Suomi24 tarina.

Nasse- Setä: Lapset oletteko varmoja että haluette kuulla tämän tarinan. Lapset: Joo!Tappaja majava oli vainnonut kyläläisiä jo monta vuotta. Majavalla oli pitkä raatelu hampaat- ja kynnet. Joka yö yksi kyläläinen löydettiin raadeltuna ja kuolleenna. Kyläläiset pyysivät apua korppi- nimiseltä henkilöltä, joka kutsui paikalle 3 urheaa sankaria, jotka olivat valmiita ottamaan tehtävän vastaan. He olivat siiliö,eräs troskilainen ja nappula14v. He lähtivät kylään ja heillä jokaisella oli omat suunnitelmansa majavaa varten. Siiliö päätti ampua majavan jousipyssyllä, kun eräs troskilainen taas luotti järkeen. Hänellä oli suunnitelma, he kaivaisivat kuopan ja laittaisivat sinne ihmisnuken, kun majava menisi raatelemaan ihmisnukkea he heittäisivät kuoppaan dynamiittia ja juoksisivat pois päin. Nappula oli päättänyt napata majavan kiinni, hänellä oli aseinaan nukutuspistooli, kamera ja suuri verkko. Seuraavana yönä nämä kolme urheaa sankaria ryhtyivät toimeen. Siiliö oli löytänyt majavan ja ampui tätä jousipyssyllä, mutta tämä ei tultunut miltään niin isokokoiseen majavaan. Seuraavana aamuna siiliö löydettiin raadeltuna. Seuraavana iltana troskilainen ja nappula huomasivat majavan pimeässä. Troskilainen houkotteli majavan kuopalle kun, taas nappula heitti majavan päälle verkon, lopulta troskilainen viimeisteli majavan dynamiitilla. Nappula oli hieman harmissaan, koska ei olisi halunnut tappaa majavaa, mutta samalla helpottunut. Metsässä sankareitamme vastaan käveli eräs norjalainen, joka ilmoitti olevansa pano seuraa vailla ja osoitti latoaan. Sankarimme perääntyivät ja lähtivät juoksemaan ja törmäsivät suoraan robottilohikäärmeeseen, jota ohjasi joku oudon näköinen heppu. Hänellä oli mustaviitta ja hänen tukkansa oli sateenkaaren värinen, hänen silmänsä alla oli viilto ja hänen punaiset sadistiset silmänsä vain tuijottivat nappulaa ja troskilaista. ööö... kuka olet? -nappula sanoi hieman peloissaan. Mystisen tyypin apulainen pulinoiden brony, joka oli mystisesti muutettu poniksi, ilmestyi. Tämä osasi lentää, ja hän näytti vihaiselta. Hahhahahaha sinä olet vain poni? -eräs troskilainen nauroi. Minä viälä näytän sinulle!?!! -pulinoiden brony huusi ja näytti vihaiselta. Aiotko lähettää kirjeen Princessa Celestialle- eräs troskilainen pilkkasi. Samalla nappula katsoi taustakuvaansa ja oli mykkä. Pulinoiden brony oli lyömässä erästä troskilaista puukolla, kunnes Preppertow saapui ja tappoi pulinoiden bronyn aseella. Antibronyus yeah! -preppertow huusi Yeah - nappula ja troskilainen huusivat. Kuka on tuo mystisen robottihäkkelin ohjaaja, kuka on tämän kaiken takana? Miksi hän käytti ponia? Se selviäää pian...

15

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkoa. Ota mukaan muutkin vakkarit. XDXDDXD

      • Juu, jatkoa on tulossa illalla sitten kun minulla on aikaa kirjoittaa ja kyllä muutkin vakkarit pääsevät mukaan :).


    • Jatkoa!

      • suwastikantti

        WHOO! mahtavaa. Jatkoa


      • HeKeKee'd
        suwastikantti kirjoitti:

        WHOO! mahtavaa. Jatkoa

        Hehe, aika hyvä ;D

        //multakin on tulossa pian tällainen tarina, ja siitä tulee EEPPINEN.


    • 2+15

      Sori mut oli aika huono MUN mielestäni : (

    • Hyvä... Sain jostain syystä pöpön kirjoittaa taas tarina... Herättää siis ajatuksia.
      Pssst. Aloita vuorosanat uudelta riviltä, lukeminen on helpompaa ja selkeämpää.

    • Tosi hyvä! Mistä näitä tarinoita oikein näin paljon on tullut? :D Jatka vaan. Haluan tietää, mitä tapahtuu.

    • Nappula,Troskilainen ja Preppertow katsoivat suu auki robottia. Preppertow alkoi haukkua nappulaa hippinappulaksi, mutta nappula vain katsoi ällistyneenä robottia. Veh oli juuri kuvaamassa teeriä, kun hän huomasi robotin käänsi katseensa ja teeret lensivät pois. Kaukaa metsää kantautui Vehin kiroilua, hän oli vihainen, koska oli juuri saamassa vuoden lintukuvaa. Hahmo, joka ohjasi robottilohikäärmettä ohjaamosta otti Troskilaisen robottilohikäärmeen kässillä kiinni ja vain nauroi.
      Hei mitä teet hänelle? -Nappula huusi.
      En mitään erikoisempaa, sama kohtalo käy teillekin! -Mystinen heppu huusi.

      Preppertow ja Nappula palasivat kylään ja rupesivat kertomaan kyläläisille mitä oli tapahtunut ja kuinka heidän pitäisi pysäyttää robotti. Näin he saivat kerättyä armeijan robottia vastaan. Armeijaan kuului: Preppertow,Nappula,Kurpizza,Oceania,Suwaskantti,Hekekee,Assasin,Israelin tutkija, Icepicked,ja pari muutakin suonilaista. Kaikilla oli aseet. Hekekekee säntäsi jo matkaan ja muut juoksivat perässä. Preppertow valitti Israelin tutkijalle, miten uskonnot ovat huonoja ja kaikki jotka kuuluivat uskontoihin joutuisivat ahvenanmaalle. Ahvenanmaa oli pelätty paikka, sinne ei lihaksikaskaan mies uskaltanut mennä. Korppi ei tietenkään osallistunut "sotaan robottia vastaan", koska hän oli jo ryöstämässä kyläläisten arvotavaroita.

      Useat suonilaiset vakkarit seisoivat robotin edessä aseistettuina ja ampuivat robottia. Lopulta he onnistuivat ja saivat robotin kaadettua maahan, kaikki marssivat robotin ohjaus huoneeseen, jossa sateenkaaren väriset hiukset omaava hahmo oli sitonut Troskilaisen tuoliin.
      Päästä hänet vapaaksi! - kaikki huusivat yhteen ääneen.
      Mystinen tyyppi vastasi: Miksi niin tekisin?
      Oceania raivostui ja mottaisi tyyppiä naamaan.
      Se oli viimeinen virheesi! - Mystinen hahmo ampui oceanin kuoliaaksi ja kaikki pelästyivät ja osoittivat tyyppiä aseillansa. Nappula ja Veh eivät olleet tilanteessa mukana, koska he olivat huomanneet harvinaisen harjalinnun, eivätkä edes huomanneet mitään muuta.
      Tuolla se on, minun täyyy saada tosta kuva! -nappula huusi innoissaan ja harjalintu pelästyi ja lähti karkuun. Ja niin Nappula ja Veh kirosivat siinä, kun muut taas katsoivat mystistä tyyppiä. Tämä tyyppi ampui suwaskantin, hekekeen ja Icepickedin. Muut perääntyivät kauhuissaan ja lähtivät pakoon. Hän sai kaikki muut kiinni paitsi, nappulan, assasin ja kurpizzan.
      Mikä on suunnitelma? -Assain kysäisi.
      Kaikki miettivät suunnitelmaa ja lopulta he keksivät sen. Viemme siis pommin tuon tyypin tukikohtaan? -Kurpizza mietti.

      Operaatio pomminvienti alkoi. Kolmikko lähti tukikohtaa, kohti. Tukikohdassa muut suonilaiset oli vankittu ja heidän tilalleen rakennettiin satoja robotteja. He olivat "laboratorio eläimiä" Kolmikko pääsi tukikohtaan salaa, mutta yllätys pilaantui kun nappula laukaisi vahingossa hälyttimet. Kymmenen ponirobottia lensi nappaamaan ja tuomaan tyypille kolmikon.
      Tekin siis tulitte -mystinen tyyppi nauroi sadistisesti ja hänen kasvojansa peitti edelleen huppu. Nappula,Assasin ja Kurpizzakin vangittiin. Mystinen tyyppi soitti puhelun: Ahaa suunnitelma toimii täydellisesti, hän nauroi puhelimeen ja puhui jotain, kunnes sulki puhelun.
      Kuka on enään jäljellä? Kuka on mystinen tyyppi ja miksi hän tekee tämän? Ketkä ovat juonessa mukana? Se selviää pian.

      Nasse-Setä: noniin lapset eiköhän se ole nukkumaan meno aika?
      Lapset: kerro viälä ahvenanmaasta?
      Nasse-Setä: hyvä on minä kerron.

      Ahvenanmaa oli kirottu paikka, kukaan täysjärkinen ei uskaltanut mennä sinne ja sanottiin että sieltä ei palata. Siellä oli myös nähty useita paranormaaleja otuksia, kuten päättömiä lintuja, haamuja. Se oli, homojen,bronyjen,ruotsalaisten, ja tuhansien karvojen maa. Preppertow, hän oli ainut ihminen, joka oli koskaan vieraillut ahvenanmaassa ja päässyt sieltä pois. Siksi hän tiesi tästä karmivasta paikasta paljon.
      [JATKUU]

    • Aaaaahhh! Mie oon just tuommone ku mie raivostun tossissani, tekhee pirusti mieli lyyä, harvoin lyön, mutta joskus. Hyvä stoori kuule!

      • sipeeeee

        Entä simo kurki? Se unohtui tarinasta täysin!


      • sipeeeee kirjoitti:

        Entä simo kurki? Se unohtui tarinasta täysin!

        Hän pääsee viälä tarinaan :)


    • Lapset: kerro meille Rainbow120sta
      Nasse-Setä: hyvä on jos todella haluatteko kuulla siitä idiootista.


      Kauan suoni24 nuorten palsta- kylässä oli sopua, kaikki suoni24laiset olivat tyytyväisiä kyläänsä. Kylään saapui uusi tulokas, kaikkien vihaama Rainbowdash120. Tarinoiden mukaan hän oli hyvin ärsyttävä,trolliponittaja. Hän päätti tuhota kylää, mutta oli valepukujen mestari. Hetkenpäästä hän oli HeKeKee, hetken päästä taas Simo Kurki. Suomi24läiset onnistuivat lannistamaan Rainbowin ja hänestä ei kuultu sen jälkeen mitään.

      Mystinen tyyppi otti hupin pois päältä ja hän oli Rainbowdash120, kaikki laboratoriassa raivostuivat nähdessään hänen kasvonsa.
      Huijari! -HeKeKee huusi.
      Sinä, kusipää! -oceania huusi.
      ÄRH! -Troskilainen ärisi.
      Ponirunkkari! -Preppertow huusi.
      Tyyyppi, jota en tunne edes mutta olet silti suurin kusipää jonka tunnen, Nappula huusi massan, mukana vaikkei tiennyt rainbowista paljoa, koska oli kylässä uusi.
      Rainbow vain nauroi sadistista nauruaan ja hänen robotti hävittäjänsä pommittivat kylää.
      Kaikki suonilaiset olivat vankittu vai oliko toivoa viälä?

      Eräsnorjalainen ja Simo Kurki olivat ahvenanmaalla.
      Panoo panooo seuraa? -Eräs norjalainen huhuili.
      Olen Simo Kurki- Simo Kurki toisti itseään.
      Samalla, jotain ennen kuulumatonta tapahtui, siiliö oli herännyt henkiin. Siiliö juoksi salama vauhtia tehtaalle ja hyppi hälyttimien yli kuin ninja. Siiliö tuhosi robotteja ja vapautti suonilaisia yksitellen.
      Rainbow, Viholliseni Siiliö sanoi synkällä äänellä.
      Siinä samalla Rainbow painoi napista jolla siiliön ja rainbowin tasoke nousivat. Molemmilla oli miekat ja he aloittivat miekka taistelun. Siiliö hyppäsi Rainbowin päälle lyöden tätä miekalla käteen, mutta rainbow sai siiliön alakynteen. Juuri kun rainbow oli päättämässä taistelua siiliö potkaisi rainbowin seinään ja löi tämän Rainbowin pään poikki. Kaikki suonilaiset hurrasivat olihan Rainbow120 suomi24 vihatuin tyyppi. Rainbow oli kuollut ja suonilaiset palasivat kyläänsä. Nappula löysi heti uusia lintuja kuvattavaksi ja alkoi kuvata niitä. Siiliö tutki siiliperhettä ja preppertow luonnollisesti oli haukkumassa, jotakin suonilaista. Simo Kurki ja Norjalainen lensivät 3 päisellä jätti harakalla ahvenanmaalta kyläänsä.
      Lapset: 3 päinen jättiharakka?
      Nasse-Setä: onhan kaikki mahdollista ahvenanmaalla.
      Lapset: Pääsikö Rainbow taivaaseen?
      Nasse-Setä: tuskin, sanotaan että hän kummittelee viäläkin suomi24ssä.
      Nasse-Setä: Lapset menkää nukkumaan nyt!
      Nasse-Setä sammutti valot ja meni itsekkin nukkumaan yhden kaljan jälkeen. Nasse-Setä kuuli koputusta ja meni avaamaan oven. Ovella oli hengästyneen näköinen siiliö. He eivät olleet ,koskaan tavanneet oikeassa elämässä joten Nasse-Setä kysyi: Kuka olet?
      Siiliö vastasi: Lääh, olen siiliö ,mutta päästä nyt sisään nyt on hätätapaus!
      Nasse-Setä päästi siiliön sisään ja he menivät olohuoneeseen.
      Saat selittää kaiken? -Nasse Setä tokaisi.
      Mitä on tekeillä? Miksi siiliö oli henkästynyt? Mitä tapahtuu? Se selviää pian.

      • hieno tarina. jatkoa?


      • kurpizza_

        Hyvää iltalukemista. Hieno tarina, en itse olidi vastaavaa keksinyt. :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe