Maanantaina 10.3 taas juntataan?

5jaa 2ei ?

"Karmeampaa tulee8.3.2014 09:21 3 SULJE
Vielä karmeampaa on, kun Hokkanen esittelee kunnanhallitukselle valituksenalaista täytäntöönpantavaksi maanantaina.
On senverran tietoinen ettei täytäntöönpanopäätöksestä saa edes valittaa.
Suurella todennäköisyydellä saa tahtonsa läpi.
(KUNNAN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUKOSKO) antaa esittelijän panettaa täytäntöön
Paraslain vastaisen päätöksen?

Läpi menee 5 - 2 8.3.2014 10:06 3 SULJE
" Kunnanhallitus 10.03.2014 (esityslista)
Valtuuston päätösten 19.12.2013 -täytäntöönpano

Valtioneuvosto ei voi puuttua kyseiseen kunnan valtuuston päätökseen eikä purkaa sitä. Perustuslain 121 §:ssä turvattu kunnallinen itsehallinto mahdollistaa ja turvaa kuntien itsenäisen päätöksenteon. Ns. Paras-lain säännöksillä ei voida puuttua
kunnan irtisanoutumispäätökseen peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä.
Kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston 19.12.2013 tekemät päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia Kunnanhallitus päättää panna päätökset täytäntöön. "

Jos..tai siis kun8.3.2014 10:15 2 SULJE
tuo juntataan maanantaina Attendo aloittaa 1.6.2014 ja sitten alkaa vuosien käräjöinti mutta Attendo aloittaa 1.6.2014.
Ilmankos KJ ilmoitti kunnansivuilla 5.3.2014 että sote-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnalle 1.6.2014 alkaen..Käräjille mennään ja kunta maksaa."

157

1129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyn vain

      Antoiko nyymamanni ja tölli tällaisen ohjeistuksen lestakepuille?

      • rgregg

        Kuka hyötyy erosta? Ei nyymanni eikä tölli vaan...Sama ohjeistaja joka on ollut kuntajohdon kanssa hanketta ajamassa alusta asti. Kuntajohdolla ole edes taitoa suorittaa kilpailuttamista ilman konsulttia saati hyökätä valtion lakeja vastaan.

      • *******
        rgregg kirjoitti:

        Kuka hyötyy erosta? Ei nyymanni eikä tölli vaan...Sama ohjeistaja joka on ollut kuntajohdon kanssa hanketta ajamassa alusta asti. Kuntajohdolla ole edes taitoa suorittaa kilpailuttamista ilman konsulttia saati hyökätä valtion lakeja vastaan.

        A******n lobbarit lakimiehineen projektia ajaa. Kuntajohdossa ei ole ketään kenen älykkyysosamäärä riittäisi tuollaisen käsikirjoituksen laatimiseen saati sen toteuttamiseen käytännössä. Sen todistaa loppulasku kun samat jotka kuntajohtoa kädestä pitäen ovat vieneet kuin pässiä teuraalle tekee kunnon tilit alussa välissä ja lopussa. A*******n lakimiesten avulla ja rohkaisemana eroavat mutta sitä kuntajohto ei tajua että samat lakimiehet tekee myös sellaiset sopimukset että loppulaskun maksaa kunta. Käy kuten Mikkonen ennusti pyhäjokiseudun sivuilla aikoja sitten. Itse kyllä henkilökohtaisesti uskon että ministeriö estää vaikka maanantaina kh junttaa?

      • huoleton1
        ******* kirjoitti:

        Se on vain paha juttu kun tämä nykyinen kj.jättää tekosten jälkeen uppoavan laivan
        Sen jälkeen hän ei ole vastuussa vaan kunnanhallitus ja valtuusto myös rahallisessa vastuussa päätöksistään siinäpä on miettimistä.
        Itse en olisi uskaltanut ottaa kuntapäättäjänä näin suurta vastuuta.

      • Nyt riittäisi
        huoleton1 kirjoitti:

        Se on vain paha juttu kun tämä nykyinen kj.jättää tekosten jälkeen uppoavan laivan
        Sen jälkeen hän ei ole vastuussa vaan kunnanhallitus ja valtuusto myös rahallisessa vastuussa päätöksistään siinäpä on miettimistä.
        Itse en olisi uskaltanut ottaa kuntapäättäjänä näin suurta vastuuta.

        Ei tavallinen työmies ymmärrä miksi väen väkisin pitää hankkia hankaluuksia ja turhaa rahanmenoa. Kunnan luottamushenkilöiden ja virkamiesten pitäisi olla aina korvausvelvollisia jos tahallaan aiheuttavat kunnan toiminnassa ja kuntalaisille taloudellista vahinkoa.Tämä Attendo asia on nyt sellainen että kunnanjohtaja ja valtuutetut tekevät tahallaan vahinkoa koska toimivat niin kuin laki ja sopimusasiat ei koskisi heitä ollenkaan.

    • Umpiluu

      Paraslaki siirtymäsäännöksineen ei näy menevän umpiluuhun.

      • rgregg

        Kyllä ne tietää että on lähdetty rötöstelyn tielle eikä ero onnistu mutta käräjillä menee vuosia ja Attendo on siihen mennessä ollut helposti vuoden pari terveyskeskuksen isäntä.
        Itseä kiinnostaa vain se, onko niillä todellakin pokkaa antaa tk:n avaimet Attendolle 1.6.2014 vaikka ministeriö kertoo heille ennen sitä ettei se onnistu?

    • Leipää&sirkushuveja

      Oikeuskuluja ja korvausvelvotteita tulee joitain kymmeniä tuhansia ties kuinka pitkäaikaisen käräjöinnin jälkeen mutta noin ne saa aten joka tekee säästöä satoja tuhansia jo tämän vuoden puolella. Hälläväliä että jäsenkunnat ovat kertoneet etteivät suostu eroon kesken vuoden ja ministeriö estää eron kokonaan ei hidasta hyväveliä. Hyvin on aten lakimiehet projektia maaliin viemässä hallituksen avulla. Yksikään kuntajohdosta ei ole noin perillä lakipykälistä joihin vetoavat. Aten lakimiehet asialla? Kuitenkin 7:n vuoden sopimuksella liikevaihto k.mäen kohdalla n70-80 000 000€. Pyhäjärven kunnanjohtajallakin nousi kädet pystyyn kun k.mäen edustajat kävi tositteita pöytään lyömässä..

      Olisi paljon mielenkiintoisempaa seurattavaa jos ei tietäisi etukäteen miten tarina etenee eri vaiheissaan ja kuinka se loppuu. Junttaavat kuten tapoihin kuuluu mutta loppulasku on hyvin kaukana siitä mitä luulevat ja kunta maksaa. Siihen vielä aten vaateet sopimuksen purkamisesta jne. niin johan tulee kallis loppulasku säästöille.

      • sadoissa tuhansissa

        korvaukset yms kulut on ei kymmenissä. Miinukselle menee ja kunta maksaa

    • Kiire ihmetyttää?

      En tunne lakipykäliä mutta jos tuo kj:n esitys jonka mukaan päätökset pannaan myös käytäntöön hall.päätöksellä, on astuttu käsittääkseni tietoisesti lain väärälle puolelle? Periaatteessa kaikki on mennyt lakipykälien mukaan tähän mennessä mutta käytäntöönpano-oikeutta ei kunnalla ole ennen ministeriön hyväksyntää? Ministeriökään ei välttämättä asiaan puuttuisi jos oltaisiin vaihtamassa kuntayhtymää toiseen mutta kun ollaan yksityistämässä palvelut ilman jäsenkuntien muodostamaa väestöpohjaa vaan ollaan toimimassa omana pienen pienenä yksikkönä?

      Itse kyllä neuvoisin kuntajohtoa palkkaamaan ulkopuolisen lakimiehen muuten Attendon lakimiehet kusee silmään. Kunhan ei olla liitoksissa uusine soteineen ennen kuin tuo soppa on käräjöity?

      • jääpolte

        Kiire johtuu vain ja ainoastaan siitä ,että kriisikuntaluokitus kolkuttaa oven takana ja Attendo lupasi säästöjä joilla paikallishallinto (kepuvalta) säilyy. Puoluepolitiikka on tärkeämpi asia kuin kuntalaisten terveydenhuollon palveluiden taso. Halvalla ei koskaan ole saatu hyvää eikä se miksikään koskaan tule muuttumaan. Ilman Attendoa kärsämäki on konkurssissa ja sen jälkeen nämä jotka päätti kilpailuttaa, heidät olisi potkittu kuntapolitiikasta ikuisiksi ajoiksi pois. Sieltä se syy ja motivaatio löytyy. Kuntalaisten vihat on pieni merkityksetön asia jos valta säilyy.

        Ne tulee joka tapauksessa ja viha jää.

      • kunta kaatuu ja
        jääpolte kirjoitti:

        kriisikuntaluokituksen mukana menee kepuilta valta. Oli kirjattu vastineeseen ministeriölle syiksi miksi tehtiin mitä tehtiin. Lopultakin tunnustivat että ovat valmiita rikkomaan vaikka lakeja jos sillä kepuvalta kunnassa säilyy

    • menee noin

      "Valtioneuvosto päätti joulukuussa 2012, että Tohmajärvi ei voi irrota sote-yhteistyöstä, johon se on sitoutunut. Tohmajärvi halusi yksityistää palvelunsa, ja se on valittanut päätöksestä KHO:hon."

      • ps.

        Arvatkaa kahdesti kenellä on Tuhmajärven sote-palvelut..?

        Alkaa A:lla. Kuulostaako tutulta käsikirjoitukselta ja lisäkysymys kuka arvaa kuka vastaa sote-palveluista Kärsämäessä 1.6.2014?

      • Laillinen rikos.
        ps. kirjoitti:

        Arvatkaa kahdesti kenellä on Tuhmajärven sote-palvelut..?

        Alkaa A:lla. Kuulostaako tutulta käsikirjoitukselta ja lisäkysymys kuka arvaa kuka vastaa sote-palveluista Kärsämäessä 1.6.2014?

        Erotaan ilman valtuuksia päätökseen yms. vedoten eikä mene läpi ja rikkeeseen syyllistynyt valittaa ensin hallinto-oikeuteen ja sen jälkeen kho:een ja kappas...Yksityinen palvelujentarjoaja tekee massia pari kolme vuotta ilman että kukaan voi asialle mitään.

        Riitti päätös erota loppu on aikaisemmin muillakin paikkakunnilla toteutettua "liiketoimintaa" minkä edessä valtiokin on valituskierteen ajan voimaton ja Attendon kassakone kilisee.

      • 5eh 46t
        Laillinen rikos. kirjoitti:

        Ilmankos mm. kvpj potee omantunnontuskia koska tuohan on jo laitonta? Pääpiruilla omaatuntoa ei edes ole.

      • Tohmajärvestä

        Ministeriö esti eron mutta ei estänyt Tohmajärvisiä. Netissä ääripää juttuja miten homma on mennyt. Attendo luonnollisesti ylistää itseään ja kunnan saamia säästöjä mutta kaikki muut kommentit päinvastaisia. Ei lähetteitä jne.

        Sama homma Kärsämäessä edessä.

      • Valmistautukaa siihe
        Tohmajärvestä kirjoitti:

        Ministeriö esti eron mutta ei estänyt Tohmajärvisiä. Netissä ääripää juttuja miten homma on mennyt. Attendo luonnollisesti ylistää itseään ja kunnan saamia säästöjä mutta kaikki muut kommentit päinvastaisia. Ei lähetteitä jne.

        Sama homma Kärsämäessä edessä.

        n että Attendo tulee vaikka ministeriö estää. Ei auta.

      • Minulla ei muuta
        Valmistautukaa siihe kirjoitti:

        n että Attendo tulee vaikka ministeriö estää. Ei auta.

        Kepupäivystäjät voi jatkaa peukuttamista miinukselle. Ihailtavaa ahkeruutta ja uhrautumista.

    • wellplay

      joko alkaa hahmottumaan miksi Attendo aloitti projektin ja vie sen loppuun asti kuntajohdon toimiessa lähinnä kulisseina tai käsinukkeina? No sen takia koska ovat tehneet saman aikaisemmin muissa kunnissa.
      Mistä vetoa valtuutetut ei tiedä tänäkään päivänä mitä sopimus sisältää?

    • 443

      Käy pian kuin Puolangalla. Ei kuulu eikä oteta mihinkään sairaanhoitopiiriin.

      • Pakko on kohta

        ottaa kun lait niin määrää.

    • puurot ja vellit

      "Valtioneuvosto ei voi puuttua kyseiseen kunnan valtuuston päätökseen eikä purkaa sitä"

      - Voi ja puuttuu. Perussopimuksen ja puitelain sitoumuksia ja velvoitteita ei ilmoitusluontoisesti voida syrjäyttää.

      "Perustuslain 121 §:ssä turvattu kunnallinen itsehallinto mahdollistaa ja turvaa kuntien itsenäisen päätöksenteon."

      -Päätöksenteon kyllä turvaa mutta ei tapauksessa missä on sitouduttu kuntayhtymään jolloin kunnan päätöksiä sitoo erinäiset velvoitteet ja sopimukset. Itsenäisiä päätöksiä sitoo edelleen omat lakinsa ei pelkät lakiopilliset menettelytavat päätöksien teossa.

      "Ns. Paras-lain säännöksillä ei voida puuttua kunnan irtisanoutumispäätökseen peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä."

      -Voidaan puuttua ja puututaan. Syyt löytyy puitelaista jossa ne ovat eritelty ja perusteltu. Lisäksi perussopimuksen mukaan kesken vuoden ei voi erota ilman jäsenkuntien suostumusta ja sitä ei ole.

      "Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston 19.12.2013 tekemät päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia Kunnanhallitus päättää panna päätökset täytäntöön. "

      -Päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä mutta kunnanvaltuuston päätöksen täytäntöönpano tässä tapauksessa edellyttää käytäntöönpanolupaa ylemmältä taholta mitä ei ole.

      -Itse päätöksenteko kuuluu valtuuston toimivaltaan mutta edelleen ilman valtioneuvoston lupaa toimivaltaa ei ole jolloin päätöksen toimeenpano on laiton.

      -Kunnanhallituksella ei ole valtuuksia panna em. päätöstä käytäntöön ilman valtioeuvoston suostumusta.

    • EX-kepu

      Kärsämäellä on erikoisvaltuudet olleet jo kauan aikaa, heti Hokkasen tulon jälkeen.

      • huomenillalla

        Mikä on rikosnimike kun erotaan kesäkuun alusta ilman valtuuksia?

    • laki+uhrit vastaan

      rikosnimike muotoutuu vuosien käräjöinnin jälkeen, kun "uhrit on katsottavissa ja kunnan Sotemenot, "uhreja jopa vajaat 2800 k-mäkistä, joku jopa kuollutkin kunta menettelyn seurauksen johdosta, tai nopetunut em vuoksi

    • porskuttajat

      Kuntapäättäjien vauhti ei jouda odottamaan edes Reisjärven kunnanvaltuuston päätöstä: Irtisanomisilmoitus / Kärsämäen kunta. Valtuuston kokous 11.3.2014 Reisjärvellä jossa käsittelevät asian.
      Kärsämäen kj, kumppanit putkinäkö josta näkyy vain Attendo sitä kohti porskutetaan äänestäjiä kuulematta ja näkemättä.

    • virren sävel

      "sua kohti Attendooo...

    • Illalla se alkaa

      Valtuuston kokouksen 19.12.2013 täytäntöönpanolla astutaan virallisesti lain väärälle puolelle.

      • ei vielä

        Lain väärällä puolella ollaan vasta kun tekevät kirjallisen sopimuksen sotepalvelujen järjestäjän kanssa kilpailutuksen jälkeen ilman valtuuksia edes erota edellisestä. Pelkkä valtuuston päätös erosta ja sen täytäntöönpano ilman seuraamuksia ei ole vielä laiton vaikka pitääkin sisällään mm. sopimus- ja lakirikkeitä, valtuuksien ylittämisiä yms.
        Seuraava askel on se suurin tulevaisuuden kannalta eropäätöksen jälkeen jonka valtio kumoaa allekirjoittaa kuntajohto uuden sopimuksen tai ei. Kaikki muu siinä välissä on ollut lähinnä pelkkää teatraalista piirteitä sisältävää kosmetiikkaa. Nimet sopimuspaperiin ja sitten ollaan siellä lain väärällä puolella josta alkaa oikeudenkäynnit joiden lopputulos on edelleen selviö.

    • ???

      Kärsämäki Suomi24

      Page not found

      The requested page could not be found.

      • jees

        Toy boy is it already burned

    • Noh,

      juntattiinko äänin 5-2 vai 5-2?

    • Puolue vastaa

      Kunnahallitus todella pani täytäntöön äänin 5-2, pöljänpojan vakuutus tuskin kattaa vahingonkorvauksia, mutta kepuenemmistö valtuustossa takaa, että kunta maksaa, näin homma käy kuin kommunistivaltioissa.

      • Nimet(5) muistiin.

        Valtuuston kokouksen 19.12.2013 hallituksen täytäntöönpanolla 10.3.2014 astuttiin virallisesti lain väärälle puolelle äänin 5/2.

        Päätös erota oli laillinen ja laillisessa järjestyksessä toimittu mutta täytäntöönpano oli jo lainavastainen teko koska pelkästään ero 1.6.2014 alkaen olisi edellyttänyt jäsenkuntien suostumuksen koska on perussopimuksen vastainen eikä sitä ole.

        Seuraavat rikkeet mihin kuntajohto syyllistyy on perussopimuksen purkaminen ja järjestämisvastuun ottaminen omiin käsiin ilman valtuuksia ja sen jälkeen vielä allekirjoittavat sopimuksen Attendon kanssa ilman ministeriön suostumusta.

      • Käräjille mennään
        Nimet(5) muistiin. kirjoitti:

        kuten Tohmajärvellä ja kunta maksaa.

      • ja kalliisti
        Käräjille mennään kirjoitti:

        kuten Tohmajärvellä ja kunta maksaa.

        KHO kertoo aikanaan miten ero oli perussopimuksen ja puitelain vastainen ja ylitettiin toimintavaltuudet. Sitten maksetaan kunnan kassasta oikeudenkäyntikustannuksien lisäksi jäsenkunnille ja Attendolle. Hetkellinen taloudellinen helpotus kääntyy vielä toisinpäin. Attendo hoiti eron ja KHOn päätöksen jälkeen kävelee nauraen pankkiin.

      • Ei nuolaista ennen
        ja kalliisti kirjoitti:

        kuin tipahtaa... Jos valtioneuvoston päätös esitetään pantavaksi täytäntöön välittömästi se oli sitten siinä eroa ei tule mutta jos esitetään pantavaksi täytäntöön vasta lainvoimaisena sitten Attendo aloittaa ja mennään käräjille.

      • Ei nuolaista ennen
        Ei nuolaista ennen kirjoitti:

        kuin tipahtaa... Jos valtioneuvoston päätös esitetään pantavaksi täytäntöön välittömästi se oli sitten siinä eroa ei tule mutta jos esitetään pantavaksi täytäntöön vasta lainvoimaisena sitten Attendo aloittaa ja mennään käräjille.

        kuin tipahtaa...Jos valtioneuvoston päätös esitetään hallinto-oikeuden päätöksellä pantavaksi täytäntöön välittömästi se oli sitten siinä eroa ei tule mutta jos esitetään pantavaksi täytäntöön vasta lainvoimaisena sitten Attendo aloittaa ja mennään käräjille.

    • rohkeita

      poikia ja tyttöjä. Tyhmänrohkeita

    • niskalaukaus

      Tämä on kuin maanpetos, julkista esivaltaa vastaan. Kj hallitus (5). Silmukka kiristyy.

    • fre g3r

      Minä en usko että edes äänestivät vielä koska asia ei yksin kuulu pelkästään kunnan muutamalle hullulle hall.jäsenelle vaan lisäksi jäsenkunnille ja valtiovallalle. Siirsivät äänestyksen siihen asti kun jäsenkunnat ja ministeriö tuovat kantansa julki on minun veikkaus. Tai ei veikkaus vaan noin se menee lakien mukaan.

    • Astuu voimaan

      ilman lainvoimaa..

      "Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston 19.12.2013 tekemät päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä muutoinkaan ole lainvastaisia. Kunnanhallitus päättää panna päätökset täytäntöön."

      "Kj:n ehdotus: Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Kärsämäen
      kunnan esitykseen eroamisesta peruspalvelukuntayhtymä
      Selänteestä perussopimuksen vastaisesti 1.6.2014 alkaen ei
      suostuta, koska ero perussopimuksen vastaisesti aiheuttaa
      taloudellista ja toiminnallista haittaa muille jäsenkunnille. Ero
      toteutuu siten kuntayhtymän perussopimuksen mukaisesti 1.1.2015
      alkaen.
      Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

      KVALT § 6
      Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti."
      ______________________________________

      Pelkästään Haapajärven kielteinen kanta erolle 1.6.2014 alkaen riittää siihen, että kärsämäen kunnanhallituksen täytäntöönpanossa erolle 1.6.2014 ylitettiin mm. toimivaltuudet jonka lisäksi päätös on lainvastainen. Päätökset syntyi laillisessa järjestyksessä mutta täytäntöönpano oli laiton eikä siihen ollut edes valtuuksia.

      • Kiitos te 6

        Joutuuko ne tuostakaan vastuulle? Kunnanjohtaja 5 hallituksen jäsentä menee käräjille joka tapauksessa mutta vastuittako?

      • Toivotaan
        Kiitos te 6 kirjoitti:

        Joutuuko ne tuostakaan vastuulle? Kunnanjohtaja 5 hallituksen jäsentä menee käräjille joka tapauksessa mutta vastuittako?

        Päätöstä erota vuoden lopussa ei ole olemassa, elikkä käsitykseni mukaan jos nyt joku saa estettyä eron niin sitä ei tule vuoden lopussakaan.

      • On erottu jo
        Toivotaan kirjoitti:

        Päätöstä erota vuoden lopussa ei ole olemassa, elikkä käsitykseni mukaan jos nyt joku saa estettyä eron niin sitä ei tule vuoden lopussakaan.

        Ero kesken vuoden on jo estetty. Puitelain saadessa jatkoaikaa ero vuoden vaihteessakaan ei onnistu mutta se ei nyt ole se ongelma vaan se, että kuntajohto otti lait omiin käsiinsä ja Attendo aloittaa hyvin suurella todennäköisyydellä 1.6.2014. Erosta tuli virallinen jo viime maanantaina vaikka laiton onkin.

      • Kärsämäki vs valtio
        On erottu jo kirjoitti:

        Ero kesken vuoden on jo estetty. Puitelain saadessa jatkoaikaa ero vuoden vaihteessakaan ei onnistu mutta se ei nyt ole se ongelma vaan se, että kuntajohto otti lait omiin käsiinsä ja Attendo aloittaa hyvin suurella todennäköisyydellä 1.6.2014. Erosta tuli virallinen jo viime maanantaina vaikka laiton onkin.

        Oikea sanavalinta laittoman sijaan on varmaan ei ole lainvoimainen. Menee kuin Tohmajärvellä

    • Peukuttajat heräsi;)

      Eivät joudu vastuuseen maine vain menee jos sellainen vielä oli. Käräjöinnit jotka nämä 16 aiheutti maksaa kunta. Jäsenkunnat voi vielä ottaa omansa sopimusrikkeestä aiheutuneista kuluista ja kustannuksista. Siihen vielä päälle Attendon korvausvaateet kun sopimus puretaan yms. Päätökset syntyi laillisesti mutta hallituksen olisi pitänyt palauttaa täytäntöönpano takaisin valtuustolle kumottavaksi koska ei ole valtuuksia ja on perussopimuksen sääntöjen vastainen mutta kun ei..

      • Korvauksia

        Reisjärven kunnan sivulla on että harkitsevat korvausvaatimusta sopimusrikkomuksen takia, kun kesken vuotta erotaan.

      • Korvantauksia
        Korvauksia kirjoitti:

        Reisjärven kunnan sivulla on että harkitsevat korvausvaatimusta sopimusrikkomuksen takia, kun kesken vuotta erotaan.

        Sama homma Haapajärvellä, harkitsevat korvausvaatimuksia jos kesken vuoden erotaan omin luvin.

      • verojenmaksaja
        Korvantauksia kirjoitti:

        Sama homma Haapajärvellä, harkitsevat korvausvaatimuksia jos kesken vuoden erotaan omin luvin.

        Miljoona euroa pitää maksaa selänteelle, koska kärsämäen lähdön jälkeen sinne jää kymmenen johtajaa pyörittämään peukaloitaan täydellä palkalla.

    • Noh,

      eipä tarvi köyhänapuanomuksia valtiolle jatkossa kirjotella. Kohta käy kun Puolangalle ettei päästä sairaanhoitopiireihin kun kunta- ja soteuudistukset alkaa sen verran hyvin on sillat poltettu joka suuntaan nyt myös hallitukseen.
      20 000:n ihmisen sotepiiri on mm. lakisääteinen ja kaikki nämä Attendon kelkkaan hyppineet tuppukylät on kohta paljon suuremmassa kusessa kuin lähtötilanteessa missä Attendon kanssa leikin aloittivat.

      Ei kait minua kiinnosta niinkään mitä kilpailuttamisen sopimus sisältää palvelujen suhteen vaan sen sopimuksen sisältö minkä Attendo allekirjoituttaa kuntajohdolla? Sopimus tulee katkeamaan kauan ennen sovittua takarajaa ja miten Attendo sopimuksen purkautumisesta kuntaa rokottaa olisi enempi kuin kiinnostavaa tietää?

    • Reisjärvi

      laittaa laskua tulemaan jos kärsäkeput eroaa kesken vuoden. Selänne lehdessä luki.

      • parempi juttu

        se oli missä keput ei halua että parashankkeen puitelain velvotteita ei jatkettaisi. Kukahan niille kepuille kävisi kertomassa että kärsämäen keput sotii kepuja vastaan?

    • Selänne-lehdessä

      taisi lukea muutakin. Selänne maksoi kunnille viime vuonna 5,7 miljoonaa edellistä vuotta enemmän. Kannattaa siis itkeä sen perään.

      • Selätys-edessä

        Kärsämäen osuus korotuksissa nappikauppaa verrattuna siihen miten kalliiksi ero kärsämäelle vielä tulee. Itkee vielä ja moni. Enemmän ongelmia aiheutettiin kuin korjattiin asioita. Asiaa yhtään auttanut lain väärälle puolelle hyppääminen.
        Vai on ne kepujen kuntayhtymät puitelakeineen hanurista ja arvostelijana keput?? Taisi lukea Selänne-lehdessä. Vai oliko se joku toinen lehti kun samat asiat toisti mm. Tohmajärven keput toisessa lehdessä aikaisemmin?

      • uhka

        Kyllä Atte maksaa Kärsämäelle huomattavasti enemmän kun niitä laskuja alkaa tulemaan ´veronmaksajat maksaa terveyskeskus rakennusvelat ja käyttökulut
        kun tuleva monikansallinen yhtiö ei maksa penninkään vuokraa.
        Puolangalla kunnanjohtaja ei kerkeä hoitamaan virkaansa vaan terveyspalvelu asioita
        siellä oli anomuksessa yli200tuhannen määräraha avun palkkaamiseen.Nämä kulut laitetaan sitten erillisille momenteille eikä siihen Attendon könttäsummaan niin varmaan meilläkin.

      • Itkettää

        kun valta sotesta myytiin Attendolle. Virallinen kilpailutus piti palkattujen konsulttien avulla järjestää vaikka Attendon kanssa on kättä lyöty päälle jo viime vuoden puolella. Attendo kuntaa on johtanut ei kuntajohto. Ennen eroa nuolivat mutta sen jälkeen alkoi käskyttäminen kun kuntajohto saatiin ensin menemään halpaan.

        Ei itkettänyt vaan nauratti siinä kohtaa missä kärsämäen kh otti itselleen järjestämisvastuun johon heillä ei ole valtuuksia. Attendo tekee kärsämäellä hyvän tilin ja nauraa perään kun kärsämäen kuntajohto menee käräjille.

      • ei uhka vaan fakta
        uhka kirjoitti:

        Puolanka on jo pullautettu sotepiirien ulkopuolelle ja tappelevat naapureiden kanssa kuka maksaa ja mitä. Samalla kun Attendon toiminnasta tulee koko ajan huomautuksia Attendo ja kuntajohto antaa ihan päinvastaista informaatiota miten kaikki menee loistavasti todellisuuden ollessa ihan toinen.
        En muista listaa kaikista tuppukylistä jotka hyppäsi Attendon kelkkaan mutta jokainen tulee olemaan samasta syystä vielä niin syvässä kusessa että ei käy kateeksi. Jokainen joutuu palaamaan häntä koipien välissä kuntayhtymiin tms. ja maksamaan itsensä kipeiksi käräjillä. Valtio jota vastaan aloittivat käräjöintinsä, sen pitää tulla vielä apuun.

        Kärsämäki menettää tänä vuonna jo pelkissä vuokrissa enemmän kuin "säästää". Siihen vielä päälle muiden kuntien korvaukset jne.

      • tositeeveetä
        Itkettää kirjoitti:

        kun valta sotesta myytiin Attendolle. Virallinen kilpailutus piti palkattujen konsulttien avulla järjestää vaikka Attendon kanssa on kättä lyöty päälle jo viime vuoden puolella. Attendo kuntaa on johtanut ei kuntajohto. Ennen eroa nuolivat mutta sen jälkeen alkoi käskyttäminen kun kuntajohto saatiin ensin menemään halpaan.

        Ei itkettänyt vaan nauratti siinä kohtaa missä kärsämäen kh otti itselleen järjestämisvastuun johon heillä ei ole valtuuksia. Attendo tekee kärsämäellä hyvän tilin ja nauraa perään kun kärsämäen kuntajohto menee käräjille.

        Minua kaet nauratti se kun Marjatan potkivat ryhmäkokouksista pihalle kun ei puoluetta tottele siinä missä muut kärsämäen kepuryhmästä ei tottele keskustapuolueen lakeja. Ainuan kepun politiikkaa ajavan kepun potkivat pihalle kärsämäen kepujen hiekkalaatikolta heh heh. Voe olla kärsäkepuilla tukalat oltavat kepujen seuraavassa valtakunnallisessa puoluekokkouksessa. Miten sattukin että Tölli joka oli puitelain takana vieraili kunnassa jonka keput hänen puitelaillaan pyyhki perseesä

      • siinä se pyörii
        Selätys-edessä kirjoitti:

        Kärsämäen osuus korotuksissa nappikauppaa verrattuna siihen miten kalliiksi ero kärsämäelle vielä tulee. Itkee vielä ja moni. Enemmän ongelmia aiheutettiin kuin korjattiin asioita. Asiaa yhtään auttanut lain väärälle puolelle hyppääminen.
        Vai on ne kepujen kuntayhtymät puitelakeineen hanurista ja arvostelijana keput?? Taisi lukea Selänne-lehdessä. Vai oliko se joku toinen lehti kun samat asiat toisti mm. Tohmajärven keput toisessa lehdessä aikaisemmin?

        Vuonna 2012 tilinpäätöksessä vastaavasti oli palautusta kärsämäen kunnalle.

      • Lyckatill mäkiset
        ei uhka vaan fakta kirjoitti:

        Puolanka on jo pullautettu sotepiirien ulkopuolelle ja tappelevat naapureiden kanssa kuka maksaa ja mitä. Samalla kun Attendon toiminnasta tulee koko ajan huomautuksia Attendo ja kuntajohto antaa ihan päinvastaista informaatiota miten kaikki menee loistavasti todellisuuden ollessa ihan toinen.
        En muista listaa kaikista tuppukylistä jotka hyppäsi Attendon kelkkaan mutta jokainen tulee olemaan samasta syystä vielä niin syvässä kusessa että ei käy kateeksi. Jokainen joutuu palaamaan häntä koipien välissä kuntayhtymiin tms. ja maksamaan itsensä kipeiksi käräjillä. Valtio jota vastaan aloittivat käräjöintinsä, sen pitää tulla vielä apuun.

        Kärsämäki menettää tänä vuonna jo pelkissä vuokrissa enemmän kuin "säästää". Siihen vielä päälle muiden kuntien korvaukset jne.

        Käy kuin muissakin kunnissa. Attendo korotti jossakin jopa 37% palvelumaksuja ja hupsista, tekivät satojen tuhansien tilin. Menoille on astettu rajat mutta kun ne ylittyy Attendo maksattaa ne kunnalla yms. hauskaa löytyy netistä. Eniten huvittaa miten räikeästi kunnan ja attendon julkaisut toiminnasta eroaa verrattuna todellisuuteen joka on ihan toinen.

      • Vanha hyvä aika

        Lasten huostaanotot ja ensihoito jotka nostivat menoja Kärsämäellä. Miten se Kärsämäen kunnan strategia olikaan, että onnelliset perheet.... Jokilaaksojen Pelastuslaitos hehkuttaa miten hyvin on viime vuosi mennyt ja kunnissa ensihoito parantunut. Täällä ei juuri ambulanssia näe. Kyllä oli ennen paremmin kun oli oma ambulanssi 24/7 paikan päällä.

      • nohnoh
        Vanha hyvä aika kirjoitti:

        Huonosti johdettu Selänne ne menot kasvatti yritä nyt pysyä samassa sadussa kuin kuntajohto on opettanut.

        vitsi

      • voittonen
        siinä se pyörii kirjoitti:

        Vuonna 2012 tilinpäätöksessä vastaavasti oli palautusta kärsämäen kunnalle.

        tuottiko selänne silloin voittoa?

      • voi voitettuja
        voittonen kirjoitti:

        tuottiko selänne silloin voittoa?

        Voi kultapieni kun kuntayhtymien tavoite ei ole sama kuin ulkomaalaisten salkkufirmojen. Tosin sitäkin sattuu. Tämänkin päivän lehdissä oli millin palautukset jollekkin kunnalle jonka sen hetkisen taloudellisen tilanteen se pelasti.

      • että näin
        voi voitettuja kirjoitti:

        Voi kultapieni kun kuntayhtymien tavoite ei ole sama kuin ulkomaalaisten salkkufirmojen. Tosin sitäkin sattuu. Tämänkin päivän lehdissä oli millin palautukset jollekkin kunnalle jonka sen hetkisen taloudellisen tilanteen se pelasti.

        Jos tekee reilumman talousarvion melko varmasti se sitten riittää tai saa jopa palautusta, varsinkin jos kuntalaiset älyää olla sairastumatta vakavaan tautiin.

      • näin että
        että näin kirjoitti:

        Jos tekee reilumman talousarvion melko varmasti se sitten riittää tai saa jopa palautusta, varsinkin jos kuntalaiset älyää olla sairastumatta vakavaan tautiin.

        Jos vetää talousarvion punakynällä yli ja alibudjetoi josta seuraa suureksi yllätykseksi budjetin ylitys voi osoittaa syyttävällä sormella kuntayhtymää käyttäen edelleen samaa eron perusteina.
        Hiukan sama juttu kuin lupaus säilyttää työpaikat eron ansiosta jonka jälkeen taas punakynä heilumaan henkilöstömitoituksen kohdalla jotta työpaikat varmasti katoaa.

        jne.

        jne.

    • 56 §

      Valtuuston päätösten laillisuuden valvonta

      Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

      Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei saa ratkaista asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut. (26.3.1999/435)

    • onko oikea kohde

      Selännelehdessä oli, että ppky menot kasvoivat. Kärsämäen osuus oli reipas 500000 euroa.

      Vuonna 2012 tuli taas palautusta , että fihti-fihti - mutta säästää pittää ja nimenomaan SOTEsta.

      • Sote suurin menoerä

        Ei kait kohteessa mitään väärää ole vaan tavat joilla säästöjä sieltä lähdettiin hakemaan. Käräjille mennään ja kunta maksaa. Menee yhtä tyhmäksi toiminnaksi kuin tohmajärvellä jotka syyttää jo valtiota lakien rikkomisesta.
        Selänteen perussopimusta ja puitelakia jo rikottiin kun hallitus pani täytäntöön päätöksen erota. Siihen asti oltiin vielä lain oikealla puolella. Alle 20000:n asukkaan kunnalla ole edes järjestämisoikeutta sotepalveluiden järjestämiseen sen lisäksi ettei erokaan mennyt lakien ja sopimuksien mukaan ja hallitus otti lait omiin käsiinsä.

        Ministeriö ei anna lupaa eroamiseen ja sitten mennään hallinto-oikeuteen joka antaa edelleen kieltävän päätöksen yhteydessä maininnan astuu voimaan vasta lainvoimaisena Attendo aloittaa 1.6 ja sitten jatkuu käräjöinti. Siinä sitä ollaan sitten siihen asti kun korkein hallinto-oikeus kumoaa eron. Sitten alkaa jälkipuinti ja kipitellään kiltisti takaisin kuntayhtymään. Sitä ennen maksetaan harha-askelista kallis summa. Meni enemmän kuin tuli ja hyvä jos valtion ei pidä tulla apuun että päästään sairaanhoitopiireihin takaisin yms. sooloilun jälkeen?

      • åy7f7
        Sote suurin menoerä kirjoitti:

        Kukahan se kävisi kertomassa hyväveljille että kunhan Sipilä on pääministeri kärsäkepuilta viedään taas järjestämisvastuu (itsehallinto) ja joudutaan takaisin kuntayhtymiin sote-sektorilla? Kotikuntamaakuntamallissa vai mikä se oli siinäkin viedään kunnilta järjestämisvastuu eli itsemääräämisoikeus. Puolueen taholta joka koko ajan vannottaa ettei saa pakottaa vaikka puitelakikin on heidän aikaansaannoksia joka estää kärsämäkeä eroamasta.

        Vaikka ei me eroon päästä nytkään koska ei ole järjestämisvastuuta kuin omilla luvilla hankittu sen lisäksi että rikottiin sopimuksia ja lakeja. Riippuen miten pitkälle jatkavat käräjöintiä tulee 1-3 kielteistä päätöstä erota. 3 jos tekevät sen tempun että allekirjoittavat sopimuksen Attendon kanssa ministeriön kielteisestä päätöksestä huolimatta.

        Lähiviikkojen aikana ollaan paljon viisaampia. Kilpailutuksen takaraja on jo loppunut mutta se oli virallinen sirkusnumero koska Attendo on valittu jo viime vuonna. Jäsenkunnista jo kaksi on kieltänyt eron kesken vuoden ja se jo riittää mutta eihän se kärsämäen herroja hidasta. Käräjille mennään ja kunta maksaa. Kalliiksi tulee kärsämäelle hyvävelien valtapeli. Jos alle satatuhatta per lurjus riittää kun loppulasku saadaan päästään helpolla.

        Milloin siellä päätetään kuka voitti kilpailutuksen? Voittaja on jo tiedossa mutta aika milloin päätetään?
        Ja joko ministeriössä on jäsenkunnat käyneet kun vastike piti antaa jo viimekuun loppuun mennessä?

      • Minä tässä
        åy7f7 kirjoitti:

        muistelen että 13.3. oli kuntaministeriölle meno.

      • Viime torstaina?
        Minä tässä kirjoitti:

        muistelen että 13.3. oli kuntaministeriölle meno.

        Pönkkäsikö kj,khpj,kh1vpj,kvpj ja kv1pj Remeksen perunakellariin ennen lähtöä? Oliko siellä muita hyväveliä reissussa kuin edellämainitut? Persuja ei tietenkään päästetty mukaan sehän nyt on selvä.

      • topse cret
        Viime torstaina? kirjoitti:

        Eipä näkynyt missään muualla kuin pyhäjärven sivuilla että kärsämäen kuntajohto kävi pyhäjärvellä kaikessa hiljaisuudessa. Sitä seuraavana päivänä juntattiin seuraavaksi ettei peruta eroa..
        Viitaten edelliseen turha varmaan edes kysyä mitä ministeriön palaverissa puhuttiin?

      • Vaatimus
        åy7f7 kirjoitti:

        Kukahan se kävisi kertomassa hyväveljille että kunhan Sipilä on pääministeri kärsäkepuilta viedään taas järjestämisvastuu (itsehallinto) ja joudutaan takaisin kuntayhtymiin sote-sektorilla? Kotikuntamaakuntamallissa vai mikä se oli siinäkin viedään kunnilta järjestämisvastuu eli itsemääräämisoikeus. Puolueen taholta joka koko ajan vannottaa ettei saa pakottaa vaikka puitelakikin on heidän aikaansaannoksia joka estää kärsämäkeä eroamasta.

        Vaikka ei me eroon päästä nytkään koska ei ole järjestämisvastuuta kuin omilla luvilla hankittu sen lisäksi että rikottiin sopimuksia ja lakeja. Riippuen miten pitkälle jatkavat käräjöintiä tulee 1-3 kielteistä päätöstä erota. 3 jos tekevät sen tempun että allekirjoittavat sopimuksen Attendon kanssa ministeriön kielteisestä päätöksestä huolimatta.

        Lähiviikkojen aikana ollaan paljon viisaampia. Kilpailutuksen takaraja on jo loppunut mutta se oli virallinen sirkusnumero koska Attendo on valittu jo viime vuonna. Jäsenkunnista jo kaksi on kieltänyt eron kesken vuoden ja se jo riittää mutta eihän se kärsämäen herroja hidasta. Käräjille mennään ja kunta maksaa. Kalliiksi tulee kärsämäelle hyvävelien valtapeli. Jos alle satatuhatta per lurjus riittää kun loppulasku saadaan päästään helpolla.

        Milloin siellä päätetään kuka voitti kilpailutuksen? Voittaja on jo tiedossa mutta aika milloin päätetään?
        Ja joko ministeriössä on jäsenkunnat käyneet kun vastike piti antaa jo viimekuun loppuun mennessä?

        Nythän se Hokkanen on ottanut Pyhäjokiseudun ilmoitus lehdeksi jossa se ilmoittaa
        miten kilpailutus asia on .Sehän on jo päätetty aika päiviä sitten ja varmuudella vielä ilmoittaa että kunnan hallitus päättää asian niin varmaan .Kuulemma tarkkaan tihrustavat kilpailu papereita. Hokkasen kunnanhallituksen ja valtuuston on järjestettävä kunnan asukkaille TIEDOTUS TILAISUUS jossa kuntalaiset katsovat ja käsittelevät SOPIMUS PAPERIN joka sanan ilman puna kynää.Samalla käsitellään uudelleen nykyisten työntekijöiden asema ja terveyskeskuksen vuokra asia ja kuntalaisten sairaskertomusten kohtalo Tämä on kunta 916 allekirjoittaneen vaatimus nyt!

      • jutunjuuri
        Vaatimus kirjoitti:

        Minkähän takia ei Selänne-lehdessä ole näitä Hokkasen haastatteluja enempää?? Pyhäjokiseutu ei tule Kärsämäellä enää niin moneen talouteen, Selänne tulisi kaikkiin talouksiin. Varmaan juuri sen vuoksi valinnut PJS, voi sitten sanoa, että ilmoitettu on ja juttu tehty....

      • 11 2
        Vaatimus kirjoitti:

        Nythän se Hokkanen on ottanut Pyhäjokiseudun ilmoitus lehdeksi jossa se ilmoittaa
        miten kilpailutus asia on .Sehän on jo päätetty aika päiviä sitten ja varmuudella vielä ilmoittaa että kunnan hallitus päättää asian niin varmaan .Kuulemma tarkkaan tihrustavat kilpailu papereita. Hokkasen kunnanhallituksen ja valtuuston on järjestettävä kunnan asukkaille TIEDOTUS TILAISUUS jossa kuntalaiset katsovat ja käsittelevät SOPIMUS PAPERIN joka sanan ilman puna kynää.Samalla käsitellään uudelleen nykyisten työntekijöiden asema ja terveyskeskuksen vuokra asia ja kuntalaisten sairaskertomusten kohtalo Tämä on kunta 916 allekirjoittaneen vaatimus nyt!

        Tämän päivän pyhäjokiseudussa kertoi miten kilpailutusaika loppui perjantaina ja kuun loppuun mennessä pitäisi olla selvää kuka voittaa. Niinkunnyt se olisi epäselvää kuka voittaa heh heh. Että ihan pisteytetään..Eipäilen tietävätkö edes sopimussisältöä joiden kilpailutustuloksia nyt setvivät? Joku kertoi miten khpj:kaan ei tiennyt kokouksessa onko sopimuksiin tullut muutoksia. Kj nikotteli ensin ei ole ja sitten sanoi että on. Korkeatasoista toimintaa..Voittajan päättää muuten kh ei valtuusto. On se jännä nähdä kuka voittaa kun päättämässä on juuri ne attendon lobbarit?

        Eipä puhu mitään mitä ministeriössä kerrottiin? Pitää taas käydä pyhäjärven sivuilta lukemassa.

      • Missä mennään
        topse cret kirjoitti:

        Eipä näkynyt missään muualla kuin pyhäjärven sivuilla että kärsämäen kuntajohto kävi pyhäjärvellä kaikessa hiljaisuudessa. Sitä seuraavana päivänä juntattiin seuraavaksi ettei peruta eroa..
        Viitaten edelliseen turha varmaan edes kysyä mitä ministeriön palaverissa puhuttiin?

        Kukaan ei taida tietää enää missä mennään ja ehtiikö kukaan tehdä mitään sopimuksia. Esim. ammattiliittojen edustajat eivät osaa kertoa työntekijöille kuka on kenenkin palkkalistoilla, kun osa jää kunnan palkkalistoille ja attendo sitten ostaa ne kunnalta ja osa menee suoraan attendolle. Helsinki reissusta ei ole kuulunut mitään. Lieneeköhän ne sieltä edes palanneet jos ovat olleet kovinkin erimielisiä neuvotteluissa vastapuolen kanssa.

      • Kaikki tietää missä
        Missä mennään kirjoitti:

        Kukaan ei taida tietää enää missä mennään ja ehtiikö kukaan tehdä mitään sopimuksia. Esim. ammattiliittojen edustajat eivät osaa kertoa työntekijöille kuka on kenenkin palkkalistoilla, kun osa jää kunnan palkkalistoille ja attendo sitten ostaa ne kunnalta ja osa menee suoraan attendolle. Helsinki reissusta ei ole kuulunut mitään. Lieneeköhän ne sieltä edes palanneet jos ovat olleet kovinkin erimielisiä neuvotteluissa vastapuolen kanssa.

        mennään. Kysymättäkin on selvää miten helsingin reissusta palattiin korvat punaisina mutta ulos ei anneta mitään tietoa koska olisi vaikea perustella toimintaa millä jatketaan. Hyvä jos valtuutetuille edes kertovat miten kävi? Siis persuille. En usko.

        Ministeriö on kertonut kuinka ero ei kesken vuoden onnistu jäsenkuntien nyökytellessä vieressä mutta kun sillä ei ole mitään merkitystä. Teatteriluontoisen kilpailuttamisen suureksi yllätykseksi voittaa attendo ja ministeriön estäessä ero siitä valitetaan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudelta tulee kielteinen päätös mutta riippuen siitä, lukeeko papereissa astuu voimaan heti vai lainvoimaisena ratkaisee seuraavat peliliikkeet. Suurella todennäköisyydellä kielteinen päätös annetaan mutta astuu voimaan vasta lainvoimaisena ja se tarkoittaa sitä että attendo aloittaa 1.6. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimpaan ja attendo on siihen asti tk:ssa palvelujentarjoajana kun korkein hallinto-oikeus antaa päätöksensä joka on ei eroa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä valtio tekee Hokkaset ja vetää kärsämäen päätöksen erota punakynällä yli ja se siitä. Lopuksi laittavat laskun perään oikeudenkäyntikuluista yms. ja sitten mennään kunnankassan kautta kiltisti takaisin selänteeseen missä odottaa ruusupuskien kanssa jäsenkuntien jäsenet. Tai sitten ruusupuskan sijaan kädet on vain nyrkkiin puristettuina?

      • Miten reissu meni?
        Viime torstaina? kirjoitti:

        Pönkkäsikö kj,khpj,kh1vpj,kvpj ja kv1pj Remeksen perunakellariin ennen lähtöä? Oliko siellä muita hyväveliä reissussa kuin edellämainitut? Persuja ei tietenkään päästetty mukaan sehän nyt on selvä.

        Unohtuko pönkä kellarin ovelle kun Aimo ei ole kertomassa mitä kunnassa tapahtuu?

      • Huom!
        Kaikki tietää missä kirjoitti:

        mennään. Kysymättäkin on selvää miten helsingin reissusta palattiin korvat punaisina mutta ulos ei anneta mitään tietoa koska olisi vaikea perustella toimintaa millä jatketaan. Hyvä jos valtuutetuille edes kertovat miten kävi? Siis persuille. En usko.

        Ministeriö on kertonut kuinka ero ei kesken vuoden onnistu jäsenkuntien nyökytellessä vieressä mutta kun sillä ei ole mitään merkitystä. Teatteriluontoisen kilpailuttamisen suureksi yllätykseksi voittaa attendo ja ministeriön estäessä ero siitä valitetaan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeudelta tulee kielteinen päätös mutta riippuen siitä, lukeeko papereissa astuu voimaan heti vai lainvoimaisena ratkaisee seuraavat peliliikkeet. Suurella todennäköisyydellä kielteinen päätös annetaan mutta astuu voimaan vasta lainvoimaisena ja se tarkoittaa sitä että attendo aloittaa 1.6. Hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan korkeimpaan ja attendo on siihen asti tk:ssa palvelujentarjoajana kun korkein hallinto-oikeus antaa päätöksensä joka on ei eroa. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä valtio tekee Hokkaset ja vetää kärsämäen päätöksen erota punakynällä yli ja se siitä. Lopuksi laittavat laskun perään oikeudenkäyntikuluista yms. ja sitten mennään kunnankassan kautta kiltisti takaisin selänteeseen missä odottaa ruusupuskien kanssa jäsenkuntien jäsenet. Tai sitten ruusupuskan sijaan kädet on vain nyrkkiin puristettuina?

        Ei Kj "Hokkanen ja "Kh määrää kansalaisen Kärsämäkisen sairaan hoitoa, vasten Lakia, yksityiselle veronkiertäjä- pörssi firmalle. K-mäkiset on ja pysyy ja käyttää Laillista PpkySelänteen palvelua em hoidon tarpeessaan, olkoonkin, että ko palvelua pitää Kärsämäessä hakea PpkySelänteen 3-muulta jäsenkunnan Tk ja lääkäreiltä, syystä, että Kärsämäen kuntajohto on sen omien pyyteiten ja menettelytapa virheitten vuoksi ulkoistanut. Kunta Ministeri muutama päivä sitten sanoi, että "Raha seuraa potilasta". Niin Kj Kh Kv(joilla ei juuri kynnttilä syty) käsky on käynny, minkäs teet?

      • "Huom!"
        Huom! kirjoitti:

        Määräsivät jo. Jos kukaan ei ole huomannut on erottu jo ja hallitus pani päätöksen myös täytäntöön.
        Eroa ppky Selänteestä ei ole myönnetty mutta jos vanhat merkit pitää paikkaansa alleirjoittavat sopimuksen Attendon kanssa vaikka siihen(kään) ei valtuuksia ole.

    • Kuka päivystää?

      Kuka se tämä kepulainen on joka istuu tietokoneella aamusta iltaan peukuttamassa omia viestejään plussalle ja muiden miinukselle (Selänne-lehdessä16.3.2014 14:06 yms) erittäin suurella ahkeruudella?

      • topse cret

        et uskoisi jos kertoisin miten tarkkaan kuntajohdon edustajatkin palstaa valvoo? Säännöllisesti.

      • seon1

        PO on eläkkeellä!

      • peukku

        Saakin päivystää ja vääntää peukkua sinne tänne niin ne asiat menee tätä kautta perille sinne pää Kepuun ja kunkulle pää paikalle jos ei jaksa lukea näitä!

    • Illalla vanha kaava

      toistuu kun juntataan äänin 5-2 valituksenalaisia ja jopa kumottu päätös täytäntöön.

      • mitäs junttaamista

        siinä on. 5 vastaan 2 sehän nyt on ihan selvää kumpi kanta voittaa.Ei pitäis olla mitään vinkumista.

      • Keksi sinä parempi
        mitäs junttaamista kirjoitti:

        siinä on. 5 vastaan 2 sehän nyt on ihan selvää kumpi kanta voittaa.Ei pitäis olla mitään vinkumista.

        termi kuin junttaaminen kuvaamaan tilannetta missä enemmistö JUNTTAA valituksenalaisia päätöksiä täytäntöön mikä ei lakien mukaan ole edes teoriassa mahdollista mutta mikä kärsämäessä on jo vakiokäytäntö?

        Ja mitä niihin voittajiin tulee niin sinun kannaltasi ikävää asiassa on se, että vähemmistö voittaa ja siitä kiitos esim. tällä hetkellä meneillään olevan hall.kokouksen missä rikotaan taas lakeja JUNTTAAMALLA. Historiallinen hetki kun hallituksen keput JUNTTAA äänin 5-2 valtioneuvoston kumoavan päätöksen uudestaan henkiin.

        Sen jälkeen itse **** tulee ja sensuroi tämän viestin kunhan kokous on ohi.

      • keksippä sinä
        Keksi sinä parempi kirjoitti:

        se että vastuulliset kuntapäättäjät hoitavat kunnanasioita ja tekevät enemmistö päätöksiä.Ei siinä ole mitään" junttaamista"Vaan se että nämä päättäjät ovat päivästä toiseen opposition "hampaissa" on jankkaamista

      • KHO:n
        keksippä sinä kirjoitti:

        se että vastuulliset kuntapäättäjät hoitavat kunnanasioita ja tekevät enemmistö päätöksiä.Ei siinä ole mitään" junttaamista"Vaan se että nämä päättäjät ovat päivästä toiseen opposition "hampaissa" on jankkaamista

        hampaissa nämä sinun "vastuulliset kuntapäättäjät" ovat ei opposition jonka edustajat ovat ainot kuntapäättäjät jotka noudattavat lakeja. Korjaan pyrkivät noudattamaan lakeja siinä onnistumatta koska enemmistö JUNTTAA lakien vastaisesti josta onneksi joutuvat vastuuseen lopulta. Valitettavasti sen "lopun" edessä myöntävät itse itselleen vastuuvapaudet kaikesta ja maksattavat kaiken kunnalla ja kuntalaisilla eli myös sinulla.

      • eipä täällä
        KHO:n kirjoitti:

        ole KHO:n "viskaaleja" tainnut näkyä kärsämäkisiä kuntapäättäjiä solvaamassa....vaan oppositio pitää "älämölöä"

      • Kumoa edelliset
        eipä täällä kirjoitti:

        ole KHO:n "viskaaleja" tainnut näkyä kärsämäkisiä kuntapäättäjiä solvaamassa....vaan oppositio pitää "älämölöä"

        väittämät ("älämölöä") perättömiksi ja kerro missä kohdassa solvattiin ja ketä?

        Vaihtoehdot oli siinä mutta vastauksia sinulta ei tule koska sinusta ei siihen ole mutta jatkat haukkumista ja valittamista.

      • toivoton...
        Kumoa edelliset kirjoitti:

        väittämät ("älämölöä") perättömiksi ja kerro missä kohdassa solvattiin ja ketä?

        Vaihtoehdot oli siinä mutta vastauksia sinulta ei tule koska sinusta ei siihen ole mutta jatkat haukkumista ja valittamista.

        tapaus??Perustele miksei olisi...totta.Nyt töihin.

      • Kappas, ei vastausta
        toivoton... kirjoitti:

        tapaus??Perustele miksei olisi...totta.Nyt töihin.

        Kepujen kanssa väittely on sama, kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Se kaataa nappulat, p*skoo laudalle, sen jälkeen lentää omiensa luokse kehumaan voitollaan.

      • shakkia puluille
        eipä täällä kirjoitti:

        ole KHO:n "viskaaleja" tainnut näkyä kärsämäkisiä kuntapäättäjiä solvaamassa....vaan oppositio pitää "älämölöä"

        KHO:n välipäätös tuli muutamassa viikossa junttaajien valitukseen Valtioneuvoston päätöksestä, ei siinä solvattu junttaajia. Pulu!

      • vaan ethän
        Kappas, ei vastausta kirjoitti:

        Kepujen kanssa väittely on sama, kuin pelaisi pulun kanssa shakkia. Se kaataa nappulat, p*skoo laudalle, sen jälkeen lentää omiensa luokse kehumaan voitollaan.

        tuota pysty väittelemään olipa vastassa kepu tai ei

    • Noh, juntattiinko

      valtioneuvoston kumoava päätös uudestaan henkiin ja muita valituksen alaisia päätöksiä täytäntöön lakien vastaisesti?

      • KYLLä.

        Kuntalaisille tiedoksi : Maanantaina hallitus päätti mm. että ATTENDO aloittaa vuoden alusta.

    • siinä jos missä

      sitä on junttauksen makua kun muutama kärsäpersus koettaan päivittäin kuukaudesta toiseen , tällä saitilla vängetä..että olisivat kaikissa asioissa oikeassa ja muiden pitäis olla heidän kanssaan yhtämieltä.

    • Ps valvoo

      elä louskuta ennen HO ja KHO päätöksiä, valitus em on PS saanut toimeksi

      • on liannut

        omaa pesää.

    • taas juntattiin 5-2
      • 525252

        Sensuurille on ilmeisesti tullut loppu joka on laitettu täytäntöön heti.

      • Tauko ei lopu
        525252 kirjoitti:

        Sensuurille on ilmeisesti tullut loppu joka on laitettu täytäntöön heti.

        narsisti ei kestä itseensä kohdistuvaa kritiikkiä sensuuri jatkuu

      • Poiminta :

        "Kunnan valtuuston päätös yhteistoiminta-alueesta irtaantumiseen on näin ollen joka tapauksessa pätevä ja täytäntöönpantavissa. Perustuslain 121 §:ssä turvattu kunnallinen itsehallinto mahdollistaa ja turvaa kunnan itsenäisen päätöksenteon. Valtioneuvosto ei voi puuttua kyseiseen kunnan valtuuston päätökseen eikä purkaa sitä. Ns. Paras-lain säännöksillä ei voida puuttua kunnan irtisanoutumispäätökseen peruspalvelukuntayhtymä Selänteestä"

        Viitaten edelliseen onnea matkaan käräjille Kärsämäkiset. Tämä (poiminta) arpa ei voita.

    • Noh?

      Äänin 5-2 vai 5-2 kansalaisäänestys juntattiin maanrakoon eilisessä hall.kokouksessa?

      • toinen Mielipide

        Juntattiin vaikka allekirjoittaneita oli 316 ja olisi riittänyt jo 150 hlön allekirjoitus! Päättäjät ei uskalla puuttua kj:n tekemisiin, uskokaa jo!

    • neko maakijat

      neko kämäki kv, he lapamatokin on jäykempi kuin kv selkäranka

    • ja illalla

      valtuuston hyvävelien vuoro juntata kansalaisäänestys maton alle

      • En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

      • Sinä tiedät
        reagan kirjoitti:

        En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

        harvinaisen hyvin että ette "rikoskumppanianne" vastaan anna kansalaisäänestystä järjestää koska olette itse syyllistyneet asioihin joista esittelijää syytetään. Ja mitä sinun kannanottoihisi ko. asiasta tulee, ne sinä olet antanut jo näillä sivuilla aikaisemmin ja ne oli hyvin jyrkät syistä mitkä viestin alusta löydät.

        Minun mielestä leijonille on ihan turha heittää yhtä varsinkaan esittelijää koska PÄÄTÖKSET joista kj:n päätä halutaan pölkylle, ne teki ihan muut ja heitä on monta. Samat sinä mukaanlukien annatte illalla hiukan esimerkkiä mitä demokratia kärsämäessä tarkoittaa lakaisten kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet maton alle hymyssä suin. Siitäkin huolimatta että kuntalaisten illassa yksi kepulaisista joka yhtenä estää äänellään kansalaisäänestyksen toteutumisen meni möläyttämään miten hienoa oli kun saati Atte vaikka mentiin välillä lakien mukaan ja välillä lakien väärällä puolella. Vapaa suomennos ja mikä mielenkiintoisinta, sama joka meni julkisessa tilaisuudessa möläyttämään lakeja rikotun äänestää EI perustein ei ole syytä koska lakeja ei ole rikottu.

        Sensuurin vuoro mikä on sinun käsityksesi demokratiasta. Muut turpa kiinni kun minä olen tie totuus ja elämä

      • demonikratia
        reagan kirjoitti:

        En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

        ei tule kansalais 28.7.2014 10:40
        0
        SULJE
        äänestystä koska sen jälkeen valtuuston olisi pakko ottaa kantaa asiaan ja sitä se ei halua tehdä koska on oma lehmä ojassa. Hall.keput kirjaa asian valt.esityslistalle ja suosittelee ettei nosteta meteliä "pienistä" ja kvpj kopauttaa nuijan pöytään ja asia on lakaistu maton alle.

      • "En ota kantaa"

        "reagan17.7.2014 10:08 6 SULJE
        Hyvää huomenta nimimerkki "24141344". Istuva presidentti häviää harvoin. Luotan siihen näkökantaan joka on yleisesti havaittu oikeaksi, että istuva presidentti on aina vahvemmassa asemassa. Tällainen listojen keräys käsittääkseni vain vahvistaa nykyisessä asemassa olevaa osapuolta. Sen todisteena on historia. =) En ole huolissani, mutta surullinen siitä, että kaikki allekirjoittaneet eivät voi varmasti tietää minkälaisia poliittisia tarkoitusperiä listat todellisuudessa sisältävät. Niiden käyttö on jatkossa enemmän politiikan ja vaalityön tekemistä kuin itse epämääräisen asian ajamista. Kuten kaikessa julkisessa toiminnassa myös tässä asiassa tulisi hyödyntää vain virallisia vaikuttamiskanavia. Olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki "kansanäänestykseen" tähtäävät toimenpiteet voivat olla pahimmassa tapauksessa yhtä laittomia kuin ovat niiden tarkoitusperätkin ja tavoitteet melkoisen hämärän peitossa. Krimin opetukset on pidettävä mielessä. Olen puhunut tästä valtuutettujen Sepän ja Remeksen kanssa ja nimenomaan Remeksen. Monelle teistä voi tulla melkoisena yllätyksenä se tosiasia, että me olemme Aimon kanssa miltei päivittäin saman munkkipöydän ääressä. =) Hauskaa."

      • pjh0ih0
        reagan kirjoitti:

        En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

        Kuinka sinä väännät demokratiaksi sen kun nimen kirjoittamisen jälkeen demokratiaan pohjautuva valta meni ja muuttui siltä istumalta diktatuuriksi ja alaiseksi nimen kirjoittaja?
        Voittajia ei ko. sopimuksen kohdalla ole kuin yksi ja sinä tiedät kuka se on mutta et kerro vaan jatkat itsepetosta koska totuus on liian kova pala nieltäväksi.

        Reaganit jne. otti ja ottaa halpatyövoiman kiitollisena vastaan hyödyntäen sitä oman taloudellisen edun nimissä mutta täällä kekkoslovakiassa halpatyövoiman mukana menee isännän rahat rengin tilille. "Kiitos" suomen ja sen kansalaisten veromarkkojen luovuttamisesta suomesta sen pahimmassa kriisissä ulkomaiten sijoittajien tileille. Demokratiaa? Pääomatuotto vaatimattomasti yli 460% jota te kutsutte hyväntekeväisyydeksi..

      • pjh0ih0
        pjh0ih0 kirjoitti:

        Demokratiasta vielä yksi lisäkysymys vaikka et vastaa ensimmäiseenkään kysymykseen.

        Kerrotko miten kävi demokratialle nimenkirjoituksen yhteydessä asiayhteydessä kunta, sen kuntalaisten äänestämien luottamushenkilöiden ja heistä koostuvan valtuuston lakien heille myöntämälle itsemääräämisoikeudelle päätöksenteossa kunnan sotepalveluita koskevissa päätöksissä sen jälkeen kun se luovutettiin kunnan luottamushenkilöiltä ulkomaalaisen sijoitusfirman edustajille?

      • pjh0ih0 kirjoitti:

        Kuinka sinä väännät demokratiaksi sen kun nimen kirjoittamisen jälkeen demokratiaan pohjautuva valta meni ja muuttui siltä istumalta diktatuuriksi ja alaiseksi nimen kirjoittaja?
        Voittajia ei ko. sopimuksen kohdalla ole kuin yksi ja sinä tiedät kuka se on mutta et kerro vaan jatkat itsepetosta koska totuus on liian kova pala nieltäväksi.

        Reaganit jne. otti ja ottaa halpatyövoiman kiitollisena vastaan hyödyntäen sitä oman taloudellisen edun nimissä mutta täällä kekkoslovakiassa halpatyövoiman mukana menee isännän rahat rengin tilille. "Kiitos" suomen ja sen kansalaisten veromarkkojen luovuttamisesta suomesta sen pahimmassa kriisissä ulkomaiten sijoittajien tileille. Demokratiaa? Pääomatuotto vaatimattomasti yli 460% jota te kutsutte hyväntekeväisyydeksi..

        Hei nimimerkki "pjh0iho". Kuten olen lukuisia kertoja todennut, en ole konkreettisesti mukana päätöksenteossa. Katson näitä asioita vierestä samaa mielenkiintoa tuntien mitä useat muutkin palstalaiset kokevat. Olkaamme inhimillisiä toisillemme. Haluan muistuttaa, että kaikki nyt tapahtunut pohjautuu laillisille demokratian pelisäännöille jonka perusta on se, että me yhdessä olemme äänestäneet vaaleissa ehdokkaat päättäviin pöytiin. Näissä asioissa ei ole valitusoikeutta, mutta neljän vuoden välein saa äänestää uudelleen ja ilmaista mielipiteensä. Mielipiteiden ilmaiseminen on tervettä ja suotavaa, mutta siinä on noudatettava tietynlaisia hyvän maun mukaisia normeja. Myös asioiden taustojen tunteminen ja asialinjalla pysyminen on merkki järkevästä näkökulmapuheesta. Kysymykset joihin vaadit vastaamaan on näin olleen itse itsensä poissulkevia koska minä en henkilökohtaisesti voi niihin ottaa kantaa. Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa. Ja tuon pelin ensimmäinen kulmakivi pohjautuu ajatukselle siitä, että päätöksenteossa suurinta äänimäärää kannattava ajatus, lausuma tai ehdotus yleensä voittaa. Siis demokratia voittaa! :)

      • sinä olet väärä

        ihminen puhumaan asiallisesta käytöksestä tai hyvästä mausta ja sen sinä tiedät itsekkin. Sinä et rakasta ketään muuta kuin itseäsi ja senkin sinä tiedät harvinaisen hyvin.

      • pjh0ih0
        reagan kirjoitti:

        Hei nimimerkki "pjh0iho". Kuten olen lukuisia kertoja todennut, en ole konkreettisesti mukana päätöksenteossa. Katson näitä asioita vierestä samaa mielenkiintoa tuntien mitä useat muutkin palstalaiset kokevat. Olkaamme inhimillisiä toisillemme. Haluan muistuttaa, että kaikki nyt tapahtunut pohjautuu laillisille demokratian pelisäännöille jonka perusta on se, että me yhdessä olemme äänestäneet vaaleissa ehdokkaat päättäviin pöytiin. Näissä asioissa ei ole valitusoikeutta, mutta neljän vuoden välein saa äänestää uudelleen ja ilmaista mielipiteensä. Mielipiteiden ilmaiseminen on tervettä ja suotavaa, mutta siinä on noudatettava tietynlaisia hyvän maun mukaisia normeja. Myös asioiden taustojen tunteminen ja asialinjalla pysyminen on merkki järkevästä näkökulmapuheesta. Kysymykset joihin vaadit vastaamaan on näin olleen itse itsensä poissulkevia koska minä en henkilökohtaisesti voi niihin ottaa kantaa. Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa. Ja tuon pelin ensimmäinen kulmakivi pohjautuu ajatukselle siitä, että päätöksenteossa suurinta äänimäärää kannattava ajatus, lausuma tai ehdotus yleensä voittaa. Siis demokratia voittaa! :)

        Mielenkiintoista. Voit kirjoittaa lukuisia avauksia ulkoistamisen autuaaksi tekevästä voimasta mutta et voi ottaa kantaa kysymykseen mikä siihen ylistämääsi ulkoistamiseen liittyy ja miten voi olla mahdollista, että kysymys mihin sinä et halua vastata muuttui hyökkäykseksi?
        Edelleen toistat kuinka et ota kantaa jonka lopuksi julistat uudestaan demokratiaasi mutta et vastaa kysymykseen mitä demokratiaa se sellainen on missä mainitsemiltasi luottamushenkilöiltä viedään demokraattinen päätäntävalta kunnan sotepalveluista luovuttamalla valta ulkomaalaiselle sijoitusfirmalle?

        Kova sinä olet sanoja tuottamaan mutta milloin sinä saat sanoihin myös sen kaivatun sisällön?

        Itse olen sitä mieltä hyvin vakaasti että Kärsämäen kunnalle ja sen kuntalaisille on ihan oikein kuseen joutuminen siitä syystä että ovat äänestäneet luottamustoimiin ihmisiä keitä ovat äänestäneet. Pakkoliitokset edessä ja siitä kiitos äänestäjille sinun teoriaasi mukaillen.

      • Lakaistu
        demonikratia kirjoitti:

        ei tule kansalais 28.7.2014 10:40
        0
        SULJE
        äänestystä koska sen jälkeen valtuuston olisi pakko ottaa kantaa asiaan ja sitä se ei halua tehdä koska on oma lehmä ojassa. Hall.keput kirjaa asian valt.esityslistalle ja suosittelee ettei nosteta meteliä "pienistä" ja kvpj kopauttaa nuijan pöytään ja asia on lakaistu maton alle.

        on ja vittuilut ja mustamaalaamiset siihen päälle kaupantekijäisinä. Helppoa on ennustaminen tässä kylässä;)

      • "Rakas ystäväni."
        reagan kirjoitti:

        Hei nimimerkki "pjh0iho". Kuten olen lukuisia kertoja todennut, en ole konkreettisesti mukana päätöksenteossa. Katson näitä asioita vierestä samaa mielenkiintoa tuntien mitä useat muutkin palstalaiset kokevat. Olkaamme inhimillisiä toisillemme. Haluan muistuttaa, että kaikki nyt tapahtunut pohjautuu laillisille demokratian pelisäännöille jonka perusta on se, että me yhdessä olemme äänestäneet vaaleissa ehdokkaat päättäviin pöytiin. Näissä asioissa ei ole valitusoikeutta, mutta neljän vuoden välein saa äänestää uudelleen ja ilmaista mielipiteensä. Mielipiteiden ilmaiseminen on tervettä ja suotavaa, mutta siinä on noudatettava tietynlaisia hyvän maun mukaisia normeja. Myös asioiden taustojen tunteminen ja asialinjalla pysyminen on merkki järkevästä näkökulmapuheesta. Kysymykset joihin vaadit vastaamaan on näin olleen itse itsensä poissulkevia koska minä en henkilökohtaisesti voi niihin ottaa kantaa. Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa. Ja tuon pelin ensimmäinen kulmakivi pohjautuu ajatukselle siitä, että päätöksenteossa suurinta äänimäärää kannattava ajatus, lausuma tai ehdotus yleensä voittaa. Siis demokratia voittaa! :)

        "Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni."

        - Et ota kantaa tietämättömyyteen on jo kannanotto rakas ystävä ja mitä tietämättömyyteen tulee josta muita syytät, SINÄ se olet joka et tietämättömyytesi takia kykene vastaamaan sinulle esitettyihin kysymyksiin. Voit toki kieltää asiat ja esitetyt kysymykset piiloutumalla merkityksettömän sanahelinän taakse koska tulit ajetuksi nurkkaan minkä lisäksi sinun henk.koht. demokratiaasi on rajattu ylempiesi taholta opastaen varomaan sanojasi. Hyvää syksynjatkoa ryhmäkurin alaisuuteen alistettu.

      • vink-vink
        reagan kirjoitti:

        Hei nimimerkki "pjh0iho". Kuten olen lukuisia kertoja todennut, en ole konkreettisesti mukana päätöksenteossa. Katson näitä asioita vierestä samaa mielenkiintoa tuntien mitä useat muutkin palstalaiset kokevat. Olkaamme inhimillisiä toisillemme. Haluan muistuttaa, että kaikki nyt tapahtunut pohjautuu laillisille demokratian pelisäännöille jonka perusta on se, että me yhdessä olemme äänestäneet vaaleissa ehdokkaat päättäviin pöytiin. Näissä asioissa ei ole valitusoikeutta, mutta neljän vuoden välein saa äänestää uudelleen ja ilmaista mielipiteensä. Mielipiteiden ilmaiseminen on tervettä ja suotavaa, mutta siinä on noudatettava tietynlaisia hyvän maun mukaisia normeja. Myös asioiden taustojen tunteminen ja asialinjalla pysyminen on merkki järkevästä näkökulmapuheesta. Kysymykset joihin vaadit vastaamaan on näin olleen itse itsensä poissulkevia koska minä en henkilökohtaisesti voi niihin ottaa kantaa. Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa. Ja tuon pelin ensimmäinen kulmakivi pohjautuu ajatukselle siitä, että päätöksenteossa suurinta äänimäärää kannattava ajatus, lausuma tai ehdotus yleensä voittaa. Siis demokratia voittaa! :)

        PÄÄTÖKSENTEKO 14.10.2014
        Antti Lindtman: Demokratiaa ei saa unohtaa
        Demokratialle on sijansa myös tulevaisuuden kunnissa. Kuva: Ville MiettinenDemokratialle on sijansa myös tulevaisuuden kunnissa. Kuva: Ville Miettinen
        Demokratiapäivän päätilaisuuden Kuntatalolla avannut Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Lindtman odottaa seuraavan hallituksen ohjelmaan vahvaa näkemystä kansalaisten demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen vahvistamiseksi.

        – Käyttäjädemokratia ja paikalliset kumppanuudet nousevat nyt entistä tärkeämpään rooliin osallisuuden kanavina. Kunta on edelleen kansanvallan perusta, demokraattisesti toimiva paikallisyhteisö, joka rakentaa hyvinvointia ja elinvoimaa.

        Kunnilla tulee olemaan Lindtmanin mielestä oma vahva roolinsa myös sote-uudistuksen paineissa.

        – Kunta on myös tulevassa sote-rakenteessa se yksikkö, joka parhaiten tuntee asukkaansa ja pystyy huolehtimaan kokonaisvaltaisesti hänen hyvinvoinnistaan. Demokratiaa ei voi unohtaa isojen uudistusten keskellä, sanoi Lindtman.

        Antti Lindtman pitää myönteisenä pyrkimyksiä vaalien ja äänestämisen kehittämiseksi entistä vaikuttavampaan suuntaan. Kuntaliitto tukee kuntavaalien siirtämistä kevääseen samoin kuin nettiäänestämisen kehittämistä.

        – Jatkossa pitää edelleen pohtia, voisiko joitakin vaaleja yhdistää. Ruotsissahan myös kuntavaalit saavat yli 80 prosentin äänestysaktiivisuuden, kun samalla vaivalla voi äänestää sekä paikallis-, alue- että valtakunnallisissa vaaleissa.

        Lindtman uskoo, että neuvoa-antavien kansanäänestysten salliminen voisi lisätä kiinnostusta myös yleisiä vaaleja kohtaan ja samalla madaltaisi kynnystä kysyä asukkailta mielipidettä erilaisista kunnan yhteisistä asioista.

        – Demokratian toimivuus, läpinäkyvyys, luotettavuus ja hyvä johtaminen vahvistavat kansalaisyhteiskuntaa. Nyt on annettava kaikki tuki päätöksentekijöille niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla, jotta vaikeista ajoista ja isoista ratkaisuista selvitään yhteistä hyvää kohden. Erilaisista näkökulmista huolimatta tavoite on sama: luoda ja ylläpitää hyvää palvelua, elinvoimaa ja hyvinvointia kaikille, Lindtman sanoi.

        Lähetä toimitukselle juttuvinkki.

      • Noh, voittiko?
        reagan kirjoitti:

        En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

        reagan13.10.2014 16:33 1 SULJE
        En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

      • ♥ ♥ ♥
        reagan kirjoitti:

        Hei nimimerkki "pjh0iho". Kuten olen lukuisia kertoja todennut, en ole konkreettisesti mukana päätöksenteossa. Katson näitä asioita vierestä samaa mielenkiintoa tuntien mitä useat muutkin palstalaiset kokevat. Olkaamme inhimillisiä toisillemme. Haluan muistuttaa, että kaikki nyt tapahtunut pohjautuu laillisille demokratian pelisäännöille jonka perusta on se, että me yhdessä olemme äänestäneet vaaleissa ehdokkaat päättäviin pöytiin. Näissä asioissa ei ole valitusoikeutta, mutta neljän vuoden välein saa äänestää uudelleen ja ilmaista mielipiteensä. Mielipiteiden ilmaiseminen on tervettä ja suotavaa, mutta siinä on noudatettava tietynlaisia hyvän maun mukaisia normeja. Myös asioiden taustojen tunteminen ja asialinjalla pysyminen on merkki järkevästä näkökulmapuheesta. Kysymykset joihin vaadit vastaamaan on näin olleen itse itsensä poissulkevia koska minä en henkilökohtaisesti voi niihin ottaa kantaa. Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa. Ja tuon pelin ensimmäinen kulmakivi pohjautuu ajatukselle siitä, että päätöksenteossa suurinta äänimäärää kannattava ajatus, lausuma tai ehdotus yleensä voittaa. Siis demokratia voittaa! :)

        "reagan13.10.2014 22:17 Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa.Siis demokratia voittaa! :)"

        "reagan 6.5.2014 10:51-11 SULJE
        Kannatan ajatusta siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. (perustuslain 2 pykälä.)"

        http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1419260813343.html

      • reagan kirjoitti:

        En ota kantaa, mutta totean Jimmy Carterin sanoin: "Ellei kumpikin puoli voita, sopimusta ei pidä allekirjoittaa."Tässä tapauksessa demokratia on jälleen oikeassa. :)

        Paljonko voitit kun allekirjoitit sopimuksen? Paljonko? Kuinka paljon tuli "pätäkkää" , tai voihan oma pönötys olla joillekin lähimmäisen terveyttä tärkeämpi asia.
        Ahneus tai typeryys syynä allekirjoitukselle, lopputuloksen kannalta ei ole väliä kumpi oli motivaattori, ehkä molemmat.

      • luotsikutteri kirjoitti:

        hienosti ttuiltu

      • reagan kirjoitti:

        Hei nimimerkki "pjh0iho". Kuten olen lukuisia kertoja todennut, en ole konkreettisesti mukana päätöksenteossa. Katson näitä asioita vierestä samaa mielenkiintoa tuntien mitä useat muutkin palstalaiset kokevat. Olkaamme inhimillisiä toisillemme. Haluan muistuttaa, että kaikki nyt tapahtunut pohjautuu laillisille demokratian pelisäännöille jonka perusta on se, että me yhdessä olemme äänestäneet vaaleissa ehdokkaat päättäviin pöytiin. Näissä asioissa ei ole valitusoikeutta, mutta neljän vuoden välein saa äänestää uudelleen ja ilmaista mielipiteensä. Mielipiteiden ilmaiseminen on tervettä ja suotavaa, mutta siinä on noudatettava tietynlaisia hyvän maun mukaisia normeja. Myös asioiden taustojen tunteminen ja asialinjalla pysyminen on merkki järkevästä näkökulmapuheesta. Kysymykset joihin vaadit vastaamaan on näin olleen itse itsensä poissulkevia koska minä en henkilökohtaisesti voi niihin ottaa kantaa. Enkä myös jatkossakaan ota kantaa tämän kaltaisiin "hyökkäyksiin" joissa puurot ja vellit sotketaan tietämättömyydestä johtuvien seikkojen vuoksi sekaisin. Rakas ystäväni. Olen vain todennut oppositio-hajaryhmien toimeenpannun kansalaisäänestyksen kohtalon olevan yksinomaan demokratian pelisääntöjen varassa. Ja tuon pelin ensimmäinen kulmakivi pohjautuu ajatukselle siitä, että päätöksenteossa suurinta äänimäärää kannattava ajatus, lausuma tai ehdotus yleensä voittaa. Siis demokratia voittaa! :)

        Demoratian ylitse käveliät, ette halunneet kuntalaisten äänestävän asiasta koska tiesitte miten siinä olisi käynyt.

    • klklk

      hallitus yksmielisesti hylänny virheellisillä tiedoilla varustetun nimenkerruun

      • niinkö no?

        onko listassa ne Kepun kirjoilla olevat kuolleet sielut

    • menkääpä kahtomaan

      kun esimerkiksi entinen kvpj joka erosi aikoinaan epäluottamuksesta kj:aa kohtaan kun antoi kilpailuttamatta kaverilleen paanulinnan suunnittelun äänestää kj:n puolesta asiassa joka on valtavan paljon suurempi ja vakavampi asia. Sama homma niiden kanssa jotka valtuustossa antoi KJ:lle varoituksen aikaisemmin ovat hyvää kaveria KJ:n kanssa koska ei ole puhtaat jauhot pussissa. Kuorossa huutavat KJ:n puolesta ho:n päätökseen vedoten jossa ei sanottu mitään muuta kuin että ho:lla ei ole valtuuksia käsitellä valituksien aihetta joten valitukset hylätään ja päätökset joista valitettiin eivät olleet päätöksiä vaan toteamuksia ja kunnalla oli oikeus tehdä päätöksiä joihin ho ei ottanut edes kantaa.

    • pittääkö

      paikkansa että kepuvaltuutettu oli kertonut miten nimilistaan oli vanhuksilta pakotettu nimiä ja että persuista hyppäsi 4 kepuihin?

      • Voi persuparat

        Menikö HO:n päätöksestä pupu pöksyyn? Entäs sitten kun KHO:sta tulee päätökset ja koko roska tuomitaan laittomaksi kääntyykö paita kolmannen kerran??

    • nalle 4

      jos joku todistaa,että on painostettu se on poliisi asia. vai onko tämä taas sama kepulien kortti kuin edellisen listan aikana. ottaaha poliisi selvää kumpi pitää paikkansa.

      • Yhtä nerokas

        kommentti julkinen tilaisuus huomioiden lukuisine kuulijoineen kuin kuntalaisten illassa esitetty kommentti missä enemmistön edustaja epäsuorasti myönsi lakeja rikotun tietoisesti josta onneksi päästiin pälkähästä..

        J O S tuollaisia sammakoita on joku suustaan päästänyt ja kohdistanut väitteensä tiettyä ryhmää tai sen jäseniä kohtaan kyseessä on suorastaan julkinen kunnianloukkaus joka tulisi periaatetasolla jo saattaa tutkinnan alaiseksi. Vastaavasti esitettyjen syytteiden pohjalta myös vähemmistön edustajien toiminta tutkintaan väittämien tueksi tai niiden kumoamiseksi. Edelliseen listaan nimiä kerättiin kuulemma uhkailemalla yms. epäasiallisilla keinoilla???

        Täällä nettipoliiisit kyttää jokaista sanomista ja "omat" päästelee suustaan julkisissa tilaisuuksissa asioita jotka ovat periaatteessa hyvin vakavia.

      • ewre
        Yhtä nerokas kirjoitti:

        Tohmajärvi sai Attendonsa koska Kitee kaksi kertaa suurempana kuntana olisi saanut enemmän paikkoja hallinnossa kuin kaksi kertaa pienempi Tohmajärvi minkä perusteella KHo tulkitsi asian siten, että Tohmajärvi olisi joutunut alisteiseen asemaan jonka perusteella kumosi VN:n päätöksen myöntäen sen oikeudenmukaisuuden. Edellisen teorian perusteella jokainen kuntayhtymä alistaa pienemmät jäsenkuntansa suurempien alaisuuten joten...?
        HO vastaavasti hylkäsi persujen valituksen jonka perusteet joihin valituksessa vedottiin ei kuulunut HO:n toimivaltuuksiin ja päätökset joista valitettiin eivät olleet päätölsiä vaan toteamuksia joten valituksia ei niiltä osin tutkittu. Yhtäkuin kunnalla oli oikeus tehdä päätöksiä joten päätökset eivät olleet laittomia jotka eivät olleet päätöksiä vaan toteamuksia heh heh..

        Edellisten jälkeen enemmistö jonka edustajat aikaisemmin yllättäen sairastui kokouksen alla suurella joukolla kokien seuraavana aamuna yhteisen ihmeparantumisen ovat nyt voimiensa tunnossa ymmärtämättä ettei juhlaan ole vielä minkäänlaista aihetta ja noitarovioiden sytyttäminen oli lähinnä säälittävää.

      • manipuloinnista
        Yhtä nerokas kirjoitti:

        kommentti julkinen tilaisuus huomioiden lukuisine kuulijoineen kuin kuntalaisten illassa esitetty kommentti missä enemmistön edustaja epäsuorasti myönsi lakeja rikotun tietoisesti josta onneksi päästiin pälkähästä..

        J O S tuollaisia sammakoita on joku suustaan päästänyt ja kohdistanut väitteensä tiettyä ryhmää tai sen jäseniä kohtaan kyseessä on suorastaan julkinen kunnianloukkaus joka tulisi periaatetasolla jo saattaa tutkinnan alaiseksi. Vastaavasti esitettyjen syytteiden pohjalta myös vähemmistön edustajien toiminta tutkintaan väittämien tueksi tai niiden kumoamiseksi. Edelliseen listaan nimiä kerättiin kuulemma uhkailemalla yms. epäasiallisilla keinoilla???

        Täällä nettipoliiisit kyttää jokaista sanomista ja "omat" päästelee suustaan julkisissa tilaisuuksissa asioita jotka ovat periaatteessa hyvin vakavia.

        oli kyse uhen kuulijan mukaan. Mitähän lie se sitten oli kun luottamushenkilöille pidettiin lukuisia Attendon esityksiä ENNEN päätöstä erotaanko vai ei? Samalla linjalla jatkoi kepupäälliköt kysymällä vähempiarvoisiltaan haluatko sinä jäädä historiaan kunnan kaatajana? No sitten sinä äänestät ulkoistamisen puolesta ja sitten turpa kiinni rivissä.

    • Osaa ne muutkin:

      LAKIASIAT 14.10.2014
      Sotkamossa pattitilanne – valtuuston kokous peruttiin
      Pattitilanne Sotkamon kunnan päätöksenteossa paisuu. Maanantain kunnanvaltuuston kokous meni peruutukseen, kun vasemmistoliiton, perussuomalaisten ja sitoutumattomien 14 valtuutettua jäivät menemättä kokoukseen. Kokousta ei saatu päätösvaltaiseksi, sillä paikalla oli vain 21 valtuutettua.

      – Vastaavaa tapausta ei tule mieleen tässä laajuudessa. Toki ulosmarsseja valtuuston kokouksista on tapahtunut ja niiden yhteydessä kokous on jouduttu joskus keskeyttämään, kun valtuusto ei ole enää ollut päätösvaltainen, Kuntaliiton lakimies Heikki Harjula toteaa.

      Kunnanvaltuuston kokoukseen toimitetussa kirjelmässä boikotin syyksi ilmoitettiin kunnan päätöksentekokulttuuri, taloudenhoito ja vastikään uusittu kunnanjohtajan johtajasopimus. Kirjelmässä ilmoitettiin vasemmistoliiton ja perussuomalaisten boikotin jatkuvan toistaiseksi.

      Velvollisuudet hoidettava

      Heikki Harjula muistuttaa luottamushenkilöiden toimivan virkavastuulla ja näin ollen heillä on velvollisuus hoitaa oma osuutensa päätöksenteossa.

      – Velvollisuudet tulee hoitaa. Periaatteessa on mahdollista saattaa boikottiin osallistuvat valtuutetut rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ulosmarssitapauksissakin on valtuutettuja tuomittu virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tässä tapauksessa kunnanhallitus käyttää kunnan puheoikeutta ja päättää jatkotoimista, Heikki Harjula toteaa.

      Kuntalehden tiistaiaamuna tavoittama boikottiin osallistunut kunnanhallituksen puheenjohtaja Osmo Polvinen (vas.) vakuutti talousarviosta ja veroprosenteista syntyvän päätökset loppuvuoden aikana boikotista huolimatta.

      – Kyllä ne asiat saadaan päätettyä, kunhan pääsemme ensin neuvottelemaan muiden ryhmien kanssa päätöksenteosta. Toivomme, että valtuustoryhmät kokoontuvat ilman virkamiehiä keskustelemaan asioista. Halusimme antaa boikotilla muille ryhmille ”neuvottelusuosituksen”. Me haemme yhteistyötä, vakuuttaa Polvinen.

      -Olemme valmiita palaamaan heti valtuustotyöskentelyyn, kunhan saamme keskusteluyhteyden eri valtuustoryhmien välillä syntymään, vakuuttaa kapinaliikkeen toinen nokkamies Ari Korhonen (ps.).

      Syvä juopa

      Osmo Polvinen nousi kompromissiehdokkaana viime keväänä kunnanhallituksen johtoon. Sitä ennen tilapäiset valiokunnat olivat tutkineet niin kunnanhallituksen kuin kunnanjohtajan toimintaa. Kunnanhallitus sai mennä, mutta kunnanjohtaja sai valtuustossa luottamuksen.

      Kunnanhallituksen työskentelykyky ei pienistä muutoksista parantunut ja viime aikoina hallituksessa on isommista päätetty tyypillisesti äänin 6-5. Juoksuhaudat osapuolten välillä ovat syventyneet, kun keskustan ja kokoomuksen ovat rintamalinjansa pitäneet.

      – Keväällä näytti, että asiat loksahtavat kohdilleen, mutta ei siinä niin käynyt. Kunnan taloustilanne on vakava ja talouden tasapainottaminen pitäisi ottaa tosissaan. Siitä huolimatta meille tulee huonosti valmisteltuja asioita päätettäväksi, jotka sitten jyrätään keskustan johdolla läpi, Osmo Polvinen kuvailee.

      Lähetä toimitukselle juttuvinkki.

      • osaa ne muutkin2

        LAKIASIAT 13.10.2014 Facebook (4)
        Rinnevaara ja Pyhäjärvi kohtaavat käräjäoikeudessa
        Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on varannut kolme istuntopäivää Pyhäjärven kaupungin ja Tita Rinnevaaran välisten erimielisyyksien käsittelyyn. Vuonna 2010 Pyhäjärven kaupunginjohtajana aloittanut Rinnevaara hakee entiseltä (tai tulkinnasta riippuen nykyiseltä) työnantajalta vahingonkorvauksia saamatta jääneistä palkoista, eläkemenetyksistä ja syrjinnästä. Korvausvaatimukset ovat tällä hetkellä yhteensä yli 170.000 euroa.

        Tita Rinnevaara valittiin Heinolan kaupunginjohtajaksi marraskuussa 2011. Käräjillä kohtaavilla osapuolilla on vahvasti eriävä näkemys siitä, onko Rinnevaara ollut Heinolaan mennessään virkavapaalla vai onko hän eronnut. Heinolan kaupunginjohtajan pesti jäi lyhkäiseksi ja myös siellä on käyty virkasuhteen päättymisen tiimoilta käräjiä.

        Se, onko Tita Rinnevaara tällä hetkellä Pyhäjärven kaupunginjohtaja vaiko ex-kaupunginjohtaja, selviää kun korkein hallinto-oikeus antaa asiassa päätöksensä. Pyhäjärven kaupunginvaltuusto myönsi helmikuussa 2013 Rinnevaaralle eron kaupunginjohtajan virasta. Hän ei kuitenkaan siinä vaiheessa enää hyväksynyt virkasuhteen päättymistä, vaan valitti siitä Oulun hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöönpanokiellosta on puolestaan Pyhäjärven kaupunki valittanut edelleen.

        Käräjäoikeus aloittaa vahingonkorvausjutun käsittelyn tiistaina jatketulla valmistelulla ja pääkäsittelyllä.

        Lähetä toimitukselle juttuvinkki.

    • "joukossa tyhmyys tiivistyy, seon nähty kmäessä, mutta kiehiset pitää olla että sytyy

    • veuvoveikkonen

      Sotkamon ja Pyhäjärven "tapaukset on "itsellisiä, niillä ole apuja Kämäkisten k-hallinnon "typerryksiin, vert vois mainita osakesäästäjän joka kyselee naapureiltaan parasta osakesijoitusta, vinkkinä voin antaa kämäkiläisille kv salkkumiehille po ja vp Atte OYJ ovat kai samaa mieltä ainakin "jaa"

    • "paradoksaalista"
      • Sitäkin mutta

        samalla lähes lapsellinen vastine mitä ei yhtään auta naapureiden mustamaalaaminen esim. pyhäjärvi. Kärsämäkiset itse vastusti pyhäjärvisten eroa ja nyt persekortteja lyödään pöytään virallisissa vastineissa. Tonttuko se taas tonttuilee?

        Ainoa vaihtoehto eikä kunta saa päättää vaikka sama kuntayhtymä teki vaihtoehtoisia säästöjä ulkoistamiselle jotka kunnan oman valtuusto päätti hyväksyä. Viitaten edelliseen onnea matkaan käräjille koska kärsämäkisten hyväksyessä selänteen säästöehdotukset tulivat he samalla vesittäneeksi perusteet ulkoistamiselle. Kovasti ne kärsäkeput jaksaa sotia oman puolueen laatimia lakeja ja velvoitteita kohtaan ei voi kuin ihmetellä(ihailla).

      • rk55
        Sitäkin mutta kirjoitti:

        Tuolla tyylillä kun kuntaa edustetaan voi käydä pian niin, että kho pistää vn:a paremmaksi ja estää eron vuoden vaihteessakin jos niikseen tulee? Merkityksetöntä joka tapauksessa koska kho ei anna päätöstä ennen vuodenvaihetta ja tuossa voi jopa käydä niin, että koska lähtivät valittamaan voi se kääntyä heitä vastaan?

      • huonoja häviäjiä
        Sitäkin mutta kirjoitti:

        samalla lähes lapsellinen vastine mitä ei yhtään auta naapureiden mustamaalaaminen esim. pyhäjärvi. Kärsämäkiset itse vastusti pyhäjärvisten eroa ja nyt persekortteja lyödään pöytään virallisissa vastineissa. Tonttuko se taas tonttuilee?

        Ainoa vaihtoehto eikä kunta saa päättää vaikka sama kuntayhtymä teki vaihtoehtoisia säästöjä ulkoistamiselle jotka kunnan oman valtuusto päätti hyväksyä. Viitaten edelliseen onnea matkaan käräjille koska kärsämäkisten hyväksyessä selänteen säästöehdotukset tulivat he samalla vesittäneeksi perusteet ulkoistamiselle. Kovasti ne kärsäkeput jaksaa sotia oman puolueen laatimia lakeja ja velvoitteita kohtaan ei voi kuin ihmetellä(ihailla).

        yrittivät samaa (attendon ohjeistamana) missä tohmajärviset onnistui (siis attendo onnistui) ja nyt ruikuttavat kun valtio esti attendoa tekemästä samaa temppua uudestaan

      • tohmajärvi olisi
        huonoja häviäjiä kirjoitti:

        yrittivät samaa (attendon ohjeistamana) missä tohmajärviset onnistui (siis attendo onnistui) ja nyt ruikuttavat kun valtio esti attendoa tekemästä samaa temppua uudestaan

        palautettu ruotuun mutta kho puuttui siihen että kahden muun jäsenkunnan yhdistyessä päätäntävalta olisi siirtynyt kiteelle joka olisi saattanut tohmajärven alisteiseen asemaan. Siinähän valittavat mutta ihan turhaa. KHO kun olisi palauttanut tohmajärvenkin VN:n päätöksen mukaisesti takaisin kuntayhtymään ilman tuota em. epäkohtaa joka kaatoi vn:n päätöksen. Väliaikainen tarkaisu joka tapauksessa myös tohmajärvellä . Fiksuina sopimus loppuu ennen soteuudistuksen alkua. Ovet auki joka suuntaan siinä missä kärsämäkiset jatkaa lapin polttamista

      • Mitähän mahtaa pitää

        sisällään em. valtiovarainministeriön lausunto jonka se on antanut 14.8.2014 ?

    • 23235235

      Ei ainakaan meidän päättäjät tuommosia vastineita kykene kirjoittamaan.

      • Miten niin?

        Tuon vastineen väittämät olisi helppo kumota lähes kenen tahansa. Sama homma kuin reaganin kanssa joka juridiikkaa opiskelleena jää joka kerta toiseksi jonka jälkeen vetää herneet nenään ja sensuroi.
        Pyhäjärven mustamaalaaminen suorastaan todistaa kuinka vastine on ihan oman "paikallisen panimon" tuote. On se ihmeellistä kuinka tuo muiden syyttely ja ala-arvoinen nälvintä menee jo vastineisiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen..?? Harvinaisen tuttua ja lehtijuttujen perusteella jo hyvävelien tavaramerkiksi muodostunut ominaispiirre, muiden syyttely ja mustamaalaaminen oli kyseessä siiten kuntalaiset, selänne tai sen jäsenkunnat...Kärsämäkiset itse vastusti pyhäjärven eroa ja nyt kun yrittivät samaa itse vastineissa itketään kuinka pyhäjärvi yritti itse aikaisemmin erota joten ei se voi vastustaa nyt meidän eroa. Kuka muu nyt noin halpoja vetoja harrastaa kuin kunnan oma ******?

    • olikohan tuo nyt

      ihan fiksua lähteä tuolle linjalle tilanteessa missä edellisenkaltainen toiminta voi jopa vaarantaa eron joka oli ennen tuota lähes pelkkä muodollisuus? Ppky Selänteen yhtymähallitus on jo lähettänyt jäsenkunnille päätöksen jälkeen esityksen perussopimuksen muutoksista joissa Kärsämäki ei kuulu jäsenkuntiin ja mitä tekee k.mäkiset? Heittää paskaa perään

      En ihmettelisi jos esim. pyhäjärvi tuon jälkeen kääntäisi paitansa eikä hyväksyisi kärsämäkisten eroa?

      Läpi menee hall.kokouksessa että heilahtaa mutta jos mene ilman sensuuria sitten homma menee naurettavaksi. Vaikka mitäpä uutta siinä sitten olisi..

    • tämätästäkin

      siis ppkyS noudataaa kuntaministerin ja VN kehoitusta että ennen 2017 ei erota

      • ei kun 2015

        alusta hei hei kärsämäki. Haapajärven hall.esityslistalla on jo puoltava esitys vaikka sillä ovat avosylin ottamassa sopimuksen osiltaan niskaansa jos samaan kuntayhtymään joutuvat uudestaan kärsämäkisten kanssa. Ei järjenhäivää kun vedoten siirtymäajan suojaavaan puitelakiin ja sen jatkoaikaan voisivat edelliseltä välttyä.

      • potut pottuina
        ei kun 2015 kirjoitti:

        alusta hei hei kärsämäki. Haapajärven hall.esityslistalla on jo puoltava esitys vaikka sillä ovat avosylin ottamassa sopimuksen osiltaan niskaansa jos samaan kuntayhtymään joutuvat uudestaan kärsämäkisten kanssa. Ei järjenhäivää kun vedoten siirtymäajan suojaavaan puitelakiin ja sen jatkoaikaan voisivat edelliseltä välttyä.

        kaippa p-järviset kostaa evätkä myönnä kmäelle kuin ei kämäkikään aikoinaan p-järvelle eroa myöntänyt

      • en usko että
        potut pottuina kirjoitti:

        kaippa p-järviset kostaa evätkä myönnä kmäelle kuin ei kämäkikään aikoinaan p-järvelle eroa myöntänyt

        vastaanpanevat vaikka kärsämäkiset jatkaa tuolla sillanpolttotekniikalla kippaamalla toistuvasti paskaa muiden niskaan mikä on typerintä mitä voi tehdä huomioiden tulevat sote- ja kuntauudistukset? Voi olla tulevissa neuvotteluissa kaverit kahtelussa kun kaikki on haukuttu pystyyn ja toistuvasti eikä tyyli näköjään muutu kun vastineisiin jo kirjoitetaan kuin itkun kanssa äidin helmoihin juokseva lapsi syytellen toista riidan aloittajaksi. Miten se Remes sanoi kj:lle? Kutsuiko kj ystäväkunnat juhlimaan kärsämäen 145v juhlavuotta tms?

        Perussopimus olisi loppunut joka tapauksessa vuoden loppuun mennessä eikä periaatteessa kukaan muu varmaan kuin valtio voi pakottaa jäämään kuntayhtymään puitelain jatkoajan turvin siirtymäajan suojaamiseksi? Omasta mielestä kärsämäen ero vaarantaa jo ihan muutakin kuin selänteen jäsenkuntien tilannetta koska k.mäki suunnittelee kaatavansa sopimuksen uuden sotealueen niskaan.

    • Mistä kiikastaa

      epätoivo teettää. Selänne teki jo kunnalle säästöt joissa omat epäonnistui ja vuoden alusta aloittaa A ja ensimmäisenä nollataan selänteen saamat säästöt ja kerrotaan sen olevan säästöä kun vuodeosaston avaamisella menot kasvaa 400 000€ jonka lisäksi esim. veromenetykset jotka ovat vielä enemmän kuin em. summa ja luvattu on viimeksi oliko 650 000€n säästöt vaikka em. tempuilla menot kasvaa jo yli miljoonalla.

      Mitä käsiin edellisen perusteella tulee missä ruumiinaukoissa ne kädet on pidetty vai tukittiinko toisella silmät ja toisella korvat? Edelleen viitaten avaukseen puhuvien päiden tilalla kärsämäessä on pölkkypäitä. Toki puhetta tuottavia mutta paperista luetaan jos ei ulkoa muisteta mitä attendo on käskenyt kertoa.

      • vuokramenetykset

        ei vero. Selänne maksoi vuokran mitä atte ei tee. Päinvastoin- Siihen vielä bonuksena päälle sossutädin ja virkalääkärin palkat jotka jatkaa miinuslistaa.

    • En voi ymmärtää

      toivotaan, että k-mäkisten ei käy tässä attento-huumassa samoin kuin kävi rääkkylässä, maksua tuli ja rutkasti. eikä varmaan rääkkylä ole ainoa kunta jossa on käynyt "ohrasesti" tämän attendon kaa. että piti tämäkin kylän päättäjien mennä "lankaan" ja hyväksyä palveluntarjoajaksi tämmönen ulkolainen firma joka ajattelee vain rahaa, ja voittoa. ja tietäen kuntalaisten enemistön mielipiteen on tämän attendon esittelijä joka täällä on laukannut kehumassa, miten hyvä juttu on että palvelut järjestää juuri attendo ja kuin halvaksi se tulee.ite kotoisin täältä ja kehtasi vetää päättäjiä mukaan. entinen malli olisi ollut hyvä, maksaahan se. mutta kaikenlaiset vouhotukset tämän jutun tiimoilta on tulleet maksamaan kuntalaisille ja kun päästään ensi vuoteen sitten sitä kuntalaiset maksetaan ja taatusti palvelut vähenee ja joilla on vara ne menee yksityiselle, mut köyhät saa tyytyä mitä saavat.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe