yliluonnolliseen ilmiöön sanoo uskovansa lähes puolet kaikista vastaajista

kaiken kokenut

Suomalaisista 40 prosenttia sanoo uskovansa enkeleihin, käy ilmi Alman maakuntalehtien sekä Ilkan ja Pohjalaisen teettämästä kyselystä. Naisista enkeleihin uskoo yli puolet. Johtavassa asemassa olevista 60 prosenttia kertoo uskovansa enkeleihin.

Johonkin yliluonnolliseen ilmiöön sanoo uskovansa lähes puolet kaikista vastaajista. Ufoihin uskoo 15 prosenttia. Miehet ovat naisia hieman vakuuttuneempia ufojen olemassa olosta.

Kyselyssä kysyttiin myös, onko Jeesus Jumalan poika. Hieman yli puolet uskoi, että väittämä pitää paikkansa.

Taloustutkimuksen tekemään kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista maaliskuussa. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaiken kokenut

      Uskomatonta että vain puolet "uskoo" yliluonnolliseen ilmiöön. Mitenhän muuten nämä tyypit ajattelevat esim. ihmisen elämän ja vaikkapa anatomian syntyneen, kuin yliluonnollisesti? Järjellisestikö? Tosta vaan, miljoonien verisuonten ja hermopäätteiden verkosto toimii synkronoinisti miljoonien muiden fysiologisten tapahtumien kanssa?

    • Poika, siis mikä

      Mutta mitä tuo "poika" tarkoittaa. Käsittääkseni se tarkoittaa fyysistä suhdetta, jossa jossa mies on siittänyt urospuolisen jälkeläisen. Tai adoptoitua fyysistä jälkeläistä.
      Joten tässä Jumalan suhteen käsite on enemmän kuin epämääräinen.

    • pureskeltua

      Kyllähän enkeli saapi meikäläistäkin auttaa jos niitä on mutta minä en anna hälle mitään vastalahjaksi, oon oma itteni enkä nytkään istu kirkossa, uskon mitä uskon en ota vastaan valmiiksi

    • Laurus.

      Huvittavaa, että vl:t ovat usein niitä, jotka vähiten uskovat yliluonnolliseen. Silti käydään sanan kuulossa. Kuinka moni vl uskoo siihen saarnattuun sanaan. Sehän jos jokin sisältää runsain määrin yliluonnollisia asioita. Ai niin joo, ne ihmeethän jäivät sinne raamatun aikaan; nyt eletään nykyaikaa, jossa ei ole tilaa yliluonnolliselle.

      • mistä teitä tulee

        Kyllä vl uskoo yliluonnolliseen sataprosenttisesti. Sulla oli kyllä ihmeellinen kommentti??

        Jumala, Jeesus, Enkelit yms. eivät ole järjellä ymmärrettäviä asioita, vaan yliluonnollisia ja joihin uskotaan...


        Esim. ufot on asia joihin vl uskoo. Ufohan tarkoittaa "tunnistamatonta", joten sellaiseen on jopa helppo uskoa. Jumalalle mikään ei ole mahdotonta...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe