kuinka moni poistuu ilman "saalista"?

16+4

Kuinka moni teistä on päättänyt lähteä treffi-palstalta ns. ilman saalista eli että sopivaa kalaa ei ole iskeytynyt koukkuun?

8

151

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sun kala on

      jossakin lähellä

    • Lähdin jo monta kuukautta sitten enkä suinkaan ensimmäistä kertaa. Mutta sillä erotuksella että enää en edes yritä. Potentiaalinen "saalis" löytyi sittemmin ystävien kautta.

    • --m79

      Monta kertaa on yritetty ja aina postuttu ilman "saalista". Pari kivaa naispuoleista kaveria on kyllä noiden treffien tuloksena löytynyt, joiden kanssa satunnaisesti urheillaan, ulkoillaan tai käydään syömässä/terdellä.

    • 1420

      Minä poistuin myös saaliittaa. Paljon ois ollut kiinnostavia naisia ja oisin mielelläni tutustunut ja saattanut jopa huolia suurimman osan naisista profiilien perusteella.
      Ei vaan oikein saanut aloitteesiin vastauksia että ois voinut tapahtua jotain.. Tosin asun maaseudulla ja omalta kylältä ei ollut ainuttakaan nais ehdokasta. Ja lähimmät oli 80 kilsan päässä. Eikä se muutenkaan olisi onnistunut kun valtaosa naisista haluu asua kaupungeissa.
      Ja yks syy miks lähin niin maakunnassa jossa olen niin miehiä on neljä kertaa enemmän.
      Aika huonot mahdolisuudet pärjätä. Ja on paljon helpompi olla kun ei oo enää profiilia niin ei tuu pettymyksiä pettymysten perään kun ei saa minkäänlaista kontaktia minnekkään. Kuitenkin minä olin ihan tositarkoituksella liikenteessä.

      • Tanssityttö

        Käytkö tanssimassa? Jos et, niin sinne sitten! Edelleen hyvä tapa löytää ystävä, joko kumppani tai muuten vaan... Ja samalla kuntokin pysyy hyvänä ja mieli virkeänä.... (..mitä vielä..? ;)) eli kaikkea hyvää sulle!


    • 14 + 8

      Minäkin naispuolisen kaverin sain ja pari keissiä jäi vähän kesken, mutta julmasti vedin töpselin seinästä kun löytyi emäntä ihan perinteisesti baarista.

      • Ystävän laulu

        Onnittelut!


    • Ikuinen kysymys

      Muutaman vuoden välein olen pistäytynyt palstalla katsastamassa menon. Seuraa löytyy helposti, mutta olen vetäytynyt kun suhteet alkavat mennä liian vakavaksi.

      On liiankin helppoa vedota siihen, että olen varattu, vaikka kyseessä onkin avioliitto eikä parisuhde. Eikö sitä voisi olla rahat ja lapset yhden naisen kanssa ja parisuhde toisen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe