"Floresin ihminen" onkin osoittautunut nykyihmiseksi, jolla oli Downin syndrooma.
http://www.sciencedaily.com/releases/2014/08/140804151510.htm
"Hobitti" olikin Downin syndroomainen
2
103
Vastaukset
Huom. Eihän tuo jutun LB1 luuranko ole ainoa mitä paikalta on löydetty. Tutkimukset jatkunevat.
- erssu
Paikalta on löydetty kai merkkejä useista luurangoista. Vasta yhden perusteella on EPÄILTY Downia
Kai on periaatteessa mahdollista, että paikalla olisi elänyt muista ihmisistä karkoitettu ryhmä ihmisiä, jolla on lievähkö Downin oikeryhtymä, mutta se lienee epätodennäköistä. Luultavasti ihmisen populaatio oli aika pieni ja tarpeeksi Down-ihmisiä tuskin olisi löytynyt samaan paikkaan. Downin oireyhtymää kuuluu lisäksi aika monia liitännäissairauksia (esim. vakavia sydänvikoja), jonka takia varmaan useimmat Down-lapset ovat tuolloin kuolleet nuorina - ellei heitä peräti surmattu syntymän jälkeen.
Yhteen aikaan väitettiin, että Floresin ihmiset olisivat olleet omaa lajiamme, mutta heillä olisi ollut mikrokefalia (pienipäisyys, aiheuttaa vakavaa kehitysvammaisuutta). Mikrokefalikot eivät millään pystyisi elämään ryhmänä ja hankkimaan eläntoaan. Ihmiset, joilla on lievähkö Down, ehkä selviytyisivät jotenkuten ryhmänä ja ruuanhankinnasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Cynthia Woods
😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 Nymfomaani -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�07937- 1771755
- 771114
- 1131113
Nainen, millainen tilanne oli
kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin621031Persut petti duunarit
Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,193945Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus
https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet182920Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!
Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin271886Mitä ajattelen sinusta
Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu35823- 86707