Pinnallisuus paistaa nettideiteillä

IkisinkkuDeittaaja

Ikuisuus deittaajana yli viidentoista vuoden kokemuksella voin mielestäni tuoda ilmi todelliset faktat nettideittailusta.
Käytännössä seurani olen pääsääntöisesti hakenut netistä heti kun nettimaailma mullistui -90 luvun puolenvälin jälkeen joko chattailemalla ensin naisten kanssa ja lopulta nettitreffien tultua kuvioon.
Syy on siinä että ujouttani en kouluvuosina uskaltanut ikinä lähestyä tyttöjä vaikka kiinnostunut olinkin eikä minustakaan oltu kiinnostuneita niin netti oli helpotus siihen että sai edes puheyhteyden naisiin ja myöhemmin pääsi tapaamaan treffeille. Tosin alkoholin ja tupakan tuoma "kovan jätkän look" mahdollisti täysi ikäisenä sen maailman kuinka helposti baarista sitä seuraa toisinaan saikin alkoholin vietyä kaikki estot.

Itselläni keskivertoa alemman tason miehenä on kuitenkin suht rikas treffi elämä takana. Olen seurustellut kymmeniä kertoja netissä tapaamieni naisten kanssa ja vastavuoroon pakkeja olen saanut varmaan yhden suomen ennätyksen verran.
Seurusteluksi lasken jo lyhyet parin kk.n tapailutkin sillä pitkiä suhteita en juuri ole aikaansaanut yhtä muutaman vuoden avioliittoa lukuunottamatta mutta se on asia josta myöhemmin.

Mikä tekee netistä pinnallisen?
No se että ensinnäkin kehun suomalaisia naisia kauniiksi. Pelkän ulkokuoren perusteella varmaan voisin seurustella suurimman osan kanssa mutta netissä näkee sen todella mikä määrää. Kauneus ja komeus.
Edellämainituilla on kova kysyntä ja he eivät roiku deiteillä kuukausi tai vuositolkulla. Itse kuulun mielestäni kategoriaan keskiverto tai hieman rumempi.
Sen huomaa siitä että naiset ei käytännössä vastaa ainoaankaan avaukseen mitä lähetän. Kuva katsotaan ja kadotaan. Profiilini on kattava ja monien mielestä mahtava. Mutta sisällöllä ei ole merkitystä jos kuva ei nappaa.
Komeus kuittaa huonon sisimmän mutta ei päinvastoin.
Pullea lompakko kyllä antaa vastavuoroon sille rumemmallekin mahdollisuuksia mutta kuten sanoin se henkilö ei silloin edelleenkään kiinnosta vaan se joku muu.

Keskusteluissa ikideittaajia moititaan että "teissä on jotain vikaa" Kyllä, se vika on ulkonäkö vaikka sisin olisikin puhdasta kultaa. Kummallista että niissä pariskunnissa jotka "onnellisesti" ovat yhdessä ei ole mitään vikaa. Tuttavani hakkaa vaimoaan lähes jatkuvasti ja elo on myrskyisää sekä pettää aina kuin mahdollisesta. Silti lähes 20v yhdessä eloa ja lapsia tehdään liukuhihna tyyliin. Toinen kaveri on peliriippuvainen. Hän ei muuta tee ei huolehdi suhteestaan eikä edes kunnolla itsestään. Silti hänen nais ystävänsä on ja pysyy. Kolmas kaverini on rapa juoppo ja ikänsä ollut työtön. Hänellä kaunis nainen pysyny rinnalla jo kuus vuotta.
Onneksi heissä ei ole mitään vikaa ja tuossa nähdään että mitä naiset tahtovat.
Itseäni ihmiset kehuvat avoimeksi, ystävälliseksi, rehelliseksi, pitkä pinnaiseksi ja mieheksi joka on aina hoitanut asiansa ja taloutensa hyvin ja moitteetta.
Tiedän sen. Elämäni on kunnossa on terveys, työ, koti, auto, mökki, hyvät harrastukset ja mukavia ystäviä. Silti en kelpaa kuin muutaman kk.n pano suhteisiin kunnes tylysti jätetään koska en omaa sitä kovan jätkän lookkia vaan olen perus tylsä ihminen joka on duunari ammatissa joten rahakaan ei houkuta.
Yhdellekään naiselle en tosin ole kertonut omaavani omaisuutta vähän siellä täällä mutta juuri sen takia että haluan minusta kiinnostuneen ihmisen rinnalle enkä minun ulkopuolisista asioista kiinnostunutta. Siksi sinkkuna elellään.

Jatkan juttua...............

87

1107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itsetunto+rohkeus

      Näitä juttuja riittää. Kommentoin nyt kumminkin vielä.

      Näin jo keski-ikäisenä naisena (nuoremmilla voi olla eri asia) voisin vakuuttaa teille miehet, että ulkonäkö on toooosi pieni juttu henkilössä, ei kukaan aikuinen valkkaa ystäviään ulkonäön perusteella. Tietty treffikumppanissa pitää olla jotain mutta ei se ole niin suuressa osassa.

      On erittäin helppoa teidän miesten pettää itseään sillä etten kelpaa kun minulla on näin iso nenä/huono iho/ohuet hiukset/ jne loputtomiin itsensä piiskausta. Ja itsetunto sen kun huononee.

      Jos treffeille tuleva mies on kohtelias (muillekin kun treffikumppanilleen), osaa käyttäytyä, ottaa toiset huomioon, on puhelias, jopa hauska, omaa hyvän itsetunnon, on positiivinen, ei hauku eksiään, ei hauku lähistöllä olevien ulkonäköä, eikä muutakaan. Takuulla sellaisen miehen haluaa tavata toisenkin kerran. Ulkonäössä saa aika paljon anteeksi, jos saa minut nauramaan. Haluan rohkean miehen, joka ei pelkää mitä muut ajattelee ja joka uskaltaa tehdä mitä mieleen tulee. Joka ajattelee, että moka on lahja. Ennemmin kuin jättää asioita tekemättä peläten mitä minusta nyt ajatellaan.

      Voin sanoa, esim. että meidän työpaikan naisten keskuudessa suosituin mies ei ole mitenkään työpaikan komeimmasta päästä mutta ah, niin hauska. Kaikki haluavat hänen seuraansa kahvipöytään. Tulee NIIN hyvälle tuulelle hänen seurassaan.

      • IkisinkkuDeittaaja

        Kiitos mielipiteestäsi! Vastaan sinulle mitä itse olen treffeillä ja muutenkin.
        Oikeastaan omaan kaikki edellä mainitut piirteet lukuunottamatta itsetuntoa. Omaan naisten takia huonon itsetunnon sillä nämä ainaiset pakit sekä tuo selvä pinnallisuus on murskannut sen että en näe peilistä muuta kuin ruman ihmisen.
        Omaan hyvän itsetunnon muilla osa alueilla elämässäni. Olen ammatissani hyvä. Saan kehuja jatkuvasti niin pomoilta kun asiakkailtakin. Olen harrastuksessani hyvä. Tietyllä osa alueella jopa saavuttanut sellaista mitä ei monikaan koko maailman mittakaavassa ole sillä harraste rintamalla koskaan saanut aikaiseksi. Mulla on aivan mahtavia ystäviä joiden seurassa on aina hauskaa. Joten omaan hyvän itsetunnon muuten mutta en ulkonäöllisesti mitä minun pitäisi naisille tarjota.
        Toisaalta myös pelkään välillä mitä muut ajattelee minusta niin mitään standup koomikkoa naiset eivät minusta saa jossa esiintyisin suuna ja päänä koko kansan koomikkona jatkuvasti.
        Etenkin vanhemmat naiset tykkäävät minusta. Olen aina ollut anoppien unelma ja kehujen kohde. Yksikin anoppi kerran kuiskutteli että jos hän olisi parikymmentä vuotta nuorempi tietäisi justiin mitä tekisi kanssani ja iski silmää:)
        Sanoinkin että olis nuo tyttäret joskus yhtä innoissaan minusta kun anopit niin olisin helisemässä:)
        Joka tapauksessa mua on aina kehuttu maailman hyvä käytöksisimmäksi ja asialliseksi ihmiseksi eli periaatteessa puheidesi mukaan minusta pitäisi olla suurimmanosan naisista kiinnostuneita. Mutta kas kummaa kun ollaan napit vastakkain niin kaikki maailman kiertoilmaisut pakeille kuulen selityksinä milloin mikäkin. Koska se ei johdu huonosta käytöksestä jää jäljelle vain ulkoinen olemus joka karkoittaa nämä kaunottaret luotani.

      • Hyvä kirjoitus itsetunto rohkeus, olen täysin samaa mieltä.

        Myös oman kokemukseni mukaan juttu on juurikin näin: hyvä itsetunto on niitä tärkeimpiä tekijöitä, jopa pieni röyhkeys. Ulkonäkö on sekundaarista sen rinnalla jos mies osaa puhua ja kuten juuri kuvailet, on vielä hauskakin kaiken lisäksi.

        Ikävää näin taas yleistää, mutta myös tuo eksien, vaikka vaikka pomojen haukkuminen ei kyllä naisiin vetoa. Positiivisuus kantaa pitkälle!

        t: Heli E-kontakti.fistä

    • IkisinkkuDeittaaja

      Varsinaiseen nettideittiin paneutuen voisin tehdä siitä varmaan jo jonkinlaisen tutkielman.
      Koska pinnallisuus on tullut niin räikeästi ilmi se on myös passivoittanut minut. Olen deiteillä tarjolla mutta en hae ketään. Nainen sen valinnan muutenkin niin tapailun jatkoon kun siihen parisuhteeseen etenemiseen lopulta tekee on silloin miehenä turha olla aloitteellinen.
      Niinhän ne teeretkin toimii soitimella. Ukot pullistelee ja on tarjolla ja akat valitsee komeamman itselleen.

      Koska olen huomannut että en sitä normi parisuhdetta tule koskaan saamaan olen muuttunut myös pinnalliseksi. Kun ei ole koskaan kokenut olevansa rakastettu (paitsiehkä lapsena tyyliin äiti lapsi suhde) niin kylmäksihän siinä muuttuu.
      Myös omat perhe haaveeni olen haudannut. Jos en ole kelvannut kenellekään lapsien isäksi lähes kahteenkymmeneen vuoteen niin miten kelpaisin vastaisuudessakaan. Toisekseen haaveeni oli ennen kolmevitosta lapseni tehdä. Ei ole edelleenkään eikä myös toimestani enään tule.

      Aloitteita satelee toisinaan riippuen kuinka aktiivisesti huudat esim s24.lla megafoniin.
      Sääntö on se että "rumat" kiinnostuu ja heidän kanssaan pääsisi aina suhteessa vaikka kuinka pitkälle koska ei heillä ole muuten kysyntää. Mutta miksi menisin ruman kanssa suhteeseen sillä jos hän olisi kaunis ei hän olisi kiinnostunut minusta.
      Aloitteellisten "rumien" (ikävä sanamuoto mutta olkoon) kanssa saisi parisuhteen koska vaan. Käytännössä 100% rumista ei anna koskaan pakkeja treffeillä.

      Sekaan sopii myös kauniita avauksen tekijöitä. Se vaan että pakki prosentti heidän kanssaan on 90%. Kymmenestä kauniista naisesta yhden kanssa saat lyhyen suhteen joka yleensä päättyy siihen että kohta he notkuvat taas deiteillä ja hakevat uusia kaatoja kun onhan se kauniina helppoa ja olenhan tavis joka haluaisi perhettä sekä yhdessä olemista ja tasavertaista sekä onnellista liittoa mutta ei. Pitäisi hakata, pettää olla riippuvainen jostain jne jne sitten kyllä ripustaudutaan.
      Kuitenkin tähän määrään näitä kauniitakin on ollut elämässäni useita mutta kyllä tällä deitti määrällä osuu jo joskus lottokin kohdalleen. Kauniissa naisissa vaan on yksi seikka mikä heidät ajaa luokseni. Jos he ovat juuri eronneet tai voimakkaasti masentuneet. Joku näistä seikoista ilmenee ennemmin tai myöhemmin ja paljastaa sen todellisen syyn miksi minuun sitten onkaan "ihastuttu" Kun ei ollu siihen hätään ketään muutakaan ja nupissa vähän heitti. Just.

      Esimerkki viime viikonlopulta. Oli perjantaina treffit ei niin kauniin naisen kanssa. No tiesin jo heti että innostuuhan hän ja lopulta hän ajatti itsensä luokseni ja jumittui koko viikonlopuksi. No enhän ollut seksiä saanut noin kuukauteen niin mikäs siinä sinkku miehenä kun ajatteli siinä puuhassa joitain muita naisia sulkemalla silmänsä

      • Totuuttapa hyvinkin - sinusta itsestäsi. Mistään muusta viestisi ei todista kuin omasta pinnallisuudestasi.

        Millä maailman logiikalla kykenet itsellesi kirkkain silmin uskottelemaan, että on ok hakea kaunista naista JA samaan aikaan väittää naisia pinnallisiksi, kun he eivät huoli sinua? :o

      • IkisinkkuDeittaaja
        helka kirjoitti:

        Totuuttapa hyvinkin - sinusta itsestäsi. Mistään muusta viestisi ei todista kuin omasta pinnallisuudestasi.

        Totuuttapa hyvinkin. Kerroin selkeästi tekstissäni miksi olen muuttunut pinnalliseksi. Siitä syystä että koko deitti maailma on pinnallista. Koska en kelpaa tällä pärställä naisille kuin ainoastaan niille joilla ei ole kysyntää niin olenko niin alinta pohja sakkaa että en saa itse sitten muuttua pinnalliseksi?
        Se ei poista sitä totuutta että naiset ovat pinnallisia deiteillä.
        Koska tiedän että en tule ketään elämääni sieltä löytämään joka oikeasti olisi tositarkoituksellista suhdetta mahd loppuelämän sellaista vailla ja sieltä hakemassa uskollisen kumppanin seuraa niin tottakai saan yhtälailla heittää överiksi. Enhän ole löytänyt sitä tähänkään mennessä niin tilastollinen todennäköisyys että seuraavanakaan parinakymmenenä vuotena löytäisin on todella pieni. Voin olla kylmä ja tunteeton niille rumille yhtälailla kun minulle on oltu. Se vaan on selvinnyt että sillä ihmisen sisimmällä ei ole p.kaakaan merkitystä vaan ainoastaan pinnalla. Ja tuota seikkaa myös sinun on turha kierrellä ja kaarrella ja kumota. Se on selväksi tullut näiden vuosien mittaan uurastavan tutkimustyön tuloksena jollaisena lähes parinkmmenen vuoden deittaamisen jo näen.

      • IkisinkkuDeittaaja kirjoitti:

        Ei minulla ole aikomustakaan kumota sitä, etteikö ulkonäöllä olisi merkitystä silloin, kun etsitään pari-/seksisuhdetta. Tottakai sillä on, jokainen haluaa omaa silmäänsä miellyttävän kumppanin. Mutta minä en myöskään hauku muita pinnallisiksi, kun he ajattelevat samoin kuin minä.

      • Pahamutsi
        helka kirjoitti:

        Totuuttapa hyvinkin - sinusta itsestäsi. Mistään muusta viestisi ei todista kuin omasta pinnallisuudestasi.

        Millä maailman logiikalla kykenet itsellesi kirkkain silmin uskottelemaan, että on ok hakea kaunista naista JA samaan aikaan väittää naisia pinnallisiksi, kun he eivät huoli sinua? :o

        Komppaan edellistä. En tajua myöskään tätä logiikkaa. Naiset ovat pinnallisia, koska eivät huoli ap:tä hänen rumuutensa takia. Nämä naiset ovat tehneet myös ap:stä pinnallisen, ja nyt ap ei voi sen takia huolia rumaa naista. Sen sijaan ap itkee täällä nettideittien pinnallisuutta ja naisten pahuutta...

        Lopeta tuollainen lapsellisuus ja liian kauniiden naisten perään haikailu. Ryhdy tapailemaan tavallisen näköistä ja sisäisesti kaunista naista, niin ehkä saat sen perheenkin perustettua.

      • IkisinkkuDeittaaja
        Pahamutsi kirjoitti:

        Täällä on ollut hyviä kommentteja asiaan ja etenkin jkhkhh esitti hyviä pointteja!!
        Mutta sulle Pahamutsi kerron sen seikan että "tavallisen näköisiä ja sisäisesti kauniissa naisissa" ei varsinaisesti ole mitään vikaa. He ovat parhaita omina itsenään mitä ovatkaan mutta homman juju piilee siinä että vaikka he olisivatkin minusta kiinnostuneita (oletan että kyseessä on nämä rumat naiset esimerkki mistä puhuin) niin miksi kiinnostuisin heistä jos ns kauniit ei kiinnostu minusta ellei heillä viiraa päässä? Ei se ruma nainen olisi minusta kiinnostunut jos hän olisi kaunis. Kun hän ei ole tarttuu hän minuun kun ei ole muuten kysyntää eli suoraansanottuna olen ruman naisen lohdutus palkinto. En edelleenkään saa rakkautta sitä kautta että minusta välitettäisiin ihmisenä vaan kelpaan ainoastaan kun ketään muutakaan ei saada. Siksi oikeutan itselleni pinnallisuuden. Jos minusta kiinnostuu kaunis nainen terveellä päällä varustettuna tarkoittaa se sitä että minussa persoonana on silloin jotain oikeasti viehättävää mikä voisi muodostua todelliseksi rakkaus tarinaksi.
        Haluan olla rakastettu enkä vaan joku lohdutus palkinto.

      • Pahamutsi
        IkisinkkuDeittaaja kirjoitti:

        Eli siis tavallisen (ruman) näköinen nainen ei voi olla varustettu terveellä päällä ja hakea sinusta muuta kuin lohdutuspalkintoa? Siihen tarvitaan kaunis nainen? Ikävä, että olet ajanut itsesi tuollaiseen umpikujaan. Onnea kuitenkin yritykseen. Toivottavasti löydät joskus sen mitä etsit.

      • Niinpä niin
        IkisinkkuDeittaaja kirjoitti:

        Täällä on ollut hyviä kommentteja asiaan ja etenkin jkhkhh esitti hyviä pointteja!!
        Mutta sulle Pahamutsi kerron sen seikan että "tavallisen näköisiä ja sisäisesti kauniissa naisissa" ei varsinaisesti ole mitään vikaa. He ovat parhaita omina itsenään mitä ovatkaan mutta homman juju piilee siinä että vaikka he olisivatkin minusta kiinnostuneita (oletan että kyseessä on nämä rumat naiset esimerkki mistä puhuin) niin miksi kiinnostuisin heistä jos ns kauniit ei kiinnostu minusta ellei heillä viiraa päässä? Ei se ruma nainen olisi minusta kiinnostunut jos hän olisi kaunis. Kun hän ei ole tarttuu hän minuun kun ei ole muuten kysyntää eli suoraansanottuna olen ruman naisen lohdutus palkinto. En edelleenkään saa rakkautta sitä kautta että minusta välitettäisiin ihmisenä vaan kelpaan ainoastaan kun ketään muutakaan ei saada. Siksi oikeutan itselleni pinnallisuuden. Jos minusta kiinnostuu kaunis nainen terveellä päällä varustettuna tarkoittaa se sitä että minussa persoonana on silloin jotain oikeasti viehättävää mikä voisi muodostua todelliseksi rakkaus tarinaksi.
        Haluan olla rakastettu enkä vaan joku lohdutus palkinto.

        "Jos minusta kiinnostuu kaunis nainen terveellä päällä varustettuna tarkoittaa se sitä että minussa persoonana on silloin jotain oikeasti viehättävää mikä voisi muodostua todelliseksi rakkaus tarinaksi."

        Sinä tuossa lainatussa tekstissä otitkin esille aiheen, joista me kauniit ihmiset kärsitään omassa roolissamme. Kun on kaunis, niin saa joka suunnasta pinnallista kohtelua. Kaikennäköiset miehet piirittävät eivätkä näe pintaa syvemmälle. Rumatkin miehet ottavat mielellään kauniin pelkän pinnan perusteella näkemättä todellista luonnetta. Tässä syy miksi kauniit ovat ns. nirsoja.

      • Omapa on valintasi

        Omapa on vikasi kun et kelpuuta niitä rumia naisia joihin sinulla olisi hyvin saumaa. Tuota menoa joudut olemaan loppuikäsi yksin.

    • herranpieksut

      Tuohon ei voi kyllä muuta todeta, kuin että kuka jaksaa
      nettideittailua noin kauan, vaikka pääsiskin treffeille ja
      löytyisi seurustelu kumppaneita (useita), kun ne kuitenkin lopahtaa, alta aika yksikön. Onkai sitä muutakin elämää,
      kuin netti.

      Minä pessimistinä lopetin deittailun, juuri sen vuoksi,
      ettei nettisuhteet kestä. Luulenpa, että onkohan
      monikaan edes tosissaan, kunhan paikkaavat hetkellisesti
      tyhjää aukkoa elämässään ja sitten taas mentiin.

      Mitä tulee pinnallisuuteen, niin siihen ei viitsi edes
      kommentoida, jokainen analisoikoon oman mielentilansa
      itse.

    • ..............

      Jos et pidä itseäsi minkään näköisenä, niin miksi ihmeessä naisen pitää olla kaunis? Eli kiinnostutko vain ja ainoastaan siitä ulkokuoresta? Suhteella ei voi olla tulevaisuutta, jos suhde perustuu pelkkään ulkonäköön.

    • jkhkhh

      Joo, muutamia huomioita, vaikka aika tyhjentävää tekstiä kyllä on.

      Miehen menestymisessä naisten kanssa ratkaisee luonne, ei ulkonäkö. Kuitenkin netissä ulkonäkö ratkaisee usein sen jatkuuko tutustuminen. Koska oikeassa elämässä luonne ratkaisee, selittää se miksi "pahat pojat" kiinnostavat. He tarjoavat jännitystä ja epävarmuutta mitkä pitävät naisen varpaillaan. Jo pitääkseen miehen kurissa ja itsellään nainen panee tätä useasti päivässä. Jos mies on ongelmainen niin siinä on naiselle vielä vähän projektia. Kyllä, se menee juuri näin.

      Yleensä kun naiselta tulee se "ollaan vaan kavereita -kommentti" niin mies tietää että on ollut mukava koska kelpaa kaveriksi mutta ei ole saanut aikaan ihastusta.

      Kun nainen tapaa miehen niin hän haluaa miehestä aina joko panokaverin, kaverin tai seurustelukumppanin. Jos jää kaveritasolle niin siitä ei voi edetä enää noihin kahteen muuhun. Seurustelukumppanista ja panokaverista voi vaihtaa toiseen ja siirtyä myös kaveriksi. Näin se toimii. Jos ihastus syntyy, on mahdollista alkaa pano- ja sitä kautta seurustelukumppaniksi.

      Niin järjetöntä kuin se onkin, niin naisilta saa parasta kohtelua kun heitä ei juurikaan huomioi tai kohtele hyvin. Aina toki on joku joka sanoo että "minuun tuo ei toimi" mutta sanokoot. Suurimpaan osaan se toimii. On tietenkin naisia jotka haluavat että mies on heille palvelija, orja, siivooja ja autokuski mutta miehen palveleva asenne naisia kohtaan ei synnytä ihastumista.

      Kusipäät vetoavat joihinkin naisiin. On myös henkisesti sairaita naisia jotka hakevat miestä joka hakkaa heitä tai on prätkäjengiläinen. Näistä naisista haluaa yleensä pysyä erossa.

      Yleensä suosio naisten kanssa kasvaa kun heihin totaalisesti kyllästyy. Tämä ei tarkoita kyynisyyttä koska se on luotaantyöntävää. Kyllästyminen naisiin tarkoittaa että naiset eivät kiinnosta, heidän ulkonäköönsä ei kiinnitä huomiota eikä heitä yritä mitenkään miellyttää. Ei kerro hauskoja juttuja, ei kysy kuulumisia eikä hakeudu heidän seuraansa.

      Miten tämä toimii netissä? Itse oon ihan hyvännäköinen ja saan netissä ollessani jonkun verran lähestymisyrityksiä. Suurin osa niistä ei kiinnosta. Kuitenkin jos teen profiilin jossa annan todella hyvän kuvan itsestäni saan vain vähän kiinnostusta osakseni. Kun taas teen profiilin jossa annan todella kusipään kuvan, kasvaa yhteydenottojen määrä todella paljon. Kävijöitä on kaiken aikaa paljon.

      Oikeasti oon kuitenkin mukava, asiallinen ja kiltti enkä jaksa mitään naisten pelejä. Näytän siis kintaalla jälleen koko nettideittailulle koska viihdyn itsekseni paremmin kuin mukautumalla naisten oikkuihin. Soittelen mieluummin kotona kitaraa tai menen pyöräilemään kun olen jonkun naisen kanssa ja kuulen miten auringonvalo saa hänet näyttämään läskiltä tai mitä Sussun poikaystävä nyt on tehnyt.

      Kuvan vaikutus netissä on todella olennainen koska usein se on edellytys yhteydenotolle. On täysin sukupuolesta riippumatonta että kuva ratkaisee kiinnostuksen määrän. Jos kuva on hyvännäköinen, saa paljon aloitteita mutta nainen ei ihastu yleensä ulkonäön takia. Jos kuva on ookoo, saa jonkin verran aloitteita ja tekstin taso määrää loput. Jos ei ole hyvännäköinen niin yhteydenottoja ei juuri tule. Oikeassa elämässä miehen olemus ratkaisee. Mies ihastuu naisen ulkonäköön, nainen miehen olemukseen.

      Hyvä uutinen jokaiselle miehelle on että olemustaan voi muuttaa, ulkonäköään vain hyvin vähän. Toki uudet vaatteet, parturi ja suihku auttaa monessa tapauksessa. Tätäkään ei kaikki tajua. Olennaista ei ole pyrkiä olemaan joku muu, sellainen ei toimi ja naiset tajuavat aina jos esittää jotakin muuta kuin mitä on. Naiset tajuaa tällaiset asiat 10000 kertaa miehiä paremmin. Ero on siinä onko oma epävarma ja tylsä itsensä vai oma itsevarma itsensä.

      Sitä en osaa sanoa mikä sinulla auttaa mutta ehkä viesteistäsi paistaa läpi liika kiltteys. Jos anopit tykkää mutta tyttäret ei niin olet "unelmavävy" eli luotettava, turvallinen, asiallinen ja kiltti. Ihastusta ei synny.

      En voi tehdä päätöksiä puolestasi tai sanoa mitä sinun pitää tehdä että asiat muuttuisi mutta annan neuvoja: lopeta naisten tavoittelu, lopeta heidän näkemisensä palkintoina ja lopeta kaikki kiinnostuksenosoitukset naisia kohtaan. Lopeta naisten haluaminen. Harrasta, tee ja ole kuten tykkäät, Ole itsevarma, pukeudu hyvin ja niin että olet tyytyväinen kun katsot peiliin. Harrasta liikuntaa, kokkaile, opettele uusia juttuja, lue kirjoja ja pidä hauskaa.

    • kiltti mies.

      Sinullahan hyvin menee kun olet pääsyt treffeille monesti ja panemaan. Itse en ole kertaakaan pääsyt treffeille ja mun profiili on ollut jotain 5 vuotta netissä. Olen kyllä mies rumimmasta päästä ja huomannut saman että ne rapajuopot saa niitä naisia kun itse en käy edes baareissa enää ja naiset ei halua edes vastailla minulle. Tuntuu että mitä huommin naista kohtelee niin sitä mielenkiintoisempi mies on joten sellasista naiset kiinnostuu.

    • Ulkonäkö ja luonne

      Moni jo sinulle vastasikin eli sinulla on asenneongelma, et osaa etsiä tasoistasi seuraa vaan kurkoitat niitä, joille sinä et kelpaa. Haukut naisia pinnallisiksi, vaikka itse sitä olet. Et itse näe pinnan alle vaan asetat naisen ulkonäön kaiken edelle.

      Sinua kyrsii kun et kelpaa kauniille naisille ja olet siitä katkera ja samalla et itse huoli mielestäsi rumia naisia ja jos joku nainen sinusta kiinnostuu niin hän on sinusta automaattisesti ruma eli etsit hänestä sen ruman kohdan sillä eihän sinusta kukaan kaunis voi kiinnostua mielestäsi.

      Oletko harkinnut onko sinulla jokin henkinen sairaus tai trauma kuin ajattelet noin? En ikinä haluaisi törmätä sinuun tai vastaavaan tyyppiin.

      • 8+11

        Eiköhän ap tehnyt myös selväksi että esim sinä tuskin olisit hänestä kiinnostunut jos olet kaunis nainen joten ilmeisesti pelkoa kohtaamisesta tuskin on. "Tasoistaan seuraa" Ap heittää hyvän pointin. "Jos ei kelpaa persoonana sille kauniille niin ei sun persoona kiinnosta sitä rumaakaan" Eihän tuosta tarvi olla erityisen katkera luonne kun tajuaa koko homman pinnallisuuden. Mua harmittaa erityisen paljon se väite kun "ruman" syntymälahjan saanut ihminen kokee asiasta syrjintää syytetään häntä entisestään siitä moittimalla katkeraksi ja vihaiseksi. Perus kaunis ihminen kun ei sellaista kohtaa niin tottakai hänellä on itsetuntokin sitä myöden parempi. Voisitte joskus myös miettiä muitakin eikä sitä omaa napaa kun pohditte tällaisia.

    • kiltti mies.

      Ei edes rumat naiset minusta kiinnostu. En ole etsinyt mitään kaunista naista edes enkä edes sellasille vastannut kun tiedän että ne ei vastaa takas. Kukaan ei vastaa takas.

    • asdasdf

      Tuo ulkonäköasia jakaantuu ihmisten kesken varmaan samalla tavalla kuin normaalijakuama yleensä (ts. gaussin käyrä).

      Eli on olemassa vähän rumia ja sitten vähän kauniita, paljon noita keskivertoja. Tämä siis yleisesti - toisen roska on toisen aarre, eli perspektiivi vaikuttaa kuka on kellekkin kaunis jne.

      Eli keskiverroilel on paljon tarjontaa, mutta myös paljon kilpailuakin. Kuitenkin koska otos on suuri, keskivertoja on paljon, niin sieltä jossain välissä todennäköisyyksien mukaan pulpsahtaa sellainen sopiva itselle, ja sitten tehdään onnellinen perhe.

      Ääripäissä, rumat ja kauniit, otos on pieni. Suhteellisen pieni osa väestöstä kuuluu näihin ääripäihin, jolloin on myös hankalampaa törmätä ns. omantasoiseen ihmiseen, ja sittne kun siihen törmää ei ole niin sanottua että se ekallakertaa edes tärppää. Sama juttu kauniiden kanssa. He toki myös voivat ottaa myös sieltä keskiverron yläpäästä itselleen jonkun piruparan, joten heillä on ainakin teoriassa enemmän valinnanvaraa, jos omalta tasolta ei tunnu seuraa löytyvän.

      Joka tapauksessa, noilla ääripäillä on molemmilla vähemmän valinnanvaraa kuin keskivertoimmeisillä.

      Eli OP - ota vain sieltä spektrin alapäästä itsellesi vaimo, se on juuri sellainen jonka ansaitsetkin.

      • sanon vaan

        Luonteella ei ole ainakaan mitään merkitystä kun naiset etsii miestä. Muuten ne kaikkein kiltimmätkin pääsis treffeille.

      • 2+16

        Epäilen ap.n ulkonäköä epämiellyttäväksi sillä kukaan jonka turpa ei jollainlailla kiinnostaisi ollenkaan ei olisi tuollaista suhde historiaa takana. Hän kärsii vaan äärettömän huonosta itsetunnosta. Siinä perimmäinen syy.

    • pintaraapaisu

      Pakko olla hieman pinnallisuutta (no mistä se sitten alkaa),
      sillä ei sellaisen ihmisen, jonka naama ärsyttää, voi olla
      kuin ystävä korkeintaan.

      Vaikka mitenpäin asiaa vetvois, niin näin se on ja miksi
      ei olisi. Valehtelevat he, jotka väittää, että sisin ratkaisee
      ainoastaan ja muulla ei väliä.

      Enkä tarkoita, että on oltava kaunis, ei ei, vaan että
      se naama kestää päivänvalon, sekä muuten on pitänyt
      huolta kehostaan, ettei ole valaan kokoinen möhkäle.

    • Aletaan kaikki ajatella samalla tavalla! Jos komea mies ei kiinnostu minusta, niin turha minun on huolia rumaakaan miestä, koska ruma mies olisi kanssani vain, koska ei saa kauniimpaa naista. Persoonallisuudestani hän ei voi olla kiinnostunut, koska jos persoonallisuuteni olisi kiinnostava niin komeat miehet kiinnostuisivat minusta. Jess, ottakaa virtuaalisiskot mallia ja alkakaa katsella vain ja ainoastaan klassisen komeita miehiä!

      • kilpailu asetelma

        Helppohan sieltä ravintoketjun huipulta on tässä asiassa huudella.

      • kilpailu asetelma kirjoitti:

        Helppohan sieltä ravintoketjun huipulta on tässä asiassa huudella.

        Eli miehet voivat valita ulkonäön perusteella, kenelle vastaavat, mutta naiset eivät. Mot.

      • 19+13
        helka kirjoitti:

        Eli miehet voivat valita ulkonäön perusteella, kenelle vastaavat, mutta naiset eivät. Mot.

        Olethan täällä useammassakin ketjussa todistanut olevasi pinnallinen niin mitä siinä valitat siitä mitä kukakin hakee.

      • 19+13 kirjoitti:

        Olethan täällä useammassakin ketjussa todistanut olevasi pinnallinen niin mitä siinä valitat siitä mitä kukakin hakee.

        Ehen minä siitä valita mitä kukakin hakee, olen iänkaiken toistellut, että jokaisella on lupa hakea juuri sellaista kuin haluaa. Kunhan välillä aina osoitan, että logiikka ei täysin näillä hakijoilla pelaa ;)

    • sanon vaan

      Nettideitit on pilanneet naisten luonteen. Naiset etsivät sitä unelmies poikamiestä vaikka suurin osa on ihan taviksia jotka tienaa just ja just niin paljon että itse tulee toimeen. Naiset haluaa kaikki ja kaikkea miehen olevan oikein subermies joka tekee lapsen ja elättää ne.

      Moni nainen on jätetty koska mies ei halua lapsia hoitaa ja nyt naiset onkaikki tuolla nettideiteissä etsimässä omaa subermiestä. Naiset ei tajua että on aika vähän sellasia miehiä jotka haluaa perheen ja jos sellasen miehen löytää niin se on aivan liian ruma että naiselle kelpaisi.

      • Jokainen etsiköön ihan mitä haluaa, etsiihän tämän ketjun aloittajakin kaunista naista vaikka on itse "tavis" (vai oliko omasta mielestään peräti ruma). Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan; jos etsii ihmistä ulkokuoren mukaan niin todennäköisesti se vastakkainen osapuolikin arvostaa nimenomaan ulkokuorta.

    • Tervetuloa kerhoon..

      Aika faktaahan tämä on. Jo lyhyemmänkin kokemuksen perusteella AP kertoo kyllä ihan oikein siitä miten naiset miehiin suhtautuu. Ja samalla tulee kertoneeksi myös itse suhtautuvansa aivan samoin naisiin!

      Ei pitäisi olla kenellekään yllätys että mm. sen ulkonäön perusteella voi jakaa ihmisiä eri "tasoille" - löytyy niitä kauniita ja vähemmän kauniita. Ja ne kauniit eivät tule valitsemaan itselleen selvästi oman tason alta kumppania, koska heille on niitä parempiakin saatavilla. Tämä toimii niin naisilla kuin miehillä.

      Pinnallista se on joo. Ne ainoat erot sukupuolissa tosiaan on nuo, mitä tuolla muutkin kirjoittivat.. Mies ihastuu naisen ulkonäköön, nainen ihastuu miehen ulkoiseen olemukseen (ei siis puhtaasti näköön).

      Ja tosiaan, miehenhän kuuluisi olla aina se yli-itsevarma ja vähän kusipää. Ei liikaa mutta hieman. Kiltti ja mukava ei saa olla. (Paska tuuri jos sattuu olemaan sellainen luonteeltansa.)

      Tiedän tuon kyllä omasta kokemuksesta. Kaikki tuntemani naiset (ja nettideitistä tapaamanikin) pitävät minua aina kilttinä ja mukavana... Ja ne hieman vanhemmat tapaavani naiset halailevat ja ovat minusta innoissaan.

      Ja mikä parasta... sitten samalla nuo kaikki tuntemani naiset (sinkutkin) ovat olevinaan aivan ihmeissään että miksi minä muka en löydä itselleni naista. Minähän olen "ihan komean näköinen ja tosi mukava tyyppi!". En tiedä ovatko naiset vain uskomattoman hyviä näyttelemään, samalla tietäen puhuvansa täyttä paskaa päin naamaani kohteliaisuussyistä... Vai ovatko naiset vaan oikeasti niin tyhmiä, että eivät osaa ymmärtää että en tietenkään löydä sitä naista, koska kaikki muutkin naiset suhtautuvat minuun aivan samoin kuin hekin. Eli olen ihan kiva kaveriksi, mutten sytytä suhteeseen. Kun en ole se itseriittoinen paskiainen. Enkä ole edes niin helvetin komeakaan.

      AP, tervetuloa siis meidän mukavien ja vähemmän komeiden miesten kerhoon. Kerhosta voi muuten halutessaan erota. Ei se vaadi paljoa - Ryhdyt vaan hieman enemmän itseriittoiseksi paskiaiseksi.
      PS. Kerhosta eroaminen parantaa mahdollisuuksiasi naisiin huomattavasti.
      Itse ajattelin pysyä tässä kerhossa, kun elo siinä on mukavan leppoisaa.

    • ihme harhaa

      "miehenhän kuuluisi olla aina se yli-itsevarma ja vähän kusipää. Ei liikaa mutta hieman. Kiltti ja mukava ei saa olla."

      No mua ei ainakaan vähempää vois kiinnostaa jotkut kukkoilevat paskiaiset jotka kohtelee naista jotenkin ylimielisen alistavasti. Päinvastoin, turn-offina toimii hyvin. Kiltti ja kunnollinen, joka haluaa miellyttää naistaan (jopa hieman alistuva ja tätä suorastaan "jumaloiva") sen olla pitää.. nam!
      Onko näistä itseriittoisista kusipää-rentuista kiinnostuneet naiset jotain samoja jotka avioituu vankilassa lusivien murhaajien yms. kanssa? Kai näillä on joku "kiltti tyttö parantaa pahan pojan" -syndroomaa tai jotain.. vai se tietynlainen vaarako siinä viehättää? Ei normaaleja järkinaisia (joita enemmistö?) kuitenkaan nää tapaukset kiehdo mitenkään.

      • IkisinkkuDeittaaja

        Epäilen mielipidettäsi tai sitten olet todellinen harvinaisuus 1/1000 naisen joukossa. Kuten kirjoituksessani jossain aiemmin toin ilmi niin kaveripiireissä on noita "pahoja" retkuja jotka ei vät arvosta naistaan mutta heidän suhteensa on ja pysyy. Eroista ei edes puhuta vaikka yksikin mottaa turpiin säännöllisesti kännipäissään. Itsehän olen se kiltti eli ehdoton turn off puolisoksi. Olenhan myös uskollinen enkä ikinä harkitsisi pettäväni ketään suhteessa ollessani. No tässä ne pääsyyt kai onkin.

        Kuitenkin. Niinkuin jokainen meistä nettideittaajista tietää on nainen aina se joka päättää treffien jälkeen alkaako tapailu ja mahd myöhemmin suhde. Eli mies aina odottaa treffien jälkeen sitä naisen siirtoa eli viestiä jossa tulee joko pakit tai päinvastoin.
        Tästä en edes kiistele sillä jokainen tietää että näin se menee. Itselläni satojen pakkien ja välillä niiden parempienkin uutisten jälkeen on aina kaava sama. Hiljaisuus treffien jälkeen paljastaa sen että nainen ei ole ollut kiinnostunut. Jos taas treffit ovat onnistuneet on nainen soittanut tai viestittänyt hyvinkin pian uudestaan ja ollaan sopimassa uusinta treffejä. Hiljentyneiden naisten perään kysyessäni esim seuraavana päivänä on vastaus 100% ollut aina rukkaset.
        Eikä siinä mitään se on luonnon sanelemaa biologiaa että nainen/naaras sen parinvalinnan suorittaa ja luonnon valintaa on arvostettava.

        Osin tähänkin viitaten kysyisin teiltä naiset seuraavaa.
        Tänään oli radiossa juttua Toijalan lotto miljonääreistä jossa huima potti osui paikallisen firman kymmen henkiselle hitsari porukalle. Nyt firman pomolta on alkaneet naiset kyselemään listoja voittaneista henkilöistä ja ETENKIN SINKKU miehistä heidän joukossaan.
        Eli se ennen aina pakit saanut hitsariduunari raukka onkin yhtäkkiä kysyttyä tavaraa. Eli se naisten kemia on löytänyt miehen/miehet.
        Sanokaa nyt käsi sydämellä että mikä siinä on kun miehessä ei kiinnosta mikään muu kuin se ulkonäkö tai varallisuus?? Jos on varallisuutta sallii se silloin myös miehellä ruman ulkonäön. Mielestäni säälittävää että esim näillä palstoilla naiset valittavat miehistä milloin mistäkin syystä mutta ei se teidän etuoikeutettu parinvalintakaan nyt sieltä sydämestä tule vaan ihan muista seikoista. Miksi???

        "Niinkuin jokainen meistä nettideittaajista tietää on nainen aina se joka päättää treffien jälkeen alkaako tapailu ja mahd myöhemmin suhde."

        Olet harhainen. Ei todellakaan päätä. Olen saanut lukemattomat pakit, kun olisin itse halunnut jatkaa tutustumista, enkä ole poikkeustapaus vaan ystäväpiirissäni on ihan tuttu ilmiö, että miehet eivät ole kiinnostuneita ensimmäisen tapaamisen jälkeen.

        "Nyt firman pomolta on alkaneet naiset kyselemään listoja voittaneista henkilöistä ja ETENKIN SINKKU miehistä heidän joukossaan."

        99,99% suomalaisista naisista ei ole alkanut kysellä eikä ala. Miksi he eivät kiinnosta tämän palstan miehiä ollenkaan vaan vain ne, jotka ovat rahan perässä?

        P.S. Jos minä voittaisin lotossa ja ilmoittaisin sen julkisesti, niin etkö usko, että yhtä lailla minun oveni takana olisi yhtäkkiä jonossa niitä miehiä, joita nykyisin en vähempää voisi kiinnostaa?

      • ....................
        IkisinkkuDeittaaja kirjoitti:

        Epäilen mielipidettäsi tai sitten olet todellinen harvinaisuus 1/1000 naisen joukossa. Kuten kirjoituksessani jossain aiemmin toin ilmi niin kaveripiireissä on noita "pahoja" retkuja jotka ei vät arvosta naistaan mutta heidän suhteensa on ja pysyy. Eroista ei edes puhuta vaikka yksikin mottaa turpiin säännöllisesti kännipäissään. Itsehän olen se kiltti eli ehdoton turn off puolisoksi. Olenhan myös uskollinen enkä ikinä harkitsisi pettäväni ketään suhteessa ollessani. No tässä ne pääsyyt kai onkin.

        Kuitenkin. Niinkuin jokainen meistä nettideittaajista tietää on nainen aina se joka päättää treffien jälkeen alkaako tapailu ja mahd myöhemmin suhde. Eli mies aina odottaa treffien jälkeen sitä naisen siirtoa eli viestiä jossa tulee joko pakit tai päinvastoin.
        Tästä en edes kiistele sillä jokainen tietää että näin se menee. Itselläni satojen pakkien ja välillä niiden parempienkin uutisten jälkeen on aina kaava sama. Hiljaisuus treffien jälkeen paljastaa sen että nainen ei ole ollut kiinnostunut. Jos taas treffit ovat onnistuneet on nainen soittanut tai viestittänyt hyvinkin pian uudestaan ja ollaan sopimassa uusinta treffejä. Hiljentyneiden naisten perään kysyessäni esim seuraavana päivänä on vastaus 100% ollut aina rukkaset.
        Eikä siinä mitään se on luonnon sanelemaa biologiaa että nainen/naaras sen parinvalinnan suorittaa ja luonnon valintaa on arvostettava.

        Osin tähänkin viitaten kysyisin teiltä naiset seuraavaa.
        Tänään oli radiossa juttua Toijalan lotto miljonääreistä jossa huima potti osui paikallisen firman kymmen henkiselle hitsari porukalle. Nyt firman pomolta on alkaneet naiset kyselemään listoja voittaneista henkilöistä ja ETENKIN SINKKU miehistä heidän joukossaan.
        Eli se ennen aina pakit saanut hitsariduunari raukka onkin yhtäkkiä kysyttyä tavaraa. Eli se naisten kemia on löytänyt miehen/miehet.
        Sanokaa nyt käsi sydämellä että mikä siinä on kun miehessä ei kiinnosta mikään muu kuin se ulkonäkö tai varallisuus?? Jos on varallisuutta sallii se silloin myös miehellä ruman ulkonäön. Mielestäni säälittävää että esim näillä palstoilla naiset valittavat miehistä milloin mistäkin syystä mutta ei se teidän etuoikeutettu parinvalintakaan nyt sieltä sydämestä tule vaan ihan muista seikoista. Miksi???

        "Epäilen mielipidettäsi tai sitten olet todellinen harvinaisuus 1/1000 naisen joukossa. "

        Tuskin hän on harvinaisuus, olen samaa mieltä hänen kanssa.
        Mutta, sinun tekstien perustella koen sinut aika epämiellyttävältä persoonalta, anteeksi, en todellakin suostuisin treffeille kanssasi....

    • Stupid Man

      AP:llä korvien välissä vika.

      Yksinkertainen tapaus... tyhmää kuin saapas!
      Tässä sinulle vastaus, olet vaan tyhmä ihminen.

      • IkisinkkuDeittaaja

        Tuota olen kuullut koko koulu ikäni aikoinaan mutta perustelut väitteillesi vaatisin? Se että et ole kanssani samaa mieltä asioista tekee ilmeisesti aina ns toisinajattelijasta tyhmän niinkö?
        Jos käyttäytymis malleja ajatellaan niin onko sinun kirjoittama vastauksesi kysyttyihin asioihin se viisaan naisen mielipide? Itsehän olet se luomakunnan kruunu eikö?
        Tahtoo vaan olla toisissa asioissa se että on seikkoja mitä ei sanota ääneen koska sen halutaan olla eräänlaista optista harhaa esim tuon edellä mainitsemani asia että nainen on se joka päättää kehittyykö treffeille jatkoa. Tässä väitän Helka sinua vastaan vaikka kuinka intät ja pidät minua edellä kirjoittaneen tapaan idioottina ja tyhmänä kuin vasemman jalan saapas. Miksi vaikenisin asioista joihin itse olen törmännyt ja huomannut selkeän faktan niiden suhteen? Joka ainoa nainen joka kanssani on minun elinaikanani ollut treffeillä on tehnyt sen päätöksen jatketaanko me treffailua tai tapailua. On äärimmäisen harvinaista jos sen päätöksen tekee mies ja sen tietää jokainen mieskin. Todennäköisesti olet taas lähestynyt sitä palstan komeinta kollia jolla on ollut parempi kierroksessa mutta on silti tapaillut useampaa. Itse olet hänelle vihjannut halukkuudestasi jatkaa eli olet toiminut kuten mainitsemani naiset yleensäkin mutta vaan kohdannut henkilön jolla oli jotain parempaa. Näin se menee.

      • 3+9

        Tyhmäkö? Kuule tyhmä ihminen ei noin laajasti perustele mielipiteitään. Asiaan en muuten ota kantaa.

        "Joka ainoa nainen joka kanssani on minun elinaikanani ollut treffeillä on tehnyt sen päätöksen jatketaanko me treffailua tai tapailua. "

        Ote omasta viestistäsi tänään klo 18.48:

        "Sääntö on se että "rumat" kiinnostuu ja heidän kanssaan pääsisi aina suhteessa vaikka kuinka pitkälle koska ei heillä ole muuten kysyntää. "

        Kannattaisi olla vänkäämisessään edes johdonmukainen ;)

      • heh, niinpä...

        ja mistähän se edes tietää että niillä "rumilla" ei oo muuta kysyntää.. kysyykö jokaiselta että "olenko ainoa jonka voit saada?" :)

      • Kyllä,
        3+9 kirjoitti:

        Tyhmäkö? Kuule tyhmä ihminen ei noin laajasti perustele mielipiteitään. Asiaan en muuten ota kantaa.

        Hän on tyhmä, monella tasolla tyhmä ja sen lisäksi pinnallinen.

      • Tuvan muori
        helka kirjoitti:

        "Joka ainoa nainen joka kanssani on minun elinaikanani ollut treffeillä on tehnyt sen päätöksen jatketaanko me treffailua tai tapailua. "

        Ote omasta viestistäsi tänään klo 18.48:

        "Sääntö on se että "rumat" kiinnostuu ja heidän kanssaan pääsisi aina suhteessa vaikka kuinka pitkälle koska ei heillä ole muuten kysyntää. "

        Kannattaisi olla vänkäämisessään edes johdonmukainen ;)

        On tämä ihime kärty24, kun asiallinen keskustelu heitetään joka palstalla läskiksi. Ensinnäkin hattua nostan sinulle Helka, että olet omalla nimimerkillä keskustelujesi takana ja olen pitänyt sinua asiallisena naisena, mutta mie ihimettelen nyt käytöstäsi. Olen aina ollut lapsien kanssa tekemisissä ja tämä ärtymyksen määrä keskustelun edetessä kääntää kyllä sinut henkisesti lapsen tasolle. Usutat täällä porukkaa hyökkäämään aloituksen tekijää vastaan, kun et enään kykene asialliseen keskusteluun. Tuo on lapsien keskuudessa tavallinen ilmiö, eikä sovi aikuis maailmaan. Ja tuo muutaman minuutin välein tapahtunut yhtäaikainen viestisuma jossa aloittajaa haukutaan tyhmäksi kertoo se, että esiinnyt täällä kahdessa persoonassa. Nimimerkin takana ja ilman nimimerkkiä. Sitten plussataan omia tekstejään. Koetko sie aloittajan uhaksi vai mistä tuo kertoo? Vaikka aloittajan kielen käyttökin on tuon ruman kohdalla mitä on niin, jos hän pitää itseään myös sellaisena hän tuskin muita soimaa. Mie olen sitä mieltä, että aloittajan ei kannata provosoitua näistä vaan vastailee ainoastaan asiallisiin teksteihin ja pitää keskustelun myös itse asiallisena. Tässä mietteitä aamuun. Saa vapaasti miinustella jos siltä tuntuu. Kaunista huomenta kaikille.

      • Tuvan muori kirjoitti:

        Kirjoitustavastani saa antaa palautetta niin paljon kuin sielu sietää, mutta ilman nimimerkkiä kirjoittelemisesta minua ei kannata tulla syyttämään.

        Jos aloittaja tai joku nimimerkki kirjoittaa ristiin itsensä kanssa (so. valehtelee) niin aion siihen tarttua jatkossakin. Ihan tällä omalla nikilläni.

      • Niin....

        Kirjoitat asiaa.
        AP:llä vaan hyvin itsekäs asenne.

        Hän syytele ja tuomitse kauniita ihmisiä käytöstä, mitä itse harrasta.

        Hänen mukaansa hänellä ON oikeus haluta itselle kaunis nainen, mutta samaa asia EI sallittu kauniille naisille.
        Hän saa vaatii itselle omaa ulkonäköä nähden parempaa naista,
        mutta kaunis nainen EI SAA toimii samalla tavalla.
        Absurdi.

      • 19+1
        helka kirjoitti:

        Kirjoitustavastani saa antaa palautetta niin paljon kuin sielu sietää, mutta ilman nimimerkkiä kirjoittelemisesta minua ei kannata tulla syyttämään.

        Jos aloittaja tai joku nimimerkki kirjoittaa ristiin itsensä kanssa (so. valehtelee) niin aion siihen tarttua jatkossakin. Ihan tällä omalla nikilläni.

        Sori vaan mutta tyhmempikin näkee että vastailet tällä palstalla itsellesi kun et saa mielipidettäsi läpi. Kun keinot loppuu alkaa keskustelukumppanien solvaaminen ja keksiä typeryyksiä varsinaisen asian ulkopuolelta. Pitää myös ottaa se itseensä kohdistuva kritiikki vastaan jos on valmis sitä toisillekin antamaan. Olkoonkin että sinulla ei muuta elämää ole kuin 24/7 istua koneella ja kommentoida keskusteluja netissä.

      • ....................
        19+1 kirjoitti:

        Taidat olla itse ap, joka kirjoittaa tänne useammalla nimimerkillä....

    • Niin....

      Tässä sinulle kauniin naisen vastaus.
      Koska en tottunut valehteleman niin vastan sinulle brutaalin rehellisesti.

      Kaunis ihminen, ihan samalla tavalla kuin sinä, omaa esteettisen silmän.
      Hän halua nautti toisen ilmeistä ja elkeistä, ihailla kauniit piirteet ja kehon.
      Halua rakastella ulkoisesti tasavertaisen kumppanin kanssa, koska komea mieheltä saa yhtä paljon kuin itse antaa.
      Halua herää aamulla ja ihailla vieressä nukkuvan puolison kasvot (kauniit ihmiset ovat nukkuessaan ihanan näköisiä:)......

      Esim., olen esteetikko, huoman herkästi epäkohdat ja se häiritse minua... mutta onneksi, sain kauniin ulkonäköön, minulla on valintavaraa....

      Eli, ymmärrän sinut...
      Etsi samalla tasolla olevan naisen.
      Kaunis nainen EI OLE sinua varten.

      • Rehellinen vastaus

        Sieltä tuli ainakin se yksi rehellinen vastaus. :)

        Onneksi asiassa on kääntöpuolikin.

        Me rumat ihmiset voimme myös hyvällä omallatunnolla halveksia kauniimpia.
        Koska tiedämme että kyseiset pinnalliset ja kauniit ihmiset eivät meitä arvosta, ei meidänkään tarvitse arvostaa heitä. Yksinkertaista. Eikö totta.

      • Henkistä väkivaltaa
        Rehellinen vastaus kirjoitti:

        Sieltä tuli ainakin se yksi rehellinen vastaus. :)

        Onneksi asiassa on kääntöpuolikin.

        Me rumat ihmiset voimme myös hyvällä omallatunnolla halveksia kauniimpia.
        Koska tiedämme että kyseiset pinnalliset ja kauniit ihmiset eivät meitä arvosta, ei meidänkään tarvitse arvostaa heitä. Yksinkertaista. Eikö totta.

        Nimenomaan. Onhan täällä tullutlapsellisia vastauksia joissa rumia ihmisiä haukutaan eli toisinsanoen kauniit ovat arvoasteikolla muiden yläpuolella. Ovat yli ihmisiä. Eikös yhtälailla tuon natsimaisen ajattelun voisi viedä niinkin pitkälle että rumilla ihmisillä joihin ap myös kuuluu ei olisi oikeutta vaikkapa terveydenhuoltoon? Saahan heitä lapsuudesta aikuisuuteen kohdella ala arvoisesti muutenkin. Kiusaaminenkin on myös kiusaajalta henkistä ja psyykkistä. Jos ap tulisi omalla kuvallaan tänne sanojensa taakse tai vaikka tuo kiltti mies ja sieltä paljastuisikin kaikkien yllätykseksi komeat miehet niin suurinosa pyörtäisi puheensa.

      • Pahamutsi
        Henkistä väkivaltaa kirjoitti:

        Siinäpä oli lapsellisille vastauksille jatkoa. Jokainen etsiköön sitä mitä haluaa, oli se sitten realistista tai ei. Osa meistä on pinnallisia, ja ne ihmiset ansaitsevat toisensa, eikä sen pitäisi kenenkään pyllyä sen kummemmin kutittaa. Kenelläkään ei ole oikeutta valita ketä tahansa, mutta jokaisella ON oikeus olla valitsematta ketä tahansa, ja tätä oikeutta on kaikkien kunnioitettava, olivat syyt sitten mitkä hyvänsä. Vai pitäisikö tässäkin asiassa harjoittaa sitä Suomessa niin yleistä tasavertaistamista, ja määrätä kumppanit toisilleen, ettei vaan mihinkään huusholliin pääsy kertymään liikaa kauneutta. :P

      • -Selena-

        Oletko koskaan kuullut sellaista sanontaa, että kaikki on kaunista, mitä katselee rakkaudella?

        Olen itsekin ehdoton esteetikko, mutta näen suhteeni ihmisiin moniulotteisempina kuin suhteeni esimerkiksi sisustukseen, vaatteisiin tai koruihin. Tai vaikka ympäröivään maisemaan.

        En siis oikein osaa asennoitua miehiin kuten esimerkiksi sohviin tai kenkiin. :)

        Tiedän kokemuksesta, että voin ihastua ja jopa rakastua mieheen, jonka ulkonäöstä en alkuun juurikaan pidä. Jos miehen kanssa viihtyy, hänen lähellään on hyvä olla, keskusteluyhteys ja huumori toimivat, koen itseni arvostetuksi, hyväksytyksi, kuulluksi ja nähdyksi, niin kummasti ulkonäkö alkaa menettää merkitystään – tai vaihtoehtoisesti siitä alkaa yllättäen pitää. Ja kun riittävän syvä henkinen ja tunneyhteys on syntynyt, niin sitä fyysistä vetoa ja intohimoakin voi alkaa löytyä.

        Toinen asia, mitä joskus olen miettinyt lukiessani näitä vouhotuksia ulkonäöstä ja kuvan tärkeydestä on se, että mihin ihmiset ovat unohtaneet muut aistinsa. Itse ainakin elän varsin voimakkaasti kaikkien aistien kautta. Kiinnitän siis paljonkin huomiota siihen, miltä mies kuulostaa, eli hänen ääneensä ja puhetapansa, miltä mies tuntuu, tuoksuu ja maistuu.

        Eli onko tällä palstalla monia paitsi pinnallisia, myös korostuneen visuaalisia ihmisiä?

    • toinen sinkkudeittaa

      Mikä tässä nyt oli sitten kaiken pointti? Syytät että naiset ovat pinnallisia ja samaan aikaan itse toimit samoin? Tämän luettua siis ongelma ei ole se etteivätkö jotkut naiset sinusta ole kiinnostuneita vaan olet katkera siitä että he eivät ole riittävän kauniita? Samaan aikaan myönnät itse olevasi ehkä jopa keskiarvon alapuolella ulkonäön suhteen.

      Väität, että kultaisella luonteellasi ei ole mitään merkitystä? Tottakai sillä on, mutta yritä hyvä mies ymmärtää, että niitä kauniita naisia joita sinä tavoittelet tavoittelee todella moni muukin mies. Sinun kultaisessa luonteessasi ei ole mitään erikoista, se on monen miehen ominaisuus samoin kuin riittävän pätevä taloudellisen tilanteen hoitaminen ja muut mainitsemasi positiiviset asiat. Miksi naisen pitäisi siis valita sinut jos saa valita miehen jolla on kaikki samat edut kuin sinulla mutta on sen lisäksi vielä paremman näköinen? Nämä eivät ole mitenkään timantin arvoisia ominaisuuksia vaan kuuluvat ihan keskivertomiehelle. Eli tarkoitan tässä siis lyhyesti sanottuna sitä että sinun tarjoamasi paketti ulkonäkö luonne statusasema ei riitä vastaamaan tai ylittämään kauniiden naisten tarjoamaa ulkonäko luonne pakettia ja tästä syystä kiinnostusta/parisuhdetta ei muodostu. Toisen miehen tarjoama kokonaisuus ylittää omasi.

      Joten, opettele suhtautumaan nykytilanteeseen, alenna stantardejasi tai kohota ulkonäköäsi. Äläkä katkeroidu tuosta pinnallisuudesta sen enempää, parisuhteen muodostaminen on aina pinnallista, katselehan pareja ympärilläsi ja huomaat hyvin pian että rakastuminen ei ole romanttista ja sattumanvaraista.

      Itse olen myös sinkku, mutta vähän eri syistä kuin sinä. Ulkonäköni on aina ollut vahvin puoleni ja kuulun komeiden miesten kastiin. Sen sijaan olen muut asiat hoitanut huonosti ja talous/työtilanne on karmealla tolalla vaikka mikään nisti tai alkoholisti en ole. Olen hyvin kateellinen niille, joilla elämä on tuolta osin kunnossa ja en suoraan sanoen ymmärrä kuinka nuo mainitsemasi esimerkkimiehet ovat pystyneet kauniit naiset haalimaan ja pitämään.

      Oma ulkonäköni riittää siihen, että jopa todella kauniit naiset tekevät joskus baarissa aloitteita, status lähinnä tai sitten luonne puolestaan torppaa ne kaikki jossain vaiheessa, onneksi sentään edes yhden yön juttuja silloin tällöin. Yleisesti ottaen naiset kaikkoavat niin nopeasti että hyvä ettei kengät jää niille sijoilleen ja muutun täydeksi ilmaksi. Itse en tuosta aio sen enempää katkeroitua kuitenkaan vaan tehdä kovasti työtä jotta skarppaan muilla osa-alueilla myös. Toki voisin vain valehdella tietyistä asioista, mutta tämän jälkeen menisi sitten vielä itsekunnioituskin joten jätän väliin.

      I

      • IkisinkkuDeittaaja

        Kiitos asiallisista vastauksista Selena ja toinen sinkkudeittaa!
        Ensinnäkin helkalle voin perustella joko minuutti tai lause tai virke kerrallaan asioita jotka tekstissäni jäävät kaivelemaan mieltäsi. Olen sanojeni takana ja pitäydyn kertomuksissani kiven kovaa koska se on elämän tuomaa kokemusta ja sen minkä silmilläni olen nähnyt en voi pitää muutakun koettuna faktana. Sinulle ja muillekin jos ei asiaan ole mitään lisättävää muuten kuin haukkua ilman perusteita niin sopii sekin jos kerran saatte siitä hyvän mielen itsellenne. Jos taas tarkoituksena on aiheuttaa henkistä mielipahaa minulle niin siinä tuollaiset ei valitettavasti enään toimi. Kuuntelin tuota koko ala ja yläasteen ja totuin. Syntymä lahjana rumat saavat yleensä tyhmyyden vaikka äo ei sitä puoltaisikaan vaan se kuuluu kastiin rumempien syrjiminen. Lisää adjektiiveja löydätte jos haluatte ja se on ainoa kommenttinne varsinaiseen keskusteluun niin siitä vain.
        Mulle on myös ykshailee kuinka monilla persoonilla täällä ihmiset esiintyy. Sekään ei muuta todellista asiaa tai mieltäni mihinkään suuntaan.
        Vaikkakin helka vaikenet kysymyksistä Miksi naisten valinta perustuu vain ulkonäköön ja varallisuuteen ja vaadit toisia vastailemaan itsellesi niin toistan aikaisempaa. Kyllä. Rumat kiinnostuu koska heillä ei ole muuta kysyntää ja he valitsevat sellaisen kenet voisivat saada palkinnokseen vaikka eivät haluaisi.

        Eroa tosin on hankala tehdä koska tämä toisottamani aihe "pinnallisuus vaikuttaa parinvalintaan" aikaansaa sen että kun en kelpaa persoonana sille kauniille ellei hän ole juuri eronnut tai mieleltään masentunut niin miksi kelpaisin persoonaltani sille rumallekaan? On totta että on vaikea sitten sellaisesta tosissaan olevasta henkilöstä ottaa selvää.
        Pointtini on myös se että en halua lukea täältä saati muiltakaan palstoilta enään sitä ainaista valetta että "sisäinen kauneus ratkaisee" koska se ei mene niin.
        Monet naiset myös pitävät rumuutta lihavuutena. Itselleni monikin pyöreä nainen taas on kaunis. Mutta kuulee näitä "en halua mitään sohvaperunaa kun olen liikunnallinen nainen" Niin olen minäkin ja väitän liikkuvani enemmän kun keskiverto liikunnallinen nainen ja itseasiassa olen siitä varmakin kun mennään työ ja harraste puolelle tulee kotona käytyä useinmiten vain nukkumassa. Ei kelpaa kun naama ei miellytä.
        Eli en ole lihava vaan itseasiassa sopusuhtainen ja hivenen keskiverto miestä lihaksikkaampi, olen todella hyvässä firmassa vakkari duunissa, miellyttävissä liikunnallisissa harrastuksissa kuljen, on kotia mökkiä jne. Ei kelpaa kun ei naama miellytä.
        Olen hyvä käytöksinen. Kukaan ei ole koskaan moittinut käytöstäni vaan luonnettani pidetään jopa kultaisena. Ei kelpaa kun ei ole ulkonäköä.
        Kuten aiemmin sanoin saisin varmaan sen hottis naisen helposti itselleni jos kertoisin omaavani omaisuutta suht mukavasti mutta tässä taas tullaan siihen kysymykseen että tulisiko hän persoonani takia elämääni. Ei.
        Koska en menetä mitään ja lapsi sekä perhe haaveeni olen jo edellämainituista syistä hyllyttänyt saan kai hakea sitä kaunista naista itselleni yhtä itsekkäästi vaikka sitä tuskin koskaan tulen löytämään mutta jos se kaunis oikeasti kiinnostuu persoonastani eikä vain yhden illan huumasta saati ole mielenterveydeltään sairas onhan se silloin lottovoitto minulle.

    • .................

      "... jos se kaunis oikeasti kiinnostuu persoonastani eikä vain yhden illan huumasta saati ole mielenterveydeltään sairas onhan se silloin lottovoitto minulle. "

      Onnea etsintäsi ja valmistuu kuoleman yksin.
      Aamen!

      • IkisinkkuDeittaaja

        Kiitos siihen yksinäisyyteen valmistaudun ja olenhan suurimman osan elämästäni yksin ollutkin eikä se tuota ylitsepääsemättömiä ongelmia enkä pidä sitä edes mahdollisena että ketään saan mutta ilmeisesti piste kirjoituksille ja siunaus sille voidaan antaa että Pinnallisuus ratkaisee sen pääsetkö parisuhteeseen.
        Sisareni ovat lapsia tehneet minunkin puolesta joten suku on jatkunut ja heille myöhemmin testamenttaan perintöni kun yksinään tulen kuolemaan mutta silti hyvien ystävien ja sukulaisten läsnäollessa.
        Nimenomaan yksinäisyyteen on tuomitut rumat miehet ja heille sinkkuus on osalle pakollista. Naisille taas sinkkuna olo on vapaaehtoista.
        Pitkään sitä pitikin vaahdota ennenkun asia myönnettiin.

    • sopivastiPyöreä

      Kiitos erittäin hyvästä viestiketjusta ja aloittajan taidosta muodostaa ajatuksista hyviä lauseita. Jotenkin ymmärrän täysin, mitä ikisinkku ajaa takaa, olenhan nainen ja siten myöskin pitäisi olla, hyvä tulkitsemaan rivien välistä.
      Rumuus niinkuin komeuskin/kauneus on aina kiinni katsojan silmistä :) Se, mikä on minun silmääni komeaa, on erään ystävättäreni silmään *rumaa* . Sanotaanhan sitä, että kukka se on perunankukkakin. Minä uskon sisäiseen kauneuteen, kun olen siihen törmännyt. Se kauneus on tehnyt miehestä minun silmissäni melkein jopa lähestulkoon *jumalolennon* . Jonkun 'ruman' miehen hymy joka ulottuu korviin asti tai silmien tuike yksistään saa miehen näyttämään silmissäni, komealta. Silmät on sielunpeili sanotaan ja silmät jotka tuikkii ilosta ja suu joka hymyilee, on kaunista katseltavaa. Joku komea mies taasen, saattaa olla niin pistäväkatseinen ja hymytön niin semmoisen lähettyville ei kukaan tohdi mennä, oli sitten ruma tai kaunis. Itsensä ylentäminen muiden yläpuolelle, rumentaa ihmistä.
      Onko naiset niin tyhmiä todella, että heidän rakkautensa on ostettavissa?? Ilmeisesti ovat.
      Minun rakkauttani, tunteitani ei voi ostaa. Ne ei ole myynnissä eniten tarjoavalle. Uskokaa, kun sanon että myös miehet tarjoavat rahaa, tavaraa jne saadakseen itselleen jotain, rakkautta, seksiä mitä kukin nyt tarvitsee. On tarjottu rinnakkais Visakorttia 5000e kk rajalla sun muuta maallista mammonaa. Mies oli vielä komea. tumma, atleettinen jne naisten päiväunista. Mutta kun minä vain en ole ostettavissa. Jos mies puhuu suutsilmät täyteen paskaa, lirkuttelua sun muuta, ei omaa huumorintajua ja varsinkaan kykyä nauraa itselleen. Se se on parasta kun saa itselleen välillä nauraa. Mies joka on epäkohtelias, puhuu vain itsestään ja omasta hyvyydestään. Huh. Kuka oikein jaksaa semmoista, jonka kanssa ei saa minkään valtakunnan dialogia aikaiseksi? Minä arvostan miehessä rehellisyyttä, huumorintajua, avoimuutta, tilanne-jatunneälyäkin saisi olla. Tuo viimeksi mainittu tuntuu olevan nykypäivänä kokenut saman, kuin dinosaukset aikoinaan. Kuollut sukupuuttoon :D.
      Mies joka hymyilee, puhuu vastavuoroisesti, on kiinnostunut naisen sanomisista, lohkaisee jonkun jutun, joka saa mut nauramaan liki vedet silmissä. Ei semmoinen voi olla ruma. Kaksi hymyilevää ihmistä, jotka tapaa toisensa, joilla *läppä* lentää, yleensä pitävät toisistaan, jopa kenties hurmaantuvat.
      Haluavatko naiset että heidät hurmataan? Kyllä. Se tapahtuu yleensä vehkeellä, joka on keskellä pärstää ja jonka sisältä tulee sanoiksi muodostettuja ajatuksia jotka ovat vielä totta. Hyvä käytös, itsensä kunnioitus, hurmaa myöskin naisia. Mies joka ruikuttaa elämänsä kurjuutta ja naisten kataluutta, ei tee vaikutusta naiseen, tai tekee, mutta se on huono. Pelimiesten paskanjauhamiset on taas eritarinaa. Niitä on niin nähty, että ne erottaa jo peninkulman päästä.
      Sinkku olen minäkin, tosin eronnut avioliitosta, jonkakaltaisesta mainitsit ystävilläsi olevan. Minulla oli ne kaikki *mukavuudet* liitossa. Nyt arvostan aivan toisenlaista miestä, kuin silloin nuorena ja tyhmänä.Kantapään kautta opittu tuokin. Ei miehen tarvitse olla komea, riittää että on sinut itsensä kanssa ja kantaa itsensä ylpeänä vikoineen päivineen ja hymyilee minulle kuin hangon keksi silmät tuikkien, niin se on siinä. Sielu puhdasta kultaa, on rakastamisen arvoinen asia.

      • IkisinkkuDeittaaja

        Kauniisti kirjoitettu ja kyllä harmittaa että en tuollaisen ajattelutavan omaavaa naista ole koskaan tavannut. Tai olen luullut tapaavani mutta lume puheeksi ne ovat osoittautuneet. Kirjoituksesta saa sellaisen kuvan mitä kerrotkin että sinulle muut kuin raha tai ulkonäkö on se juttu.
        Minusta saattaa kirjoitusten perusteella saada sellaisen kuvan että tuon nämä asiat ilmi suhteessa tai tapaillessa eli elämän ikäviä tosiasioita mitä täällä olen jauhanut mutta en tuo. Olen se oma huumorintajuinen itseni kun tapaan naisen mahd kumppani ehdokkaan.
        Tiedän että eräät tätäkin lukevat minua tuntemattomat ihmiset tulevat vannottelemaan että "et ole sellainen olet idiootti" jne mutta minun puolestani purkakoot katkeruuttansa tänne jos se helpottaa. Tiedän sentään miten elävässä elämässä toimin.

        Kuten sanoin haluaisin törmätä tuollaisen ajattelutavan omaavaan naiseen mutta vaikeaa se on nyky suomessa ja tästä asiasta olen myös keskustellut vanhemman polven kanssa.
        Toisinaan minulta on kyselty nykyään harvemmin että "mikä on kun ei noin komealla ja toimeliaalla miehellä ole kultaa rinnalla"
        Olen vastannut liki samoin kun olen täällä kertonut mistä se homma kiikastaa.
        Kummaksuvien katseiden jälkeen ovat -50-60 lukua nuorina eläneet keskustelu kumppanit alkaneet kauhulla toteamaan mihin maailma meneekään.
        On kuulemma tuohon aikaan ollut täysin mahdotonta että perhettä haluava, työssä käyvä toimelias mies jää ilman puolisoa.
        Aikamme asiaa pohdittuamme on päädytty myös nykyajan hektiseen elämään. Ennen nuoruudessa opetettiin arvostamaan kaikkia ihmisiä. Nykyään ihmiset tuntuvat olevan jakutuneet kahtia jopa useampiinkin ryhmiin.
        Se että ennen ihmistä arvostettiin ei tarkoittanut että minä rumana ihmisenä kelpaisin ajatustasolla sen paremmin vaan mun läpi on nähty paremmin ja kuuntelevammin. Ihmisille oli tärkeämpää kaikki muut seikat kuin ulkonäkö. Ei karsastettu toisia ja parisuhteeseen haluavat myös pariutuivat. Oma ryhmänsä oli se jotka eivät halunneet alkuunkaan parisuhdetta vaan elivät mielummin yksin mutta pakosta yksineläviä ei ollut.

        Esimerkkinä nykyajasta. Esim tytöille opetetaan jo nuorena että saat kenet haluat ja muista että se kumppani on hyvin toimeentuleva ja vaikka komeakin vink vink ja nämä tottakai jää pienen ihmisen päähän. Pojille opetetaan että menestyä pitää ja kun menestyt saat vaikka miss suomen.
        Toitotetaan että vähintään ylioppilas pitää olla. Amislaiset nyt on vaan jotain lukemattomia renttuja. Esim keväällä ainainen ilmiö "muistakaa nyt niitä ylioppilaita kun he ovat valmistuneet" Ammattikoululaisista puhutaan jos muistetaan.
        Kun menet armeijaan jokaiselle jätkälle painotetaan että "kyllä sä vähintään auk.n menet tai mielummin ruk.n" Tavan rivimiehiä ei arvosteta. Sama työelämässä. Aina pitäisi nousta korkeammalle ja korkeammalle. Alipalkkaisesta väestöstä viis. Periaatteessa nämä nyky vaatimukset jo pilaa sen ihmisen jonka pitäisi arvostaa toisia ulkonäöstä riippumatta lapsesta saakka. Siksi tulee tämä ulkonäkö, korkea asema ja pullea lompakko efekti mikä syrjäyttää sitten sen toisen osan suomesta. Ennen arvostettiin ihmistä. Nyt vaan sitä mitä se ihminen on saavuttanut ja miltä hän näyttää.

    • sopivastiPyöreä

      Kiitos, kun vastasit kirjoittamaani viestiin. Herrasmiehen toimintaa. Niin, miksi me emme ole kohdanneet? Olemmehan me nyt, täällä paikassa jota voi kutsua virtuaalihölmöläksi. En käsitä sitä mentaliteettia, mikä nykyään vallitsee. Anonyymi virtuaalihahmo käyttäytyy juuri niin, kuin ei koskaan olisi saanut minkään sortin kasvatusta! Lyödään lyötyä, haukutaan kanssa ihmiset, jos jokainen lause ei itseään miellyttä, sorretaan heikompia, kehutaan itseään ja omaa hyvyyttä, mikä on todellisuudessa pelkkää valhetta. Ensinnäkin minä kuulun juuri siihen kastiin täällä, joita eniten haukutaan, sorretaan, väheksytään, halveksutaan ja jopa oikeutetusti olemme ansainneet saada turpaammekin. Olen siis YH-äiti. Kyllä. Mutta olen ylpeä siitä. Minä huolehdin lapsistani ja he ovat minulle koko maailma. Heidän eteen teen kaikkeni. Ylpeä itsestänikin, olen selvinnyt elossa. Joku tokaisee tähän heti, että siitäs sait vosu/huora, mitäs sekosit pelimieheen. Niimpä. Virhevalinta, ja ihmiset tekee virheitä. Mutta lapsistani en luovu. Puolustan heitä kuin leijonaemo. Jonkun se on tehtävä, jos toinen vanhempi ei siihen kykene. En opeta tyttärelleni, että saat kaikki miehet mitkä haluat ja varsinkin ne joilla on rahaa. Ei. Opetan, että arvosta ensin itseäsi, jotta voit arvostaa toista ihmistä rinnallasi tasavertaisena. Rakasta itseäsi, jotta voit rakastaa sitä toista kunnioittaen ja pyyteettömästi.Ole aina rehellinen, hyvissä kuin huonoissakin asioissa. Älä alistu mihinkään, mihin et itse ole valmis. Kun sinua huomioidaan, huomioi takaisin. Kun sinulle hymyillään, hymyile takaisn. Älä koskaan yritä ostaa kenekään rakkautta tai huomioo. Ostamalla ihmistä, ei saa mukanaan kuin kasan valhetta ja jalkoihin polkemista. Jos joku puhuu sinusta pahaa, unohda se, äläkä alennu samaan tilanteeseen, pahan puhumiseen. Kysy, enenmminkin kysy, miksi joku haluaa puhua pahaa sinusta? Oletko tietämätäsi loukannut jotain? Selvitä asia rehellisesti, rauhallisesti, asiallisesti. Puhumalla asiat selviää. Näitä olen myöskin yrittänyt opettaa pojilleni. Ja niin monia muitakin asioita, joita ns. maalaisjärjellä voi opettaa ja ajatella. Poikiani olen opettanut kunnioittamaan naisia, niin nainenkin kunnioittaa miestään. Jos poika ei opi kunnioittamaan äitiään, ei se koskaan opi kunnioittamaan ketään muutakaan naista. Kunnioita perhettäsi. Se mihin sitoudut, vie se kunnialla eteenpäin, aina loppuun asti, niinkauan kuin tarvitsee. Ja paljon muuta, mutta en sitä, että rahalla saa mitä vaan ja voi kohdella muita miten huvittaa. Toivon, että heistä kasvaa *täyspäisiä aikuisia, jotka kunnioittaisivat itseään ja muita ihmisiä.
      Kohtalon oikkuko lienee, etteme ole törmänneet. En tiedä. Jos kohtalo niin haluaa, ehkä me vielä tapaamme.
      Tosin, minä joka kuulun yhteiskunnan alimpaan kastiin ainakin tämän saitin ja keskustelupalstojen juttujen mukaan, en ole ikinä ansainnut saada onnea. Mitä onni on? Tekeekö se minut onnelliseksi, että minulla on joku mies, lompakko levällään, panemassa täällä silloin kun sattuu olemaan vapaata? Not. Kunnioitan itseäni siihen nähden liikaa, että alentuisin kenenkään satunnaiseksi panopuuksi. Olen mielluumin onnellinen ja iloinen sinkku , äiti, jonka ei tarvitse hävetä toimiaan. Vaikkain jokaisella ihmisellä on omat perustarpeensa, en siihen lähde, että minusta tulisi joku yleinen vosu. Siiderivosua varsinkaan, kun en edes alkoholia käytä yhtään ;)
      Olenko minä niin vanhanaikainen, että uskon noihin vanhoihin hyviin oppeihin? Kyllä. Vai olenko itse vanha? En sitäkään. Olen syntynyt -70 luvulla, jolloin vielä lapsista kasvatettiin toisia ihmisiä ja itseään kunnioittavia ihmisiä. Ihmisten arvomaailma oli ihan toisenlainen. Ehkä tämä nyky-yhteiskunta vain on niin kieroutunut jotenkin, että täällä arvostetaan enää paksua lompakkoa, isoa osake salkkua, hallitustason ihmisiä jotka polkevat muut jalkoihinsa ja niitä joilla on kauniiksi leikatut kasvot ja silikonitissit :D Miehillä onneksi ei ole noita tissejä, koska sen verran oon vanhanaikanen, että tykkään siitä perusjampasta, jolla on herrasmiehen piirteitä ja hymyilee valloittavasti, kun katsoo minua silmiin. (viesti jatkuu alhaalla..liian pitkä tämä versio)

      • sopivasti Pyöreä

        Jatkoa edelliseen ) ....
        Puhuit, siitä Lumeesta. Lume puheista. Niin, täällä virtuaalihölmölässä kukatahansavoiesittääketätahansa ja osata puhua miellyttäviä. Yhtälailla niitä on naisissa, kuin miehissäkin. Olen sitä monesti miettinyt, että mitä semmoinen ihminen oikein kokee voittavansa, kun jaksaa jauhaa paskaa ? Oikeata vastausta en ole tuohon vielä löytänyt.
        Jäin pohtimaan, toimelias, komea nuori mies, ilman omaa kultaa. Hmm.. mitä jos se ns. vika onkin sinussa? Olet rakentanut niin korkean riman, jota ei kukaan voi ylittää? Ei kaunis, ei ruma. Meillä ihmisillä on tapana rakentaa muuri ympärille ja tehdä taivaaseen asti ylettyvä rima (siitä ihanne kumppanista), kun olemme tarpeeksi saaneet siipeemme, kolhuja, isoja ja pieniä. Se on toki itsesuojeluvaistoa. Paksumpi muuri ja korkeampi rima, niin ei tule pettymyksiä. Mutta kuinka voi tulla pettymyksiä, iloja, mitään, kun ei päästä ketään sitä muuria murtamaan ja rimaa rikkomaan? Ajatteleeko sitä valmiiksi, että olen ruma, huono, köyhä, liian lihava jne.. eikä siten päästä ketään lähelleen? Käpertyy sinne omaan oloonsa, tuttuun ja turvalliseen paikkaan, missä ei enää torjumiset hetkauta?
        Tiedän, mikä tuo muuri on. Ja tiedän riman korkeudenkin. Muuriin olen tehnyt yhden avaimen. Riman olen valmis katkomaan, kun eteen tulee se, joka sillä avaimella avaa sen muurin. Pohdi asiaa, jos sinä itse oletkin itsesi pahin vihollinen tässä *rumuus asiassa?
        Vastaustasi odottaen.

      • IkisinkkuDeittaaja
        sopivasti Pyöreä kirjoitti:

        En voi kuin ihailla ja hattua nostaa tuolle sinun ajatusmaailmallesi ja tuon tekstin perusteella tiedän että lapsillasi on maailman paras äiti. Sanoit että lapsien isä oli virhe valinta ja asioista oppii näkee myös sen seikan että et ole katkera siitä koko mies sukupuolelle. Olen huomioinut täällä kirjoittelevista ihmisistä juuri tuon yksinhuoltaja äitejä solvaavan piirteen. Sitten vastaan asettuu yh.t ja verinen tappelu tietokoneen välityksellä on valmis. Ehkä täällä on helppo jopa liiankin helppo sanoa suoraan asioita joita ei välttämättä tarkoita ja kun saa "hyvän" vastaväittelijän alkaa loppua kohden tekstin taso olemaan niin ala arvoista että ei uskoisi edes aikuisten olevan asialla.
        Onneksi tuo käytös ei live maailmassa ole tuollaista ja en tiedä tuttava piireistäni yhtään ihmistä joka laittaisi yh.t alimpaan kastiin.

        Paljastit mielenkiintoisen seikan kirjoituksessasi ja siitä tiesin että "ahaa just okei nyt ymmärrän miksi tekstin taso on ajattelevaa ja asiallista"
        Eli olet syntynyt -70 luvulla:)
        Mua on tituleerattu usein "Havukka ahon ajattelijaksi" koska kiinnitän ehkä huomiota sellaisiin seikkoihin mitä muut ei hoksaa ja tuo on yksi. Järjestään ehkä konservatiivisen ajattelun omaavana ihmisenä minusta kiinnostuu yleisemmin -70 jopa -60 luvulla syntyneet naiset ottaen huomioon että olin muutaman vuoden avioliitossakin itseäni 10v vanhemman naisen kanssa. Mun on helppo keskustella vanhempien ihmisten kanssa juurikin syystä että heille on jo kasvatuksessa opetettu käytöksen kultaiset säännöt. Et kirjottaisi tuollaista tekstiä jos sitä lapsuudestasi et olisi saanut meinaan hyvää oppia ja käytöstä toisia kohtaan.
        En voisi esim kuvitellakaan alkavani seurustelemaan jonkun parikymppisen naisen kanssa. Ajatusmaailmamme ei kohtaisi millään muotoa. Itseasiassa alle kolmekymppisenkin kanssa tuskin alkaisin seurustelemaan.
        Siksi olenkin kiinnittänyt erityisemmin huomiota siihen kun aiemmin kerroin olevani unelma vävy:) Ainakin siinä mielessä että anopit suorastaan ihastuvat minuun. En osaa kuvitella mikä on se juttu mutta pienestä saakka olen aina tullut juttuun itseäni vanhempien ihmisten kanssa. Jos menimme lapsuudessamme kylään tuttava perheeseen juttelin mielummin aikuisten kanssa kun heidän ikäisteni lapsien kanssa. Mielestäni ne lapsien jutut vaan oli niin typeriä että halusin kuunnella aikuisten oikeita ja vakavia asioita mielummin:)

        Jatkan hetkenpäästä lisää......

        Mietin tuota mitä lopussa kirjoitit että jos se vika onkin minussa ei välttämättä ulkoisesti vaan sisäisesti. Koska esitit asian juurikin noin asiallisesti etkä esim tuttuun tapaan "sinussa on vikaa kuole yksin" niin asiaa pystyi alkaa pohtimaan toisella tavalla.
        Koska mulle on usein sanottu tosin vanhempien ihmisten toimesta miksi noin komea on edelleen yksin olen sitä pitänyt lähinnä kohteliaana ilmaisuna joissa kohdan komea voi unohtaa vaan se on lähinnä ystävällinen ja läheisempi ilmaisu muoto kuin Miksi olet yksin.
        Kuten sanottu itsetuntoni on romahdutettu jo nuorena aika tyystin ja lähinnä soimaan ironisesti enemmän itseäni kun arvostan. Olen tosiaankin rakentanut muurin ympärilleni ja se kuka sen muurin rikkoo tarkoittaa sitä että olen haavoittuvainen. Suojaan sisimpääni. Kukaan joka ei ole lähelläni ei haavoita. Nyt vaan taistelen luontoa vastaan. Haluan luonnollisesti jonkun lähelleni (vastakkaisen sukupuolen) ja rakastaa mutta kun ne pettymykset joka kerta ovat rikkoneet enemmän ja enemmän on muuriin tullut aina uusi tiili kerros.
        Tavallaan joka kerta jos joku osoittaa kiintymystä minuun pidän sitä lähinnä naurettavana. "Eihän kukaan minusta välitä ole koskaan välittänyt" Se muuri suojaa sisimpääni.
        Siksi tavallaan olen pahassa noidan kehässä. Puhutaan että jokaiselle on joku mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että minulle ei ole.
        Kun joku esittää kiinnostunutta, avaan sitä suoja muuria mutta tulee vaikka hetken päästä ne pakit tuntuu se joka kerta aina pahemmalta. Syytän enemmän itseäni ja näen peilistä rumemman ihmisen joka ei kelpaa.

        Taisin jossain mainita että baarissa mulla käy parempi tuuri kuin nettideiteillä.
        Olin eilen baarissa mutta vaan sillä mielellä että en etsi ketään vaan kuuntelen karaokea ja nautin olutta. Taas kerran eräs viehättävä noin nelikymppinen nainen piti silmäpeliä kanssani. Hänellä tosin oli mies mukana ja kaikesta päätellen he myös seurustelevat. Ryhmässä oli myös muita pariskuntia mutta tämä nainen seuraili tekemisiäni koko ajan. Istuessani jossain välissä heidän pöydässään katseli hän silmiin jatkuvasti ja hymyili vienosti. Jotain siinä oli ilmassa ja en tiedä mitä hän minussa näki enkä luonnollisesti kysellyt häntä esim tanssimaan koska oli se mieskin kuvioissa. Lähdettyämme yhtä aikaa ja narikassa ollessamme kosketti hän ohimennen muka vahingossa takapuoltani katsoi vielä syvälle silmiin ja poistui muun porukan mukana.
        Mitä hän mietti sitä tuskin koskaan saan tietää.
        Tuntuihan se hyvältä ja kohottaa se aina hetken itsetuntoa kaikkien näiden asioiden jälkeen mitä olen täälläkin kertonut ja kuten sanoin se vanhempi ryhmä kiinnostuu seurastani. Reilu parikymppiset eivät koskaan ole olleet aloitteellisia kanssani yöelämässä vaan juurikin vanhemmat ja jopa hyvin usein kun viihteellä käyn.
        Mikä sitten minussa vetoaa heihin en tiedä koska pukeutumis tyylini on ikäiseni ja nuorekas.

        Vielä tuohon yh asiaan tullakseni kun sanoit että sinut laitetaan alimpaan kastiin sitä kautta niin periaatteessa ollaan samalla tasolla:)
        Mua pidetään alemmassa kastissa siitä syystä että on outoa kun tämän ikäisellä miehellä ei ole lapsia. Olen jopa saanut homottelua asiasta että minua ei muka naiset kiinnosta. Kiinnostaa hemmetin paljon mutta kuten edellä olen kertonut on koko homma vaan vaikeaa osaltani. Kyllä itse pidän myös outoa jos ikäiselläni naisella ei ole lapsia mutta en pidä silti häntä samaan sukupuoleen suuntautuneena. Pieni huomio muuten ikäisistäni lapsettomista naisista. Heillä on järjestään aina koiria:)
        Äidin hoivavietti korvataan sitten koiralla ja mikäs siinä itsekin koira ihmisenä:)
        Pöh jotain piti sinulta vielä kysyä mutta unohdin asian kun itsekkäästi vuodatin tarinaani. No menen laittamaan hyvää ruokaa ja palaan jos muistan aiheen:)

        Minä tiesin ja luotin siihen,että sinä ymmärrät kysymykseni pointin, itsesi vihollinen, juuri sisimmästäsi. Joillekin meille ihmisille on luotu, sisin, sielu, mikä se ikinä onkaan, ajattelevaiseksi. Itseni kohdalla sanoisin jopa olevani, analyyttinen ja kriittinen (vai johtuuko se mun Neitsyt horoskoopista :D ), ennenkaikkea itseäni kohtaan. Kun on tehnyt virhevalinnan tai toiminut muutoin ns. virheellisesti, asioita miettiessä ja itselle kyseenalaistaen ja kritisoiden ja lopulta jotenkin järkeistäen omaa toimintaa, yleensä oppii niistä virheistään. Kun ne käy mielessään kunnolla läpi. Ne virheet kyllä kasvattavat sitä riman korkeutta, kun oppii tajuamaan sen, mitä tältä elämältä oikein haluaa? Haluaako jatkuvasti lyödä päätä seinään, vai oikeasti elää niin, että voi elää suhtkoht onnellisena ja ylpeänä itsestään, että olempa oppinut jotain. Elämällä on tapana koulia meitä.
        Kun minä nuorena tein sen virheen, että valitsin väärän miehen ( nykyään *viisaana* sen voi tunnustaa häpeilemättä) josta tuli lasteni isä ei se valinta todellakaan oikeuta minua olemaan katkera koko mies väestölle! Ja jos tähän liitetään mukaan muutkin miessuhteet joissa olen saanut siipeeni tavalla tai toisella, on se ollut yksin vain omaa syytäni. Mitä olen ollut niin sinisilmäinen, hyväuskoinen jne jne... vaan elämä, aika ja ikä tuo kokemusta, jolloin pystyn myöntämään omat virheeni ja monilla asioilla , tai asioiden kululla, on ehken lähtölaskenta annettu jo siellä lapsuudessa. Nyt tiedän sen, syy-seuraus suhteen. Ja kun niitä omassa elämässän pohtii, eikä lakaise niitä maton alle muiden ikävien asioiden joukkoon, ne on niitä asioita jotka opettaa ja kasvattaa meitä ja tekee meistä vahvempia ja viisaampia. Useimmista meistä ;)
        Naurettavaa on katkeroitua koko miesjoukolle. Paljon on hyviäkin miehiä. Varmasti enemmistö, uskoisin. Näenhän minä heitä sukulaisissani ja ystävieni joukossa. (jatkuu lisää alhaalla)

      • sopivastiPyöreä
        sopivastiPyöreä kirjoitti:

        (jatkoa edelliseen)
        Joku pieni osa sielussani uskoo edelleen siihen hyvään, että tässä maailamssa on joku, joka on tarkoitettu juuri minulle. Ja se tarkoittaa sitä, että se toinen on se puuttuva palanen sielustani, joka täydentää sen ja minä hänen ja yhdessä ollaan sieluntoverit. Se tarkoittaa myöskin sitä, että sille sielunjakajalle on haavoittuvainen. Antaa itsestään kaiken ja voi luottaa siihen, että toinen on tuki ja turva, ei lyö lyötyä enää. Vaan seisoo rinnalla, puolustaen yhteistä hyvää ja yhdessä tekee maailmasta kauniimman

        Tuon tunteen kun joskus oppisi että ne virheet opettaa. Itselläni tavallaan kun omatunto on etenkin tässä suhde asiassa niin rikottu niiin näen asian taas toisin. Virheet ja virhe valinnat suhteessa taas tuntuu aina vaan enemmän hajottavan.
        Olen jopa ajatellut niin että lopettaisin kokonaan naisten metsästyksen mahdottomana jos ei tämä hiton luonto ohjaisi vastakkaiseen sukupuoleen:)
        Täytyy kyllä hattua nostaa evoluutiolle miten se on rakentanut tämän lisääntymisen vietin kaikille eliölajeille myös ihmisille. Siinähän lopulta koko homma piilee. Vaikka se tuntuukin mahdottomalta sitä yrittää aina uudestaan.

        Jos juttelisimme henkilökohtaisesti voisin puhua tuosta avioliitostani mutta en siitä täällä vuodata sen enempää koska palstaa lukee nämä katkeroituneet valittajat jotka odottaa jotain sanaa tai lausetta johon voi herkullisesti tarttua ja lainata ja vetää taas suuria johtopäätöksiä. Tiedän että ymmärrät.
        Liitossa ei ollut mitään suurempaa dramatiikkaa tai sellaista tekijää joka vaikuttaisi tähän avaamaani ketjuun milläänlailla.

        Olen syntynyt -70 luvun loppupuoliskolla ja tuo on myös syy josta näen että olen kanssasi monista asioista samalla aaltopituudella. Samaa mieltä ei tarvitse olla asioista mutta asiallista keskustelua se ei estä.

        Puhuit noista tansseista ja voisin suositella tuota liveä. Kuten aiemminkin olen sanonut saan live elämässä helpommin kontakteja etenkin vastakkaiseen sukupuoleen ja netti lähinnä romuttaa loputkin itsetunnon rippeet koska se kuollut kuva mihin ilmeisesti ainoastaan tartutaan ei kerro mitään minusta ihmisenä.
        Kuten sanoit se elävä elämä näyttää sinut sellaisena kuin olet sillä ilmeet ja eleethän sen ihmisen tekee ei kuva. Ja kun tuo nettimaailma on mennyt eräänlaiseksi kauneus ja komeus kilpailuksi niin ehkä se aika on osaltani mennyt. Eihän minusta edes ole kuin jotain harraste kuvia eikä vartavasten poseerattuja otoksia joissa olisi tarkoitus markkinoida itseään naisille.
        Ainoa ongelma on se että olen niin mies valtaisessa ammatissa ja harrastus maailmassa kun olla ja voi. Siksi tuo netti onkin osoittautunut lähes ainoaksi vaihtoehdoksi ja kauniiden ja rumien temmellys kentäksi.
        Tuo ruma on sana mitä en haluaisi käyttää mutta mielestäni se korostaa tässä ketjussa sen asian ytimen millä alun perin vertasin nettideittaamista kummankin ihmisryhmän kesken. Mielestäni kukaan ei ole ruma. Jokaisessa ihmisessä on aina se jokin kaunis piirre joka tekee hänestä erityisen. Sitä vaan ei nykyään ilmeisesti haluta nähdä vaan se ulkokuori on se joka ratkaisee.

        Alkaa lauantai ilta kutsumaan jo untenmaille joten lukaisen aamulla kirjoituksesi uudelleen jos jäi johonkin vastaamatta. Hmmm niin pienenä salapoliisina luin tietyissä kohtaa tekstiäsi sellaisia tiettyjä sanoja joista tuli mieleen että mahdammeko asua jopa samalla maakunnalla;) No se ei ole tässä keskustelussa olennaista mutta kaikkeen sitä kiinnittääkin huomiota:)
        Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!!

        Virvon varvon tuoreeks terveeks, vitsa sulle, palkka mulle :) Hyvää huomenta. Nyt sutkin on etävirvottu, niin onni kääntyy :D
        Tuo sinun pohdinta tästä nettideittaamisen lopettamisesta on mielestäni hyvä. Tuli itsellekin mieleen, että haetko sitä jotain niin kiivaasti, että törmäät vain *rumiin*, kun et erota puita metsästä tai metsää puilta. Puhun suoraan ja tiedän että ymmärrät, tarkoitukseni ei ole loukata.
        Ystävä ja tuttavapiirissäni olen pistänyt tuon asian merkille..vaihdetaan miestä kuin paitaa, kun se olikin ihan p*s*k*-tyyliin. Haetaan aina ja aina vaan joku uusi, joka osottautuukin taa huonoksi valinnaksi, kun ei olla itselle tehty selväksi, MITÄ minä haluan? Tyydytään niihin hetken hurmioihin, jotka arkipäivän koittaessa eivät olekaan niin hurmaavia. Nekin vain tahtovat löytää sen jonkun, johon purkaa itsensä jne, jota ei voi arvostaa, kun ei se ole arvostusta ansainnut vielä, heittäytymällä joka kakslahkeisin matkaan. Sitten voi taas todeta, että kaikki miehet/naiset on vain kasapaskaa. Lyödään päätä seinään uudestaan ja uudestaan, kun yksinäisyyden pelossa tms haetaan siihen rinnalle se *joku* , joka usein osottautuu huonoksi valinnaksi. Näin tehdään taas naisista/ miehistä tyhmiä. Eivät ymmärrä omaa parastaan, usein vielä lastensakkaan parasta.
        Kun viettää aikaa yksin, ilman minkäänlaista suhdetta, säätöä , kaatoa, hoitoa, mitä kukin nyt tahtoo terminä käyttää, antaa aikaa ja armoa itselleen, oppii pikkuhiljaa huomaamaan niitä asioita, piirteitä joita toivoo kumppanissa olevan, tai varsinkin helpommin huomaamaan, ne ei toivotut piirteet.
        Vaikka on yksin, ei se tarkoita että pitää olla yksinäinen. Yksin, ilman mitään sidoksi. Ystäviään, tuttaviaan, sukulaisiaan, työkavereita seuraten, kykenee tekemään hiukan erilaisia arvioita ja miettimään, tahdonko mä ton mun pomon kaltaisen vaimon/miehen jne. Jos pomon vaimo on mielestäsi tyranni, miksi ottaisit semmoista itsellesi, kun et semmoisesta piirteestä pidä.
        Täällä varsinkin parjataan naisia, jotka aina vaan alistuu miehen hakkaamaksi. Ei minullkaan kauheasti myötätuntoa heille heru, jos aina nurkissa pyörii nyrkinheiluttaja. Ehkä, jotkut vaan ei osaa elää ilman ainaista pelon, epävarmuuden tunnetta. Mutta uskoakseni, nuo tunteet eivät tee ihmistä onnelliseksi. Voin toki olla väärässäkin.
        Tiedän, että ymmärrät asiat, mitä ajan takaa, vaikka puhunkin suoraan ja ei ehkä niin kauniistikaan. Tämmöisiä asioita kelatessa ja keskusteltaessa on hankala saada asetettua sanansa niin, että ne ei loukkaa ketään. Kuten tuolla totesitkin, aina täällä on joku joka vetää herneet nenään jostain lauseesta tai jopa yksittäisestä sanasta. Tavallaan se on aika, mielenköyhää ajattelutapaa, kun ei kyetä ajattelemaan asioita omaa napaa pidemmälle. No, jos täällä olisi paljon meitä, heitä, teitä, jotka ajattelee asioita muidenkin kantilta, ois paljon vähemmän epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä. Luulisin.

        Itsekkin joskus vuosia sitten tuolla treffisaitilla pyöriessä hetken törmäsin tuohon, markkinallisuuteen. Totesin, että siellä on niitä, jotka pyörii siellä vuodestatoiseen, lähettäen joka daamille saman tekstin tai sitten se toinen iso joukko, seksinvonkaajat. Jotenkin sieltä oli , inhimillisyys kateissa kokonaan. Siksipä se onkin niin pinnallinen paikka myös minun mielestäni. Toki ymmärrän, kuka nyt ekana laittaa kehiin omat huonot piirteensä :D ? (hei, olen deittaaja, olen hyvin äkkipikainen, enkä hyväksy menneisyyttäsi:D tyyliin ) ei kovin hyvä flaxi kävis. Tai ehkä tuo pinnallisuus koskee oikeastaan koko tätä virtuaalimaailmaa. Luodaan unelmakuvia kumppanista ja itsestä ja unohdetaan todellisuus. Todellisuuden unohtaminen on kyllä melkosta ittensä kusettamista. Kun ei tää elämä mee täällä pallolla niinkuin satukirjoissa.
        Tunnustettakoon, itse jonkin verran olen höpötellyt ihmisten kanssa tuolla sättimön puolella. Usein olen törmännyt niihin miehiin, jotaka edellyttää tiettyä ulkoista olemusta, piirrettä, voidakseen jutella. Esim, rakenne kynnet tai ainakin ne hehtaari melonit:D, no jos siellä on pilden perään niin tokikaan ei välttis ihan lautakaan nainen sitten sytytä ;) Mutta melkosen vääristynyttä on ihmisten ajattelu tuolla ja täälläkin. En sitä sano, että yksin minun ajattelutapani on se oikea, ei ole, mutta minä olen hyvin realistinen kuitenkin. En rakenna pilvilinnoja. Mut se siitä.
        Oikeessa oot, olen kyllä* maa*kunnasta kotoisin, eli se maalaisjärki on siis sieltä lähtöisin:D. Vaikka, maakuntaa tämäkin paikka on missä nykyään asun, tai siis yksi iso kaupunki, yhdessä maakunnassa.
        Jotain munkin piti vielä udella, korjaan , olla tiedonhaluinen, mut se kaikkos mun päästä :D No mutta palataan. Kerro tunnelmia kun ehdit, koska onhan sut nyt etävirvottukkin :D

        Virvon varvon takaisin ja huomenia sinullekin:) Vastailen kun joudan myöhemmällä sillä tässä pukkaa menoa ja meininkiä tälle päivälle enkä edes virpomaan ole menossa:))

        Noniin nyt tuli sellainen väli jossa purkaa hieman ajatuksia asiasta.
        Kyllä olet löytänyt nettideittailun salaisuuden jata itse olen täällä purkanut sanoilla totuudenmukaisesti ilmaisemaan.
        Kuten sanoin on jollainlailla ihmeellistä että itselläni käy parempi flaxi ulkomaailmassa kun taas netti maailmassa. Sama ihminenhän mä olen ajatuksineen ulkonäköineen päivineen.
        Se vaan että mulla ei hirveästi ole aikaa istua ja oleilla baareissa sillä mielellä että sieltä seuraa olisin hakemassa mutta aina illanistujaisissa ollessani tai hyvin usein joku nainen kiinnostuu seurastani. Mielenkiintoista on sekin että ajatusmaailmamme, arvomaailmamme tai vaikka poliittinen ajattelumaailmamme saattaa olla täysin erilainen mutta siitä huolimatta se kiinnostus herää puolin ja toisin kun näkee heti millainen se ihminen on.
        Netissä sä luet nämä asiat mitkä kiinnostaa mitkä ei mitä harrastat ja mitä touhuat ja kaikenlisäksi jos et omaa ottamalla otettua kovaa huolitellusta itsestäsi niin olet varmasti listojen loppupäässä kiinnostavuus asteikolla vaikka profiiliasi lukeva henkilö kiinnostuisi sinusta tapaamalla yllättäen livenä. Siksi niin suuren metelin nostinkin tästä netin pinnallisuudesta vastaan "kauniit, komeat, tavikset, rumat, tyhmät, viisaat":))

        Tavallaan nettitreffit on muuttanu vuosien mittaan sen todellisuuden mitä se oli esim 5-10 vuotta sitten. Ihmiset kiinnostui helposti toisistaan mutta nyt runsasta tarjontaa vain selataan kuva kuvalta ja rankataan parhaat (komeat, kauniit) joista valitaan se joka eniten pintaa miellyttää.
        Oikeastaan suhde on kääntynyt niin päin että netistä valitaan vaan joku näyttelyesine jolla pönkitetään omaa vetovoimaa jolla näytetään toisille että "tällaiseen minulla on mahdollisuus"
        Livenä sitten vahingossa löydetään se oikea sielunkumppani.
        Onhan nyt se joku uus treffi palvelu keksitty mobiili laitteelle josta kuvan perusteella valitaan ne parhaimmat lähialueelta keneen halutaan mahd olla yhteyksissä. En nyt muista sen palvelun nimeä.
        No oli miten oli netti harvemmin enään palvelee tätä asiaa siinä mielessä mikä oli sen treffi palstan alkuperäinen idea.

        Onko niin, että markkinat on pienet ( yksilönä ajateltuna) ja tarjontaa yllinkyllin. Jos miettii vaikka tota sielunkumppani käsitettä. Jos jokaiselle on varattu yksi sielunkumppani ja tarjontaa on *tuhansia*, ottaen huomioon, että kaikki eivät ole sitä sielunkumppania tavanneet, vaikka liitossa asuvatkin.
        Tuntuu se yhtä mahdottomalta ajatukselta, kuin *neulan etsintä heinäladosta*
        Sieluntoveri.................löytyykö se netissä selaamalla parhaimmannäköiset yksilöt vai kohtalonoikkuna live-elämässä? Netissä katsotaan *pärstäkerroin* muut itseään miellyttävät seikat.
        Mutta se ei todellakaan takaa sitä, että soulmate olisi löytynyt. Mä uskon siihen kyllä, että jos jonkinasteinen kiinnostus on herännyt, pystyy toiseen tutustumaan paljonkin syvemmin täällä virtuaalihölmölässä. Edellyttää, että molemmat on rehtejä ja avoimia. Mutta itseleen miellyttävimmännäköisen valkkaaminen ei tarkoita sitä, että yhteinen sävel on löytynyt.
        Eiköhän siihen vaikuta paljon arvo-ja ajatusmaailma. Millainen se kummallakin sitten on.
        Livessä vahingossa löydetyt sielunkumppanit on harvainaisia. Ainakin jos *isojen tyttöjen ja poikien juttuihin on uskominen*. Monta miestä oon tavannu bensatankilla ja kaupan kassajonossa, mutta yksikään ei ole tehnyt mitään vaikutusta. Ei minkään valtakunnan vaikutusta. Vai olenko minä hölmö ollut silmät ummessa ja siten kulkenut onneni ohi? Positiivisena ajattelen, että tietenkään ei. Se jokin vain ei ole osunut kohdalleni vieläkään. Lieneenkö koskaan osuukaan. Aika näyttää.
        Nettitreffeille päädyttyäni, olen useimmiten mennyt ns. sokkona. Jos kuva ei ole heti ollut näkyvillä, niin en ole sitä kysynytkään. Tiedän itseni heikonlenkin, olkoon se se pinnallisuus sitten, että kuvista katson ekana virheet. Niiden taakse on helppo mennä ja todeta, että noup, ei vieläkään, tullut se unelmienprinssi :D
        Minä haluan tutustua ihmiseen, en kuvaan, mikä on markkinointia varten. Siihen ihmiseen, joka saa minut nauramaan jutuilleen, pohtimaan maailmaanmenoa, itkemään vaikka ilosta. Sillä kuvalla ei ole mitään tekemistä sen ihmisen kanssa, sen mitä se ihminen on sisältä. Sisältöä minä arvostan kaikkein eniten, en ulkokuorta. Ulkokuori rapistuu, sisältö pysyy yhä kultana jos se kultaa on.
        Olen todennut, että ystäviä ei ole koskaan liikaa. Ystävyydestä on hyvä lähteä liikkeelle. Oppia toista tuntemaan hyvine ja huonoine piirteineen ja siltikin pitää toista arvossa. Jos se joskus johtaa tapaamiseen, ei odotukset ole romanttismielisiä tai sitä suurta klik-kemia-kohtausta odottaen, jolloin ihminen juurikin eniten pettyy, kun ei se klik tullutkaan. Näin jo *aikuiseksi* ehtineenä..usein miettinyt, että tuleeko sitä klik-tunnetta enää koskaan..tai lähinnä siis, että hullaantuuko sitä yhtä huolettomasti kuin parikymppisenä ja lapsettomana? Ei hullaannu ei. Nyt on järkipäässä:D. Nuoruuden ennakkoluulottomuus, kokemattomuus sun muut meni viimeistään siinävaiheessa, kun avioero oli valmis. Elämän realiteetit meni uusiksi, tavallaan.
        Toisesta täytyy pitää, tietyllätavalla, jotta siitä voi tulla kaikenkattava suhde molemmille. Mutta se klik----tunne jota niin monet odottaa ja joka kuitenkaan ei kohdalle osu kovin usein, se hämää ihmisiä. Ei tässä iässä elämä ole enää klik tunnetta toiseen klik tunteeseen. Realiteetit on toiset. Mutta jos se toinen tuntuu kuitenkin oikealta, ilman klik tunnetta, miksi ei ole siitä onnellinen ja lopettaa kuuhun kurkottelun?
        Kurkotellaan lisää kuuhun ja luodaan unelmakumppani mikä ei vastaa realiteetteihin ollenkaan, voidaan todeta, että onnea vain valitsemallesi tielle :D Siellä olet yksin nyt ja jatkossakin.
        Ja miten tämä kaikki liittyy rumuuteen...ei mitään käsitystä...tai on sen verran, sitä *unelmien miestä/naista* ei ole olemasskaan, vain omia haavekuvia. Haavemaailmaan uskominen on realiteettien kadottamista ja siihen meidän ympärillä olijat monet sortuu.
        Jokainen meistä on omalla tavalla kaunis ja riittää että löytää sen yhden, joka juuri sinua pitää kauniina ja sinä häntä

        -Sananlaskuja-

        Monet murehtivat ulkonäköään, mutta kukaan ei aivojaan.
        - Juutalainen sananlasku

        Minun ei tarvitse hakea hyväksyyntänne, olen jo hyväksynyt itseni.
        - Pheul

        Kolmissakymmenissä haluamme ystäviä. Nelissäkymmenissä tiedämme, etteivät he pelasta meitä sen paremmin kuin rakkauskaan aikanaan.
        - F. Scott Fitzgerald

        Jos myötätuntosi ei kata itseäsi, se on epätäydellistä
        - Buddha

        Jos emme muutu, emme kasva. Jos emme kasva, emme oikeastaan elä ollenkaan.
        - Gail Sheehy

        Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.
        - Albert Einstein

        Erehdyksen tekeminen ja sen korjaamatta jättäminen – se vasta on erehdys.
        - Kungfutse

        Eivät ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin.
        - Hindustanilainen sananlasku

        Äly on suurimmaksi osaksi kykyä oppia omista tyhmyyksistään.
        - H. Siegvald

        Aatami oli inhimillinen: ei hän tahtonut omenaa omenan vuoksi - hän tahtoi sen siksi, että se oli kielletty.
        - Mark Twain

        Ainoa rajamme huomisen ymmärtämiselle on tämänhetkisten epäilyksiemme määrä.
        - Franklin D. Roosevelt

        Mielipiteet ovat kuin nauloja: helppoja lyödä, vaikeita vetää pois.
        - Arne Hirdman

        Ilo on rakkauden verkko, jolla pyydystetään sieluja.
        - Äiti Teresa

        Elä elämääsi suhtautuen ystävällisesti ja lempeästi kaikkiin ihmisiin ympärilläsi, ja hämmästyt, miten onnelliseksi elämäsi muuttuu.
        - Charles M. Schwab

        Suurin onni elämässä on vakuuttuneisuus siitä että meitä rakastetaan meidän itsemme tähden, tai pikemminkin siitä huolimatta.
        — Victor Hugo

        Yksi ihmisen tärkeimmistä matkoista on tulla toista puolitiehen vastaan.
        — Tuntematon

        Tehtäväsi ei ole etsiä rakkautta, vaan etsiä ja löytää itsessäsi olevat esteet, jotka olet rakentanut sitä vastaan.
        — Rumi

        Rakkaus on ainoa voima, joka pystyy tekemään vihollisesta ystävän.
        — Martin Luther King

        Noniin piti itsellenikin suomentaa aamun kirjoitukseni alku josta huomasi että kuuntelin televisiota samalla kun kirjoitin:)
        Sananlaskuissa on aina jotain niin totta ja käytännöllistä ja itseni sekä nettideittailun näen seuraavassa:

        Nimenomaan. Kun se vaan on osaltani nähty ja tiedän että mitään siitä ei tule kun pettymyksiä ja pakkeja toisensa perään niin tämän plussa paketin umpeuduttua todennäköisesti lopetan tuon kohta parikymmentä vuotta kestäneen touhun. Kuvat, kattavat profiilit jne jne jne mitä itsestäni tuolla onkin niin ne ei vaan riitä. Periaatteessa olen Einsteinin teorialla hullu koska en ole kymmenien ja satojenkaan pakkien edestä tuota oppinut.
        Olisi niin mahtavaa jos ihmiset omaisi edes rippeet tuosta sinun ajattelu tavastasi niin silloin itsellänikin olisi netistä mahdollisuus joku löytää joka on TOSISSAAN.
        Kun sä olet kuva ja profiili sä annat silloin mielikuvan toiselle ja tavatessa sen toisen mielikuva romuttuu aina. Tätä mä ihmettelen että miksi. Ystävällinen ja avoin olen kuitenkin ja vaikka luulen itseäni ujoksi ei muut ole sitä kuulemma huomanneet.
        Mä oon taas pari viikkoa jutellu tuolla yhden mielenkiintoisen itseäni 7v vanhemman ja tilastojen mukaan melko kysytyn naisen kanssa mutta suoraansanottuna ollaan tultu osaltani jo siihen pisteeseen että enemmän jo häpeän lähteä treffeille tuottamaan toiselle kuitenkin se pettymys kuin että menisin ilolla tapaamaan mukavan oloista naista. Tiedän jo nyt että hän on luonut oman kuvan minusta joka romuttuu varmasti. Ja niin ihmeelliseltä kun se kuullostaa meillä on tasan samat mielenkiinnon kohteet harrastuksellisesti eli paljon siltäosin yhteistä myös mutta niin on ollut aiemminkin ja se ei ole tavatessamme merkannut pätkääkään loppupeleissä.
        Tosin on mulla mahkujakin kuten aiemmin olen todennut. Hänen profiilissaan lukee taikasanat: "Olen hetki sitten eronnut pitkästä parisuhteesta" Tuo jos mikä ei ole pettänyt koskaan:) Suhde on syntynyt aina mutta kesto on tasan niin pitkä mitä neiti on lohtua halunnut...

        Mies!!
        Nuo viimeiset lauseesi. Haluatko sinä todella alkaa *laastariksi*? Jos itsekkin jo tiedät taikasanat, juuri eronnut. Laastarina oleminen on juurikin sitä, mikä romuttaa varmasti itsetuntoa. Tiedän, että ymmärrät ajatukseni ja siten et ota hernettä nenään.
        Olen itsekkin kokenut laastarisuhteen. Mitä rehellisesti sanottuna olen monesti miettinyt, että miksi? Miksi juuri hän? Katunutkin jopa.
        Sen jälkeen itseään soimaten, että pitikin nyt tuohonkin sit heikkona hetkenä sotkeentua. Oppia otettuna on.
        Toki, olimme molemmat eronneet silloin, lähes samaanaikaan. Silloin siihen laastariksi tarvitsi miehen, joka on aika monelta osin päinvastainen kuin exä oli. Tai no monelta ja monelta. No, osasi puhua tunteista, yhdessä myöskin, ei ollut väkivaltainen, eikä rahapeliongelmainen. Ne oli silloin isoja juttuja minulle.
        Mutta, niin väärä tyyppi kuitenkin loppupeleissä. Siinä oli taas sitten kohta elämässä, kun sen suhteen lopetin, että rima kasvoi ja kasvoi.
        Kuten aiemmin sanoit...suhde on tasan niin pitkä kun neiti lohtua kaipaa. Jep. Niin toimin minäkin silloin.
        Se vain on factaa, että ne laastarisuhteet ei ole pysyviä. Jokaisen täytyy eronsa käydä itse läpi, tavalla tai toisella. Se hetken lohtu voi tosiaan hetken mieltä lämmittää ja jätettyjen sielua lohduttaa, mutta, se on vain se hetki. Elämän realiteetit iskee vasten kasvoja, halusi tai ei. Varsinkin meille naisille, joilla on perhe. Ei ole vain minää, on koko paketti. Alkuun haluu kivaa vain itselleen, kunnes toteaa että ei se riitä tai toisesta vaan ei yksinkertaisesti ole esim. olemaan sujuvasti toisen lasten kanssa. Tahi sit on asia erikseen ne...ns läheisriippuvaiset, jotka tyytyy ensimmäiseen vastaantulijaan, tajuamatta kuinka vahingollista sekin saattaa olla.
        Saarnaan täällä kuin mikäkin saarnamies :D Älä ota tätä saarnana.
        Kiva on siis, että olet saanut hyvää seuraa ja jutut kohtaa. Toki toivon sinulle Onnea :) Itsekkin kuitenkin huomaat oman kyynisyytesi. Sinä ymmärsit hyvin tuon Albert Einstainin jutun. Tiesin, että tartut siihen ja se osuu. Mutta nyt mä ihmettelen, jos sä olet niin varma, että tuotat pettymyksen toiselle, miksi lähdet siihen leikkiin? Tai, jos toinen on nähnyt kuvasi, eli tietää mille näytät ja ilmeisestikin pitää sinusta koska on jatkanut juttua noin pitkään, miksi sinä et usko itseesi? Olet varma, että romutat kaiken.
        Nyt Mies rintarottingille ja iloisena kohti uusia seikkailuita! Tai vaihtoehtoisesti mietit, haluatko olla taas vain pelkkä *laastari* joka dunpataan, kun on tarpeeksi saatu haavoja avullasi hoidettua. Onko se sitä, mitä tahdot itsellesi?
        Minä en voi puolestasi siihen vastata, se sinun pitää itse ratkaista.
        Mutta tavallaan nostan sinulle hattua tuosta uskomattomasta sinnkikyydestä, mikä sinulla on ! Kaikista pakeista ja pettymyksistä huolimatta, olet sinnikkäästi yrittänyt löytää, sitä jotain! En usko, että itselläni olisi hermo kestänyt moista.

        Tuo sana, TOSISSAAN!! Sepäse...tämä nettisurffaaminen ja kauniiden ihmisten vilkuilu on niin helppoa, että tuntuu, onko kukaan enää tosissaan? Ja jos, niin mitä he hakevat Tosissaan? Panoseuraa, laastareita, näyttelyesineitä, hetken huvia, kermat kakun päältä jne jne ?
        Elämänkumppania? Ehken, mutta loppupeleissä mihinkään ei olla valmiita sitoutumaan kunnolla, aina vilkuilaan aidan toiselle puolen, jos siellä sittenkin ois nurmi vihreämpää? :D Ei se ole. Samaa nurmea se on, mutta eri omistajan tontilla vain.
        Todelliset, aidot ihmiset varmaankin kuolevat sukupuuttoon tätämenoa.
        Jaaha, heräs uteliaisuus, pitäskö mun luoda treffeihin joku rohviili, nähdäkseni mitä siellä siis on ;)

        Kun mä en haluaisi laastariksi mutta se on näyttänyt olevan viime vuosina ainoa keino saada joku kauniita puhuva nainen netistä lähelle. Haluaisin tai siis halusin perhettä vuosikaudet ja konservatiivisen ajattelun omaavana vaatimuksiin olisi kuulunut että se lapsi tehdään rakkaudesta ei hetken huumasta ja kun tulee eka erimielisyys niin erotaan. Vuosia kun olen katsellut tuota meininkiä niin en enään halua lasta tuohon väliin. Lapsen pitäisi elää ehjässä perheessä ei palloteltavana eroperheessä. Kun siihen ei näemmä ihmiset kykene en minä myöskään sitten sitä lasta enään halua. Yhtälailla haluaisin sen parisuhteen ja yhteistä elämää. Se on lähes yhtä mahdoton haave vaikka se lasten teon harjoittaminen tähän verraten on astetta helpompaa.
        Olen tavallaan ollut jo pitkään siinä puun ja kuoren välissä tämän asian kanssa ja kun luonto jokatapauksessa ajaa naisia kohden niin siksi olenkin jopa tyytyväinen noihin että mua käytetään laastariksi vaikka herkkänä ihmisenä otan sen tosiasian sitten todella raskaasti kun ne pakit tulee.
        Kaipaan kuitenkin läheisyyttä.

        Mä ihmettelen miten toiset ihmiset tuon tekee. Mennään parisuhteeseen ollaan siinä jokunen vuosi, erotaan ja eron jälkeen on heti uusi jonka kanssa eletään jokunen vuosi.
        Miten ihmeessä toisilta tuo perus asia onnistuu noin helposti? Itse jos saan suhteen niin on työn ja tuskan takana että se kestäisi edes kolme kk puhumattakaan vuodesta ja kun se ero tulee niin olen kyllä niin hajalla että en kykenis edes ajattelemaan uutta. Tai no lapsellinen olin pari vuotta sitten kun todellinen elämäni rakkaus jätti puolenvuoden jälkeen ilman eri syytä ja oli jo seuraavalla viikolla s24 deiteillä niin vetäsin kyllä sellaisen kilpailu asetelman että katsotaan kumpi on kiinnostavampi sinkku markkinoilla. Ihme tuurilla löysin tai minut löysi jopa samasta kaupungista kaksikin naista joihin tutustuin. Itseasiassa asuivat saman kadun vastakkaisissa päissä. Kumpikin kiinnostui minusta ja olinkin tilanteessa kumman valitsen. No deitti maailman tapojen mukaan kauniimman. Itseasiassa en edes käsitä mitä tämä henkilö näki minussa sillä hän oli kaupunkimme suht julkisessa yrityksessä töissä ja olin salaa hänestä haaveillut jo vuosia ja yhtäkkiä törmään tuohon kaunottareen deiteillä ja vieläpä hän kiinnostui minusta. No koko juttua kesti taaskin se pari kk kunnes hän jätti. Toisaalta oli ihan sama vaikka jätti sillä surin mielessäni edelleen tätä entistä.
        On se vaikeaa todella. Kuten sanoin on itsetuntoni kyllä lopulta totaalisen nujerrettu tuolla deiteillä ja olen itsepäisyyttäni pari "herkkua" menettänytkin vaan syystä että en usko itseeni enkä näe että kukaan voisi todella minusta kiinnostua. Yhden minusta kiinnostuneen kanssa jouduin tekstari sotaan kun en vaan lopulta uskonut että tuollainen kaunistus voisi minusta kiinnostua. Hän veti asiasta melkoset herneet nokkaan. Toinen kiinnostui minusta pari kk sitten treffeillä. Jo pelkästä kuvasta katsoin että tuohon ilmestykseen mulla ei ole mitään saumaa. Hän suosikkilistasi minut, lähestyi varovasti viestillä kehuen profiiliani, antoi sposti osoitteen jolla tutustuisimme vielä paremmin toisiimme, kertoi harrastuksistaan (kennelin pitäjä koira kasvattaja) ja antoi itsestään tietoja enemmänkin. Kun näin hänestä lisää keikistely kuvia koirien kanssa tuli vaan totaalinen stoppi. EI NOIN KAUNIS IHMINEN VOI OIKEASTI NÄHDÄ MUSSA MITÄÄN Turhaan avauduin tästä asiasta sen jälkeen kun hän pyysi treffeille syömään kanssaan ja yllättäen hänen kiinnostus lopahti.
        Itse en siitä yllättynyt vaan ajattelin että parempi kun en lähtenyt pakkeja hakemaan kun saahan hän kenet haluaa. Miksi hän sitten minuun haluaisi tutustua.
        Joo harmittaa jälkeenpäin mutta siinä vaan käy lopulta niin jos joka kerta kun ajat pyörällä sä kaadut. Kun sä kaadut sadannen kerran ja vahingoitat itseäsi niin ei siihen sadanteenensimmäiseenkään ajokertaan juuri luottoa löydy.

        Tehe vain rohviili:) Kai sää ny jonkun löydät, ei se ainakaan näin vaikeeta voi olla:))

        Huihai siulle :)
        Palaan tarinoimaan kanssasi, jahka palaan kotiin pääsiäisreissultani täältä kauneimmasta järvi-suomesta:)
        Vietän virtuaalivapaata muutaman päivän.
        Mukavaa ja rentoa pääsiäistä sinulle sekä onnea ja iloa mahdollisiin treffeihin pässiäisloman aikana :)

      • IkisinkkuDeittaaja
        sopivastiPyöreä kirjoitti:

        Huihai siulle :)
        Palaan tarinoimaan kanssasi, jahka palaan kotiin pääsiäisreissultani täältä kauneimmasta järvi-suomesta:)
        Vietän virtuaalivapaata muutaman päivän.
        Mukavaa ja rentoa pääsiäistä sinulle sekä onnea ja iloa mahdollisiin treffeihin pässiäisloman aikana :)

        Kiitos samoin sinulle ja mikäs täällä kauniissa järvi-suomessa asuessa:)
        Treffeistä ei ole pelkoa eihän tuo henkilö ole edes niitä vielä ehdottanut ja muutenkin pyhät menee töissä ja viikonloppu mökkeillessä:)

    • ihmettelemistäpukkaa

      Netti nyt vaan tekee helposti pinnalliseksi, kun voi
      anonyymina, ensin muovata itsestään täydellisyyttä
      hipovan (ja alkaa uskoa, jopa siihen itsekkin), niin eipä
      sitä silloin huoli, ketä tahansa tossun kuluttajaa
      itselleen, kun kuvittelee saavansa kakun parhaan palan.

      Minua ei saa enää, tähän pelleilyyn mukaan, joten
      pitäkää pintanne ja olkaa yksin. Jos on yli 10 vuotta
      deittirintamalla ja palaa aina lähtöruutuun, niin kysyn
      ihan vakavalla naamalla, että onko ketään kotona
      yläkerrassa.

    • 77666555555444444433

      Mikä tekee netistä pinnallisen? Teoreettinen valinnanvara.

    • jiuhomk
    • No ei ole ei

      Olen käynyt jo muutamilla treffeillä, ja olen erittäin mukava, empaattinen ja sympaattinen akateeminen, hyvin toimeentuleva mies josta kaverit tykkäävät. Yksikään deitti (13 kpl.) ei ole halunnut tehdä lähempää tuttavuutta kanssani, kun on alumetreiltä lähtien ollut selvää etten ole tarpeeksi komea heille.

      Profiilitekstini on hyvä, siksi naisetkin halusivat tavata, mutta karisma näyttää puuttuvan... naisiakin on ollut nuorempana, jolloin heihin pääsi tutustumaan pidemmän kaavan kautta.

      Mutta, jos minunlaiseni hauska ja sisäisesti mielenkiintoinen (muiden mielestä) tapaus kulkee vapaana, niin mikä sitten vikana?

      Täytyy vain todeta, ja tätä olen ajatellutkin, että ulkonäkö ei olekaan pinnaliinen ominaisuus vaan syvällinen, koska sillä on niin iso merkitys. Se ei voi olla ns. pinnallista.

      • "...etten ole tarpeeksi komea heille"
        "...mutta karisma näyttää puuttuvan"

        Karisma ja ulkonäkö ovat kaksi ihan eri asiaa. Itse pidän karismaa paljon ratkaisevampana kuin ulkonäköä.

      • No ei ole ei
        helka kirjoitti:

        "...etten ole tarpeeksi komea heille"
        "...mutta karisma näyttää puuttuvan"

        Karisma ja ulkonäkö ovat kaksi ihan eri asiaa. Itse pidän karismaa paljon ratkaisevampana kuin ulkonäköä.

        Tuo on sinänsä totta, ulkonäkö on vain osa karismaa... mutta nyt lasken ulkonäköön myös fyysisen olemuksen: äänen, voimakkuuden tunteen liikkeissäni, pituuteni (tai lyhyyteni), ryhtini. Lisäksi ulkonäkö vaikuttaa myös itsetuntoon: on helpompi hymyillä ja tehdä rohkeita flirttejä jos tietää että se todennäköisemmin ei ole ällöä vastapuolen mielestä koska on itse söpön ja kivan ja karismaattisen näköinen.

        Jotenkin ajattelen, että karisma on kuitenkin sellainen 60% ulkonäköä, hyvät jutut ja muut henkiset ominaisuudet ovat se 40%. Mutta arvioni voi olla väärä. Lisäksi epäilen aina, että kuinka paljon karisma ja kuinka paljon vain ulkonäkö merkkaa lyhyillä treffeillä, kun ei oikeasti päästä minnekään tekemään mitään jossa voisi todistaa olevansa hyvä tyyppi.

    • rida1

      Sopivastipyöreä Ikisinkkudeittaaja: Jospa jo vaihtaisitte yhteystietoja ja siirtyisitte privaan. ;)

      • IkisinkkuDeittaaja

        Kiitos kysymästä on vaihdettu jo:)

    • täydellinen naikkone

      Yhtä ruma ja täys idiootti koko mies. Kannata reakoida alkuunkaan!!

      • täydellinen naikkone

        Aina päishän kun turjan lappalainen. Sopivasti pyöreänkään kannata tyhjää tuohon tuhlata!

    • nettideittailusucks

      Vanha ketju, mutta vastaan silti. Vaikka mies olisi kuinka kultainen ihminen, niin nuo panosuhteet ovat totaalinen turn-off. Eri asia jos on nuorempana sähläillyt ja katuu niitä.

    • sinkkumä

      pano
      miehet tykkää huora näköisistä naisista

    • ikuinen-sinkku

      Minä tein aluksi ihan livenä alotteita naisille vuosien ajan enkä tiennyt nettideiteistä mitään vielä 5 vuotta sitten. No livenä sitä sai aina yhtä nopeesti pakit eikä naiset edes kahta sanaa jutellut rumuuteni takia. Luulin että netissä käy tuuri että edes joku nainen haluaa tutustua mutta ei ole halunnut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe