Sosiologian pääsykoekirja,

TeemuRuskeepää

Sosiologia, Jokinen, Saaristo, Werner-Söderström OY 2004. Käytetään Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä.

Olen lukenut kirjan viimeisten 4 vuoden aikana kymmenisen kertaa. Tänä keväänä aloitin juuri toisen kerran. Kirjassa on 273 sivua, jotka pitävät sisällään ehkä 400 eri asiaa. Nämä asiat ovat vaihtelevan vaikeita, joista osaan tällä hetkellä ulkoa tietyn määrän, mutta joista loput ovat niin vaikeita, että ymmärrän niitä vain vähitellen, 20 - 22 - 24 - 26 %, joka lukukerralla vain vähän enemmän. Olen opetellut kirjaa tähän asti aina itse. Joka lukukerralla opin jotain uutta, kun yksityiskohdat muodostuvat selvemmin päähäni. Ne selviävät vähän kerrallaan ja vaativat uskoakseni vain yhä uusia lukukertoja, jotta oppisin ne pääsykokeessa vaaditulla tavalla. Tieto rakentuu edellisen päälle, ja jonkun kohdan ymmärtäminen edellyttää toisen kirjassa olevan väitteen omaksumista. Tosin kirjassa on sellainen hyvä, amerikkalaisissakin oppikirjoissa oleva tyyli, että asiat esitetään monta kertaa, aluksi yleisesti ja sitten spesifisesti. Kokonaisuuden ymmärtäminen edellyttää yksittäisten asioiden hallitsemisesta, jotka ovat niin vaikeita ja niitä on niin paljon, etteivät useimmat varmasti pysty omaksumaan niitä pääsykokeissa vaadittavalla tavalla yhden tai kahdenkaan vuoden lukukerroilla. Olen vasta hahmottelemassa kuvaa kirjassa käytetyn kielen havainnollistavuuden/pedagogisuuden/kognitiivisuuden yksityiskohdasta. Tällä hetkellä minusta vaikuttaa siltä, että teksti on kaukana täydellisestä, mutta kuitenkin se on melko kokonaisvaltainen esitys sosiologiasta. Kokemattomille kirja olisi täyttä kapulakieltä, tosin olen lukenut pahempiakin epäkognitiivisia abstrakteja. Itse ymmärrän melkein kaikki lauseet. Jotkut lauseet tai asiakokonaisuudet ovat kuitenkin haparoivia ja niiden ymmärtäminen, niissä esitetyn tiedon omaksuminen, edellyttää omaa harkintakykyä kirjoittajien heikon ilmaisun purkamiseksi ja olennaisen poimimiseksi tekstistä. Tämä on kuvaus siitä, että millainen kynnys on luotu Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin.

17

3353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ehdottelija

      ...menisit oikeisiin töihin. Sosiologiaa opiskelleista tulee enimmääkseen veronmaksajien taakkana olevia turhanaikaisia elättejä.

      • teemunideapaja

        Entä jos pidän itseni kehittämistä tärkeämpänä kuin porvarien palkkatyömalli, johon isäsi sinut opetti?

      • omillaan eläjä
        teemunideapaja kirjoitti:

        Entä jos pidän itseni kehittämistä tärkeämpänä kuin porvarien palkkatyömalli, johon isäsi sinut opetti?

        ....vaan teet niin - kunhan teet sen omilla rahoillasi etkä pidä itseäsi niin jumalisen etuoikeutettuna, että muiden pitäisi sinut elättää!

      • Eberg
        omillaan eläjä kirjoitti:

        ....vaan teet niin - kunhan teet sen omilla rahoillasi etkä pidä itseäsi niin jumalisen etuoikeutettuna, että muiden pitäisi sinut elättää!

        Oletko hakenut useampaan paikkaan? Onko opiskelemaan pääseminen todella noin vaikeaa, vai oletko hakenut vain esim. Helsinkiin? Kyseinen kirja on tosiaan erittäin mielenkiintoinen, omistan sen itsekin. Tahtoisin myös huomauttaa, että Lapin ja Joensuun yliopistoissa on tänä vuonna kyseinen kirja käytössä.

      • teemunideapaja
        Eberg kirjoitti:

        Sosialismi muuttaa sinunkin elämäntapasi siten, että kilpailun sijaan voit sopia kohtuudella siitä mitä tarvitset.

        Eberg, kenen kanssa minun on ilo keskustella? Netissä on tärkeää esitellä itsensä, jos haluaa tulla otetuksi aidosti vastaan. Opiskelemaan pääseminen on epäreilun vaikeaa - se on tyypillistä tänne.

      • ...

        Joensuuhun sosiologiaa viime keväänä opiskelemaan hakeneista taisi päästä sisään yli puolet, joten jos itsensä kehitys vähän idemmässä ei hirvitä, niin ei kun paperit sisään!

      • osku-

        Kyllä tolla töitä löytyy jos pääsee opiskelemaan tai valmistuu.

      • SuperSuomalainen
        omillaan eläjä kirjoitti:

        ....vaan teet niin - kunhan teet sen omilla rahoillasi etkä pidä itseäsi niin jumalisen etuoikeutettuna, että muiden pitäisi sinut elättää!

        ja basat; kaikki otetaan, mitä saadaan ja eletään vaikka vähän köyhemmin kuin lähdetään tohon perseennuolentajuttuun(duuni) mukaan.

        olen noin sata kertaa arvokkaampi ja parempi ym. sinä.

    • teemunideapaja

      Laitoin tekstiin yhden huutomerkin per kirjassa ensimmäistä kertaa ilmaistavat käsitteet ja teoriat. Niitä on 205 kappaletta!

      • hyvä idea!

        Mikset tosiaan hakeutuisi opiskelemaan Joensuuhun? Toivottavasti löytäisit sieltä myös työpaikan. Sinun kannattaisi muuten harjoitella sosiaalisia taitojasi, eikä aina luimistella niinkuin koko muu maailma olisi sinua vastaan.

        Käytöksesi elävässä elämässä on meinaan täsmälleen sellaista mistä muita syyttelet.

      • tulevaisuuden toivo
        hyvä idea! kirjoitti:

        Itse opiskelen Joensuussa sosiologiaa, ja sisään pääsin lukematta koko pääsykoekirjaa! Nyt haen Helsingin ja Jyväskylän yliopistoon, muun muassa siksi, että Joensuusta on TODELLA vaikea saada töitä! Töiden saanti riippuu paljon omasta aktiivisuudesta, ja yhteiskunnassa tarvitaan taatusti muitakin kuin bisnesmiehiä ja talonrakentajia. Esimerkiksi lastensuojelujärjestöt pyörivät enimmäkseen sosiologien voimalla...

      • tulevaisuuden toivo
        tulevaisuuden toivo kirjoitti:

        Itse opiskelen Joensuussa sosiologiaa, ja sisään pääsin lukematta koko pääsykoekirjaa! Nyt haen Helsingin ja Jyväskylän yliopistoon, muun muassa siksi, että Joensuusta on TODELLA vaikea saada töitä! Töiden saanti riippuu paljon omasta aktiivisuudesta, ja yhteiskunnassa tarvitaan taatusti muitakin kuin bisnesmiehiä ja talonrakentajia. Esimerkiksi lastensuojelujärjestöt pyörivät enimmäkseen sosiologien voimalla...

        Kirjasta vielä sen verran, että itse koen sen suhteellisen helppolukuiseksi verrattuna moniin muihin tenttikirjoihin. Pääsykokeissahan se tosiaan täytyy muistaa etu- ja takaperin.. Itse harrastan kirjan kanssa ns. "vuoropuhelua" psykologiaa vastaan. Ne ovat nimittäin hauskasti ristiriidassa useissa asioissa, ja uskon, että muistan asiat näin paremmin. Esimerkiksi Keltinkangas-Järvisen temperamentti-tutkimus puhuu monia sosiologian teorioita vastaan.. kannattaa kokeilla!

    • doctor who

      ...henkilöä, joka on sisäistänyt sosiologisen ajattelutavan?

      Hihhuliksi!

      • KEKEN hauskat vitsit

        Väärin,
        se on YLIAJATTELIJA!

    • OmaKanta

      Minusta kyseinen kirja esittää teoreettisten koulukuntien väliset erot epäselvästi. Vaikea hahmottaa mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia nyt on jonkun modernismin ja kriittisen teorian ja jälkistrukturalismin välillä, vaikka hahmottaisikin mikä on kehittynyt mistäkin. Jokaisesta koulukunnasta saisi hyvin satasivuisen kirjan yksistään.

    • saippuapallosalama

      Olen samaa mieltä tosta yllä kirjoitetusta, ja itse asiassa tällaisia yksittäiskoulukunnista kirjoitettuja tiiviitä tietopaketteja onkin, Very Short Introduction -sarjan osat kriittisestä teoriasta, poststrukturalismista, postmodernismista ja olikohan vielä jotain muuta relevanttia, sekä yksittäisistä ajattelijoista kuten Foucault. Minusta ne ovat paljon selkeämpiä omasta aiheestaan kuin tuo Saaristo-Jokisen kirja. Niiden lukeminen ei ole pahitteeksi sosiologian pääsykokeita miettivälle.

      • entope

        Jalkapalloseuran nimenä Sosiaalinen paine on ykkönen.

        Sosiologian ymmärtäminen avartaa kovastikin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      114
      7293
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      98
      5233
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3486
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3412
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2524
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1501
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1451
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      48
      1290
    Aihe