Haisuvaara on saanut nimensä siitä, että sen vaaran kupeessa on pieni niitty jossa kasvaa kansan haisuheinänä tuntemaa haisua eli hajuheinää (tuoksusimake, Anthoxanthum odoratum?). Hyvänhajuista heinää kerrotaan joskus kerätyn antamaan aittoihin hyvää hajua - siinäpä onkin luonnollinen ilmanraikastaja!
Aavistan punaisen haisun, puki puolestaan sanoiksi kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama taiteilija Viktor Klimenko lehtihaastattelussa joskus-muinoin 1970-luvulla kun artisteilta tiedusteltiin mielihajuvesiä.
Tuoksuvatukka (Rubus odoratus) on monen puutarhurin suosiossa nopeasti kasvavana, rehevänä ja kauniisti kukkivana vehreänä pensaana, jonka sanotaan vielä tuoksuvankin, joskaan tämän kirjoittaja ei ole onnistunut sen tuoksua aistimaan, lieneekö haistihäiriö hällä? Tuoksuva tukka on sitten kuitenkin aistittu useammankin kerran.
Kissanhiekkaa mainostetaan vaikkapa näin: "Hiekassa on raikas tuoksu, joka peittää muut hajut." Siinähän tuo sanapari tuoksu/haju taitaa olla omimmassa tehtävässään; haju on nykyisin jotakin joka koetaan epämiellyttäväksi, tuoksu miellyttäväksi. Entä kun pikkusiveä (sic!) neitukainen tv:ssä mainostaa pikkuhousunsuojia, jotka "pitävät tuoksut sisällään" tjsp. Vaikutus on liki koominen. Tuoksu yhdelle on haju toiselle.
Miksi haju-sanaa hävetään? Miksi nykysuomi pyrkii käyttämään tuoksu-sanaa silloinkin, kun voitaisiin ihan oikeasti käyttää haju-sanaa? Onko tämä hyperkorrektiutta vai mitä sievistelyä se on? Vai onko niin että ihanteemme muuttuvat: kun kansa urbanisoitui ja tuoksuvat naudat katosivat pihatoista ja ha'oista, piti koko tuoksujen taksonomiakin uudistaa? Muistanko oikein: ennen bensiini tuoksui, nyt se haisee?
Minusta tuntuu että jokin tässä kielenkäytössämme...
Aavistan punaisen haisun, puki puolestaan sanoiksi kaikkien suomalaisten tuntema ja rakastama taiteilija Viktor Klimenko lehtihaastattelussa joskus-muinoin 1970-luvulla kun artisteilta tiedusteltiin mielihajuvesiä.
Tuoksuvatukka (Rubus odoratus) on monen puutarhurin suosiossa nopeasti kasvavana, rehevänä ja kauniisti kukkivana vehreänä pensaana, jonka sanotaan vielä tuoksuvankin, joskaan tämän kirjoittaja ei ole onnistunut sen tuoksua aistimaan, lieneekö haistihäiriö hällä? Tuoksuva tukka on sitten kuitenkin aistittu useammankin kerran.
Kissanhiekkaa mainostetaan vaikkapa näin: "Hiekassa on raikas tuoksu, joka peittää muut hajut." Siinähän tuo sanapari tuoksu/haju taitaa olla omimmassa tehtävässään; haju on nykyisin jotakin joka koetaan epämiellyttäväksi, tuoksu miellyttäväksi. Entä kun pikkusiveä (sic!) neitukainen tv:ssä mainostaa pikkuhousunsuojia, jotka "pitävät tuoksut sisällään" tjsp. Vaikutus on liki koominen. Tuoksu yhdelle on haju toiselle.
Miksi haju-sanaa hävetään? Miksi nykysuomi pyrkii käyttämään tuoksu-sanaa silloinkin, kun voitaisiin ihan oikeasti käyttää haju-sanaa? Onko tämä hyperkorrektiutta vai mitä sievistelyä se on? Vai onko niin että ihanteemme muuttuvat: kun kansa urbanisoitui ja tuoksuvat naudat katosivat pihatoista ja ha'oista, piti koko tuoksujen taksonomiakin uudistaa? Muistanko oikein: ennen bensiini tuoksui, nyt se haisee?
Minusta tuntuu että jokin tässä kielenkäytössämme...
Vastaukset 11
Vanhimmat
>Minusta tuntuu että jokin tässä
>kielenkäytössämme...
...tuoksahtaa. Sehän oli kai hakemasi sana?
Tuota sanaa voinee pitää melko neutraalina. Asiayhteydestä riippuen se saattaa herättää niin negatiivisia kuin positiivisiakin mielle-/aistimusyhtymiä.
"...talven säästä kun tuoksahtaa
lämmin leuto ja henkäys hellä,
rinnan jäitä mi' liuottaa!"
'Haiskahtaa' on sekin vähän miedompi sana kuin 'haista', mutta menee selkeästi epämiellyttävän aistimuksen puolelle.
Tuoksusimakkeesta ja -vatukasta tulee mieleen "hyvänhajuinen maarianheinä" (Hierochloe odorata). http://www.funet.fi/pub/sci/bio/life/plants/magnoliophyta/magnoliophytina/liliopsida/poaceae/hierochloe/index.html
Eikös tuo ole se kumariinipitoinen heinäkasvi, jota polakkiystävämme käyttävät kuuluisan "biisonivotkansa" (Żubrówka) maustamiseen? Vai syöttävätkö he nuo heinät ensin biisoneille (Bison bison), joista sitten... Äh - unohdetaan!
Haisunäätää (Mephitis mephitis) en ole onnistunut vielä luonnossa tapaamaan. Elikon tavanneet sanovat kokemusta ikimuistoiseksi!
Onhan noita kasvikunnassa haisevaisia tapauksia muitakin. Mieleen tulevia ovat vaikkapa tuoksumatara eli tuoksumaratti, Galium odoratum eli Asperula odorata; tuoksuköynnöskuusama, Lonicera caprifolium; tuoksusimake, Anthoxanthum odoratum sekä haisusauramo, Anthemis cotula.
Mainitsin tuossa mukamas uutena löytönä tuoksusimakkeen, mutta juuri siitä kasvistahan ystävämme Topias oli aloittanut koko juttunsa! SORRY!
Maarianheinästä ja tuoksusimakkeesta löytyy kumariinintuoksuista juttua täältä:
http://www.ahonalku.fi/html/tuoksuheinat.html
Haisunäädän erittämä haju on peräisin metyylimerkaptaani-nimisestä yhdisteestä, jota eläin kykenee kehittämään erityisissä hajurauhasissa.
Joku veneilijäkollegani on kuulemma bongannut viime kesänä veneen, jonka nimi oli Rauha. Se oli raahannut perässään jollaa, jossa oli ollut nimi Rauhanen.
Merkaptaania ei pidä sekoittaa lammikkolaivuriin! Merkaptaanilla ei ole suoritettuna minkäänlaista navigaatiotutkintoa.
"Tiolien triviaalinimi on merkaptaani, jonka eteen liitetään alkyyliryhmän nimi. SH-ryhmää sanotaan merkapto-ryhmäksi ja biokemiassa myös sulfhydryyli-ryhmäksi."
http://www.uku.fi/~tanevala/FKP2/8-9-tiolit.htm
Jouduin joskus entisessä elämässäni lennättämään silloin tällöin ulkomaisia vieraita Pohjois-Suomen pääkaupunkiin. Kun taksi lähestyi kaupunkia Oulunsalon suunnasta, alkoi Nuottasaari jossain kohdassa muistuttaa paikkakunnan kemiallisesta puunjalostusteollisuudesta selvästi aistittavalla tavalla. Muuan ruotsalainen asiakkaani kertoi minulle muistisäännön, jolla eri sellunkeittoprosessit erottaa toisistaan: "Sulfit luktar skit, sulfat luktar mat."
Sehän on lähes kuin jalostusketjun alkupään eli metsänhoitajien muistisääntö: "Kuusessa lyhyet neulaset, männyssä pitkät." Sanovat, että sillä pääsee maat.-metsät.-puut.-heinät. tiedekunnassa varsin pitkälle!
Niin, tuotapa en osaa varmaksi sanoa onko Haisuvaara saanut nimensä tuoksusimakkeen mukaan, vai jonkin muun.
Ehkä nimen on inspiroinut hajuheinä (Cinna latifolia) - 60-100 cm korkuiseksi kasvava hyvänhajuinen heinä, joka viihtyy lehdoissa ja kosteilla paikoilla kuusivaltaisten sekametsien puro- ja rotkolaaksojen lohkareilla ja rinteillä. Hajuheinä on rauhoitettu koko maassa.
Hailuodossa hajuheinäksi on kutsuttu tesmaa (Milium effusum).
"Tupakka on Turusta tullut, hajuheinä
helvetistä", sanoo sananparsi. Tässä h. tarkoittaa jotakin Solanaceae-heimoon kuuluvaa Nicotiana-suvun kasvia (en ole biologi, joten nuo suvut ja heimot saattavat heittää häränpyllyä); kelpaisiko Nicotiana tabacum?
Eikös ne ole juuri nuo merkaptaanit, jotka antavat selluteollisuudelle tunnusomaisen hajun?
Olen kuullut kaskuna kerrottava, että Hatti Jahunen oli kerran vieraillut Oulu-yhtiön sellutehtaalla. Vieraille oli kuorimon ovella jaettu pienet sirot pahvirasiat, joiden päällä luki Würth. Rasiassa oli kaksi vähän savukefiltteriä isompaa kirkkaankeltaista vaahtomuovitulppaa. Kun muut olivat panneet tulpat korviinsa, oli Hatti Jahunen paljastanut tyhmyytensä tunkemalla ne sieraimiinsa...
:D
Jos haju on ei-toivottava ja tuoksu vastaavasti toivottava ominaisuus, niin miksikähän kosmetiikkateollisuuden kalliimpaan ja hienostuneempaan päähän lukeutuvia tuotteita kutsutaan suomeksi hajuvesiksi (parfym/perfume/parfum jne.)? Ja miksikähän niitä huokeampia hajusteita (eau de toilette) ei ole tapana kutsua nimellä "käymälävesi" vaan puhutaan häveliäästi "ootekolongista"?
Miehet saattavat hyvinkin puhua "partavedestä", vaikka ovat nimenomaan valikoineet kemikalion hyllyltä EdT-pullon eivätkä After Shave / Aprés Rasage -pulloa.
Ex-pomo-vainaa oli lentoasemien tax-free-myymälöissä (lähinnä juotavahyllyjen äärellä) kuin pikkulapsi lelukaupassa: perin vaikea oli häntä saada riuhdotuksi käsipuolesta koneeseen, vaikka jo viimeistä kertaa lähtöportille kuulutettiin! Joskus tuli lisäviivytystä siitäkin, kun hän viime tingassa muisti, että "vaimolle piti ostaa vielä rumuudenpoistoaineita."
Erinäiset allergiat ovat olleet vahvasti lisääntymään päin. Nykyisin kuulee yhä useammin valitettavan kanssaihmisten liiallisesta hajusteiden käytöstä liikennevälineissä ja yleisötilaisuuksissa. Toiselle tuoksu, toiselle haju - tässäkin.
Kyllähän nuo hajujen ja tuoksujen asteet saattavat mennä limittäin ja päällekkäin ja sekaisin muissakin kielissä. Vai ovatko seuraavat sanat yksikäsitteisiä?
aning - arom - doft - lukt - odör - os - spår - stank - stämning - vittring
Arom/Aroma - Duft - Geruch - Gestank - Odeur - Ruch
aroma - fragrance - odour/odor - reek - scent - smell - stench - stink - whiff
arôme - flair - odeur - puanteur - senteur
jne.
Kai niitä suomen kielestäkin synonyymejä löytyy: aromi, katku, käry, lemu, löyhkä...
Kuka tohtisi muuttaa tänne:
http://www.lemu.fi/
??
>aroma - fragrance - odour/odor - reek - scent -
>smell - stench - stink - whiff
Jatkaisin luetteloa vielä parilla...
bouquet
perfume
redolence
sweetness
incense
--
>Jos haju on ei-toivottava ja tuoksu vastaavasti
>toivottava ominaisuus, niin miksikähän
>kosmetiikkateollisuuden kalliimpaan ja
>hienostuneempaan päähän lukeutuvia tuotteita
>kutsutaan suomeksi hajuvesiksi (parfym/perfume/
>parfum jne.)?
s.s.k. ...
Eikös parfume/perfume tarkoita jotakin savun kautta koettavaa tai aistittavaa (perfumeJa miksikähän niitä huokeampia hajusteita (eau de
>toilette) ei ole tapana kutsua nimellä
>"käymälävesi" vaan puhutaan häveliäästi
>"ootekolongista"?
Olisikohan tällä jotakin tekemistä "pejoraation" kanssa? Ainakin mm. ulostamiseen liittyvillä sanoilla on taipumusta "huonontua" käytön mukaan - niihin tarttuu "hajua" - ja niinpä sitten silloin tällöin pitää keksiä uusi, raikkaampi sana samalle asialle. Tämä selittää muun muassa käymäläsanaston runsauden monissa kielissä. Yhtenä esimerkkinä voisin kertoa, miten perheemme nuorimies luikkasi olevansa "maailmankupilla", kun kerran huhuilin missä hän oli...
Amelioraatio ja pejoraatio ovat kielitieteessä toistensa vastakohtia: siinä missä pejoraatio tarkoittaa huonontumista - "saastumista" - amelioraatio tarkoittaa sanan merkityksen ylevoitymistä - "jalostumista". Näin on käynyt mm. itselleen sanalle jalo: alkujaan se on tarkoittanut 'iso' (jalopeura), nykyjään jotakin jo itsessään ylevältä kalskahtavaa.
--
>Ex-pomo-vainaa oli lentoasemien tax-free-
>myymälöissä (lähinnä juotavahyllyjen äärellä)
>kuin pikkulapsi lelukaupassa: perin vaikea oli
>häntä saada riuhdotuksi käsipuolesta koneeseen,...
Kyllä Takametsien Mieskin niissä viihtyy - ei tosin niinkään mitään ostaakseen, vaan paremminkin "luontoa kovottaakseen". Voihan sieltä sitten löytää tuliaisia (vai pitäisikö sanoa tulijaisia): naisille hajuvesiä ja itselle sitten paremminkin makuvesiä...
>Eikös parfume/perfume tarkoita jotakin savun
>kautta koettavaa tai aistittavaa (perfumeper- 'kautta' + fumare 'savuta')
Fumer interdit / Vietato fumare / Suitsetamine keelatud / Käryttäminen kielletty, eikös se jotain sinne päin liene. Tupakit Turusta, hajuheinät Helvetistä...
Tarkoittaakos muuten ranskan 'interdiction' alun perin kirkonkirousta, pannaan julistamista? Jostain jäänyt moinen päähän.
Makuvesihyllyistä olen löytänyt kalifornialaisen (forno caldo / horno caliente = kuuma uuni?) version Sauvignon Blanc -viineistä: Fumé Blanc (valkoinen savu?). S.B:n nokkosmainen eloisuus on niissä kesytetty vähän samettimaisemmaksi, vaikka itse rypäleet olisivat sataprosenttisesti sitä ihtiään. No, Robert Mondavi esimerkiksi panee 7 % Semillonia sekaan. F.B.-viineistä olen viimeksi ostanut Beringeriä (laivalta) ja jopahan maistui!
Al Pacino muuten sai miespääosa-Oscarin suorituksestaan Martin Brestin filmissä "Scent of a Woman" (suom. "Naisen tuoksu", 1992). Se oli scentistä kiinni, kun sokea everstivanhus sai vainun paremmanhajuisesta sukupuolesta!
Tarvitaanko muuten hajusteiden valmistukseen oo-oo-ootekolonkiteknologiaa?
>hajuvesiksi (parfym/perfume/parfum jne.)?
"Sopii kuin hajuvesi lihapulliin", olen kuullut monesti sanottavan.
"Hampurilainen" ei oikein tunnu olevan samasta maailmasta kuin Haute Couture ja Grassen kukkaistuoksut. Jopa Köln/Cologne (kolonialismin kehto kielellisessä mielessä?) tuntuu tässä yhteydessä tutummalta. Hampurilainen on kuitenkin syntyjään Karl Lagerfeld (s. 1938), yksi muoti- ja kosmetiikkamaailman suurista nimistä.
Muisteleiksen Lagerfeldin suuhun pannun seuraavanlaisen mainossloganin:
"A woman does not put on my fragrance. She enters it."
Pitivät tämäkin panna jakoon Facebookissa...
Sepä jotakin!
Pärstäkirjaan en isommin ole perehtynyt. Pari kertaa on pyydetty mukaan, mutta en ole kokenut virityksen olevan lainkaan minua varten.
Mutta ihanpa hauska oli lukea 7 vuoden takaisia höpötyksiä, omiakin! Tunnustan olleeni ylläolevassa ketjussa mukana niin Odoranttina, Löyhkä-Paavona, Lammikkolaivurina kuin Vinistinäkin. Kukapa täällä Suomi24:ssä jaksaisi yhdellä nimellä esiintyä, kun skitsoilu on sallittu!
Setä en totta puhuakseni ole kenellekään, eno kahdeksalle kuitenkin (ja isoeno viidelle).
Tuossa vajaa tunti sitten taloyhtiömme leikkipuiston halki oikaistessani sain kuulla ”lasten ja imeväisten suusta” ihka uuden tittelin, joka taitaa sopia minulle raadollisen hyvin:
— Moi, Papparainen!