että olisi ansainnut vaalivoiton?
Uskoisin, että suurin yksittäinen syy keskustan vaalitappiolle oli ns.paskalaki, jolla määrättiin kaikki yksityiset kiinteistöt hankkimaan uudet viemärijärjestelmät. Ei edes Vanhanen ja keskustan työreformi saanut niin paljon schaissea niskaansa.
Sirola-opistoa en suosittele kenellekkään mutta jonkinlainen kansalaistaidon ja järkevän ajattelun kurssi olisi jokaisen syytä käydä :) - Faktaa pukkaa
arviointia ajatuksel kirjoitti:
Mikä sitten on oikein ja mikä väärin? Toimiko keskusta hallituksessa ollessaan niin, että olisi ansainnut vaalivoiton?
Uskoisin, että suurin yksittäinen syy keskustan vaalitappiolle oli ns.paskalaki, jolla määrättiin kaikki yksityiset kiinteistöt hankkimaan uudet viemärijärjestelmät. Ei edes Vanhanen ja keskustan työreformi saanut niin paljon schaissea niskaansa.
Sirola-opistoa en suosittele kenellekkään mutta jonkinlainen kansalaistaidon ja järkevän ajattelun kurssi olisi jokaisen syytä käydä :)Mielenkiintoista, kerroppa Sirola-opiston käyneenä mikä siinä sellaista mitä et suosittele meille oikeita kouluja käyneille. (Oikealla koululla tarkoitan lukiota).
Suurin yksittäinen syy Keskustan vaalitappiolle oli tuolloin pahimmillaan ollut euron kriisi, jota keskustajohtoinen hallitus joutui hoitamaan. Perussuomalaiset repivät tuosta kriisistä kaiken mahdollisen, ja SDP panikoi hupenavan kannatuksen kanssa siinä vieressä. Kansaan upposi persujen sloganit miljardien lapioimisesta oliivilehtoihin, sekä erilaisten lippalakkien sopivuudesta omenoilla tai meloneille, nuo sloganit joissa ydin oli sanaleikissä, ei asiassa. Demarien sanavalintoja laimensi vanha valtionhoitajuuden painolasti, edessä selkeänä näkynyt talouden kurjistuminen ja paine uuden puheenjohtajan uskottavuudesta. SDP hölmöilikin itsensä upottavaan suohon josta ei ole rämpinyt ylös vieläkään. Eurokriisin hoidossa SDP ei realistisesti nähnyt muuta tietä kuin silloisen hallituksen politiikka, mutta onnistui tuomaan vaateisiinsa vakuudet, joiden vuoksi Suomi nyt menettää rahaa joka olisi voitu saada tukilainojen tuottoina. Ojasta mentii suoraan suohon allikko ohittaen, kiitos Heinäluoman strategian jota Jutta ei kyennyt torppaamaan. Kivinieman linja olisi olluut Suomelle paljon parempi kuin nyt nähty sixpack sekoilu, mutta eihän sitä tuolloin ymmärretty. Nyt se on karvaasti kansalle kantapään kautta kerrottu. Vahinkojen korjaaminen alkaa heti kun hallitus saadaan vaihdettua - arviointia ajatuksel
Faktaa pukkaa kirjoitti:
Mielenkiintoista, kerroppa Sirola-opiston käyneenä mikä siinä sellaista mitä et suosittele meille oikeita kouluja käyneille. (Oikealla koululla tarkoitan lukiota).
Suurin yksittäinen syy Keskustan vaalitappiolle oli tuolloin pahimmillaan ollut euron kriisi, jota keskustajohtoinen hallitus joutui hoitamaan. Perussuomalaiset repivät tuosta kriisistä kaiken mahdollisen, ja SDP panikoi hupenavan kannatuksen kanssa siinä vieressä. Kansaan upposi persujen sloganit miljardien lapioimisesta oliivilehtoihin, sekä erilaisten lippalakkien sopivuudesta omenoilla tai meloneille, nuo sloganit joissa ydin oli sanaleikissä, ei asiassa. Demarien sanavalintoja laimensi vanha valtionhoitajuuden painolasti, edessä selkeänä näkynyt talouden kurjistuminen ja paine uuden puheenjohtajan uskottavuudesta. SDP hölmöilikin itsensä upottavaan suohon josta ei ole rämpinyt ylös vieläkään. Eurokriisin hoidossa SDP ei realistisesti nähnyt muuta tietä kuin silloisen hallituksen politiikka, mutta onnistui tuomaan vaateisiinsa vakuudet, joiden vuoksi Suomi nyt menettää rahaa joka olisi voitu saada tukilainojen tuottoina. Ojasta mentii suoraan suohon allikko ohittaen, kiitos Heinäluoman strategian jota Jutta ei kyennyt torppaamaan. Kivinieman linja olisi olluut Suomelle paljon parempi kuin nyt nähty sixpack sekoilu, mutta eihän sitä tuolloin ymmärretty. Nyt se on karvaasti kansalle kantapään kautta kerrottu. Vahinkojen korjaaminen alkaa heti kun hallitus saadaan vaihdettuaSirola-opistoa en ole käynyt , Vanajalinnassa olen yöpynyt. Tuosta tekstistäsi vielä, että siitä voi päätellä kaikkien 20-vuoden edellisten hallituspuolueiden mokanneen.
Nyt olisi siis aika perussuomalaiselle politiikalle. Sille, että Timo Soini ison vaalivoiton saatuaan nousee hallitusneuvottelijoiden johtoon määrittelemään seuraavaa hallituksen politiikkaan. - Perussuom.Huom!
arviointia ajatuksel kirjoitti:
Sirola-opistoa en ole käynyt , Vanajalinnassa olen yöpynyt. Tuosta tekstistäsi vielä, että siitä voi päätellä kaikkien 20-vuoden edellisten hallituspuolueiden mokanneen.
Nyt olisi siis aika perussuomalaiselle politiikalle. Sille, että Timo Soini ison vaalivoiton saatuaan nousee hallitusneuvottelijoiden johtoon määrittelemään seuraavaa hallituksen politiikkaan.Oon samaa mieltä. Äänestäkää kepua jos haluatte nykymenon jatkuvan. Äänestäkää persuja jos haluutte katkaista holtittoman maahanmuuton (tyyliin Tanska) ja järkevän EU-tukipolitiikan näille välimeren tuhlurimaille.
- YksinkertanenSelitys
Nainen ja vielä suht` nuorinainen puheenjohtajana.
Ei hyvää tiedä.
SDP kokee nyt saman. Ilman SDP/Ylen ajojahtia.
SDp:kin olisi jo ollut mennyttä samalla ajojahdilla.
Mukamas lautakasaa SDP haki.
Ylen toimittaja laitettiin yksityisasunnon aidan taakse kbvaamaan ja valehteeleen.
Mukamas lähdekkin oli.
Nyt SDP kokee saman. Jopa omatkin sanoo jo alle 10 % kannatuksesta eduskuntavaalissa.
Ei nuorinainen pysty johtamaan isoapuoluetta.
Halonen meni presidenttinä, kun nais aika se.
Sekin 12 v sama kuka olisi ollut, vaikkei kukaan.
Oli hyväaika kansantaloudessa.
Kunhan ajeli yksityissuihkarillakin a 481 000 €
Ilman mitään vastuita. - Lienee aloittaja
http://www.suomi24.fi/yhteisö/sites/suomi24.fi.yhteisö/files/imagecache/mina-profile-full-490/bf5/d88/dfa242202af4ab7832665e6c5d4cfa44.JPG
- Osmium 76 oikea
Onpa ruma ja iljettävä kuva suonorsusta
- Ei ole aloittaja
Ei kaltattu sika (kuvassa) osaa kirjoittaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334668- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564