Siinä se oleellisin. Ihan tavisauto, jossa kuluttajaa huijataan lyhyellä huoltovälillä ja näin saadaan kauppaan masiiviset lisäarvot. Tutkitusti siis näin.
88% Toyotista hyytyy ennen kuin on 300 000km lasissa
79
975
Vastaukset
- Petteri siinä provoo
Ei kuule kiinnosta. Ite en edes haluais yli 170 000 ajettua, on merkki mikä tahansa. Vaihdan uudempaan ennen kuin tuo raja ylittyy, nykyisellä autolla siihen on matkaa vielä 70 000. Sillä ei ole merkitystä vaikka auto olis priimakunnossa tuossa vaiheessa, ikää vaan on sitten jo sen verran että on aika vaihtaa. Ajelkaa te bmw-provopetterit sinne 3sataan, sillä välin minä kaasuttelen jo uudella ranskalaisella, japsilla tai millä tahansa muulla mutta saksalasiin en sorru.
- madeInEurope
Juu, auto ostetaan uutena ja pidetään 3 vuotta. sitten taas vanha vaihtoon ja uusi tilalle. Minulle saksalainen kelpaa hyvin, ja ainakin pitää olla euroopassa valmistettu. (Ja sehän si sulje Toyotaakaan pois, sillä suurin osa Suomessakin myytävistä taidetaan valmistaa euroopassa.)
- laskevan auringonmaa
Nehän on suunniteltu max. viiden vuoden käyttöä silmälläpitäen. Maailmalla ne paalataan tuolloin ja siksi ne ovat niin rimpuloita ja halpoja ulkomailla.
- Euroopassa....
Keski-Euroopassa Tojo ymmärretään kertakäyttöiseksi halpikseksi. Aika tuoreita vuosimalleja on jo turkkilaisten myytävänä, huoltokirjat hukassa. Mikäpä siinä, turkkilaisten tekemiäkin, suuri osa.
- Turkkilaisilla
Euroopassa.... kirjoitti:
Keski-Euroopassa Tojo ymmärretään kertakäyttöiseksi halpikseksi. Aika tuoreita vuosimalleja on jo turkkilaisten myytävänä, huoltokirjat hukassa. Mikäpä siinä, turkkilaisten tekemiäkin, suuri osa.
on hyvin vähän myynnissä Toyotaa tai muutakin japanilaista merkkiä. Pääasiassa siellä on tuoreita saksalaisia autoja joissa on jokin sellainen vika jotta sitä ei osta enää kukaan tavallinen ihminen. Niitä yritetään myydä sitten Suomeen puoliväkisin viallisina. Bemari-Petterit ja Audi-Antit tappelevat satamissa näistä erityisistä autoista keskenään sillä ne ovat hintaluokissaan kunnoltaan kaikkein paskimpia vaikka eiväthän Petterit ja Antit sellaisista pikkujutuista mitään ymmärrä. Pääasia että on halpaa.
- turkintojoa???
Turkkilaisilla kirjoitti:

"Turkkilaisilla on hyvin vähän myynnissä Toyotaa tai muutakin japanilaista merkkiä. "
Euroopassa japsiautojen markkinat sen verran marginaaliset, että niitä ei turkkilaisillekaan kovasti riitä. Mutta markkinaosuuteen nähden turkkilaisilla kyllä tosin paljon noita...
- 350
Aika hyvin ne kestää siihen nähden, mihin ovat suunniteltuja. Jos taas eurooppalaisia autoja ajattelee. Ne ovat SUUNNITELTU KESTÄMÄÄN, mutta eivät vaan kestä :D
- <10 vuotta/150 tkm
Itseasiassa kaikki tavisautot taidetaan mitoittaa vajaan 10 vuoden ja varmaan jotain 150 tkm käyttöikää silmälläpitäen. Sen jälkeen ne ovat tuolla suuressa maailmassa kokolailla arvottomia. Huom. ei siitä ole kauaa, kun ei pikkuautoissa ollut kuin 100 tkm matkamittarit.
Ei niitä tarkoituksella hajoamaan tehdä, mutta.... ylläpito ei enää ole taloudellisesti mielekästä. Siis tuolla suuressa maailmassa. Suomi ja Kuubo toki poikkeuksina.
Esimerkkejä löytyy
- taannoin joissain autoissa matkamittarit pyörähti ympäri 200 tai 320 tjsp tkm kohdalla (ja Suomessa nousi asiasta meteli, onko nää suunniteltu kestämään näin vähän aikaa.... kyllä on!)
- moottoriöljylle, jäähdytinnesteelle yms. on vaihtovälit määritelty, mutta vaihdelaatikolle (monet automaatit ml.) ei .... koska ne kestää näinkin sen >200 tkm
- pyäräntuennan puslien, laturin yms. yms. "kulutusosien" vaihto voi olla melkoisen tuskallinen projeksi .... ei haittaa päämarkkina-alueilla, kun auto menee usein paaliin ennen kuin nämä on loppu
Suomessa sitten kirotaan ja väkerretään näitä korjauksia 170 tkm ajettuun autoon vaihdellaan laatikkoöljyjä 60 tkm välein, jotta saadaan auto kestämään 400 tkm...
Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että suunniteltu käyttöikä ylittyy! Sitä käyttöikää voi toki jatkaa, kun paikkailee ruosteita ja uusii kulutusosia .... mutta ymmärtämättä jää, että iso osa komponenteista (vaihdelaatikko ym.) on todellakin tarkoitettu "huoltovapaiksi" eli niitä ei ole tarkoitus rassata auton elinikänä. Mikä voi näillä päämarkkina-alueilla olla 7-8 vuotta. - Janis Petke
<10 vuotta/150 tkm kirjoitti:
Itseasiassa kaikki tavisautot taidetaan mitoittaa vajaan 10 vuoden ja varmaan jotain 150 tkm käyttöikää silmälläpitäen. Sen jälkeen ne ovat tuolla suuressa maailmassa kokolailla arvottomia. Huom. ei siitä ole kauaa, kun ei pikkuautoissa ollut kuin 100 tkm matkamittarit.
Ei niitä tarkoituksella hajoamaan tehdä, mutta.... ylläpito ei enää ole taloudellisesti mielekästä. Siis tuolla suuressa maailmassa. Suomi ja Kuubo toki poikkeuksina.
Esimerkkejä löytyy
- taannoin joissain autoissa matkamittarit pyörähti ympäri 200 tai 320 tjsp tkm kohdalla (ja Suomessa nousi asiasta meteli, onko nää suunniteltu kestämään näin vähän aikaa.... kyllä on!)
- moottoriöljylle, jäähdytinnesteelle yms. on vaihtovälit määritelty, mutta vaihdelaatikolle (monet automaatit ml.) ei .... koska ne kestää näinkin sen >200 tkm
- pyäräntuennan puslien, laturin yms. yms. "kulutusosien" vaihto voi olla melkoisen tuskallinen projeksi .... ei haittaa päämarkkina-alueilla, kun auto menee usein paaliin ennen kuin nämä on loppu
Suomessa sitten kirotaan ja väkerretään näitä korjauksia 170 tkm ajettuun autoon vaihdellaan laatikkoöljyjä 60 tkm välein, jotta saadaan auto kestämään 400 tkm...
Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että suunniteltu käyttöikä ylittyy! Sitä käyttöikää voi toki jatkaa, kun paikkailee ruosteita ja uusii kulutusosia .... mutta ymmärtämättä jää, että iso osa komponenteista (vaihdelaatikko ym.) on todellakin tarkoitettu "huoltovapaiksi" eli niitä ei ole tarkoitus rassata auton elinikänä. Mikä voi näillä päämarkkina-alueilla olla 7-8 vuotta.100 tkm mittari riittää 900000 kilometriin asti?
- Tojoterppa
Jaa minulla oli sitten maanantaipäivän tekeleet Carinan 2.0 Gli E:stä kun sillä tuli rullattua uudesta noin 350000 km:ä ilman mitään muuta kuin normaaliin huolto-ohjelmaan kuuluneet työt. Avensiksella D4 (bensa ei diesel) 2.0 tuli samoin ajettua uudesta noin 400000 km:ä. Korvaako toyoyta kun autoissa ei ollut vikoja.
- pyhhyhhhhptruits
Onpa pelletietäjällä normaalin tyhmät jutut.
Keskimääräiset ajokilometrit ovat suomalaisilla keskivertoautoilla merkkiin katsomatta n. 15 tkm /v, 300000 km tulee vasta 20 v iässä.
Aika harvaa autoa noinkaan pitkään pidetään.- wervtjm8o,87o
Tojotia vaan häipyy liikenteestä jo muita aiemmin.
- Pelle horisee;)
wervtjm8o,87o kirjoitti:
Tojotia vaan häipyy liikenteestä jo muita aiemmin.
Taidat trolli itse kohta häipyä.
- päinvastoinpakylläju
Toyotat myös pysyvät liikenteessä pisimpään.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12950025- Toyota rules
Teron höpinät kirjoitti:
Ja tässä totuus:
http://www.iltasanomat.fi/autot/art-1288522833859.htmlKyllä kansa tietää. Iltasanomien lukijoiden mielipiteen mukaan
Toyota oli toisena heti puolet kallimman Mersun jälkeen.
Toyotat vaan häviää rekisteristä aiemmin,koska ne myydään
vielä käyttökuntoisina hyvällä hinnalla Afrikkaan viettämään
uutta elämäänsä kun toiset menevät paaliin. - Hupun puppua
Toyota rules kirjoitti:
Kyllä kansa tietää. Iltasanomien lukijoiden mielipiteen mukaan
Toyota oli toisena heti puolet kallimman Mersun jälkeen.
Toyotat vaan häviää rekisteristä aiemmin,koska ne myydään
vielä käyttökuntoisina hyvällä hinnalla Afrikkaan viettämään
uutta elämäänsä kun toiset menevät paaliin.Täällä se on selitys kaikelle. Väärin tutkittu, maksettu testi ja jos muu ei auta niin hupun puppua puree aina.
- kertakäyttöset
Hupun puppua kirjoitti:
Täällä se on selitys kaikelle. Väärin tutkittu, maksettu testi ja jos muu ei auta niin hupun puppua puree aina.
Kovasti alkavat tojot harvenemaan rekisteristä kun se 200tkm tulee täyteen.
- SeNos
Eiköhän ylivoimasesti suurin osa ihmisotuksista liene kuitenkin niitä taviksia. Mitähän ne loput sitten lienee?
Mutta sitten: Mikä ihmeen lyhyt huoltoväli? Eihän noita Tojoja tarvii huoltaa ollenkaan. Vauhtaa oljyt sillon tällön ja sillä selvä. Tietysti jarrupaloja pitää vaihtaa siinä 200-300,000km:n kieppeillä. Joskus pruiskauttellee CRC:tä saranoihin, niin se on siinä. En varmaan käytä huollossa, en kai nyt tyhjästä maksa.- kokemusta on
Unohtamatta tietenkään hitsipillillä suoritettavaa huoltoa.
- kymysysyyyss
Jos ajoja on vuodessa 15 tkm on huoltoja yksi vuodessa, ja joka toinen vuosi se on kevyempi. öljynvaihtohuolto.
Löytyykö joku merkki, jolla esim. kolmivuotiaasta alkaen huolto-ohjelmaan ei kuulu huolto vähintäin kerran vuodessa ?- Vastattatattus
Useitakin merkkejä löytyy pitemmälläkin huoltovälillä, mutta sitä ei Toyotalla ajava tiedä, koska he eivät tiedä paremmasta...
- vhhj
Kuka haluaa ajaa yli 300 000 ajetulla autolla?
- Ehkä puolet
persaukisista JOUTUU ajamaan loppuunpoljetuilla romuilla. Toyota on tuossa ryhmässä järkevä valinta koska eurooppalaiset eivät yksinkertaisesti kestä ja niiden korjauskustannukset karkaavat käsistä. Eurooppalaisiin preemiummerkkeihin joutuu joka vuosi vaihtamaan akselistojen ja pyöräntuennan osia, kalliimmista osista puhumattakaan. Kulut helposti tuhansia eli köyhälle totaalikatastrofi.
- toynisti
Minä haluan. 2 Diesel Toyotaa pihassa ja molemmissa yli 400tkm mittarissa. Toinen lähentelee 500tkm. Hyvin on autot toiminut eikä ole tarvetta vaihtaa.
- Tutkimus ?
Tässä on katsottu Nettiautossa myynnissä olevat autot ja laskettu siitä nämä prosentit, joten ei tässä kovin tieteellisestä tutkimuksesta ole kysymys. Eikä kerro käytössä olevista autoista mitään.
- Ylen hämmästynyt
En edes tiennyt autoissa olevan vikaa alle 300 tkm ajettuna. Jarrupalat on tähän alla olevaan vaihdettu 185 tkm kohdalla. Hybriditaksikuski kertoi vaihtaneensa ne 320 tkm kohdalla ensimmäisenä vaihdettuna osana.
Noin pienillä km:llä ei mene vielä niveltä tai muutakaan osaa autoon. Kannattaa muuten kysyä varaosaliikkeestä, mitkä merkit he ottaisivat itselleen, jos saisivat myydä vain tiettyihin autoihin varaosia. Toyotaa ei varmasti kukaan ottaisi ensimmäisenä. - tero2
Toi ota jos et muuta saa
- Captivated
Itse olen aina lopulta vaihtanut autot, kun olen niihin kyllästynyt. Kahdella olen ajanut pitempään; Nissan 4-vetoisella pick upilla 160tkm 8-vuoden aikana ja Volvo V70:llä 216tkm nyt 12vuoden aikana.
Ainoa, mikä selvästikin kestää ajoa on Volvo, muut hajoaa pikkuhiljaa siten, että kulkee, mutta niillä ei viitsi enään ajaa. Tojotat kaiketi kestää hyvin kilometrejä, mutta ovat sellaisia peruskotteroita, joissa mallit vaihtuu usein ja alkavat näyttämään vanhoilta jo alle 10v ikäisinä.
Auton elinikä lienee Suomessa noin 20v ja 300000km. Isommilla autoilla, kuten mersut ja Volvot, ajetaan elinkaaren aikana varmaan paljon pidemmälle... - Kokemustakin
Ei ne kestä Volvotkaan, itselläni oli vähäisessä ajossa 4-vuotta V70 Volvo ja joka ikiseen katsastukseen piti remonttia tehdä.
Ja lopulta auto ei ole kovin kummonen ajettava vaikka Volvomiehet toisin väittää.- eimerkkiuskollinen
Omasta kokemuksesta ja mielestä Volvo oli mukava ajaa , hiljainen ja
tukeva. Istuinmuotoilukin oli kohdallaan. Katsastuksessa ei aina mennyt
läpi niin kuin Toyota. Pientä laittoa ja vikaa oli turhan usein ja kulutus
automaatilla ei oikein ollut enää tätä päivää. Aivan samanlaista mielenrauhaa
kuin Toyotan omistajana en Volvon omistajana löytänyt. Pitkällä matkalla
maantieajossa Volvo oli parhaimmillaaan jos kulutus ei häirinnyt. Parhaimpien
joukkoon Volvo kuitenkin sijoittui puolen tusinan eri merkin kokemuksella.
Fordilla lunastin taivaspaikan. Oli se melkoinen maanpäällinen helvetti. - Ihan eri ryhmää
eimerkkiuskollinen kirjoitti:
Omasta kokemuksesta ja mielestä Volvo oli mukava ajaa , hiljainen ja
tukeva. Istuinmuotoilukin oli kohdallaan. Katsastuksessa ei aina mennyt
läpi niin kuin Toyota. Pientä laittoa ja vikaa oli turhan usein ja kulutus
automaatilla ei oikein ollut enää tätä päivää. Aivan samanlaista mielenrauhaa
kuin Toyotan omistajana en Volvon omistajana löytänyt. Pitkällä matkalla
maantieajossa Volvo oli parhaimmillaaan jos kulutus ei häirinnyt. Parhaimpien
joukkoon Volvo kuitenkin sijoittui puolen tusinan eri merkin kokemuksella.
Fordilla lunastin taivaspaikan. Oli se melkoinen maanpäällinen helvetti.Volvo kuuluu siihen luokkaan autoja, jolla kestävyys alkaa korostua (muihin merkkeihin verrattuna) kun kilometrejä tulee lisää. Paljon on volvoja, joilla on ajettu yli puoli miljoonaa. Ja silti on vielä kivaa kyytiä. Tojotiakin on kyllä pitkäikäisiä, mutta eipä niillä sitten juuri ajetakaan. Pidetään jossain maaseudulla suulissa. Muutama tuhat km vuodessa körötellään.
- traktorikuski
Ihan eri ryhmää kirjoitti:
Volvo kuuluu siihen luokkaan autoja, jolla kestävyys alkaa korostua (muihin merkkeihin verrattuna) kun kilometrejä tulee lisää. Paljon on volvoja, joilla on ajettu yli puoli miljoonaa. Ja silti on vielä kivaa kyytiä. Tojotiakin on kyllä pitkäikäisiä, mutta eipä niillä sitten juuri ajetakaan. Pidetään jossain maaseudulla suulissa. Muutama tuhat km vuodessa körötellään.
Ei mulla Volvoon tullut yhtään enempää kilometrejä vuodessa
kuin Toyotaankaan. Eikä kumpaakaan pidetty missään missään " suulissa."
Kehäkolmosen sisäpuolella todellisuuden taju vaan on aika hakusessa.
200.000 oli Volvon mittarissa kun alustahuolto päättyi minulta ja
Volvo lähti kiertoon.
- kinkki lintta
Parsiiko mustamies mädät toyot elefantin paskallaa, vai mitä ne niillä tekee?
- mersumiehiä
Mersun w210 facelift alla ja 380k ajettu ei mittii ongelmaa!
- Älä katso
ruostevikoja ainakaan. Olen niitä korjannut muille tarpeeksi jotta tietäisin, mistä puhun.
- jännitä sitä
Älä katso kirjoitti:
ruostevikoja ainakaan. Olen niitä korjannut muille tarpeeksi jotta tietäisin, mistä puhun.
Vielä kun Tojosikin kestäisi, edes parsimalla.
- Seniori1
Mistä tiedät, että 15000 km vuodessa on lyhyt öljynvaihtoväli? Luuletko, että 20000 km tai 30000 km öljynvaihtoväli kertoo paremmasta moottorista. Nehän ovat mainosmiesten juttuja. Kuka tietää minkämerkkiset autot kestävät enemmän ajokilometrejä? Kuka ne tutkii? Tälläkin palstalla kirjoittelevista asiasta päätellen suurella osalla on käytettynä ostettu auto. Heillä ei välttämättä ole mitään tietoa siitä, kuinka sitä on hoidettu tai varsinkin kuinka sitä on käsketty. Nämä ovat asioita, joita oikeastaan kukaan ei pääse mittaamaan samanlaisissa vertailuolosuhteissa. Itse ajan n. 11000-13000 km vuodessa, ja vaihdan kerran öljyt. Suomen olosuhteissa voi olla, että jopa 15000 km on liian pitkä väli. Talvella öljy on kovilla. Muutama öljynvaihto lisää auton koko käyttöiän aikana ei ole suuri kustannus, mutta automainoksissa öljynvaihtojen vähentäminen näyttää komealta. Toyotan moottorit eivät ole heikompia kuin muutkaan. Siksi paljon kilometrejä niillä ajetaan.
- Tietäjä
Kaikki autot liikenteessä ovat käytettyjä (tämähän on sinulle tietenkin yllätys). Toyotilla ajetaan tutkitusti yllättävän vähän, mikä viittaa vahvasti huollon myyntimarkkinointikikkaan. Samaan em. asiaan viittaa se, että Toyota ei myönnä autoilleen esimerkiksi huoltosopimusta kolmea vuotta pidemmäksi aikaa (takuu loppuu...). Jos Toyota Corollalla ajaa kolmessa vuodessa 150 000km , niin huolto maksaa 183e/kk ja 36kk *183e = 6588e. Samanlaisella sopimuksella rakas kilpailija pärjää 81,91e/kk*36 2948e , eli puolet halvemmalla. Mitä voisit päätellä siitä? Niin, Toyota on aina kalliimpi huoltaa kuin ne autot, joissa on pitkän huoltovälin ohjelma. Riskienkartoitus on tehty kumpaankin autoon omien huolto-ohjelmien mukaan.
- Seniori1
Tietäjä kirjoitti:

Tuo väitteesi, että kaikki autot liikenteessä ovat käytettyjä oli minulle uusi asia. Oma käsitykseni on ollut, että on kahta eri laatua. Uudet autot kaupan ikkunassa ja sitten sellaiset liikenteessä, joilla on ajettu muutama vuosi ja muutama kymmenentuhatta kilometriä. Hyvä kun asia selvisi. Esitelessäsi tietojasi, niin mistä tiedät, että Toyotalla ajetaan vähän? Mihin tietolähteeseen tämä perustuu? Vastauksestasi ei selviä mitä tarkoitat vertaillessasi näiden kahden merkin huoltohintoja toisiinsa. Kuulostaa uskomattomalta, että Toyota tai tämä rakas kilpailija tuntevat autojensa moottorin kestoiän niin tarkasti, että sen perusteella voivat huoltonsa hinnoitella. On totta, että huoltojen hinnoissa on eroja, enkä itsekään tiedä mistä kaikista asioista ne voivat johtua. Sen kuitenkin tiedän, että esittämäsi väite ei voi pitää paikkaansa. Kieltämättä auton ostossa (ainakin uuden auton) pitäisi huomioida huollon osuus. On tietysti olemassa merkkihuoltoja edullisempia huoltopaikkoja, eikä siinä mitään. He ovat perehtyneet tiettyjen merkkien huoltoon ja osaavat sen tehdä. Tämä valinta on jokaisen itsensä tehtävissä. Vielä lopuksi ystävällisesti muistuttaisin, että jos vielä joskus haluat vertailla erimerkkisten autojen moottorien kestoikää, niin huomioi sekä erilaiset käyttö-, että ajo-olosuhteet. Varmista saamasi datan paikkansapitävyys. Tee riittävän suuri otos ja tutki moottorit millä tavalla ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän. Sitten voisit julkaista tilastosi vaikka tällä samalla palstalla. Uskon, että moni olisi niistä tiedoista kovin kiinnostunut. Voisit jopa käyttää samaa nimimerkkiä kuin mitä nyt jo olet käyttänyt.
- Romuttaja
Varmemmin Toyotan kone kestää 300000km kuin Volkkarin kone 50000km. Kyllä ne saman kokoluokan euroautot joutuu paaliin huomattavasti ennen kuin Toyota. Teillämme liikkuu vielä huomattava määrä 1980 luvun Toyotia, kun ne muilla pikkuautomerkeillä ovat hävinneet liikenteestä tyystin. Tietysti 3x kalliimmilla ajetaan enemmän ja niitä huolletaan paremmin, Toyotia kun ei käytännössä takuun jälkeen huolleta muuta kuin vaihdetaan joskus öljyt ja tulpat.
- Paaliin vaan
Katsastustilastot eivät ole nettihörhöjen jorinoita tai maksettuja lehtikirjoituksia. Näiden tilastojen mukaan pitkäikäisimpiä autoja ovat Volvot, Mersut ja Audit.Siihen ei auta kiihkoilut eikä itkut netissä.
Toyota kulkee just yhtä pitkälle kuin Volkkari siellä keskikastissa.
Turha puhua Toyotasta erityisen kestävänä autona, paaliin menee samaan aikaan kuin volkkari, paljon ennen oikeasti kestäviä autoja.
Niinkuin sanotaan, ei mopolla moottoritielle ja suutari pysyköön lestissään. Kyllä rimpulan tunnistaa jo siitä äänestä kun sulkee oven. Muovi on muovia.- katsastajay
Tuleeko Seatista laadukkaampi kun lyödään renkaat kaulamaskiin?
Mihin katsastustilastoihin muuten viittaat? Linkki olis kiva ylläri. - Katsastustilastot
katsastajay kirjoitti:
Tuleeko Seatista laadukkaampi kun lyödään renkaat kaulamaskiin?
Mihin katsastustilastoihin muuten viittaat? Linkki olis kiva ylläri. - Se vaan kulkee
katsastajay kirjoitti:
Tuleeko Seatista laadukkaampi kun lyödään renkaat kaulamaskiin?
Mihin katsastustilastoihin muuten viittaat? Linkki olis kiva ylläri."Tuleeko Seatista laadukkaampi kun lyödään renkaat kaulamaskiin?"
Tilastojen mukaan jo Seatkin kulkee pidemmälle kuin Toyota. Puhumattakaan siitä kun keulaan vaihdetaan rinkuloita. - Maskirillukoista
katsastajay kirjoitti:
Tuleeko Seatista laadukkaampi kun lyödään renkaat kaulamaskiin?
Mihin katsastustilastoihin muuten viittaat? Linkki olis kiva ylläri.auton laatuvaikutelma nousee. Huom. ei laatu. Päästään heikoimmat jopa uskovat tätä roskaa. Todellisuus on karu kun auto alkaa hajoamaan milloin mistäkin. Sellaista se on kun suunnittelu- ja valmistusviat tyrkätään loppukäyttäjien harmeiksi.
- Paalaus kutsuu
Maskirillukoista kirjoitti:
auton laatuvaikutelma nousee. Huom. ei laatu. Päästään heikoimmat jopa uskovat tätä roskaa. Todellisuus on karu kun auto alkaa hajoamaan milloin mistäkin. Sellaista se on kun suunnittelu- ja valmistusviat tyrkätään loppukäyttäjien harmeiksi.
"auton laatuvaikutelma nousee. Huom. ei laatu."
Vahva on vaikututelman mahti kun tilastojen mukaan niillä rinkuloilla kerätään enemmän kilometrejä ennen paalausta kuin aina viattomalla Toyotalla. Ja monella muullakin merkillä ajetaan pidemmälle.
Olisiko kuitenkin niin että ne vaikutelmat ovat enemmän Teron korvien välissä. - Miksi ei niitä
Paalaus kutsuu kirjoitti:
"auton laatuvaikutelma nousee. Huom. ei laatu."
Vahva on vaikututelman mahti kun tilastojen mukaan niillä rinkuloilla kerätään enemmän kilometrejä ennen paalausta kuin aina viattomalla Toyotalla. Ja monella muullakin merkillä ajetaan pidemmälle.
Olisiko kuitenkin niin että ne vaikutelmat ovat enemmän Teron korvien välissä.rinkuloita eikä edes munuaisia näy taksiautojen keulissa. Toyotan merkki siellä näkyy yllättävän usein. Parhaiten Euroopan suurkaupunkien takseina. Varmuus ja pienet käyttökulut ratkaisevat todellisessa ammattiliikenteessä autoin omistajan tuloksen. Priuksista oli viime talvena juttua Saksan Auto-Bildissä jossa todettiin sen olevan kaikkein harmittomin taksiautoista. Mersun lisäksi muista ei edes puhuttu vaikka Touraneita ym jonkinverran onkin.
- harvoiksi jää
Miksi ei niitä kirjoitti:
rinkuloita eikä edes munuaisia näy taksiautojen keulissa. Toyotan merkki siellä näkyy yllättävän usein. Parhaiten Euroopan suurkaupunkien takseina. Varmuus ja pienet käyttökulut ratkaisevat todellisessa ammattiliikenteessä autoin omistajan tuloksen. Priuksista oli viime talvena juttua Saksan Auto-Bildissä jossa todettiin sen olevan kaikkein harmittomin taksiautoista. Mersun lisäksi muista ei edes puhuttu vaikka Touraneita ym jonkinverran onkin.
Taitaa se Tojo hiipua sieltä taksitolpilta. Näissäkin keskusteluissa näyttäisi löytyvän syy siihen. Ne diisseliongelmat, ne diisseliongelmat. Kyllä joka taksimies ne jo tietää.
- Pitkäikäistä laatua

Ei taksien merkki muuta tilastoa miksikään. Toyotan kestävyys on keskikastia. Ei se huono ole, mutta ei anna aihetta erityiseen kehumiseen.
Jos Toyota olisi suosittu taksimerkki Suomessa niin se näkyisi tuossa tilastossa. Harvemmin kuitenkin Toyota-taksia näkyy. Kun tietää noiden dieseleiden kestävyysongelmat ja surkeat ajo-ominaisuudet varsinkin talvella niin en ihmettele.
Esimerkiksi 400.000km merkkipaalulle selviää jokaista Toyotaa kohti kolme Volvoa ja kuusi Mersua. Sitä ei muuta nettivinkuminen miksikään. - takojaA
Pitkäikäistä laatua kirjoitti:
Ei taksien merkki muuta tilastoa miksikään. Toyotan kestävyys on keskikastia. Ei se huono ole, mutta ei anna aihetta erityiseen kehumiseen.
Jos Toyota olisi suosittu taksimerkki Suomessa niin se näkyisi tuossa tilastossa. Harvemmin kuitenkin Toyota-taksia näkyy. Kun tietää noiden dieseleiden kestävyysongelmat ja surkeat ajo-ominaisuudet varsinkin talvella niin en ihmettele.
Esimerkiksi 400.000km merkkipaalulle selviää jokaista Toyotaa kohti kolme Volvoa ja kuusi Mersua. Sitä ei muuta nettivinkuminen miksikään.Tottaksi 2x kalliimpaa Volvoa ja Mersua ylläpidetään pidempään kuin halpis Toyotaa.
Senhän sanoo järkikin.
Remontoiminen ja korjaaminen saa maksaa enemmän kuin Toyota hintaluokan autossa. Comprende? - ffffffffffdddddddddd
Katsastustilastot kirjoitti:
Mitä tuosta pitäisi tulkita. Sekö että Kallista Audia huolletaan enemmän kuin halpis Seattia?
Vai mitä yritit sanoa? - Taksi-Priusit
harvoiksi jää kirjoitti:
Taitaa se Tojo hiipua sieltä taksitolpilta. Näissäkin keskusteluissa näyttäisi löytyvän syy siihen. Ne diisseliongelmat, ne diisseliongelmat. Kyllä joka taksimies ne jo tietää.
ovat muuten hybrideitä. Tämä tollolle tiedoksi. Ei siellä mitään diesel-Priuksia ole ikinä näkynyt, varsinkaan kun ei niitä ole edes olemassakaan. Tarkkuutta ja tietoa pojat vähän näihin juttuihinne. Tehän nolaatte itsenne tällä menolla.
- keskikastia
takojaA kirjoitti:
Tottaksi 2x kalliimpaa Volvoa ja Mersua ylläpidetään pidempään kuin halpis Toyotaa.
Senhän sanoo järkikin.
Remontoiminen ja korjaaminen saa maksaa enemmän kuin Toyota hintaluokan autossa. Comprende?Tojon kanssa samasta hintaluokasta esim Seatit kulkevat pidemmälle. Ja monta muuta menee samoille kilometreille.
Tojossa ei ole mitään erikoista pitkäikäisyyden suhteen. - Maalainennnnn
Taksi-Priusit kirjoitti:
ovat muuten hybrideitä. Tämä tollolle tiedoksi. Ei siellä mitään diesel-Priuksia ole ikinä näkynyt, varsinkaan kun ei niitä ole edes olemassakaan. Tarkkuutta ja tietoa pojat vähän näihin juttuihinne. Tehän nolaatte itsenne tällä menolla.
Toki ovat hybridejä. Yksi korimalli, varsinkaan noin kapoinen ei riitä pitkälle taksimarkkinoilla. Pitäisi olla isokoppaisia lisäksi ja dieselinä. Tätä maata kun on Helsingin lisäksi muuallakin.
- 5X Seat
katsastajay kirjoitti:
Tuleeko Seatista laadukkaampi kun lyödään renkaat kaulamaskiin?
Mihin katsastustilastoihin muuten viittaat? Linkki olis kiva ylläri.Niin, et sattumoisin ymmärrä, että TUTKITUSTI Seat menee pidemmälle kuin Audi tai muu VAG-auto, suhteessa myytyihin autoihin.
Minun linkki on tässä:
http://www.iltalehti.fi/autot/2014102818787530_au.shtml
Ja nyt Sinun linkki Tähän alle, joka todistaa, että Seat toimisi huonommin.
- Tojoterppa
Autot ovat aika yksilöllisiä, paljon ajettu kilometrivammainen yksilö ei ole huono valinta. Jos auto on teknisesti hyväkuntoinen on sillä vielä paljon kilometrejä edessä. Jos em. hankitaan perheen kakkosautoksi jolla ajetaan vuodessa 10000 - 15000 km:ä vuodessa riittää siitä perheautoa vielä 10 vuodeksi eteenpäin. Monesti paljon ajettu suhteellisen nuori ajoneuvo on yleensä hyvin huollettu ja pidetty.
- Nuorempaa
"Monesti paljon ajettu suhteellisen nuori ajoneuvo on yleensä hyvin huollettu ja pidetty. "
Ja korikin on tuoreessa paljonajetussa autossa paremmassa kunnossa kuin vanhassa. Ei tarvitse heti alkaa migillä paikkaamaan. Vaikkei olisikaan erikseen ruostesuojattu. - Näinsemenee
Nuorempaa kirjoitti:
"Monesti paljon ajettu suhteellisen nuori ajoneuvo on yleensä hyvin huollettu ja pidetty. "
Ja korikin on tuoreessa paljonajetussa autossa paremmassa kunnossa kuin vanhassa. Ei tarvitse heti alkaa migillä paikkaamaan. Vaikkei olisikaan erikseen ruostesuojattu.Tilastohan valehtelee törkeästi. Kun Toyota poistuu Suomen rekisteristä,
sillä alkaa uusi elämä Afrikassa jossa ajetaan toiset 300.000 km.
Eli se vaan poistuu Suomen markkinoilta hyvään hintaan kun muita
hinataan Pärnäselle "huoltoon" että saataisiin jotenkin keploteltua
katsastuksesta läpi. Afrikan vientiin yleensäkin vain kelpuutetaan Toyotat luotettavuutensa ja kestävyytensä ansiosta. - kestää ja kestää
Näinsemenee kirjoitti:
Tilastohan valehtelee törkeästi. Kun Toyota poistuu Suomen rekisteristä,
sillä alkaa uusi elämä Afrikassa jossa ajetaan toiset 300.000 km.
Eli se vaan poistuu Suomen markkinoilta hyvään hintaan kun muita
hinataan Pärnäselle "huoltoon" että saataisiin jotenkin keploteltua
katsastuksesta läpi. Afrikan vientiin yleensäkin vain kelpuutetaan Toyotat luotettavuutensa ja kestävyytensä ansiosta.hottentotti ostaa autot siinä vaiheessa kun niitä ei suomalainen enää huoli. kunto sen mukainen. jos siitä vielä elvytellään, niin omahan asiansa. siellä heimojen mailla katsastusmääräykset sellaisia, että niitä ei lainkaan ole. lattiattomalla ja jarruttomallakin autolla voi ajaa. ja päästötesteistä ei ole kuultukaan.
- Kelpaa muillekin
kestää ja kestää kirjoitti:
hottentotti ostaa autot siinä vaiheessa kun niitä ei suomalainen enää huoli. kunto sen mukainen. jos siitä vielä elvytellään, niin omahan asiansa. siellä heimojen mailla katsastusmääräykset sellaisia, että niitä ei lainkaan ole. lattiattomalla ja jarruttomallakin autolla voi ajaa. ja päästötesteistä ei ole kuultukaan.
Miksi ei "hottentotti" osta sitten eurooppalaista?Miksi ne paalataan ja
Toyota vaan kelpaa? Suomesta asti pitää Afrikkaan viedä. Italiasta,
Espanjasta ja Ranskasta varmaan löytyisi niitä laadukkaita euroautoja.
Olisivat ainakin puolta lähempänä joten kuljetuskin olisi halvempaa.
Eikö eurolaatu kelpaa? Siitähän on kysymys,eikä mistään
katsastusmääräyksistä,vaikka onhan vanhat Toyotat yli kymmenvuotiainakin
katsastustilaston kärjessä. Ei kai se haittaa! - Mätäkuun juttuja
Kelpaa muillekin kirjoitti:
Miksi ei "hottentotti" osta sitten eurooppalaista?Miksi ne paalataan ja
Toyota vaan kelpaa? Suomesta asti pitää Afrikkaan viedä. Italiasta,
Espanjasta ja Ranskasta varmaan löytyisi niitä laadukkaita euroautoja.
Olisivat ainakin puolta lähempänä joten kuljetuskin olisi halvempaa.
Eikö eurolaatu kelpaa? Siitähän on kysymys,eikä mistään
katsastusmääräyksistä,vaikka onhan vanhat Toyotat yli kymmenvuotiainakin
katsastustilaston kärjessä. Ei kai se haittaa!Ei kai oikeasti Afrikassa ajeta Suomesta kuskatuilla vanhoilla Tojoilla? Tää on taas näitä ProAve-juttuja.
Vuosia sitten TM:ssä oli juttu kun toimittaja osti Ranskasta vanhan Pösön ja ajoi sen Afrikkaan myytäväksi. Oli silloin ainoa merkki kun kelpasi koska kaikilla muillakin oli Pösö ja raadoista saatiin varaosia toisiin vielä kulkeviin autoihin.
Maksettu juttu sekin varmaan ja tojoa syrjittiin tässäkin tapauksessa. - Uusi elämä
Mätäkuun juttuja kirjoitti:
Ei kai oikeasti Afrikassa ajeta Suomesta kuskatuilla vanhoilla Tojoilla? Tää on taas näitä ProAve-juttuja.
Vuosia sitten TM:ssä oli juttu kun toimittaja osti Ranskasta vanhan Pösön ja ajoi sen Afrikkaan myytäväksi. Oli silloin ainoa merkki kun kelpasi koska kaikilla muillakin oli Pösö ja raadoista saatiin varaosia toisiin vielä kulkeviin autoihin.
Maksettu juttu sekin varmaan ja tojoa syrjittiin tässäkin tapauksessa.Jos kulkee silmät ja korvat ummessa ja availee niitä vasta lukemalla
TM:aa,niin tiedon taso on juuri tätä vaikka sanomalehdissäkin on usein
ostoilmoituksia Toyotoista Afrikan vientiin. Kaikki vanhat Hiacet ovat
jo ties kuinka kauan löytäneet uuden kodin Afrikasta,samoin Corollat
Carinat ja Hiluxit. - Lada -- Tojo
Uusi elämä kirjoitti:
Jos kulkee silmät ja korvat ummessa ja availee niitä vasta lukemalla
TM:aa,niin tiedon taso on juuri tätä vaikka sanomalehdissäkin on usein
ostoilmoituksia Toyotoista Afrikan vientiin. Kaikki vanhat Hiacet ovat
jo ties kuinka kauan löytäneet uuden kodin Afrikasta,samoin Corollat
Carinat ja Hiluxit.En epäile etteikö Suomesta vietäisi vanhoja tojoja Afrikkaan. Epäilin vain että ne muodostaisivat kovin merkittävää osuutta sikäläisestä autokannasta. Sinänsä hauska juttu tuollainen pisnes. Vähän niinkuin vanhat Ladat myytiin kaikki takaisin Venäjälle.
- tojo = pösö
Kelpaa muillekin kirjoitti:
Miksi ei "hottentotti" osta sitten eurooppalaista?Miksi ne paalataan ja
Toyota vaan kelpaa? Suomesta asti pitää Afrikkaan viedä. Italiasta,
Espanjasta ja Ranskasta varmaan löytyisi niitä laadukkaita euroautoja.
Olisivat ainakin puolta lähempänä joten kuljetuskin olisi halvempaa.
Eikö eurolaatu kelpaa? Siitähän on kysymys,eikä mistään
katsastusmääräyksistä,vaikka onhan vanhat Toyotat yli kymmenvuotiainakin
katsastustilaston kärjessä. Ei kai se haittaa!Itseasiassa noissa hottentottimaissa oli ainakin taannoin Pösö kova sana.
Se on ihan siitä kiinni, mitä paikalliset kyläsepät ova tottuneet korjaamaan & mihin sattuu osia saamaan.
Tosin.... pianhan tässä palataan juurille, kun tojo = pösö, jossa on vessanpöntön kantta esittävä logi kaulalla - Hyvät kelpaa
tojo = pösö kirjoitti:
Itseasiassa noissa hottentottimaissa oli ainakin taannoin Pösö kova sana.
Se on ihan siitä kiinni, mitä paikalliset kyläsepät ova tottuneet korjaamaan & mihin sattuu osia saamaan.
Tosin.... pianhan tässä palataan juurille, kun tojo = pösö, jossa on vessanpöntön kantta esittävä logi kaulallaYksinkertaisesti kysymys on haluttavuudesta. Kuka haluaisi vanhan
auton,joka on aina rikki ja jonka korjaaminen on hankalaa ja kallista?
Afrikkalainenkin osaa tehdä viisaita valintoja. Suomeenkin on perustettu
yrityksiä ko.toimintaa varten. Google kertoo ! - Vähän uudempaa
Hyvät kelpaa kirjoitti:
Yksinkertaisesti kysymys on haluttavuudesta. Kuka haluaisi vanhan
auton,joka on aina rikki ja jonka korjaaminen on hankalaa ja kallista?
Afrikkalainenkin osaa tehdä viisaita valintoja. Suomeenkin on perustettu
yrityksiä ko.toimintaa varten. Google kertoo !Musta tuntuu että mä en halua ajaa autolla jonka paras ominaisuus on se että sen pystyy korjaamaan afrikkalainen kyläseppä jeesusteipillä ja rautalangalla,
Mut terot ovat sitten eri juttu.
- gorillapappa
Toyotalla järkevä auto mies säästää elämänsä aikana suuren määrän rahaa jolla voi sitten tehdä vaikka hulppeita etelän matkoja tai ostaa uudehkon kerros talo osakkeen maakunnan keskus kaupungista eläke päivien varalle sillä Toyota on tehty japanilaisten laatu standartin mukaisesti käyttäen vain tarkasti testattujen ali hankkijoiden laatu osia millä valmistus politiikalla eliminoidaan kaikki ne ongelmat joiden kanssa euro autoilija omaa tyhmyyttään painiskelee koko elämänsa ajan kun taas toyotisti ajelee tyytyväisenä ja huolettomana vaihtaen säännöllisin väli ajoin ja pienellä väli rahalla uuden Toyotan luotto myyjän suositusten mukaisesti ja toyota miehen entinen auto lähtee liikkeestä nopeasti kiertoon ja kokee vielä monta omistajan vaihdosta ja antaa uusille omistajilleen huolettomia ja varmoja kilo metrejä kunnes sitten noin 20 vuoden ikäisenä ja lähes puoli miljoonaa kilo metriä mittarissaan päätyy vielä raskaisiin kehitys maa olo suhteisiin Afrikan mantereelle jossa jo pientä remontti tarvitseva Toyota palvelee alku asukkaita totutun luotettavasti monet vuodet.
- Nimenomaan.
Eipä tuohon ole enää mitään lisättävää.
Toyota - järkivalinta - kestää - huoleton - eniten rekisterissä suomessa.
- Haieic
No ei hyydy ainakaan Hiacet. Vaikka pelkkä trolli tää koko ketju on.
- Tyytyväinen kuski
Jaa, mistähän tuo tutkimus mahdollisesti löytyy?
- hörpsistävaan
meidän iskä on parempi kuin teidän iskä äiti sano meidän iskä ei hyydy auttaa myös teidän äitiä 98 prosenttia tutkitusti nii
- Paaliinvaan
Kaikkille yli kymmen vuotisille autoille pitäisi laittaa haittavero tai pakollinen rekisteristä poisto.Tuntuu siltä että suurin osa tämän palstan lukioista ei ole uusilla autoilla ikinä ajanneetkaan vaan ressukat käyvät Motonetista ostamassa romuihinsa osia ja vaihtavat ne ulkona parkkipaikalla.
- Businesman
Ressukat joutuvat parkkipaikalla huoltamaan tai viemään kotteronsa
riistohuoltoon pärnäselle. Omakotitaloasujalla on omat lämpimät huoltotilat ja
valinnanvaraa kun ei alistu kolhoosikasarmeihin. Motonet tarkoittaa
osaavalle satasen tuntipalkkaa omassa autotallissa nettona. Kerrostalokolhoosin
asukas joutuu koko päivän raatamaan samalla rahalla.
- Niinkö ??
Kuulitko tuon veijon essolla ??
Älä puhu paskaa.... - Totuuden torvi
Pöljä! Ei itse koettua tarvitse mistään kuulla. Siperia on opettanut!
- kysynnänlaki
Itse olen myynyt 2kpl omasta käytöstä poistunutta toyotaa afrikan pojille. Nettiautoon ilmoitus ja puhelin soi vartin päästä. Ostajat ei tingi jos hinta on sopivalla tasolla. Ja kysyntää riittää.... Niin ja toisella oli ajettu 425tkm ja toisella 550tkm. Kaverin pihassa seissyt vm 85 hiace haettiin lavetilla ja ostaja maksoi enemmän kun kaveri oli siitä maksanut ja oli ajanut sillä parivuotta kun taloa rakensi :)
- @jellaan
"Kuka haluaa ajaa yli 300 000 ajetulla autolla? "
No, nuo ovat vain numeroita kun puhutaan Toyotasta. Ei sitä menevä kuski kerkeä kokoajan autoa vaihtamaan:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 783825
- 2013022
- 252950
- 492798
- 242744
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412495Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2742293Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2141981Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241947- 441897