Antero Eerola --- Venäjän järkkymätön fani

Arhinmäen erotettava

On järkyttävää, miten fanaattisesti jotkut viiripäät, Eerola ennen kaikkea, puolustavat Venäjän kaikkia toimia, olivat ne miten julmia tai tyrannimaisia tahansa. Sama syy aikanaan johti siihenkin, miksi Eerola potkittiin pois Yleltä, edes hivenen vasemmistolaisessa mediassa ei kelpuuteta tuollaista toimittajan planttua, joka on hylännyt kaikki objektiivisuuden ihanteet. Eerola on sittemmin hirttäytynyt omiin harhoihinsa ja näkee fasismia kaikkialla, missä Venäjän edut ovat uhattuina. Mm. Ukrainan mielenosoittajien rohkeus nousta itsevaltaista hallintoa vastaan on vain fasismin ilmentymää, eikä häneltä heru ymmärrystä ukrainan oppositiolle. Janukovitsin alaisten väkivaltaisiin toimiin ja omaisuuden omille ohjailuun ei Eerola ole pahemmin kantaa ottanut. Juuri tällaiset änkyrät suututtavat, vaikka melko nuori mies onkin kyseessä. Vanha kommunismi on korvattu sokealla venäjä-mielisyydellä, vaikka tämä onkin ristiriitaista ja säälittävää. Eerolasta saattaakin tulla aikanaan uusi Bäckman, ellei mies tule järkiinsä tai kato miestä korjaa.

En enää kannata vasemmistolaisia puolueita, miksiköhän?

3

366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäitä hatun sisälle

      Suomella ei ole muuta tietä kuin rauhan tie,diplomatia,21000 panssaria vastaan n.200,osa niistäkin purettuna ,selkeyttää järjen.

    • S24 PS tervetuloa

      Eerolan lausunto on pohjoiskoreamainen. Vasliitto on syvässä kriisissä.

      hyvät vastoverit
      käykää katsomassa myös Suomi24 Perussuomalaiset palstaa,
      syväluotaavaa keskustelua
      muut ovat jo siellä tule sinäkin
      tervetuloa


      viimeaikaisia keskusteluja PS S24


      Viimeinen työläinen erosi vasemmistoliitosta ja jäljelle jäivät lähinnä
      Helsingin hipit

      Uudeltamaata valitaan yli 30 kansanedustajaa ja NIISTÄ VAIN YKSI
      ON VASELI siis kannatus Helsingin hippi-homo-mamu-transsu -piirien
      ulkopuolella on alle 1/30 eli enintään noin kolme prosenttia.

      viimeinen työläinen erosi vaselista kansanuutiset kertoo
      http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2968065/paaluottamusmies-jari-aalto-erosi-vasemmistoliitosta

    • Koroljov

      "Mm. Ukrainan mielenosoittajien rohkeus nousta itsevaltaista hallintoa vastaan on vain fasismin ilmentymää, eikä häneltä heru ymmärrystä ukrainan oppositiolle."

      Ukrainan aseistetun opposition katuväkivalta edusti samanlaista rohkeutta kuin punakapina ja punainen terrori v:n 1918 Suomessa. Ulkomailta käsin Suomen punaisetkin yllytettiin vallankumoukseensa, jolla oli onneton loppu. Saa nyt nähdä, kuinka Ukrainan käy. Voi olla, ettei Venäjä kykene veljesmaataan nyt pelastamaan. Siinä tapauksessa on pelastettava se mikä pelastettavissa on, siis ennen kaikkea Krim.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      888
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      675
    6. 78
      531
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe