Tietoisuuden luonnontieteellinen selitys?

Pähkääjä

Luin tuolta eräältä palstalta kun joku "skepto" (tms. nimimerkki) sanoi että ihmisen tietoisuus on luonnontieteellinen selviö.

Itselleni kaikki muu maailmassa on selitettävissä luonnontieteellisin keinoin, siis kuten tiede asiat on tähän mennessä selvittänyt.

Ainoastaan ihmisen (kai eläinten ja lintujenkin) itsetietoisuus on minulle suuri arvoitus.

Voisitteko siis sen minulle selittää?

42

313

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täällämaunoahonen

      Elämme, kuolemme, matkalla vuolemme lastuja laineisiin. Näin hupaisesti runoili eräskin edesmennyt sanansäilän taituri. Tietoisuus, tuo ihmismieliä ikiaikoja kiehtonut mysteeri, josta on aikain saatossa kehkeytynyt uskonto jos toinenkin.

      Mieli ei tahdo millään taipua siihen asentoon, että tässä ja nyt on kaikki, vaan jossain on jotain suurempaa, jossain piilossa. Yksi selitys on, että kaikki on yhtä. Vieressäsi oleva ihminen ja sinä olette pohjimmiltaan yksi ja sama. Ympäristö ja geenit ovat vain muokanneet hänen käytöstään ja ulkokuorta erilaiseksi, mutta kun tämä kuorrotus poistetaan, löytyy sisältä sama sielu.

      Meditoimalla yritetään päästä tästä maalisesta painolastista irti, tilaan jossa olemme ennen ja jälkeen elämän. Tilaan jossa ei ole muita ajatuksia, kun tietoisuus.

    • apis1

      Tietoisuuden selitystä ei tunneta. Tietoisuus asuu aivoissa, jotka ovat niin mutkikas kompleksi, että on mahdollista, ettei selvitetä tulevaisuudessakaan.

      Jotakin tietoisuudesta kuitenkin tiedämme. Ei ole mitään merkkiä, että olisi olemassa tietoisuuden oma substanssi. Sellaista ei ole löydetty aivoista eikä muualtakaan. Tietoisuus noudattaa myös aineellisen maailman rajoitteita. Vajaamielisellä on alentunut tietoisuus tai sitä ei ole ollenkaan. Kemialliset vaikutukset (esim. nukutus) ja fysikaaliset vaikutukset (esim. kova isku päähän) poistavat tietoisuuden. Kemikaalit, kuten alkoholi ja lääkkeet, muuttavat oleellisesti tietoisuutta. Näyttää, että korkeammilla eläimillä olisi tietoisuus. Kuolemassa tietoisuus loppuu kokonaan.

      Mm. edellisten seikkojen perusteella on arvattavissa, että tietoisuuden muodostavat aivojen fysikaalis-kemialliset prosessit, mutta yksityiskohtia ei tunneta intensiivisestä tutkimuksesta huolimatta.

      • homunculus

        Olen samaa mieltä. On myös selitys, jonka mukaan tietoisuus olisi mutkikkaiden hermoverkkojen epifenomi, se siis syntyisi näiden hermoverkkojen toiminnan väitämättömänä sivutuotteena. Eipä tämäkään selitys kovin hyvä ole.

      • Ajattelisit vähän!

        Siis jos tietoisuus on muualla kun aivoissa, onse sit vaikka sielussa tai universumissa, niin todennäköisesti aivot on eräänlainen tiedon käsittelijä tai vastaanotin, se että vaurioituneet aivot käsittelee ja ilmentää tietoisuutta huonommin, ei tue millään tavalla sitä, että tietoisuuden muodostaa aivot itse "fysikaalis-kemiallisella prosessessilla"

        Jos sulla on tietoa ulkoisella kiintolevyllä ja tietokone on hajalla, niin eipä se ulkoinen kiintolevylläkään toimi tässä tietokoneessa, mutta se tieto on olemassa ja sen voi siirtää käytettäväksi toiseen tietokoneeseen.

        Onse ihme, et tollaselle puupää teksille löytyy vielä 8 peukuttajaa. Ruvetkaa ajattelemaan ja olkaa avoimia. Tollanen ehdottomuus katteettomilla teksteillä on jo uskonto, eikä mitään tiedettä

      • haloooo
        Ajattelisit vähän! kirjoitti:

        Itse kuvittelet asioita mistä ei ole minkäänlaista havaintoa. Tietoisuuteen voidaan vaikuttaa aivotomintaan sekaantumalla tavalla tai toisella on fakta.

      • halooooo

        Kenenkään mutuilua on turha esittää tietona.

      • Ajattelisit vähän!
        haloooo kirjoitti:

        Itse kuvittelet asioita mistä ei ole minkäänlaista havaintoa. Tietoisuuteen voidaan vaikuttaa aivotomintaan sekaantumalla tavalla tai toisella on fakta.

        Väite, että ei olis minkäänlaista havaintoa on täysin asiatonta kiihkoilua, eikä todellista tai sit olet vain asunut tynnyrissä elämäs. Mainitsemaani viittavia tutkimuksia ja havaintoja on vaikka kuinka. Monesti on vain se ongelma, et tiedemaailman johtajat on sun kaltasia uskovaisia, eikä avoimia erilaisille näkemyksille ja teorioille, eikä huomio millään tavalla useisiin eri ilmiöhin erikoistuneita tutkimuslaitoksia, sekä tunnetuissa yliopistoissa työskenteleviä professoreita joiden tutkimukset on voineet johtaa hyvin varteen otettaviin ja mielenkiintoisiin tuloksiin ilmiöistä, joita ei virallisesti tunnusteta, vaikka miljoonille tietoisemmille ne olisikin täysin selviä.

        Esimerkkinä vaikka Virginian yliopistossa työskentelevä Ian Stevenson, joka on dokumentoinut ja tutkinut useita tuhansia väitettyjä jälleensyntymistapauksia, joissa pieni lapsi näyttäisi muistavan edellisen elämänsä, tutkimus tuloksista on tehty johtopäätökset joiden mukaan näyttö sallii ajatuksen jälleensyntymästä.

        Mutta onneksi ollaan alettu menemään vuosi vuodelta nykyaikasempaan suuntaan ja asioita aletaan todella tutkia, sekä uudenlaisia teoirioita aletaan ottamaan vakavasti

        Esimerkiksi telepatiasta ollaan saatu useita todisteita, viimesimmästä onnistuneesta tutkimuksesta ei ole montaakaan kuukautta ja siittä uutisoitiin jopa suomessa, aikasemmat erittäin varteen otettavat tutkimustulokset taisi tulla kaksosten välisestä vahvasta telepatia siteestä. itse tosin olen ollut täysin tietoinen telepatia ilmiöstä jo teini-iästä asti.

        Ja se, että jos jonkun ilmiön olemassaoloa ei osata tai voida todistaa, ei todista sitä että ilmiötä ei olisi, vain idiootti astuu siihen ansaan. Täytyisi erikseen todistaa, että ilmiötä ei ole ja se on monen asian kohdalla täysin mahdotonta. Ja tohon sun jälkimmäiseen tekstiin voisi vastata lähes ihan samalla tavalla miten vastasin apis1.

      • halooo

        Ei tuo Ian Stevenssonin googletus oikein vakuuttanut. Mieluusti lukisin linkin tuosta mainitsemastasi telepatiatutkimuksesta.

      • Ajattelisit Vähän!
        halooo kirjoitti:

        Ei tuo Ian Stevenssonin googletus oikein vakuuttanut. Mieluusti lukisin linkin tuosta mainitsemastasi telepatiatutkimuksesta.

        Siinä on laadukas suomeksi juonnettu YLE:n dokumentti telepatiasta ja siittä tehdyistä havannoista. Samassa dokumentissa alkaa 28:30 kohdasta juttua Virginian yliopiston uudelleensyntymis tutkimuksista ja Ian Stevesonin seuraajasta Jim B. Tuckerista. Dokumentti on Mielen salattu voima: osa 2. Suosittelen katsottavaksi kaikki 3 osaa!
        https://www.youtube.com/watch?v=qVCh_4tBRa8

        Jos jälleensyntymis aihe kiinnostaa, niin tässä on kans yks laadukas suomessakin esitetty dokumentti, mutta ilman tekstejä
        https://www.youtube.com/watch?v=QgOBfCrxS3U

        Tässä on jotakin juttua viimeaikasista telepatia tutkimuksista:
        http://www.behindthethrone.net/index.php/artikkelit/4-telepatia

        Tossa on siittä 2014 tutkimuksesta:
        http://yle.fi/uutiset/telepatiaa_toteutettiin_kaytannossa__aivoista-aivoihin_-viesti_kulki_intiasta_ranskaan/7453945

        Se kun sanoin, et tai sitten olet asun tynnyrissä koko elämäs, niin en tarkottanut sitä että et ole lukenut tai kuulut jotakin, vaan en ymmärrä miten tätä kaikkea voidaan pitää jonakin sattumana.. jos perehtyy vaikka luonnontieteeseen tai mihin vaan, niin onhan se nyt ihan selvää, et jokin tietoinen voima on kaiken takana. Kaikki toimii niin tarkasti ja yksyhteen. Evoluutio ei selitä lähelleekkään kaikkea, eikä toimi tietoisen voiman kumoavana todisteena. Ja jos miettii kuinka tarkasti kaikkella on jokin merkitys ja tehtävä luonnossa ja ihan kaikessa maanpäällä. Niin miksi ihmeessä itse elämä olisi merkityksetön, sehän ois älytön vitsi, jos näin olisi. Ja jos kuolemanjälkeisen elämän voisi todistaa todella vedenpitästi ja tarkasti, niin silloin tän sielua kasvattavan illuusion luonut tietoinen voima olisi todennäköisesti tehnyt virheen, sillä tarkotus tuskin on, että tänne synnytään vaan siks, et voidaan hypätä heti kalliolta alas ku jokin ei miellytä elämässä, tietäen silti kokemisen jatkuvan. Elämä ei sillon toimisi enään eräänlaisena henkistä minää kasvattavana ja opettavana kouluna. Siinä oli vähän sitä mutuilua, eikä tietoa :D

      • halooo
        Ajattelisit Vähän! kirjoitti:

        >>>Tossa on siittä 2014 tutkimuksesta:
        http://yle.fi/uutiset/telepatiaa_toteutettiin_kaytannossa__aivoista-aivoihin_-viesti_kulki_intiasta_ranskaan/7453945> Ja jos miettii kuinka tarkasti kaikkella on jokin merkitys ja tehtävä luonnossa ja ihan kaikessa maanpäällä. Niin miksi ihmeessä itse elämä olisi merkityksetön, sehän ois älytön vitsi, jos näin olisi.

      • halooo
        Ajattelisit vähän! kirjoitti:

        Siis jos tietoisuus on muualla kun aivoissa, onse sit vaikka sielussa tai universumissa, niin todennäköisesti aivot on eräänlainen tiedon käsittelijä tai vastaanotin, se että vaurioituneet aivot käsittelee ja ilmentää tietoisuutta huonommin, ei tue millään tavalla sitä, että tietoisuuden muodostaa aivot itse "fysikaalis-kemiallisella prosessessilla"

        Jos sulla on tietoa ulkoisella kiintolevyllä ja tietokone on hajalla, niin eipä se ulkoinen kiintolevylläkään toimi tässä tietokoneessa, mutta se tieto on olemassa ja sen voi siirtää käytettäväksi toiseen tietokoneeseen.

        Onse ihme, et tollaselle puupää teksille löytyy vielä 8 peukuttajaa. Ruvetkaa ajattelemaan ja olkaa avoimia. Tollanen ehdottomuus katteettomilla teksteillä on jo uskonto, eikä mitään tiedettä

        >>>Jos sulla on tietoa ulkoisella kiintolevyllä ja tietokone on hajalla, niin eipä se ulkoinen kiintolevylläkään toimi tässä tietokoneessa, mutta se tieto on olemassa ja sen voi siirtää käytettäväksi toiseen tietokoneeseen.

      • Ajattelisit vähän!
        halooo kirjoitti:

        >>>Tossa on siittä 2014 tutkimuksesta:
        http://yle.fi/uutiset/telepatiaa_toteutettiin_kaytannossa__aivoista-aivoihin_-viesti_kulki_intiasta_ranskaan/7453945> Ja jos miettii kuinka tarkasti kaikkella on jokin merkitys ja tehtävä luonnossa ja ihan kaikessa maanpäällä. Niin miksi ihmeessä itse elämä olisi merkityksetön, sehän ois älytön vitsi, jos näin olisi.

        " Ei mitään tekemistä telepatian kanssa "

        Onpas, vaikka se ajatusten siirtäminen tekniikan avulla olikin kyseenalaista:D niin on tuokin telepatiaa tukeva tieto, kun aivot ymmärsi sen sanattoman, tunnottoman ja visuaalittoman viestin.

        Katso se Mielen salattuvoima, niin siinä kuvataan täysin 100% telepatia tutkimusta, jonka tulokset on vaikuttavia ja telepatiaa tukevia. Ihme kyllä tätäkään tutkimusta ei ollut tuossa mun antamassa linkissä, jossa piti olla viime aikaiset telepatia tutkimukset.

        "Jotain 99% kaikista lajeista maailmassa on jo kuollut sukupuuttoon. Etsi siitä tarkoitusta, nostamatta ihmistä ja itseäsi maailmankaikkeuden navaksi"

        Mihin tuo nyt liittyy?? Onhan päälle 90% ihmisistäkin kuolleita. En nyt ihan löydä sitä mitä yrität tolla kumota tai tarkottaa, itsehän pidät ihmistä maailmankaikkeuden napana, kun oletat keskustelun tietoisuudesta tai jostakin suuremmasta tarkoituksesta heti rajautuvan vain ihmiseen.

      • Ajattelisist vähän!
        halooo kirjoitti:

        >>>Jos sulla on tietoa ulkoisella kiintolevyllä ja tietokone on hajalla, niin eipä se ulkoinen kiintolevylläkään toimi tässä tietokoneessa, mutta se tieto on olemassa ja sen voi siirtää käytettäväksi toiseen tietokoneeseen.

        Edelleenkin on vaikka mitä havaintoja :D Jos sun intuitio ei riitä itseäsi vakuuttamaan, niin on ihan tieteellistäkin havaintoa vaikka kuinka.

        Toisekseen ihan alunperin en alkanut väittämään yhtään mitään, vaan totesin sen apis1 "fysikaalis-kemialliset prosessit" teoriaa "tukevan" esipuheen olleen täysin neutraali, eikä ne toteamukset todista mihinkään suuntaan, vaikka ne tälläsinä todisteina esitettiin.

      • zpii

        Tietoisuuttahan on etsitty tieteen keinoin (mitenpä muutenkaan). Mutta jos se ei ole osa "fyysistä maailmaa", miten se tieteen keinoin voisi löytyä? Ja jos on osa fyysistä maailmaa, ei se sitten ole se haettu tietoisuus, se olisi vain jokin geenien jatke.

    • joopatajoo

      Niin selitys nimenomaan. Oikeastaan ei mikään kuulosta hölmömmältä kuin tietoisuus selittämässä itse itseään. Kuin Paroni Munchausen nostamassa itse itseään suonsilmäkkeestä.

      Munchausenin seikkailuissa onkin aika suurta viisautta mukana.

    • no sitte sähkösesti

      Mitä kemiallisesti ajatellen on tietoisuus?

    • Munchausen-piiri

      Tietoisuudelle pitää kehittää vakuuttava luonnontieteellinen selitys. On sietämätöntä, että noinkin keskeinen käsite on edelleen uskonnollisten hörhöjen, nojatuolifilosofien, kovaäänisten tutkimuskohteen toivottomuuden toitottajien, käsienheiluttajien ja asian mystifioijien temmellyskenttä.

      Avain järkevän ja validoitavissa olevan selittävän teorian kehittämiseen on tietoisen olennon tietoisuuden tason empiirinen tutkiminen. Pitää tutkia kontrolloiduilla kokeilla yksityiskohtaisesti erilaiset fyysiset tekijät, jotka vaikuttavat tietoisuuden tasoon kuten koehenkilöt sen kokevat. Noita tekijöitä ovat ainakin hermoverkon rakenne, hermoverkon tila, aivoissa olevat kemikaalit, signaalien määrä jne. Sillä mitkä tietoisuuden sisällöt ovat, on vähemmän merkitystä. Ne ovat vain intensiteettejä ja sisältöjä, jotka ovat palautettavissa toisiksensa synestisesti muuttamalla hermoverkon rakennetta. Eivät nämä asiat ole niin toivottomia tutkimuskohteita, kuin jotkut luulevat.

      Toivottavaa tietysti olisi, että olisi "jo" tai siis "edes jo" käytettävissä myös vakuuttava teoria, joka ohjaisi testattavien hypoteesien valintaa. Eräs lähtökohta voisi olla se, että tietoisuus on alkeishiukkasten tai joidenkin alkeishiukkasten eräs perusominaisuus, josta ei vielä ole saatu otetta mittausongelmien vuoksi. Monet fyysikot haluaisivat nähdä tietoisuuden "kvarkkien tanssina", mutta asia pitää tutkia tarkemmin. Pitää pystyä selvittämään tuottaako mikä tahansa "koreografia" tietoisuuden ja jos ei, niin selittämään, mikä *perustavaa laatua oleva* fysikaalinen syy siihen on.

      Miksi samat kvarkit näyttäisivät tuottavan tietoisuuden elävässä olennossa, mutta eivät pronssipatsaassa tai tietokoneessa? Samaan tapaan kuin painovoimalla ei ole mitattavissa olevaa vaikutusta pienten ainekasaantumien tapauksessa, myös tietoisuus-ominaisuus voi olla mitattavissa oleva vasta makrotasolla. Se, joka pystyy ensimmäisenä kehittämään vakuuttavan tietoisuuden objektiivisen mittalaitteen, epäilemättä saa Nobelin fysiikan ja ehkä myös lääketieteen palkinnon.

      Siihen asti asiaa pitää tutkia siis kontrolloiduilla kokeilla kerätään dataa subjektiivisesta palautteesta tai objektiivisista mittaustuloksista liittyen kognitiiviseen suorituskykyyn.

      • joopatajoo

        Kehitäpä ensin sellainen värkki materiaalisella tasolla, joka nostaa itse itsensä suosta. Senhän pitäsi olla lastenleikkiä tietoisuuden selvittäjälle. Tällaista laitetta kutsuttaisiin ilmeisesti IKILIIKKUJAKSI.

        Onko koko tietoisuus siis se ikiliikkuja? Ikuisuuden ominaisuus iankaikkisuudessa? Joka hetkeksi ottaa ihmisen muodon, aikojen avaruuksissa.

        Siihen asti lienee syytä tosiaan puhua luonnontieteellisestä tietoisuuden käsitteestä ja runoilijan käsitteestä erillisinä olioina. Sillä molemmat tarkoittavat hyvin erilaisia asioita puhuessaan usein samoin sanoinkin.

      • apis1
        joopatajoo kirjoitti:

        "joopatajoo", ajattelussasi on selkeä virhe. Itsensä nostaminen tukasta ei kelpaa analogiaksi tietoisuuden selittämiselle.

        Edellisessä on kyse voimien väärin ymmärtämisestä, selitykseen ei liity voimia ollenkaan, se on puhtaasti kielellinen, mutta noudattaa fysiikassa havaittuja seikkoja.

        Lukuisia ihmiseen liittyviä asioita ihminen on pystynyt selittämään ja selittää varmasti tulevaisuudessa muitakin. Emme toistaiseksi tiedä tietoisuuden selitystä, mutta tulevaisuudessa se joko selitetään tai on liian mutkikas selitettäväksi.

        Kaikki ensinäkemältä analogiat eivät ole analogioita.

      • joopatajoo
        apis1 kirjoitti:

        ""joopatajoo", ajattelussasi on selkeä virhe. Itsensä nostaminen tukasta ei kelpaa analogiaksi tietoisuuden selittämiselle."

        Öööö... siis ei kelpaa sulle? No joo, en ehkä noudata kielioppisääntöjä, sillä ajatuksen sisällön ja sen oman tarkoituksen, idean selventäminen kaikenlaisilla vertauskuvilla ja analogioilla on aika säännötöntä. Mutta ihmeellisen hyvin se toimii, eikä runouden, kirjallisuuden ja uskonnon maailmassa oikein asioita tieteen käsittein ja termein voi selittääkään. Tietenkin vastaanottajasta se lopulta aina on kiinni miten minkäkin käsittää, tai haluaa käsittää :)

        Varmaan tietoisuuden salaisuudet tarkentuvat ja selventyvät päivä päivältä, Tämä on ylöskirjattu jo jo ammoisina aikoina, ja jokapaivä nähtävissä.

        "joopatajoo", tieteessä ei ole kyse siitä, että jokin asia ei kelpaisi JOLLEKIN HENKILÖLLE, vaan siitä että väite on epävalidi tai irrelevantti.

      • joopatajoo
        apis1 kirjoitti:

        "joopatajoo", tieteessä ei ole kyse siitä, että jokin asia ei kelpaisi JOLLEKIN HENKILÖLLE, vaan siitä että väite on epävalidi tai irrelevantti.

        Missä tieteessä? Lähes kaikki yllä kirjoittamani asiat ovat ilmaisultaan lähinnä vertauskuvia, vapaata tarinointia yms. eivätkä suinkaan mitään eksaktia luonnontiedettä. Kuten jo sanoin, on vastaanottajan käsityskyvyn varassa ymmärtääkö sellaista kieltä.

        Ja ennenkaikkea haluaako ymmärtää? ja vielä sen lisäksi haluaako myöntää ymmärtävänsä? Monelle kuitenkin on oiva keino, piiloutua tarpeen tullen "luonnontieteen" naamion taakse. Huudella sieltä jotain todistuksia, ikäänkuin runoista nauttiva lukija sellaisia tarvitsisi runojen tulkintaan, tai musiikin kuuntelija kuuntelemiseen. Tämä kaikki kuitenkin on osa ihmisen tietoisuutta, yhtälailla kuin eksaktein matematiikka konsaan.

      • Munchausen-piiri
        joopatajoo kirjoitti:

        Kehitäpä ensin sellainen värkki materiaalisella tasolla, joka nostaa itse itsensä suosta. Senhän pitäsi olla lastenleikkiä tietoisuuden selvittäjälle. Tällaista laitetta kutsuttaisiin ilmeisesti IKILIIKKUJAKSI.

        Onko koko tietoisuus siis se ikiliikkuja? Ikuisuuden ominaisuus iankaikkisuudessa? Joka hetkeksi ottaa ihmisen muodon, aikojen avaruuksissa.

        Siihen asti lienee syytä tosiaan puhua luonnontieteellisestä tietoisuuden käsitteestä ja runoilijan käsitteestä erillisinä olioina. Sillä molemmat tarkoittavat hyvin erilaisia asioita puhuessaan usein samoin sanoinkin.

        "Kehitäpä ensin sellainen värkki materiaalisella tasolla, joka nostaa itse itsensä suosta. Senhän pitäsi olla lastenleikkiä tietoisuuden selvittäjälle."

        Itseasiassa tietoisuuden selvittäminen on lastenleikkiä ikiliikkujan kehittämiseen verrattuna. Ajattelun kehityksen käsittämätön hitaus tuolla alueella on seurausta siitä, että sillä ei perinteisesti ole ollut juurikaan kytköstä konkreettiseen todellisuuteen. Sama ilmiö on nähtävissä kaikkialla tieteessä. Eihän ihmisen ajattelu edisty, jos se ei saa lähtökohdakseen yksityiskohtaista dataa todellisuudesta ja jos ei käytetä täsmällisiä käsitteitä. Luonnontieteet edistyvät ripeää vauhtia ja pehmotieteet polkevat lähes paikallaan.

        Mitä soihin tulee, niin teoreettiset filosofithan ovat nimenomaan itse suossa, josta eivät pysty itseään nostamaan ilman ulkopuolista apua. Apu on kuitenkin tarjolla. Itseasiassa oikea nostokurki; yhteys fyysistä todellisuutta kuvaaviin mittaustietoihin.

      • Häivy.
        joopatajoo kirjoitti:

        Missä tieteessä? Lähes kaikki yllä kirjoittamani asiat ovat ilmaisultaan lähinnä vertauskuvia, vapaata tarinointia yms. eivätkä suinkaan mitään eksaktia luonnontiedettä. Kuten jo sanoin, on vastaanottajan käsityskyvyn varassa ymmärtääkö sellaista kieltä.

        Ja ennenkaikkea haluaako ymmärtää? ja vielä sen lisäksi haluaako myöntää ymmärtävänsä? Monelle kuitenkin on oiva keino, piiloutua tarpeen tullen "luonnontieteen" naamion taakse. Huudella sieltä jotain todistuksia, ikäänkuin runoista nauttiva lukija sellaisia tarvitsisi runojen tulkintaan, tai musiikin kuuntelija kuuntelemiseen. Tämä kaikki kuitenkin on osa ihmisen tietoisuutta, yhtälailla kuin eksaktein matematiikka konsaan.

        >>Lähes kaikki yllä kirjoittamani asiat ovat ilmaisultaan lähinnä vertauskuvia, vapaata tarinointia yms. eivätkä suinkaan mitään eksaktia luonnontiedettä

      • Ei fysikalisti

        >>Tietoisuudelle pitää kehittää vakuuttava luonnontieteellinen selitys. On sietämätöntä, että noinkin keskeinen käsite on edelleen>>

        No, ei tarvitse. Ihminen pärjää aivan hyvin ilmankin tietoisuuden selittämistä. Ihmisen tietämyksen alaa koskeva epävarmuus ei ole myöskään sietämätöntä.

        >>aEräs lähtökohta voisi olla se, että tietoisuus on alkeishiukkasten tai joidenkin alkeishiukkasten eräs perusominaisuus, josta ei vielä ole saatu otetta mittausongelmien vuoksi.>>

        Tämä substanssidualismiin perustuva lähtökohta on samaan virheeseen perustuvaa kuin Descartin ajattelu, ja se on ositettu virheelliseksi. En usko itse mihinkään hiukkasten tietoisuuteen tai kvarkkien kvanttifysikaalisiin selityksiin tietoisuudelle.

        >> Pitää pystyä selvittämään tuottaako mikä tahansa "koreografia" tietoisuuden ja jos ei, niin selittämään, mikä *perustavaa laatua oleva* fysikaalinen syy siihen on. >>

        Fysikalismi yrittää redusoida tietoisuuden fysikaalisiin syihin, mikä voi sinänsä olla niiden perustana. Mutta ongelma on, että vaikka näin olisikin, ilmiön monimutkaisuus estää minkäänlaisen fysikaalisista lähtökohdista tehtävän laskemisen tietoisuuden selitykseksi. Tulle tasolle ei siis ole mahdollista päästä tietoisuuden selityksissä.

        >>tietoisuus-ominaisuus voi olla mitattavissa oleva vasta makrotasolla. Se, joka pystyy ensimmäisenä kehittämään vakuuttavan tietoisuuden objektiivisen mittalaitteen, epäilemättä saa Nobelin fysiikan ja ehkä myös lääketieteen palkinnon>>

        Mielestäni tietoisuus ei ole mitattavissa vasta makrotasolla vaan se on ilmiö, joka syntyy vasta makrorasolla. tietoisuuden objektiivisen mittalaitteen kehittäminen ei näytä nykytietojen mukaan mahdolliselta. Tietoisuus näyttää olevan olennaisilta ominaisuuksiltaan kvalitatiivinen ilmiö, jota ei voida kovinkaan onnistuneesti mitata kvantitatiivisin menetelmin. Sen perustana olevat aivosähkökäyrät ovat mitattavissa, mutta niistä ei saada suoraan tietoa kvalitatiivisista ominaisuuksista. Tutukittavan henkilön täytyy itse kertoa tietoisuuden sisällöistään tutkijoille.

        >>Siihen asti asiaa pitää tutkia siis kontrolloiduilla kokeilla kerätään dataa subjektiivisesta palautteesta tai objektiivisista mittaustuloksista liittyen kognitiiviseen suorituskykyyn. >>

        Tällaisia menetelmiä voi suositella, mutta ilman kunnollisia hypoteesejä tulokset jäävät vielä heikoiksi. Tieteessä ei selvästikään vielä ole ymmärretty tietoisuuden synnyn ja esiintymisen lainalaisuuksia.

      • joopatajoo
        Häivy. kirjoitti:

        >>Lähes kaikki yllä kirjoittamani asiat ovat ilmaisultaan lähinnä vertauskuvia, vapaata tarinointia yms. eivätkä suinkaan mitään eksaktia luonnontiedettä

        Oliko tää ny sitten typical, Skeptikon tyylinäyte?

        Alatyylistä etten sano.... ja sanonkin, hyi

      • Munchausen-piiri
        Ei fysikalisti kirjoitti:

        >>Tietoisuudelle pitää kehittää vakuuttava luonnontieteellinen selitys. On sietämätöntä, että noinkin keskeinen käsite on edelleen>>

        No, ei tarvitse. Ihminen pärjää aivan hyvin ilmankin tietoisuuden selittämistä. Ihmisen tietämyksen alaa koskeva epävarmuus ei ole myöskään sietämätöntä.

        >>aEräs lähtökohta voisi olla se, että tietoisuus on alkeishiukkasten tai joidenkin alkeishiukkasten eräs perusominaisuus, josta ei vielä ole saatu otetta mittausongelmien vuoksi.>>

        Tämä substanssidualismiin perustuva lähtökohta on samaan virheeseen perustuvaa kuin Descartin ajattelu, ja se on ositettu virheelliseksi. En usko itse mihinkään hiukkasten tietoisuuteen tai kvarkkien kvanttifysikaalisiin selityksiin tietoisuudelle.

        >> Pitää pystyä selvittämään tuottaako mikä tahansa "koreografia" tietoisuuden ja jos ei, niin selittämään, mikä *perustavaa laatua oleva* fysikaalinen syy siihen on. >>

        Fysikalismi yrittää redusoida tietoisuuden fysikaalisiin syihin, mikä voi sinänsä olla niiden perustana. Mutta ongelma on, että vaikka näin olisikin, ilmiön monimutkaisuus estää minkäänlaisen fysikaalisista lähtökohdista tehtävän laskemisen tietoisuuden selitykseksi. Tulle tasolle ei siis ole mahdollista päästä tietoisuuden selityksissä.

        >>tietoisuus-ominaisuus voi olla mitattavissa oleva vasta makrotasolla. Se, joka pystyy ensimmäisenä kehittämään vakuuttavan tietoisuuden objektiivisen mittalaitteen, epäilemättä saa Nobelin fysiikan ja ehkä myös lääketieteen palkinnon>>

        Mielestäni tietoisuus ei ole mitattavissa vasta makrotasolla vaan se on ilmiö, joka syntyy vasta makrorasolla. tietoisuuden objektiivisen mittalaitteen kehittäminen ei näytä nykytietojen mukaan mahdolliselta. Tietoisuus näyttää olevan olennaisilta ominaisuuksiltaan kvalitatiivinen ilmiö, jota ei voida kovinkaan onnistuneesti mitata kvantitatiivisin menetelmin. Sen perustana olevat aivosähkökäyrät ovat mitattavissa, mutta niistä ei saada suoraan tietoa kvalitatiivisista ominaisuuksista. Tutukittavan henkilön täytyy itse kertoa tietoisuuden sisällöistään tutkijoille.

        >>Siihen asti asiaa pitää tutkia siis kontrolloiduilla kokeilla kerätään dataa subjektiivisesta palautteesta tai objektiivisista mittaustuloksista liittyen kognitiiviseen suorituskykyyn. >>

        Tällaisia menetelmiä voi suositella, mutta ilman kunnollisia hypoteesejä tulokset jäävät vielä heikoiksi. Tieteessä ei selvästikään vielä ole ymmärretty tietoisuuden synnyn ja esiintymisen lainalaisuuksia.

        Tilanne on yksiselitteisen sietämätön sellaisen luonnontieteilijän näkökulmasta, joka yrittää vakavissaan saada aikaan tieteellistä edistystä alueella. Tyypillinen filosofinen junnaaminen noinkin yksinkertaisen asian edessä on jotensakin epänormaalia trans-filosofisesta näkökulmasta. Pystyvätkö ei-luonnontieteet ylipäätään tarjoamaan minkäänlaista valaistusta tuohon ilmiöön. Eivät tunnu pystyvän. Monien fyysikoiden mielestä taas tuo ilmiö on triviaali.

        Kuitenkin, tuo ilmiö pitää mitata, jotta ei tarvitse kiistellä ja spekuloida filosofisilla käsitteillä. Ei tuon pitäisi olla vaikea asia. Kelvollinen tietoisuuden määritelmä koostuu muuttujista, jotka ovat mitattavissa. Muu tahtoo jäädä käsienheiluttelun asteelle. On selvää, että aine vaikuttaa oleellisesti tietoisuuteen. Pitää siis vain selvittää millä tavalla. Tietoisuuteen vaikuttavat tekijät redusoituvat väistämättä aineen ominaisuuksiin. Mielestäni on silkkaa turhaa mystifiointia väittää muuta. Keinoja selvittää noita asioita on vaikka kuinka paljon. Subjektiivisessa datassakaan ei välttämättä ole mitään vikaa, kunhan koejärjestelyt tehdään järkevällä tavalla. Ei jokaista neuronia tarvitse mitata, vaan ymmärtää ilmiö riittävän datan perusteella.

        Jos halutaan saada aikaan tieteellistä edistystä, niin täytyy siis pystyä määrittämään tuo käsite täsmällisesti, luonnontieteellisessä merkityksessä ja mittaamaan ilmiötä. Tieteessä ei pyritä tekemään tarpeettoman monimutkaisia malleja, vaan löytämään nimenomaan keskeiset perustason tekijät, joiden kautta ilmiöt ovat kuvattavissa mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos esimerkiksi tietynlainen makrotason kompleksisuus tuottaa tietoisuutta, niin pitää selvittää, mikä on se fysikaalinen ominaisuus, joka luonnehtii tuota kompleksisuutta jne. Eivät kvalitatiiviset ominaisuudet voi tyhjästä ilmestyä, vaan niitä vastaa tietty fysikaalinen kokoonpano jne.

        Kyllä ihmiskunnan pitäisi tietää näistä asioista jo paljon enemmän kehityksensä tässä vaiheessa. Mikro- ja makrokosmosta on tongittu jo vaikka kuinka paljon, mutta ymmärryksessä on edelleen tietoisuuden mentävä aukko. Osittain tähän tietysti vaikuttaa se, että ihmistä ei ole ollut tapana tutkia kokeellisesti samaan tapaan ja samantyylisesti kuin mikro- ja makrokosmosta.

      • Ei fysikalisti
        Munchausen-piiri kirjoitti:

        >>Tilanne on yksiselitteisen sietämätön sellaisen luonnontieteilijän näkökulmasta, joka yrittää vakavissaan saada aikaan tieteellistä edistystä alueella. >>

        Tämä on pelkästään henkilökohtainen ongelmasi. Ihminen (yleensä) ei tee tiedolla tietoisuuden selityksenä mitään.

        >>Pystyvätkö ei-luonnontieteet ylipäätään tarjoamaan minkäänlaista valaistusta tuohon ilmiöön. Eivät tunnu pystyvän. Monien fyysikoiden mielestä taas tuo ilmiö on triviaali.>>

        Ei-luonnontieteet tuskin saavat aikaan (ainakaan ilman luonnontieteitä) mitään tulosta aikaan asiassa. Outo kuitenkin väittää, että ilmiö olisi triviaali. Se on äärimmäisen kompleksi.

        >>Kuitenkin, tuo ilmiö pitää mitata, jotta ei tarvitse kiistellä ja spekuloida filosofisilla käsitteillä. Ei tuon pitäisi olla vaikea asia. Kelvollinen tietoisuuden määritelmä koostuu muuttujista, jotka ovat mitattavissa. Muu tahtoo jäädä käsienheiluttelun asteelle. On selvää, että aine vaikuttaa oleellisesti tietoisuuteen. Pitää siis vain selvittää millä tavalla.>>

        Samaa mieltä mittaamisesta. Niin kuin jo totesin aiemmin, mittaaminen voi kuitenkin osoittautua ilmiön komplisoidun luonteen vuoksi mahdottomaksi tehtäväksi. Siten jäämme sitä kautta ilman mitattavaa selitystä.

        >>On selvää, että aine vaikuttaa oleellisesti tietoisuuteen. Pitää siis vain selvittää millä tavalla.>>

        Tämä väitteesi on filosofista dualismia ja täysin väärin ymmärretty kysymyksenasettelu. Aine ei vaikuta tietoisuuteen vaan oikeammin on sanoa, että aine aikaansaa tietoisuuden. Tietoisuus on ainetta ja syntyy siitä. Miten, se on selvitettävä.

        >>Tietoisuuteen vaikuttavat tekijät redusoituvat väistämättä aineen ominaisuuksiin. Mielestäni on silkkaa turhaa mystifiointia väittää muuta. >>

        Mitä todennäköisemnmin tietoisuus ei redusoidu aineen pienempiin osatekijöihin. Ilmiö katoaa, jos sitä yrittää tavoittaa hiukkastasolla.

        >>Jos halutaan saada aikaan tieteellistä edistystä, niin täytyy siis pystyä määrittämään tuo käsite täsmällisesti, luonnontieteellisessä merkityksessä ja mittaamaan ilmiötä. >>

        Tieteellinen edistyminen ei onnistu asiassa, ellei ryhdytä poikkitieteelliseen yhteistyöhön ongelman ratkaisemiseksi.

    • apis1

      "joopatajoo", ei varmaan aihetta enempään. Hyvää syksyä! :)

      • warvaduti

        Varmaan on ikuinen kina siitä mitä tietoisuus on.Ja ehkä se keksitäänkin taas joskus kertaalleen jossain arvokkaassa laboratoriossa monen professorin voimin ,että se syntyy aivoissa. Mutta niinhän se ei ole.Kyllä me jokainen ymmärämme itsessämme,jos haluamme,että me olemme itse se tietoisuus ja meillä on ruumis ja aivot jotka välittävät mitä tietoisuus ajattelee ja haluaa tehdä ja toimia.Eli se olemme me itse, se tietoisuus, joka ajattelee ja suunnittelee aivojen välityksellä mitä milloinkin tarvitsee tehdä.
        Näin minä maalikkona ja kerran ruumiistani irtautuneena ajattelen.

    • Pähkääjä

      Nimenomaanhan minäkin haluan tuolle tietoisuudelle jotain uskottovaa selitystä, Tässä taannoin.

      Onhan todella huvittavaa sekin ettei aihe edes kiinnosta näitä tarppeeksi oppineita fysiikkaihmisiä.

      Onhan siinä sentään iso ero onko ihmisen tietoisuus ikuinen, vai vaan elämän ajan.

      Saunatonttupilkkaajat jotka pitävät mahdottomana, tai täysin tarpeettomana kaikkea mitä ei vielä tunneta.

      Eikös tiede aina etsi ratkaisua kysymyksiin, miksi tietoisuus olisi siinä asiassa poikkeus jonka selviäiminen ei kiinnosta?

      Ei sekään kovin rakentava ajatus ole.

    • Ei fysikalisti

      Pähkääjä haluaa selitystä tietoisuudelle. Ihminen on utelias, se on selvä. Mutta varsinaisesti et tarvitse sitä selitystä tietoisuudelle mihinkään elämässä.

      Itse asiassa, jos tietoisuus selvitettäsiiin, tietoa tultaisiin käyttämään myös sotilaallisesti hyödyksi. Ihmisiä yritettäisiin alistaa niiden vaikutusmenetelmien avulla, jotka tietoisuuden parempi ymmärtäminen antaisi vallan käyttäjille. Tuintuuko kivalle?

      >>Onhan siinä sentään iso ero onko ihmisen tietoisuus ikuinen, vai vaan elämän ajan.
      >>

      Tässä siirryt kysymyksessäsi metafysiikan puolelle. Jos ihmisen tiede selittää joskus tietoisuuden, selitys ei voi olla, että tietoisuus on ikuinen. Ei tiede sellaiseen kykene. Tieteellinen selitys mitä todennäköisemmin paljastaisi tietoisuuden arkipäiväisyyden ja välttämättömyyden ihmisen kanltaiselle kehittyneelle eliölle.

      Tällä hetkellä "fysiikkaihmisiä" ei voi kiinnostaa tietoisuuden tarkempi selittäminen, koska tietoisuuden fysikaaliselle tutkimiselle ei ole uskottavia menetelmiä. Aihe on enemmän filosofien alaa.

      • zpii

        Kyllä, olen samaa mieltä. Kaikki, mitä ei voi tutkia uskottavasti, se todella sopii filosofien tutkittavaksi. (Mutta palkkaa siitä ei pitäisi maksaa.)

    • kappi70

      .Selitäppä miten Raamattu ennustaa pedon merkin, mikä laitetaan oikeaan käteen tai otsaan, ja mitä ilman ei saa ostaa eikä myydä. Ja nyt puuhataan mikrosirua jotta ihmiset saadaan totaalivalvontaan. ja ilman sitä ei voi ostaa ja myydä, jajokaisen olinpaikkakin on jatkuvasti selvillä.kolmannen maailmansodan jälkeen uusi maailmanhallitus tulee, kattaen koko maailman.katso youtubesta vaikka lisätietoja. Miten voi saada apua? Jeesus on tietysti kaikista tärkein apumme. ilman häntä kuljetaan pimeydessä, joka johtaa kuolemaan ja ikuiseen eroon Jumalasta. kannattaa laittaa välit Häneen kuntoon, ihan vaan siksikin kun olemme 3.maailmansodan alussa juuri nyt, se on jo alkanut, isis jne. Kaikki menee niinkuin Raamatussa on ennustettu. eli etsikää Jumalaa ja totuutta, lukekaa Raamattua, etsikää Raamattuun uskovien seurakunta, esim, helluntai, vapaasrk, babtisti, tai metodistisrk. Rukoile että Jeesus, jos olet olemassa, haluan tulla omaksesi!anna syntini anteeksi ja anna voimaa parannuksen tekoon synneistäni. johdata minua ja täytä Pyhällä Hengelläsi. Aamen! lue raamattua rukoillen. Hän näkee sinut, Hän loi sinut. Ja hän rakastaa ja kuulee sinua.

    • Konstruktioita

      Eiväthän suurvallat välitä tuon taivaallista filosofien höpinöistä. Suurvaltojen intresseissä on kehittää tietoisuusteknologiaa, jota voidaan käyttää etenkin sotilaallisesti. Mielestäni on jotenkin naiivia olettaa, että aihealueen tietotaso oikeasti olisi niin matala kuin mitä julkisesta keskustelusta voisi päätellä.

      On täysin luonnollista, että jokainen vähänkin asiansa osaava suurvallan johtaja pitäisi matalaa tai olematonta tietotasoa noinkin keskeisellä aihealueella kansallisena turvallisuusriskinä. Filosofinen jaarittelu aiheen ympärillä toimii lähinnä hyödyllisenä sumuverhona ohjaten suuren yleisön huomion pois oikeasti merkittävistä asioista. Tavallinen kansa on niin tyhmää, että sille ei haluta tarjota tietoisuusteknologian tarjoamia mahdollisuuksia ainakaan ennen kuin ollaan varmoja, että seuraukset eivät käänny vallanpitäjiä vastaan.

      Oletettavasti suurvaltojen salaisissa laboratorioissa on jo kehitettynä monenlaisia sovelluksia ns. kvaalian tuottamiseksi ihmisaivoissa tietoteknisin keinoin; mahdollisesti myös etänä, eli käyttäen suunnattavia sähkömagneettisia kenttiä yms. Tällä alueella tarvitaan konstruktiivista tutkimusotetta. Teknisesti toimivien laitteiden luonnontieteellinen toimintaperiaate voidaan johtaa induktiivisesti.

      Ymmärrys on hyvä asia, jos sen kautta voidaan kehittää entistä nopeammin sovelluksia, mutta jos niitä saadaan kehitettyä ilmankin, niin sekin on käytännölliseltä kannalta suurvalloille riittävän hyvä tulos. Ennemmin tai myöhemmin sovelluksia alkaa kuitenkin tulla markkinoille, tyypillisesti sen ohjaamana miten pääomapiirit saavat maksimoitua voittonsa, sillä tuolla aihealueella on valtava taloudellinen potentiaali.

    • darpa

      "Suurvaltojen intresseissä on kehittää tietoisuusteknologiaa, jota voidaan käyttää etenkin sotilaallisesti. Mielestäni on jotenkin naiivia olettaa, että aihealueen tietotaso oikeasti olisi niin matala kuin mitä julkisesta keskustelusta voisi päätellä."

      Oikeasti toimiva tieto on aina valtaa ja sitä valtaa ei yleensä haluta jakaa kaikille eikä varsinkaan kilpailijoille. Voidaan olettaa että tavalliselle kansalle tarjotun kulutustieteen ohella on olemassa lukuisia salaisia tutkimusprojekteja joista sitten joskus vuotaa kulutustieteeseen jotain useamman kymmenen vuoden viiveellä. Tavalliselle kansalle tarjotaan lähinnä kuhinkin maailmantilanteeseen strategisesti sopivaa propagandaa tai sellaista tietoa jolla ei ole kovin suurta poliittista, sotilaallista, taloudellista tai yhteiskunnallista merkitystä. Tärkeintä on että valliseva asiaintila eli status quo säilyy ja tavallisen kansan mielipide hallittavissa.

      Jotain viitteitä välillä näkyy esim. täällä:

      http://www.darpa.mil/our_work/

    • KosmosK

      Tietoisuus on kehittynyt vähitellen. Kuvitellaan mahdollisimman yksinkertainen pakteeri, joka vain olla möllöttää ja lisääntyy. Seuraava kehitysaste voisi olla, että pakteeri "aistii" valoa, tai lämpöä ja pyrkii niitä kohti, pois vaaranpaikasta. Seuraava iso askel voisi olla se kun eliö tuntee nälkää ja/tai kipua.
      Eli aluksi on ollut tuntoisuus. Vähitellen on kehittynyt tietoisuus ja itsetietoisuus.
      Mitä eroa on yksinkertaisimmalla pakteerilla ja valoa aistivalla pakteerilla. Jälkimmäisessä aine on järjestäytynyt monimutkaisemmin. Aineen suunattoman monimutkainen järjestys ja liike määrää mitä koiemme, mitä tunnemme.
      Jos olisi aineen ulkopuolinen tietoisuus(aineetonko?), mihin se tarvitsisi monimutkaisesti järjestäytyneitä soluja, hermoverkkoja ja aivoja. Jos olisi järjestäytyneestä elämästä riippumaton tietoisuus(sielu, mieli), kivenmurikat, pilvi ja järvi voisivat käydä loputonta keskustelua. Samaa ainetta kivissä ja vedessä on kuin aivoissa.

    • zpii

      Minulle kyllä aineen, tilan ja ajan olemassaolo on paljon suurempi mysteeri kuin tietoisuus tai ihminen.

      • lkj876

      • zpii

        Eikö olisi miellyttävämpää yrittää selittää aineen, tilan ja ajan olemassaoloa ilman ihmistä tai ihmisen tietoisuutta? Edellä oleva linkki, onko siinä kyse jostain skientologian kaltaisesta? Ei tehnyt minuun vaikutusta. (Ei millään pahalla.)

      • lkj987876
        zpii kirjoitti:

        Eikö olisi miellyttävämpää yrittää selittää aineen, tilan ja ajan olemassaoloa ilman ihmistä tai ihmisen tietoisuutta? Edellä oleva linkki, onko siinä kyse jostain skientologian kaltaisesta? Ei tehnyt minuun vaikutusta. (Ei millään pahalla.)

        "Eikö olisi miellyttävämpää yrittää selittää aineen, tilan ja ajan olemassaoloa ilman ihmistä tai ihmisen tietoisuutta?"

        Eihän sitä ihmisen tietoisuudella selitettykään. Vähiin näyttivät jääneen ymmärtämisen eväät, minkä vahvistaa myös tällainen, hm, kutsuttakoon sitä ihan kohteliaasti kommentiksi:

        "Edellä oleva linkki, onko siinä kyse jostain skientologian kaltaisesta? Ei tehnyt minuun vaikutusta. (Ei millään pahalla.)"

        Kaikkien kommentithan ovat tasa-arvoisia riippumatta siitä, ollaanko asiasta ymmärretty yhtään mitään.

    • zpii

      Tällä hetkellä minusta voitaisiin luopua kokonaan miettimästä, mitä tietoisuus on. Se on nyt täysin mahdoton tehtävä, yhtä mahdoton kuin käsky kirjoittaa näkyviin kaikki piin desimaalit. Se ei tässä maailmassa onnistu.

      Joku osaa kaksi desimaalia (14), joku tietoisuusfilosofi/aivotukija miljoona desimaalia, mutta kumpikin tulos on 0,0 % koko totuudesta. Maallikon mielipide on siis yhtä arvokas ja hyvä kuin huippufilosofin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe