Rikollinen pääministeriksi Suomelle?

Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon.


http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jan_Vapaavuori

Onko Vapaavuori nykyisen kepulimeiingin mukainen poliitikko... toista oli ennen kun ministerin tuli olla hyvämaineinen ja syntyperäinen Suomen kansalainen. Koska kepulla ja kyykkypuolue-sekoomuksella ei moiseen yltäviä poliitikko juurikaan löydy, piti vaatimuksia alentaa eli pelkkä Suomen kansalaisuus riittää nykyisin.
9107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kykypuolue aivan selvästikin...

Äänestä

Puistolassa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Vapaavuori kirjoitti ylioppilaaksi laudaturin yleisarvosanalla Tapulikaupungissa sijaitsevasta Pohjois-Helsingin lukiosta vuonna 1984 ja valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1989. Valmistuttuaan hän opiskeli vielä perusopintoja Svenska handelshögskolanissa ja jatko-opintoja Uppsalassa.

Vuosina 1987–1991 Vapaavuori oli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajiston jäsen ja vuosina 1990–1995 Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksen vastaava puheenjohtaja. Hän oli Kansainvälisen talousoikeuden instituutin tutkija vuosina 1991–1992

Vapaavuori aloitti poliittisen uransa vuonna 1992 kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä. Hän toimi kolmen eri ministerin erityisavustajana kolmessa hallituksessa. Vuosina 1993–1995 hän avusti ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaista, vuonna 1995 oikeusministeri Sauli Niinistöä ja vuosina 1999–2001 ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasia. Välillä hän toimi vuodet 1995–1999 kokoomuksen kansainvälisten asioiden sihteerinä. Maaliskuussa 2001 hän siirtyi kesken vaalikauden urheilumarkkinointiyhtiö Track & Field Finland Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän toimi tehtävässä vuoteen 2003, jolloin tuli toisella yrittämällä valituksi eduskuntaan.

Kunnallispolitiikassa Vapaavuori on vaikuttanut vuodesta 1996, jolloin hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon. Vuosina 1997–2000 hän toimi liikuntalautakunnan puheenjohtajana ja vuosina 2001–2007 kaupunginhallituksen jäsenenä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Vapaavuori toimi 2005–2007

Vapaavuori valittiin eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä vuoden 2003 vaaleissa 4 657 äänellä. Helmikuussa 2006 hänet valittiin kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi. Vapaavuori valittiin uudelleen vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Vuoden 2007 eduskuntavaalitutkimuksen mukaan Vapaavuori oli vuonna 2007 valituista kansanedustajista mielipiteiltään oikeistolaisin. Hän on kuitenkin arvoliberaali ja kertonut kannattavansa esimerkiksi tasa-arvoista avioliittolakia. Vaalien jälkeen hänestä tuli Vanhasen toisen hallituksen asuntoministeri. Hän jatkoi tehtävässä myös Kiviniemen hallituksessa vuoteen 2011.

Asuntoministerinä Vapaavuori painotti ympäristöasioita ja vastusti muun muassa Vihtiin suunniteltua suurta automarketkeskittymää. Hän sanoi pitävänsä kiinni oikeistolaisesta linjastaan ja hakevansa kustannustehokkaita ratkaisuja. Vapaavuori vaati yhdenmukaisia määritelmiä energiatehokkaille taloille. Hänen mukaansa kuluttajasuojan kannalta olisi perusteltua, että ala sopisi yksiselitteiset ja helposti ymmärrettävät termit, jotka auttaisivat myös tavallista rakentajaa valintojen teossa. Vapaavuori pyrki myös asunnottomuuden vähentämiseen ja hänen aikanaan laadittiin muun muassa asunnottomuuden vähentämisohjelma ja pyrittiin lisäämään asuntojen tuotantoa. Helsingissä Vapaavuori kannatti uusien kerrostaloasuntojen 75 keskiarvoneliömetrin rakennusmääräyksestä luopumista, koska se johti asuntojen liian vähäiseen rakentamiseen ja hintojen nousuun, mikä puolestaan koski erityisesti pienissä asunnoissa asuvia vuokra-asujia.]

Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen Vapaavuori valittiin Pekka Ravin seuraajaksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.] Marraskuussa 2012 Vapaavuori siirtyi Kataisen hallituksen elinkeinoministeriksi edeltäjänsä Jyri Häkämiehen siirryttyä Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi. Elinkeinoministerinä Vapaavuori on vastustanut yritystukien poistamista ja tukenut teollisuusyrityksiä energia-asioissa.

Huhtikuussa 2014 Vapaavuori ilmoitti tavoittelevansa kokoomuksen puheenjohtajan ja samalla käytännössä pääministerin paikkaa kesän puoluekokouksessa Jyrki Kataisen luopuessa tehtävästä.[14] MTV Uutisten kokoomuksen piirihallituksen jäsenille teettämän kyselyn mukaan Vapaavuoren kannatus seuraavaksi puheenjohtajaksi oli korkeinta 25 prosentin osuudella.

Vapaavuori syntyi keskiluokkaiseen kaksikieliseen perheesen. Hänen isänsä on varatuomari Panu Vapaavuori ja äiti ruotsinkielinen kotitalousopettaja Gun Vapaavuori (o.s. Carlson). Vapaavuori on ollut vuodesta 2005 naimisissa eläinlääketieteen tohtori Outi Vapaavuoren kanssa. Sotilasarvoltaan hän on kapteeni.

Vapaavuori harrastaaa monenlaista liikuntaa; hän on juossut useita maratoneja ja on eduskunnan moninkertainen golfmestari.

Vastapainona alle 20-vuotiaana sattuneille hairahduksille:

Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen.

Äänestä
  • Rattijuoppo.

    Äänestä

Ei ole tarpeeksi rikollinen. Kepussa ollaan totuttu omilta parempiin.

Äänestä

........J A K O I R A T H A U K K U U.......K A R A V A A N I K U L K E E !

Äänestä

Tun näköiset miehet sai ennen elokuvissa vain rikollisten ja pahisten rooleja.

Synkän näköinen mies esiintyy uusimman SKn kannessa.

Äänestä

hih hih hih hih

Äänestä

Ikuinen häpeä sekoomukselle jo näin käy.

Äänestä

ei!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepuko tukee? kirjoitti:

Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon.


http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jan_Vapaavuori

Onko Vapaavuori nykyisen kepulimeiingin mukainen poliitikko... toista oli ennen kun ministerin tuli olla hyvämaineinen ja syntyperäinen Suomen kansalainen. Koska kepulla ja kyykkypuolue-sekoomuksella ei moiseen yltäviä poliitikko juurikaan löydy, piti vaatimuksia alentaa eli pelkkä Suomen kansalaisuus riittää nykyisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu