Nyt se on tutkittu: Nettitrollaajat ovat sadisteja!

Tony Dinozzo

Nettitrollaajissa on merkkejä sadismista, psykopatiasta ja Machiavellianismista, kertoo kanadalaistutkimus.

Trollit olivat onnistuneet yhdistämään kolme pimeää persoonallisuustyyppiä. Sadismin, eli muiden kärsimyksestä iloitsemisen, psykopatian, eli antisosiaalisen persoonallisuushäiriön ja Machiavellianismin, eli tunteettomuuden ja petollisuuden.

Voi tietenkin olla, että internet vain muuttaa ihmiset sadisteiksi anonymiteetin turvin jos emme näe muita ihmisiä, he eivät ole olemassa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/nyt se on tutkittu nettitrollaajat ovat sadisteja/a2232656

M.O.T

23

287

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trollhättan

      Olen ihan samoilla linjoilla. Tässä kun on nähty vähän yhtä jos toista, niin voi hyvin sanoa että systeemi muuttaa. Itse lähdin aivan puhtaalta pöydältä liikkeelle, mutta sitten se pyöritys alkoi.

      Nyttemmin liike on hidastunut. Oikeastaan maisema pyörii ja itse on paikoillaan.

      (reps)

      • Trollhättan

        Oikeastaan (ällistyttävä huomio) minä olen palannut siihen mistä lähdin liikkeelle. Eli minun todellinen persoona on teille trolli ja minulle aivan tavallinen ja arkinen minä.

        (naurua)

      • Nasdaq
        Trollhättan kirjoitti:

        Oikeastaan (ällistyttävä huomio) minä olen palannut siihen mistä lähdin liikkeelle. Eli minun todellinen persoona on teille trolli ja minulle aivan tavallinen ja arkinen minä.

        (naurua)

        Eikä mulla ole yhtään psykofiilis.

        (suihkuverhon kahinaa ja varjoja)

        (reps)

    • Mikä on trollaajan palkinto, mitä saa trollauksillaan? Riittääkö sadismin kautta saatu nautinto motiiviksi?

      • Trollausko sadismia?

        Miten trollaus liittyy sadismiin?
        http://www.suomisanakirja.fi/sadismi
        Eihän trollauksen tarkoitus välttämättä ole vahingoittaa ketään, saati, että sen motiivina olisi julmuus toisia kohtaan.

      • Trollausko sadismia? kirjoitti:

        Miten trollaus liittyy sadismiin?
        http://www.suomisanakirja.fi/sadismi
        Eihän trollauksen tarkoitus välttämättä ole vahingoittaa ketään, saati, että sen motiivina olisi julmuus toisia kohtaan.

        Mikä siis on trollauksen tarkoitus?

        Ja mikä luetaan trollaukseksi (esim palstakirjoittelussa)? Miten se voidaan erottaa huonosta/hyvästä/mauttomasta kommentista?

      • Musti.
        elisakettu kirjoitti:

        Mikä siis on trollauksen tarkoitus?

        Ja mikä luetaan trollaukseksi (esim palstakirjoittelussa)? Miten se voidaan erottaa huonosta/hyvästä/mauttomasta kommentista?

        Elsakettuseni

      • Paras Trollaaja:.!1#
        elisakettu kirjoitti:

        Mikä siis on trollauksen tarkoitus?

        Ja mikä luetaan trollaukseksi (esim palstakirjoittelussa)? Miten se voidaan erottaa huonosta/hyvästä/mauttomasta kommentista?

        .

        "Paras trollaaja saa parhaan pelaajan palkinnon"

        "Kolme tyhjää kosanderia"

        koska ne on jo nautittu

        har!11

        .

      • elisakettu kirjoitti:

        Mikä siis on trollauksen tarkoitus?

        Ja mikä luetaan trollaukseksi (esim palstakirjoittelussa)? Miten se voidaan erottaa huonosta/hyvästä/mauttomasta kommentista?

        "Jos haluat oppia tästä myös vittuilemaan eli saattamaan toisen huomattavaan tunnekuohuun pitkäksi aikaa (syystä tai toisesta). Niin sinun on opittava ensimmäiseksi läksy ”itsepuolustuksesta”. Et voi voittaa jos olet vaarassa hävitä. Et voi vittuilla jos välität. Jos arvostat toista osapuolta (sillä hetkellä) ja hänen mielipidettä, etkä osaa nollata sitä niin et pysty kontrolloimaan tilannetta koska kaikki aktiivinen työsi menee aktiivipuolustukseen. Paras itsepuolustuksen oppi on ”käytä puolustustasi kuin asetta”. Esimerkiksi ignoraa. Tällä tarkoitan, että itsepuolustuksesi kannalta on parasta, ettet kuule/näe kaikkia provoja joita osallesi on heitetty. Vältä siis aktiivisesti niiden huomioiminen. Tämä saattaa vastustajasi suunnattoman aggression valtaan koska sinä ignoroit häntä aktiivisesti. Tämä tuntuu hänestä epäoikeudenmukaiselta ja hän käyttää yhä suuremman osan energiastaan, ajastaan ja vaivastaan pohtiakseen sinua, mikä syö hänen voimiaan ja toisaalta tuo sinulle suuremman edun varsinaisessa yhteenotossa. Tätä samaa taktiikkaa elävässä elämässä voi soveltaa esim. kääntämällä selkänsä ja kävelemällä pois tilanteesta kesken toisen pitkän vuodatuksen."

        Tuossa oppituntia miten välttyä trolleilta, mitä aikaisemminkin olen linkitellyt.

        http://www.city.fi/blogit/1698/vittuilun ja tappelun abc/84841

      • runontaja kirjoitti:

        Minähän olen vain pieni ja tynnyrissä kasvanut kettu, enkä edes huomaa provoja. Joitakin omituisia kommentteja joskus vilahtaa ohi, mutta kun en ymmärrä, mihin tarkoitukseen ne on tarkoitettu, niin eipä sillä pidä sitten mielenrauhaansa vaivata.

        Todella omituista että palstalla nimeltä miesten logiikka voi olla niin paljon verhoiltuja ja salakähmäisiä juttuja.

        Minä luulin että ihmiset pitävät suoraa palautetta arvossa. Toki elukat ei tästä asiasta vissiin mitään ymmärrä.

        *Epäsuoraa palautetta: huomasin että olit muuttanut jotain. Minusta se oli harmillista.*

      • elisakettu kirjoitti:

        Mikä siis on trollauksen tarkoitus?

        Ja mikä luetaan trollaukseksi (esim palstakirjoittelussa)? Miten se voidaan erottaa huonosta/hyvästä/mauttomasta kommentista?

        TROLLAUKSEN EROTTAA HUONOSTA MIELIPITEESTÄ SIITÄ, ETTÄ TROLLI TEKEE SITÄ JATKUVASTI, YKSITTÄINEN HENKILÖ AJATTELEMATTOMUUTTAAN

        "Trollata

        Aircalibur
        4.8.2011
        Provosoida toisia ihmisiä tahallisesti sanomalla ilkeitä, tyhmiä tai muuten epäkohtelioita asioita. Trollin tavoite on saada mahdollisimman moni hermostumaan ja vastaamaan. Trolleilla ei usein sanavarastoa juurikaan ole. Heihin voi törmätä lähes missä tahansa internetissä.

        Tuol taas yks trolli trollaa."

        Lähde, Urbaani sanakirja

      • elisakettu kirjoitti:

        Minähän olen vain pieni ja tynnyrissä kasvanut kettu, enkä edes huomaa provoja. Joitakin omituisia kommentteja joskus vilahtaa ohi, mutta kun en ymmärrä, mihin tarkoitukseen ne on tarkoitettu, niin eipä sillä pidä sitten mielenrauhaansa vaivata.

        Todella omituista että palstalla nimeltä miesten logiikka voi olla niin paljon verhoiltuja ja salakähmäisiä juttuja.

        Minä luulin että ihmiset pitävät suoraa palautetta arvossa. Toki elukat ei tästä asiasta vissiin mitään ymmärrä.

        *Epäsuoraa palautetta: huomasin että olit muuttanut jotain. Minusta se oli harmillista.*

        Joskus omassa epätäydellisyydessään on muututtava ja muutettava asioita, vaikka vastustus olisi ankara.

    • Sanan merkitys
    • gemsutrossi

      Tyylistä päätellen on ap. dazu--Ville Antinmaa Tampereelta

      Tyylinä kirjoitella pitkiä viestejä ja käyttää sivistyssanoja ja ikivanhaa

      lääketieteellistä terminologiaa-Wittnengstainismista traktatus agnostologiaa

      Virke tavallisesti jaettu yli viiteen lauseeseen, jaettuna neljään rivin kappaleixi

      Ville itse aloitti kettuilun minua vastaan tuntettomana , kömpelöillä trolleillansakin

      Syynkin tiedän--meillä on yhteisiä tuttuja;-)

      Ville!!!111!!! äl' ala uudestaan samaa......tai hiillostan taas pois nikkisi

      • rosestar

        se on totta kylmyys luo kyvyn tehdä työnsä hyvin. et keskity stressaan turhanpäivisistä asioista. mutta kun ajattelet muita huomaat pian muiden tallomassa itsesi yli ja peräti makaamasta ojasta ryöstettynä jolloin työelämässä kannattaa olla kylmäviima muille työntekijöille ja panostaa, tehdä työnsä hyvin.Eli ihmisen täytyy oppia sanomaan Ei vaikka tunteet kuohuisi, oman terveyden takia.
        Ihminen on parhaimillaan fyysisen terveyden ja positiivisen mielen kanssa.

        miten ihmeessä muuten kautta historian , hulluja olisi päässyt valtaa?

    • Minua ei taaskaan trollata juuri lainkaan.
      Minulla on oikeus tulla trollatuksi.
      Syrjintä on kiellettyä.

      • "Sinullakin on tunteet"

      • elisakettu kirjoitti:

        "Sinullakin on tunteet"

        Trollatuksi tulemattomuuteni loukkaa tunteitani sangen syvästi ja minullahan tosiaan on oikeus tunteisiini.

      • buddy-love kirjoitti:

        Trollatuksi tulemattomuuteni loukkaa tunteitani sangen syvästi ja minullahan tosiaan on oikeus tunteisiini.

        Mistä arvelet johtuvan, ettet saa tässä asissa niin paljon huomioita kuin haluat?

        - ek päätteleekin ihan ite: ahaa, buddy itse on se pääpahis trolien rölli

      • elisakettu kirjoitti:

        Mistä arvelet johtuvan, ettet saa tässä asissa niin paljon huomioita kuin haluat?

        - ek päätteleekin ihan ite: ahaa, buddy itse on se pääpahis trolien rölli

        Hys nyt, ei saa paljastaa että aiheutan trolleille epätoivoa ja turhautumista, tai ne saattavat lopettaa nuo yrityksensä kokonaan ja minulla olisi sitten taas tylsempää.

        Viihdytän nykyisin itseäni bongaamalla eW:n kirjoituksia muilla palstoilla.

    • hytrewq
      • rosestar

        itse koen vain feikit katkeriksi ja kateelliseksi.
        trollaus on muuta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      49
      9787
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      108
      5292
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4377
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      138
      2947
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      143
      2728
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      191
      2613
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      29
      1963
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1707
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      37
      1569
    10. Liikaa vauhtia

      Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp
      Suomussalmi
      21
      1127
    Aihe