Miksi kaikkea ennakoidaan, eikä ennusteta. Kohta varmaan säätäkin ennakoidaan. Eikö ennakointi olekaan varautumista tulevaan ja ennustaminen tulevan arvaamista? Kyllä varsinkin poliitikot (Stub) kovasti vaan ennakoivat vaikka kyse on ilmiselvästä ennustamisesta.
ennakoida / ennustaa
4
107
Vastaukset
- Forecaster
Käsitttäisin, että ennkointi viittaa subjektiiviseen käsitykseen tulevaisuudesta, spekulointiin. Ennustaminen olisi sitten jotenkin objektiivisempaa, esim. jonkin matemaattisen mallin tuottamaa.
Mikähän ero on samaan viittaavilla englannin sanoilla foresee, forecast, predict ja anticipate?- Musta tuntuu
Itse käyttäisin noista verbeistä ensimmäistä ja viimeistä mutu-arvioihin. Keskimmäiset säästäisin matemaattisiin malleihin.
- Edestätietäjä
Ennakointi tarkoittaa jonkin asian ottamista huomioon etukäteen. Jos esimerkiksi otetaan sateenvarjo matkaan mukaan, niin ennakoidaan sadetta. Ennustaminen taas tarkoittaa loogiseen päätteelyyn tai taikuuteen perustuvaa arvausta tulevasta. Esimerkiksi sade voidaan ennustaa säähavainnoista tai sammakoiden käytöksestä, mutta tähän ei liity ennakointia – ellei sitten varauduta sateen varalle.
Mitä englantiin tulee, niin "predict" ja "forecast" vastaavat suomen ennustamista edeltävän tiedon pohjalta. Näillä on kuitenkin pieni vivahde-ero, sillä jälkimmäinen on luonteeltaan epätarkempaa. "Foresee" sen sjaan ei kerro millä tavalla ennustus on saatu, vaan sitä voi käyttää kaikenlaisesta ennustuksesta, myös yliluonnollisesta. "Anticipate" taas vastaa ennakointia.
- Ennustamaton
Ehkä vika on juuri siinä? Eiväthän ennustajat halua olla arvaajia. Eikä säänennustaminen olekaan aivan arvaamista, ainakaan jos se kohdistuu lähipäiviin.
Sää- yms. ennusteet eivät ole ennustamista vaan ennusteen tekemistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 904596
- 293324
- 2013162
- 513007
- 242935
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212766Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl432669Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2352428Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252236- 472185