Naapuri juo päivittäin viinaa?

maksa sanoo poks!

Olen jo monia vuosia, ehkä 8 vuotta ihmetellyt tuota naapurin miestä, hän siis juo päivittäin jatkuvasti alkoholia, juo raakaa leijonaa ja olutta päälle ja paljon, miten hänen terveytensä kestää tuota touhua?mies käy vielä kaiken lisäksi töissä sellaisessa paikassa jossa juominen on sallittua jos vain työ pystyy hoitamaan, hänellä on autokuski. Mikä ihmisessä ekana antaa periksi tuollaisessa juomisessa, pää vai maksako? Miehen kädet tärisevät kuin kapellimestarin jos ei juuri sillä hetkellä ole saanut jo päivän ryyppyä?? Itse en kertakaikkiaan pystyisi edes kolmea päivää juomaan yhteenmenoon, kaksi menee jotenkin, mutta siinäkin aluksi selvitään iltaan ja sitten vasta juodaan.

44

362

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma elämänlaatu

      Säännölliset elämäntavat ovat kaiken a ja o.
      Naapurillesi se säännöllisyys on juominen ja sinulle taas päivittäinen naapurin juomisen kyttääminen.
      Kaikilla ei kunto kestä jatkuvaa juomista.
      Sinuakin ilmeisesti harmittaa, kun et pääse hankkimaan itsellesi kuin lievän konttoristikrapulan kahden päivän juomisella.

      Ehkä naapurillasikin on oma ihmettelyn aiheensa:
      "Miten hitto toi jaksaa kyylätä mun touhuja vuositolkulla.
      Luulisi jo ottavan munuaisten ja sappikivien päälle, kun aamusta iltaan seisoo kyykyssä ikkunaverhojen tai piha-aidan takana.
      Minä en kyllä jaksaisi varmaan kahta päivää kauemmin!"

      • tää oli yks parhaista kirjoituksista täällä
        joita oon koskaan lukenu
        kiitos sulle kuka sit ootkaan nimimerkin takana
        tuli hyvä mieli tekstiä lukiessa
        suupielet kääntyi ylöspäin
        harmaa syysaamu kirkastui kummasti

        rakastan ihmisiä joilla on sana hallussa
        nyt saat sääkin oman osas mun sytämmestä :)


    • Anna kunnia sille kelle se kuuluu,juominen on raskasta hommaa,nosta hattuas ku mies tulee seuraavan kerran vastaan.

    • €--

      Alkoholismi on tavallaan sairaus samoin kuin tupakka se pitää otteessaan, siitä voi päästä irti jos ei niin ennen aikaiseen haudan lepoon, se vaan on itestään ja halusta kiinni, on omakohtaisia kokemuksia nyt oon ollu vuosikausia ilman myös tupakasta.

    • I.P.

      Osalla suomalaisista on teräsmaksageeni, saa juoda viinaa tuttipullosta nokkamukiin, muttei maksa paukahtele.
      Toisaalta, ennemmin minä olisin kahdella korvalla varustetusta ulokkeesta huolestunut, jota pääksi kutsutaan.

    • naapurisopua

      Ei sinua ainakaan voi kärsivällisyyden puutteesta moittia, jos olet 8 vuotta viitsinyt seurata naapurisi hulvatonta alasajoa.
      Juomarin pää kyllä yleensä kestää, eri asia taas, miten se vaikuttaa sivustaseuraajaan.

    • ....

      Mistä tiedät.

    • reppuriika

      Ei sitä kaikki kestä. Toisilla fysiikka kestää enemmän. Se on niin vain, ettei tarvitse erikoisemmin kytätä kun naapurien elämä näkyy ja huppuakaan ei viitsi silmilleen ulos mennessä laittaa.

      • Kysyn vain..

        Minäkin vähän ihmettelen sitä
        että jos joku sanoo että on huolissaan
        naapuristaan, vaikka huonokuntoisuudesta
        tai jatkuvasta humalatilasta,
        niin AINA ensimmäisenä joku huomauttaa
        kyyläämisestä ivan säestämänä.

        No onhan sitä toki työnantajiakin jotka eivät palkkaa
        työläisilleen maksa, ei liioin mitään sos,turvamaksuja, veronpidätyksiä ym.
        vaan työsuorituksesta saatu korvaus on juuri viinaa, huumeita,
        pontikkavehkeitä ym. Ikäänkuin tarkoituksella tehdään ihmisistä
        juottolampaita, ihmissikoja ja suoraan sanoen teuraita
        niille kaikkein härskeimmille osaajille.
        Jokainen vois varmaan kysyä itseltään
        mitä hyödyttää sen maailman voittaminen.
        Viina ja viinanhimo on kuitenkin aina ihmistä voimakkaampi,
        kannattaako ihmisen kaikkien paskiaisten takia uhrata henkensä
        tässä maailmassa?


    • 2,5 lt.

      Meillä naapuri juo joka päivä vettä, olen ihan omin silmin nähnyt.
      Pitäisikö minun puuttua asiaan.

      Liika vedenjuontikin on vaarallista.

      • Kuiva-aivo(ko?)

        Mikä on mielestäsi liikaa? Ihmisen nesteentarve per vrk on pari litraa, siis 2 - 3 l. Jotkut pitävät sitä ehkä paljona, mutta kannattaa ehdottomasti opetella juomaan riittävä määrä ennen kuin vanhuus alkaa, sitten opettelu on vielä vaikeampaa. Iäkkään ihmisen kehon nestemäärä vähenee, joten riittävällä 'kastelulla' voi vaikuttaa elimistön tilaan.

        Ja juoda pitää jo ennen kuin on jano, koska jano on merkki siitä, että aivot kuivuvat jo.


      • ----------__
        Kuiva-aivo(ko?) kirjoitti:

        Mikä on mielestäsi liikaa? Ihmisen nesteentarve per vrk on pari litraa, siis 2 - 3 l. Jotkut pitävät sitä ehkä paljona, mutta kannattaa ehdottomasti opetella juomaan riittävä määrä ennen kuin vanhuus alkaa, sitten opettelu on vielä vaikeampaa. Iäkkään ihmisen kehon nestemäärä vähenee, joten riittävällä 'kastelulla' voi vaikuttaa elimistön tilaan.

        Ja juoda pitää jo ennen kuin on jano, koska jano on merkki siitä, että aivot kuivuvat jo.

        Eräillä mielenterveyspotilailla voi olla tarpeenaan juoda liikaa vettä.

        Termi on polydipsia.


      • Hah !
        ----------__ kirjoitti:

        Eräillä mielenterveyspotilailla voi olla tarpeenaan juoda liikaa vettä.

        Termi on polydipsia.

        Siinäpä sinulle pähkinä: juoda määränsä / juoda liikaa. Mahdatko selvitä?


      • ???
        Hah ! kirjoitti:

        Siinäpä sinulle pähkinä: juoda määränsä / juoda liikaa. Mahdatko selvitä?

        Mihinhän tuon olit kirjoitavinasi? Normaalitarve vettä päivässä, 2-3 litraa, ei 20 litraa?


      • En löytänyt
        ??? kirjoitti:

        Mihinhän tuon olit kirjoitavinasi? Normaalitarve vettä päivässä, 2-3 litraa, ei 20 litraa?

        Ja missä sanotaan että "20 litraa" ?


    • elämä on

      Meilläkin naapuri juo viinaa päivittäin ja voi silti hyvin,mukamas.
      Eikä ole tarvinnut verhojen raosta kytätä,vaan on ihan itse kertonut.
      Ja kieltämättä,näkeehän sen päältäkin.
      Mieskin juo päivittäin ja voi ihan hyvin,mukamas.Ei juo kylläkään viinaa,vaan tyytyy kaljaan.Senkin näkee päältä.
      Maksa ei oireita osoita,mutta muisti alkaa pettää...olisikohan tuo alkoholidementiaa,kun niin saamaton ja tylsäkin nykyään on.
      Toiset kestää juopottelua enemmän,toiset vähemmän.
      Läheisillä siinä vasta kestämistä onkin!

      • Meidänkin naapuri joi niin että lykkäsi kesällä ruohonleikkuria joka ei olut päällä. Sitten heittäytyi makkaamaan aidanjuureen niin et käsivarsi näkyi meidän puolelle. Hikisenä ja sinisenä siinä läähätti, soitin noutajat ja olin siinä niin kauan vahtina että myös tulivat., Oli sanonu miehelle et oisitte vaan vieny sisälle nukkumaan, johon mies jotta kannattaa katsoa mille puolelle tonttia heittäytyy pitkälleen, emäntä ei jätä kettään makkaamaan pitkin maita ja mantuja ;).

        Seuraavaksi se mies oli halavaantunu, naapurit ihmettelivät et kun ei liiketä näkynyt ja puhelimella ei tavoittanu. Olivat menneet kattomaan ja siellä mies oli maannu soffalla halvaantunteena, sitä soittoa pääsikin sitten laitosasumiseen sairaalajakson jälkeen. Nyt talo autiona ja siihen jo kertaalleen murtauduttu.


      • Tipaton keski-ikä

        Meillä naapuri kysyi, minulta, että mikset sä juo, kun ei ollut nähnyt minun juovan pitkään aikaan.


      • jepettääkö?
        Tipaton keski-ikä kirjoitti:

        Meillä naapuri kysyi, minulta, että mikset sä juo, kun ei ollut nähnyt minun juovan pitkään aikaan.

        Miksi naapuri näkisi, jos joku juo?

        Taitaa harva nähdä, mikä kunkin seinien sisällä tapahtuu.


      • elämä on
        jepettääkö? kirjoitti:

        Miksi naapuri näkisi, jos joku juo?

        Taitaa harva nähdä, mikä kunkin seinien sisällä tapahtuu.

        Aika usein ainakin kesäaikaan nuo juomingit pidetään pihalla.
        Silloin ei voi olla näkemättä,kuulematta,jos se välimatka naapuriin on sellainen ns. kyttäysmatka.


    • ei auta mikkää

      Jokainen joka juo, kuolee ihan takuuvarmasti, joipa sitten mitä hyvänsä. Jos taas ei juo, niin kuolee sittenkin, kuolee janoon.

    • Minulla kun tuo muisti pelaa edelleen yli-luonnollisesti.
      Laskeskelin kerran paljonko faija joi.
      Jaoin litrat 365:llä ja totesin että noin laskettuna hän joi päivittäin.
      3,8 pulloa keski-kaljaa.
      Mikä on siis tilastollinen vale.
      Ei hän päivittäin juonut.
      Laskin äskettäin oman maagisen lukuni.
      Hävisin faijalle 0,3 pullolla.
      Vaikka työni vaatikin edustamista.
      Minäkään en juo päivittäin.
      Isä oli kuollessaankin komea mies.
      Vähän liian laiha, sanoi avauksen tehnyt lääkäri.
      Komeesti kuoli faija.
      Näin ne asiat meidän suvussa periytyvät.

      Niin ja joo, minun ei siis tarvitse kyttäillä naapureita.
      Minulla kun on aina tietoo.

      H.

    • 8 hukattua vuotta

      Vai kateellinen olet.

      Mene toki mukaan mutta varaudu ostamaan omat juomasi.

    • Repikääpä siitä

      Aloittaja on sillä lailla huolineen oikealla asialla, että terveydenhuolto alkaa pullottaa ihmisistä, miehistä ja naisista, jotka ovat juoneet maksansa toimimattomaksi (kirroosi) ja / tai harmaat aivosolunsa loppuun. Osastoilla alkaa olla alkoholin tuhoamia maksoja ja aivoja (alkodementti) enemmän kuin laki sallii.

      • ,,,,,

        Laki sallii? Älä naurata!


      • Suhteellisuudentaju
        ,,,,, kirjoitti:

        Laki sallii? Älä naurata!

        Meikäläistä se ei todellakaan naurata. Terveydenhuollossa on manit vähissä ja sitten niitä tuhlataan sellaisten ihmisraunioitten hyvään hoitoon, jotka eivät ole ikipäivänä itse tehneet oman terveytensä eteen mitään muuta kuin tärvelleet sen.

        Ja se, että laki sallii sen, on syvältä ...


      • ,,,,,
        Suhteellisuudentaju kirjoitti:

        Meikäläistä se ei todellakaan naurata. Terveydenhuollossa on manit vähissä ja sitten niitä tuhlataan sellaisten ihmisraunioitten hyvään hoitoon, jotka eivät ole ikipäivänä itse tehneet oman terveytensä eteen mitään muuta kuin tärvelleet sen.

        Ja se, että laki sallii sen, on syvältä ...

        Totta kai, sen jokainen tietää. Mutta miksi kaiken yltäkyllän seassa ihmisten pahoinvointi kasvaa?
        Miksi sitä muuten lääkittäisiin kaikilla aivojen sumennusaineilla?
        Laitoksissa alkaa olemaan alkoholin dementoimia vähän päälle 4-kymppisiä ihmisiä?
        Mikä on perusvirhe?
        Kuka sen tietää, eivät ainakaan nyky-yhteiskunnan peruspilarit.

        Katsot maailmaa omien kapeiden suotimien takaa.


      • <^>
        ,,,,, kirjoitti:

        Totta kai, sen jokainen tietää. Mutta miksi kaiken yltäkyllän seassa ihmisten pahoinvointi kasvaa?
        Miksi sitä muuten lääkittäisiin kaikilla aivojen sumennusaineilla?
        Laitoksissa alkaa olemaan alkoholin dementoimia vähän päälle 4-kymppisiä ihmisiä?
        Mikä on perusvirhe?
        Kuka sen tietää, eivät ainakaan nyky-yhteiskunnan peruspilarit.

        Katsot maailmaa omien kapeiden suotimien takaa.

        Minä olen sitä mieltä, että juuri se yltäkylläisyys saa ihmiset voimaan pahoin. Markkinatalous.
        Ihmiset ei enää kuluta rukkasiaan rikki elättääkseen itsensä ja perheensä.
        Ihmiset eivät voi enää iloita niistä uusista rukkasista eikä siitä lauantaisesta sipulimakkarasta leivän päällä.

        Kun mikään ei tunnu enää miltään.


      • elämä on
        ,,,,, kirjoitti:

        Laki sallii? Älä naurata!

        "Enemmän kuin laki sallii" on vain sanonta,ei sitä pidä ottaa ihan kirjaimellisesti.
        Tosi asia on,että alkoholin sairastuttamia on päivä päivältä enemmän ja aina vaan nuorempia niiden joukossa.
        Näin on.


    • kovamies

      Se vasta mies on joka ensin juo työpaikkansa perheensä omaisuutensa sitten on kevyt olo sitten on loiseläjänä ennen hautaan menoa siihen ei joka mies pysty, voi sitä kokeilla jos on luontoa ja tahtoa.

    • ...

      Mitä seuraillut, monilla menee ekana jalat.

      Näitä empiirisen seurailemisen tuloksia, ei varmempia tilastoja. Eikä niin taarkasti ole tullut kytättyäkään, monia ihmisiä nähnyt kuin muutamien kymmenien vuosien välein, niillä voi olla paljon muitakin sairauksia. Moni kuitenkin menee tuolilla sairaalaan kuolemaan. Hah, jus yks entinen duunikamu siirtyi tuolihommiin. Sai kymmenen vuotta sitten potkut ja keskittyi istumaan paareissa sen jälkeen. Ei tietoa, miten rahoittaa harrastuksensa, mutta onpahan kuulemma ollut tekemistä.

      Ei maksa ihan pikkuisesta poksahda. Tossa just pari vuotta sitten haudattiin hikiän tunnetuin pontikankeittäjä. Se heittäytyi raittiiksi alle kuuskymppisenä kun sai kirroosin. Eleli lähemmäs ysikymppiseksi. Hyvin harva delaa alkoholismiin, kaikenlaisiin side-efekteihin ja paljon onnettomuuksiin, jotka johtuvat juopottelusta kylläkin.

      Se muuten väärää tietoa, että juopottelu muuttaa aivot kaurapuuroksi. Ei aivot siitä surkastu. Mutta kaikenlaiset välittäjäaineet aivojen sisällä kyllä. Aivot palautuukin, että ahkerakin ottohenkilö voi olla ihan skarppi päästään vanhemmiten. Niinkuin muuten monet onkin. Se sitten eri asia, jos ei ole kovin ruudinkeksijä noin alunperinkään, ei viina niitä viisaaksi tee :D

      Kivahan se, että jollakin noinkin jalo harrastus, kuin naapurikyttääminen, menee se nuoruus siinäkin hukkaan. Mä olen vähän sitä mieltä, aikuinen ihminen saa vaikka sitten juopotella, omasta halustaan, jos niin haluaa. Kakaroista pitää pitää huolta, eikä se perheellisellekkään ole hyvä. Mutta jos alkaa olemaan loispummi-ikäinen ja periaatteessa asiasta ei ole haittaa oikein kenellekkään, sen kun dokaavat, miten haluavat.

      Siis kaikista paras kansalainenhan on se, joka vetää askin norttia päivässä ja juo säännöllisesti perjantaipullonsa. JA tekee kovasti töitä. Sitten kun terveys pragaa tai jää eläkkeelle, alkaa tosiaan polttamaan pari askia sitä norttia päivässä ja juomaan viinaa aamusta iltaan. Ei ehkä elä pitkään muitten elätettävänä ja koko ikänsa maksaa rutkasti verojakin. Että siinäkään suhteessa en ymmärrä lestaateja.

      =DW=

      • ei lesta.

        Ole ymmärtämättä, mutta tunnut kadehtivan.


      • <^>

        Kyllä minä sen ymmärrän, että pidetään juhlia silloin tällöin tai vaikka joka perjantai.
        Mutta, että vedetään joka päivä niin että tosiaan alkaa se katkokävely ja aina vain yhä nuoremmilla, tais olla joku reisilaskimotulos tms. tautinimitys.
        Ei tässä kyllä ole joutanu kyttäilemään, mutta kyllähän tuota näkee kun silmät auki kulkee.


    • hisnkelihenskeli

      Jos jalkautuu, varsinkin kesällä, niin joka ikisessä kaupungissa ja isommassa taajamssa on iso lössi ryyppyveikkoja ja kassi-almoja puliveivareitten lisänä. Vuokra-asuntojen sijoittelun tiheyden vuoksi on slummiutuminen jo pitkällä. Ysittäinen, työssäkäyvä viinaanmenevä on vielä ihan kesy juttu.

      • taivastellaanjoukoll

        Miksiköhän?


      • henkselihinkseli
        taivastellaanjoukoll kirjoitti:

        Miksiköhän?

        Rääppeitä sotien kiusattuista sieluista, joiden jättämä henkinen perintö antoi selviämisen eväät, eli viina ja tupakka..


    • 16+12

      Juopotelkoon kaikessa rauhassa. Kunhan ei tuottaisi kenellekään häiriötä. Omat rahansahan se vaan tuhoaa ja oman terveytensä menettää.

    • Essolaiset nauttivat terveellisesti

      Me essolaiset naukkailemme päivittäin keskaria, mutta nautitut määrät ovat niin vähäisiä, että juomisemme on vain terveellistä. Nykyisinhän jo myönnetään se, että vanhenevan miehen on joka päivä otettava sopivasti lääkettä, jotta eleimstö pysyy kunnossa. Oikea lääkintä on myös Seksi-Sulon kyvykkyyden salaisuus.

      • 3+12

        Voi kuinka hauskaa...


      • Tiikeri tankkiin

        Siitä on jo vuosia, kun olen ollut näissä ikäryhmissä. Silloin opin tuntemaan sinut, Yleismies. Kaverisi käyvät vielä Essolla myös.


    • ÄÄÄÄRRRRGG.

      Erehdyin asumaan alueelle jossa lipitetään viinaa vuorokaudet ympäriinsä, siinä menee oluet, kirkaat kuohuvat samalla lailla, eikä naiset jää miehiä yhtään huonommiksi. Maistuu samalla lailla. Rehellinen työ ei oikein maistu, missä välissä sitä ehtisikään ?

    • Al Anon

      Ole iloinen, että tuo alkoholisti on naapuri eikä perheenjäsen.
      Tuhansissa kodeissa perhe joutuu seuraamaan vastentahtoisesti aivan samaa, mitä sinä verhojen välistä kyttäät.
      Vaikka ei todellakaan haluaisi.

      • ja mitä muuta?

        Se kurja juttu on ikkunoiden eteen asetetuissa työpöydissä
        että joku aina ottaa kyttäämisenä tai kyyläämisenä
        ikkunasta ulos kattelemisen
        vaikkei se liittyis naapureihin yhtään mitenkään.
        Vaiikka istuis omissa ajatuksissaan tai kattelee vaikka
        värikkään ruskan kaunistamaa maisemaa.
        Pitäiskö muuten aina ihmisten syyllisiksi tuntea itsensä
        kaikista kyyläämis- ja kyttäysväitteistä?
        Mitäs muita asioita pistäisitte tärkeysjärjestykseen kaikkien yhteisten asioitten
        ja edun nimissä?


    • Kalikka kalahti

      Kops!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2068
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1972
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      151
      1588
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1217
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1184
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe