Virolaisista orjia?

Kalju Kulli

Voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta yksi tulevaisuuden skenaario voisi olla seuraava: Jos Viro jotenkin välttyisi Venäjän invaasiolta, voisi Suomella olla oiva tilaisuus tehdä Virosta Suomen alusmaa ja ottaa näin täysi hyöty viron mahdollisuuksista ja ilmaisesta työvoimasta.

Virolaiset voisivat tuottaa emämaahan tekstiili- nahka- ynnä muita käsityötuotteita. Virolla on näistä pitkä perinne. Lisäksi kaikenlaiset maataloustuotteet täydentäisivät Suomen ruokatuotantoa ja laskisivat kuluttajahintoja huomattavasti. Suomessa keskityttäisiin maailman parhaan koulujärjestelmän tuloksena erilaisen teknologian tuotantoon ja kehittämiseen, mikä olisi Suomen uusi "nokia" ja viennin veturi.

Tästä hyötyisi sekä Suomi että Viro. Viro saisi sekä sotilaallista että taloudellista turvaa Suomelta ja kaikki virolaiset olisivat taloudellisen tuen piirissä työvelvoitetta vastaan. Tietysti Viron lapset, vanhukset ja vajaakykyiset olisivat oikeutettuja tukiin jokatapauksessa samoin kuin suomalaisetkin.

5

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jooseppi 3.

      :) :) mistäs se Suomi sais sotilaallista ja taloudellista tukea mitä jakaa? Wehrmachtilta, niinkuin 70 v sitten. Taitaa Suomi olla saman tuen piirissä kuin Virokin, jos tositilanne tulee (NATO).
      Myöskään taloudellista kehitysapua saamme molemmat maat nykyään EU:lta, kun se Marshall apukin loppui jo.

      Ei muutakun puolet petäjäistä, niinkuin täällä ryysyrannassa on vuosisadat tehty ;)

      • rosvo hourailee

        Suomi ei saa mitään kehitysapua tomppeli, nettomaksaja ei voi saada kehitysapua.


      • Kalju Kulli

        Pitää muistaa, ettei NATO tule auttamaan Viroa tositilanteessa. Viron surkeasta armeijasta ja itse maa-alueesta ei ole mitään hyötyä NATO-maille muuten kuin toimimalla puskurivyöhykkeenä Venäjää vastaan. Sotatilanteessa Viro on uhrattavissa.

        Sen sijaan virolaisista ihmisistä voisi olla hyötyä ilmaisena työvoimana Virosta käsin toimien. Järjestelmällinen hyöty saataisiin tosin vain ankaralla kurilla ja tiukoilla rangaistuksilla.

        Niinkuin on todettu, niin tällä hetkellä Suomi maksaa ja saa vastineeksi pelkästään haitat. Tilanne pitää kääntää järkevämpään suuntaan.


    • Kalju Kulli

      Viro voisi harjoittaa myös omaa, rajoitettua vientiä tuottamalla edelleen prostituoituja ulkomaan markkinoille, sekä Viron kuvermentin alueelle suomalaisten isäntien sekä Suomen armeijan käyttöön.

    • hitlerin menelmät

      Tätähän ne natsit aikoinaan hakivat idästä, huoria ja halpaa työvoimaa, Viro kuului näihin suunnitelmiin. Ilmeisesti "sodan voittajat" ovat pistäneet esimerkiksi Saksan ja Suomen nostamaan elintasoaan, vaikka Hitler halusi sen olevan juuri toisinpäin. Tuskin Suomellekaan toisaalta mitään herrarodun roolia oli varattu, mutta asemamme olisi ollut taastusti parempi kuin voroloisten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe