Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Valtionhallintoa uudistetaan rajusti

Raju uudistus

Parhaillaan valtionhallintoa uudistetaan rajusti.

12

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haloslainen krapula

      Katainen ja Niinistö pistävät hiki hatussa valtionhallintoon pesiytyneitä
      epäpäteviä demareita ulos ja eläkkeelle.

      Valtio pysähtyi haloslaisten karkean puuhan takia,
      12 vuotta hömppien nimittämistä virkoihin.

      Toivottavasti Sipilä ja Soini 2015 -hallituksessa ovat Niinistön kanssa valppaina
      aina kun haloslainen nimitetty tulee vastaan niin ulos ja pätevää tilalle.

      Suomen kuvalehti 49/2013 sivu 67

      Sulle mulle -kulttuuri elää ja voi hyvin

      Kevan eronnut toimitusjohtaja Merja Ailus oli ammattiyhdistyspomo, jonka koulutus ja kokemus suuren eläkevakuutusyhtiön johtamiseen oli vähäistä, mutta hänellä oli ja on keskustan jäsenkirja. Tarjolla oli monta häntä pätevämpää ehdokasta. Valinta oli puhtaasti poliittinen.?

      Siunaus poliittisiin nimityksiin tuli korkeimmalta mahdolliselta taholta, kun presidentti Tarja Halonen nimitti sisäasiainministeriön kansliapäälliköksi Ritva Viljasen (sd). Hallituksen yksimielinen ehdokas oli prikaatinkenraali Ilkka Laitinen, jonka ansiot ja pätevyys olivat ylivertaiset Viljasen ansioihin verrattuna. Halonen käveli hallituksen yli, hänelle riitti se, että valittava henkilö on demari, nainen ja ”hyvä ihminen”, pätevyys oli toissijainen asia.

      Poliittiset nimitykset eivät koske vain keskustalaisia ja demareita, niitä on tapahtunut kaikissa puolueissa, jopa kristilliset ovat menestyneet tällä alueella. Vaalien lähestyessä keskustan Juha Sipilä julistaa, että poliittiset nimitykset ovat mennyttä aikaa. Tuskin ovat. Antti Nousiainen Espoo

    • paikat kuntoon

      samoin erinäinen määrä kokoomukselaisia on istutettu eri kaupunkien palleille hyvä veli sopimuksilla.niillekin voi antaa kenkää siinä missä kepu, ja sossu klikeille.persuvirkamiehiä ei taida istua missään,kun ne ei ole päässeet virkoihin kun ei ole poliittisia kannuksia tai osaamista.

    • komuyhteydet

      Kommari demari kokkari -akselilla (keskusta on eri asemassa johtava kuntapuolue)

      demarin saa ulos kun haloslaiset ajetaan ulos
      kokoomuslaisissa on akateemisia paljon ja he saavat poliittisen elämän
      jälkeen töitä

      kommari on pelkästään Kremlin nuolija ja sinne ei pääse töihin
      lisäksi Kirovin kalastuskolhoosi on lopettu, joten sinne ei pääse
      työväen ääniä kalastanut kommari edes puistotyöntekijäksi
      vaikka olisi Arhiksen suositus

      Perussuomalaiset vasta tulevat ja niiden akateeminen iskuryhmä
      joka ottaa sitten osansa itselleen

      Mutta voisimme arvioida täällä SUOMEN JOHTAVIA KREMLILÄISIÄ KOMMUNISTEJA ei siis muodollisia "olen työväenmies lisää liksaa"
      kavereita
      vaan sitä kovaa ydintä, joka vie työläisten rajat ja elää leveästi levittämällä
      höröä julkisuuteen.

      Ensin eräs vihje. Vaikka ette usko tätä
      niin Hesari on eräs kovin kommareiden mainostuslehti

      olemme paljon yrittäneet analysoida mistä se johtuu
      Hesarissa vallitsee

      - nokiaviha (kännykkä syö lehden)
      - S-marketviha (ilmeisesti ohittaa mainoksissa tai jotenkin
      kansankauppaliike vaarallinen ?)
      - tuki kommunisteille

      Annan esimerkin jälkimmäisestä. On aivan käsittämätöntä että jokseenkin
      tyhjänpäiväinen kolumnisti Riku Rantala joku madman triathlonisti tms.
      kijoittaa kolumneja hesariin, mutta hän on ydintaistolainen.

      Soini ei pääse väliaiaksesti kirjoittamaan tai kolumnia ei anneta Matti Putkoselle
      tai tohtori Jussi Niinistölle, joka paahtaa tekstiä kymmeniä sivuja kuukaudessa muuten.

      YRITETTÄISIINKÖ analysoida täällä Hesarin kommariyhteyksiä mitä
      ne ovat ja mistä ne kumpuavata?

      • pvirhe pvirhe pvirhe

        joka vie työläisten rahat

        ennen oli joka vie työläisten rajat

        vie siis rahat ettei huolehdi mistään


      • Persut ulos

        Raakasti vaan laiskoille Persuille kenkää.


    • näitä on 15

      Joo, annoin mun oppilaille Karkki-Pusulan Sirolaopiston ala-asteella
      etsiä johtavat kremliläiset tabletilla eli nykytaistolaisten ytimen

      Joku kysyi heti onkse syötävää kun löysi kreemiä
      ja toinen vastas KVG


      tietteks? uussana ala-asteella, Stubbilta muunneltu
      kato ivttu googlesta

      ne löysi nämä
      olen poistanut muut ivttu jne. sanat ja korvannut
      koska tää ei ole Stubbin bloki


      Jyrki Yrttiaho , Markus Mustajärvi tietty
      kovia stallareita

      Jaakko Laakso kaikkien pitkään tuntema, ei sijoita
      hoivakoteihin vanhuksille vaan tuhlaa itseensä

      Esko Seppänen 12 vuotta eu-palkoilla ja muuta raskaasti päälle
      ei sijoituksia köyhien vuokrataloihin pitää golfista vai
      oliko se Kaliforniasta

      Silvia Modig ei koulutusta, ei kerro
      mitään eduskuntasivulla, ministeriainesta

      Esko-Juhani Tennilä runoilija, potkupalloa
      olen bongannut Storyvillessä ainakin mut siitä on kauan

      Claes Andersson kirjoitaja, runonlaulaja,
      ex-puoluepamppu
      uskokaa tai älkää tästä on tullut ärhäkkä
      kremliläisten tukipiste

      Aino-Kaisa Pekonen Marja Ternimaidon sisar rallipahasta

      Anna Kontula seksityöntekijöiden etujen sovittelija

      Risto Kalliorinne Vasemmistoliiton kärsä

      Riku Rantala Hesarin luottokolumnisti, Mad ja ventures-matkailija

      Heikki Patomäki Teivo Teivainen kuka näitäkin valitsee yliopiston virkoihin

      Aleksi Bardy Salatut elämät -mies

      Tapani Kaakkuriniemi haluaisi leikkiä tiedemiestä

      • lisätyypit

        sitten on tietty Antero Eerola joka toimittaa

        ja se ruotsalainen nuortähti Li Anderssen joka on vielä
        kehitysvaiheessa
        ja voi päästä johtavaksi fraktionjohtajaksi

        en usko että ne muut nousee


      • saako näistä

        Saisiko näistä mitään
        Nämä on kuulemma kansalaisia kumminkin

        eiks malinen ja muut ole vanhoja venäjäfriikkejä


        http://natonaika.fi/post/81033614000/on-aika-ratkaista-nato-kysymys

        Helsingissä, 29. maaliskuuta 2014

        Pauli Järvenpää, Tarja Koivumäki, Jarmo Koponen, Risto Kuisma, Veli-Pekka Leivo, Jukka Mallinen, Antti-Pekka Mustonen, Hannes Mäntyranta, Jussi K. Niemelä, Kerkko Paananen, Joni Pelkonen, Jani Saxell, Mikael Storsjö, Seppo Vepsäläinen, Pekka Virkki

        Suomen tasavallan kansalaisia


      • Puntit tutisee
        saako näistä kirjoitti:

        Saisiko näistä mitään
        Nämä on kuulemma kansalaisia kumminkin

        eiks malinen ja muut ole vanhoja venäjäfriikkejä


        http://natonaika.fi/post/81033614000/on-aika-ratkaista-nato-kysymys

        Helsingissä, 29. maaliskuuta 2014

        Pauli Järvenpää, Tarja Koivumäki, Jarmo Koponen, Risto Kuisma, Veli-Pekka Leivo, Jukka Mallinen, Antti-Pekka Mustonen, Hannes Mäntyranta, Jussi K. Niemelä, Kerkko Paananen, Joni Pelkonen, Jani Saxell, Mikael Storsjö, Seppo Vepsäläinen, Pekka Virkki

        Suomen tasavallan kansalaisia

        Persuilla puntit tutisee kun iso luuta lakaisee!


      • luuta-Arhis
        Puntit tutisee kirjoitti:

        Persuilla puntit tutisee kun iso luuta lakaisee!

        kissa-mummo Halonen ja luuta-Arhis puistotyöntekijä
        tutistuttavat punttia yhdessä


    • Jotain vialla

      Vuoden kuluttua Paavo haaveilee entisestä ammatista , tai ei vielä kai ne Paavollekkin jotai sopeutumis eläkettä maksavat kun eduskunnasta tippuu . . kaikkia joutilaita tää maa elättää .töhrimällä julkista omaisuutta järjestemällä mielenosoituksia ,kivittämäällä viattomia lintuja ,palkitaan tässä maassa ,voi helvetti sentään .

      • edededed

        Nämä irtisanottavat Persut voitaisiin karkoittaa Suomesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe