Ruotsissa kyseenalaistetaan ydinvoima

Ruotsissa taidetaan olla jo pikkuisen katumapäällä ydinvoimaseikkailun jatkamisesta. Syynä on tietenkin sama ilmiö, mikä näkyy kaikkialla maailmassa: ydinvoimalat ovat nykyisin riivatun kalliita.

"Ruotsin ydinvoimaa omistavilla energiayhtiöillä on edessään miljardien kruunujen, satojen miljoonien eurojen investoinnit Fukushiman onnettomuutta seuranneiden uusien turvallisuusvaatimusten takia."

"DI:n mukaan Vattenfall voi saada yhteensä 5-10 miljardin kruunun ylimääräisen laskun. Ruotsalaisviranomaiset päättävät uusista turvallisuuskriteereistä viimeistään tämän vuoden lopulla. "

"Ydinvoimaloille on tulossa myös muita uusia, isoja investointeja vaativia säädöksiä. Energia-alan etujärjestön Svensk Energin toimitusjohtajan Kjell Janssonin mukaan uudet normit merkitsevät 3-5 miljardin kruunun, jopa yli 500 miljoonan euron investointeja jokaista reaktoria kohden. "
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ydinvoima kyseenalaistetaan taas ruotsissa/201407689151
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 14.7.2014 18:47. Koska valvojat eivät ole kertoneet viestin poiston syytä, joudun kirjoittamaan sen uudelleen, kunne valvojat
- kertovat syyn viestin poistoon, tai
- lopettavat sen perustelemattomat poistot

Tuota odotellessani pidän keskustelua aiheesta yllä-

_____
Saa nähdä, kuinka kauan valvojat jaksaa välittää näitä Sääntömafian minulle osoittamia viestien uudeelleenkirjoituspyyntöjä - sitähän sääntöjen mukaisen viestin poistaminen tarkoittaa.

Tiedoksi @Suomi24 @Aller
4179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Toistopälätyksen jatkeeksi asiaa;

http://www.talouselama.fi/uutiset/ruotsi aloittaa uuden ydinvoimalan valmistelun vaikka se paatti luopua ydinvoimasta kokonaan/a2226812

Ruotsi aloittaa uuden ydinvoimalan suunnittelun. Vattenfall on virallisesti aloittanut vuosikymmenen kestävän julkisen konsultaation uudesta ydinvoimalasta. Sen on määrä korvata maan käytöstä poistuvaa ydinvoimakapasiteettia, kertoo Word Nuclear News.

Ringhalsin vanhimmat reaktorit otettiin käyttöön 1970-luvulla ja niiden arvioidaan poistuvan tuotantokäytöstä 2020-luvun jälkipuoliskolla. Niiden korvaamisen suunnittelu on Vattenfallin mukaan aloitettava nyt. Tällä hetkellä Ringhals 1 ja 2 tuottavat 860 MW sähköä, mutta niiden korvaajaksi havitellaan 1800 MW:n laitosta.

Ydinvoimalat tuottavat noin 40 prosenttia maan sähköenergiasta. Vesivoimalla tuotetaan noin 48 prosenttia. Fossiilisilla energianlähteillä sekä bioenergialla tuotetaan 8 prosenttia ja tuulivoimalla 2 prosenttia maan sähköstä.

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen Ruotsi päätti luopua ydinvoimasta, mutta tosiasiassa se nosti voimaloidensa tuotantokapasiteettia koko ajan. Lakia lievennettiin 2011 siten, että se sallii nykyisten kymmenen reaktorin käytön ja niiden korvaamisen, kun käyttöikä tulee täyteen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Pyydän saada huomauttaa, että mainitsemasi "toistopälätys" on Sääntömafian tilaama uudelleenkirjoituspyyntö, jonka valvojat ovat minulle välittäneet poistamalla täysin sääntöjen mukaisen viestin.

    Viite:
    "asialinjalla
    5.9.2014 10:05

    Toistopälätyksen jatkeeksi asiaa;"
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12477176/#comment-69775217


    Tiedoksi @Suomi24 @Aller

    Äänestä

Mutina toistopälätysten poistoista ei ole tämän ketjun eikä palstan aihe.

Toistokopioviestien poistot ovat sääntöjen mukaisia ja välttämättömiä palstaterrorismin estämiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stuxnet kirjoitti:

Ruotsissa taidetaan olla jo pikkuisen katumapäällä ydinvoimaseikkailun jatkamisesta. Syynä on tietenkin sama ilmiö, mikä näkyy kaikkialla maailmassa: ydinvoimalat ovat nykyisin riivatun kalliita.

"Ruotsin ydinvoimaa omistavilla energiayhtiöillä on edessään miljardien kruunujen, satojen miljoonien eurojen investoinnit Fukushiman onnettomuutta seuranneiden uusien turvallisuusvaatimusten takia."

"DI:n mukaan Vattenfall voi saada yhteensä 5-10 miljardin kruunun ylimääräisen laskun. Ruotsalaisviranomaiset päättävät uusista turvallisuuskriteereistä viimeistään tämän vuoden lopulla. "

"Ydinvoimaloille on tulossa myös muita uusia, isoja investointeja vaativia säädöksiä. Energia-alan etujärjestön Svensk Energin toimitusjohtajan Kjell Janssonin mukaan uudet normit merkitsevät 3-5 miljardin kruunun, jopa yli 500 miljoonan euron investointeja jokaista reaktoria kohden. "
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/ydinvoima kyseenalaistetaan taas ruotsissa/201407689151
_____
Viesti on kirjoitettu 1. kerran 14.7.2014 18:47. Koska valvojat eivät ole kertoneet viestin poiston syytä, joudun kirjoittamaan sen uudelleen, kunne valvojat
- kertovat syyn viestin poistoon, tai
- lopettavat sen perustelemattomat poistot

Tuota odotellessani pidän keskustelua aiheesta yllä-

_____
Saa nähdä, kuinka kauan valvojat jaksaa välittää näitä Sääntömafian minulle osoittamia viestien uudeelleenkirjoituspyyntöjä - sitähän sääntöjen mukaisen viestin poistaminen tarkoittaa.

Tiedoksi @Suomi24 @Aller

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu