Lapsenmielisesti

Huomenta, kyllä sitä on tainnut ajatusmaailma kääntyä "parempaan" suuntaan. Perustelu = vanhin poikani taannoin ilmaisi et olen pehmennyt, pitäs kuulemma olla lapsille tiukempi. Höh, mummonako, kyllä he minun kanssani toimeen tulevat pehmeydestä huolimatta.
Siis on muuttuut ajatuksetkin, mitä sitä pingottamaan.

Olen huomannut että olen itselleni armollisempi ja myös muille.
Joskus huvittaa kuinka vakavasti nuoremmat ottavat asioita joilla ei käytännössä ole juuri merkitystä, niin olen tehnyt itsekin joskus.
Sellaiset asiat kuin mitä minusta puhutaan, mitä ajatellaan tai miltä näytän eivät enää vaivaa, en murehdi vikojani joille ei voi mitään..
Tietenkin kampaan hiukseni joka päivä ja pukeudun siististi :), en tarkoittanut ettenkö koettasi olla mahdollisimman esteettisen näköinen.
Minulle on monet sanoneet että vanhenen kauniisti, otan sen suurena kohteliaisuutena.

Olisin pettynyt ja jopa vihainen itselleni, ellei ajatusmaailmani olisi nuoruuden ajoista mihinkään muuttunut eli kehittynyt.
Että olisin jymähtänyt jonnekin teini-iän aatoksiin.

Lapsenmielinen voin olla, mutta en lapsellinen.

Paljonkin ,mielipiteet sillai pyöristyneet etten sanoisi peräti pehmenneet.
Pikkasen on muitakin värejä kun musta valkoinen.
Olen aina ollut se suorittaja nyt pikkasen opettelen lintsaamaan.

Ne elämän suuret pääperiaatteet eivät ole muuttuneet. Jotain hienosäätöä on tapahtunut. Olen armolisempi toisille ja itselle. Muutokset tapahtuvat pikkuhiljaa ja ihmismuistikin on rajallinen. Kun voisi kysyä asiaa joltain joka on rinnalla vuosikymmenien ajan.

Tota olen monasti aateellu tottakai sitä kypsyy elämän varrella mutta ajattelutapa onko se muuttunu, lapsenmielisyyttä kyllä kait sitäkin löytyy.

Runoissa on kuvailtu iän olevan ihmiselle taakka.
Siinä mielessä olen minäkin muuttunut.
Vuodet ovat harteiltani kadonneet, vain pieni ja kevyt risu-kasa on enää jäljellä.
Äkkiäkös sen polttaa poroksi.
Nuorena piti kaikki saada mulle ja heti.
Nyt sitä malttaisi odotella, vaan aika käy vähiin.
Hippiyttä riittää loppuun saakka.
Vaan Suomi-tuoksu-kynttilä palaa enää pari kertaa vuodessa.
Tässä vuokra-slummissanikin on yllättävästi alkanut esiintymään inhoa tuoksuja
kohtaan.
Johtunee varmaan vieras-työläisistä.
Ei ne mitään ymmärrä kaatuneiden muisto-päivästä eikä itsenäisyydestä.
Edelleen on siis hyvä tunne, kun voi mielessään vastustaa heitä, jotka aikanaan
vastustivat Vietnamin sotaakin.
Kaikenlaisia Hinduja sitä maailma päällään vieläkin kantaa :)

Eläköön pers-tupakki, nurkan-takunen ja iki-aikaiset Suomalaiset perinteet!

H.

Olen kuulemma vähemmän intensiivinen kuin silloi mun poikani oli teini-ikäinen (puhuttiin eilen illalla hän sanoi mamma olet pehmeämpi, arvostelet vähemmän, olet muuttunut). Niin kait, eikse niin ole että jos ei elämä muuta opeta niin ainakin kävelemään hiljaa?
Samaa huomasin omassa äidissäni kun hän alkoi ikääntyä: särmät olivat hioutuneet, uutta armollisuutta, kärsivällisyyttä, pehmeyttä oli tullut hänenkin topakkaan luonteeseensa.
Toivotaan kuitenkin etten nyt ihan muussiksi menisi ennenkuin aikani on ummessa.

Ajatusmaailma? Olipa vakavan tuntuinen kysymys. Onko minulla edes sellaista?

Kyllä se jotenkin näin menee, että välillä ajatusmaailma kävi jo melkein aikuisen tasolla. Silloin, kun oli vastuu poikasten syöttämisestä ja kasvattamisesta, yrittää olla aikuisen esimerkkinä. Silloin oli pikkutarkempi ja otti elämän melkein vakavasti, oli tiukempi itselleen ja toisille, niinkuin tehtävänäni olisi ollut pitää maapallo radallaan. Sitä ennen oli suurpiirteisempi, rennompi asenne elämään. Elämän pyörittely veivaa ajatusmaailmaa suuntaan ja toiseen.

Luulen, että perusperiaatteet elämässä on säilyneet jotakuinkin samana väliaikaisia poikkeuksia lukunottamatta.
Johtuneeko siitä, että olen horoskoopissa kaksonen, vaikka en sellaisiin uskokaan, mutta tuntuu, niinkuin minussa olisi kaikenikäistä, jotka kinastelevat keskenään. Iän myötä niitä tulee tietysti lisääkin; vaivainen vanhus ja sellaista. Joskus se järkevä aikuinen niistä haluaisi mennä peilin eteen, ottaa tiukan katsekontaktin ja pitää vakavan puhuttelun, ilmoittaa minulle todellisen ikäni. Toinen puoli taas huutaa, että no entäs sitten, älä niuhota.

Tänään vien itseni tuulettumaan. Mikä lienee ajatusmaailmani sitten taas illalla. Minkä ikäisen tasolla.

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa.

Peilikuva ei ole ollenkaan niin tärkeä, kuin se oli nuorena.
Tavaran kerääjä en ole ollut koskaan, silti tuntuu, että roinaa on ihan liikaa.
Enää ei kuvittele, että onni tulee jostain nurkan takaa.
Sen voi löytää vain löytämällä sisäisen rauhan ja tasapainon itsensä ja elämän kanssa.
Sitä huomaa sellaisenkin asian, että asioilla saattaa olla monta eri puolta ja näkökulmaa.

Ei ole muuttunut, ruppi vain rapistuu.

Jos ajatukset ja asenteet eivät aikain ja elämän kuluessa koskaan tai kertaakaan muutu, niin pitää todella vakavasti miettiä, mistä se johtuu. Paikoilleen jämähtämisestä, ahtaasta rajoittuneisuudesta, osaamattomuudesta, ajattelemattomuudesta ... vai mistä?

Jos ihmisen ajatukset eivät elämän aikana koskaan muutu, niin se tarkoittaa, että mitään oppimista, ymmärtämistä, tajuamista ja hoksaamista ei ole koskaan tapahtunut. Niillä samoilla mennään, joilla alussa aloitettiin. Tooosi surullista.

Lapsenmielisyys on sitten aivan eri asia. Onnellinen se, joka jaksaa pitää avoimen ja leikkisän mielen kaikista elämän paineista, vastuista ja stresseistä huolimatta.

Lapset on terveitä kun ne leikkii, samoin aikuiset. Leikki sijansa saakoon.
Kyllä minä tunnistan itsessäni sen saman pikkutytön, se on tuolla sisällä, sielussa.
Kyllä sen voi päästää välillä pintaankin, tuulettaa.

Kyllä joutuu ihmettelemään välillä miten kovan prässin ihminen kestää.
Minäkin olen joskus luullut etten tästä enää ikinä nouse,
mutta aina ihme tapahtuu. Ihan kun tulis vaan paremmaksi, ihmisenä.
Loppuu sitten joskus jokainen.

Opettajaksi lukeva poikani kyseli minulta juuri euokapöydässä että millainen olin koulussa, miten suhtauduin opiskeluun, koulunkäyntiin. läksyihin jne. ja hän oli hyvin yllättynyt että mamma-Paloma oli joskus ollut kapinallinen,, välinpitämätön, kaikesta-muusta-paitsi koulusta kiinnostunut teini-ikäinen, joka rikkoi sääntöjä, uhmasi opettajia, poltti salaa röökiä, lintsasi tunneilta jne. jne. ja kuitenkin selviytyi hyvin koulusta ja opiskeluista.

Jokaisesta kehitysvaiheestani olen varmaan tallentanut jotain joka on jättänyt jälkensä ja tehnyt minusta sen joka olen tänään. Lapsenomaisuutta en usko kauheasti kyllä enää löytyvän, ellei se ole sitten tahallinen kiusoittelunhaluni, sietämätön keveyteni ja tietty kapinallisuuteni (rakastan leikkiä ns. paholaisen asianajajaa)