kannattaa lukea kaikki

julkisuuteen viimein

Kun aamulla MTV:ssä tyylikkäästi esiintynyt Autoalan Keskusliiton vpj sattuu olemaan Laakkonen konsernin pääluotsi, on paikallaan pieni muistelo viime syksyltä:

Autotalo Laakkonen Oy:n Lahden korjaamolla oli lokakuun lopulla edetty vt4:llä ”räjähtäneen” Skodan korjauksessa niin pitkälle, että tuhoutunut moottori (TSI 1,8) oli vaihdettu. Ilmeni kuitenkin uusi ongelma. Auto ei suostunut kulkemaan eteenpäin. Pakilla kuulemma homma sujui hyvin.

Omistajalle oli Lahdesta ehditty jo ilmoittaa, että auton saa käyttöön maksamalla moottorin vaihdon kulut 10 500 euroa. Yllättävä kulkusuuntaongelma lisäsi tietysti kustannuksia. Ja aikaa kului. Ensin omistajalle kerrottiin, että automaattivaihteisto (DSG) on uusittava. Sitten pohdittiin, voisiko monitoimikytkimen vaihto auttaa? Hinta remontille nousi ja omistajalta kyseltiin, minkä korjaamisen vaihtoehdon hän valitsee?

Siinä oli miettimistä eläkeläispariskunnalle, sydän- ja sokeritautinen mies ja aivoinfarktista toipuva puoliso. Molemmat ilman insinöörikoulutusta. Ei ihme, että veren sokeriarvot heittelehtivät niin, että lääkintäalan vastuuhenkilöt pelkäsivät jo pahinta.

Ystäväpariskuntaa auttaessani oivalsin, että Skodan omistajana pärjää parhaiten hyvätuloinen ja terve autoalan insinööri, jolla on riittävät lainopilliset tiedot ja monivuotinen kaupallinen kokemus.

Tavalliselle kansalaiselle halpa hankintahinta, lyhyt takuuaika ja vikaherkkä kalusto ovat kova riski.
asian tueksi muutama linkki




http://www.hs.fi/autot/a1382322035922 hihnoja poikki satoja ja lisää tulee

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288651484063.html?pos=ksk-trm-auto-ostu

kaikki brakaa
http://www.taloussanomat.fi/autot/2014/01/04/volkkarin-dsg-vaihteiston-menetetty-maine/201317540/304

lisäksi maalit karisee sähkötkin reistailee ja uusimpana julkisuuteen tulleena lasit ei kestä minkäänlaista kulutusta

11

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikein hyvä

      ihan hyvä että asiat tulee pikkuhiljaa julkisuuteen

    • MIKSI OSTATTE !!!!!!

      VOI HELEKATTI, EI AUTA KOHTA OKTOMURSKEKKAAN NOIHIN MURHEISIIN.

    • voi voi

      ongelmia on

    • No johan tuli

      hiljasta palstalle,kun alkoi totuus paljastumaan :)

    • liian kauan sutta

      skoda miehet ihmeissään,sääliksi käy niitä eläkeläisiä jotka ovat suurin skodan omistaja joukko,nuorisoa ei skodat kiinnosta

    • käytetyt ongelma

      skodan ale myynnit alkoivat alennusta alennuksen jälkeen

    • turha toivo

      jokohan vag on pian konkurssissa,maksaisi aikas paljon jos korjaisi autojensa viat niinkuin kuuluisi

    • nolla prosentia
    • sokotalla siwaan

      pakkohan se on halpa itäkulkine ostaa kun ei muuhun rahaa ole

    • auto idästä

      sitten pura ja kasaa se uudelleen itse,vesivuodot äänieristykset yms listojen ja lokasuojien uudelleen asennukset ovat skeidailijan arkipäivää

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2058
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1962
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      149
      1563
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe