Tämä on sairasta, nuoret

Metsästänyt nuori

11-vuotias Ed Österås oli viime lauantaina hirvimetsällä ensimmäistä kertaa elämässään. Kello oli suunnilleen yhdeksän aamulla, kun hirvivasa lyyhistyi Kemiönsaaren metsään hänen kiväärinsä luodista.

Se olisi ollut oiva osuma kokeneeltakin metsästäjältä, saati sitten nuorelta pojalta. Vaan verrattuna siihen saaliiseen, minkä Ed sai nelisen tuntia myöhemmin, ei vasa ollut vielä mitään.

Silloin kaatui nimittäin komea hirvisonni.

- Se oli kahdeksanpiikkinen, Ed tarkentaa.

- En uskonut etukäteen, että saisin yhtään mitään. Ja sitten ammuin kaksi! Muut miettivät, että miten noin voi käydä ja olivat tosi iloisia mun puolesta, hän kertoo.

Mukana metsällä oli myös oma isä, jolta poika sai apua urotöihinsä.



>>kommentti: Älkää metsästäkö, ennenkuin olette aikuisia ja osaatte päättää - haluatteko tappaa, ja riskinä ison eläimen haavoittuminen. Paha mieli.

4

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • topi tietäväinen.

      EI niin nuori saa aseenkantolupaa Suomessa. Saati metsästyslupaa.

      • Totuus tuossa

        Metsästäjäntutkinnon suorittamisella ei ole ikärajaa. Vanhemman kenellä on aseenkantolupa valvonassa saa metsästää kunhan metsästäjäntutkinto on suoritettu.


    • Apocalypse?

      Meidän pitää pitää yllä metsästys taitojamme, emmehän me koskaan tiedä milloin menetämme sähkön tai rauhallisen yhteiskunnan.

    • Totuus tuossa

      Ei österåsia varmasti pakolla metsästämään viety.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe