Ennätys radion kuuntelussa

Mikä on lyhyin aika ja mikä ohjelma mitä olette kuunnelleet jotain hartausohjelmaa?

Minulla se on katolinen messu. Vain muutama sekuntti, kun siinä aloitettiin palvomaan sitä mistä ei saa katolisella puolella keskustella. Suomeksi sanottuna Marian palvontaa.

Onneksi Jehovan todistajat ei pidä omia ohjelmia ylen kanavilla. Minulla olisi silloin radio kiinni lukittuna varmsitukseksi ettei itsellään mene päälle

85

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-nonyymi

      No itse en kuuntele hartausohjelmia lainkaan. Mutta kun mainitsit Jehovan Todistajat, niin mikä on lyhin aika, jonka olet kuunnellut ovelle tulleita tienraivaajia? Itselläni menee aina puolisen tuntia. Maltatteko itse olla keskustelematta aiheista, jotka kuitenkin kiinnostavat teitä?

      • sanoisin että

        Jehovantodistajat pitävät kirjaa, johon merkitään kiinnostuneet ja tullaan sitten toiste. Jos olet esim. jutellut heidän kanssaan. Tai vaikka et olisi ollut kiinnostunutkaan, kunhan olet jutellut heidän kanssaan. Itselläni on tapana ihan vain ystävällisest sanoai, että olen kristitty, enkä ole enempää kiinnostunut ja ei heitä sitten toiste ole kuulunut. Heistä saattaa tulla jopa maanvaiva, jos avaa oven ja päästää pitemmälle.

      • Minulla menee se kun sanon heille, että mulla on pelastus Kristuksen ristin veressä. Siihen loppuu keskustelu

      • a-nonyymi
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Minulla menee se kun sanon heille, että mulla on pelastus Kristuksen ristin veressä. Siihen loppuu keskustelu

        Niin, hehän pitävät tiukasti kiinni siitä, että Jeesus naulattiin paaluun, eikä ristille. Olen huomannut, että tämä on erittäin tärkeä asia heille.

      • a-nonyymi kirjoitti:

        Niin, hehän pitävät tiukasti kiinni siitä, että Jeesus naulattiin paaluun, eikä ristille. Olen huomannut, että tämä on erittäin tärkeä asia heille.

        Eikä pelastusta Jeesuksesta sitä he eivät käsitä

      • paikalla käynyt
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Eikä pelastusta Jeesuksesta sitä he eivät käsitä

        Jeesuksestahan ne paasaa koko ajan ovilla jakaa nyt kutsua
        Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan

        Lukee siellä nimenomaan 'Jeesuksen kuolemasta joka on ihmiskunnan pelastus'.

        Oletko koskaan ollut ko.tilaisuudessa
        ja kuunnellut mitä ne lukee -Jeeuksesta koko ajan- siellä tilaisuudessa?

        Et varmaankaan,
        koska väität tuommoista mikä ei pidä lainkaan paikkaansa.

      • paikalla käynyt kirjoitti:

        Pelastus on vain heidän järjestössään ei ulkopuolella yksin usko Jeesukseen ei riitä vaan pitää kuulua Jehovan todistajiin

      • mikä on uskontosi?
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Pelastus on vain heidän järjestössään ei ulkopuolella yksin usko Jeesukseen ei riitä vaan pitää kuulua Jehovan todistajiin

        Kristitty kertoo uskostaan Jumalaan ja Kristukseen iloiten
        Niin tekevät todistajat ,hyvin näkyvästi.

        Nimimerkki* totuusvoittaaina*, mihin uskontoon sinä kuulut?

        Et ole kertonut mitään OMASTA uskostasi,
        keskityt vaan muitten uskontojen moittimiseen mutta et,
        todellakaan,
        Ylistä Jumalaa ja kerro OMASTA uskostasi. Miksi?

        Raamattuhan kehottaa nimenomaan niin tekemään,
        ylistämään Jumalaa.

      • sanoisin että kirjoitti:

        Jehovantodistajat pitävät kirjaa, johon merkitään kiinnostuneet ja tullaan sitten toiste. Jos olet esim. jutellut heidän kanssaan. Tai vaikka et olisi ollut kiinnostunutkaan, kunhan olet jutellut heidän kanssaan. Itselläni on tapana ihan vain ystävällisest sanoai, että olen kristitty, enkä ole enempää kiinnostunut ja ei heitä sitten toiste ole kuulunut. Heistä saattaa tulla jopa maanvaiva, jos avaa oven ja päästää pitemmälle.

        No, en ole koskaan kokenut heitä maanvaivana. Olen aina pyytänyt sisälle ja saanut käydä lukuisia hyviä keskusteluja. Nykyään hekin tuntuvat olevan kiireisiä, joten vain pistäytyvät ovenraossa.

        Aikoinaan kävin erään pariskunnan kotonakin. Ihan mukava ilta. Tässä syksyllä eräs pari kertoi että heillä on tutustumisiltoja ihan liikkeen ulkopuolisillekin. He ikävä kyllä muuttivat paikkakuntaa, sen verran he kävivät moikkaamassa että kertoivat tuon, mutta ketään ei ole kuulut enää.

        Mieluusti ottaisin vastaan myös muitakin uskosta ja uskonnosta keskustelemaan mutta eipä ole koskaan kuulunut.

      • mikä on uskontosi? kirjoitti:

        Kristitty kertoo uskostaan Jumalaan ja Kristukseen iloiten
        Niin tekevät todistajat ,hyvin näkyvästi.

        Nimimerkki* totuusvoittaaina*, mihin uskontoon sinä kuulut?

        Et ole kertonut mitään OMASTA uskostasi,
        keskityt vaan muitten uskontojen moittimiseen mutta et,
        todellakaan,
        Ylistä Jumalaa ja kerro OMASTA uskostasi. Miksi?

        Raamattuhan kehottaa nimenomaan niin tekemään,
        ylistämään Jumalaa.

        Kuulun luterilaisiin Jeesuksen apostolisen seurakunnan seuraajiin

      • nimiä lisää
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Kuulun luterilaisiin Jeesuksen apostolisen seurakunnan seuraajiin

        totuusvoittaaaina31.3.2014 16:11
        Kuulun luterilaisiin Jeesuksen apostolisen seurakunnan seuraajiin------------

        kirkosta erottuasi hypetit Luther-säätiöläisyyttä,
        nyt siis olet vaihtanut taas lahkoa?

      • 31.3.2014
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Kuulun luterilaisiin Jeesuksen apostolisen seurakunnan seuraajiin

        totuusvoittaaaina31.3.2014 16:11
        Kuulun luterilaisiin Jeesuksen apostolisen seurakunnan seuraajiin-------------

        sielläkö sinut vihittiin
        ^^ lume-avioliittoon ^^ v. 2005?

      • 31.3.2014 kirjoitti:

        totuusvoittaaaina31.3.2014 16:11
        Kuulun luterilaisiin Jeesuksen apostolisen seurakunnan seuraajiin-------------

        sielläkö sinut vihittiin
        ^^ lume-avioliittoon ^^ v. 2005?

        Kuulun edelleen luterilaiseen oppiin ja seurakuntaan en kuulu lopunajan portto kirkkoon mikä rukoilee homojen parisuhteen puolesta ja siunaa heitä lähetystehtäviin

      • Luterilainen.
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Kuulun edelleen luterilaiseen oppiin ja seurakuntaan en kuulu lopunajan portto kirkkoon mikä rukoilee homojen parisuhteen puolesta ja siunaa heitä lähetystehtäviin

        Höpö höpö.. olet kerettiläinen.

      • luulisin, että
        mummomuori kirjoitti:

        No, en ole koskaan kokenut heitä maanvaivana. Olen aina pyytänyt sisälle ja saanut käydä lukuisia hyviä keskusteluja. Nykyään hekin tuntuvat olevan kiireisiä, joten vain pistäytyvät ovenraossa.

        Aikoinaan kävin erään pariskunnan kotonakin. Ihan mukava ilta. Tässä syksyllä eräs pari kertoi että heillä on tutustumisiltoja ihan liikkeen ulkopuolisillekin. He ikävä kyllä muuttivat paikkakuntaa, sen verran he kävivät moikkaamassa että kertoivat tuon, mutta ketään ei ole kuulut enää.

        Mieluusti ottaisin vastaan myös muitakin uskosta ja uskonnosta keskustelemaan mutta eipä ole koskaan kuulunut.

        Olen lukenut heidän kirjojaan, tiedän siis eron. Sen lisäksi olen lukenut erittäin hyvän kirjan, kunpa muistaisin sen nimen ja kirjoittajan, jonka löysin ja olin hämmästynyt äärimmäisen selkeästä esityksestä ja eroista näiden välillä. Kirja oli vanha, ehkä 1970-luvulta ja ihailen, että meidän kirkossamme on ollut joskus sellaisia pappeja.

        Kunpa nyt saisi vähän papeilta tietoa näistä asioista, mutta kirkkoon on tullut kummallisia eksyttäjiä, jotkut papit jopa ihan röyhkeästi väittävät, ettei Kristus ole sovittanut meitä.

        Sikäli siis minulla ei ole mitään mielenkiintoa keskustella jehovantodistajien kanssa, sillä olen kiinnostunut Kristuksesta. Heidän halunsa on kääntää minut ja siinä oltaisiin sitten kiusallisessa tilanteessa, kun joutuisin kaikenlaista sanomaan. He ovat kuitenkin sen verran aivopestyjä pikkupiireissään, että en usko että saisin heidät käännettyä kristityiksi.

      • luulisin että
        luulisin, että kirjoitti:

        Mitä katoliseen messuun tulee, olen kyllä katsonut YleAreenasta ja pidin siitä. Samaten katson aina jouluyön messun Vatikaanista, sillä haluan viettää myös koko kristikunnan kanssa joulua.

      • luulisin, että kirjoitti:

        Olen lukenut heidän kirjojaan, tiedän siis eron. Sen lisäksi olen lukenut erittäin hyvän kirjan, kunpa muistaisin sen nimen ja kirjoittajan, jonka löysin ja olin hämmästynyt äärimmäisen selkeästä esityksestä ja eroista näiden välillä. Kirja oli vanha, ehkä 1970-luvulta ja ihailen, että meidän kirkossamme on ollut joskus sellaisia pappeja.

        Kunpa nyt saisi vähän papeilta tietoa näistä asioista, mutta kirkkoon on tullut kummallisia eksyttäjiä, jotkut papit jopa ihan röyhkeästi väittävät, ettei Kristus ole sovittanut meitä.

        Sikäli siis minulla ei ole mitään mielenkiintoa keskustella jehovantodistajien kanssa, sillä olen kiinnostunut Kristuksesta. Heidän halunsa on kääntää minut ja siinä oltaisiin sitten kiusallisessa tilanteessa, kun joutuisin kaikenlaista sanomaan. He ovat kuitenkin sen verran aivopestyjä pikkupiireissään, että en usko että saisin heidät käännettyä kristityiksi.

        Toki olen lukenut heidän kirjojaankin. Mutta mitä tuohon käännyttämiseen tulee, niinhän kaikki suutaukset ja uskonnot haluavat tehdä? Jokainen oman näkemyksen omaava on ”aivopesty”, sellaisena voisi joku pitää sinuakin. Riippuu siis sanojasta, kuka pitää ketäkin ”aivopestynä”.

        Se, jonka oma usko on vahva, ei näistä juuri hetkahda. Itse aloin käydä jo ateistina keskusteluja Jehovan todistajien kanssa, ja aivan toisesta näkövinkkelistä. Siinä sivussa he laittoivat lukemaan Raamattua ja historiaa, jossa sivumennen isäni oli aika hyvä. Etenkin heidän kreationistiset näkemyksensä olivat keskustelujen ytimessä tuolloin.

        Nykyään keskustelen mieluusti heidän organisaatiostaan tai muista ajankohtaisista asioista. Pyydän heitä perustelemaan näkemyksensä eivätkä ne läheskään aina ole samoja kanssani. Se mistä arvostan heissä, on heidän asiallinen asenteensa. Vähiten tykkään heistä, joilla tunteet ottavan vallan tai aletaan puhua kielillä. Silloin voi vain kuunnella eikä keskustella.

        Itseäni kummastuttaa se, että Jehovan todistajiin suhtaudutaan niin kielteiseesti. OK, näkemyseroja on. Mutta kuitenkin he noudattavat pääsääntöisesti Raamattua aika tarkasti. Ehkä kateus siitä että he ovat kyenneet luomaan hyvän organisaation, on suurta?

        Itse pidän eniten ortodoksisen kirkon palveluista. Niitä kuuntelee ihan mielellään.

      • Rex Kramer

        "Mutta kun mainitsit Jehovan Todistajat, niin mikä on lyhin aika, jonka olet kuunnellut ovelle tulleita tienraivaajia? Itselläni menee aina puolisen tuntia."

        No ei siinä montaa sekuntia mene.

        http://www.youtube.com/watch?v=qse_wf57tZM

      • Luterilainen. kirjoitti:

        Höpö höpö.. olet kerettiläinen.

        Mikä se on? Katolilainenko?

      • peruskoulutasoa
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mikä se on? Katolilainenko?

        kerettiläinen =>

        heretic (Englanti - Suomi)

        harhaoppinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        kerettiläinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        toisinajattelija (s: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)
        http://www.suomienglantisanakirja.fi/heretic

      • paikalla käynyt kirjoitti:

        Jeesuksestahan ne paasaa koko ajan ovilla jakaa nyt kutsua
        Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan

        Lukee siellä nimenomaan 'Jeesuksen kuolemasta joka on ihmiskunnan pelastus'.

        Oletko koskaan ollut ko.tilaisuudessa
        ja kuunnellut mitä ne lukee -Jeeuksesta koko ajan- siellä tilaisuudessa?

        Et varmaankaan,
        koska väität tuommoista mikä ei pidä lainkaan paikkaansa.

        Mitä sellaisessa tilaisuudessa käy missä kukaan ei saa ehtoolista. Malja ja leipä vain kiertää valtakunnansalin ympäri, sillä ne jotka heidän mielestä saa osallistua ehtoolliselle on jo kaikki kuollut.

        Raamatussa on niin usein kun te... Mutta jehovan todistajat ovat kääntäneet sen niin harvoin ja harvat.....

      • peruskoulutasoa kirjoitti:

        kerettiläinen =>

        heretic (Englanti - Suomi)

        harhaoppinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        kerettiläinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        toisinajattelija (s: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)
        http://www.suomienglantisanakirja.fi/heretic

        Osuin oikeaan. Se on katolisuutta

      • lääkitys ei OK?
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Osuin oikeaan. Se on katolisuutta

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:43
        Osuin oikeaan. Se on katolisuutta/////

        ^^missä kohtaa lukee KATOLINEN tuossa SANAKIRJASSA?

        harhaoppinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        kerettiläinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        toisinajattelija (s: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)
        http://www.suomienglantisanakirja.fi/heretic

        Sanamies näkee Katolisia ja jahvelaisia kaikkialla.

        Paha Vainoharhaisuus,
        skitsoilee koko ajan.

      • verrrataan ny:
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mitä sellaisessa tilaisuudessa käy missä kukaan ei saa ehtoolista. Malja ja leipä vain kiertää valtakunnansalin ympäri, sillä ne jotka heidän mielestä saa osallistua ehtoolliselle on jo kaikki kuollut.

        Raamatussa on niin usein kun te... Mutta jehovan todistajat ovat kääntäneet sen niin harvoin ja harvat.....

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:42
        Raamatussa on niin usein kun te...
        Mutta jehovan todistajat ovat kääntäneet sen niin harvoin ja harvat.....//////

        Onpas Sanamiehellä ihan kamalan huono raamatuntuntemus,OHHOH.....

        19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi:
        "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan.
        Tehkää se minun muistokseni."
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.22.html

        19.Ja hän otti leivän, esitti kiitoksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi:
        ”Tämä tarkoittaa* minun ruumistani, joka annetaan teidän puolestanne.
        Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.”
        http://wol.jw.org/fi/wol/b/r16/lp-fi/Rbi8/FI/2008/42/22

      • Totuusvoittaaaina. .
        lääkitys ei OK? kirjoitti:

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:43
        Osuin oikeaan. Se on katolisuutta/////

        ^^missä kohtaa lukee KATOLINEN tuossa SANAKIRJASSA?

        harhaoppinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        kerettiläinen (a: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)

        toisinajattelija (s: someone who believes contrary to fundamentals / of or pertaining to heresy or heretics)
        http://www.suomienglantisanakirja.fi/heretic

        Sanamies näkee Katolisia ja jahvelaisia kaikkialla.

        Paha Vainoharhaisuus,
        skitsoilee koko ajan.

        Se että katolilaisuus on kerettiläisiä

      • totuusvoittaaaina. .
        verrrataan ny: kirjoitti:

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:42
        Raamatussa on niin usein kun te...
        Mutta jehovan todistajat ovat kääntäneet sen niin harvoin ja harvat.....//////

        Onpas Sanamiehellä ihan kamalan huono raamatuntuntemus,OHHOH.....

        19. Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi:
        "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan.
        Tehkää se minun muistokseni."
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.22.html

        19.Ja hän otti leivän, esitti kiitoksen, taittoi sen ja antoi heille ja sanoi:
        ”Tämä tarkoittaa* minun ruumistani, joka annetaan teidän puolestanne.
        Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.”
        http://wol.jw.org/fi/wol/b/r16/lp-fi/Rbi8/FI/2008/42/22

        Tarkista itse Raamattusi 1KOR.1125 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."
        26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

        Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?

      • ihan miten vaan:
        Totuusvoittaaaina. . kirjoitti:

        Se että katolilaisuus on kerettiläisiä

        Sanamies on harhaoppinen ja kerettiläinen siis.

        Linkissään palvotaan 'sakrametteja',
        mikäs lah-ko semmosta opettaa?

        Raamatussa käsketään palvomaan VAIN Jumalaa ainoastaan.
        Sanamies on siis kerettiläinen,harhaoppinen sakramenttien palvoja.

        omasta mielestään siis katolinenkin?

      • Lukutaito Tarpeen
        totuusvoittaaaina. . kirjoitti:

        Tarkista itse Raamattusi 1KOR.1125 Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni."
        26 Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.

        Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?

        totuusvoittaaaina. .6.4.2014 00:220 SULJE
        Tarkista itse Raamattusi 1KOR.1125

        Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?---¤¤¤

        emmää vaan tiärä, omasta päästäs sen oot kaivannu?

        25 Samoin hän menetteli maljankin suhteen nautittuaan illallisen ja sanoi:
        ”Tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni perusteella.
        Niin usein kuin sitä juotte,
        tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.”
        http://wol.jw.org/fi/wol/b/r16/lp-fi/Rbi8/FI/2008/46/11

        25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi:
        "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni;
        niin usein kuin te juotte,
        tehkää se minun muistokseni".
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Kor.11.html

        Sanamies kysyy:
        *Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?*

        edelleenkin, ei kummassakaan raamatunkäännöksessä.

        Mitäs se Sanamies segoilee oikein?

        Et ilmeisesti oikein hallitse lukutaitoa-- ja
        kirjoitteletkin ihan outoja?

      • Hyii,disinfoa!
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Mitä sellaisessa tilaisuudessa käy missä kukaan ei saa ehtoolista. Malja ja leipä vain kiertää valtakunnansalin ympäri, sillä ne jotka heidän mielestä saa osallistua ehtoolliselle on jo kaikki kuollut.

        Raamatussa on niin usein kun te... Mutta jehovan todistajat ovat kääntäneet sen niin harvoin ja harvat.....

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:42
        Mitä sellaisessa tilaisuudessa käy missä kukaan ei saa ehtoolista. Malja ja leipä vain kiertää valtakunnansalin ympäri, sillä ne jotka heidän mielestä saa osallistua ehtoolliselle on jo kaikki kuollut.----------------

        Sanamiehen harhaluulot kukkivat taas.
        Kyllä muistonvieton vertauskuvallisiin
        leipään ja viiniin osallistuvia ON elossa edelleenkin.

        Heidän Vuosikirjassaankin on lukumääräkin kerrottu, montako viime vuonnakin osallistui eli otti leipää ja viiniä.

        Sanamiehen tiedot todistajista on aika...heppoisia ja
        outojakin...

        Hän jakelee omia __mielikuvitusjuttujaan__ niin
        muslimeista, katolisista kuin jahvelaisistakin*totuuksina*

        Hyii, mitä disinfoa!
        Asiat pitää TARKISTAA ennenkuin juttuja nettiin laittaa.
        Sanamies puhuu7kirjoittaa Potaskaa erittäin usein.

      • Lukutaito Tarpeen kirjoitti:

        totuusvoittaaaina. .6.4.2014 00:220 SULJE
        Tarkista itse Raamattusi 1KOR.1125

        Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?---¤¤¤

        emmää vaan tiärä, omasta päästäs sen oot kaivannu?

        25 Samoin hän menetteli maljankin suhteen nautittuaan illallisen ja sanoi:
        ”Tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni perusteella.
        Niin usein kuin sitä juotte,
        tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.”
        http://wol.jw.org/fi/wol/b/r16/lp-fi/Rbi8/FI/2008/46/11

        25. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi:
        "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni;
        niin usein kuin te juotte,
        tehkää se minun muistokseni".
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/1Kor.11.html

        Sanamies kysyy:
        *Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?*

        edelleenkin, ei kummassakaan raamatunkäännöksessä.

        Mitäs se Sanamies segoilee oikein?

        Et ilmeisesti oikein hallitse lukutaitoa-- ja
        kirjoitteletkin ihan outoja?

        Paljon on Jehovan todistajat väärentäneet Raamattua kadotustuomio odottaa hel...vetissä Jumalan sanan väärentäjiä

      • ei osaa Sanis LUKEA
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Paljon on Jehovan todistajat väärentäneet Raamattua kadotustuomio odottaa hel...vetissä Jumalan sanan väärentäjiä

        Sanamies kysyy:
        *Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?*

        edelleenkin, ei KUMMASSAAKAAN raamatunkäännöksessä.

        Mitäs se Sanamies segoilee oikein?näkee HARHOJA?

        Et ilmeisesti oikein hallitse lukutaitoa-- ja
        kirjoitteletkin ihan outoja?

      • historia uusix ?
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Paljon on Jehovan todistajat väärentäneet Raamattua kadotustuomio odottaa hel...vetissä Jumalan sanan väärentäjiä

        Kun osaa yhdistää asiat
        totuusvoittaaaina12.4.2014 01:17
        Silloin ne selviävät että miksi.

        Täällä väitti eräs todistaja, että valtakunnansalilla on paskahuussissa sellainen klosetti kun vetää narusta silloin lentää paskat jopa parin metrin korkeuteen. Ihmettelin ja jopa kiinnosti mennä katsomaan moista klosettia.

        Mutta sitten yhdistinkin asioita ja syy selvisi:

        Jehovan todistajien kantaisä areios meni ennen Nikean kokouksen äänestystä p.a.s.k.a.l.l.e ja pieras kunnolla seurauksena riuku poikki ja putosi paskaläjään ja pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.

        Tämän takia valtakunnansalila ei paslat jäät klosettiin vaan narua vedettäessä ne lentää ilmaan siksi ettei heille kävisi kuin areiokselle
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12180101#comment-67235212

        Nämäkin siis Luthersäätiön oppeja?

      • huhhuhhh...
        historia uusix ? kirjoitti:

        ^^ Nämäkin siis Luthersäätiön oppeja?

      • ei osaa Sanis LUKEA kirjoitti:

        Sanamies kysyy:
        *Missä sanotaan, että harvoin ja harvat?*

        edelleenkin, ei KUMMASSAAKAAN raamatunkäännöksessä.

        Mitäs se Sanamies segoilee oikein?näkee HARHOJA?

        Et ilmeisesti oikein hallitse lukutaitoa-- ja
        kirjoitteletkin ihan outoja?

        Missä se on, että harvoin ja harvat???

        Kuka sitä väärin näkee?

      • lopeta valhettelu
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Missä se on, että harvoin ja harvat???

        Kuka sitä väärin näkee?

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:42
        ... Mutta jehovan todistajat ovat kääntäneet sen niin harvoin ja harvat....--------------

        totuusvoittaaaina13.4.2014 19:12
        Missä se on, että harvoin ja harvat???
        Kuka sitä väärin näkee?--------

        Itte oot niin 4.4 kirjautuneena kirjoittanut.

        Todistajien raamatunkäännös ei niin kuitenkaan sano,
        älä viitsi valehdella,
        aikamies, kun se on netissä kaikkien luettavissakin.

      • lopeta valhettelu kirjoitti:

        Se että Jehovan todistajilla on ehtoollinen vain kerran vuodessa ja saa osallistua vain tuo 144000 eikö se ole harvat ja harvoin? Vastoin Raamattua

    • köyhä kristitty

      todistajien virallisella sivulla on hyviä videoita.
      http://www.jw.org/fi/julkaisut/videot/
      katselen niitä mielelläni ja
      olen ladannut omalle koneellenikin näitä ilmaisia videoita

      evl kirkkokin vois ottaa oppia ja
      julkaista omilla saiteillaan hyviä pitkiä Raamattuun perustuvia videoita.

      • Koska Jehovan todistajien videot on muuttunut Raamatun mukaisiksi?

      • Liity voittajiin!
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Koska Jehovan todistajien videot on muuttunut Raamatun mukaisiksi?

        Alusta asti, liity voittajiin,ota pelastus vastaan!

        www.jw.org/fi/

      • Liity voittajiin! kirjoitti:

        Alusta asti, liity voittajiin,ota pelastus vastaan!

        www.jw.org/fi/

        Pelastus on meidän Jumalamme Jeesus Kristus ei mikään järjestö pelasta

      • 8:45
        totuusonvoittaja kirjoitti:

        Koska Jehovan todistajien videot on muuttunut Raamatun mukaisiksi?

        totuusonvoittaja27.3.2014 21:14
        Koska Jehovan todistajien videot on muuttunut Raamatun mukaisiksi? ////

        Kertoisitko,
        mitä todistajien videoita olet katsonut?

        Mitkä kohdat niistä ovat *raamatunvastaisia mielestäsi ?

      • Joh. 20:17
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Pelastus on meidän Jumalamme Jeesus Kristus ei mikään järjestö pelasta

        totuusvoittaaaina28.3.2014 00:37
        Pelastus on meidän Jumalamme Jeesus Kristus'''''' // vää-rin meni

        Jeesus ei ole Jumala.

        Jeesus sanoo Jumalan olevan MYÖS hä-nen Jumalansa.==>

        17. Jeesus sanoi hänelle:
        "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö;
        mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös,
        minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö,

        ja __minun Jumalani tykö __ja teidän Jumalanne tykö".
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.20.html

        Jumala on Jumala ja Jumalan Poika on eri persoona.

      • 8:45 kirjoitti:

        totuusonvoittaja27.3.2014 21:14
        Koska Jehovan todistajien videot on muuttunut Raamatun mukaisiksi? ////

        Kertoisitko,
        mitä todistajien videoita olet katsonut?

        Mitkä kohdat niistä ovat *raamatunvastaisia mielestäsi ?

        En ainuttakaan

      • et pätevä lainkaan:
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        En ainuttakaan

        totuusvoittaaaina3.4.2014 00:32
        En ainuttakaan-------------------

        Katsomatta ainuttakaan videota olet täysin epäpätevä niitä
        arvioimaankaan.

        Kirjakriitikot ENSIN lukevat kirjan, OMIN SILMIN, ja sitten kirjoittavat arvionsa siitä.

        Videon arvioivat katsovat ENSIN KATSOVAT siis videon ja
        sitten julkaisevat arvionsa siitä mediassa.

        Sinä ET VOI arvioida kirjaa jota et ole itse lukenut.
        Sama pätee videon katsomiseen.

        Sullahan on ihan perusasiat ihan hukassa.

      • et pätevä lainkaan: kirjoitti:

        Monta asiaa tiedämme vaikka emme ole edes kokeneetkaan

        Kyllä me kaikki Kristityt tiedämme, että minkälaista on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä vaikka emme ole siellä olleetkaan. Meidän Jumalamme Jeesus Kristus on meidät sieltä pois pelastanut taivaan kotiin

      • Telluksella edelleen
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Monta asiaa tiedämme vaikka emme ole edes kokeneetkaan

        Kyllä me kaikki Kristityt tiedämme, että minkälaista on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä vaikka emme ole siellä olleetkaan. Meidän Jumalamme Jeesus Kristus on meidät sieltä pois pelastanut taivaan kotiin

        Kyllä me kaikki Kristityt tiedämme, että minkälaista on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä ****

        no ei taatusti tiedetä!
        joku Delirium Tremens-potilaan
        houreet ja kirkuminen *helvetin tuskissa* ei ole kyllä todiste Helvetistä lainkaan.

        Jos Sanamies on Helvetissä ollut,
        se lienee sitten jonkun mt-diagnoosin alaisena koettu elämys?

        Meidän Jumalamme Jeesus Kristus
        on meidät sieltä pois*******

        Jeesus on Jumalan POIKA,
        ei Jumala.

        pelastanut taivaan kotiin**********''
        kyllä oot Sanaies näköjään ihan Porvoossa edelleenkin.
        en Taivaaksia sanoisi....

      • Telluksella edelleen kirjoitti:

        En ole ollut mutta tiedän mitä siellä on. On kuin palava pensas minkä Mooses näki paloi mutta ei kulunut. Sama on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä.k.i.n Sen totesi rikas mies LUUK.16 luku

      • h-elvetti pensaassa:
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        En ole ollut mutta tiedän mitä siellä on. On kuin palava pensas minkä Mooses näki paloi mutta ei kulunut. Sama on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä.k.i.n Sen totesi rikas mies LUUK.16 luku

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:50
        En ole ollut mutta tiedän mitä siellä on. On kuin palava pensas minkä Mooses näki paloi mutta ei kulunut. Sama on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä.k.i.n /////////

        Sanamies siis väittää, että MOOSES
        näki Helvetin palavassa pensaassa?

        Onpas erikoista *raamatuntulkintaa*
        siellä Luthersäätiössä nykyisin.

        ei ole luterilainen oppi tuo Sanamiehen sepustus ollenkaan, ejjejej !

      • totuusvoittaaaina, ,
        h-elvetti pensaassa: kirjoitti:

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:50
        En ole ollut mutta tiedän mitä siellä on. On kuin palava pensas minkä Mooses näki paloi mutta ei kulunut. Sama on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä.k.i.n /////////

        Sanamies siis väittää, että MOOSES
        näki Helvetin palavassa pensaassa?

        Onpas erikoista *raamatuntulkintaa*
        siellä Luthersäätiössä nykyisin.

        ei ole luterilainen oppi tuo Sanamiehen sepustus ollenkaan, ejjejej !

        Arvoisa lukihäiriöinen Jehovan todistajat lue uudestaan kirjoitus jos sittenkään ymmärrä t

      • korkki kiinni jo!
        totuusvoittaaaina, , kirjoitti:

        Arvoisa lukihäiriöinen Jehovan todistajat lue uudestaan kirjoitus jos sittenkään ymmärrä t

        totuusvoittaaaina, ,6.4.2014 00:31
        Arvoisa lukihäiriöinen Jehovan todistajat lue
        uudestaan kirjoitus jos sittenkään ymmärrä t-----------

        ootsä kännissä?
        mix sä luulet mua todistajax?

        mix sä tuut KRISTINUSKO-palstalle jankuttaa jotain ihme *todistaja-harhojas*?

        ei o ihme että sait katolisten saitilla bannit..

        ihme känni-hörhö oot,yökukkuja :)

      • korkki kiinni jo! kirjoitti:

        Sinä olet kännissä.

        Koska sanoin palavan pensaan olevan h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä???

        Vertasin vain sitä ikuiseen tuleen ko. paikassa. Mikä varattuna perkeleelle ja sen enkeleille ikuiseen tulee mikä polttaa mutta ei kuluta kohdetta

      • EDELLEEN hukassa
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Monta asiaa tiedämme vaikka emme ole edes kokeneetkaan

        Kyllä me kaikki Kristityt tiedämme, että minkälaista on h.e.l.v.e.t.i.s.s.ä vaikka emme ole siellä olleetkaan. Meidän Jumalamme Jeesus Kristus on meidät sieltä pois pelastanut taivaan kotiin

        Videon arvioivat katsovat ENSIN KATSOVAT siis videon ja
        sitten julkaisevat arvionsa siitä mediassa.

        Sinä ET VOI arvioida kirjaa jota et ole itse lukenut.
        Sama pätee videon katsomiseen.

        Sullahan on ihan perusasiat ihan hukassa.

      • no HUHHUH taas
        EDELLEEN hukassa kirjoitti:

        Videon arvioivat katsovat ENSIN KATSOVAT siis videon ja
        sitten julkaisevat arvionsa siitä mediassa.

        Sinä ET VOI arvioida kirjaa jota et ole itse lukenut.
        Sama pätee videon katsomiseen.

        Sullahan on ihan perusasiat ihan hukassa.

        Videon arvioivat katsovat ENSIN KATSOVAT siis videon ja
        sitten julkaisevat arvionsa siitä .---------

        Jos EI ole katsonut,
        ei ole mitään pätevyyttä sitä arvostelemaankaan.

        Todellakin,
        Sanamiehellä on perusasiat täysin hukassa.

    • Liity voittajiin

      Tässä olisi pelastusta tarjolla! ei tarvitse kuin tapanne parantaa ja hyppää voittajien kelkkaan,avaajallekkin on taivaasa valkoine suomalainen nainenkin odottamassa!

      www.jw.org/fi/

      • väärää infoa nyt

        Liity voittajiin27.3.2014 16:45
        Tässä olisi pelastusta tarjolla! ei tarvitse kuin tapanne parantaa ja hyppää voittajien kelkkaan,avaajallekkin on taivaasa valkoine suomalainen nainenkin odottamassa!------

        Mainostamassasi linkissä ei kyllä tarjota, missään kohtaa,
        'suomalaista valkoista naista taivaassa '
        kellekään.

        Et ilmeisesti ole itse lainkaan lukenut ko. sivuston materiaalia
        kun tuommoista höperehdät?

      • hei.

      • 0saathan lukea?
        hei. kirjoitti:

        Eipäs vaan täällä!

        www.jw.org/fi/‎

        Paaaaljon pelastumistarinoita täällä =>
        http://goo.gl/QvW8sE

      • kannnibalismia
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Täällä on koko pelastus asia selvitetty juurta jaksain. Eikä siellä lue, että vain valtakunnansalissa olisi pelastus

        http://www.finbible.fi/UT/Johannes/Raamattu.htm

        JOH.6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

        http://concordia.fi/second/

        JOH.6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.-----------

        Kuullostaa yllytykseltä kannibalismiin?
        Missäs yhteydessä Jeesus nuo sanat sanoi?

        Ei ollut pesah-juhlan aikaan ainakaan Opetuslapsille sanottu tuo...

      • KONTEKSTI hoi?
        kannnibalismia kirjoitti:

        JOH.6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.-----------

        Kuullostaa yllytykseltä kannibalismiin?
        Missäs yhteydessä Jeesus nuo sanat sanoi?

        Ei ollut pesah-juhlan aikaan ainakaan Opetuslapsille sanottu tuo...

        Tulisi huomata, ettei Jeesus esittänyt Johanneksen 6:53, 54:ssä
        olevaa lausuntoaan Herran illallisen asettamisen yhteydessä.

        Kenelläkään häntä kuunnelleista ei ollut ajatusta mistään juhlasta,
        jossa käytettäisiin leipää ja viiniä edustamaan Kristuksen lihaa ja verta.

        Tuo järjestely esiteltiin vasta noin vuotta myöhemmin,
        ja apostoli Johanneksen selostus Herran illallisesta alkaa vasta yli seitsemän lukua myöhemmin (Joh. 14) hänen nimeään kantavassa evankeliumissa.

      • Oksu tuli, yööks
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Täällä on koko pelastus asia selvitetty juurta jaksain. Eikä siellä lue, että vain valtakunnansalissa olisi pelastus

        http://www.finbible.fi/UT/Johannes/Raamattu.htm

        JOH.6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

        http://concordia.fi/second/

        totuusvoittaaaina4.4.2014 23:54
        Täällä on koko pelastus asia selvitetty juurta jaksain. Eikä siellä lue, että vain valtakunnansalissa olisi pelastus

        http://concordia.fi/second/
        ---

        Se joka tarttuu leipään, tarttuu Kristuksen ruumiiseen
        ja se, joka syö tätä leipää, syö, Kristuksen ruumiin.

        Toisin sanoen se, joka hampaillaan ja kielellään jauhaa leivän,
        se jauhaa hampaillaan ja kielellään Kristuksen ruumiin

        .. Sillä todellakin on olemassa merkitys, jonka mukaan se,
        joka syö ja pureskelee leipää,
        syö ja pureskelee samalla todellista Kristuksen ruumista,
        eikä pelkästään tavallista leipää, kuten Wycliff opettaa.

        Sillä leipä on Kristuksen ruumis,
        samoin kuin kyyhkynen on Pyhä Henki ja liekki enkeli.
        http://concordia.fi/second/2013/11/01/ehtoollisessa-leipa-on-kristuksen-ruumis/

        Onpas kuvottava kuvaus kannibalismista..
        Minä ainakaan en ENÄÄhalua öylättiä suuhuni tuon jälkeen!

      • väärää palvontaa
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Täällä on koko pelastus asia selvitetty juurta jaksain. Eikä siellä lue, että vain valtakunnansalissa olisi pelastus

        http://www.finbible.fi/UT/Johannes/Raamattu.htm

        JOH.6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.

        http://concordia.fi/second/

        Sakramentti ansaitsee palvontamme
        ja se pysyy sakramenttina kommuunion päätyttyä II------------
        http://concordia.fi/second/2013/12/13/sakramentti-ansaitsee-palvontamme-ja-se-pysyy-sakramenttina-kommuunion-paatyttya-ii/

        Mikäs LAHKO se tämä onkaan joka
        PALVOO sakramentteja?

        Ainoastaan ja VAIN Jumalaa palvotaan,
        nuohan puhuu ihan hul-lu-ja tuossa Sanamiehen linkissä!

      • väärää palvontaa kirjoitti:

        Jos et tiedä mikä on sakramentti mene koulun penkille takaisin ja seurakunta tai lahko mikä ei tuota tiedä siitä minä pysyn kaukana.

        Jehovan todistajat kysyisivät tai sanoisivat ettet osaa googlata sillä löytäsit vastauksen

      • KONTEKSTI hoi? kirjoitti:

        Tulisi huomata, ettei Jeesus esittänyt Johanneksen 6:53, 54:ssä
        olevaa lausuntoaan Herran illallisen asettamisen yhteydessä.

        Kenelläkään häntä kuunnelleista ei ollut ajatusta mistään juhlasta,
        jossa käytettäisiin leipää ja viiniä edustamaan Kristuksen lihaa ja verta.

        Tuo järjestely esiteltiin vasta noin vuotta myöhemmin,
        ja apostoli Johanneksen selostus Herran illallisesta alkaa vasta yli seitsemän lukua myöhemmin (Joh. 14) hänen nimeään kantavassa evankeliumissa.

        Jeesus puhuu ja opettaa tuossa ehtoolisesta, vaikka asettaa sen myöhemmin tai voi olla että Johannes kertoo asiasta jo aiemmin. Johannes on siirtänyt myös muita tapahtumia toiseen paikkaan esim. temppelin puhdistuksen jo Jeesuksen alkuaikaan

      • palvon JUMALAA
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jos et tiedä mikä on sakramentti mene koulun penkille takaisin ja seurakunta tai lahko mikä ei tuota tiedä siitä minä pysyn kaukana.

        Jehovan todistajat kysyisivät tai sanoisivat ettet osaa googlata sillä löytäsit vastauksen

        Mikäs LAHKO se tämä onkaan joka
        PALVOO sakramentteja?

        Ainoastaan ja VAIN Jumalaa palvotaan,
        nuohan puhuu ihan hul-lu-ja tuossa Sanamiehen linkissä!

        PALVONTA kuuluu VAIN Jumalalle.

      • phyi pakanoita!
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jos et tiedä mikä on sakramentti mene koulun penkille takaisin ja seurakunta tai lahko mikä ei tuota tiedä siitä minä pysyn kaukana.

        Jehovan todistajat kysyisivät tai sanoisivat ettet osaa googlata sillä löytäsit vastauksen

        totuusvoittaaaina6.4.2014 20:380 SULJE
        Jos et tiedä mikä on sakramentti mene koulun penkille takaisin ja seurakunta tai lahko mikä ei tuota tiedä siitä minä pysyn kaukana.---------------

        toki sakramentit Taviskin tietää.

        Mutta ei kyllä PALVO sakramentteja,
        kuten Sanaiehen linkit kehottaa tekee.

        PALVONTA kuuluu vain ja YKSINOMAAN Jumalalle.

      • jopas jotakin!!
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Jeesus puhuu ja opettaa tuossa ehtoolisesta, vaikka asettaa sen myöhemmin tai voi olla että Johannes kertoo asiasta jo aiemmin. Johannes on siirtänyt myös muita tapahtumia toiseen paikkaan esim. temppelin puhdistuksen jo Jeesuksen alkuaikaan

        Johannes on siirtänyt myös muita tapahtumia toiseen paikkaan esim. temppelin puhdistuksen jo Jeesuksen alkuaikaan''''''''''''''''''''''''''''''

        Huonosti Sanamies Raamatun tuntee.
        Ja väittää ihan omiaan Johanneksen kirjoituksistakin, hävytön Pakana!

        Jeesus puhdisti temppelin roskasakista kaksi kertaa,
        sen __tajuaa lukutaitoinen__
        eikä rupee valhettelee omiaan ,
        et Johannes muka siirteli tapahtumia.

        Ihan niinkuin Sanamies olis itte ollu paikalla???
        -ja korjailee JOHANNEKSEN tekstejä!

        Jumalaton tämä Sanamies, Raamatussahan sanotaan ettei sitä saa muutella ,
        ei lisätä eikä poistaa mitään.

        Sanamies vaan tarinoi että Johannes kirjotti väärin?
        RIENAAJA!!!

      • jopas jotakin!! kirjoitti:

        Ei Johannes kerro kuin kerran temppelin puhdistuksesta ja myös Pietarin kalansaalis on Johanneksella lopussa, kun se on muilla alussa.

        Asia on fakta että JOH.6 Jeesus asettaa ehtoollisen

        JOH.6:54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
        56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
        57. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
        58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."

      • Joh 14 asetussanat

        .

        totuusvoittaaaina13.4.2014 20:03
        Asia on fakta että JOH.6 Jeesus asettaa ehtoollisen /// VÄÄRIN !

        Tulee todellakin huomata,
        ettei Jeesus esittänyt Johanneksen 6:53, 54:ssä olevaa
        lausuntoaan Herran illallisen asettamisen yhteydessä.

        Kenelläkään häntä kuunnelleista ei ollut ajatusta mistään juhlasta,
        jossa käytettäisiin leipää ja viiniä edustamaan Kristuksen lihaa ja verta.

        Tuo järjestely esiteltiin vasta noin vuotta myöhemmin,
        ja apostoli Johanneksen selostus Herran illallisesta alkaa
        vasta yli seitsemän lukua myöhemmin (Joh. 14) hänen nimeään kantavassa evankeliumissa.

      • juutalaiset riiteliv
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ei Johannes kerro kuin kerran temppelin puhdistuksesta ja myös Pietarin kalansaalis on Johanneksella lopussa, kun se on muilla alussa.

        Asia on fakta että JOH.6 Jeesus asettaa ehtoollisen

        JOH.6:54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
        56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
        57. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
        58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."

        52. Silloin juutalaiset riitelivät keskenään sanoen:
        "Kuinka tämä voi antaa lihansa meille syötäväksi?"
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.6.html

        Konteksti siis kertoo, ettei ne olleet Jeesuksen 12 opetuslasta.

        Herran illallisen 'asetussanat' Jeesus sanoo VAIN omille opetuslapsilleen,
        suljetussa huoneessa,
        yksityistilaisuudessa vasta n. vuotta myöhemmin.

        Ennen Golgatalle joutumistaan .

      • Tarkka Lukija
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ei Johannes kerro kuin kerran temppelin puhdistuksesta ja myös Pietarin kalansaalis on Johanneksella lopussa, kun se on muilla alussa.

        Asia on fakta että JOH.6 Jeesus asettaa ehtoollisen

        JOH.6:54. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
        55. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
        56. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
        57. Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.
        58. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole, niinkuin oli teidän isienne: he söivät ja kuolivat; joka tätä leipää syö, se elää iankaikkisesti."

        25. On paljon muutakin,
        mitä Jeesus teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin. luulen,
        etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat,
        jotka pitäisi kirjoittaa
        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Joh.21.html

        evankeliumit eivät ole pikkutarkka 'päiväkirja' Jeesuksen tekemisistä.

        Niitä kun lukee rinnakkain, huomaa kyllä kuitenkin että Jeesus
        puhdisti temppelin kaksi eri kertaa,
        aikaakin kertojen välillä paljon.

    • rikkaruohot pois

      Kun palsta on KRISTINUSKOSTA, odostin että
      siitä myös puhuttaisiin eikä alettaisi
      HAUKKUA eri uskonsuuntia.

      Nykyään voi , halutessaan, kuunnella netistäkin paljonki kristillistä ohjelmaa.

      Meidän Mummo sanoi aina
      et -"jos ei ole Hyvvää sanottavvaa, Viisas pittää suusa kiini "

      Raamattu sanoo sen näikin:

      29 Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä,
      mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi.
      http://www.evl.fi/raamattu/1992/Ef.4.html

      Kristityn on hyvä muistaa:
      *Mihin keskittyy, se kasvaa.*

      Kun keskittyy hyviin asioihin, ne kasvavat Kristityn elämässä.

    • kamala kokemus oli

      Hartausohjelmista en sano mutta
      lyhyin tutustuminen oli kyllä tässä lähiaikoina tämän
      avauksen kirjoittajan kotisivuun.

      Oli laittanut vihkikuvansa alle tekstin
      'lume avioliiton alku 2005',

      ihan piti silmiä hieraista
      - ja pyytää oma puoliso lukemaan ,
      ja niin siinä luki meidän molempien lukutaidon mukaan.

      En halunnut lukea sen pitemmälle, kun ei sivun pitäjä jätä edes omaa vaimoaan herjaamatta ja
      polkee lokaan oman avioliittonsa.

      • pakanuus-lume

        ei sivun pitäjä jätä edes omaa vaimoaan herjaamatta ja
        polkee lokaan oman avioliittonsa.----------

        kristillinen avioliitto ei ole lumetta.

        Sanamies sanoo omaa liittoaan sellaiseksi, joten pakana-avioliitto siis.

    • 30.3.2014

      Hei !
      Jos joku puhuu sinusta pahaa/perättömiä,
      muista että
      _hänessä_ on jotain vialla,
      -ei sinussa.

      NORMAALIT ihmiset eivät kulje ympäriinsä
      mollaamassa toisia ihmisiä.

    • Valinta on sinun

      Voit keskittyä asioihin,joista olet kiitollinen
      ja tulla paremmaksi ihmiseksi,

      tai voit keskittyä asioihin joihin olet pettynyt
      ja tulla katkerammaksi ihmiseksi.

      Valinta on sinun.

      • 3.4.2014

        Kuka valitsee rumat sanat ja huorittelun suuhunsa,
        ei ole kelvollinen puhumaan
        Jumalan Sanasta mitään.

        Sanoo Raamattu.

      • kaikki naiset siis..
        3.4.2014 kirjoitti:

        Kuka valitsee rumat sanat ja huorittelun suuhunsa,
        ei ole kelvollinen puhumaan
        Jumalan Sanasta mitään.

        Sanoo Raamattu.

        Sanamies kyllä huorittelee
        niin presidentti Halosen kuin
        oman vaimonsakin.

      • luettu omin silmin
        kaikki naiset siis.. kirjoitti:

        Sanamies kyllä huorittelee
        niin presidentti Halosen kuin
        oman vaimonsakin.

        Ikävä kyllä tuo pitää paikkansa.

      • Raitis VahtijaYössä
        luettu omin silmin kirjoitti:

        Ikävä kyllä tuo pitää paikkansa.

        Yökännääjät horisee ihan segopäinä.
        Kyl ne siit taas sammuu poies...

        Harmittaa kyl kun ihmiset pilaa terveyttään tommosella kännäilyllä ja sit häröilee netissä
        kunnon ihmisten riesana.

      • niinhän ne
        Raitis VahtijaYössä kirjoitti:

        Yökännääjät horisee ihan segopäinä.
        Kyl ne siit taas sammuu poies...

        Harmittaa kyl kun ihmiset pilaa terveyttään tommosella kännäilyllä ja sit häröilee netissä
        kunnon ihmisten riesana.

        yöllä.
        ja kännissä

    • pöyristynyt

      Miksi avauksen kirjoittaja vihaa
      mm. katolilaisia ja todistajia ja muslimeja?

      Onnellinen omassa uskossaan hän ei ole kun
      kokee tarpeelliseksi rienata muitten uskontoja.

      Sillä tavoinko Luthersäätiö on häntä opastanut
      Evankeliumia eteenpäin viemään?

    • raaka mies;

      totuusonvoittaja14.4.2014 22:55
      Luu vitosella Jehovan todistajien hampaat kurkkuun, jos ei Rikosilmoitukset ala tuhoamaan
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/12175784#comment-67284725

      mun ovella kävi kaks nättii todistaja-neitoa, ja
      tää vaimonsahakkaaja siis
      lyö sellaisilta todistajiltatyttösiltä hampaat kurkkuun?

      Tämä Sanamies tuntuu olevan ihan naisvihaaja...??
      totuusvoittaaaina/totuusonvoittaja/Sanamies on yksi ja sama henkilö

      • rajut puheet

        Kehuskelee olevansa *Kristitty joka menee Taivaaseen*
        ja suunnittelee samalla todistajien hampaitten kurkkuun iskemistä.

        Aika erikoinen uskonlahko jossa tuollaiset opit...
        poliisiasia jo tuollainen uhoilu.
        Tarkkailuun.Poliisin toimesta.

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe