Pitkäaikainen rakenteellinen korruptioverkosto Suomessa!

Vaalit2015!

Suomessa ei ole yhtäkään viranomaista tai tahoa jota ei olisi valittu tehtävään pelkän svekomanian tarkoitusperiä ajavaksi.

Hallituksen ja eduskunnan valiokunnat on tarkalla seulalla valittu siten, että JOS SATTUU tulemaan ruotsalaiskysymyksiä pöydälle niin löytyy sopiva enemmistö ratkaisemaan asian RKP:n ja ruotsinkielisyyden hyväksi.

Oikeuskanslerit, oikeusasiamiehet, vähemmistövaltuutetut, oikeusministerit, opetusministerit sekä eduskunnan alaisuudessa toimivien valiokuntien mm. sivistysvaliokunnan jäsenet on tiukan ruotsalaismielisen seulan läpäisseitä svekomaaneja.

Mukaan kun nostetaan maan suurimmat mediat, verovaroin ylläpidetty Yle ja maan suurimmat ruotsalaisella rahalla ylläpidetyt sanomalehdet HS etunenässä niin lopputulemasta ei pitäisi olla pienintäkään epäilystä.

Kun tällaista on jatkunut jo pitemmän aikaa ja siihen lisätään maan etuoikeutettu koulutusjärjestelmä jossa ruotsinkielisen väestönosan telmijöistä yli puolelle aukeaa korkeakoulupaikka kun taas vajaalle 30 prosentille suomenkielisistä. Vuodesta toiseen jatkuva epätasapaino senkuin lisääntyy ja pieni, hyvin pieni vähemmistö johdattelee suuren enemmistön elämänvaiheita.

Miksi me suomenkieliset valitsemme lampaita edustamaan itseämme eduskuntaan? Siinäpä kysymys johon haluaisin, että kansa kiinnittää huomiota seuraavissa eduskuntavaaleissa jotka ovat jo puolen vuoden kuluttua ehkä aikaisemmin.

16

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mistä oikeutta?

      Pieni lisä on paikallaan.

      Julkisen Sanan Neuvosto JSN on myöskin yksi tällainen korruption pesäke jossa suoranaisia epäkohtia ei pääse kritisoimaan koska neuvoston jäsenet on "valittu" samalla tiheällä svekomanian täikammalla kuin muutkin yhteiskunnalliset toimihenkilöt.

      • poikkeus!

        JSN kyllä huomautti YLE:ä, kun se tulkitsi kyselyä virheellisesti eli väitti kansalaisten enemmistön kannattavan pakkoruotsia.


      • poikkeus! kirjoitti:

        JSN kyllä huomautti YLE:ä, kun se tulkitsi kyselyä virheellisesti eli väitti kansalaisten enemmistön kannattavan pakkoruotsia.

        Taas tuo sama väite että JSN olisi huomauttanut YLE'a tilastojen väärästä tulkinnasta. Minulle tuo on ihan uusia asia, joten et viitsis linkittää JSN'n huomautusta.

        JSN'n päätökset löytyvät kaikki alla olevan linkin takaa mutta itse en löydä. Jos et osaa kopioida ja liittää linkkiä niin anna päätöksen numero. Kiitos.

        http://www.jsn.fi/paatokset/?year=2014&search=Yle


      • viktor nasser
        Ankdam kirjoitti:

        Taas tuo sama väite että JSN olisi huomauttanut YLE'a tilastojen väärästä tulkinnasta. Minulle tuo on ihan uusia asia, joten et viitsis linkittää JSN'n huomautusta.

        JSN'n päätökset löytyvät kaikki alla olevan linkin takaa mutta itse en löydä. Jos et osaa kopioida ja liittää linkkiä niin anna päätöksen numero. Kiitos.

        http://www.jsn.fi/paatokset/?year=2014&search=Yle

        JSN'n päätökset löytyvät kaikki alla olevan linkin takaa mutta itse en löydä.

        Eiköhän tämä JSN kuulu samaan rakenteelliseen mätäpaiseeseen kuin aloittajan mainitsemat muut korruptiopesäkkeet?


    • jotta silleen.

      Eli vyyhtiä on vaikeata purkaa koska toinen korruptiopesäke tukee toistaan. Vie pitkän aikaa mutta ei ole mahdotonta jos vain suomenkieliset älyävät OMAN etunsa yhteiskunnassa. Nyt edunvalvontaa harrastetaan ainoastaan pienen vähemmistön etujen puolesta.

    • Svekokratia!

      Kirjoituksesi oli mainio tiivistelmä svekokratiamme luonteesta. Me kieliaktiivit teemme todella tärkeää työtä maamme palauttamiseksi normaaliksi demokratiaksi.

      Kyse ei siis todellakaan ole pelkästään pakkoruotsista!

    • 8520

      Tästä ei voi koskaan puhua liian paljoa!

      • Kyllä kuvottaa !

        Juuri näin. Asiaa pitää pitää koko ajan esillä ja murentaa vähin erin svekovastustus. Minkä takia tässä maassa on niin vaikea tunnustaa, että maan nimi on Suomi ja Suomessa puhutaan suomea ? Piste.


    • kuka uskaltaa?

      Niin kysymys on siitä, että kenessä on miestä tai naista avaamaan tämän vyyhdin joka Suomessa palvelee RKP:n asiaa?

      • Bättre folk

        Sulo Aittoniemi ehdotti vuosia sitten, että Ahvenanmaalle annetaan täysi itsenäisyys.
        Sen jälkeen ei ole yhtään rohkeaa kansanedustajaa ollut.
        Ehkäpä nyt, kun rahat on totaalisen finito, joku herää säästämään sieltä missä köyhät ja sairaat ei kärsi.

        Kokoomuksesta edustajaa ei löydy niinkauan, kun Alex Stubb on johdossa.
        Seteliselkärankaisia koko eduskunta täynnä. Luultavammin kansalaisaloite pakkoruotsista haudataan valiokuntaa, eikä se pääse suureen saliin.

        Kansan mielipiteellä ei ole väliä, kun pieni eliitti nautti etuoikeuksistaan.


    • tyttit

      Tarkan seulan läpäisseitä kansanedustajia puolustamassa RKP:n asiaa!

      Katsokaa ja ihmetelkää! Oletko se sinä joka olet valinnut tällaisia edustajia joiden ensisijainen tehtävä on ajaa naapurimaan asiaa? Koko puoluekirjo on mukana paitsi muitten parjaamat perussuomalaiset.

      http://www.youtube.com/watch?v=GnPnbpiHxIA

      • Bättre folk

        Koululaisten ja heidän vanhempiensa pitää ryhtyä taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Ruotsi on hyödyllinen niille, jotka aikovat pyrkiä jatko opintoihin ruotsiksi.
        On paljon helpompi päästä sisään, koska vaatimukset ovat alhaiset.
        Toiset, jotka tähtäävät kansainvälisiin tehtäviin, kannatta ryhtyä boikotointiin.
        Kansanedustajat ovat epävarma tekijä. Heitä voi ja on manipuloitu rahalla.

        Viesti eduskuntaan kantautuu, kun opiskelijat joukolla jättäytyvät pois ruotsin tunneilta, ja ilmaisevat mielipiteensä mielenosoituksella. Jonkun pitäisi aloittaa kampanja somessa.
        Älkää alistuko piioiksi ja rengeiksi vaan suunnitelkaa oma elämänne.
        Ranska ja espanja ovat mielenkiintoisia kieliä ja kulttuureja.


    • uskalias

      Kuka aloittaa korruptiorakennelman purkamisen Suomessa?

      Sitä mitä on vuosisadan ajan rakenneltu ei voida vuodessa parissa purkaa.

      Moni suomenkielinen halukas joutuu luopumaan omista tulevaisuudenhaaveistaan sillä urakehitys voi tyssätä jos alkaa niskoittelemaan nykyiselle järjestelmälle.
      Hyväveliverkosto voi KOSTAA ja pysäyttää hyvänkin hakijan ellei hän alistu verkoston vaatimuksiin.

      • ihme ulisijoita

        Äänestäkää nefe-enemmistö eduskuntaan ja poistakaa pakkoruotsi. Nefet vinkuvat kuin pikkuvauvat enemmistön pätöksiä vastaan ja kehuvat omistavansa enemmistön gallupeissa. Nyt vaalivoittoon nefenössöt tai tutti suuhun.


      • Kerro?
        ihme ulisijoita kirjoitti:

        Äänestäkää nefe-enemmistö eduskuntaan ja poistakaa pakkoruotsi. Nefet vinkuvat kuin pikkuvauvat enemmistön pätöksiä vastaan ja kehuvat omistavansa enemmistön gallupeissa. Nyt vaalivoittoon nefenössöt tai tutti suuhun.

        Nykyisessä eduskunnassa oli "nefe-enemmsitö", mutta heidät korruptoitiin puolustamaan surujen etuoikeuksia suomalaisten oikeuksien sijasta.

        Peräti 40 edustajaa on kääntänyt takkinsa pakkoruotsi-asiassa. Joten kerropa meille, miten voimme äänestää muutoksen? Tai pistä tutti suuhun ja lopeta se vinkuminen!


      • turha vinkua
        Kerro? kirjoitti:

        Nykyisessä eduskunnassa oli "nefe-enemmsitö", mutta heidät korruptoitiin puolustamaan surujen etuoikeuksia suomalaisten oikeuksien sijasta.

        Peräti 40 edustajaa on kääntänyt takkinsa pakkoruotsi-asiassa. Joten kerropa meille, miten voimme äänestää muutoksen? Tai pistä tutti suuhun ja lopeta se vinkuminen!

        Äänestäkää omia varmoja nefenössö ehdokkaita tulevissa vaaleissa, sellaisia jotka eivät ole korruptoituneita. Niin älykkäämmät tekisivät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5000
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1570
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1129
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1063
    5. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      987
    6. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      75
      950
    7. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      8
      947
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      852
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      56
      751
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      713
    Aihe