Perussuomalaisten politiikka kantaa jo nyt hedelmää.

Enää viime aikoina ei ole kuulunut euron ja Euroopan unionin hyvyyden yllätyksiä hallituspuolueiden, Vasemmistoliiton eikä keskustan suunnalta. Euro ja eu kriittiset ja vastaiset puolueet ottivat useiden maiden eurovaaleissa murskavoiton ja julistavat kovaa suoraa tekstiä rahaliiton ja unionin kirouksellisuudesta ja nämä puheet on netin kautta Suomessakin luettavissa eli pahasti on systeemeissä mätää kun niitä vastustetaan , suomalaisia ei voi pitää em. puolueiden taholta enää kaapissa ja äänen painoja on muutettu maltillisemmiksi. On tapahtunut myös suuri muutos siihen mitä tulee Suomen puolustamiseen, vielä vuosi sitten jauhettiin lähes jatkuvasti kuinka on tärkeää hankkia erittäin kalliita nato yhteensopivia laitteita ja aseita, samalla unohdettiin omien puolustusvoimien kaluston uusiminen täysin. Nyt kuulee jo presidentti Niinistön ja päämiinisteri Stubbin vakavia puheita siitä että on saatava rahaa Suomen omille puolustusvoimille ja maamiinatkin ollaan kaivamassa takaisin naftaliinista. Nämä kaikki ovat hyviä tarpeellisia asioita joita Perussuomalaiset ovat koko kolme viimeistä vuotta oppositiossa vaatinut, niille muka naurettiin hallitukssessa ja varsinkin hallituksessa vasemmistoliitto piti Perusuomalaisia pilkkanaan kun vaadittiin oman maan puolustukseen rahaa(Kreikka laina takuita ei paheksutti). Ilman Perussuomalaisia oltaisiin jo Natossa ja kuuluttaisiin jo täysin eu liittovaltioon. Nato voi olla ääri tilanteessa mahdollisuus mutta nyt ei ole mitään syytä siihen liittyä, toisaalta USA ei enää pidä tärkeänä satsata kovasti resurssejaan Eurooppaan. On nyt tietenkin kevään eduskuntavaalien lähestyessä paljon mahdollista että varsinkin Kokoomus yrittää omia pisteet itselleen siitäkl kun isänmaa Suomen armeija saanee. pitkästä aikaa rahaa tärkeisiin hankintoihinsa. Kiitos Perussuomalaiset isänmaallisuudesta. Olette Suomen ainut tukipilari !!!
33220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Täyttä totta

Äänestä
  • Koska se Halla-aho saa valmiiksi esityksensä Ukrainan tukipaketista. Cameron odottaa !!! Kamall on vihainen !!!

    Äänestä

  • mikä maksaa kirjoitti:

    Koska se Halla-aho saa valmiiksi esityksensä Ukrainan tukipaketista. Cameron odottaa !!! Kamall on vihainen !!!

    "mitä maksaa"!

    Tämä(kin) kirjoitus on yhtä tyhjän kanssa. Jos vastapuolelta ei löydy viisaimpia kirjoituksia, niin älkää ihmeessä näyttäkö sitä "osaamistanne" koko suomelle. Kyllä me se tyhmyytenne vähemälläkin uskotaan.

    Äänestä

Ei sitä voi kuin nauraa kun tätä palstaa lukee. On ne vaan niin kujalla kaikesta nuo persut. Ensinnäkin Soini on kääntynyt jo monta kuukautta sitten taas eu-mieheksi. Toiseksi, miksi pitäisi hokea aivan selvää asiaa (eu:sta on hyötyä Suomelle), kun vastaanräpiköijiä on vain kourallinen?

Äänestä
  • Vähemmän EU;ta, enemmän omaa päätöksen tekoa.

    Kyllä EU;lle, kyllä yhteistyölle. Ei yhteisvastuulle, Ei liittovaltiolle.

    Mikä tuossa on sinulle vaikeaa ymmärtää ?

    Äänestä

  • Simppeli juttu !!! kirjoitti:

    Vähemmän EU;ta, enemmän omaa päätöksen tekoa.

    Kyllä EU;lle, kyllä yhteistyölle. Ei yhteisvastuulle, Ei liittovaltiolle.

    Mikä tuossa on sinulle vaikeaa ymmärtää ?

    No se, että on ensin kiljuttu kitalaki punaisena "missä EU, siellä ongelma" ja sitten yhtäkkiä koko systeemi onkin ihan ok, mitä nyt ihan pikkuisen kaipaa viilausta.

    Pölhöpersut uskottelevat muuttavansa Suomen EU-jäsenyyden ehtoja kahdella mepillään, joista toinen on tuomittu rasistisesta rikoksesta ja toinen haluaisi mieluusti ajaa sosiaaliturvan alas ja saattaa kuolemanrangaistuksen voimaan. Ei olekaan ihme, että nämä persusankarit ovat innoittaneet sellaisia historian suurmiehä kuin joukkomurhaaja Breivik.

    Äänestä

  • Epäpuolue persut kirjoitti:

    Kerropas nyt sitten kysyjä. mikä tuossa on ristiriidassa tuohon "missä EU, siellä ongelma" ? Näinhän on käynyt, ja nähtävästi vain on pahenemassa, mikäli välimatkaa tuohon tuhoryhmään ei oteta.

    Persuthan eivät uskottele muuttavansa EU-ehtoja kandella mepillään, sinä vaan tapasi mukaan olet asian niin halunnut ymmärtää ja sitä sitten kitalaki punaisena palstalla huudat, eri nikeillä :) Itku myös menneisyyteen ja puukolla selkään iskeminen kuuluvat tyylisi, kuten myös massamurhaajan sekoittaminen käsittämättömästi tarinaasi. Osoittaa vain sen moneen kertaan palstalla todetun asian, sinulla on pahan ongelma ja olet sekaisin kuin Salmisen käkikiellö.

    Äänestä

  • Epäpuolue persut kirjoitti:

    No se, että on ensin kiljuttu kitalaki punaisena "missä EU, siellä ongelma" ja sitten yhtäkkiä koko systeemi onkin ihan ok, mitä nyt ihan pikkuisen kaipaa viilausta.

    Pölhöpersut uskottelevat muuttavansa Suomen EU-jäsenyyden ehtoja kahdella mepillään, joista toinen on tuomittu rasistisesta rikoksesta ja toinen haluaisi mieluusti ajaa sosiaaliturvan alas ja saattaa kuolemanrangaistuksen voimaan. Ei olekaan ihme, että nämä persusankarit ovat innoittaneet sellaisia historian suurmiehä kuin joukkomurhaaja Breivik.

    "Epäpuolue persut"!

    Edelleenkin, Missä EU, siellä ongelma" ei se ole mihinkään muuttunut ja "koko systeemi" ei ole ok.

    Infoksi: Kuka keksi, että kaksi ihmistä saa koko EU:n sekaisin, ei ole väitetty mistään suunnasta moista.

    Ketään EI OLE TUOMITTU"rasistisista kirjoituksista, joutui vaan korvaamaan oikeuden mukaisista kirjoituksista valtiolle, jonka kassa on tyhjä. Entä ystäväsi Jan, joka tuomittiin alaikäisten pahoinpitelyistä ja varkauksista, -häpeällisesti?

    Toisekseen keksityt valheet ovat ps. puoluetta pilaavien kokoomushenkisten ääliöiden aikaan saannoksia. Oletko huomanut, miten paljon nämä kaksi sinun vihaamasi henkilöä saivat EU äänestyksessä ääniä, ei sitä huono ihminen niinkään onnistu saamaan.

    Turhaa on myöskin vetää Breivikiä tähän, ei sitä ole ps. puolueessa pyydetty.

    Siinä. missä Jussi Halla-aho puhuu totuuksia siinä, kohden ei ole ainakaan suomalaisilla mitään vastaan. Enkä tällä tarkoita kaltaistasi änkyrää, jolla on punainen kirja takataskussaan ja Rinteen leima otsassaan. Puhuu toista mitä ajattelee.

    Äänestä

  • Epäpuolue persut kirjoitti:

    No se, että on ensin kiljuttu kitalaki punaisena "missä EU, siellä ongelma" ja sitten yhtäkkiä koko systeemi onkin ihan ok, mitä nyt ihan pikkuisen kaipaa viilausta.

    Pölhöpersut uskottelevat muuttavansa Suomen EU-jäsenyyden ehtoja kahdella mepillään, joista toinen on tuomittu rasistisesta rikoksesta ja toinen haluaisi mieluusti ajaa sosiaaliturvan alas ja saattaa kuolemanrangaistuksen voimaan. Ei olekaan ihme, että nämä persusankarit ovat innoittaneet sellaisia historian suurmiehä kuin joukkomurhaaja Breivik.

    Oletko lukenut "persufobiaoppaasi" vähän huolimattomasti?

    http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/jhuopainen

    http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

    Äänestä

Ihana kun ihmiset sankoin joukoin availevst huomaamaan varsinkin nykyisenkaltaisen euron tuhoisuuden Suomelle. Kreikka tukipaketit on saatava loppumaan koska Kreikka ei koskaan maksa velkojaan!!! Myös Britannian Cameronin tapaan on Suomen saatava paremmat ehdot EU:ssa ololle. Soini tekee isänmaallista politiikkaa, olkaamme kiitollisia siitä hänelle.

Äänestä

Hallitus on oppinut, se tekee nyt Perussuomalaista politiikkaa. Me Perussuomalaiset olemme välttämättömiä kultakimpaleita Suomelle

Äänestä
  • tämän täytyy olla vitsi. vain täysin sivistymätön moukka voi kirjoittaa tuohon tyyliin. jos tässä maassa ryhdyttäisiin todella toteuttamaan perSSupolitiikkaa niin suomi olisi kaaoksessa alta puolessa vuodessa. jo yksinomaan sen vuoksi että pääomat pakenisivat kiireen vilkkaa maasta.

    ps. voisitko kertoa että mitä ovat ne vaalilupaukset joita perSSut ovat saaneet läpi menneellä eduskuntakaudella...

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tämän täytyy olla vitsi. vain täysin sivistymätön moukka voi kirjoittaa tuohon tyyliin. jos tässä maassa ryhdyttäisiin todella toteuttamaan perSSupolitiikkaa niin suomi olisi kaaoksessa alta puolessa vuodessa. jo yksinomaan sen vuoksi että pääomat pakenisivat kiireen vilkkaa maasta.

    ps. voisitko kertoa että mitä ovat ne vaalilupaukset joita perSSut ovat saaneet läpi menneellä eduskuntakaudella...

    Tasa-arvoisen avioliittolain vastustaminen, joka sai tänää jälleen perussuomalaisia miellyttävän tuloksen lakiasiainvaliokunnassa. Myös persut ovat olleet päättämässä ja asiaa vastustamassa.
    Tosin sinun kritiikitön ja avokätinen kriisimaiden auttaminen, sekä venäjän sulkeminen taloutemme ulkopuolelle ovatkin järisyttävän hienoja ja upeita keinoja tappaa suomi viikossa, jos persuilla menisi puoli vuotta. Onneksi niin tyhmiä kuin sinä ei ole eduskunnassa ketään, ei edes vasemmistoliitossa tai demareissa. Oikeastaan onko missään niin tyhmiä kuin sinä, pakkomielteisiä alkoholisteja? Ei!

    Äänestä

  • JuoppoKysyjä. kirjoitti:

    Homojen avioliitto onkin persujen mielestä Suomen tärkein yhteiskunnallinen ongelma, joten onnea vain valitsemallanne linjalla. Persujen kannatus onkin jo lupaavassa syöksyssä ja opposition johto menetetty jo aikaa sitten keskustalle.

    Minkähän vuoksi persut ovat eduskuntaan halunneet, kun päätöksenteko ja vastuun kantaminen eivät tunnu kiinnostavan pätkän vertaa?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tämän täytyy olla vitsi. vain täysin sivistymätön moukka voi kirjoittaa tuohon tyyliin. jos tässä maassa ryhdyttäisiin todella toteuttamaan perSSupolitiikkaa niin suomi olisi kaaoksessa alta puolessa vuodessa. jo yksinomaan sen vuoksi että pääomat pakenisivat kiireen vilkkaa maasta.

    ps. voisitko kertoa että mitä ovat ne vaalilupaukset joita perSSut ovat saaneet läpi menneellä eduskuntakaudella...

    Näkyy jo sinun kysyjän tekstin tasosta, mikä tason sivistynyt olet. Pilkut, ja isojen kirjaimien käyttöä et osaa ollenkaan. Eli jätän sinuntyylisten kirjoitukset vähemmälle huomiolle. Tässä tekstissä sinä olet se suurin vitsi, jos joku.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    tämän täytyy olla vitsi. vain täysin sivistymätön moukka voi kirjoittaa tuohon tyyliin. jos tässä maassa ryhdyttäisiin todella toteuttamaan perSSupolitiikkaa niin suomi olisi kaaoksessa alta puolessa vuodessa. jo yksinomaan sen vuoksi että pääomat pakenisivat kiireen vilkkaa maasta.

    ps. voisitko kertoa että mitä ovat ne vaalilupaukset joita perSSut ovat saaneet läpi menneellä eduskuntakaudella...

    "kysyjä."

    ”tämän täytyy olla vitsi. vain täysin sivistymätön moukka voi kirjoittaa tuohon tyyliin. jos tässä maassa ryhdyttäisiin todella toteuttamaan perSSupolitiikkaa niin suomi olisi kaaoksessa alta puolessa vuodessa. jo yksinomaan sen vuoksi että pääomat pakenisivat kiireen vilkkaa maasta.

    ps. voisitko kertoa että mitä ovat ne vaalilupaukset joita perSSut ovat saaneet läpi menneellä eduskuntakaudella...”
    -----------------

    Tilanne Portugali, 2014

    Portugalin suuren pankkikonsernin osakekauppa katkesi torstaina yhtiön pyynnöstä. Espírito Santos -pankin osakkeet ehtivät pudota torstain aikana yli 17 prosenttia. Kuluneella viikolla pankin osakkeiden arvosta on sulanut lähes kolmannes.
    Suuri pudotus veti myös Portugalin PSI 20 -indeksin vahvasti miinuksille. Pudotusta kertyi yli 4 prosenttia. Samalla sijoittajien huolet levisivät myös muihin euroalueen reunamaihin. Osakekurssien ohella myös reunamaiden valtiolainat ottivat tuntuvasti takapakkia.
    The Wall Street Journal uutisoi yleisesti levinneestä huolesta, että esimerkiksi italialainen lääkeyhtiö perui osakeantinsa."
    -------------------

    Oletko arvon "kysyjä." koskaan ajatellut omilla aivoillasi?
    Suurin vaalilupaus, joilta ps. piti, oli se, että ei mene hallitukseen kokoomuksen käsikassaraksi. Kuten niin moni muu puolue.
    Toinen on Demarin Jutta Urpilaisen mahtipontinen 100 000 työpaikan luominen, tapahtui nimittäin juuri toisinpäin.

    Tälläkin hetkellä Suomi avustaa muiden lailla Kreikkaa. Kreikan velka on vain lisääntynyt, huolimatta saaduista lainoista. kreikan velka on tällä hetkellä se, että sen saamat lainat, menevät Saksan ja Ranskan sijoittajien taskuun ja sen velan kokonais summa kasvaa.

    Turha on syyttää ps. puoluetta muiden mokista. Se, että olemme olleet ps. puolueessa oikeassa. kaivertaa niin kysyjän kuin muidenkin EU myönteisten maiden joukkoja.

    Eikö jo hiljalleen ala myöskin "kysyjälle" nousemaan se päähän, että aina vain heikommin menee muualla kuin saksassa.

    Kun tuo EU ei auta, niin silloin on syynä se, että sillä ei ole keinoja auttaa. Nyt kun eurovastaisuus on nousemassa Euroopan maissa, se antaa meillekin toivoa siitä, että joskus vielä päätämme asioista aivan omin voimin. Ei siinä EU auta, päinvstoin.

    Äänestä

No, tämähän on vitsi ja ironiaa koko aloitus, kai sen tajusitte. Persutkin?

Äänestä

Viisaus siirtyy Perussuomalaisista muihinkin puolueisiin vaikka sitä ei haluta tunnustaa

Äänestä

Eurokin nykymuodossaan kaatuu lähivuosina, ehkä jo seuraavien Kreikan parlamenttivaalien jälkeen. Jos euro olisi ollut siunaus niin se olisi ollut hyvä asia mutta kun esimerkiksi Suomi on joutunut kansankielellä jo neljä vuotta elättämään puoli Eurooppaa ja wanhat puolueet eivät edes suunnittele Kreikka lainojen takausten lopettamista niin järjetöntä on.

Äänestä

wanhat puolueet olisivat saaneet jo heti sotien jälkeen maamme asiat kuntoon jos olisivat halunneet mutta yksikään niistä ei ole halunnutkaan ajaa koko Suomen asioita vaan oman pienen porukan. Siksi Ps on Luojan lahja maallemme!!!

Äänestä
  • Joo, kyllä persut on kova puolue - hoitaa asiat vaikka opposition uunin pankolla maaten...

    Siis onko nää persut oikeasti noin tyhmiä vai osaavatko vain näytellä sellaisia noin hyvin?

    Äänestä

Ei todella muut ole isänmaallisia, miten voisivatkaan olla sellaiset jotka haluavat antaa Suomen Brysselille täydelliseksi osaksi liittovaltiota ja jotka kannattavat edelleen tukipaketeita.

Äänestä

Miksiköhän Kreikka vedettiin pois EU äänestyksestä! miksiköhän Kreikan velkojien korkoja maksellaan? Miksiköhän muut kuin EU kriittiset Perussuomalaiset näkevät Kreikan pelastuvan. Näitä kysymyksiä olisi paljon, mutta kun tieto muilla kuin EU kriittisillä, lepää oman puolueensa lehdistön varassa. Ja kun jotain sinne on iskostettu, niin siellä se myös pysyy.

Äänestä

Minkään muun puolueen väkeä ei ole vedätetty niin paljon kuin persuja. Iso Timo sanelee ja muut kuuntelevat. Persujen jutut ovat täyttä höpinää. Eihän puolue uskaltanut mennä hallitukseen, vaikka sai vaalivoiton. Pelkäävät vastuuta!
Helppoa on huudella ja kritisoida kaikea ja kaikkia, mutta vastuuta ei uskalleta kantaa. Miltä puolueenne näyttää, kun Timo poistuu johdosta? Sitten ei ole enää vitsinveistelijää ja siihen puolueenne kaatuu kuten smp. Koko puolue on iso vitsi!

Äänestä

kuka tai mikä muu Suomen köyhiä auttaa, säälittää köyhät nuoret opiskelijat kun ei ruokaan riitä kunnolla raha, Kreikkaan kyllä taataan miljardiilainoja joita Perussuomalaiset eivät hyväksy, muut puolueet hyväksyvät maailmanloppuun asti tuon

Äänestä
  • Valitettavasti tyhmyyteen ei ole lääkkeitä tai hoitoja. Persulle ei ole selvinnyt, että valtio takaa myös opiskelijoille opintolainan, jos he sitä tarvitsevat, joten ihan turhaan siellä itket.

    Niin ja eikö sinne Kreikkaan pitänyt persujen palopuheiden mukaan lähettää rekkalasteittain riihikuivaa, mitä tämä puhe pelkästä lainojen takaamisesta on? Tietysti pölhöpersun kannalta on ikävää, että Kreikka on suorittanut lainanlyhennyksensä ajallaan ja muutkin EU:n kriisimaat ovat elpymässä. Siinä sitä riittää käsien pesemistä ja takinkääntämistä, kun asiat eivät menekään pölhöpersun katastrofiennustusten mukaan.

    Äänestä

Suomi on Perussuomalaisten ansiosta vielä näinkin itsenäinen kuin on.!!! Väyrystä äänestäneet antoivat mandaatin viedä Suomi osaksi liittovaltiota. Väyrynen muka esiintyy eurokriittise, oikeasti hän mm. ministerinä ollessaan oli hyväksymässä ensimmäistä Kreikka tukipakettia . Tämä kertonee Herra Väyrysestä riittävästi.

Äänestä

Jo siinä että Suomi on vielä näinkin itsenäinen, Ps ansiota. Kgaikki muut ek puolueet haluavat lahjoittaa itsenäisyytemme kokonaan Eu:lle ja jatkaa Kreikan rahoittamista !

Äänestä
  • Pölhöpersut eivät ole vielä tajunneet olevansa oppositiossa. Kova on usko puolueeseen, kun kuvitellaan sen hoidelleen päätöksentekoa oppositiossa mölisemällä.

    Ja kyllä, Soini ja hänen omistamansa puolue haluaa jatkaa EU-jäsenyyttä juuri niillä ehdoilla, jotka EU-maiden enemmistö sanelee. Siellä ei Suomen prosentin eikä persujen promille ääniosuudella ole mitään merkitystä, mutta tätähän on hurmospersulle turha selittää. Persubluffi uppoaa tiettyyn kansanosaan niin lujaan, että mitkään faktat eivät voi tätä uskoa horjuttaa.

    Äänestä

Joo, persujen politiikan hedelmät eli tulokset ovat selvästi nähtävissä. Tuskin koskaan on sössitty niin suurta vaalivoittoa niin perusteellisesti kuin Soini ja hänen kanssapersunsa tekivät jytkyn jälkeen. Persuäänestäjien vaikutusmahdollisuuksien mitätöinti oli täydellistä eikä hallitusvastuun ottaminen kiinnostanut pätkän vertaa. Vielä komeamman mahalaskun Soini teki oppositiopolitiikassaan. Suurin oppositiopuolue luovutti opposition johdon suosiolla keskustalle ja ryhtyi odottelemaan seuraavia vaaleja ja pääministerin paikkaa.

Persupolitiikan hedelminä persujen kannatus on notkahtanut vähintään kolmanneksen ja ehtii rojahtaa vielä enemmän ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Keskusta on noussut selvästi persujen ohi reilulta takamatkalta. Persuja kannattelee edes siedettävissä kannatusluvuissa enää gallupin ylisuuri korjauskerroin, joka takaa gallupeihin persuille 4-5 prosenttia höttökannatusta.

Normipuolueessa puheenjohtaja olisi vaihdettu jo aikaa sitten näiden mätien hedelmien jälkeen, mutta persujohtaja istuu tukevasti säätiönsä rahasäkin päällä eikä mitään ole tehtävissä. Siinähän sitten keräilette leukojanne kengiltänne, kun vaalitulos on selvillä.

Äänestä

Toinen oppositiopuolue keskusta aloitti Marin johdolla Jyrki Kataisen Kanssa euron pönkkäyksen Kreikka paketilla jonka tohtori Paavo Väyrynenkin hyväksyi

Äänestä
  • Niin, ja se jytkypuolue pakeni parkujuoksua oppositioon, ettei tarvitsisi oikeasti osallistua päätöksentekoon. Oppositiosta on sitten mukava mölistä ilman mitään linjaa, kun räksytys ei vaikuta asioihin millään lailla.

    Euron jäsenyys tuo tiettyjä velvoitteita eivätkä persut ole ilmoittaneet halustaan erota eurosta, joten turhaan mölisette. Enemmistö päättää ja europersut seuraavat tilannetta katseella niin kuin kotimaan politiikassakin.

    Äänestä

Karvasta hedelmää vähävaraisille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 47 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KiitosPerussuomalais kirjoitti:

Enää viime aikoina ei ole kuulunut euron ja Euroopan unionin hyvyyden yllätyksiä hallituspuolueiden, Vasemmistoliiton eikä keskustan suunnalta. Euro ja eu kriittiset ja vastaiset puolueet ottivat useiden maiden eurovaaleissa murskavoiton ja julistavat kovaa suoraa tekstiä rahaliiton ja unionin kirouksellisuudesta ja nämä puheet on netin kautta Suomessakin luettavissa eli pahasti on systeemeissä mätää kun niitä vastustetaan , suomalaisia ei voi pitää em. puolueiden taholta enää kaapissa ja äänen painoja on muutettu maltillisemmiksi. On tapahtunut myös suuri muutos siihen mitä tulee Suomen puolustamiseen, vielä vuosi sitten jauhettiin lähes jatkuvasti kuinka on tärkeää hankkia erittäin kalliita nato yhteensopivia laitteita ja aseita, samalla unohdettiin omien puolustusvoimien kaluston uusiminen täysin. Nyt kuulee jo presidentti Niinistön ja päämiinisteri Stubbin vakavia puheita siitä että on saatava rahaa Suomen omille puolustusvoimille ja maamiinatkin ollaan kaivamassa takaisin naftaliinista. Nämä kaikki ovat hyviä tarpeellisia asioita joita Perussuomalaiset ovat koko kolme viimeistä vuotta oppositiossa vaatinut, niille muka naurettiin hallitukssessa ja varsinkin hallituksessa vasemmistoliitto piti Perusuomalaisia pilkkanaan kun vaadittiin oman maan puolustukseen rahaa(Kreikka laina takuita ei paheksutti). Ilman Perussuomalaisia oltaisiin jo Natossa ja kuuluttaisiin jo täysin eu liittovaltioon. Nato voi olla ääri tilanteessa mahdollisuus mutta nyt ei ole mitään syytä siihen liittyä, toisaalta USA ei enää pidä tärkeänä satsata kovasti resurssejaan Eurooppaan. On nyt tietenkin kevään eduskuntavaalien lähestyessä paljon mahdollista että varsinkin Kokoomus yrittää omia pisteet itselleen siitäkl kun isänmaa Suomen armeija saanee. pitkästä aikaa rahaa tärkeisiin hankintoihinsa. Kiitos Perussuomalaiset isänmaallisuudesta. Olette Suomen ainut tukipilari !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu